Irtiottoja ja uusia alkuja

En tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia, koska en ole tuntenut niitä tarvitsevani. Lupaukseni pitää itsestäni huolta on voimassa joka päivä, koko elämän.

Omassa somessa olen ollut entistäkin vähemmän. Kun "työ" jo itsessään sisältää valtavasti somea, alkaa itse miettiä ja arvioida haluaako sitä omaa vapaa-aikaansa käyttää siellä myös? Minulla on ollut sille vapaa-ajalle aivan vallan paljon muutakin käyttöä kuten tehdä koko joululoma remonttia, käydä paljon vesijuoksemassa, lenkkeillä, lukea, nähdä ystäviä ym ym.

Tänään olen viimeistä päivää myös työtön. Tosin en ole jollain tavalla missään vaiheessa oikein pitänyt itseäni työttömänä, sillä olenhan lähes koko työttömyyden ajan ollut koulutuksessa, työharjoittelussa sekä tehnyt keikkaa. Mutta siltikin huomenna minulla alkaa "uusi työ" ja opiskelu oppisopimuksella. Liiketoimen ammattitutkinnon osaaminen täydentyy nyt Media-alan ammattitutkinnolla ja alan opiskella verkkosuunnittelua.

On aika upea tunne kun nyt minulla siis on SE unelmieni työpaikka, jota saan kehittää ja rakentaa itselleni innostavaksi ja mieluisaksi. Tietenkin yrityksellä on omat tarpeensa, mutta upeaa on se, että työnkuvaa rakennetaan myös siltä kannalta että se palvelee myös työntekijän hyvinvointia ja innostusta. Näin myös pitääkin olla, koska työtä tehdään hyvinvointialalla. Tosin suomalainen työkulttuuri alasta huolimatta ei kovinkaan monessa paikassa toimi näin. Sen huomasi täysin "terveydenhuollossa" työskennellessä, missä byrokratia, hierarkia ja tietyt tavat vaan ovat aika raskaita. Tuota toimintaympäristöä minulla ei ole ollut kyllä yhtään ikävä, mutta niitä ihmisiä siellä, heitä olen ikävöinyt. Ympäristö vain teki minut sairaaksi, joten oli tehtävä uusia valintoja. Minun intohimoni on nyt edistää ihmisten terveyttä näin vapaaehtoisuuteen/elämäntapoihin perustuvasti ja tavalla joka vastaa myös omia arvojani. 

Se, että jotkut siellä terveydenhuollossa työskentelevät, niin arvostan heitä aivan 100%, sillä jokainen kohtaa elämässään terveyshaasteita ja sellaisia sairauksia, jolloin hoito, terveyskeskuksessa tai sairaalassa on tarpeen. Meillä useimmilla on myös perheenjäseniä palveluasumisen piirissä, ei tarvitse kauaa miettiä, että jos se oma elämä pitäisi järjestää niin, että se perheenjäsen olisikin hoidettavana kotona? Se, että jaksaa työskennellä siellä on jotain niin kunnioitettavaa! Minulle se ei vaan ollut oikea paikka enää. Meillä jokaisella kun on ne omat paikkamme.

Työharjoitteluni Freetox.fi verkkokaupassa, siis poiki ihan oikean työpaikan. Jatkossa blogissakin tulee olemaan esillä työpaikan tuotteita, sekä asiaa valmennuksista omasta näkökulmastani. Nämä kirjoitukset kirjoitan vain ihan ihmisenä, mutta tietenkin työntekijä-näkökulma on siellä taustalla myös eihän sitä sieltä mitenkään pysty pois irroittamaan. Mitään mainos-korvausta mahdollisista postauksista en hae enkä saa. Kirjoitan postauksia jos minua huvittaa ja innostuttaa, vapaasti.

Elämään tuli myös toinen iso muutos, sillä meille muutti uusi perheenjäsen. Milli 7v etsi uutta kotia ja meidän kotimme etsi koiraa, joten tässä sitä sitten ollaan. Tilanne on raskas Millistä luopuvalle, mutta minulle ja meidän perheellemme tämä on aivan mielettömän suuri onni. Niin kauan on koirasta haaveiltu ja niin kauan sitä on odotettu.

Etätyötä tehdessä on kivaa, että kotona ei tarvitse olla yksin. Työtä pääsee tauottamaan myös pihalle kaverin kanssa ja sille aamulenkillekin on nyt tarkoitus. Vuodet koirattomana on tehneet hyvää. Puoli vuotta täysin lemmikittömänä teki myös hyvää, sillä nyt on kiinnostusta ja energiaa taas täysin eri tavalla. Ja täytyyhän se sanoa, että on tällaisen pienemmän koiran kanssa eläminen ja oleminen huomattavasti näppärämpää sekä helpompaa kuin kahden ison kouhottavan koiran kanssa. Ihan näin kahden päivän suurella tietämyksellä 😅

Milli tietää, että näin kun sohvalla sunnuntaina lorvivaa äippää tuijotetaan niin pääsee pitkälle lenkille. Nyt voidaan sitten sohvalla loikoilla vierekkäin. Tai hän loikoo ja minä kirjoitan ❤️

Nyt voisi sanoa elämän olevan aikalailla järjestyksessä. Ei minulta mitään puutu. Kiitollinen olen joka ikinen päivä kaikesta onnesta mitä olen saanut ja miten asiat ovat järjestyneet.

Kymmenen vuotta sitten tätä blogia alkoi kirjoittaa nainen, joka oli hyvin tyytymätön itseensä ja elämäänsä. Kymmenen vuotta on muuttanut elämää suuresti. Nyt tätä blogia kirjoittaa nainen, joka rakastaa itseään ja elämäänsä ❤️ Eikä ne asiat tapahtuneet mitenkään simsalabim manifestoimalla vaan muuttamalla asioita konkreettisesti. (Okei, ehkä pari juttua on olleet aika ihmeellisiä... ) Sillä jos mitään elämässään tai toiminnassaan ei muuta, ei mikään juurikaan myöskään muutu.

