Kivusta vapauteen? Entäs sitten kun saa mitä haluaa?

Facebookin muistoissa törmäsin vanhaan tekstiini kahden vuoden takaa. Pohdin siinä miltä tuntuisi olla vapaa kivusta? Ja nyt kun olen ollut jo puolitoista vuotta ilman kipua, ilman minkäänlaisia oireita, olen niin onnellinen tästä hetkestä kun olen päättänyt taas kerran yrittää!

Tämä on toisaalta myös jäähyväiskirjoitus fibrolle ja kaikelle muillekin läpikäydyille vaikeuksille. Ne eivät kuulu enää elämääni, joten, jätän ne nyt tähän.

Mietin mikä ja minkälainen ihminen olisin jos mulla ei olisi fibroa?

Enkä osaa kuvitella sitä.

Mitä olisin? Millainen olisin? Jos en olisi kokenut tätä lainkaan? Jos parantuisin?
Voiko ihminen luoda itselleen niin vahvan -Hei olen iive, olen fibro - identiteetin, että se estää parantumasta?

Entäs jos nakkaan fibroa kävyllä, haistatan sille paskat ja päätän vaan olla elämättä sen kanssa? Parantuisinko? Vai pitääkö minun hyväksyä olevani fibro ja elää sulassa sopusoinnussa sen kanssa?

Ei tätä ymmärrä varmaankaan kukaan muu kuin sellainen, joka elää päivittäisen kivun tai muun rajoittavan sairauden kanssa. Sillä onhan tää niin hullua oikeasti. Johonkin muuhun kipuun voit syödä edes jotain lääkettä. Tähän et mitään.

Tai voit.
Voit kokeilla epätoivoisesti lääkärin määrämiä masennus ja mielialalääkkeitä (jotka eivät sitten sovi sulle, tai muuttaa sun persoonaa ja olotilaa vieläkin enemmän, että valitset mielummin kivun kuin lääkkeen).
Voit kokeilla särkylääkkeitä, jotka ei auta.
Voit kokeilla kaikkia maan ja taivaan välillä olevia lisäravinteita, vitamiineja ja entsyymejä ja maksaa itsesi kipeäksi, eikä mistään ole todistettua helpotusta. Silti valitset tämän viimeisen ja muut vaihtoehtoiset hoitomuodot, koska ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Että siinä sulle Maaret Kallio syy miksi ihmiset näin tekee.

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä itse edes jokin apu, sillä ihan turha on mennä lääkäriin, sillä siellä ei kukaan osaa auttaa.

Pitäisikö siis jäädä vain kärsimään?

En mä ainakaan aio. Tää on onnistunut jo kerran. Miksi ei onnistuisi nytkin?

Kohti vapautta

Viimeisen lauseen loppumerkittömyys mietityttää. Täynnä haaveita, mutta ehkä jotenkin päättymättömänä? Ei huutomerkkiä, joka kertoisi vahvuudesta tai päättäväisyydestä. Ehkä varovainen toteamus? Tuo vuosihan päättyi totaaliseen romahdukseen. Vakava-asteiseen masennukseen, burn outiin ja pitkään sairaslomaan. Se oli kuitenkin se romahdus, joka antoi minulle elämääni sen huutomerkin. Sen voiman jonka avulla todellakin alkaa tehdä aivan kaikkensa parantuakseni.

Rakastan tätä kuvaa keväältä - pian tän jälkeen sain potkut ja jäin työttömäksi. Yksi niistä tämän vuoden ihan parhaista asioista. Olin tässä niin onnellinen kun tiesin, että kohta oon vapaa. Tässä mä aloin loistamaan sitä mitä oikeasti tosiaankin olen.

Mutta NYT olen tässä. Ihan helvetinmoisen mankelin läpikäyneenä, itsensä puhdistaneena ja uudistaneena. Mut olen tässä. Upeampana ja ehjempänä kuin koskaan!

Viime syksynä yksi osa matkaani oli törmätä Ilkka Koppelomäkeen ja alkaa aktiivisesti haluamaan ja saamaan elämässä erilaisia asioita. Osallistuin myös Saa mitä haluat-verkkokurssille ja niin todellakin aloin tekemään aktiivisesti töitä unelmieni elämän eteen ja mitä olenkaan saanut? Aivan mielettömän mittaamattoman arvokkaita asioita!

❤️ Olen vuoden aikana saanut takaisin terveyteni parempana kuin koskaan.

❤️ Olen saanut upean parisuhteen, sellaisen mitä minulla ei ole koskaan ollut. Voi luoja tätä kipinää 🔥🔥🔥

❤️ Jaksan paremmin, tai oikeastaan loistavasti, joten olen parempi äiti ja välit tyttäreen on myös muuttuneet. Olen pystynyt toteuttamaan tyttären toiveen olla enemmän kotona ja läsnä.

❤️ Olen saanut aivan huikeita ystäviä, sen mun heimon ja mun sielunsiskot siellä... Rakastan teitä!

❤️ Olen pyytänyt myös unelmien työtä tai pikemminkin tilaa joka tukisi terveyttäni, antaisi aikaa minulle olla perheeni kanssa ja saisin siinä työssä toteuttaa kokemaani elämäntehtävää. Sen suhteen asiat ovat hieman kesken, mutta sain todellakin aikaa perheelleni kun olen ollut työtön. Se, että minulla on säännöllinen elämänrytmi ja olen saanut ajatella itseäni, perhettäni, parisuhdettani ja hyvinvointiani... tämä aika on ollut jotain aivan korvaamatonta.

En edes jaksa ahdistua siitä, että mitä jatkossa tapahtuu, vaan luotan täysin, että päädyn oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan. Oikeaan tehtävään tekemään sitä mitä mun kuuluu juuri nyt tässä elämänvaiheessa tehdä ❤️ Nyt olen vain tässä ja nautin joka ikisestä päivästä mitä ikinä se minulle tuokaan!

❤️ Elämääni johdattaa intohimo ja rakkaus, joka päivä, joka asiassa ❤️

Eilen nautin selkeästi jo syksyä kohti viilenevästä vedestä vaikka koenkin kyllä kieltämättä hieman luopumisen tuskaa. Tää kesä on ollut niin UPEA enkä haluaisi päästää siitä ihan vielä irti...

