Usko unelmiisi - loppu jojoilulle ja sokerikoukulle

En oikeastaan edes tajunnut ennen eilistä, että nyt vaihtuu vuosikymmen. Kauheasti ihmiset jakoivat somessa vuosikymmenpäivityksiä joita oli kyllä hauska katsella. Aloin itsekin miettiä vähän pidemmälle. Mitä viime vuosikymmen elämääni toi?

Blogi on nyt 9 vuotias. Projekti Voimaa iive! on sen sijaan tasan 10 vuotias. 2009 elokuussa syntyi ihana tytär ja kevät-talvella 2010 tajusin, että en halua siirtää omia syömisongelmiani saati muuta lapselleni. Tosin tässä en ehkä onnistunut, mutta kaikkeni olen yrittänyt kuitenkin ja eihän tämä ole mitenkään loppunut, elämää eletään koko ajan eteenpäin. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Viimeiset 10 vuotta on eletty vauva-arkea, taapero-arkea, päiväkotiarkea ja lopulta meidän perheessämme olikin jo aika itsenäinen koululainen 10vee. Tästä huomaa parhaiten ajan kulumisen.

Minussa on myös tapahtunut isoja, isoja asioita.

Se entinen minä eli todella epäterveellisesti. Pepsi Maxia, tupakkaa, roskaruokaa jne. Ahmimishäiriö, sokeririippuvuus, itseinho ja ahdistuneisuus hallitsivat elämää hyvin pitkälle. Viime vuosikymmen on ollut parantumista, kuntoutumista, repsahduksia ja taas tsemppaamista. Parantumista ahmimishäiriöstä, aivolisäkekasvaimesta, masennuksesta, burn outista ja fibromyalgiasta...

2010 Wakey, wakey up! Pitäiskö tehdä jotain? Liian monta Pepsi Maxia, liian paljon Fazerin Sinistä.

Pikkuhiljaa vaunulenkkien, terveellisemmän ruuan ja sokerista irrottautumisen myötä aloin päästä jyvälle asioista. Yksi isoimmista asioista on ollut oppia nauttimaan liikunnasta. Liikunta voi olla mukavaa, siinä ei tarvitse kilpailla ketään vastaan jotta se olisi liikuntaa. Liikkua voi metsässä, salilla, uimassa, kotona, oikeastaan ihan missä vain ja lähestulkoon kaikenlainen liikkuminen on vaan hyvästä. Kun sen tekee "järki päässä". Minulla sitä järkeä ei sitten aina ollut.

Eikä aikaakaan kun ne raskauden jälkeiset +30kg oli pudotettu, mutta sitten taas lihottu, laihduttu, lihottu, laihduttu, lihottu ja laihduttu. Ehkä hieman normeista poiketen erona on ollut onneksi kuitenkin se, että joka kerta olen lihonut vähän vähemmän kuin aiemmin. Rasitteena oli kyllä myös yksi kappale aivolisäkekasvain, joka aiheutti kehoon vaihdevuodet, stoppaamalla lähes täysin estrogeenin tuotannon sekä vaikuttaen myös muutoin koko kehon hormonitasapainoon.

Olen laihduttanut Kiloklubissa, painonvartioissa, Jutan superdieetissä, vai mikähän se ihan ensimmäinen olikaan??? Muistatteko? Olen ollut kaalisoppadieetillä, sairaaladieetillä, Nutrilet-kuurilla... ja sitten lopulta neljän vuoden salitreenien jälkeen päädyin 2014 Fitfarmin Bikini Challengeen. Ikinä en ole ollut niin hyvässä ja lopulta niin paskassa kunnossa. Tuossa valmennuksessa kiteytyi lähes kaikki ongelmani. Perfektionismi, syömishäiriö, armottomuus sekä kykenettömyys rakastaa itseään yhdistettynä tiukkoihin treeneihin ja todella tiukkaan ruokavalioon...

Fibromyalgia

Fibromyalgian myötä jouduin kohtaamaan jo toisen kerran ajatukset vakavasta sairastumisesta ja kuoleman mahdollisuudesta. Kun olin nuori aikuinen, elin vuosia keskellä masennusta, ahdistusta ja epätoivoa. Silloin halusin vain kuolla, päästä pois kaikesta, nyt en halunnut mitään muuta niin paljon kuin elää. Edellisen kerran olin kokenut kaiken pari vuotta aiemmin kun aivolisäkekasvainta tutkittiin. Kummassakin tapauksessa diagnoosi oli lopulta helpotus. Molemmat olisivat voineet olla jotain ihan muuta, jotain täysin parantumatonta.

Nyt ajattelen etenkin fibromyalgiaa universumin lekana. Se pysäytti minut totaalisesti ja avasi elämääni sellaisen oven, jonka olin kieltänyt. Fibromyalgian kohdatessani löysin paljon apua uskosta ja henkisyydestä. Kaipa minua voi jonkinnäköiseksi luonnonusko-new age-hörhöksikin nykyään kutsua, tämän määritteleminen on niin vaikeaa, mutta tämä on kuitenkin antanut elämääni niin paljon. Oikeastaan tämän jälkeen kaikki oli lopulta toisin. Paljon, paljon paremmin. Pimeyden ja ahdistuksen sijaan elämääni alkoi johdattamaan rakkaus ja valo.

Fibromyalgian myötä tiukat treenit loppuivat. Alkoivat loputtomat kävelyt metsässä ja rauhallisuus. Tutustuminen itseensä ja ympäröivään maailmaan. Tärkeintä ei ollut enää se miltä näyttää vaan miltä tuntuu.

Vuodet ovat olleet täynnä kuntoutumista. Lapsiperhe-arki, kolmivuorotyö ja siihen perään kaikki vapaa-aika kuntouttamista. Pääsin melko pian ihan viimeisille Kelan järjestämälle Fibromyalgian sopeutumisvalmennus-kurssille ja siellä heräsi tietynlainen taistelutahto. En koskaan ole ollut niin kipeä ja huonovointinen kuin silloin. Löysin vaihtoehtoiset hoitomuodot, koska joka ikinen lääkäri nosti kohdallani kädet pystyyn. Ei heillä ollut lääkettä kipuuni. Minun piti siis valita sopeutua kipuuni tai yrittää edes tehdä jotain. Seistä vaikka tunti päivässä päällään jos se auttaisi. Päätin kokeilla ihan kaiken.

Oikeastaan yllättävän pian kipu heltisi. En oikeastaan voinut uskoa sitä. Lopulta palasin salillekin ja treeneihin, iloitsin niistä reilun puoli vuotta kunnes tajusin että ei. En saanut nautintoa enää treenaamisesta eikä kehoni ollut vieläkään siinä kunnossa että se olisi ollut keholleni eheyttävää toimintaa. Salitreenit veivät parantumistani takapakkia.

