Ihanasti onnellisena

Fiilikset I Love Me messuilta on kyllä huiput. Erityisen ilahtunut olen siitä, että nykyään pää ja kroppa kestää tehdä tällaisia reissuja. Oli joskus aika kun tuollainen ihmismäärä oli kertakaikkisesti aivan kestämätön. Nyt se oli totta kai väsyttävä, mutta ei mitenkään ahdistava. Niin onnellinen olen myös siitä, että edelleenkään kipuja ei ole, ei vaikka olen viimeisen 3vkon aikana matkustanut Helsingin kautta Espanjaan, sieltä kotiin, kotoa Ouluun, Oulusta kotiin, kotoa Joensuuhun ja Kolille ja kotiin ja sitten taas Helsinkiin ja kotiin. Minä jonka autossa istumiset oli ennen täyttä tuskaa ja niistä toipumiseen meni päiviä.

Oli ihanaa kulkea ja katsella kaikkea uutta, etenkin uusia innovaatioita ja etenkin pientuottajien tuotteita, sillä se tarkoitti jonkun unelmien toteutumista kun oli siellä esittelemässä oman luovuutensa tulosta. Aivan mahtavaa oli erityisesti katsoa Foodinin juttua, joka oli nyt niin isoa ja uusia tuotteita oli aivan mielettömästi! Sillä tuollainen meininki tarkoittaa kasvua ja sitä, että yhä useampi alkaa katsoa mistä tuotteensa ostaa ja mitä ostaa. Se tarkoittaa myös tietynlaista helppoutta kun näitä tuotteita alkaa olla jo tavallisessa kaupassa helposti saatavilla.

Oli huippua kohdata ihmisiä, jopa aivan tuntemattomia. Se vanha minä ei olisi ikipäivänä mennyt vieraan ihmisen kanssa samaan pöytään tai koputtanut jonossa olkapäälle ihailemaansa kirjailijaa ja pyytänyt saada halata (kiitos Meri Mort ihanasta halauksesta ja hersyvästä luennosta), ihan tuosta noin vaan. En nyt varmastikaan mikään supliikein ihminen ole keskustelemaan, mutta eiköhän mulla ole vielä mahdollisuutta kehittyä kun tähänkin asti on päästy.

Juuri mitään tavaraa en mukaan ostellut, mutta Foodinin ravintola-kahvilaa käytin sitten senkin edestä. Vegan platter oli aivan huikea ja etenkin ajatellen sitä missä mittakaavassa sitä koko ajan keittiössä valmistettiin (yläterassilta pääsi ihanasti vähän salakatselemaan keittiöön ja tehokasta meininkiä oli). Maut oli aivan mielettömän kohdillaan ja tämän jälkeen meilläkin kyllä makumaailma ja ruuanlaitto kotikeittiössä tulee muuttumaan vielä entisestään. Vielä kun reseptit tähän kaikkeen jostain saisi 💖
 
Join myös elämäni mielenkiintoisimman makuisen vihersmoothien, se nimittäin maistui raikkaalta, mutta myös vähän mausteiselta joululta ja se ei ollut muuten ollenkaan huono juttu!

Kombuchan suhteen saattoi myös todeta, että on kombuchaa ja sitten on sitä oikeaa Kombuchaa... Foodinin kahviosta sai The Good Guysien kombuchaa ja se oli sitä oikeaa ja aitoa, sen maistoi ensimmäisestä hörpystä. Tämän kanssa tuli fiilis, että tätäkin voisi valmistaa itse, mutta ihan vielä en starttipakettia hankkinut, ehkä jonain päivänä...

Porkkanakakkua piti syödä kahteen kertaan, ensin varhaisella lounaalla ja sitten vielä iltapäivällä. Parasta porkkanakakkua ikinä mitä olen syönyt! Porkkanakakkuhan on mun lempparia, mutta nyt on todistettu, että sen voi tehdä myös terveellisesti. Tosin kaiken tämän jälkeen ei tänään ole juuri tarvinnutkaan sitten syödä... ja tulihan niitä askeleitakin lauantaille lähes 20 000!

Ihana aurinkoinen Susanna oli maistattamassa Freetoxaajien ensimmäistä omaa tuotetta All in Onea, jonka sisällystä etukäteen katsoessa mietin, että aivan mahtavat ainesosat, mutta miltähän maistuu... no mut sehän maistui ihan mahtavalta 💕 ja aivan taatusti etenkin smoothieen saa tästä jatkossa kyllä oivaa lisäboostia. Menee ainakin itselle myös vaikka ihan sellaisenaan. Susannaa kerkesin halata sen lupaamani sekunnin, niin mahtava hyörinä oli päällä, mikä kertoi siitä, että ihmisiä todellakin kiinnostaa 💜💜💜

Tomi Kokolta piti käydä rasvakahvimaistiaiset ja täytyy kyl sanoo, ettei mun rasvakahvi ole mistään kotoisin! En ala! Johtuuko keittäjästä, keittimestä vai kahvista... mutta siis aivan sairaan hyvää rasvakahvia mihin ei todellakaan mitään maitoa tarvitse (niin kuin omaan melkein pitää kyllä laittaa)... ehkä aloitan kahvinkeittimen pesemisellä tämän parempaa kahvia jatkossa-operaation... kahvihan meillä on kyllä luomua ja sinänsä ihan ok.

Biomedin luuliemijauhe-sienikeitto piti myös käydä maistamassa ja vaikkei ne sienet ihan tuollaisessa ole lempparijuttuni, niin kyllähän huippukokki vaan hommansa osaa. Todella hyvää! Tätäkin voisin harkita, että ottaisin ruokavalioon... vielä enemmän fiilistelisin omasta luuliemestä. Kanalientä olenkin jo keitellyt, joten hyvä minä kun olen saanut aikaiseksi!

Kävin myös muutakin tekemässä kuin syömässä, vaikka tuosta alusta voisi hieman muuta päätellä. Forum-lavalla kävin kuuntelemassa heti alkajaisiksi Meri Mortia ja messupäivä alkoi siitä kyllä ihanan hersyvästi. Olen niin iloinen, että ostin kevättalvella Merin kirjan, että kuuntelin sitä intuitiota vaikka järki sanoi -ettet sä tosta mitään tajuu. Tajusinpas sitten loppujen lopuksi kun aloin prosessoimaan asioita ja varsinkin sitten kun älysin jättää vihdoin ne e-pillerit pois ja siitä on seurannut niin isoja askeleita omalla naiseuden polulla.

Ilkka Koppelomäen tapasin ensimmäistä kertaa Keuruulla tänä kesänä kun hän oli vierailemassa Tomi Kokon Ravintoremontti-kiertueella. Jo silloin tajusin, että tässä on jotain nyt just minulle ja Ilkka ja Uskalla innostua - on tullut vastaan vähän siellä sun täällä sen jälkeen ja nyt "yllättäen" Ilkka olikin puhumassa juuri lauantaina. Oli täysin selviö, että Saa mitä haluat-kirja on just niin mulle ja mukava yllätys oli että siihen sai vielä verkkokurssin kaupan päälle. Kirjaan tuli vielä omistuskirjoituskin 💕

Ilkalla on myös yhteys Brian Mayneen (josta kirjoitin edellisessä postauksessa) ja Anthony Robbinsiin, jonka I'm not your Guru-leffan juuri katsoin ja... no aika huikea ja erikoinen ihminen tuo Anthony.

Messujen jälkeen pähkäiltiin itsemme hotellille ja pienen lepohetken jälkeen suunnattiin vielä ihmettelemään kaupungin sykettä ja pyöräiltiin Kiasmassa. Lintunen oli miehen kanssa viettänyt mun messuillaoloajan Lintsillä Valokarnevaaleissa ja sinnekin sitten vielä päädyttiin pari tuntia ennen sulkemisaikaa, että nähtiin ne kaikki valot ja muutamaan laitteeseenkin Lintunen vielä jaksoi jonottaa. Päivällä oli onneksi ollut lyhyemmät jonot, olisi muuten ollut ranneke aika kallis. Aivan järkyttävästi oli porukkaa kyllä tuolla ja jäätävät jonot lähes joka laitteeseen mm. Rinkeliin eli maailman pyörään mm. 1,5h jono! En kyllä jaksaisi niin kauaa jonottaa... tosin Amos Rexiin jonotin tänään 45min, joka ei ollut mielestäni ollenkaan paha, joten suhteellista tämäkin...