Edellisestä kirjoituksestani olen saanut aivan mieletöntä palautetta! Kiitos ihan jokaiselle kaikista upeista keskusteluista ja ajatuksenvaihdoista. Itse en koe, että olisin tehnyt mitään rohkeaa. Tämä blogi on aina ollut vain ajatusteni temmellyskenttä. Olen myös halunnut kirjoittaa auki kipeitäkin asioita vuosien myötä oman elämäni kautta. Asioita ahdistuksesta, masennuksesta, syömishäiriöstä, aivolisäkekasvaimesta, fibromyalgiasta, seksistä, itseinhosta, rakkaudettomuudesta... olen kirjoittanut näistä ensisijaisesti reflektoidakseni asioita itselleni, mutta suuri toiveeni on ollut, että niistä voisi olla apua myös jollekin toiselle. Koen, että kirjoittaminen on yksi tärkeä osa elämäntehtävääni.

Eroon Oireista kurssilla Maria jakoi meille Amerikan Intiaanien viisauden naiseudesta joka kosketti minua syvästi.

Kun tytöllä alkaa kuukautiset, hän kohtaa oman voimansa. 

Hedelmällisessä iässä oleva nainen voi oppia käyttämään voimaansa. 

Vaihdevuosien aikaan naisesta tulee se voima.

-Amerikan intiaanien viisaus-

Tämä vuosi on ollut ehdottomasti todella syvää työskentelyä oman naiseuteni kanssa. Ymmärsin, että olen oppinut käyttämään omaa voimaani.

Tänään kuitenkin oivalsin, että kaiken työskentelyn jälkeen Minä Olen Se Voima.

Joten ehkäpä ajat ovat muuttuneet...

Kaikella rakkaudella

iive

Puhutaanko seksistä (sen haluamisesta ja haluttomuudesta) ja kuukautisista?

Tänään meinasi mennä aamukahvit väärään henkeen kun luin Ylen uutista - Kuukautisista ei ole naisen terveydelle hyötyä - moni nainen valitsee hormonaalisen ehkäisyn välttyäkseen vuodolta.

No niin!

Ihan ensimmäiseksi haluan painottaa sitä, että joskus hormonaalinen ehkäisy ei ole oma valinta vaan pakko ja siitä on ihan oikeasti hyötyä ja se on tarpeellista! Ja myös jotkut haluavat käyttää hormonaalista ehkäisyä ja se on ihan OK!
Kritiikki hormonaalista ehkäisyä kohtaan ei siis missään tapauksessa koske näitä tilanteita tai ihmisiä!

Olen viitannut pienehkösti blogissa seksiin ja seksuaalisuuteen, olen halunnut jo pitkään kirjoittaa asiasta enemmän, mutta kuten jokainen varmaan tietää on tästä asiasta puhuminen ja avautuminen aika haasteellista. Seksi on yksityisasia, todella henkilökohtainen ja iholle (tai pikemminkin ihon alle) menevä juttu.

Olen kärsinyt seksuaalisesta haluttomuudesta oikeastaan koko ikäni. Olen yrittänyt haluta seksiä ja olen harrastanut seksiä joskus halusta (en ole ollut täysin haluton vaan luonnehtisin tilannettani erittäin vähähaluiseksi) ja joskus siksi, että on tavallaan pakko. Sen avulla on saanut rakkautta ja hyväksyntää tai se on ollut myönnytys parisuhteessa kumppanin tarpeisiin. Olen kokenut, että yhteiskunta myös ruokkii asennetta, että haluttomuus on väärin. Toisaalta olen kokenut, että naisen seksihalut toisaalta ovat myös edelleen väärin. Seksiä ahkerasti harrastava mies on muiden ihailema playboy kun nainen on huora. Tämä voisi pikkuhiljaa muuttua!

Jos eläisin yksin ilman parisuhdetta, niin tuskin olisin kokenutkaan haluttomuutta välttämättä edes taakaksi, mutta kun elät parisuhteessa jossa toisella osapuolella on normaalit seksuaaliset halut ja itsellä ei haluja ole juuri lainkaan, niin syntyy ristiriita joka on traumaattinen kummallekin osapuolelle.

Halutonta ahdistaa kun toinen haluaa sellaista mitä ei pysty antamaan ja haluavaa ahdistaa yhtälailla. En voi edes kuvitella sitä tunneskaalaa mitä puolisoni sisällä on ollut. Loukatuksi tulemisen tunteita, hylkäämisen tunteita, torjutuksi tulemisen tunteita... Tilanne on aiheuttanut meille molemmille paljon traumaattisia kokemuksia. Ikinä en olisi näitä halunnut hänelle aiheuttaa ja olen todella pahoillani niistä kaikista vuosista ja tilanteista. - Tiedostan kuitenkin sen, että tämä ei ole ollut minun syyni. Ei minun vikani tai varsinaisesti minusta johtuvaa niin että minun täytyisi tästä kantaa syyllisyyttä! Näin on vain ollut. Syyllisiä ei ole.

Onnellinen olen siitä, että kaikesta huolimatta olemme yhdessä edelleen. Kaikista onnellisin olen, että tilanne on nyt ratkaisevasti muuttunut ja voimme jakaa elämässämme myös tämän tasapuolisesti. Vielä vuosi sitten en olisi uskonut näin käyvän.

Seksuaalisen haluttomuuteni taustalla on monia asioita. Se, että ei kykene rakastamaan itseään tai näkemään itseään kauniina ja rakastettavana. Se, että keho on jatkuvissa terveysongelmissa ja kaikki energia menee lähinnä omaa jaksamista ajatellen. Tähän asti elämässäni seksi on ollut aina energiaa vievä asia, ei energiaa lisäävä. Taustalla on myös seksuaalisia traumoja kuten raiskatuksi tuleminen ja jokainen kerta kun olen harrastanut seksiä haluamatta sitä psyykkisesti itse (tällä tarkoitan niitä kertoja kun seksi on keino saada hyväksyntää tai rakkautta tai myös sitä että se on keino auttaa toista purkamaan seksuaalisia turhaumiaan), on ollut myös trauma joka on kerryttänyt traumakuormaa jatkuvasti.

Kuinka Ylen artikkeli sitten niin ärsytti, eihän siitä seksistä edes juurikaan puhuta?