Ne mitkä veivät parantumistani eteenpäin oli puhdas ja ravinteikas ruokavalio sekä henkiset asiat. Freetoxaajista löysin muita samanhenkisiä terveydestä kiinnostuneita ihmisiä ja lähipiiriin alkoi ilmestyä henkisyydestä kiinnostuneita. Minulla yksinäisellä alkoi olla ystäviä niin netissä kuin oikeassakin elämässä. Sellaisia ihmisiä, jotka jakoivat samanlaisen sielunmaiseman ja elämäntyylin, jotka ymmärsivät minua, joille ei tarvinnut selitellä, joille minä kelpasin minuna. En ollut heille liikaa. Se on ollut huiman eheyttävää kaikkien kiusaamisvuosien jälkeen.

Vuosikymmenen yksi isoimmista jutuista oli myös työ. Löysin unelmien työpaikan kehitysvammaisten ohjaajana, sain nauttia siitä monta vuotta aivan huipussa tiimissä ja lopulta menetin sen. Kilpailuttamisen jälkeen jäin yksin uuteen tiimiin, johon en koskaan sopeutunut. Sain burn outin ja sairastuin vakava-asteiseen epätyypilliseen masennukseen.

Kolilla 2017 tajusin, että tämän on myös muututtava. Minä en voi tehdä asioita vastoin omia arvojani. Se söi minua sisältä niin pahasti. Eikä se ollut pelkästään työyksikköni ongelma. Tajusin, että virallisterveellisessä työympäristössä työskentely ei ollut enää minun juttuni. En voinut olla siellä enää se kuka oikeasti olen. En voinut työskennellä siellä enää täydestä rakkaudesta. Tiesin voivani tehdä niin paljon enemmän, mutta en voinut.

Kesällä 2018 päädyin sattumalta mukaan avustajaksi Ravintoremontti-kiertueelle. Päädyin myös LIFW valmennukseen. Valmennus ei sinänsä tuonut elämään uutta tietoa. Aikalailla ravintoasiat olivat jo valmennuksen mukaisessa kondiksessa. Ajattelin, että viimeinkin olisi aika aloittaa treenit, mutta valmennuksesta tulikin treenaamisen sijaan todella iso henkinen matka.

Valmennuksen Facebook-ryhmässä sain viimein myös muille näytettyä oman sisäisen varmuuteni. Sanani tulivat näppäimistöltä ulos rakkaudella. Osasin tsempata ja lohduttaa ihmisiä niin, että vasta aivan juuri minulle kerrottiin, että minut muistetaan ryhmästä vieläkin. Sain tsempparipalkinnon ja se tuntui aivan mielettömän hyvältä. Ei itse palkinnon vuoksi vaan siksi, että olin viimein alkanut löytää omaa ääntäni. Muut alkoivat nähdä minut sellaisena kuin koin olevani sisäisesti. Ne muita torjuvat muurit olivat alkaneet murtua. Olen uskaltanut viimein paljastaa itseni sieltä muurien takaa. Muurit suojelivat minua kauan, mutta ne myös vääristivät kaiken.

2018 vuosi oli myös ensimmäinen täysi vuosi ilman Fibromyalgiakipua. Oivallukseni siitä, että koska kukaan ei tiedä mistä Fibromyalgia johtuu, ei kukaan voi myöskään 100% sanoa etteikö siitä voisi parantua.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että jos palaisin vanhoihin toimintatapoihini - Armottomuuteen, rakkaudettomuuteen, itsensä ruoskimiseen, perfektionismiin, itsensä ja kehonsa kuuntelemattomuuteen... kaikki tämä yhdistettynä huonoon ruokavalioon. Aivan taatusti Fibromyalgia palaisi.

2018 syksyllä päädyin I Love Me-messuille. Tapasin ensimmäistä kertaa oikeasti ihanan Freetoxaajien Susannan, joka oli ollut koko vuoden iso inspiraation lähteeni tai oikeastaan Freetoxaajat ovat kulkeneet mukanani sen alkamisesta asti v.2016. Noilla messuilla ymmärsin viimeistään sen, että minä haluan myös työkseni tehdä jotain muuta. Luonnollinen terveys ja kauneus, se voisi olla minun juttuni.

Päädyin myös Ilkka Koppelomäen Saa Mitä Haluat luennolle ja kirjan ostamisen jälkeen myös verkkokurssille. Nuo messut olivat minulle se iso POW - tätä minä haluan saada ja minähän aioin todellakin Saada mitä haluan.

2019 on ollut huima matka. 2019 on ollut yksi elämäni parhaita vuosia. Taas yksi vuosi ilman kipua. Asiat ovat entisestään hioutuneet. Työpaikasta luopuminen oli iso juttu vaikka se oli tasan sitä mitä halusin, teetti se runsaasti työtä henkisesti. Olisin itse toivonut vaan vaihtavani työpaikkaa, mutta tämä reitti minun täytyi kulkea toivomusteni "vastaisesti". Minut irtisanottiin terveydellisin perustein eikä todellakaan mitenkään "rakkaudella". Toisaalta se oli vain viimeinen silaus sille, että paluuta vanhaan ei todellakaan ole. Tämä toisaalta mahdollisti sen, että pääsin opiskelemaan uutta ammattia rahallisesti turvattuna, joten olihan se nyt sen henkisen "kärsimyksen" väärti sitten kuitenkin.

2019 oli myös pitkälti Ketoa. Ketopowerilla terveyteni meni huimasti parempaan suuntaan. En oikeastaan tehnyt muuta kuin söin hurjan hyvin. Olen koko vuoden saanut kokemuksia kuinka jaksan taas. Asiat joita luulin etten enää kykenisi niihin. Niitä ei ole enää olemassa.

Tietenkin nautin paljon siitä miltä aloin näyttämään myös ulkoisesti, mutta kaikista eniten olen nauttinut siitä miltä minusta tuntuu sisäisesti. Sisälläni on viimein ollut rauhaa, rakkautta ja hyväksyntää. Asiat eivät enää ahdista niin kuin ennen. Olen katsonut elämän myötä syvälle sisäiseen pimeyteeni, kohdannut kuoleman, kohdannut varjot. Ei siellä ole mitään enää mitä minun pitäisi paeta tai lakaista maton alle. Voin elää rauhassa ja rakkaudella.

Vuosi niistä herättävistä I Love Me-messuista ja vuonna 2019 minä olin töissä niillä messuilla! Ihan uskomatonta! Siis minä! Kaikki toiveeni olivat toteutuneet. Minä olin terve ja jaksoin sekä pystyin taas tekemään asioita, minulla on upea ja rakas perhe ja intohimoinen suhde puolisoon. Minun puolisoni, rakkaimpani odotti 15 vuotta, että voisi rakastaa minua, uskoi ja näki minut kauniina, sellaisena kuin olen ja vasta nyt minä pystyin ottamaan kaiken sen vastaan...

Minulla on myös paljon uskomattoman ihania ystäviä, minä saan tehdä luovia asioita, saan tehdä työkseni sellaista mihin itse 100% uskon ja ennen kaikkea minä saan olla sitä mitä olen.