Amos Rexissä käytiin siis tänään ja se oli messujen lisäksi se toinen Helsingin Must See-juttu. Ja olipahan sen käymisen arvoinen paikka, yhtään en jonoja ihmettele. Täytynee kaikki kuvamäärä käydä läpi ja kirjoittaa koko jutusta ihan oma postaus. Sen verran täytyy tuumata, että jos erityisherkkä kokee ne "huonot" asiat moninkerroin, niin tällaisen viikonlopun jälkeen voi todeta olevansa onnellisesti erityisherkkä, sillä kyllä nämä hyvätkin jutut tuntuu sitten aikalailla potenssiin sata.

Joten ihanasti onnellisena voi jatkaa syksyä ja ehkä sen vesisateen ja pimeydenkin kestää nyt vähän helpommin.

Rakkaudella
iive

Tervetuloa Möröt!

Kun kirjoitin ahdistuksesta ja aloin puhua siitä ääneen, tapahtui jotain aika huikeaa... oli se sitten netti-algorytmien (vai mitä ne nyt on) tai universumin ohjausta, niin silti aika siistiä! Minulle alettiin "puhua" ahdistuksesta, siitä mistä se voisi johtua ja mikä siihen voisi auttaa. Aivan uusi maailma koko systeemin kanssa aukesi. Yht'äkkiä löysin tukea kaikkialta, netistä, lehdistä, kirjoista, jopa radiossa puhuttiin ahdistuksen kanssa elämisestä. Jopa 52 listaa onnellisuuteen viikon listan aiheena oli: Kirjoita tähän ne tavat, joilla pääset eroon mieltä vaivaavista asioista.

Kaikkein ihanimmalta tuntui jotenkin eräs Hidasta Elämää sivulla oleva kirjoitus, josta nyt lainaan ne mehevimmät kohdat.

Rakkaus saapui - mutta mitä hitsiä tapahtui?

Mikään ei mennyt pieleen. Et käsittänyt väärin eikä oivallus ollut kuvitelmaa.

Pelkosi, epäilyksesi ja ahdistuksesi ei kerro siitä, ettet sittenkään tajunnut mitään. Kun psyykesi saa viestin siitä, että jee, tääl on bileet, kaikki sellaisetkin puolet sinussa joita et välttämättä haluaisi rakkauden ja eheyden juhlaasi, ilmaantuvat paikalle. Ne täräyttävät oven selälleen ja saapastelevat sisään, mekastavat ja läikyttävät boolia sohvalle.

Sillä tältä minusta juuri tuntui. Elämä tuntui vallan onnelliselta, jopa ylitsevuotavalta, olin niiiiiin onnellinen ja sitten aivan äkkiä olinkin täynnä pelkoa ja ahdistusta. Möröt olivat tulleet kylään onnen bileisiini. Ne halusivat tulla nähdyksi ja kuulluksi.

Mörkösi ovat vanhoja haavojasi, traumojasi, pelkojasi ja uskomuksiasi siitä, ettet riitä tai ole rakkauden arvoinen. Kun hyväksyminen sinussa lisääntyy, möröt ilmaantuvat varjoista tutkaillakseen rakkautesi ääriviivoja. On ratkaisevaa mitä teet, kun rakkauslentsu iskee sinussa tai ihmissuhteessasi. Haluaisit toki päästä takaisin huumaan, sinne ihanalle kurssille tai jonnekin, missä viimeksi tuntui hyvältä. Surettaa, että bileet tuntuvat olevan ohi ja olo on surkea. Monesti juuri tässä kohtaa luulemme, että on paras iskeä hanskat tiskiin. Ei tästä tullutkaan mitään.

Mutta en minä aio iskeä hanskoja tiskiin. Aion rakastaa mörköjäni niin ettei niiden täydy enää piileskellä nurkissa syvällä sielun sopukoissa. Onneksi minulla on puoliso, jonka kanssa voin jakaa näitä asioita. Hän osaa keskustella, kuunnella, peilata ja olla myötätuntoinen, niin ja täräyttää vaikka maan pinnallekin jos se on tarpeen. Niin vaikeitakin asioita ollaan yhdessä käsitelty ja kuinka helpottavaa se onkaan kun saa puhua itsensä puhtaaksi. Tänne blogiin on myös aina hyvä kirjoittaa kun joudut miettimään ilmaisujasi, pukemaan asiat kirjaimiksi, sanoiksi ja lauseiksi.

Maanantaina suunnattiin pikareissulle pohjois-karjalaan. Yksi yö Joensuussa, toinen yö Kolilla. Oli ihanaa nähdä perhettä, viettää hetken laatuaikaa miehen kanssa kun Lintunen oli yökylässä Vaarilla ja me yövyttiin hotellissa ja Kolilla nautittiin taas perhe-ajasta.
Ruska oli jo hävinnyt, mutta ei se haitannut. Päästiin nauttimaan sumuisesta Kolista, joka ei näkymillään nyt huikaissut, mutta jotenkin se koko vaaran energia kerääntyi sen myötä juuri sinne huipulle, oli kyllä aivan huikean maaginen tunnelma kun kauas katsoessasi näit vain sumua ja usvan hiutuvia leijaili tuulen vireen mukana.

Paljon olen miettinyt ja fiilistellyt myös äitinä olemista. Niin paljon on hyviä aikeita, ajatuksia ja fiiliksiä, mutta jotenkin vaan joskus tuntuu, ettei siltikään saa välitettyä sitä kaikkea tunnetta ja rakkautta. Kolin laelle mentiin nyt kahdestaan ja hippuloitiin siellä se pari tuntia. Ja oli ihanaa. Ei somea, ei pelejä, ei mitään muita ärsykkeitä tai ihmisiä. Kännykätkin pysyi taskussa paitsi kun kuvattiin. Siellä oli vain me kaksi, äiti ja tytär, mutta samalla myös ystävyyttä, kumppanuutta, ihmisyyttä toisiamme kohtaan ilman minkäänlaisia valta-asetelmia. Minä ainakin tulen muistamaan tämän reissun aina, toivottavasti se oli tyttärellekin yhtä huikea. Kertaakaan ei riidelty, ei kiukuteltu, kai oltiin molemmat niin Kolin lumoissa. Akka-Kolilla juotiin termarista kaakaot. Ei mitään sen kummempaa, mutta silti aivan mahtavaa. Tämän kun saisikin pidettyä jokaisessa päivässä, edes hetken ajan.

Rakkaudella
iive

I am realistic - I expect miracles!

Ihan mahtavat vapaapäivät menossa, ei voi muuta kuin olla vaan tässä flowssa missä elämä kantaa. Joskus sitten taas rämmitään siellä kuraojassa, mutta nyt tuntuu vaan niin hyvälle ❤️ Ystävän kanssa ollaan monta kertaa puhuttu siitä, että kuinka sitä omaa onnea "pitäisi" muka pitää piilossa, koska vanhat sananlaskut ja ihmisten kateus ja mitähän vielä kaikkea! Tuumittiin yhdessä, että sittenhän sitä ei olisi onnellinen lainkaan jos sitä ei olisi avoimesti onnellinen niistä pienistä ja suuristakin asioista, vaan pitäisi niitä kätkössä. Joten vanhat runot ja sananlaskut ja ihmisten kateus saa olla ihan keskenään, ei kuulu meidän elämään!

