perjantai 13. syyskuuta 2019

Arkifiilistelyä! Nautitko sä sun arjesta?

Etukäteisajatus oli, että sittenhän mä oikein keskityn bloggaamiseen kun ne Liiketalouden opinnot alkavat! Riittää taatusti juttua ja niin edelleen. Niinpä niin... juttua joo riittäisi kyllä vaikka joka päivälle, mutta eipä ehkä ole ollut yhtä työntäyteistä ja toimeliasta viikkoa pitkiin aikoihin niin kuin nyt! Aamupäivällä opiskelut, iltapäivällä työt, sitten pikaiseen ruokaa ja kotihommia ja sieltä harrastuksiin, kotiin ja nukkumaan. Ihana, ihana, ihana arki on siis alkanut epämääräisen välitilan jälkeen!

Maanantai tietenkin jännitti. Millaisia opiskelukaverit ovat, mitä ne opinnot nyt niin kuin ihan käytännössä ovat? Olenko aivan ulalla kun minulla ei ole liiketalouden perustutkintoa (en ole) ja niin edelleen.

Viikon opiskeluiden jälkeen voin sanoa, että opiskelukaverit ovat mukavia, meillä on ihan hauska ryhmä erilaisia sekä eri ikäisiä ihmisiä eri aloilta siellä. Yllättävän paljon asioita tietää jo sillä perusteella kun on seurannut tuota miehen työuraa vierestä ja tietenkin millaisia asiakaskokemuksia itselläkin on. Ja loppujen lopuksi asiakaspalveluahan tuo hoitotyökin useassa paikassa on ollut ihan yhtälailla. Yksityisellä hoiva-ala sektorilla tähdennetään itseasiassa todella paljon tuota palveluammatissa toimimisen roolia ja sitä, että ne autettavat / hoidettavat ihmiset ovat nimenomaan asiakkaita. (Ihan ot:nä luin muuten eilen juttua siitä, että jossain jotkut kaavailivat sitä, että työntekijäpulasta kärsivälle hoitoalalle pakotettaisiin takaisin töihin ne, jotka ovat siirtyneet muille aloille!!! WHAT?!? Kannattaisiko ihan oikeasti tehdä niille työoloille ja työkulttuurille ennemminkin jotain, että ihmiset haluaisi mennä sinne hoitoalalle? Pakottamallahan saadaan yleisestikin todella hyviä tuloksia aina aikaan... ja tuo oli siis sarkasmia.)

Maanantai-iltana palailtiin taas myös kiireettömän hevosharrastuksen pariin ja päästiin jo ihan enemmän käytännön hommiin ja tehtiin talutusharjoituksia kentällä. Mulla meni palikat aikalailla uusiksi päässä kun kurssin vetäjä esitteli käyttämäänsä metodia. Ensinnäkin käytettiin naruriimuja, jollaisia en ollut nähnytkään! Toisekseen taluttaminen ei perustunut varsinaisesti kontrolliin (ihminen käskyttää - hevonen tottelee) vaan enemmän luottamukseen ja siihen kuinka hevonen meidän ihmisten elekieltä lukee! Hauskinta tai oikeastaan havainnoillisinta oli katsoa kun kymppivee talutti hevosta ja kauempaa katsoessa huomasi hyvin kuinka paljon hevonen oikeastaan heijasteli taluttajansa liikkeitä. Kun kymppivee pysähtyi - pysähtyi hevonen, kun kymppivee siinä paikallaan ollessaan kiemurteli ja steppaili eli oli elekieleltään rauhaton (ei tykkää tuo lapsi paikoillaan olosta), niin näin oli myös hevonenkin! Kun elekieli rauhoittui - rauhoittui myös hevonen. Eli kaikki lähti siitä mitä me viestitämme keholla ja olemuksella (sekä energioillamme) hevoselle!
Huh huh ja pää räjähtää ja palikat menee pikkaisen päässä uusiksi! Kaikkihan on oikeasti aivan järkeenkäypää, mutta ei tällaista missään ratsastuskoulussa 90-luvulla opetettu!