Joten vuosikymmen 2020 odotan sinua siis ilolla ja innostuksella.

Sisälläni asuu sellainen vapaus ja rakkaus mitä en ole koskaan aiemmin kokenut.

En ole enää minkään vanki tai pakotettavissa. Ei tarvitse pelätä, ahdistua tai juosta karkuun.

Toki elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista tai oikeastaan se on juurikin sitä, sillä ruusuissa on ne piikit, mutta paeta, piiloutua muurien taakse. Sitä ei enää tarvitse tehdä.

2020 tuo ensimmäisenä mukanaan uuden Eating for Beauty valmennuksen. (En saa linkistä rahallista hyötyä, mutta olen harjoittelijana valmennusta järjestävässä yrityksessä.) Minulla ei ole sinänsä mitään "syytä" miksi minun pitäisi osallistua valmennukseen. Minussa ei ole mitään vikaa mitä minä haluaisin korjata. Olen täysin tyytyväinen siihen millainen kehoni on vaikka minulla tosiaankin voisi olla se "viimeiset 5kg pudotettavana" ne lähtevät jos lähtevät. Tiedän kuitenkin, että terveyteni voisi toimia vieläkin hitusen paremmin ja siihen uskon tästä olevan hyötyä. Erityisesti uskon, että E4B on etenkin henkinen matka taas hieman pidemmälle. Hieman enemmän taas sitä valoa ja rakkautta.

Sitä samaa toivon myös sinulle

Rakkaudella iive ♡

Uskaltaisitko saada mitä haluat?

Oisko jotain kerrottavaa? No ois, ois niin paljon, että pää melkein posahtaa... tai ei ehkä pää vaan mun sydän.

Viime aikoina elämä on ollut niin täynnä intohimoa ja aivan mielettömiä kokemuksia! Toisaalta kun suhtautuu intohimoisesti ja kiitollisuudella lähes kaikkeen (kyllä myös niihin paskoihin hetkiin tai itseasiassa ERITYISESTI niihin) niin ei ihme, että elämä tuntuu pakahduttavan ihanalta.

Viime keväänä ostin itselleni jossain ihmeen aivokatkoksessa lipun Saa Mitä Haluat-valmennusviikonloppuun Tampereelle (ja joo eihän se mikään aivokatkos ollut vaan intuitio!) ja lauantai-aamuna istuin siis aamuvarhaisella bussissa kohti Tamperetta.

Mietin, että miksi olen valmennukseen menossa? Kaikkihan on aivan hyvin, siis oikeastaan loistavasti! Mihin ihmeeseen siis tarvitsisin valmennusta?

 Tänään piti balansoida itsensä ja hypätä järveen pipo päässä!

Viime aikojen teema onkin ollut hyvin vahvasti intuition seuraaminen. Olen luonteeltanikin aika impulsiivinen, mutta nyt ollaan tämän suhteen menty jotenkin eksponentiaalisella meiningillä. Eräässä hetkessä saan jonkin ajatuksen, tunteen, aikomuksen ja hups! Kohta sitä ollaan toteuttamassa aivan täysillä.

Missä on se vatvoja? Jännääjä? Missä on se minä joka ei jaksa eikä pysty?

Sitä ei ole enää olemassa!

Viikonloppu oli täynnä innostusta, naurua ja minusta tuli virallinen laudanhalkaisija! Nauroin, pompin, huusin ja puhuin täysin tuntemattomille ihmisille. En usko että näin tulisi toimia joka päivä, mutta joskus on kyllä hyvä vähän revitellä, viedä itseään epämukavuusalueille, vaikka olenkin aika rempseä ja räväkkä tyyppi noin niin kuin muutoinkin.

Uskon, että moni sai valmennusviikonlopusta aivan huikeaa innostusta ja etenkin työkaluja oman unelmiensa elämän toteuttamiseen. Niin minäkin sain vaikka olenkin ehkä aika pitkällä jo muutoinkin näiden asioiden kanssa. Mielenhallinta, uskomuksien voima ja erilaiset itsensä kehittämisen metodit on elämässäni arkipäivää, mutta aina on hyvästä kun joku vähän muistuttaa tai ravistelee sieltä omasta laatikosta pihalle.

Eikä siitä nyt niin kauan ole kun itse olin siellä montussa. Olin sairas, masentunut, burn outissa, en viihtynyt työssäni, perheessä oli ongelmia eikä se parisuhdekaan niin kukoistanut. Vaikka vuosi sitten tilanne ei enää ollut ihan noin paha, oli silloin Ilkan neuvo aloittaa jostain muusta kuin siitä työstä aivan paras. Kun on vuoden pistänyt itseään kuntoon fyysisesti ja psyykkisesti, hoitanut parisuhdettaan ihan erilaiselle levelille ja yrittänyt edes jollain tavalla saada jotain tolkkua perhe-arkeen... niin tästä tilanteesta on huomattavasti helpompi lähteä kohti sitä unelmien työpaikkaa.

Parasta elämässäni viimeisen vuoden aikana on ollut opetella rakastamaan itseään aidosti sellaisena kuin on. Olen kurkkinut syvälle sisäisiin mustuuksiin ja tuumannut, että juu kaikilla meillä on varjomme, mutta se ei ole mikään syy olla rakastamatta itseään. Se syy ei löydy myöskään sieltä peilikuvasta. On aika jännä juttu kuinka sieltä voikin nyt katsoa niin erinäköinen ihminen! Kun vaan lakkaa haukkumasta sitä peilikuvaansa rumaksi, joka ikinen kerta, vaan näkee sen kauneuden mikä sekin meistä kaikista löytyy JA KERTOO SEN SILLE KUVALLEEN! Kertoo vaikkei se aluksi olisi tottakaan, mutta toistolla on huikea voima. Olen kokenut sen ihan itse.

Mikään ei ole pahempaa tai parempaa kuin se mitä me itse itsellemme päässämme puhumme!

Oletko onnellinen vasta sitten kun unelmasi ovat täyttyneet? Vai voisitko olla onnellinen ihan juuri nyt? Voisitko olla onnellinen ihan vaan siitä että elät, hengität, sydämesi lyö tai  voisitko olla onnellinen raikkaasta ilmasta ja kimmeltävistä lumihiutaleista sammalmättäällä? Vai odotatko vain sitä päivää kun kaikki on täydellisesti? Sitä päivää mitä ei ehkä koskaan tule?
Rakastatko itseäsi vasta sitten kun suoriudut täydellisesti kaikista elämänalueista, vyötäröltä on hävinnyt ne viimeisetkin -5kg ja peilistä vastaan katsoo täydellinen nainen? Vai voisitko rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet nyt? Katsoa silmiin, ehkä halata ja tuumata, että olet rakkain ja tärkein ihminen maailmassasi (olethan!)

Mitä valmennuksesta siis sitten jäi käteen? Jos kerran olen jo niin onnellinen?  