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
Kell’ onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

Eino Leino

Ja en voi kuin iloita aivan täysin ystävän puolesta kun hän elää ja toteuttaa unelmiaan. On upeaa etenkin nyt katsoa hänen kuviaan joista se onni ja upeus oikein tihkuu. Joku voisi olla kateellinen, koska ei itse ole juuri nyt paratiisirannalla, mutta minusta ainakin tuntuu, että minäkin saan palasen onnea kun vain katsonkin niitä ihania fiilistelyjä nyt sieltä kaukaa. Olen onnellinen ystävän puolesta, että hän saa kokea niin mahtavia juttuja nyt ja jotenkin voisi pikkaisen tuntua siltä, että hei kerrankin universumi tosiaankin näyttää lisäävän sitä mihin on keskittynyt eli onnellisuuteen ja positiivisuuteen ❤️ Joten ihanaa honeymoonia ystäväiseni sinne kauas ❤️❤️❤️

Oman asennepostauksen jälkeen omakin olotila parani aivan huomattavasti. Kun päätin olla stressaamatta yövuoroissa jaksamisesta, niin tapahtui ihan mieletön vapautuminen! Ihan mahtavaa! Vuorokausirytmi vaihtui jotenkin tosi helposti eikä muutenkaan tullut sitä koomaa mitä yleensä tulee. Näinkö todellakin ajatustyö voikin vaikuttaa näin suuresti siihen mitä fyysisesti koemme ja näin nopeasti vieläpä! Olen kyllä aika hämmästynyt, mutta todella iloinen tietysti.

 I am realistic - I expect miracles!

Ihan parhaita ideoita ei ollut tämmöisen työputken jälkeen nauttia sitä viiniä, mutta kun vaan teki mieli. Ihan sama vaikka olikin luomuversiota, niin palautumista ei kyllä nyt alkoholi helpottanut ja eilen hieman aamulla puuskututti ja päivän syömiset meni päin honkia (lohkoperunoita ja kebabia), mutta sitten tuumin, että so what! Elämäni ei nyt yhteen tällaiseen päivään tosiaankaan kaadu ja mikään ei ole pilalla todellakaan. 80/20 pätee edelleen ja esim. LIFW ei ole kohdallani mikään kuuri vaan koko elämänmittainen matka. Mikään ei pääty tämän viikon loppuun (vaan sittenhän se vasta alkaakin!) Mutta mitenkään ei tämä vaikuta mun painonhallintaan millään tavalla. Vaikkakin se mun perfektionisti syömishäiriö-minä siellä yrittikin vastaan rimpuilla ja rimpuilee koko ajan, mutta minä olen päättänyt tänäänkin mennä lounaalle ystävän kanssa ja hahhah, näyttää tuolle perfektionisti-minälle pitkät ja syödä myös palan kakkua. Ison palan.

Joka tapauksessa kissasen kanssa otettiin sitten vähän lepoa synttärivalmistelujen keskellä. Kisusella on kyllä kuvassa just sellainen fiilis mitä itselläkin 😅

Itse syntymäpäivät onnistuivat ihan älyttömän hyvin. Iloitsin etenkin siitä, että itsellä ei ollut sitä pakkofiilistä näitä juhlia järjestäessä kuten aiemmin. Osasin myös olla murehtimatta rahasta ja järkkäsin juuri sellaiset jutut mistä tykkäsin. Tosin kiitos Flying Tigerin, on syntymäpäivien ja muiden juttujen järjestäminen ainakin puolet halvempaa mitä ennen. Vaikkakin se ekologinen puoli itsessä hieman kyllä soimasi jossain tuolla takavasemmalla kaikkien näitten härpäkkeiden kanssa...

Pari päivää ennen syntymäpäiviä sain idean Mysteeripelistä. Olen itse ollut armoton Room Escape-pelien pelaaja joskus. Ihme onkin että vain kerran olen käynyt sitten livenä pelaamassa näissä oikean elämän mysteeripelihuoneissa... no joka tapauksessa sain idiksen, että kaverilahjat ovat aarre, jonka synttärivieraat ja sankari saavat etsiä. Mielestäni pelistä tuli ihan huippu ja tytöt osasivat tosi hyvin tehdä porukassa nuo tehtävät. Tiimityö ❤️ Aikaa homman valmisteluun oli kyllä vähän turhan niukasti, toisaalta se oli hyvä, sillä muutoin olisi voinut lähteä mopo käsistä, sillä niin mahtavia ideoita Pinterestistä löytyi näihin peleihin!!! Olisi tehnyt mieli rueta rakentamaan vaikka mitä koodihärpäkkeitä ja vekottimia!

Ensimmäiseksi pelaajien piti ratkaista sokkelo, josta ratkaisuna oli sana AAPINEN. Kirjan välistä taas löytyi koodiavain, jossa piti ratkoa matikan laskuja. Jokainen tulos vastasi kirjainta aapisesta ja sanaksi tuli RADIO.

Radion alla oli ensimmäinen kirjain seuraavasta sanasta ja vihje seuraavaan paikkaan. Kirjaimia oli yhteensä kuusi ja niitä oli piilotettu mm. maton alle, tyynyliinaan, rasiaan, pelikoteloon jne.
Kirjaimista muodostui sana YELLOW (koska 3lla on aloitettu juuri enkku ja värejä on juuri opeteltu). Viimeisestä piilosta löytyi myös sanaristikko Harry Potter teemalla (koska se on Lintusen lemppari) ja yhdistettynä keltaiseen, tuli ratkaisuksi siis jotain keltaista keittiössä. Pikkaisen vinkkinä piti kyllä tytöille ristikon kanssa tuumata, et hei jos ette tosiaan tiedä, niin katsokaa GOOGLESTA 😁

Aarrelaatikkohan sieltä keltaisesta keittiönlaatikosta löytyi, mutta avain oli vielä hukassa. Sen piilo oli vielä ratkaistava ja yllättävän haasteellinen oli tuo palapeli josta ajattelin sen olevan liian helppo, mutta eipäs ollutkaan vaan saivat tytöt vähän pähkäillä.

Aarteena löytyi kynsilakkaa ja pimeässä hohtavia iho/kynsitarroja. Essencen kynsilakat ja tarrat oli yllättävän hyvälaatuisia (testasin nimittäin itse ensin ja googletin myös kokemuksia) ja etenkin halpoja tällaiseen hommaan. Kaupassa katsottiin hieman pitkään kun iskin hihnalle 12 pulloa kynsilakkaa ja 10 tarra-arkkia. Paketointi on myös osa fiilistä, joten näitä sitten synttäreitä edeltävänä iltana sellofaaniin käärittiin.

Peliin meni aikaa noin 40min. Mikä oli juuri sopivasti. Välillä piti tyttöjen pähkäillä, välillä vihjeet löytyi salamana niin ei kerennyt rueta tuskastuttamaan. Pelin jälkeen soitettiin musiikkia ja minä lakkasin kynsiä ja liimailin noita tarroja. Ja koska tarrat oli pimeässä hohtavia niin siitähän se ilo repesi ja alkoi armoton valojen räpsyttely päälle pois, päälle pois. Mutta ihan parasta oli, että kaikilla tuntui olevan kivaa. Myös minulla. Tästä jutusta olen kaikista iloisin, sillä aiemmin tämmöiset tapahtumat, monta kiljuvaa tyttöä yhtäaikaa ym. on kyllä olleet mulle aika kärsimysten tietä. Nyt oli vaan tosi hauskaa. Ehkä asiassa auttaa tietenkin myös se, että tytöt ovat tutumpia kun usea on ollut meillä kylässä koulun jälkeen ja etenkin se, että 3 luokkalaiset on kyllä jo aika isoja, ei enää niin lapsia.

I am realistic - I expect miracles, on kulkenut nyt mun mukana aika monta vuotta. Ja ihmeitä on tosiaan tapahtunut. Lasi on nykyään enemmän puoliksi täynnä kuin tyhjä ja vaikka edelleen joskus tipahdan sinne negatiivisuuden puolelle, niin yhä nopeammin sieltä tullaan pois. Elämä on täynnä pieniä ihmeitä, joka päivä, rakkautta, hymyjä, ihania herkistäviä asioita. Niitä vain ei näe sieltä muurin sisästä kun suorittaa ja kaahottaa menemään. Mulla on ihana mies kun se aina pysäyttää mut ja halaa ja kehottaa pysähtymään kun mulla on liiaksi ahdistusvauhti päällä. Ihan parhaita hetkiä elämässä ❤️ vaikka se välillä myös ärsyttää... mutta olen mä pikkuhiljaa oppinut ja siinä pysähtyessä halauksessa onkin jotenkin todella hyvä olla ja se sama fiilis on siirtynyt myös muihin tilanteisiin ja asioihin.

Ei tarvitse suorittaa - välillä voi vain olla ja nauttia siitä elämän flowsta ja pienistä ihmeistä.