Ai ja onhan tässä yksi joogakurssikin käynnissä, nimittäin Katri Syvärisen Astetta ihanampi joogahaaste, joka ei olisi kyllä parempaan kohtaan voinut tulla. Muutamana aamuna olen tehnyt aamuharjoituksen, johon on kyllä ihana aloittaa päivä ja muutamana iltana iltaharjoituksen, jonka jälkeen nukuin kyllä huikean syvät yöunet! Haasteen mukaan tuloon on nyt ilmoittautuminen päättynyt, mutta uusia tulee kyllä varmaankin :) Linkistä voi käydä lukemassa mitä tuo pitää sisällään (en saa taloudellista hyötyä tästä, mutta itse olen saanut kurssin yhteistyökumppaniltani Freetoxin Susannalta työhyvinvointia tukemaan).



Ainoa mikä elämää tällä hetkellä varjostaa on opiskelupaikan sisäilma, sillä saan ainakin kahdesta luokkatilasta sisäilmaoireita. Olen käsitellyt niitä nyt Maria Nordinin Eroon Oireista-kurssin metodien mukaisesti, mutta eipä ole helppoa nyrjäyttää uskomuksiaan ihan ympäri... lisäksi olen entistä enemmän kiinnittänyt huomiota kehon hyvinvoinnin tukemiseen mm. ravinnon, liikunnan, henkisen tasapainon ja palautumisen tiimoilta. Oikeastaan on ollut ihan superhyvä, että parkkipaikan saadakseen täytyy tulla kampukselle aikaisin, sillä siinä kerkeää tekemään muutamat työjutut hyvin ja olen käynyt myös pienellä aamukävelyllä. Näitä kävelyjä olen harrastanut myös tauoilla ja löysinkin ihanan kosteikkopuiston ihan kampuksen vierestä. Jonain aurinkoisempana päivänä (nyt on satanut aikalailla vettä) menen kyllä tuonne lounaalle sen tunkkaisen kellarin sijaan mihin opiskelijoiden taukotila on työnnetty! Toivon kyllä totisesti, että tämä sisäilmakeissi ratkeaisi jotenkin tosi hienosti...


Liikkuvaan työhön tottuneelle ihmiselle koko päivä sisätiloissa istuen on kyllä aika haastavaa. Olenkin päätynyt myös lähes joka tauollakin ulos happihyppelylle ja se pitää kyllä hyvin pirteänä. Ryhmäytymiseenhän tuo valitettavasti vaikuttaa, joten välillä on siellä kahvillakin sitten istuttu vaikka terveydelle olisi parasta mennä ulos.



Keramiikkakurssilla päästiin nyt myös ihan asian ytimeen. Tilailin savea hyvin maltillisesti. Muotteja käyttämällähän savi-astioita ja teoksia voisi tehtailla aika suurtakin volyymia, mutta haluan keskittyä enemmän ihan käsillä tekemiseen. Myös dreijaus-savea tilasin, siitä voi kyllä tulla melkoinen haaste! Mutta oli kyllä huikea fiilis tarttua saveen ja alkaa tunnustella mitä sieltä alitajunnasta alkaakaan virrata ja kyllä siellä tekniikat hyvin oli muistissa. Viimeksi savea olen käsitellyt joskus vuonna 2001!

Tästä keramiikkakurssista olen kyllä todella innoissani tai oikeastaan olen aivan mielettömän innoissani ihan kaikesta mitä nyt teen! Hieman enemmän täytyy myös niitä ihan lepohetkiä ottaa arkeen mukaan ettei sitten väsähdä, mutta näin elämä tuntuu kyllä aivan mielettömän hyvältä! Voisin sanoa, että just nyt näin mun arki on ihan parasta!