Saa Mitä Haluat - Kolme aika vahvaa sanaa. Voi olla aika jännittävää miettiä mitä oikeasti itse omaan elämään haluaa ja vielä jännittävämpää on ajatella, että se tosiaan toteutuisi. Vielä jännittävämmäksi homman tekee se, että tietää asioiden toteutuvan!

Vuosien aikana olen toteuttanut aika isoja asioita. Yksi isoimmista on ollut tulla terveeksi - ei oireettomaksi - vaan terveeksi. On aika iso asia olla terve, etenkin sen jälkeen kun on saanut parantumattoman sairauden diagnoosin. Lähes joka päivä edelleenkin vaikka sairaus ei ole oireillut elämässäni piiiitkiin aikoihin, mietin kuinka uskomaton voima on mielellä, uskomuksilla ja ihmisillä ympärillämme. Kun päätin kyseenalaistaa sairausidentiteettini, uskomukset parantumista kohtaan ja keräämään parantuneita tai parantumisesta tietäviä ihmisiä ympärilleni sairaiden sijaan... ei tälle kaikelle tunnu olevan edes sanoja.

Nyt kun olen terve voin viimein toteuttaa myös sen unelman mikä on sisälläni kasvanut pikkuhiljaa. 

Unelmani ja elämäntehtäväni on tehdä työtä terveyden edistämiseksi ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja rakastamaan itseään.

Unelmieni työssä saan olla mukana näyttämässä kuinka jokainen meistä on upea, arvokas, tärkeä ja rakastettava.
Unelmieni työssä saan työskennellä ympäristössä, joka tukee myös minun terveyttäni ja henkistä kasvuani.
Unelmieni työssä saan olla luova.
Unelmieni työssä saan olla MINÄ!

Vuosi sitten en edes tiennyt tällaista paikkaa olevankaan, eikä sitä löydy yhdestäkään ammatinvalinta-oppaasta saati avoimien työpaikkojen luettelosta. Jostain syystä elämä päätti kuitenkin tehdä sen minulle näkyväksi, olemassa olevaksi ja nyt jo saan elää tuota unelmani työtä hitusen joka päivä. Enkä ole koskaan ollut onnellisempi ❤️ 

Minulla on terveys, minulla on sielunkumppani, minulla on rakkautta, perhe, ystäviä, intohimoa elämään, valoa, uskoa ja elämäntehtävä. Ehkä tämän saadakseen piti kokea kaikki se kipu, pimeys, toivottomuus, yksinäisyys, rakkaudettomuus, itseinho ja sairaus... mutta jos nuo olivat sen hinta, että saan kokea tämän kaiken nyt. Niin sitten se oli niin ❤️

Ei taaskaan mitään pieniä juttuja vaan aivan mielettömän SUURIA! Enää ei mikään ole "too much", enää ei pieneilyä, ei häpeää.

Minä pystyn, minä jaksan, minä osaan ja minä ansaitsen. Ja tiedätkö mitä?

NIIN SINÄKIN ❤️ 

 Hotellihuoneen maisemaikkunasta sain katsella Tamperetta. Kaupunkia, joka jostain syystä liikauttaa minussa jotain tuolla sydämessä. Ja vaikka en saa asukaan tässä kaupungissa, niin tulevaisuudessa saan käydä töissä siellä! Kuinka huikeeta ❤️❤️❤️

Rakkaudella

iive

ps. Uskallathan unelmoida ❤️

Tulikokeessa I Love Me-messuilla

Ymmärrettävistä syistä tekstin kuvat ja itse tekstikin sisältää tuotesijoittelua.

On ihanaa olla ihan "pähkähullu"! Tiedättekö, että kun sulta kysytään, että tulisitko töihin I Love Me-messuille ja sä vastaat että JOO tottakai! Ilman käsitystä siitä, että mitä sun pitää siellä tehdä tai osaatko sä nyt ylipäätänsä yhtään mitään. Ihmisenä joka on viimeksi tainnut varsinaisesti myydä mansikoita torilla noin 15 vuotiaana. Ihmisenä joka ei koskaan ole käyttänyt kassaa, saati kortinlukulaitetta. Että joo aika kevyesti siis luvattu ja aikamoisella luotolla minut sinne töihin otettu!

 Minun valtakuntani messuilla oli Freetoxin Bellabacin osasto, Great Earthin vitskut, Lesvos Goldin oliiviöljyt ja Kanturo Eyewearin sinisen valon suojalasit.

Kun astelin perjantai-aamuna messukeskukseen näytteilleasettajan kulkuluvalla, kävi kropan läpi pienoinen humaus. Ei hitto! Oonko mä ihan hullu! Mitä ihmettä kuvittelen itsestäni?

Mutta ei aikaakaan kun olin laittamassa messuosastolla viimeisiä tuotteita hyllyyn ja ensimmäiset asiakkaatkin löysi tiensä pisteelleni. Eikä siinä ollut enää tilaa arkailuun vaan "hihat ylös ja hommiin"! Ja ainakin messuilla asiakkailta saatu palaute oli postitiivista ja ymmärtäväistä jännitystäni ja aloittelijamaisuuttani kohtaan. En ole pro, enkä yrittänytkään olla. Asiaa helpotti tietenkin se, että itse tuote(tuotteet) oli itselleni niin rakas ja tärkeä, asia josta oli helppo puhua. Kun voit seistä sanojesi takana, niin mikäs siinä puhuessa eikä se maksupäätekään mikään ihan heprealaite ole jos on jotain järkeä päässä.

Olen hieman kipuillut tämän myynti ja myyjä asian kanssa. Opiskelumateriaalien "Näin sinusta tulee huippumyyjä"-esitteet saavat ihokarvat edelleen pystyyn ja ehkäpä varsinaisesti myyminen ei olekaan se minun juttuni. Hyvinvointi sen sijaan on, joten jos myymällä voi lisätä ihmisten hyvinvointia, niin se ajatuskuvio menee päässäni oikein hyvään järjestykseen.

Unelmani on auttaa ihmisiä voimaan paremmin (ja rakastamaan itseään). Nyt näyttää siltä, että se tapahtuu ainakin tässä vaiheessa elämääni tällaisella tavalla. Ja tämä on siis hieno asia! En olisi huimissa unelmissanikaan edes osannut kuvitella kuinka hienossa jutussa saankaan olla mukana!

Kuinka päädyin tällaiseen tilanteeseen? Palataanpa vuosi taaksepäin!

Vuosi sitten kävin ensimmäistä kertaa I Love Me-messuilla ja se oli huikea kokemus! Näin paljon kaikkea "vaihtoehtoiseen" terveyteen ja itsestään huolta pitämiseen liittyvää juttua ja ihmisiä joita asia todellakin kiinnosti! Jo viime vuonna käytävät ja messuosastot olivat täynnä, tänäkin vuonna rikottiin kävijäennätyksiä eikä ihme. Ihmiset ovat ymmärtäneet, että itseään kannattaisi ja pitäisi rakastaa, arvostaa ja itsestä olisi äärettömän tärkeää pitää huolta.