Toisaalta joku voisi katsoa, että eipä elämässäni ole oikein mitään tapahtunut, sillä 

-Puoliso on sama (rakkautemme on vain kasvanut päivä päivältä enemmän)
-Lapsi löytyy edelleen onneksi (nyt hän on vaan isompi)
-Koti on sama (remontoitu on vaan niin maan mahdottomasti ja ajan kuluessa tehty tästä se oma KOTI)
-On työpaikka (se on kylläkin huimasti parempi)
-Palkka tulee tilille, mutta enpä oo rikas vieläkään (palkkaa tulee itseasiassa vähemmän kuin ennen koska lisiä ei saa, mutta enpä vuorotyöhön enää ikinä vaihtaisi. Aika on yksi arvokkaimmista asioista mitä minulla ja meillä kaikilla elämässä on)
-Painokin se vaan on varmaan aika sama kuin blogia aloittaessa. On oltu hoikempia ja painavampia, mutta tärkeintä on se,  että olen oppinut ettei sillä ole mitään merkitystä sille kuka tai mikä minä olen ihmisenä.

Ei oikeastaan tarvinnut paljon muuttaa mitään ja silti kaikki on muuttunut. Se miltä elämä tuntuu on muuttunut. Se kuka minä olen on muuttunut. Se kuinka tuntee puolisoaan kohtaan on muuttunut. Se mitä arvostaa elämässään on muuttunut. Se kuinka katsoo ja tuntee tätä meidän maailmaa, se se vasta onkin muuttunut.

 Että tämmöistä. Piti kirjoittaa vain jotain ihan kevyttä,
mutta mentiinkin jonnekin vähän muille leveleille...
Rakkaudella
iive

Arki ja rutiinit hyvinvoinnin perustana

Arki on alkanut!

Rakastan arkea, sillä arki luo elämälle tietyt raamit ja rutiinit. Arjessa minun on helppo voida hyvin. Toki arjessa on helppo myös vaikkapa uupua tai suorittaa, jos oma jaksaminen on ristiriidassa arjen vaatimusten kanssa.

 

Nyt kun on saanut levätä ja kasata itsensä uupumuksesta, edes jollain lailla tolpilleen, on hyvä alkaa lähteä rakentamaan uuteen elämään hyvinvoivia parantavia arkirutiineja. Itselläni on juurikin kesken Storytellissa James Clearin kirja Pura rutiinit atomeiksi, josta olen bongannut jo monta hyvää vinkkiä. Toivottavasti saan vielä kirjan fyysisesti myös lainaan pian, sillä sisäistän kirjoitettua tekstiä paljon paremmin kuin ääneen kuunneltua.

Haluatko muuttaa elämässäsi jotain, mutta et tiedä, mistä aloittaa? Mieti hetki, mikä on pienin asia, jonka voisit tehdä haluamasi muutoksen eteen. Aloita siitä.

Tämän kirjan avulla voit tehdä hyvien rutiinien noudattamisesta ällistyttävän helppoa ja huonojen ylläpitämisestä mahdotonta. Kirja muokkaa ajatuksiasi edistymisestä ja antaa välineet sekä tekniikat, joita tarvitset tapojesi muuttamiseen. Siinä esitellään neljän kohdan menetelmä, jonka avulla muutosten tekeminen sujuu aiempaa helpommin. Matkan varrella on tositarinoita ihmisistä, jotka ovat purkaneet omat rutiininsa atomeiksi saavuttaakseen haluamansa muutoksen.

On aivan sama, mitä haluat muuttaa - tällä menetelmällä voit onnistua.
(Lainaus: Storytel esittelyteksti - James Clear Pura rutiinit atomeiksi)

Muutamia mieleen jääneitä vinkkejä on ketjuttaa asioita ja tehdä uusien haluttujen rutiinien toistamisesta mahdollisimman helppoa (ja epätoivottujen rutiinien toistamisesta taas mahdollisimman vaikeaa).

Kuinkahan monta kuvaa voi yksistä kävelysauvoista ottaa?

 

Itse halusin lähteä työstämään etenkin aamujani, sillä niin helposti keväällä ja kesällä lipsuin työläppärin ja aamukahvin kanssa sohvalle ja hups sitten olikin jo iltapäivä ja olin aivan totaalisen jumissa sekä nälkäinen. Enkä usko, että tuotin niin hyvää sisältöäkään silloin kuin mihin muutoin pystyisin. Ainakaan energiani ei ollut niin kovin hyvä (hyvinvoinnista puhumattakaan). Joten päätin mullistaa aamuni! Aamuisin olen myös helpoiten asioista luistava, minulla ei ole kertakaikkiaan aivoja tai tahtotilaa toteuttaa yhtään mitään terveellistä, jos en tee niistä mahdollisimman helppoja.

Aamun ensimmäinen herätys soi, torkun sijaan painankin meditaation päälle ja kuuntelen leväten tai venytellen meditaation. (Helppous: Herätykset ja meditaation olen laittanut illalla valmiiksi, minun tarvitsee vain painaa nappia ja kuunnella.)

Aamun toinen herätys soi, nousen ylös ja pukeudun. (Helppous: Lenkkivaatteet on laitettu illalla valmiiksi odottamaan.)

Teen rasvakahvin ja nautin sen aamupalapöydässä (sohvalle meno kielletty!). Samalla voin viettää yhteisen hetken tyttären kanssa eikä kummankaan päivä ala kännykkää tuijotellen. (Helppous: Kaikki rasvakahvin tarvikkeet ovat helposti esillä otettavissa ja muistettavissa.)

Kun tytär lähtee kouluun, lähden samalla ovenavauksella sauvakävelylenkille. Mäki ylös ja mäki alas yht. 2km (Helppous: Sosiaalinen paine toimia eikä jättää tekemättä. Tyttäreltä tulee taatusti välitön palaute jos yritän luistaa hommasta.)