Rakkaudella 

iive

Kuinka paransin itseni masennuksesta ja unettomuudesta

Haluan korostaa sitä, että tämä on minun tarinani, minun voimavaroillani ja tavallani. Tämä ei toimi kaikille, sillä syyt masennukseen voivat olla hyvin moninaiset ja erilaiset. Tämä ei ole siis ainoa oikea tie, tämä oli minun tieni.

Luin viime vuoden blogitekstejä läpi. Ensin ajattelin sen olevan tosi raadollista ja olisiko hyväksikään, mutta loppujen lopuksi ainakin omiin silmiin teksteistä heijastui kuitenkin sen tilanteen alta jonkinlainen ihana lempeys ja ymmärrys itseltä asiaa kohtaan. Masennus ei ollut viholliseni, masennus oli ystäväni joka pakotti minut pysähtymään elämäntilanteessa jonka toimintamallit eivät olleet enää minua varten.

Eräs fiksu ihminen netissä tuumasi masennuksesta näin: 
Masennus on kehon tapa kertoa, että jotain perustavan laatuista olisi elämässä muutettava. Kun henkilö on valmis kuuntelemaan tätä alitajuntansa lähettämää viestiä ja muuttamaan elämänsä suunnan vastaamaan sielun todellisia tarpeita, masennus häviää pikkuhiljaa.

Olen nyt kaksi kertaa parantunut masennuksesta. Ensin minut paransi 20-vuotiaana psykoterapia ja aikuistuminen. Masennus johtui pitkälti koulukiusaamisesta, voimakkaasta erilaisuuden, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteista sekä lapsuudessa tapahtuneista seikoista. Tuolloin kokeilin erilaisia lääkityksiä, niistä en juuri apua kokenut olevan, pikemminkin kroppa ja mieli oli jatkuvista lääkemuutoksista aivan sekaisin. Myös ihan puhtaat elämäntaidot kuten syöminen, vuorokausirytmi, itsestä huolehtiminen olivat hukassa.
Lääkkeitä kokeiltiin kahden vuoden aikana yli kymmentä erilaista niin masennus, mieliala kuin ahdistusta helpottavaa lääkitystä. Kognitiivinen psykoterapia oli kyllä pelastukseni, samoin puolisoni, joka on seissyt rinnallani jo yli 12 vuotta. Psykoterapian myötä pystyin jättämään kaiken lääkityksen pois ja paranemisprosessi oli suht nopea (vuoden?). Valmistuin ammattiin ja astuin aikuisen elämään.

Näiden vuosien välillä sairastuin aivolisäkekasvaimeen (parantunut nyt) ja fibromyalgiaan. Olin myös raskaana ja sain lapsen. Kaikissa näissä elämäntilanteissa on riski sairastua myös masennukseen, niin kuin yleensäkin tällaisissa kuormittavissa tilanteissa. Kyky käsitellä asioita ja myös tietynlainen henkisyyden tuleminen elämänkuvioihin mukaan, auttoivat eikä masennusta tullut.

Vuonna 2017 iso osa sosiaalisista kontakteistani vaihtui työpaikkani kilpailutuksen myötä. Tutut työkaverit vaihtoivat työpaikkaa ja uudet tulivat tilalle. Läheisin ystäväni kuoli yllättäen. Huhtikuun aikoihin aloin miettiä, että työpaineet (uuteen työyhteisöön sopeutuminen ja perehdyttämisen tuoma kasvanut työtaakka) ja ystävän kuolema olivat nyt olleet liikaa jaksamiselleni. Aloin tutkailla itseäni ja totesin vanhan tutun masennuksen harmauden astuneen elämääni.

Kesä ja kesäloma helpotti hieman tilannetta, kunnes elokuussa alkoi kehoni reagoimaan todella vahvasti töihin paluun jälkeen. Ahdistus oli valtavaa ja ilmeni myös fyysisesti paniikkikohtauksilla sekä sydämen lisälyönneillä. Yöheräilyt ja valvomiset pahenivat ja pahenivat. Lopulta syksyn lopussa oli myönnettävä, että nyt ollaan jo pahassa pulassa.

Kieltäydyin masennuslääkkeistä menneisyyden kokemuksieni vuoksi. Varustin sen sijaan "lääkekorini" vitamiineilla ja hivenaineilla. Toki niitä käytin ennestäänkin fibron vuoksi, mutta nyt laitettiin lisäboostille koko homma. Erityisesti masennusta varten hankin 5htp valmisteen, jota käytin sairasloman ajan (huom! ei saa käyttää yhdessä masennuslääkkeiden kanssa --> serotoniinisyndroomavaara!)

Koska olin sairaslomalla jäi nyt sitä aiemmin töihin kulunutta energiaa itsensä hoitamiseen. Aloin taas mehustaa ja tehdä smoothieta joihin lisäsin myös erilaisia villiyrttejä (mm. nokkonen, poimulehti, siankärsämö ja kuusenkerkkä) ja adaptogeeneja (ruusunjuuri, ashwagandha).
Nukuin paljon ja luin. Luin hömppää ja paljon selfhelppiä. Yritin keskittää ne vähäiset voimavarat itseni hoitamiseen ja ilostuttaviin asioihin. Kävin hierojalla tai kylpylässä, ulkona edes sen 10min päivässä, joskus enemmmän, joskus vähemmän tai en ollenkaan.

Sain kritiikkiä siitä, etten voi olla masentunut kun jaksan kuitenkin tehdä kaikkea tuollaista. Usein kuitenkin se ilostuttava homma oli se ainoa asia koko päivänä jonka jaksoin tehdä. Olin myös jäänyt sairaslomalle ihan täydestä työrumbasta ja perhekin on tässä elämässä mukana koko ajan. Oli pakko jaksaa tiettyjä juttuja, joka oli lopulta hyvä asia, sillä ei voinut vajota katatoniseen melankoliaan. Olin vain ihan helvetin väsynyt koko ajan, teinpä jotain tai en, niin yhtä väsynyt olin. Minä myös päätin etten anna masennuksen viedä minua loputtomaksi ajaksi pohjattomaan kuiluunsa, minä päätin nousta sieltä ylös vieläkin parempaan ja omannäköisempään elämään.

Epätyypilliseksi masennustilaksi kutsutaan oirekuvaa, jossa mieliala reagoi myönteisiin tapahtumiin ja potilaalla esiintyy kaksi seuraavista oireista: painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu, lisääntynyt unentarve, lyijymäinen painontunne raajoissa ja hylkäysherkkyys.

Masennukseni oli epätyypillistä, joten lääkäriä myöten minua kehoitettiin tekemään asioita joilla on myönteinen vaikutus. Yksi parhaimmista vaikuttajista oli Paranemisen Avain sekä Sydämen kuvaruutu-harjoitukset, joissa nimenomaan keskitytään tuomaan itseen positiivista energiaa. Teen näitä harjoituksia edelleen, sillä jo persoonaltani olen alakuloisuuteen/melankolisuuteen taipuvainen. Harjoitukset luovat minulle positiivista virettä elämääni ja opettavat rakastamaan elämää sellaisena kuin se on.

Pahimman masennuksen hälvettyä palasin töihin, mutta edelleenkin yöunet olivat katkonaisia ja heräilin sekä valvoin öisin. Voitte uskoa, että vuorotyöhön yhdistettynä se ei ollut kauhean hyvä juttu ja tätä oli jo kestänyt melkein vuoden ajan. Olin useaan otteeseen keskustellut mm. Freetoxaajissa unettomuuskeskusteluissa ja sieltä Sami Sundvik bongasi minut ja halusi antaa minulle kokeiltavaksi muutamaa Puhdas+ tuotetta, jotka voisivat minua auttaa.

Olin epätoivoinen ja kokeillut lähes kaiken. Totta kai otin vastaan ilmaiset tuotteet, sillä näihin vitamiineihin ja muihin vaihtoehtohoitoihin kun saa sijoitettua tuota rahaa aika kiitettävästi jos kaikkea mahdollista kokeilee. En olisi uskonut kuinka suuri vaikutus tällä olisi elämääni. Siitä yöstä alkaen kun aloin nauttimaan iltaisin l-teaniinia ja magnesiumsitraattia jauheena veteen sekoitettuna, olen nukkunut kuin tukki illasta aamuun asti. Jopa kuorsaava mieheni on voinut siirtyä samaan huoneeseen nukkumaan kanssani enkä herää edes hänen kuorsaukseensa.