2018 I Love Me oli siltäkin kantilta havahduttava kokemus, että ymmärsin jotain tärkeää. Ymmärsin, että luonnollinen hyvinvointi ja terveys on se juttu mille sydämeni palaa ja että sille alalle voisin myös työllistyä. Se ei ole enää marginaalibisnes vaan iso ja kasvava juttu! Hoitajana olen työskennellyt hyvinvoinnin parissa aina, nyt vain hommaa katsotaan hieman erilaiselta kantilta. Päämäärä on kuitenkin sama!

Tuosta ajatuskuviosta lähti minun Saa Mitä Haluat prosessini messuilta ostetun kirjan ja verkkokurssin puitteissa. Aloin laittamaan itseäni ja elämääni sellaiseen kuosiin, että tuo tulevaisuuden visio voisi olla totta. Olen asettanut Saa Mitä Haluat prosessiin paljon tavoitteita ja saavuttanut kaikki. Kun viime vuonna iloitsin siitä, että jaksoin käydä messuilla yhden päivän, niin tänä vuonna iloitsin siitä, että jaksoin tehdä pitkiä messupäiviä 3 päivää putkeen ja valmistelutyöt sekä opiskelut vielä siihen kaupan päälle! Aivan huikea muutos ihmiselle, joka on tottunut siihen, että elämää täytyy miettiä rajallisuuksien mukaan. Kotiin tultua itkin kun olin niin onnellinen siitä, että olen oikeasti saanut minun voimani takaisin suurempina kuin koskaan!  

Minä jaksan, minä pystyn ja minä osaan! 

Ja se on Freetoxauksen,  Saa Mitä Haluat prosessin, Unelmien jahtaamisen ja intohimolla elämisen ansiota. On tullut myös aika monta henkistä mutaojaa tullut käytyä läpi... kahlattua, rämmittyä, mutta myös käsiteltyä paljon asioita joita ei olisi välttämättä edes halunnut kohdata. Ja kaiken sen jälkeen on saanut huomata saaneensa jotain aika isoa takaisin - vapauden.

2018 messuilla tapasin Susannan ensimmäisen kerran kun hän oli esittelemässä ensimmäistä Foodin & Freetox-tuotetta All-in-one-smoothieta ja silloin aloin myös miettiä, että voi että olispa hienoa tehdä Susannan ja Freetoxin kanssa yhteistyötä. Kaiken hässäkän keskellä kävin vain halaamassa Susannaa pikaisesti ja kiittämässä siitä kuinka paljon hän oli minua tervehtymisen polulla jo auttanut, hässäkän keskellä en edes tohtinut häiritä enempää, mutta jotain siitä silti syntyi! -Connection!-
Katselin silloin kaikkea meininkiä ja mietin kuinka huikeaa olisi olla joskus töissä myös I Love Me messuilla ja ihana hullu elämä pisti rattaat pyörimään - vain vuosi ja hups, nyt oltiinkin jo siellä, vastuutehtävissä Freetoxin omalla osastolla (ja jo toisen Foodin & Freetox-tuotteen kanssa), ihan hullua ja niin fantastista! On oikeasti ihan huikeaa kuinka asiat voivat alkaa edetä kun uskallat unelmoida!

Olen aina ajatellut, että olen sellainen ruohonjuuritason puurtaja, tiedättekö sellainen perus-pirkko (jotka ovat muuten äärettömän tärkeitä), joka hoitaa asioita taustalla. Edelleenkin koen, että se on vahvuuteni. Asioiden kuntoon hoitaminen ja järjestäminen, uusien ratkaisujen keksiminen. Rakastan hoitaa asioita niin, että se kivijalka - asioiden perustat ovat kunnossa!

Olen kyllä persoonana sellainen, joka kuuluu ja näkyy, mutta se ei juurikaan johdu siitä että haluaisin olla varsinaisesti esillä, vaan siitä, että olen niin innostuva persoona ja että osaan puhua vain kuuluvalla ja selkeällä äänellä (kiitos opettaja-isovanhempien ja huonokuuloisen pikkumummin kanssa vietetyt lomat). Kovinkaan monen ei tarvinnut  muuten kysyä messuilla että anteeksi MITÄ? vaikka Nanna Karalahden Hero-treenilavalla melkein vieressä vedettiin aikamoisella mökällä ties minkälaista treeniä. Olipa kerrankin hyötyä siitä, että on kantava ääni! Olin myös siis yllättynyt siitä, että osasin olla myös siinä esillä ja kaikesta sydämestäni toivon, että osasin luoda ympärilleni myös sen ilmapiirin mitä olen aina tuntenut ihmisiä kohtaan. Myötätunnon, välittämisen ja rakkauden. Lämmön.

Sillä jos unelmani on auttaa ihmisiä voimaan paremmin, niin ihmisenä tavoitteeni on olla rakkaudellinen ja lämmin eikä piilossa suojakuoren alla, sillä sitä on tullut elämässä tehtyä ihan liikaa. Nyt on rakkauden vuoro.

Olisi kiva kuulla onnistuinko tuossa tavoitteessani? Tavattiinko me messuilla? Kuinka mulla menikään? Aika riskialtista kyllä tässä kysellä, koska voihan joku olla minusta aivan toista mieltä, mutta ainakin olen parhaani yrittänyt ja sen sydämessäni tiedän. Messuhärdelli oli kyllä välillä niin valtava, että kiire kyllä välillä ainakin sabotoi meininkiä, silti toivon hyvän flown joka sisälläni kuitenkin oli, näkyneen myös ulospäin, edes hitusen <3

Rakkaudella
iive

Saako olla väsynyt? Vai pitääkö suorittaa?

On ollut tiukka juttu myöntää, että väsyttää. Väsyttää ihan helkkaristi vaikka just nyt saan tehdä asioita joista nautin ihan älyttömästi!

Mutta ne nautittavat ja kivat asiat tuovat myös stressiä ja kuluttavat energiaa aivan yhtälailla kuin sellainen negatiivinen stressi. Täytyy myöntää, että en ole myöskään täysin palautunut vuosien vuorotyörumbasta vaikka oli kuinka pitkä kesäloma ja lepoa. 15 vuoden rasitusta ei yhdessä kesässä korjata. Ja kuvioissa oli paljon myös epävarmuutta ja sisäisiä asioita käsiteltäväksi. Kuka olen jos en ole hoitaja? Mitä teen tulevaisuudessa? Mihin olen nyt matkalla ja mitä haluan elämältä? Ihan tällaisia pieniä kysymyksiä...

Anna Tuorin Hyvää yötä, hyvästi - maalaus Emmassa fiilasi kovasti. Välillä opiskellessa on juuri tällainen olo päässä. Sama fiilis on myös joskus näiden mun universumijuttujen kanssa...

Huikea maalaus.

Nyt koulun alkaessa olen ensimmäistä kertaa elänyt 8-16 rytmiä ja fiilannut vapaita viikonloppuja. En oikein voi käsittää sitä, että taas ensi viikko mennään ja sitten aina perjantaina alkaa viikonloppu! Siis mitä joka viikonloppu voi olla perheen kanssa kotona! Tämä on asia mikä ihmetyttää ihan hulluna.