Tykkäätkö sä sun arjesta ja siitä miten elämä sujuu just nyt? Mä kyllä nimittäin tykkään ja onpa aika upea juttu!

Arki se on parasta!

Rakkaudella
iive 

ps. pistetään nyt pari ruokakuvaakin perään, kun on saanut kerrankin taas tehdä eväitä!


 

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Uusi tulevaisuus ja ura!

Tai no, ainahan tulevaisuus on uutta, joten vähän höpsö otsikko... mutta ura on kieltämättä ihan uusi juttu!

Olen ollut yli vuosikymmenen lähihoitaja ja ylpeä siitä. Olen työskennellyt ihmisten lähellä, siinä ihan iholla, ihmisen paljaimpien hetkien äärellä, heidän elämässä, heidän kotona, auttanut siinä hetkessä kun ihminen on apua tarvinnut. Ensimmäinen kokemus alalta oli vaikeasti kehitysvammaisten ryhmäkoti, jonne päädyin sattuman kautta harjoittelijaksi. Ei mikään helppo paikka se (etenkään ilman koulutusta, saati minkäänlaista kokemusta) ja minulle sanottiinkin silloin, että et sä halua sinne mennä.

No voittehan tietysti arvata, että silloinen (ja ehkä nykyinenkin) minä halusi juurikin sinne. Päädyin vielä toiseen kehitysvammaisten ryhmäkotiin harjoittelijaksi melkein vuoden ajaksi ja sen kokemuksen jälkeen halusin hakeutua alalle opiskelemaan. Siitä ensimmäisestä harjoittelukeissistä on nyt yli 17 vuotta. Olen tehnyt työtä hengityshalvaustiimissä, neurologian osastolla, kuntoutusosastolla, vanhainkodissa (silloin niitä vielä oli), asumisyksiköissä, henkilökohtaisena avustajana, vanhusten, monisairaiden, vammautuneiden ja kehitysvammaisten kanssa. Blogin nimikin oli ennen Voimaa Hoitsulle. Tarkoituksena oli kerätä itselle voimaantumisen keinoja etenkin kolmivuorotyössä jaksamiseen.


Joka ikisen vuoden tein töitä rakkaudella. Tiedätte varmaan - se kutsumusammatti.

Viimeiset vuodet ravisteli kutsumustani kuitenkin rankalla kädellä. Kilpailutukset astuivat työelämään mukaan ja myös muutamat muutkin jutut joista alkoi tulla itselleni kynnyskysymyksiä alalla jatkamiselle. Panostukseni työssäjaksamisen kanssa eivät lopulta tuottaneet niin hyviä tuloksia, että olisin kyennyt jatkamaan kolmivuorotyössä ja näin ollen minut irtisanottiin. Se oli tietyllä tavalla ikävä tapahtuma, mutta minulle myös uusi alku. En ollut lakannut tuntemasta työtäni kohtaan rakkautta - mun asiakkaat eli asukkaat... sata sydäntä heille edelleen ❤️ mutta olin myös ruennut tuntemaan palavampaa intohimoa toisenlaista terveyden tukemista kohtaan. Oman elämäni kokemusten kautta olen kokeillut erilaisia terveydestä huolehtimisen keinoja, olen kokenut elämänlaadun parantumista ja etenkin sitä voimaantumista. Näitä keinoja en voinut toteuttaa työssäni niin paljon kuin olisin halunnut.