Nyt minun ei tarvitse kuin parantua Fibromyalgiasta ja kaikki on hyvin. Olen kyllä lähestulkoon oireeton fibronkin suhteen, mutta koska haluan olla aktiivinen ja harrastaa mm. liikuntaa, on se fibrolle vähän liikaa, joka kostautuu sitten kipuina. Mutta jossain vaiheessa olen aktiivinen liikkuja ja kivuton, parantunut, siitä olen varma!

Minun parhaat tärpit masennukseen (ja vähän muuhunkin)

Vitamiini ja hivenainetasot kuntoon

Omega-3

D vitamiini

B12 vitamiini

Muut B vitamiinit

C vitamiini

Magnesium (etsi sopiva muoto)

Rauta (jos hb tai ferritiini alhainen, voi aiheuttaa väsymystä)

Suolisto kuntoon

Probiootit

Kuidut

Marjat, vihannekset ym.

Kehon tulehdustilan laskeminen

Edellä mainitut vitamiinit ja hivennäisaineet

Mahdollisesti maidoton ja gluteeniton ruokavalio 

Hyvät rasvat mm. oliiviöljy, ghee, pähkinärasvat

KURKUMA

Paljon kasviksia, etenkin lehtivihreää sisältäviä ja marjoja

Hifistelyt

Adaptogeenit ja superfoodit

Ruusunjuuri

Ashwagandha

Pakuri

Villivihannekset kuten nokkonen ja poimulehti

Tekeminen

Käy läpi tunnelukkoja tai muita seikkoja, jotka ovat voineet aiheuttaa masennuksen HUOM! mahdollisesti ammattilaisen kanssa

Meditaatio

Rentoutusharjoitukset

Lempeä liikunta

Avantouinti tai/ja sauna (infrapuna!)

Jooga

Paranemisen Avain ja Sydämen kuvaruutu-harjoitukset

PIIKKIMATTO

Itsensä hemmotteleminen ja ilostuttaminen

Eteeriset öljyt

 

Minun parhaat tärpit nukkumiseen

Puhdas, raikas, viileä makuuhuone

Hiljaisuus esim. ei älylaitteita tms. ääniä, kännykästä äänet pois

Sinisen valon välttäminen

Stressaavien ajatusten ylöskirjoittaminen tai niiden siirtäminen seuraavalle päivälle 

(Voit sanoa ahdistavalle ajatukselle ääneen tai päässäsi: 

Ajattelen tätä ajatusta X huomenna kun olen hereillä)

Anna itsellesi lupa myös valvoa eli ei hätää vaikka heräät kesken yön

Piikkimatto

Rentoutusharjoitukset

Meditaatio

Jooga

Melatoniini nukahtamiseen jos ei muuta keinoa

L-teaniini

Magnesium (itselle sopiva muoto, huom. tarvitsee B6 vitamiinia imeytymiseen)

Eteeriset öljyt

Luettavaa

Tara Lange - Tikapuut rakkauteen (huom. myös työkirja)

Katri Syvärinen - Löydä Elämän taika

Teemu Syrjänen - Elinvoimainen mies

Meri Mort - Lumoava nainen

Tsemppikalenteri

Aku Kopakkala - Masennus - suuri serotoniinihuijaus

Miia Huitti - Stressikupla

Eckhart Tolle - Läsnäolon voima

Kirsi Ranto - Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti / Ole se valo joka olet

Rakkaudella 

iive

Täyteen potentiaaliin

En tiedä mahtaako tämä olla jotain 40-kriisiä (tosin oon vasta 35) vai henkistä kehitystä, mutta olen jo pitkään miettinyt, että mitäs nyt?

Työssä "kaikki" on saavutettu, se ehkä kaikista suorittavin vaihe töissä on ohi toistaiseksi. Vakiintunut parisuhde voi hyvin, kiitos jatkuvan panostamisen. Lapsi alkaa irtaantumaan meistä, aloittelemaan sitä omaa elämäänsä ja käy vain välillä tankkaamassa äitienergiaa kainalossa tai yhdessä puuhaten.

Ja tässä minä nyt olen ja ihmettelen, että hei kukas minä olenkaan? Annetaanko elämän vain soljua tässä samanlaisena eteenpäin vai mihin panostetaan? Missä minä olen 5 tai 10 vuoden päästä?
Moni henkisen tien kulkija on kuvannut tämän vuoden alkua tyhjänä tauluna, johon nyt aletaan maalaamaan sitä unelmien elämää ja jotenkin tähän voin kyllä samaistua täysin. Viime vuosi laittoi käsittelemään kaiken sen mitä elämässä on tähän asti tapahtunut, se laittoi tsekkaamaan sen mitä arvostat ja näytti asioita, jotka eivät enää päde tässä elämässä.

Käytiin 4 päivän hiihtolomareissulla. Yksi yö Mikkelissä ja kaksi yötä Joensuussa. Mikkelissä kävin Lintusen kanssa katsomassa pikku-mummia sairaalassa, oli jotenkin ihana kohtaaminen joka lämmitti sydäntä. Joensuussa Lintunen meni yökylään Vaarille ja nautti siellä olostaan. Toisaalta olisi ollut hauska viettää aikaa perheenä, mutta täytyy myöntää, että kahdenkeskinen parisuhdeaika ei ollut yhtään huono asia. Ja lapselle suhde isovanhempiin on huipputärkeää. On mahtavaa kuinka Lintusella on 3 paria aivan mahtavia isovanhempia ja pikku-mummi vielä kaupan päälle.
Ja olihan meillä yhteistä aikaa Mikkelissä ja Kolilla.

Reissu näytti minulle paljon asioita, jotka elämässä ei enää oikein merkitse mitään ja vahvisti niitä asioita, jotka todellakin merkitsevät. Mentiin esimerkiksi isoon kauppakeskukseen Lintusen kanssa ja siellä minä seisoin keskellä kauppakeskusta ja mietin, että mitä ihmettä minä täällä teen? Se paikka oli minulle ihan täysin yhdentekevä. Silti tuli jotenkin tyhjä ja jopa "irrallinen" olo. En kuulu tähän kulutusyhteiskuntaan enää, mihin minä sitten kuulun?

4 päivää omilta ruuilta pois on myös paljon. Vikana päivänä ajattelin jo kaihoten mun marjasmoothieita. Ja jotain jo kertoo se, että vaikka joka ilta käytiin ravintolassa syömässä, niin reissun parasta antia oli iskän tekemät lounaat, lohikeitto ja lihamureke. Ihan parasta yksinkertaista kotiruokaa ilman turhaa kikkailua.

Reissussa pidin myös "vapaasyöntipäivät" tai "herkkupäivät" tai miten näitä nyt sitten sanoisikaan kun jotenkin ei minusta tunnu että olisin varsinaisesti mitään itseltäni nyt tässä rajoittanut tai saanut. Karkkeja ja mättöjä ei ole ollut yhtään ikävä, eikä ne maistuneet nyt sitten yhtään hyvällekään. Luomuviiniä ostin ja se oli hyvää. Siitä nautin, mutta silti seuraavan kerran vastaavaa on tiedossa kuukauden päästä syntymäpäivänä, sillä niin vapauttavaa on ollut etsiä muita rentoutuskeinoja elämään ja myös käsitellä niitä vaikeita tunteita ilman suklaata ja ilman viiniä.

Jotenkin kun olo tuntuu nyt hapuilevan tyhjältä, tietää jo että mitä ei enää elämäänsä ehkä tahdo, mutta toisaalta ei tiedä mitä on tulossa, niin olotila on erikoinen. Missä on minun paikkani? Millainen elämä on minun elämääni?

Olen kiitollinen, että elämääni on tuotu taas taide ja viime viikonloppuna sain myös kokeilla ihan erilaista tanssia kun kävin Amidan tanssimeditaatiossa. Ihan huikeata oli ja toivon, että jatkossakin minulla on mahdollisuus käydä tunneilla. Ehkä nämä ovat asioita, joita elämään sitten tulee lisää?