Olen käyttänyt hormonaalista ehkäisyä lähes aina. Miksi? Siksi että sen sai alussa ilmaiseksi ja siksi, että se oli luontainen vaihtoehto, siksi että sitä suositeltiin ja siksi että se kertakaikkiaan tuntui normaalilta. Näin kuuluu tehdä ja juuri se on se syy miksi Ylen artikkeli niin ärsytti. Se normalisoi hormonaalista ehkäisyä kaikille. Ikään kuin se olisi normi ja kuukautiset eivät olisi naisen kehon luonnollinen tila! Siis oikeasti hei mitä ihmettä!!!

Ovatko asiantuntijat nyt ihan oikeasti sitä mieltä, että kuukautiset ovatkin tarpeettomat tai jotenkin väärät? Kuinka meidän kehomme voi toimia väärin? Mikä on nyt tämän jutun agenda? Onko lääketehtaiden hormonivalmisteiden myynti romahtanut???

Kuukautiset kertovat naisen lisääntymiskyvystä; kehon valmistautumisesta mahdolliseen raskauteen. Kuukautiset ovat täysin normaalia naisen kehon toimintaa, jota ei tarvitse hävetä, inhota tai pelätä. Piste.

Kärsin useista hormonaalisen ehkäisyn sivuvaikutuksista tietämättäni. Koen esimerkiksi, että yksi iso syy masennukseen on ollut myös hormonaalisessa ehkäisyssä. Ehkäisy vaikutti myös seksuaalisiin haluihin ja ylipäätänsä kehon fysiologiaan paljon laajemmin kuin ymmärsinkään. Esimerkiksi kun psyykkisesti halusin seksiä, mutta kehossa ei tapahdu mitään? Mikä häpeä! Ja kyllä, liukkari juu auttaa siihen, että sitä seksiä voi harrastaa, mutta sitä sisäistä häpeää se ei vienyt.

Viime vuodet (2012-2018) käytin hormonaalista ehkäisyä koska oli pakko. Vuonna 2012 minulta löydettiin aivolisäkkeen hormonikasvain, joka vaikutti lähes kaikkiin aivolisäkkeen tuottamiin hormoneihin kehossani. Sain vaihdevuodet. Kun aivolisäkekasvainta alettiin hoitaa, hoidettiin hormoniehkäisyllä myös estrogeenitasoja kehossani. Onneksi lääkityshoito oli tehokasta ja aivolisäkekasvainta ei enää ole. Sain lääkityksen lopettamisen jälkeen myös ihmettelevän luvan (lääkäri ei siis ymmärtänyt yhtään miksi halusin lopettaa) lopettaa myös hormonaalisen ehkäisyn. Jännityksellä ja pelolla odotin mitä tapahtuisi, käynnistyisikö oma hormonitoiminta?

Noin puoli vuotta ennen e-pillereiden lopettamista luin Meri Mortin Lumoava Nainen kirjan enkä ymmärtänyt yhtään mitä siinä kirjoitettiin. Mitä olivat ne tuntemukset mistä siinä puhutiin? Myös kuukautiset - äh niin ällöttävät, ärsyttävät, kivuliaat, päänsärkyä ja mielialaa heittelevät, sotkuiset ja kertakaikkisesti elämää rajoittavat... niistäkö nyt sitten pitäisi tykätä tai oikeammin rakastaa??? Siis rakastaa ja arvostaa??? Niiden alkua juhlia? WTF??? Ei mulle tällaista ollut opetettu!

E-pillereiden lopettamisen jälkeen aloin tuntea kehossani erikoisia tuntemuksia ja olin ihan, että hei haloo!!! Mitä tämä on? Muistan että itkin saunassa ja olin vaan niin järkyttävän onnellinen! Niin joo mulla oli ovulaatio. En ollut tuntenut sitä koskaan ennen.

Aloin ymmärtämään, että tunsin kehoni - siis todellakin tunsin kehoni! Aloin ymmärtämään mitä Lumoava Nainen kirjassa kirjoitettiin (ja luin sen uudelleen). Siitä hetkestä alkoi syvällinen matka kehooni ja naiseuteen, matka jossa opin tuntemaan kehoni ja aloin arvostamaan sitä. Aloin rakastumaan itseeni.

Ja arvatkaa mitä sitten tapahtui?

Aloin haluta seksiä.

En voinut aluksi uskoa sitä! Kun halusin seksiä psyykkisesti, se näkyi ja tuntui myös kehossani. Kaikista näistä tuntemuksista syntyi kierre - ei se noidankehä - vaan ihana kierre jossa kaikki tuntemukset ja asiat alkoivat ruokkia toisiaan ja minä aloin naisena eheytyä. Myös parisuhde alkoi eheytyä ja koska nyt kykenin viimeinkin täysin uskomaan puolisoni rakkauden ja antautumaan sille, on tästä kaikesta syntynyt upea juttu.

Ensimmäistä kertaa koskaan ymmärrän ja rakastan itseäni ja olen avoin myös toisten rakkaudelle. Ja tämä koskee ihan kaikkia ihmisiä. Ne muurit joita olin kasannut ympärilleni, tietynlainen pidättyväisyys ja kylmyys, ne romahtivat. Kykenin syvälliseen ystävyyteen aivan eri tasolla kuin ennen. Olen jopa ollut empaattisempi ja herkempi kuin ennen. Aloin löytämään itsestäni myös enemmän feminiinistä herkkyyttä.

Seuraavaksi mukaan astui ketogeeninen ruokavalio ja pätkäpaasto. Olen kokenut, että molemmat ovat eheyttäneet niin kehoani kuin mieltäni kokonaisvaltaisesti. Tämä kaikki heijastui myös suoraan seksihaluihini ja seksuaalisuuteeni. Kun vahvistuin, kykenin viimein käsittelemään traumojani perinpohjaisemmin kuin koskaan. Uskon ketogeenisen ruokavalion tasapainottaneen myös hormonejani ja parantaneen elimistöni toimintaa. Voisin tuumata tähän ihan raakasti kyllä, että jos kärsit haluttomuudesta - kokeile ketoa. (Tietystikään tämä ei kaikille toimi eikä keto ole mikään ihmeratkaisu, mut hei, aina voi kokeilla? Tämä on nyt kirjoitukseni ainut "neuvo" ja senkin voit skipata triggeröitymättä jos ahdistaa jooko?)