Kotona juon vettä, otan vitamiinit ja teen lenkkivaatteet päällä nopean ylävartalon verryttely-kuminauhajumpan ja Hengitä unelmiesi vatsa-hengitysharjoitukset. (Helppous: Vitamiinit ovat esillä ja valmiiksi jaettu dosettiin.)

Käyn suihkussa, pukeudun työvaatteisiin (Helppous: Vaatteet on katsottu illalla valmiiksi.)

Syön aamupalan (Helppous: Smoothie on esivalmisteltu blenderiin valmiiksi.)

Siirryn työpöydän ääreen työskentelemään. Läppäri on laitettu valmiiksi siihen eikä sohvalle.

Uskon, että jo nämä rutiinit tekevät hyvinvoinnilleni kertakaikkisesti ihmeitä! Rasvakahvista saan hyviä rasvoja mitkä muutoin jäisi saamatta sekä hyvää energiaa päivään. Selkä kiittää sauvakävelylenkistä ja hengitysharjoituksista ja tietokoneella työskentely sujuu paljon mukavammin ❤️ Toki nämä rutiinit on helppo ottaa etenkin aamuun, sillä työharjoittelupäiväni ovat sillä tavalla joustavat.

Muutoin työhyvinvointia lisääviä rutiineja on muistutus, joka muistuttaa työn tauottamisesta sekä työpöydän vieressä olevat jumppavälineet joita on hyvä käyttää tauolla hyödyksi. Tai sitten voi ottaa työkaverista mallia ja vaikkapa vähän tanssia samalla.

Onko sinulla arjessa rutiineja, joilla edistät hyvinvointiasi?

Rakkaudella
iive

Harrastatko sinäkin "tappopyöräilyä"?

 Postasin IG:hen eilen fiiliksiä fillarilenkiltäni ja muutaman ajatuksen siitä, että opettelen pois "tappopyöräilystä". Sain monta viestiä siitä, että tämä onkin todella tuttu juttu monelle!

Kun minulle diagnosoitiin plantaarifaskiitti jalkaan, loppuivat juoksemiseni siihen. Ajattelin, että koska pidän spinning-tunneista niin paljon, niin alanpas pyöräillä juoksemisen sijaan! Lopputulos on ollut kuitenkin se, että pääasiallisesti olen fillaroinut töihin ja takaisin ja että fillarointi aiheuttaa lähinnä enemmänkin ahdistusta kuin iloa.

Meillä maasto on ylä ja alamäkeä lähes taukoamatta, sellaista mukavaa tasaista on aika vähän. Myöskin pyöräteitä pienellä paikkakunnalla on aika niukasti ja fillarointi pidemmälle tarkoittaa autotiellä ajamista mistä en pidä lainkaan. Jostain syystä myös sillä pyörällä on pakko ajaa niin, että tuntee kuolevansa koko ajan. Veri maistuu suussa, hiki valuu, hengitys vinkuu ja sykkeet paukkuu siellä maksimissa aivan koko ajan! Kunnon tappopyöräilyä siis! Maasto ei tietenkään auta asiassa kun ylämäessä olet aivan loppu ja alamäessäpä ei juuri tarvitse tehdä kuin lasketella ja sittenpä seuraakin jo seuraava ylämäki.

Oulussa on todella kiva fillaroida!

Kesällä lainasin useampaankin otteeseen hotellin Jopo-pyöriä ja ajelin pitkin poikin eri kaupungeissa, rentoa ja mukavaa ajanvietettä ja etenkin rentoa liikuntaa jota kaipaan elämääni! Miksi ihmeessä sillä maastopyörällä, joka lähinnä pölyttyy pyörävarastossa, ei voisi ajella yhtä mukavasti ja rennosti?

Otin haasteen vastaan ja kävinkin siis eilen pyöräilemässä. Löysin reitin, joka sisältää lähinnä vain pieniä ylämäkiä (ja vain yhden super-ison, jonka sitten talutin)  ja mahdollisimman paljon tasaista. Autotieosuus oli rauhallista pikkutietä, jossa ajetaan kaupunkinopeuksilla. Aivan täydellinen lenkki siis! Matkalla pysähdyin tauolle kauniiseen järvenrantaan ja muutenkin otin chillisti ja nautin pyöräilystä. Osasin asettaa päässäni jonkin suorittamisnappulan pois off-asentoon.

 

Tuo suorittamisnappula päässäni onkin se koko jutun oleellisin asia. Juttelin taannoin aika tärkeän keskustelun ystäväni kanssa siitä kuinka lähes jokaisessa asiassa minulla on tahtonut mennä niinsanotusti homma överiksi. Eli olen pahimman luokan suorittaja. Kaikki pitää tehdä täysillä tai ei ollenkaan! Kuntosalilla hommassa ei ollut mitään järkeä ja sairastuinkin vakavasti. Ryhmäliikuntatunnit olivat parhaimpia mitä enemmän siellä "hillui", mitä kipeämmäksi siellä tuli ja mitä enemmän kaloreita siellä kuluttikaan ja niin edelleen. Kaikki liikunta minkä oli tarkoitus olla minulle hyväksi olikin vain pelkkää suorittamista ja kehon rääkkäämistä. Eikä tämä liity pelkästään liikuntaan vain kaikkeen muuhunkin esimerkiksi siihen syömiseen.