Lumoava nainen-kirja painelee, niin mun nappuloita, uskon että sitä kautta omasta naiseudesta ja feminiinisyydestä löytyy jotain aivan uutta. Ajatukset tästä ja oikeastaan kaikesta muustakin ovat vain vielä kovin häivettä, siitä ei saa vielä ihan täysin kiinni, mutta tiedän että asiat tulevat muuttumaan. Minä tulen muuttumaan kohti sitä minun omaa täyttä potentiaaliani ja löytämään sen oman tien naisena, puolisona ja äitinä.

Nyt tuntuu jotenkin epätodelliselta ajatukselta suunnata kohti työpaikkaa. Katsoin työvuorolistaa ja sen rumbaa ja jotenkin tunnen ettei se kuulu minulle enää. Jollain vain tämä elämä on rahoitettava ja tällä hetkellä se tehdään vuorotyöllä. Iltaa, aamua, yötä, sikinsokin sekaisin, vapaapäiviä sinne väliin tasaisella tai epätasaisella tahdilla... päivä päivältä se maailma tuntuu vieraammalta ja vieraammalta, niin erilaiselta kuin oma todellisuus, mutta jotain silläkin on minulle annettavaa kun edelleen siellä olen. Toisaalta nyt ymmärrän sen kaiken kipuiluni työn suhteen, sen on ollut tarkoitus irroittaa minua siitä, jotta minun potentiaalillani on mahdollisuus siirtyä jonnekin muualle. Työstä minuun itseeni.

iive

Uuden ajan parisuhteessa

Teemu Syrjälän luento Minä Olen messuilla alkoi tehtävällä, joka on usealle suomalaiselle huikean pelottava. Vierestä bongailtiin tuntematon ihminen, jota ensin katsottiin tutkaillen silmiin ja lopuksi vielä halattiin oikein kunnolla. Itselleni osui oikein hard core tapaus, koska meitä toisiimme katsojia oli kahden sijasta kolme. Huikea hetki ja haastoihan se minuakin, sillä oma henkilökohtainen rajani on aika laaja. Vieraan ihmisen rajan sisälle päästäminen on vaikeaa, muttei mahdotonta.

Yövuoron survival-kit: viherjauhepurkissa yön mehueväät ja hereillä pitää hyvä kirja.

Olen seurannut Teemun juttua jo aika pitkään, lähinnä Tarkastelussa ihminen sarjaa, sillä Teemulla on jotenkin huima tapa jutella ihmisten kanssa ja vieraana on mielenkiintoisia tyyppejä. Teemun oma polku on ehkä ollut vieraampi. Tässä ajassa Teemu on kuitenkin poikkeuksellinen mies, sillä hän on mielestäni hyvin maskuliininen, mutta avoin ja herkkä, muttei liian hörhö ja silti pystyy keskustelemaan ohjelmassaan vaikkapa naisen kuukautiskierrosta täysin avoimesti, miehisesti.
Anteeksi nyt vaan analyysini Teemu, jos joskus tähän tekstiin törmäät ;) Tällaisia miehiä ei tunnu tässä skenessä tunnu kauheasti olevan. Tai on miehiä, jotka puhuvat fyysisestä hyvinvoinnista ja ravinnosta tai henkisestä hyvinvoinnista, mutta että näistä kaikista ja vielä lisäksi seksistä ja parisuhteestakin...
No miksi vieraan miehen jutut kiinnostavat?

Siksi, että omasta kotoakin löytyy se mies ja jotenkin nyt olen päässyt itse omien asioideni kanssa siihen pisteeseen, että kykenen tarkastelemaan myös parisuhdetta erilaisella tavalla. Ne omat traumat liittyen esimerkiksi omakuvaan, kehoon, seksuaalisuuteen, ne ovat nyt sillä tasolla etteivät ne enää ahdista minua nurkkaan tai pakoon, vaan voin kohdata niitä ja ne voivat parantua. Voin vihdoin löytää sen oman naiseuteni ja herkkyyteni sieltä suorittajan ja ylivoimakkaan kuoren alta.

Joten on mielenkiintoista lukea miehisyydestä ja miesten ajatuksista, etenkin sellaisista ajatuksista, jotka eivät ole ns. vanhaa aikaa. Siksi pistin luennon jälkeen Teemun kirjan kirjastosta varaukseen ja saatuani sen luin sen yhdessä yössä (yövuorossa ja täytyy sanoa että oli sen verran innostavaa settiä että hienosti pysyi hereillä). Itseäni kiinnostaa tietenkin parisuhde ja miehen sekä naisen välinen tasapaino. Kirja sisältää myös paljon muuta, mutta siitä ehkä joskus myöhemmin...

Elinvoimainen mies, on taattua Hidasta Elämää-kirjasarjan tyyliä. Syvemmälle menevää juttua, mielettömin kuvin, upeassa paketissa. Kirjaa on ihana lukea ja oleellisemmat pointit ovat korostettuna. Visualisti minussa nauttii näistä kirjoista aivan mielettömästi.

Upeaa olisi jos mieheni lukisi myös kirjan, mutta oikeasti olisin erittäin järkyttynyt ja yllättynyt jos näin tapahtuisi :D Ehkäpä kuitenkin riittää, että minä itse haen itsessäni lisää feminiinisyyttä ja käsittelen näitä asioita, sillä silloin se automaattisesti vaikuttaa parisuhteeseenkin, sillä näen että meillä on mahdollisuus vieläkin syvempään ja rakkaudellisempaan parisuhteeseen.

Kuten jo aiemmassa postauksessa kirjoitin, on meillä naisina vastuu siitä millaisen parisuhdetasapainon luomme. Toki sama vastuu on myös miehillä. Tuemmeko me toisiemme feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta?

Koska itse kamppailen liiallisen maskuliinisuuden kanssa, olen pienin askelin yrittänyt ottaa feminiinisyyttä lisää elämääni. Minun ei tarvitse pärjätä kaikessa yksin. Kaikkea ei tarvitse osata. Eikä kaikesta tarvitse päättää. Erityisen vaikeaa on ollut luopua "emoilusta" eli siitä kuinka lastamme hoidetaan. Miehen tapa voi olla aivan yhtä hyvä kuin minunkin vaikka se onkin erilainen tapa. Tämä on ollut todella haasteellista vaikka tässä vuorotyörumbassa on mies ollut aivan yhtälailla huolehtimassa lapsesta kuin minäkin. Silti edelleen, kohta 9 vuoden jälkeen haastetta riittää. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että useimmiten osaan jo pitää suuni kiinni näissä asioissa enkä arvostele mieheni ja lapseni vaatevalintoja ja mitä enemmän osaan olla arvostelematta, sitä vähemmän niitä tilanteita tulee edes vastaankaan.

Vaikeaa on olla myös herkkä, tunteva ja vastaanottava, päästää kumppani niin lähelle. Sillä juuri kumppanihan on se, joka päästetään tietyllä tapaa elämässä kaikkein lähimmäksi, antaudutaan rakkaudelle, mutta samalla antaudutaan myös haavoittuvaisuudelle.

Kirjan vieraskynäläinen Nanna Valli kuitenkin tällä sivulla kiteyttää jotenkin tämän kaiken hakemani, joten enempää ei tarvitse edes kirjoittaa. Voi vain lukea ja miettiä ja etsiä tätä tasapainoa.

iive

Raskaista energioista irtipäästäminen

Eilen oli jotenkin todella rankka päivä, vaikka en oikeastaan tehnyt yhtään mitään ja silti tapahtui niin paljon. Sellainen alakuloisuuden ja ahdistuksen harmaa sumu pyöri ympärillä ja ihan sisälläkin asti.
Voi että kuinka paljon tekikään mieli suklaata tai edes viinilasillista... olisi voinut turruttaa itsensä sokerin huumaavaan turtumukseen.

Sitten lopulta tajusin, että hei tänäänhän tapahtui isoja asioita.