Ketogeeninen on vaikuttanut myös psyykkiseen tasapainoon (hormonivaihtelut) ja PMS oireet ovat helpottaneet. Olen alkanut myös ymmärtää mitä tarkoittaa kuukautisten rakastaminen. Se, että niiden alkaminen on hyvä juttu, arvostettava, tärkeä asia eikä se kuukausittainen - Voi ei! Ai taas! - juttu. Keton myötä kuukautiskivut ovat hävinneet, samoin myös hormonimigreeni. Kuukuppi tekee kuukautisista helppoa ja sen avulla kuukautiset eivät rajoita elämää. Tosin nyt olen alkanut entistäkin enemmän seuraamaan luonnollista kiertoani ja esimerkiksi kuukautisten aikaan yritän huolehtia, että saan levätä - kääntyä sisäänpäin, hieman hellittää - niin kuin kuukautisten aikaan kuuluisi tehdä eikä mennä tukka putkella ja treenata ja ja ja...

Juuri nyt minusta tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että olen oikea Nainen ja minulla on Naisen Voima käytössäni. Eikä se johdu pelkästään seksistä vaan kaikesta. Siitä että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, rakastaa itseään ja kykenee rakastamaan muita ja etenkin että kykenee ottamaan sitä rakkautta vastaan.

Nyt tässä voimassa ollessa ymmärrän myös sen, että miksi tätä naisen voimaa halutaan hallita ja sitä ehkä pelätäänkin. Miksi se halutaan suitsia. Sillä Voimakasta Naista ei voi hallita pelolla, käskemällä tai alistamalla. Voimakas Nainen ei myöskään hallitse vaan hakee tasapainoa ja kumppanuutta.

Tähän loppuun haluan kirjoittaa vielä sen, että jokaisella on oma tilanteensa. Tämä tilanne oli minun ja näin tapahtui minulle. Tämä ei ole kirjoitus siitä, että näin nyt tulisi kaikkien toimia tai että ylipäätänsä mistään tässä kirjoituksessa sinun tulisi ottaa paineita tai loukkaantua. En jakele neuvoja tai halua syyllistää ketään yhtään mistään valinnoista. Kerron vain oman kokemukseni ja toivon, että se avaisi jotain jossain tai jopa auttaisi jotakuta.

Suurella rakkaudella ja myötätunnolla

iive

ps. Kunnioitan myös puolisoani - koskeehan tämä meitä molempia ja hän on antanut luvan kirjoittaa näistä asioista julkisesti. Täytyy sanoo, että huikee ja niin rohkea mies ❤️ Rakastan sua ❤️

Tukholman risteilyllä

En ole koskaan ollut kovin viehättynyt risteilyistä mitä suomalaiset tuntuu kovasti harrastavan. Tänä vuonna lapsen toive oli kuitenkin päästä risteilylle, niin sinne siis lähdettiin. Ensin mietittiin Tallinnaa, mutta päädyttiin kuitenkin Tukholmaan. Ehkä ensi kerralla kuitenkin Tallinnaan...

Risteilyalukset on kieltämättä länsimaalaisen infran taidonnäytteitä. 3000 hyttiä vessoineen, suihkuineen, valoineen, sähköineen ja yökerhot sekä kaupat siihen päälle. On ihan älytön tunne käydä tuolla esim. suihkussa! Ja kaikki tuo valo, ääni, ihmisshow matkaa vieläpä paikasta A paikkaan B kelluen meressä... ja periaatteessa voisi upota kaikkinensa milloin tahansa...

En halua kirjoittaa tästä mitään tuomitsemispostausta, jos viihdyt laivalla, niin hyvä niin! Minulle risteily herätti kovastikin ristiriitaisia tunteita ja mietin paljonkin sitä miksi ihmiset risteilyllä käy? Huomasin jo alussa ettei laivan sisäpuolella ole minulle juurikaan tarjottavaa. Tax Freestä ostin juustosta tehtyjä sipsejä, vettä ja limpparia laivallaolon ajaksi. Joten kaupoille olin tosi huono asiakas...

Käytän alkoholia tosi vähän, joten ei sekään oikein houkuttanut baareihin aikaa viettämään. Yhden Aperol Spritzin ja kuohuviinin join 2 päivän risteilyllä (sekä buffassa ruuan kanssa viiniä). Eli baareillekin olin huono asiakas.

Ruoka laivalla oli hyvää, mutta kallista. Ns. välipäivälle oltiin otettu meriaamiainen, joka oli hotelliaamupalaan täysin verrattavissa ja sillä pärjäsin koko päivän Tukholmassa (lounaaksi join Espresso Housessa ison laten). Illalla syötiin Grand Buffet, joka sopi ketoilijalle myös todella hyvin. Seuraavana aamuna ei juuri aamupalaa tarvinnutkaan vaikka kohtuullisesti tuli buffassakin syötyä.

Löysin matkasta paljon nautittavaakin, sillä viihdyin erityisesti laivan ulkopuolella. Oli nautinnollista katsella ohimenevää saaristoa ja välillä aavaa merta. Aika kova liikenne tuolla merellä tuntui olevan, sillä lopulta hyvin vähän oli hetkiä jolloin ei toisia aluksia olisi näkynyt. Hetket kannella ja Tukholmassa olivatkin reissun parhaimmistoa aivan ehdottomasti. Sai nauttia auringosta ja rauhasta, sillä löysin laivalta yökerhon terassin jossa ei juuri tuullut ja aurinko paistoi eikä muita ihmisiä ollut juurikaan.

Kauheinta laivalla oli kokemani pelkotilat. Ensimmäisen yön nukuin hyvin, mutta toisena yönä heräsin useaan otteeseen kauhukohtauksiin, joissa olin täysin vakuuttunut siitä, että vesi tulvii pitkin laivan käytäviä, uppoamme ja kuolemme kaikki. Oli kuitenkin hienoa huomata, että jos joskus ennen olisin saanut täysimittaisen paniikkikohtauksen, niin nyt ei niin käynyt. Toki tuo oli inhottavaa ja rankkaakin, aamulla olin todella väsynyt, mutta selvisin!