Nyt olen opetellut vuosia liikkumaan hitaasti. Venyttelyä, kävelylenkkejä, uintia, joogaa... rennosti ja rauhallisesti. Liikun kyllä nykyään paljon, lähes joka päivä teen jotain, mutta yritän ottaa mahdollisimman rauhallisesti, suorittamatta. Tappopyöräilynkin aion selvittää ja jatkaa pyöräilyä yhtälailla rennosti ja rauhallisesti. Tuo löytämäni reilun 16km lenkki on siihen vallan sopiva, sen voi helposti pyöräillä töiden jälkeen ja pulahtaa lopuksi vielä järveen. Ja syyskuussa aion myös palata kuntosalille! Se hieman hirvittää, joten saa nykäistä hihasta jos meno alkaa näyttää rennon treenin sijasta suorittamiselta ❤️

Rakkaudella
iive

I ❤️ Oulu

Ihana, ihana, ihana Oulu! Kaupunki joka kerta kerralta avautuu enemmän ja enemmän ja niin ihanana! Toki asiaan auttaa se, että kaupungissa tulee vierailtua aina kesäisin (ja sattumalta sääkin on yleensä suosinut), mikäpä kaupunki se ei kauniilla ilmalla kesällä olisi ihana!

Mutta on Oulussa jotain aikamoisen spesiaalia siltikin, ehkäpä koska siellä on hitunen, ihan pikkiriikkinen sitä lapsuuden kainuuta, jota ainakin kainuusta muuttaneiden murteesta saa kuulla vaikka kainuulainen kaupunki ei Oulu sinänsä olekaan.

Ajattelin koostaa ihanista Oulun visiiteistäni jonkinmoisen koosteen, jos vaikka oot menossa piipahtamaan siellä? Ja hei jos oot Oulusta, niin saa vinkata uusia kohteita myös! Ollaan suunniteltu tälle kesälle jopa toista visiittiä Ouluun ja silloin otetaan lapsikin matkaan.

I ❤️ OULU 

KESKUSTA & TORI

Oulun keskustasta löytyy hyvät shoppailumahdollisuudet, jotenkin tuntuu, että Oulu on poikkeus kaupungeista joiden keskustat näivettyvät isojen kauppakeskusten jalkoihin? En tiedä sitten kuinka Oululaiset keskustan kokevat, etenkin kävelykeskustan (joka on monelle kaupungin keskustalle ollut se viimeinen surma), mutta näin "tullista tulleen" näkökulmasta keskusta on viehättävä ja helppo. Kauppakeskusten lisäksi Rotuaarilla riittää nähtävää ja vaikken supershoppailija sinänsä olekaan, niin myös niitä shoppailumahdollisuuksia tuntuu olevan ihan mukavasti.

Pienen kävelymatkan päästä löytyy Oulun Tori. Kenties merestä johtuen Oulussa ei lainkaan haittaa, että tori ei ole siinä "keskustan ytimessä".  Torilla kannattaa käydä moikkaamassa Toripolliisia ja kurkistamassa toriaittojen käsityöläispuoteihin ja erikoisliikkeisiin!

Hotellin aamupalalta bongattu mainio murrekuppi poiki kyläilyn TiinaMarin keramiikkapuodissa toriaitoilla. Paska Kaupunni-mukin sijaan superpositivity-ihmiselle löytyi oma muki Paras Kaupunni-tekstillä kera Toripolliisin. (Ps. jos et tiedä mikä juttu tää Paska Kaupunni on, löydät siitä tietoa täältä.)

Torilla on myös huikeat terassit joille aurinko taitaa paistaa aamusta iltaan, ruokaakin saa ja tuntuukin että Oulussa jos missä on ravintola / terassi lähes joka kadun varrella. Ja jos ravintolassa istuskelu ei houkuttele, niin oma suosikkini on napata kaupasta eväät matkaan ja istahtaa piknikille. Täydellisiä piknikpaikkoja Oulussa tuntuu riittävän yllin kyllin! Kaupunki on täynnä puistoja, rantoja, saaria...
Tällä hetkellä tori oli aikalailla remonttia pullollaan mm. kauppahallin ja ilmeisesti jonkun hotellin rakennustyömaiden vuoksi. No sekaan mahtui silti ja aurinkoa terassilla riitti.

SAARET

Aivan Oulun keskustan kupeessa on useampikin saari joissa kannattaa vierailla. Kävellenkin pääsee, mutta jos on mahdollista kannattaa ottaa pyörä alle! Oulu on nimittäin upea pyöräilykaupunki! Pyörällä on helppo liikkua eikä mäkiä ole lainkaan. Vain tasaista, tasaista ja tasaista! Tämänkertainen reittini oli lähes 25km, joka pyöräilyteiden tasaisuuden ja helppouden vuoksi "ei tuntunut missään" kuhan ajeli. Mutta pienempiä ja pidempiä lenkkejä saa tehtyä Oulussa varsin mainiosti.

 

Hupisaaret

Itselleni Hupisaaret olivat täysin uusi tuttavuus! En ollut moisista tiennytkään - miksi mietin kyllä? Olen aikalailla kova googlailemaan ja tutkimaan eri paikkakuntien tutustumismahdollisuuksia, mutta Hupisaaret olin missannut täysin! Nyt en oikein malta odottaa, että pääsen tuonne vierailemaan lapsen kanssa.

Hupisaaret on vehreä keidas Oulun keskustan välittömässä läheisyydessä. Alue muodostuu useista kymmenistä pienistä Oulujoen suiston saarista, joita erottavat toisistaan viehättävät solisevat pienet purot. Valkoisten siltojen rytmittämille reheville saarille mahtuu niin puistoja, kuin lähes luonnontilaisia niittyjä ja lehtoja. (Lainaus: Visit Oulu)

Hupisaarilla pyöräillessä nähtävää ja tunnelmaa riitti. Ihania maisemia, solisevaa vettä, luonnontilaisempaa kohtaa ja kauniisti ylläpidettyjä puistoja. Kiikkusaaresta löytyi Hupisaarten keskusleikkipuisto, kesäkahvilaa, puutarhaa ja yllätykseksi myös trooppinen kasvihuone (eikä muuten maksanut mitään!)

Kulttuurin nälkäiselle vierailukohteita Hupisaarilta löytyy useampikin mm. Pohjois-Pohjanmaan museo, Taidemuseo ja kesäteatteri.