Sain lähetteen sterilisaatioon. Vaikka se oli mitä halusin ja tiedän, että raskaus olisi riski aivolisäkekasvaimen uudelleen aktivoitumisen suhteen, enkä halua enää lapsia... silti se jotenkin kolahti. Yksi pitkään ajatuksissa ja mietinnässä oleva asia, siitä tuli nyt totta. Voi olla, että joudun odottamaan leikkaukseen pääsyä kauankin, mutta nyt olen siellä jonotuslistalla.

Sain viimeinkin myös katkaistua kuntosalijäsenyyteni. Faktahan on, ettei se onnistunut vaikka vuosi sitten iloitsin siitä niin paljon. Kuntosali vain antaa minulle mahdollisuuden treenata liian rankasti ja kehoni kärsii. Tästä oli todella vaikea päästää irti. Ehkä minulla olisi ollut rahkeita harjoitella myös tuolla sitä oikean intensiteetin treenaamista, mutta totesin, että minulle se näillä systeemeillä käy aivan liian kalliiksi.

Epäilen, että raskaiden fiiliksien syynä oli myös maanantaina tehty LPG-hoito, joka pistää elimistössä kyllä kuona-aineet ja aineenvaihdunnan liikkeelle. Oikein tunsin kuinka ihon alla tapahtui kun aineenvaihdunta alkoi pyörimään. Hoidon tekijä varoittelikin, että on varsin tavallista jos iskee seuraavana yönä oikein kuumuuskohtaus tai että voi tulla myös huono olo muutenkin fyysisesti. Minä sain nämä oireet vasta eilen. Vissiin aika tiukassa nämä minun keholliset lukkoni.

Olen miettinyt paljon sitä, mitä energiaa oikein haluan elämääni. Perhe ja koti-energia on onneksi toisiamme tukevaa. Mieheni on erittäin maskuliininen, kuten itsekin olen ollut elämänkoulun tuloksena, mutta nyt yritän hapuilla kohti feminiinisempää puoltani. Olemalla jyrkän maskuliinisia naisia, me tavallaan kastroimme puolisomme, sillä mitä virkaa on miehellä parisuhteessa jos nainen osaa ne "miestenkin hommat paremmin"? Olen huomannut, että on ihanaa kun ei tarvitse jyryttää iskuporakoneella seinää itse tai hikoilla niiden kahden kymmenen kilon kauppakassin kanssa ja tämä kaikki "ihan vaan siksi, että pystyn". Ei ole pakko pärjätä yksin, ei ole pakko hillua asioita jotka ovat oikeasti fyysisesti mahdottomia. Minä voin olla myös herkkä, naisellinen ja hei, vähän avutonkin. Silloin annan miehelleni mahdollisuuden olla mies, se maskuliini joka hän luonnostaan on. Silloin annan itselleni mahdollisuuden olla myös herkkä ja tunteva.

Dharmada-illassa puhuttiin parisuhteen tasapainosta ja siitä, että jokainen saa arvoisensa kumppanin. Tuntuu että olen saanut paljon enemmän, ainakin rakkauden suhteen. Jotenkin vasta nyt alan olla siinä pisteessä, että voin rakastaa itse itseäni ja olla mitä olen. (Ja niinhän sitä sanotaan, että jos et itse voi rakastaa itseäsi, niin kuinka voit ottaa toisenkaan rakkautta vastaan?)
Mieheni on ollut tässä suhteessa niin upea. Hänellä on ollut kyky nähdä minut kauniina ja rakastettavana ja hän on myös sanonut sen ääneen vaikka olisin ollut minkä näköinen tai kokoinen syömishäiriön kanssa kipuillessani. Ja tämä kaikki, siitäkin huolimatta, että se on herättänyt minussa melkoista kiemurtelua ja ahdistustakin, olen jopa kavahtanut poispäin ja piiloutunut itseeni. Siitä huolimatta hän on vain jatkanut rakastamistaan ja ehkä väsytys"taistelu" alkaa saada jo jotain tuloksiakin aikaan kun peilistä ei enää tuijotakaan takaisin se ruma ämmä vaan ihan normaali nainen.

Löysin upean blogin Naiseuden voima sivustolta, luin eilen varmaan kaikki blogitekstit... ja etenkin tämä kolahti, sillä tämä on juuri sitä mitä olen sisälläni pyöritellyt ja tunnustellut kun olen pyrkinyt kohti korkeampaa energiatasoa. Mikä vie minua ylös, mikä vetää alas?

Miten puhut itsellesi?
Mistä aiheista puhut päivittäin toisten kanssa?
Millaista ruokaa syöt?
Miten kohtelet kehoasi?
Mistä ja miten unelmoit?
Miten puhut toisista, erityisesti niistä, joilla on eri mielipiteet?
Millainen sisäisen rauhan ja voiman tila sydäntietoisuudessasi vallitsee?

Kaikki mitä teet, on energiaa. Mitä korkeampaa energiaa kanavoit näillä kaikilla yllämainituilla toimillasi, sitä korkeammassa energiassa elät.

Sama pätee toisinpäin. (Lainaus: Ilon voima/Tiia Jokisalo)

Sama pätee toisinpäin?
Niinpä, minun on erittäin helppo hävittää olotilastani se hyvä energia ja tippua alas kuin kivi, sinne raskaisiin energioihin, näin tapahtuu heti kun vähän vain joku tökkäisee, että hei, kestätkö?
Toki raskaita energioitakin tulee tuntea ja niiden avulla olen käsitellyt paljon asioita. Niiden sietämättömyys pistää asioihin vauhtia, sillä kuka niissä ylenmäärin haluaisikaan pyöriä?

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että vuoden alun keveydestä nauttiminen on siirtynyt taas kohti konkreettista tekemistä. Menneisyys on nyt käsitelty. Nyt keskitytään nykyisyyteen ja siihen mitä luon tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Luonko tulevaisuuteen korkeita vai matalia energioita? Mitkä asiat ovat oikeasti nyt tiensä päässä ja mistä asioista tehdään kompromisseja ja mistä ei?

Olen erittäin hyvä uhriutumisessa, mutta nyt koen että se riittää. Toki kipeät asiat ovat kipeitä asioita, mutta loppujen lopuksi kukaan muu ei minua satuta kuin minä itse. Minä itse päätän kuinka paljon annan toisten sanojen vaikuttaa itseeni negatiivisesti. Minä itse päätän kuinka kauan aion velloa uhriutumisessa.

Itsensä asettaminen uhrin asemaan voi tuntua itsensä hoivaamiselta. Se tuntuu kuin posken lempeältä silitykseltä. Voi minua, miksi minä aina koen näin. Miksi juuri minulle käy näin. Miksi tätä samaa sontaa. Minä en enää yritä, en vain jaksa, lyön hanskat tiskiin, aivan sama – enkä minä pystyisikään enää, sillä aina minulle käy kuitenkin niin.

Mutta tiedätkö, että uhriutuminen silittää vain egoa, se kehrää kätesi alla ja itkee lisää krokotiilin kyyneleitä uskoen itsekin kaiken sanomansa.

NYT RIITTÄÄ. Olet tätä suurempi. Olet tätä parempi. Nouse voimaasi. Lopeta egon mielistely, egon tarinoiden uskominen ja näe totuus. Näe, että olet vahvempi kuin ne asiat, jotka eteesi tuodaan. Näe, että vastoinkäymiset tulevat polullesi syystä, jotta voisit oppia ja kasvaa, jotta voimasi kasvaisi niin valtavaksi, ettei egollasi olisi muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä pienuutensa ja paikkansa.

(Lainaus: Ilon voima/Tiia Jokisalo)

Jotenkin tuntuu, että töitä riittää aivan valtavasti :)

iive

Tämän vuoksi olen ylipainoinen

Syksystä asti olen käynyt läpi masennuksen lisäksi elämääni syömishäiriön kanssa. Syksyllä syömishäiriö oli päällä ja ahdisti kun en pystynyt hallitsemaan sitä lähes lainkaan, vaan aikamoista kyytiä sen mukana mentiin. Se ero asiassa kuitenkin oli, että syödessäni käsittelin asiaa miksi nyt syön sellaista mitä oikeasti en edes haluaisi syödä? Mitä se "hoitaa" minussa? Mihin tarvitsen syömishäiriötä? Yritin syödä itseäni rankaisematta. Päätin, että syön myös kaiken normaalin ruuan herkkujen lisäksi, että en ryhdy nipistämään terveellisestä ruuasta nyt. Niinpä vedin syksyllä vuorotellen marjasmoothieta, pähkinäsuklaata ja vihermehuja :D

Tammi ja helmikuun herkkulakon myötä olen tietoisesti käsitellyt tätä asiaa minussa, mistä se johtuu, mikä sen laukaisee ja mitä asialle voisi tehdä. Koskaan en ole saanut tähän asiaan ulkopuolista apua ja koen, että julkisella puolella, ainakin oman nuoruuteni aikaan, ei syömishäiriöistä tunnettu kuin anoreksia. Jossain vaiheessa löysin syömishäiriölleni diagnoosin BED. Käypä hoito suosituksiin BED on lisätty vasta vuonna 2014.