Irtisanominen antoi minulle mahdollisuuden ammatinvaihtoon. Hain työvoimapoliittiseen koulutukseen ja perjantaina sain tiedon, että minut on hyväksytty! Kun luin tietoa koneelta huusin hulluna onnesta ja pistin ihan tanssiksi ❤️


Joskus sanoin, että kaikenlaista voin työkseni tehdä, mutta mitään en ala myymään! No... tästä voi varmaan arvata, että mihin tuleva ammattini liittyy. Seuraavan tasan 365 päivän ajan mun aika kuluu Liiketalouden ammattitutkinnon kanssa. Tarkemmin myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan, jossa saan vielä syventyä erityisesti tilan ja esillepanon visuaaliseen suunnitteluun ja toteutukseen.
Tulevaisuudessa tarkoitus on yhdistää tämä kaikki ja työllistyä hyvinvointialan yritykseen. Eli ihmisten terveyttä tukevaa työtä sekin, hieman vaan eri lähtökohdista kuin aiemmin!

Uskon, että tulossa on tiukka vuosi. En ehkä edes pysty kuvittelemaan kuinka tiukka. Minulla ei ole juurikaan minkäänlaista kokemusta tuolta alalta, siis sellaista perinteistä kaupan alan kokemusta. Mutta ehkäpä olenkin menossa opiskelemaan asiaa hieman erilaisesta näkökulmasta, joten en anna sen haitata. Ja onhan mulla kotona aivan huippu myynnin ammattilainen, joka osaa kertoa varmasti paljon hyödyllisiä kokemuksia ja onhan niitä tässä viidentoista vuoden ajan vierestä seurattukin.

Täytyy myöntää, että kun ennen joulua laitoin ilmoille Saa mitä haluat-kirjan ja verkkokurssin myötä prosessin: Haluan terveyttäni tukevaa työtä - en voinut kuvitellakaan mitä se laittaisi liikkeelle! Aika moninaisten vaiheiden kanssa tähän tilanteeseen on päädytty. Kohti tulevaisuutta, jossa työskentelen terveyttä tukevassa työssä - mutta en vain itseni terveyttä vaan myös muiden terveyttä!

Opiskelu alkaakin jo viikon päästä, joten seuraavan viikon relaan mahdollisimman paljon. Nautin rauhasta ja tekemättömyydestä. Tai no jos freelancer-töitä tulee niin tietysti sitten teen myös niitä, mutta vapaalla en vaadi itseltäni yhtään mitään. Viikonlopun olenkin siis nauttinut sarjamaratonista ja kas, neulomisesta!



Täytyy myöntää ettei se ole ollut ihan helppoa. Mun kroppaa on väsyttänyt, mutta mieli on yrittänyt vähän hivutella, että eikö pitäis lähteä lenkille, siivota tai tehdä edes jotain hyödyllistä? Että eihän nyt näin hyvää viikonloppua voi vain neuloa sohvalla ja katsoa telkkaria!!! Hieman nikotellen olen tuumannut mielelleni, että miksei voi kun se on nyt just se asia mitä mun tekee mieli tehdä! Veikkaan että seuraavan vuoden aikana on sen verran reipas meininki, että tämä tekee mulle just ja tasan enemmän hyvää nyt kuin hikipäässä lenkkeily!

Että sellaisilla meiningeillä! Mitäs sulle kuuluu? Jatkaako elämä samaa rataa vai onko syyskuu kenties muutosten kuukausi?

Rakkaudella
iive

tiistai 27. elokuuta 2019

Kun se arki on ihan parasta!

Huh, huh kun jännittää! Huomenna on nimittäin haastattelu koulutukseen ja olispa huippua päästä sinne (tai töihin)! Toisaalta mikään ei ahdista kun kulkee elämässä nykyään sillä asenteella, että asiat tapahtuvat juuri niin kuin pitää. Eli opiskelupaikka onnistuu jos niin on tarkoitettu. That's It!

Elämä on koulujen alkamisen jälkeen saanut tietynlaista rytmiä. Toisaalta lähes koko kesän olen muutenkin pitänyt ryhtiä yllä. Kaiken vuorotyörumban jälkeen on ollut aika nautinnollista mennä nukkumaan tiettyyn aikaan ja herätä myös suht aikaisin. Edelleen olen iltaisin siinä parhaassa vireessä, aamut lähtee hitaasti käyntiin, mutta sellainen vain olen. Ja koska nyt sille on aikaa niin mikäpä ettei siitä nauttisi? Jos opiskelupaikka irtoaa, niin sittenpä tuo taas loppuu.