 

Pikisaari

Pikisaarella kannattaa vierailla kävellen tai pyörällä. Pyöräilijälle saaren ympäri vievä polkumainen tie on erityisen mukava ajeltava. Reitin sisään jäävät Pikisaaren kahvilat, käsityöläispuodit ja roimasti upeaa arkkitehtuuria. Vähän niin kuin pieni vanha kaupunki. Pikisaarelle pääsee torilta kevyen liikenteen siltaa pitkin.

Hietasaari

Pikisaaresta Hietasaareen matka jatkuu jälleen kätevästi kevyen liikenteen siltaa pitkin (niin kuin lähes jokaiselle isommalle saarelle Oulussa). Autoilija sen sijaan joutuu kiertämään jonkinlaisen matkan. Hietasaaren suosikkejani ovat ehdottomasti Hietasaaren luontopolku ja Nallikari, mutta toki paljon muutakin löytyy mm. Kylpylähotelli Eden, leirintä/karavaanari-alue, huvipuisto, ponipuisto, erilaisia harrastemahdollisuuksia jne.

Hietasaaren luontopolulla vai kutsuisiko sitä pikemminkin Citypoluksi? riittää katsottavaa pyöräilijälle. Kävelijän näkökulmasta vaihtuvuus olisi ehkä hieman hitaahkonlaista. Hietasaaressa on niin metsäistä, lehtomaista kuin merellistäkin tunnelmaa. Lintubongareille löytyy useampikin paikka mm. lintutorni ja lintulava. Matkalla voi ihastella myös erityisen kauniita pihapiirejä. Itse olen tykännyt ulottaa fillarointini myös Toppilansaaren puolelle.

 Rantakurvin lintutorni

Näkymää Toppilansaaren kärjestä

Nallikari on kyllä yksi ihanimpia merenrantoja. Itselläni rantaan liittyy tietynlaista nostalgiaa, mutta Nallikarin valtteja ovat ehdottomasti helppous ja mukavuus. Ranta on siisti auringonottoon ja uimiseen. Loivasti syvenevä ranta on pienempien lasten kanssa kätevä. Kymmenen vuotiaan uimahurjapään äidille loivuus sen sijaan tuottaa hieman harmaita hiuksia, sillä uimari on väistämättä kuulomatkan ulkopuolella. Onneksi itsekin olen jonkinasteinen vesipeto. Pukukopit ja wc-tilat löytyy (tosin niin kuin joka paikassa, voisin tuumata, että pakkoko niitä on sotkea?), samoin jäätelökioskit, kahvilat ja pelailu ym. aktiviteetti-alueet.

Tänä kesänä ihmetystä aiheutti tien varteen asetellut kivirivistöt - ajoesteet, jotka estävät autojen pysäköinnin tien varteen. Tämä meinaa useiden kymmenien pysäköintipaikkojen vähentymistä alueella, veikkaan että kovin moni ei ole asiaan tyytyväinen, sillä pysäköintipaikkoja Nallikarin suosioon nähden on kyllä todella vähän. Googlettelu kertoi, että ilmeisesti esteet ovat olleet siellä aiemminkin, itse en ole vaan alueella tällöin käynyt tai kiinnittänyt niihin huomiota.

Nallikarista löytyy myös kiva majakka, jonne voi lenkin varrella vaikka kipaista katselemaan maisemia.

Heinäkuun reissulle on merkattu jo muistiin muutama uusi paikka vierailtavaksi. Visit Oulu sivustolta löysin Oulun kasvitieteellisen puutarhan, jonka kasvihuoneet on pyramidin muotoiset! Lisäksi täytyy vierailla Oulun linnan ruutikellarin päälle rakennetussa tähtitornissa ja sen kahvilassa syömässä tervajäätelöä (siellä kuulemma kummittelee!) ja uudestaan nautiskelemassa Hupisaarista, nyt lapsen kanssa. Myös vierailu Hailuodolla kiinnostaisi, mutta se vaatinee varmaankin sen verran aikaa vierailulle, että ehkä sen siirrämme tulevaisuuteen...

Nyt juhannus levätään ja sittenpä suunnataankin piakkoin kohti Vuokattia, Rovaniemeä ja kalakukkokaupunki Kuopiota! Ou jee!

Ihanaa kesää!

Rakkaudella

iive

Mitä luot omaan todellisuuteesi?

Kuinka voit?

Oletko voinut elää rauhassa ja vapaudessa?

Tämä aika haastaa meitä kyllä pysymään siellä meidän omassa rauhan tilassa, sillä joka puolelta tulee nyt pelkoon haastavaa informaatiota. Olen työskennellytkin tietoisesti sen suhteen, että en putoaisi pelkoon tai ahdistukseen. Ilahduttavaa on ollut huomata se, kuinka hyvin olen tässä onnistunut. Toivottavasti sinäkin olet löytänyt keinosi.

Meillä on ollut ehkäpä hieman helpompi viikko, sillä nykyiseen olotilaan etäopiskeluihin ja kotikouluun aletaan jo tottua. Olen jopa ylpeä siitä kuinka hyvin meillä onkaan kymppiveen kanssa mennyt. Välillä kumpikin kyllä kilahtaa, ei siinä, mutta noin niin kuin pääsääntöisesti ollaan voitu työskennellä rauhassa.

Kaiken etäkoulukoneilun vastapainoksi ollaan yritetty olla paljon ulkona. Siitä on ollut paljon apua. Kouluaamutkin ollaan aloitettu "koulumatkalla" vaikka oikeasti ei tietenkään tarvitsisi lähteä mihinkään.

Viikonloppu on sujunut hieman erilaisissa merkeissä kuin piti, sillä tänä viikonloppuna olisi ollut Käsityömessut Jyväskylässä, missä mun piti olla työharjoittelussa. No kaikki perinteiset messuthan on nyt tietysti peruttu tai siirretty (mutta saa nähdä messuillaanko kesälläkään...), mutta työt siirtyivätkin virtuaalisiksi!