Ahmintahäiriössä eli BED:ssä (binge eating disorder) oireilu on samankaltaista kuin bulimiassa. Sairastava pyrkii hallitsemaan syömistä ja kehoaan. Jatkuva ruuan säännöstely johtaa kuitenkin ahmimiseen, jolloin sairastunut menettää syömisen hallinnan. Bulimiaa ja BED:tä erottavana tekijänä on se, että BED:tä sairastava ei pyri eroon ahmimastaan ruuasta, ja näin ollen tyhjentäytymiskeinot ja niistä aiheutuvat seuraukset jäävät pois. (lainaus - SYLIry)

Ahmimishäiriö alkoi kun olin 7 vuotias. Eli tätä helvettiä on kestänyt kohta 29 vuotta. Se on aivan mielettömän pitkä aika! Enhän toki lapsena käsittänyt koko asiaa. Teini-iässä ulkonäköpaineet ja mahdollisuus käyttää rahaa syömiseen pahensivat tilannetta huomattavasti ja tajusin, että tämä on nyt jotain oikeasti epänormaalia. Tällöin ahmiminen oli myös niin pahaa, että hetken (noin vuoden-parin) ajan myös oksensin säännöllisen epäsäännöllisesti. Jätin myös tavallisen ruuan syömistä väliin tai piilotin ruokaa, koska jotenkin vain yritin hallita päivittäistä kalorinsaantiani. 23 vuotiaana päätin, että en enää ikinä oksenna! Vaikka kuinka ahmisin, niin sen päätöksen pitäisin ja niin olen tehnyt.

Ahmimishäiriö jäi taka-alalle oikeastaan vasta kun olin 25 vuotias. Silloin ahmimiskohtaukset ja aikakaudet olivat enemmän satunnaisia.  Lapsen syntymän jälkeen olen tehnyt aivan julmetusti töitä terveyteni ja painoni eteen. Olen dietannut eri tavoin (ei kyllä välttämättä tosiaankaan hyvä, mutta opinpahan että ei ole hyvä) ja opetellut tykkäämään liikunnasta. Viime vuodet ovat asian suhteen olleet aivan parhaita. Rakkaus puhtaaseen ruokaan ja esimerkiksi mehustamiseen ovat olleet ihana asia elämässä. Se oikea minä syökin todella terveellisesti ja rakastaa sitä ruokaa mitä syö. En syösty syömään enää "paskaa" ruokaa eli ruokaa joka maistuu pahalle.

Ja jotenkin tuntuu siltä, että mitä vähemmän syön teollista käsiteltyä ruokaa ja mitä enemmän syön hyvää ravintotiheää ihanaa ruokaa, sitä helpompi minun on ollut pärjätä myös ahmimisen kanssa. En ole tuntenut enää fysiologista tarvetta ahmia kun saan hyvin ravintoaineita päivittäisestä ruuastani.

Mutta syömishäiriö ei ole vain pelkkää fysiologiaa. Syömishäiriö on myös psykologista, se on reaktiota kaikelle sille mitä sillä yrittää itsessään ja elämässään turruttaa. Niitä asioita olen nyt käsitellyt oikeastaan koko viime vuoden, syksyllä vieläkin enemmän masennuksen kanssa ja nyt toipuessani kaikesta viime vuonna tapahtuneesta olen jatkanut asian käsittelyä.

Ahmintahäiriössä ahmimista määrittelee hallitsemattomuuden kokemus, eikä syöminen tällöin liity nälän tai kylläisyyden tuntemuksiin. Sairastunut ei välttämättä tunnista ahmimisen laukaisevaa tekijää. Ahmimisoire palvelee usein jotain tarvetta, kuten turvallisuudentunnetta tai rutiinia. Tarve ohittaa tietoisen mielen ja loogisen päättelyn, jolloin pelkkä ateriasuunnittelu tai ravitsemusohjaus eivät riitä kierteestä pääsemiseksi. (lainaus - SYLIry)

Tammikuun herkkulakko ja tipaton (sillä huomasin myös alkoholin toimivan samoin) herättivät minut huomaamaan, että jotain on tosiaankin tapahtunut näitä asioita käsitellessä. Vaikka syömishäiriön hoidossa ei suositellakaan dieettejä tai lakkoja, on se tuntunut nyt itsestä vapauttavalta. Kuukausi on niin lyhyt aika, että olen voinut siirtää himon syödä ns. tulevaisuuteen. Tammikuun herkkupäivänä mietin repeääkö nyt kaikki ihan käsistä? Muistan nimittäin eräänkin Fitfarmin nettivalmennuksen herkkupäivän, jolloin ostin pussillisen erilaisia uutuusjäätelöitä ja söin ne kaikki yhden päivän aikana ja ihan vain siksi kun sai.
Eronahan tietenkin nyt tähän on se, että en ole mennyt arjessa minkäänlaisilla miinuskaloreilla. Tammikuun herkkupäivänä söin tietoisesti gluteenittoman lakun ja Fazerin kookossuklaa-uutuuden. En syönyt niitä siksi, että syömishäiriö olisi käskenyt minua syömään niitä vaan siksi, että halusin maistaa näitä uutuuksia, ovatko ne hyviä? Ensimmäistä kertaa elämässäni en syönyt näitä myöskään kokonaan. Ensimmäisenä päivänä söin suklaasta pari palaa, samoin lakusta haukun. Siinä ne sitten yöpöydällä odottivat kunnes seuraavana päivänä söin ne loppuun.

Päätin siis jatkaa herkkulakkoa myös helmikuussa. Tässä kuussa somessa ja uutisissa (ja oikeastaan ihan joka paikassa) pyörivät runebergin tortut, laskiaispullat ja ystävänpäiväleivokset. Olen mutustellut mielessäni, mitä haluankaan syödä helmikuun herkkupäivänä? Tällä hetkellä jotenkin tuntuu siltä, että enpä halua oikeastaan syödä ainakaan noista edellämainituista mitään! Tällä hetkellä haaveilen vain Hyve&Paheen wokkiannoksesta :D (Olemme Joensuussa herkkupäivänä).
Mietin olenko oikeasti löytänyt asiassa vapauden?

Nämä kaikki vuodet syömishäiriön kanssa ovat olleet ahdistavia. Olen kokenut, että en saa asian kanssa ulkopuolista apua, vaan asiaa vähätellään ja minua syytetään huonosta itsekurista. Tästä seuraa loppujen lopuksi vain julmettua itsensäruoskintaa ja pahaa oloa ja syömishäiriökierre vain jatkuu.

Totuus on, että ilman syömishäiriötä en olisi ylipainoinen. Ne oikeat ruokatottumukseni kun ovat todella terveelliset. Rakastan smoothieita, vihermehuja, kasviksia, marjoja, hyviä puhtaita raaka-aineita. Näitä asioita osaan syödä myös kohtuudella, sillä oikeasti en edes pidä kauheasti mistään imellyksistä tai super-rasvaisista jutuista esim. raakakakuista tai muista erittäin energiapitoisista jutuista.

Syömishäiriöni rakastaa McDonald'sia, sokerisuklaata ja rasvaa. Minä en rakasta.

Toivon, että tämä vuosi on viimeinen vuosi syömishäiriöni kanssa, vihdoinkin.
Toivon, että saan viimeinkin elää vapaana, ilman tätä pimeyden mörköä, jonka edessä olen joskus tuntenut itseni niin pieneksi ja avuttomaksi.

iive

ps. ihanaa ystävänpäivää kaikille <3