Elämä on joskus... kun syöt kerran vuodessa karkkia, niin tietysti se on korvavaikun makuinen 😳😂  Lapsen paras löytö Tukholmasta oli Fantasia/Scifi-kauppa ja etenkin sen Harry Potter osasto.

Pari päivää risteilyn jälkeen, mietin edelleenkin miksi risteilyt ovat olemassa ja miksi niissä ihmiset käy? Seuraavan kerran menen Tukholmaan lentäen 😂 tai pikalautalla Tallinnaan.

Mutta mahtavaa, että lapsi nautti ja oli onnellinen kokemuksesta. Matkaseura oli muutenkin ihan mahtavaa ja ihanaa oli viettää aikaa yhdessä rennosti. Matkalla käytiin tsekkaamassa myös Helsingissä Kiasman, Amos Rexin ja Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyt joista sain paljon inspiraatiota ❤️

Käytkö sä risteilyillä? Kerro mulle, että miksi?

Rakkaudella

iive

Hei tykkään susta! Viimeinkin!

Tämä viikko tai oikeastaan koko kesä on ollut vahvaa fiilistelyä siitä, että viimeinkin voin sanoa mun keholle, että hei tykkään susta!

Koko ikäni olen tuntenut olevani vääränlainen. Vääränlainen sieltä sun täältä - ihan niin kuin keho ja minä sisältä oltaisiin oltu eriparia. Mulla on ollut aina tosi vahva fiilis siitä, että mun ulkoinen olemus ja sisäinen tuntemus eivät kohtaa.
Nyt onkin aika upeaa kun ensimmäistä kertaa koskaan ikinä (kun olen ollut tästä tietoinen) sisäinen ja kehollinen minä kohtaavat - ovat samaa. Ihan huippua!

Vuosikaudet olen rääkännyt itseäni, suominut itseäni, pitänyt itseäni nälässä tai ylisyönyt. Koskaan ikinä mikään ei ole ollut tarpeeksi. Raskaana ollessa sain olla vapaa kehon kanssa, sillä silloin en oikeastaan ollut "minä" vaan uutta elämää luovassa tilassa. Naisena en ole ikinä ollut kehooni tyytyväinen tai vapaa. Olen katsonut itseäni peiliin, vihannut ja inhonnut. Olen puhunut itselleni niin rumasti, että en ikinä sellaisia sanoja sanoisi kenellekään toiselle. Aika moni meistä taitaa tehdä niin?

Toki nyt kevyempänä, vähempien vyötärömakkaroiden kanssa on helpompi olla tyytyväisempi. Tietysti näin on. On ihan turha yrittää väittää muuta, sillä juuri nyt keho näyttää huomattavasti enemmän siltä, mikä on oma naiseuden kauneusihanteeni ja sekin on ihan ok. Ei minun tarvitse teeskennellä etteikö näin olisi ja etteikö minulla olisi edelleenkin haluja näyttää vieläkin vähän "paremmalta". Ei tosin ehkä mitenkään laihemmalta vaan kiinteämmältä.

Kehoni on sieluni temppeli ja haluan, että temppelini ilmentää sieluani. Haluan rakastaa sitä niin kuin rakastan sieluani. Haluan pitää siitä huolta, helliä ja hoivata sitä. Jokaikinen teko jonka teen on ylistys sielulle ja temppelilleni. Miksi siis puhuisin sille enää rumasti? Miksi katsoisin vain virheitä?

Kun aloin rakastaa itseäni ensin sisäisesti ja sitten ulkoisesti, aukesi aivan uusi ulottuvuus elämässä. Uskalsin alkaa rakastamaan myös muita ihmisiä ja avaamaan sisintäni heille. Aiemmin se oli mahdotonta, sillä uskoin olevani niin ruma (sisältä ja ulkoa), että se kaikki oli pakko piilottaa paksun muurin taakse. Eikä sen muurin takaa kukaan nähnyt sitä oikeaa minua.
En minä oikeasti ole muuttunut mihinkään, minä olen vain pala palalta purkanut muurini ja antanut sen sisimpäni kukoistaa. En ole eri ihminen, vaan vihdoin minä olen minä.

Onneksi on ollut ihmisiä, joilla on taito nähdä paksujenkin muurien lävitse tai ainakin minun muurieni lävitse. Heitä ei ole estänyt se, että olen pysytellyt linnoitukseni sisällä. Mieheni on yksi sellainen ihminen ja vaikka ennenkin oltiin onnellisia, niin onhan se ihan eri juttu kun on voinut laskea ne suojaukset alas...

Tänä kesänä olen etenkin nauttinut meidän parisuhteesta ja millaista se voi olla kun itsekin päästää jonkun oikeasti lähelle. En ole koskaan kokenut näin suurta rakkautta. Ihanasti meille on annettu myös yhteistä aikaa kokea se. Kesäkuussa vietettiin yksi viikko autossa kahdestaan matkaamalla pohjois-suomessa, sitten tehtiin samaa perheenä ja nyt vietettiin taas pariskuntana aivan ihana viikonloppu Tampereella ihan kahdestaan. Lähdettiin ihan ilman mitään suunnitelmia ja tehtiin sitä mikä tuntui kivalle. Oltiin yhdessä ja juteltiin, vietettiin aikaa taas kumppaneina - ei pelkästään vanhempina.

Aika hauskaa oli muuten se, että tasan päivälleen (Facebook tietää). Ollaan oltu Tampereella vuosina 2011, 2017, 2018 ja nyt sitten 2019! Ehkä päivä täytyy laittaa kalenteriin ja suunnata tuonne myös ensi vuonna?

Yövyttiin taas Sokos Hotel Villassa, mikä on ehkä mun lempparihotelli ikinä. Ei siihen varsinaisesti ole edes mitään syytä miksi näin on, mutta ehkäpä siellä on vaan niin meille sopiva energia? Ollaan oltu tuolla perheenä ja pariskuntana (mm. juhlittu 10v hääpäivää). Joten ei mikään muu paikka olisi nytkään voinut olla sopivampi!