On ollut mielenkiintoista ja opettavaista kuinka työskennellään Virtuaalisilla Kässämessuilla. Itselle konsepti oli onneksi menneisyyden ompeluajoilta tuttu mm. Kankaiden Yö-tapahtumasta, hommahan siis tapahtuu Facebook-ryhmässä. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut asiakas vaan näytteilleasettajan oikea käsi. Tämän tiimoilta on viikkojen aikana kuvattu ja koostettu mainosmateriaalia aivan jäätävä määrä ja vielä eri kanaviin. Yksi postaus kun täytyy muuntaa neljään(!) eri muotoon, että se toimisi kaikilla sosiaalisen median kanavilla ja jotta näkyvyyttä saisi, on niitä postauksiakin ollut aikamoinen määrä. Noin karkeasti laskettuna, olen tehnyt valmisteluviikkojen aikana yli 100 eri somepostausta! Huh huh! Mutta onpa ainakin somehommat olleet keskittyneet näihin lankahommiin ❤️ ja sellaista todellisuutta haluan itseni ympärille lisätä. Hyviä asioita.

Omassa somessa olen pyrkinyt keskittymään, jakamaan ja seuraamaan mm. valokuvahaasteita ja kaikenmaailman muita juttuja. Nuoruuskuvahaaste oli ainakin ihana! Oli kiva katsoa ihmisten vanhoja kuvia ja viettää tovi kaivellen myös niitä omia. Oli itsellekin aika hyvä muistutus siitä, että se mun lihavan-identiteetti on kyllä ollut niin mun päässä eikä mun kehossa.

Eating 4 beauty-valmennuksessa meillä on ollut onneksi ns. "vapaa-viikko". Eli on testailtu mitä sinne ruokavalioon nyt jatkossa ottaisi takaisin? Onneksi siis siksi, että alkuviikosta kärsin vielä nielutulehduksesta ja loppuviikko on ollut todella hektistä. On tullut siis testailtua mm. miltä maistuu raakasuklaa - ja hyvältähän se maistuu...

Todellisuus on kuitenkin se, että jos nämä ylimääräiset lölleröt tuolta vyötäröstä ja reisistä haluaisi pois, niin täytyisi elellä pitkäjänteisesti terveellisesti. Itselleni nämä viikot E4Btä eivät ole vaikuttaneet vielä painoon, sillä kaikki on mennyt kehon eheytymiseen. Nyt vasta alkaa tuntua siltä, että tälle painollekin voisi tapahtua jotain... joten mielenkiinnolla odotan viimeisten viikkojen ohjeita ja sen jälkeen on jatkettava elämäntapana tätä juttua. Sinänsä vähän harmittaa, että mitään ei vieläkään tapahtunut, koska ajattelin, että nyt olisi voinut olla se hetki. Nyt ei vaan ollut. Tokikin asiaan vaikuttaa se, että esim. BMIn mukaan olen aivan normaalipainoinen, silti haluaisin saada kiinteytettyä pois ne ylimääräiset löllyrät. Ehdottomasti plussaa on ollut se, että olen saanut kuitenkin liikkumisesta kiinni tosi hyvin.

Tänään "vapaa-viikon" teemaisesti sitten testailin vielä kahvia mitä ei ole kyllä tullut juotua siis moneen viikkoon, jopa yli kuukauteen? Joka tapauksessa aikaa oli mennyt jo niin paljon, että olin kyllä kerennyt unohtaa kuinka sitä keitetään!!! Oli aika mielenkiintoista fiilistellä miten se kahvi itseen sitten vaikuttikaan!

Tänään päätin siis juoda sen mun vanhan (jätti)aamukupilliseni kahvia ja maistui kyllä ihanalta, oikeastaan aika taivaallisen täydelliseltä (olisi ollut kyllä helpompi jos olis maistunut pahalta...koska aion luopua kahvista kokonaan).

Tapahtui myös vähän ei-niin-kivoja juttuja kahvin juomisen jälkimainingeissa, sillä menin sellaisille kierroksille, että energiaa on ollut tänään kuin pienessä kylässä ja oon tehnyt vaikka mitä eli huomenna oon sit varmaan ihan sippi? Olo on ollut kyllä kiehtovan energinen, mutta ylisuorittaja perfektionistille tällainen olotila on aivan petollisen vaarallinen!!!

Myös nälän tunne katosi täysin! Söin yhden ketoleivän aamulla kahvin kanssa eikä klo 16:30 ollut vieläkään nälkä. En siis syönyt mitään tuossa välissä. Söin sitten vasta päivällistä kun piti perheelle tehdä ruokaa, mut nouppikset (eli smoothiet ja kaikki hyvä ja terveellinen) sit jäi kyllä tältä päivää...

Pidän kahvin mausta ja ei teestä (juon siis sellaisia yrttihaudukkeita kuten Yogi Tea) sille oikein korvaajaksi ole ollut aamuhetkiä kruunaamaan. Mutta selkeästi kahvittomuus on ollut mulle hyväksi. Unet on parantuneet dramaattisen paljon ja en ole yhtä ylisuorittaja kuin ennen, mikä on mulle todella hyvä juttu sillä oon vetänyt itseni burn outiin monta kertaa.

Tuntuu kuitenkin aika ahdistavaltakin ajatus etten enää aamukahveja kuitenkaan joisi... koska se vaan jotenkin ”kuuluu” aamuun! Vaikka hyvinhän tässä on selvitty, ei siinä... silti ahdistaa... joten taidan lakata vain ajattelemasta ja elää päivän kerrallaan... niin sitä on tähänkin asti selvitty ihan ongelmitta. Eli taas ollaan postauksen otsikon ytimessä!

Kaikkea hyvää teille ensi viikkoon ❤️

Luokaa todellisuuteenne jotain hyvää ❤️

Rakkaudella

iive

Spessuviikko

Onpahan ollut viikko!