Eilen olin aivan järkyttävän väsynyt. Perjantaina käytiin Valon Kaupunki-tapahtumassa lasten kanssa ja illalla koitin valvoa myöhään skumpan kanssa. Taisin olla jo puoliltaöin nukkumassa sitten kuitenkin ja skumppakin jäi suurimmaksi osaksi juomatta koska väsymyksestä johtuen se nousi päähän kuin häkä. Lauantain vietinkin pötkötellen, tein gua sha ja liukukuppaushoidot koko kropalle, nukuin päiväunet, katsoin telkkaria ja lepäsin muuten vaan. Jokin metsälenkki siihen olisi ollut vielä täydellinen, mutta nyt ei siihen riittänyt voimia. Nyt on takana yli 10h yöunet ja olo tuntuu jo aivan erilaiselle! Vieläkin vähän väsyttää (raittiin ulkoilman puutetta ym), mutta tänäänkään en aseta itselleni minkäänlaisia velvoitteita tai tavoitteita.

Kun arjessa opiskelee 8h päivässä, tekee kahta osa-aikatyötä siihen päälle, on aloittanut kaksi uutta harrastusta ja vielä liikkuakin pitäis ja arkirumba siinä sivussa pyörittää, niin eipä siinä. Ihan saa olla väsynyt. Kirjoitan tämän siksi, että kuitenkin minulla on sisäinen tunne tuolla joka kieltää tämän. Pitäisi siivota, lajitella pyykit, istuttaa ne kukat jotka on odottaneet jo monta kk. multiin pääsyä jne. Mutta jos ei huvita eikä jaksa? Se mun vanha sisäinen ääneni sanoo, että pitää jaksaa, mutta uusi minä tuumailee, että entä sitten? Entä sitten jos en siivoa, istuta kukkia tai ole nyt vaan niin hemmetin tehokas ja kätevä? Entä sitten?

Totuushan on, että ei tapahdu mitään jos jätän ko. asiat tekemättä. Jos ne teen, niin voin olla taatun varma, että huomisaamunakin väsyttää...

Tosin juuri nyt on sellainen fiilis, että se kukkien istuttaminen voisi olla hauskinta puuhaa ikinä. Ehkäpä teen sen viimeinkin ennen kuin kasvit kuolevat... ja vasta sitten pötkähdän sohvalle loppupäiväksi...

 Lauantain paras hetki, meditaation jälkeen lattialla pötköttelyä...

Freetox-ryhmään laitoin kyselyä aivoboostaus eväistä eli kaikista aivotyötä tukevista ravintoaineista, adaptogeeneistä, vitamiineista ym. Tuntuu että itsellä on niin kova into ja halu oppia asiat niin syvällisesti, että aivoista loppuu kapasiteetti kyllä kesken päivän. Ainakin Fat Bomseja voisi kahvitauon evääksi tehtailla. Niistähän saisi hyvää aivoenergiaa...

On jotenkin aivan todella huippu fiilis kaikesta opiskelusta. Saan siitä kyllä ihan jäätävät kiksit kun voin oppia uutta ja etenkin kun voin haastaa itseäni. En muistanutkaan kuinka fiilaan opiskelua. Tällä viikolla on opeteltu Excelin saloja aivan perinpohjin ja voi jestas kun sinne saa jonkun hienon taulukon tai kaavan tehtyä! Siis kuinka kätevää ja kuinka samalla niin tyydytystä tuovaa osata. Mulla on myös sisäistä paloa koodaamisen suhteen. Mistä lie sekin on tullut? Olisi aivan huippua osata tehdä esimerkiksi koneella hienoja sivuja. Toteuttaa käytännössäkin esimerkiksi se visuaalinen ilme mikä omassa päässä on...

Myynnin puolen opiskeluissa on syvennytty asioihin, joita olen pitänyt aiemmin vähän pelottavinakin. Nimittäin rahaan. On käsitelty ALVta, taseita ja tuloslaskelmia. On ollut huippua huomata, että hei minä ymmärrän ja minä osaan ihan todella hyvin nämä! Eihän tämä sen vaikeampaa ole!

Raha-osuus on ollut todella perususkomuksiakin ravistelevaa settiä ja kaivellut omia sisäisiä juttuja auki tuolta ihan kunnolla. Vaikka olen jo nuoruuden raha-vaikeuksien (en siis pystynyt hoitamaan raha-asioitani kunnolla silloin masennuksen ja syömishäiriön vuoksi) jälkeen hoitanut raha-asiani mallikkaasti jo vuosikymmeniä, niin silti olen jotenkin pitänyt itseäni huonona raha-asioissa ja aivan syyttä suotta. Nyt kun mietin asioita, niin minähän olen niissä jopa todella tarkka ja taitavakin. Osaan säästää ja vaikka en halua omistaa minkäänlaista luottokorttia, niin siltikin minulla on ollut rahaa kaikkeen mitä oikeasti tarvitsen.

Silti raha-asia on juttu johon liittyy kohdallani paljon negatiivista ajattelua ja tunteita. Niitä nyt selkeästi on avattu esiin ja tuotu ilmi kuinka turhia ne ovat. Ajattelu, että raha on välttämätön PAHA - se on niin turhaa. Opettelen siis täällä tykkäämään rahasta. Viime aikoina olenkin aina laskuja maksaessani kiittänyt, että minulla on rahaa maksaa ne. Laskuja laittaessani olen kiittänyt että saan laittaa laskuja ja rahojen tilille tullessa vasta olenkin kiittänyt oikein ylenpalttisesti.

Toisaalta elämä on tuonut paljon asioita myös ilman rahaa. Kesän reissut meni pitkälti minimibudjetilla ja kuinka hienoja ne olivatkaan. Nurmeksessa Bomballakin asuttiin sviitissä perushuoneen hinnalla, koska hotellikortti ja respan työntekijä joka halusi olla meille ihana. Vetovoiman laki on aika huikea juttu.

Ja on tämä blogikin vaan huikea juttu. Nyt kun kaiken tämän ajatuksenvirran jota päässäni olen pyöritellyt... niin saanut tänne, niin heti helpottaa. Heti on parempi ja huomattavasti vähemmän sekava olo. Ulkona sataa vettä ja kaikki on hyvin. Oikeastaan kaikki on aivan mielettömän hyvin.

Ihana sunnuntaita
Rakkaudella 
iive

Uusi tulevaisuus ja ura!

Tai no, ainahan tulevaisuus on uutta, joten vähän höpsö otsikko... mutta ura on kieltämättä ihan uusi juttu!