Käytiin kiertelemässä Ikeassa, Ideaparkissa ja Ratinassa, nii ja Koskikeskuksessa ja kirppareilla. Taidenäyttelyssä Tampereen taidemuseossa ja Sara Hildenissä. Syömässä ja drinkeillä. Sorsapuistossa, Pyynikillä ja Hatanpään Arboretumissa. Oon niin onnellinen, että mun mies lähtee kaikkiin tuollaisiin paikkoihin mukaan eikä se ole mitään tuskaa hänellekään. Tosin Arboretumissa meinas hänelle riittää, mut kiitollinen olen siitä extra 20min, jonka sain vielä tuolla viettää puiden katveessa ja ehkäpä hänkin siitä oman osansa hyvää oloa sai kun näki mun olevan niin onnellinen?

Tampereen Taidemuseon näyttelyt ei nyt oikein iskeneet... en edes ottanut sieltä yhtään kuvaa. Täytyy myöntää, että vuoden nuoren taiteilijan näyttelystä en ymmärtänyt yhtään mitään. Tai pikemminkin pohdittiin taas sitä, että mikä on taidetta.  Toisaalta juuri tällaiset kokemukset herättää niitä parhaita keskusteluja.

Nastja Säde Rönkön työskentelyn lähtökohtana on ihmisen mielen, tunteiden ja toiminnan pohtiminen sekä niiden kriittinen tarkasteleminen. Häntä kiehtoo erityisesti se, miten käsitteet kuten rakkaus, hitaus tai hellyys voivat olla hiljaisella tavalla radikaaleja tapoja toimia ja olla.

Ehkäpä meidän käsitteet, tuntemukset tai ajatukset on niin erilaisia? Sukupolven välinen kuilu? Rakkaus, hitaus tai hellyys kun ei ole minulle mitenkään radikaalia vaan se on sitä mitä elämä todellakin on ja mihin se perustuu...

Sara Hildenissä oltiin Out of Office. Sieltä sen sijaan bongautui enemmän ihastuksia ja elämyksiä, mutta tämäkään näyttely ei tuonut juuri meille varsinaista WAU! efektiä.

Näyttelyn teemoja ovat poistuminen arjesta ja julkisesta tilasta sekä yksilön rooli osana yhteiskuntaa. Näyttelyn teokset ilmentävät vapaa-ajan ja yksityisyyden sekä identiteetin ja minuuden eri merkityksiä. Niissä toistuu todellisuuden ja maiseman muotoilu sekä yhteisöllisyyden merkitys. Ne ehdottavat, miten asiat voisivat olla. Lisäksi teoksia yhdistää kuvataiteen eri tekniikoiden luomat mahdollisuudet kommentoida todellisuutta. Näyttely johdattaa kävijät yksityisestä yleiseen, kodista matkalle, juhliin, kaupunkiin ja luontoon – toisaalle.

Ehkäpä tässäkin koen sen arjen niin erilaisena kuin suuri osa(?) tuntee? Olen alkanut fiilistellä arkea hyvin väkevästi.

Aloin eräänä päivänä miettimään kuinka en ole juurikaan meditoinut tai tehnyt muitakaan henkisiä harjoituksia, kunnes tajusin tekeväni niitä koko ajan. Pyykkien peseminen, siivoaminen, kitkeminen, remontointi - ne kaikki ovat minulle nykyään henkistä harjoitusta - läsnäoloa hetkessä. Sen sijaan, että ne olisivat jotain arjen suoritteita, jotka täytyy vaan suorittaa kun on pakko - niistä on tullut minulle elämää ja tavallaan nautintoakin. Niitä ei siis tarvitse paeta mihinkään erilliseen "vapauden harhaan".

 

Upean illan jälkeen lauantain aamukävely tehtiin hotellin läheiseen Sorsapuistoon. Aurinko paistoi ja linnut lauloi. Sorsapuisto oli ihana paikka aloittaa päivä ja todellinen patsas-bongarin paratiisi. Puistossa oli upeita naispatsaita, joista kolme oli muuten Tove Janssonin isän tekemiä! Erään patsaan mallina on ollut jopa Tove itse. Kuinka mainiota kun nykyään Muumimuseo sijaitsee siis aivan vieressä. En muuten edes tiennyt Tove Janssonin isän olevan kuvanveistäjä, kaikkea sitä siis oppii.

Viktor Jansson - Istuva Nainen

Hän kuvaa niin sitä levollisuutta, rauhaa, onnellisuutta, rakkautta ja tyytyväisyyttä mitä itse juuri nyt tässä hetkessä elämässä tunnen. Tai niin ainakin itse patsaan koen. Läsnäolon ja olemassa olon täydellinen hetki.

Viktor Jansson - Kajastus

 Viktor Jansson - Nuori nainen

Tampereen kirpparikierroksen jälkeen suunnattiin vielä Pyynikille ja tehtiin siellä reipas lenkki, mutta koska Pyynikin näkötornin kahvilassa oli niin jäätävä jono ulos asti, yritettiin etsiä jotain muuta kahvittelupaikkaa ja päädyttiin sattumalta paratiisiin. Tai paratiisi ja paratiisi, mutta ihmiselle joka rakastaa puita, niin mikä olisikaan ihanampaa kuin puupuisto? Hatanpään Arboretumissa on puita 1700-luvulta! Muutenkin puistoalue on upea ja arboretumiksi (=puulajipuisto) se on siitä poikkeava, että siellä on myös ruusupuisto sekä kukkaistutuksia.

En sitten niistä vanhoista puista tainnut yhtään kuvaa ottaa. Sen sijaan otin itsestäni kuvan siitä fiiliksestä minkä vallassa olin kun istuin puiston penkillä puiden keskellä. Huikeeta! Olin kyllä aivan umpi puhki poikki tuon päivän jälkeen. Tosin käveltyä tuli päivän aikana reilusti yli 10km ihan huomaamatta ja aikamoisen tunneryöpyn vallassa myös.

En voi muuta kuin koettaa sanoittaa tätä omaa elämää ylös näin ja miettiä mahtaako muut kokea tämän elämän samalla tavalla vai kovinkin eri tavalla? Näkeekö ihmiset nykyään itsensä ihanina rakkauden sieluina ja arjen suurena kunnianosoituksena elämälle ja oikeasti ihan mielettömän ihmeellisenä? Vai meneekö ihmiset vaan sitä samaa rumbaa päivästä toiseen? Menetkö sä rumbassa vai hetkessä? Onko sun elämä samaa ja tylsää joka päivä vai ihmeitä täynnä?