Toissa viikonloppuna tein jotain todella haastavaa, sillä me matkustettiin kymppiveen kanssa yöreissulle Tubeconiin! Olen aivan mieletön matkastressaaja ja huolehtija, miehen kanssa reissatessa pystyn tavallaan osan tuosta antamaan hänelle kannettavaksi, mutta yksin... huh huh. Hienosti kuitenkin meni. Osattiin ajaa bussilla Kamppiin ja sieltä ratikalla Pasilaan. Otettiin vielä lisähaastetta ja käytiin seikkailemassa paikallisjunalla ja bussilla myös Espoossa! Ja kun aikataulut oli tarpeeksi väljät, niin ei tarvinnut stressata mistään! Ihan huippua! Tosin olin kyllä aivan dööd tuon kahden päivän reissun jälkeen, ei siinä, mutta ennen tuo ei olisi onnistunut lainkaan. Nyt tuli testattua, että minä jaksan, pystyn ja osaan.



Tubeconissa oltiin seitsemän tuntia... huh huh! Ihan en ole varma tykkäsinkö vai enkö? Siis niin kuin ajatuksesta / toteutuksesta. Todella vahvastihan tuolla näkyy markkinointi ja vaikuttaminen. Sponsorit ja sisältöyhteistyöt on selkeästi esillä, mutta niinkai messuilla nyt yleensäkin on. Ja näinhän se on paljolti tubettamisessa, podcasteissa, instassa, blogeissa... sisältöyhteistyöt puhuu todella paljon.

Asia mistä en yhtään pidä on se, että sillä sokerilla houkutellaan joka paikkaan. Tule tänne, tutustu meidän juttuun niin saat karkkia, pehmistä, hattaran jne.

Duudsonien seikkailupuiston Ninjarata oli hieno. Jonotettiin siihen lähes puolitoista tuntia. Radan läpi vetäminen vei puolitoista minuuttia. Mutta rata oli hieno ja sellaista olisi kiva olla enemmänkin. Tekemiseen perustuvaa. Muutenkin tuolla sai jonottaa joka paikkaan aivan mielettömän pitkiä aikoja.


Helsingissä syötiin Sandrossa. Uh, miten hyvää ruokaa tuolla onkaan! Taas tuli uusia ajatuksia omaan keittiöön. Kovin ketosti en nyt tuolla syönyt. Toisaalta en kyllä kovin hiilaripitoisestikaan. Ihan huippua kun voi olla kuitenkin tällaista joustavuutta. Syömishäiriömielen kanssa tää ei onnistunut ollenkaan.
Sandron makumaailmassa on käsittääkseni paljon lähi-idän vaikutteita? Niitten makumaailma iskee kyllä muhun ihan täysillä. Osa on kieltämättä aika erikoisia, mutta tuossa buffet-lounaspöydässä ihan parasta onkin juuri se, että voi maistella kaikenlaista. Jos et tykkää, niin skippaa. Omiin suosikkeihin kuului tuo punainen tahna (pesto aurinkokuivatuista tomaateista? tai joku sellainen) joka oli kivan mausteinen, mutta raikas. Kukkakaalit oli myös kivoja. Niissä oli suolaista ja etikkaista makua. Sandron falafelit on myös ihan jäätävän hyviä ja niitä piti syödä monta vaikka ne ei todellakaan ole lainkaan keto.


Uusi elämä on hakenut muotoaan. Nyt kun päivittäinen työ ei olekaan liikkuvaa, on erittäin tärkeää liikkua vapaa-ajalla. Olen myös koneen ääressä kova taukojumppaaja ja työpisteen vieressä trampoliinilla saa hyvin liikettä ihan muutamassa minuutissa. Täytyy sanoa, että trampoliinin hankinta oli asia mitä ei tarvitse katua.