Olen ollut yli vuosikymmenen lähihoitaja ja ylpeä siitä. Olen työskennellyt ihmisten lähellä, siinä ihan iholla, ihmisen paljaimpien hetkien äärellä, heidän elämässä, heidän kotona, auttanut siinä hetkessä kun ihminen on apua tarvinnut. Ensimmäinen kokemus alalta oli vaikeasti kehitysvammaisten ryhmäkoti, jonne päädyin sattuman kautta harjoittelijaksi. Ei mikään helppo paikka se (etenkään ilman koulutusta, saati minkäänlaista kokemusta) ja minulle sanottiinkin silloin, että et sä halua sinne mennä.

No voittehan tietysti arvata, että silloinen (ja ehkä nykyinenkin) minä halusi juurikin sinne. Päädyin vielä toiseen kehitysvammaisten ryhmäkotiin harjoittelijaksi melkein vuoden ajaksi ja sen kokemuksen jälkeen halusin hakeutua alalle opiskelemaan. Siitä ensimmäisestä harjoittelukeissistä on nyt yli 17 vuotta. Olen tehnyt työtä hengityshalvaustiimissä, neurologian osastolla, kuntoutusosastolla, vanhainkodissa (silloin niitä vielä oli), asumisyksiköissä, henkilökohtaisena avustajana, vanhusten, monisairaiden, vammautuneiden ja kehitysvammaisten kanssa. Blogin nimikin oli ennen Voimaa Hoitsulle. Tarkoituksena oli kerätä itselle voimaantumisen keinoja etenkin kolmivuorotyössä jaksamiseen.

Joka ikisen vuoden tein töitä rakkaudella. Tiedätte varmaan - se kutsumusammatti.

Viimeiset vuodet ravisteli kutsumustani kuitenkin rankalla kädellä. Kilpailutukset astuivat työelämään mukaan ja myös muutamat muutkin jutut joista alkoi tulla itselleni kynnyskysymyksiä alalla jatkamiselle. Panostukseni työssäjaksamisen kanssa eivät lopulta tuottaneet niin hyviä tuloksia, että olisin kyennyt jatkamaan kolmivuorotyössä ja näin ollen minut irtisanottiin. Se oli tietyllä tavalla ikävä tapahtuma, mutta minulle myös uusi alku. En ollut lakannut tuntemasta työtäni kohtaan rakkautta - mun asiakkaat eli asukkaat... sata sydäntä heille edelleen ❤️ mutta olin myös ruennut tuntemaan palavampaa intohimoa toisenlaista terveyden tukemista kohtaan. Oman elämäni kokemusten kautta olen kokeillut erilaisia terveydestä huolehtimisen keinoja, olen kokenut elämänlaadun parantumista ja etenkin sitä voimaantumista. Näitä keinoja en voinut toteuttaa työssäni niin paljon kuin olisin halunnut.

Irtisanominen antoi minulle mahdollisuuden ammatinvaihtoon. Hain työvoimapoliittiseen koulutukseen ja perjantaina sain tiedon, että minut on hyväksytty! Kun luin tietoa koneelta huusin hulluna onnesta ja pistin ihan tanssiksi ❤️

Joskus sanoin, että kaikenlaista voin työkseni tehdä, mutta mitään en ala myymään! No... tästä voi varmaan arvata, että mihin tuleva ammattini liittyy. Seuraavan tasan 365 päivän ajan mun aika kuluu Liiketalouden ammattitutkinnon kanssa. Tarkemmin myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan, jossa saan vielä syventyä erityisesti tilan ja esillepanon visuaaliseen suunnitteluun ja toteutukseen.
Tulevaisuudessa tarkoitus on yhdistää tämä kaikki ja työllistyä hyvinvointialan yritykseen. Eli ihmisten terveyttä tukevaa työtä sekin, hieman vaan eri lähtökohdista kuin aiemmin!

Uskon, että tulossa on tiukka vuosi. En ehkä edes pysty kuvittelemaan kuinka tiukka. Minulla ei ole juurikaan minkäänlaista kokemusta tuolta alalta, siis sellaista perinteistä kaupan alan kokemusta. Mutta ehkäpä olenkin menossa opiskelemaan asiaa hieman erilaisesta näkökulmasta, joten en anna sen haitata. Ja onhan mulla kotona aivan huippu myynnin ammattilainen, joka osaa kertoa varmasti paljon hyödyllisiä kokemuksia ja onhan niitä tässä viidentoista vuoden ajan vierestä seurattukin.

Täytyy myöntää, että kun ennen joulua laitoin ilmoille Saa mitä haluat-kirjan ja verkkokurssin myötä prosessin: Haluan terveyttäni tukevaa työtä - en voinut kuvitellakaan mitä se laittaisi liikkeelle! Aika moninaisten vaiheiden kanssa tähän tilanteeseen on päädytty. Kohti tulevaisuutta, jossa työskentelen terveyttä tukevassa työssä - mutta en vain itseni terveyttä vaan myös muiden terveyttä!

Opiskelu alkaakin jo viikon päästä, joten seuraavan viikon relaan mahdollisimman paljon. Nautin rauhasta ja tekemättömyydestä. Tai no jos freelancer-töitä tulee niin tietysti sitten teen myös niitä, mutta vapaalla en vaadi itseltäni yhtään mitään. Viikonlopun olenkin siis nauttinut sarjamaratonista ja kas, neulomisesta!

Täytyy myöntää ettei se ole ollut ihan helppoa. Mun kroppaa on väsyttänyt, mutta mieli on yrittänyt vähän hivutella, että eikö pitäis lähteä lenkille, siivota tai tehdä edes jotain hyödyllistä? Että eihän nyt näin hyvää viikonloppua voi vain neuloa sohvalla ja katsoa telkkaria!!! Hieman nikotellen olen tuumannut mielelleni, että miksei voi kun se on nyt just se asia mitä mun tekee mieli tehdä! Veikkaan että seuraavan vuoden aikana on sen verran reipas meininki, että tämä tekee mulle just ja tasan enemmän hyvää nyt kuin hikipäässä lenkkeily!

Että sellaisilla meiningeillä! Mitäs sulle kuuluu? Jatkaako elämä samaa rataa vai onko syyskuu kenties muutosten kuukausi?

Rakkaudella

iive

Kivusta vapauteen? Entäs sitten kun saa mitä haluaa?

Facebookin muistoissa törmäsin vanhaan tekstiini kahden vuoden takaa. Pohdin siinä miltä tuntuisi olla vapaa kivusta? Ja nyt kun olen ollut jo puolitoista vuotta ilman kipua, ilman minkäänlaisia oireita, olen niin onnellinen tästä hetkestä kun olen päättänyt taas kerran yrittää!

Tämä on toisaalta myös jäähyväiskirjoitus fibrolle ja kaikelle muillekin läpikäydyille vaikeuksille. Ne eivät kuulu enää elämääni, joten, jätän ne nyt tähän.

Mietin mikä ja minkälainen ihminen olisin jos mulla ei olisi fibroa?

Enkä osaa kuvitella sitä.

Mitä olisin? Millainen olisin? Jos en olisi kokenut tätä lainkaan? Jos parantuisin?
Voiko ihminen luoda itselleen niin vahvan -Hei olen iive, olen fibro - identiteetin, että se estää parantumasta?