Että sellaisia keveitä mietteitä tänään...

Rakkaudella

iive

Elämänmuutos - parisuhde koetuksella

Tänä vuonna tulee 12 vuotta täyteen rouvana olemista. Meidän parisuhde ei ole ollut se helpoin (mm. mun terveyshaasteet vuosien mittaan on olleet aikamoisia), mutta jokin taika meidät on yhdessä pitänyt ja viimeiset vuodet ollaan saatu nauttia aivan huipusta parisuhteesta. Toki kaksi aika tulista ja räväkkää ihmistä riitelee myös aika napakasti, mutta yhtälailla nopeasti kuin sytytään, niin myös lepytään. Me rakastetaan toisiamme aikalailla tulisesti kaikin puolin.

2200km myöhemmin parisuhde on vahvempi kuin koskaan - eikä edes riidelty kertaakaan! Joka päivä autossa istumista vähintään se 5-8h ja vapaa-aika myös yhdessä. Siinä kerkesi tuumata jutun jos toisenkin.

Oman elämänmuutoksen parhaimpia sivutuotteita on ollut uudelleen roihahtanut rakkaus. Asiat olisivat voineet mennä nimittäin myös toisin. Onneni on ollut, että myös puoliso on halunnut haastaa itseään ja on hypännyt rohkeasti elämänmuutokseen mukaan omalla tavallaan.
Moni kamppailee elämänmuutoksensa kanssa juurikin siinä, että itsellä on halu muuttaa asioita - on epätyytyväinen tilanteeseensa, mutta siltä kumppanilta puuttuu joko halu muuttaa asioita tai epätyytyväisyyden olotila. Joskus elämänmuutoksen myötä syntyy myös ero. Toinen muuttuu niin paljon ettei kumppani pystykään rakastamaan sitä uutta ihmistä siinä vierellä tai toisinpäin.

Meillä on katsottu aika vaikeitakin asioita yhdessä silmiin ja käyty niitä läpi. Joskus on pelottavaa aloittaa keskustelu jostakin vaikeasta asiasta, koska koskaan ei tiedä mikä siitä syntyy lopputulokseksi tai mitä saa vastaukseksi - mutta vielä pelottavampaa on olla vuosikausia hiljaa. En väitä että olisimme joku ihannepariskunta tai millään lailla täydellisiä, sillä koskaan ei voi nimittäin tietää. Tätä asiaa on turha tosin murehtia, vaan jokainen päivä eletään yhdessä täysillä. Joskus päivän aikana panostetaan parisuhteeseen, joskus perheeseen ja joskus omaan itseen - elämä tuo sitten oman osansa tähän soppaan.

Kirjoitin aiemmin, että välillä on vaikea tunnistaa enää omaa itseä, koska on muuttunut niin paljon... yksi huikeimmista asioista on itserakkaus. Kun rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on, kykenee ottamaan myös toisen rakkautta vastaan aivan erilaisella tavalla ja myös antamaan sitä rakkautta. Kun on tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä, niin parisuhdekin toimii huomattavasti paljon paremmin.

Muistan kesiä kun itsellä ei ollut oikein mitään elämässä ja lapsen kanssa kökittiin kotona kun mies pelasi kavereiden kanssa töiden jälkeen 5-6h golfia... oliko se nyt sitten kummanko vika? Minun jolla ei ollut omaa elämää vai miehen jolla oli? Tai oliko nyt toisella niin haluakaan olla erityisesti mun kanssa?

Viikon reissu pohjoiseen nosti esille myös niitä kauan sitten olleita fiiliksiä siltä ajalta kun itse olin kotona ja mies matkusti lappiin töihin aina hieman pidemmäksi aikaa. Kun itse koit olevasi lihava, epäseksikäs, väsynyt ja kärttyinen (ja voitte arvata ettei siinä fiiliksessä seksiäkään juuri ollut) ja toinen lähti siinä tilanteessa viikkokausiksi pois keskelle lapin sesonkia - töihin ravintoloihin kauniiden ja juhlatuulella olevien naisten keskelle. Ei juuri ollut jippii ja hurraa tunteita siinä vaiheessa, koska tiesi, että jos jotain tapahtuisi... niin periaatteessahan se olisi ollut oma vika.

Nyt jos tapahtuisi niin, niin tiedän ainakin, ettei se olisi minusta kiinni. Silloin se olisi täysin siitä toisesta kiinni. Kun parisuhteessa saa tarpeeksi arvostusta, rakkautta ja läheisyyttä - silloin sitä ei ole tarvetta hakea jostain muualta. Kun pystyy aina vain katsomaan kumppaniaan sillä fiiliksellä kuin mitä ensimmäisiä kertoja tavatessa... toisaalta ainakin omat fiilikset on kaiken itsetyöskentelyn, elämänmuutoksen ja yhdessä eletyn elämän jälkeen jotenkin vielä vieläkin hienommat. On se sama kipinä, mutta on myös tietynlainen itsearvostus ja varmuus.

Viime vuosien aikana ollaan löydetty monta uutta hienoa juttua - yhteisiä, mutta myös niitä omia juttuja- sillä meillä on lupa olla myös erillisiä ihmisiä. Minun juttuni pyörivät paljolti enemmän kotona tai luonnossa, kun taas mies on enemmän sosiaalinen tapaus ja painaa golf-kentällä, jääkiekossa ja sulkapallovuoroilla. Ja kummallakin on vapaus tehdä niin.

Oli upeaa viettää yksi viikko lähes kokonaan kahden kesken. Tämä viikko on vietetty yhteiseloa perheenä. Jo ennen lähtöä sovittiin, että yritetään mennä ihan yhtä hyvällä meiningillä kuin kahdestaan ja aika hyvin ollaan onnistuttu mikä kolmen vahvatahtoisen persoonan perheessä ei ole aina ihan itsestään selvää...

On ollut huikeaa löytää itsestä uudenlaista Minää ihmisenä, kumppanina ja äitinä. Joskus jokin rooli on vahvempi jonkin aikaa ja sitten taas toinen, mutta mussa on ne kaikki kolme - erilaisia - mutta kuitenkin sitä samaa minua.