Aivan paras tasapainottaja on kuitenkin luonto. Vielä en ole päässyt uimahalliin asti, koska uintitreenit on sujuneet yhä edelleen järvessä ja lenkkipolut on taas tulleet tutuiksi nyt kun palstalla tai marjassa ei mene niin paljon aikaa.





Ensi viikolla alkaa myös kaikkea uutta kun harrastukset lähtee käyntiin. Olen ilmoittautunut tosiaan ratsastuskurssille ja myös keramiikkakurssille! Ihan huippujuttuja molemmat.

Ratsastanut olen pienestä tytöstä sinne parikymppiseksi. Sitten oli taukoa ja vielä pari aktiivista vuotta, kunnes tipuin pahasti. Nyt onkin yli kymmenen vuotta siitä kun hevosen selässä on tullut oltua. Odotan mielenkiinnolla mitä siitä syntyykään kun sinne hevosen selkään mennään aika erilaisella asenteella kuin ennen. Vaikka aina olen pitänyt sitä ratsastajan ja hevosen välistä suhdetta tärkeänä, niin nyt tuntuu, että se on vieläkin tärkeämpää. Onneksi talli minne mennään on erikoistunut juuri siihen yhteistyöhön ja sellaiseen horsemanshippiin vai mitä se nyt sitten onkaan. Toivon että siellä olisi joku heppa jonka kanssa saisi kokea sellaista lempeää yhteyttä.

Keramiikkakurssia odotan myös, sillä keramiikka on kovasti ollut mun juttu kun opiskelin taideaineita ensin kuvataidekoulussa ja sitten taidelukiossa. Jälkimmäisen jälkeen en olekaan saveen koskenut sormenpäälläkään... Pinterest on jo täynnä inspiraatiokuvia. Minun tyyliin ne on myös aika korkealentoisia. Veikkaan kuitenkin että me päädytään tekemään makkara- tai levytekniikalla ensin jotain yksinkertaista... kippoa tai kuppia, jotain saippuakulhoa... tai eihän sitä tiedä. Lasitusjuttuja odotan kovasti ja dreijaamaan haluaisin opetella myös. Myös ihan ruoka-astiat inspiroi juurikin noiden erilaisten koristeluiden ja lasitusten suhteen. Leipälautasia ja kukkaruukkuja ajattelin ainakin tehdä. Olisi myös ihana saada sellaiset punasaviset dreijatut viilikulhot - sellaiset retrot (ja tähän mies tuumii, että yök).





idkuva

Hassua kun ruokajutuista mulla ei ole oikein mitään kirjoitettavaa. Asiat vain sujuu ja olo on hyvä. Ruoka on lähes järjettömän hyvää ja ruuanlaitto helppoa. Että mitäpä siitä sitten?

No eilen kävin lenkillä ja löysin sieniä. Siinäpä se viime aikojen suurin juttu ehkäpä? Kivaa vaihteluahan se oli aamupalaan ja tänään kokkaillaan tatteja ensimmäistä kertaa ikinä!

Että tällaista. Tylsää arkea! No ei vaiskaa vaan ihan mielettömän huippua arkea! Joka päivä on ollut niin ihana ja täydellinen omassa epätäydellisyydessään. Olen jotenkin todella vahvasti saanut kokea juurikin kulloisenkin päivän energiaa. Sen kokemisesta olen todella kiitollinen. Kun on vauhdikas päivä niin on tehty hulluna kaikkea, kun taas matalaenergisempi päivä niin on voinut tehdä asioita rauhassa ja levätä myös. Tällaista ei oikein vuorotyössä pysty toteuttamaan juuri millään vaan aina on mentävä.

Laittakaahan mulle paljon tsemppejä huomiselle - ooo, oon niin innoissani!

Rakkaudella
iive