Niin kuin monella muullakin, on meilläkin arki mennyt aikalailla uusiksi. Tämä kieltämättä tuotti jonkin verran päänvaivaa ja kalenterien rukkaamista, mutta toi paljon! Ihan joidenkin mainostamaksi chillaukseksi en tätä viikkoa nyt ihan kutsuisi (sillä ainakin meillä kalenteri on ollut todella täysi), mutta aika erikoislaatuiseksi viikoksi kuitenkin.

Alkuviikon aloitin paastolla. Paastosin himpan yli 24h vesipaastoten ja sen jälkeen vielä 48h smoothiepaastolla. Paasto tuntui pitkästä aikaa tosi hyvältä, mutta unet se vei. Kahtena yönä valvoin monta tuntia keskellä yötä.

Paaston jälkeen on ollut jonkin verran provosoivia mielitekoja, onneksi kaiken tämän työskentelyn jälkeen olen osannut tiedostaa sen, että ne kumpuavat vain paaston aiheuttamasta energiavajeesta jota olen täyttänyt syömällä fiksusti (Niitä kahta palaa Foodinin Intense suklaata ei lasketa...). Olen päässyt nyt myös kahvittomuuden jälkeisen väsymyksen jälkeen taas kiinni omiin energiatasoihin ja liikkumiseen. Lisääntynyt liikunta lisää myös energiantarvetta tai ainakin sen tunnetta.

Paaston jälkeinen aamupala maistui myös todella hyvältä. Paasto ja tää K keissi auttaa huomaamaan sen mitä elämässä arvostaa ❤️

Itselläni on ollut etäopiskeluiden parissa aika paljon töitä. Kun soppaan sekaan heitetään vieläpä kaksi etätyötä (harjoittelua), niin huh, huh... onneksi sain urakoitua yhtä verkkokurssia tällä viikolla niin pitkälle, että se antaa tuleviin viikkoihin hieman pelivaraa ja rentoutta enemmän. Enkä mä tietenkään yksin täällä kotona ole, sillä kotikoululainen on opiskellut koko viikon myös kotona ja hänestä mä olen kyllä ollut todella ylpeä! Kymppivee kun tuppaa olemaan aikamoisen huithapeli, mutta kouluhommat hän on hoitanut aivan mielettömän mallikkaasti tilanteen haastavuus huomioon ottaen!

On tämä lapsille hirveä asia kun ei ole kavereita kuin videopuheluiden ym. muodossa. Tätä surua me eilen kohdattiin. Just nyt ei ole helppoa olla ainut lapsi.

Hirveästi rakkautta ja valoa kaikille ❤️ ja järkeä päähän niiden ihmisten ilmoilla liikkumisten kanssa. Mitäänhän me ei nyt tälle voida, joten toivon, että sydämesi täyttyy ahdistuksen sijaan rauhasta ❤️ Pelko ja ahdistus huonontavat vain meidän vastustuskykyä ja vointia turhaan. Jos sydämessäsi asuu jompi kumpi tai molemmat näistä, niin suosittelen kuuntelemaan jonkun meditaation tai menemään metsään ja hengittämään rauhassa ❤️ ja älä lue uutisia! Facebook on tällä hetkellä myös aika K paikka, mut Instassa on meininki sen suhteen vähän vapaampi. Myös Pinterest, e-kirjasto tai e-lehtipalvelut on tosi hyviä.

Iloa, rakkautta, valoa

iive

Hyvinvointiskarppaus

Onko teidän töihinpaluu ollut rankkaa joulun jälkeen?

Täytyy kyllä kiittää normaalia lyhyemmästä työviikosta, vaikkakin oli mukavaa ja innostavaa palata töihin. Unirytmi sen sijaan aiheutti mulle ainakin harmaita hiuksia, koska lomalla tuli kukuttua ja sitten aamulla vastaavasti nukuttua - liian myöhään kumpaakin.

Havahduin tunnustelemaan mun olotilaa tässä yhtenä päivänä ja totesin, että ei, tällaiselta en halua että tuntuu. Kotona paikat vähän vinksin vonksin, kroppassa jumittava olo eikä vireystila järin hyvä. Tosin asiaan vaikuttanee huomattavasti se, että koko viime viikon söin lihasrelaksanttia ja kipulääkettä jumittavaan niskaan... kiitos eräänä iltana vedet lattialle valuttaneen astianpesukoneen ja Prisman joka oli auki 23, siinä me sitten oltiin astianpesukone-ostoksilla yhdeksän jälkeen illalla ja kannettiin miehen kanssa uutta tiskaria kotiin - niskat eivät tykänneet ja siinäpä sitä selkää sitten tuli venyteltyä ja vanuteltua koko viikko. Onneksi oli vapaata, sillä tietokoneella hommista ei olisi tullut sen kivun kanssa mitään.

Tämä olotila kuitenkin paljasti sen, että vaikka viihdynkin tällä hetkellä kropassani ihan ok painon suhteen, niin olotilan suhteen en viihdy. Onneksi Eating For Beauty alkaa ihan pian! En tosin ole mikään "ensi maanantaina"-tyyppi eli ei sitä nyt odottelemaan tarvitse jäädä tehdäkseen olotilaa parantavia juttuja! Eniten petrattavaa minulla onkin enemmän tuolla liikkumisen ja itsestä huolehtimisen puolella kuin syömisen suhteen. Tällä viikolla on tuntunut kuitenkin siltä kuin olisi taas laitettu naps valot päälle... En tiedä... viime viikko ja jotenkin koko syksy näyttäytyy minulle nyt todella tummasävyisenä... vaikka tein ihan hulluna kaikenlaista mukavaa. Jotenkin tuota ajatellessa sitä kuitenkin jollain lailla sellainen pimeys leimaa - no ehkä se johtuu vain siitä että tällä viikolla on paistanut aurinko? Kanarian loman jälkeen viime viikon pimeys olikin todella ahdistavaa.