Ihanaa juhannusta ja muistakaa rakastaa itseänne!

iive

Uudet(?) tavoitteet - Saa mitä haluat

Saa mitä haluat-kirjan lukemisen myötä aloin työstämään omia tavoitteitani. Lähtökohta päässä oli sekava, taas oli sellainen olo, että -"en mä yhtään tiedä mitä mä haluun!!!"- ja lopputulema aikamoisen ihanan selkeä.

Sitten "sattumalta" klikkasin koneelta erästä kuvaa ja aloin lukea ja hieman alkoi huvittamaan. Aivan samat tavoitteet olin kirjannut itselleni jo pari kuukautta sitten. No nyt tavoitteita on ainakin työstetty useaan kertaan ja todettu, että jos tavoitteet eivät ole jossain selkeästi näkyvillä, niin ne saattavat hämärtyä ja siitä tulee "emmäyhtääntiiämitämähaluun"-olo ja tavoitteiden focus häviää, aivan niin kuin nyt oli käynyt.

Rakastan aarrekarttoja, tämä aarrekartta syntyi osittain intuitiolla, osittain myös tietoisella päätöksellä. Seuraava vuoteni on nyt kehystettynä näkyvillä, muistutuksena koko ajan siitä mikä on tärkeää, mihin panostan ja minne olen suuntaamassa. Tämän lisäksi aion tehdä vielä toisen muistutuksen, missä lisäksi tavoitteet lukevat selkeästi määriteltyinä, toteutumispäivämäärän kanssa - ehkäpä teen tämän Brian Maynen Goal mappingin mukaisesti? Ainakin edellinen oli niin toimiva vaikka säilöinkin sitä kirjahyllyssä, joten kuinkahan toimiva se on jos sen laittaa ihan esille ja tekeekin jotain sen eteen?

Saa mitä haluat-kirjassa esitellään malli, jossa elämä jaetaan 4 eri osa-alueeseen, joiden tilanne ensin kartoitetaan miten ne ovat nyt ja sen jälkeen työstetään sekä visualisoidaan miten niiden haluaisi olevan aivan parhaimmassa lopputuloksessa.

Henkinen hyvinvointi

Fyysinen hyvinvointi

Ihmissuhteet

Työ / opiskelu / raha

Oma focukseni oli kadonnut, koska olin taas alkanut mielessäni pyörittämään taas tuota viimeisintä osiota. Tiedän, että tuo osio tulee muuttumaan elämässäni jossain vaiheessa radikaalisti, mutta tehtävän työstäminen osoitti selkeästi, että nyt ei ole sen aika. Sillä ennen kuin pystyn tarttumaan kiinni aiheeseen "mitä haluan tehdä tulevaisuudessa työkseni", sitä ennen minun on tehtävä muutoksia ja annettava rakkautta, intohimoa ja huomiota ensin muille jutuille elämässäni. On aivan turha sekoittaa omaa päätään asialla, joka selkeästi ei ole vielä valmis. Minä en ole ihmisenä vielä valmis vastaanottamaan sitä.

Ne tämänhetkisesti tärkeät tavoitteet löytyivät siis näiltä muilta osa-alueilta.

Fyysinen hyvinvointi - Terveys - tämä projekti on edelleen kesken. Se sisältää itsensä parantamisen, kunnon kohottamisen ja painonpudotuksen, sekä myös palautumisen optimoinnin. Ensisijainen tavoitteeni olla terve ja hyvässä kunnossa.

Ihmissuhteet - Parisuhde - Perhe - Koko ajan tärkeämmäksi nouseva juttu. Mitä terveempi olen, sitä enemmän minulla riittää energiaa puolisolle ja lapselle. Olen löytänyt aivan uusia puolia ja tuntemuksia itsestäni ja naiseudestani ja myös äitinä olemisesta.

On huikeaa millaisen yhteyden olen löytänyt puolisoni kanssa ja tätä haluan lisää! On myös ihanaa huomata kuinka suhde omaan lapseen alkaa muuttua, nyt on se hetki kun luodaan sellaista energiayhteyttä, joka toivottavasti pitää kiinni murrosiän melskeissä. Äiti-tytär-suhteesta muotoutuu koko ajan enemmän ja enemmän läheinen ihmissuhde.

Sitten on vielä se oma heimo, joka onneksi tuntuu viimeinkin löytyvän. Ehkäpä ihmisten henkisen sisäänpäinkatsomisen aika alkaa olla (hetkeksi) ohitse ja tilaa alkaa olla myös ystävyydelle ja yhdistymiselle?

Henkinen hyvinvointi - Luovuuden virtauttaminen on asia, jonka eteen minun täytyy muistaa tehdä töitä, sitä täytyy harjoitella. Muut henkisen hyvinvoinnin jutut ei oikeastaan kysele sopisko käsitellä. Nykyään ne vain tulee, lyö lapiolla päähän ja tuumaa, että käsittele. Sitten jatketaan taas. Hmm... hienovaraista.

Aarrekarttaan ilmestyi myös aika monta teekuppia, meikkejä(!) ja yllätyksekseni pari hevosta. Niin ja se koira 💕 ja ehkä Norja tai Lappi?

Kaiken tämän lisäksi syntyi vähän sotkua ja onneakin, sillä aarrekartan teko on myös luovuutta, flowta, läsnäoloa siinä hetkessä ilman muita ajatuksia ja sit siitä tulee tämmöistä... olkkarin lattialle... onneksi mies on näissä asioissa aivan yhtä suurpiirteinen (tai enemmän) kuin minä 😂

ja sotkut jäi kun piti lähteä hankkimaan uusi tukka ja taas yksi kirja luettavaksi lisää (tai siis kassillinen, mutta tää yksi on nyt tärkein). Uudesta tukasta tuli kiva. En olisi halunnut ehkä näin lyhyttä, mutta tosiasia on se, että e-pillereiden lopettaminen, espanjan kloorivesi ym. ym. oli nyt tukalle liikaa. Hiustenlähtö on ollut ihan järkyttävää, tosin onneksi uuttakin kasvaa jo tilalle.

Saa nähdä onko seuraavan tekstin otsikko "Elämäni tarkoitus", aika isot lupaukset kirjalla.

Rakkaudella

iive