Entäs jos nakkaan fibroa kävyllä, haistatan sille paskat ja päätän vaan olla elämättä sen kanssa? Parantuisinko? Vai pitääkö minun hyväksyä olevani fibro ja elää sulassa sopusoinnussa sen kanssa?

Ei tätä ymmärrä varmaankaan kukaan muu kuin sellainen, joka elää päivittäisen kivun tai muun rajoittavan sairauden kanssa. Sillä onhan tää niin hullua oikeasti. Johonkin muuhun kipuun voit syödä edes jotain lääkettä. Tähän et mitään.

Tai voit.
Voit kokeilla epätoivoisesti lääkärin määrämiä masennus ja mielialalääkkeitä (jotka eivät sitten sovi sulle, tai muuttaa sun persoonaa ja olotilaa vieläkin enemmän, että valitset mielummin kivun kuin lääkkeen).
Voit kokeilla särkylääkkeitä, jotka ei auta.
Voit kokeilla kaikkia maan ja taivaan välillä olevia lisäravinteita, vitamiineja ja entsyymejä ja maksaa itsesi kipeäksi, eikä mistään ole todistettua helpotusta. Silti valitset tämän viimeisen ja muut vaihtoehtoiset hoitomuodot, koska ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Että siinä sulle Maaret Kallio syy miksi ihmiset näin tekee.

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä itse edes jokin apu, sillä ihan turha on mennä lääkäriin, sillä siellä ei kukaan osaa auttaa.

Pitäisikö siis jäädä vain kärsimään?

En mä ainakaan aio. Tää on onnistunut jo kerran. Miksi ei onnistuisi nytkin?

Kohti vapautta

Viimeisen lauseen loppumerkittömyys mietityttää. Täynnä haaveita, mutta ehkä jotenkin päättymättömänä? Ei huutomerkkiä, joka kertoisi vahvuudesta tai päättäväisyydestä. Ehkä varovainen toteamus? Tuo vuosihan päättyi totaaliseen romahdukseen. Vakava-asteiseen masennukseen, burn outiin ja pitkään sairaslomaan. Se oli kuitenkin se romahdus, joka antoi minulle elämääni sen huutomerkin. Sen voiman jonka avulla todellakin alkaa tehdä aivan kaikkensa parantuakseni.

Rakastan tätä kuvaa keväältä - pian tän jälkeen sain potkut ja jäin työttömäksi. Yksi niistä tämän vuoden ihan parhaista asioista. Olin tässä niin onnellinen kun tiesin, että kohta oon vapaa. Tässä mä aloin loistamaan sitä mitä oikeasti tosiaankin olen.

Mutta NYT olen tässä. Ihan helvetinmoisen mankelin läpikäyneenä, itsensä puhdistaneena ja uudistaneena. Mut olen tässä. Upeampana ja ehjempänä kuin koskaan!

Viime syksynä yksi osa matkaani oli törmätä Ilkka Koppelomäkeen ja alkaa aktiivisesti haluamaan ja saamaan elämässä erilaisia asioita. Osallistuin myös Saa mitä haluat-verkkokurssille ja niin todellakin aloin tekemään aktiivisesti töitä unelmieni elämän eteen ja mitä olenkaan saanut? Aivan mielettömän mittaamattoman arvokkaita asioita!

❤️ Olen vuoden aikana saanut takaisin terveyteni parempana kuin koskaan.

❤️ Olen saanut upean parisuhteen, sellaisen mitä minulla ei ole koskaan ollut. Voi luoja tätä kipinää 🔥🔥🔥

❤️ Jaksan paremmin, tai oikeastaan loistavasti, joten olen parempi äiti ja välit tyttäreen on myös muuttuneet. Olen pystynyt toteuttamaan tyttären toiveen olla enemmän kotona ja läsnä.

❤️ Olen saanut aivan huikeita ystäviä, sen mun heimon ja mun sielunsiskot siellä... Rakastan teitä!

❤️ Olen pyytänyt myös unelmien työtä tai pikemminkin tilaa joka tukisi terveyttäni, antaisi aikaa minulle olla perheeni kanssa ja saisin siinä työssä toteuttaa kokemaani elämäntehtävää. Sen suhteen asiat ovat hieman kesken, mutta sain todellakin aikaa perheelleni kun olen ollut työtön. Se, että minulla on säännöllinen elämänrytmi ja olen saanut ajatella itseäni, perhettäni, parisuhdettani ja hyvinvointiani... tämä aika on ollut jotain aivan korvaamatonta.

En edes jaksa ahdistua siitä, että mitä jatkossa tapahtuu, vaan luotan täysin, että päädyn oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan. Oikeaan tehtävään tekemään sitä mitä mun kuuluu juuri nyt tässä elämänvaiheessa tehdä ❤️ Nyt olen vain tässä ja nautin joka ikisestä päivästä mitä ikinä se minulle tuokaan!

❤️ Elämääni johdattaa intohimo ja rakkaus, joka päivä, joka asiassa ❤️

Eilen nautin selkeästi jo syksyä kohti viilenevästä vedestä vaikka koenkin kyllä kieltämättä hieman luopumisen tuskaa. Tää kesä on ollut niin UPEA enkä haluaisi päästää siitä ihan vielä irti...

Edellisestä kirjoituksestani olen saanut aivan mieletöntä palautetta! Kiitos ihan jokaiselle kaikista upeista keskusteluista ja ajatuksenvaihdoista. Itse en koe, että olisin tehnyt mitään rohkeaa. Tämä blogi on aina ollut vain ajatusteni temmellyskenttä. Olen myös halunnut kirjoittaa auki kipeitäkin asioita vuosien myötä oman elämäni kautta. Asioita ahdistuksesta, masennuksesta, syömishäiriöstä, aivolisäkekasvaimesta, fibromyalgiasta, seksistä, itseinhosta, rakkaudettomuudesta... olen kirjoittanut näistä ensisijaisesti reflektoidakseni asioita itselleni, mutta suuri toiveeni on ollut, että niistä voisi olla apua myös jollekin toiselle. Koen, että kirjoittaminen on yksi tärkeä osa elämäntehtävääni.

Eroon Oireista kurssilla Maria jakoi meille Amerikan Intiaanien viisauden naiseudesta joka kosketti minua syvästi.

Kun tytöllä alkaa kuukautiset, hän kohtaa oman voimansa. 

Hedelmällisessä iässä oleva nainen voi oppia käyttämään voimaansa. 

Vaihdevuosien aikaan naisesta tulee se voima.

-Amerikan intiaanien viisaus-

Tämä vuosi on ollut ehdottomasti todella syvää työskentelyä oman naiseuteni kanssa. Ymmärsin, että olen oppinut käyttämään omaa voimaani.

Tänään kuitenkin oivalsin, että kaiken työskentelyn jälkeen Minä Olen Se Voima.

Joten ehkäpä ajat ovat muuttuneet...

Kaikella rakkaudella

iive