Mies tekikin mulle yllärin ja tilasi meille Apple Watchit. Hänelle golfia ym. varten ja minulle hyvinvointia tsemppaaman. Mun vanha Polar aktiivisuusranneke kyllä toimi ihan passelisti, mutta täytyy sanoa että on tämä kyllä vähän parempi. Etenkin sen jälkeen kun osasin laittaa kaikki plim-plom-piip-ilmoitukset pois päältä. Hieman nauratti kun Whats App sanoi puhelimessa pim, tietokoneella pim ja vielä ranteessakin pim! Kiitos riitti! Mä vihaan kaikenlaisia ilmoituksia, niin äänellisiä tai näytölle tulevia. Mä en pidä edes niitä pienen pieniä merkki-ilmoituksia päällä missään sovelluksessa. Osaan kyllä käydä ihan katsomassa itse Facebookista onko siellä jotain vai ei - sitten kun on sopiva aika. Ehkä sen suhteen tämä kello menee nyt hukkaan, mutta puhelut on ihan kätevät ja musiikin toiston hallinta jne. Tosi kätevää on myös yömoodi mitä ei kännykästä ikinä tullut laitettua päälle. Kellosta olen napannut sen joka ilta päälle kun olen käynyt nukkumaan samalla kun laitan off-linesta äänikirjan kuulumaan.

Apple Watchin ehkä kivoin ominaisuus tällä hetkellä on hengitysharjoitus! Olen tehnyt sitä nyt muutamia kertoja ja yhdistänyt sen myös lantionpohjalihas treeniin. Kello muistuttaa aika-ajoin harjoituksesta tai sitten harjoituksen voi halutessaan vaan klikata päälle. Näppärä muistutus esim. kesken työpäivän. Minulla kun on tapana tehdä turhan intensiivisesti hommia, tauot olisi välillä paikallaan!

Kelloon ladattu unisovellus AutoSleep vaikuttaa myös hyvältä. Hieman on tulkinnassa englannin vuoksi vielä toivomisen varaa, mutta eiköhän ne käppyrät ja pylpyrät sieltä ajan kanssa avaudu. Kelloonhan on kai olemassa ihan jäätävä määrä kaikenlaisia hyvinvointisovelluksia, mutta vielä en ole niihin perehtynyt. Jos on tiedossa jotain hyviä vinkkejä niin ilolla otan vastaan!

Eilen kävin tekemässä töitä ulkona ja sitä edellisenä päivänä lenkillä ystävän kanssa. Oli ihanaa kun aurinko paistoi. Sain kyllä todella ison muistutuksen siitä kuinka hyvä olo ulkona olemisen jälkeen oli. Aivan erilainen. Paljon pirteämpi, luovempi ja skarpimpi. Kun tekee kotona töitä, on vaan niin helppo aloittaa hommat, viettää koneella koko päivä ja tajuta sitten koko päivän kuluneen niin ettei ulkona käynytkään. Usein kaupassa käyminen onkin se "pakollinen" ulkoilu, sinnekin on autolla mentävä. Muistelin meidän taannoista lenkkihaastetta miehen kanssa ja päätin palata sen pariin. Tästä lähtien vähintään 30min ulkoilua joka päivä. Muulla liikunnalla sisätiloissa ei voi tuota korvata.

Lenkkeily, kuminauhajumppa, satunnainen trampolointi ja hulailu saavat riittää toistaiseksi nyt päivittäiseksi liikunnaksi. Katsotaan kuinka sitten käy. Kerran viikossa tulee uitua sitten kun tytöllä alkavat taas harrastukset (voisi kyllä useamminkin käydä...) ja mies on ehdotellut yhteistä sulkapallovuoroa joka kyllä kuulostaa ihan mukavalta ehdotukselta... siinäpä sitä on sitten kaikenlaista. Luulisi näillä nyt olotilan tästä piristyvän!

Onko sulla ollut tammikuu skarppausta tai lupauksien täyttämistä? Kuinkas on sujunut? Ai ja ootko osallistumassa Eating for Beautyyn? Hitsit kun odotan sitä niin innolla!

Rakkaudella 

iive

Usko unelmiisi - loppu jojoilulle ja sokerikoukulle

En oikeastaan edes tajunnut ennen eilistä, että nyt vaihtuu vuosikymmen. Kauheasti ihmiset jakoivat somessa vuosikymmenpäivityksiä joita oli kyllä hauska katsella. Aloin itsekin miettiä vähän pidemmälle. Mitä viime vuosikymmen elämääni toi?

Blogi on nyt 9 vuotias. Projekti Voimaa iive! on sen sijaan tasan 10 vuotias. 2009 elokuussa syntyi ihana tytär ja kevät-talvella 2010 tajusin, että en halua siirtää omia syömisongelmiani saati muuta lapselleni. Tosin tässä en ehkä onnistunut, mutta kaikkeni olen yrittänyt kuitenkin ja eihän tämä ole mitenkään loppunut, elämää eletään koko ajan eteenpäin. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Viimeiset 10 vuotta on eletty vauva-arkea, taapero-arkea, päiväkotiarkea ja lopulta meidän perheessämme olikin jo aika itsenäinen koululainen 10vee. Tästä huomaa parhaiten ajan kulumisen.

Minussa on myös tapahtunut isoja, isoja asioita.

Se entinen minä eli todella epäterveellisesti. Pepsi Maxia, tupakkaa, roskaruokaa jne. Ahmimishäiriö, sokeririippuvuus, itseinho ja ahdistuneisuus hallitsivat elämää hyvin pitkälle. Viime vuosikymmen on ollut parantumista, kuntoutumista, repsahduksia ja taas tsemppaamista. Parantumista ahmimishäiriöstä, aivolisäkekasvaimesta, masennuksesta, burn outista ja fibromyalgiasta...

2010 Wakey, wakey up! Pitäiskö tehdä jotain? Liian monta Pepsi Maxia, liian paljon Fazerin Sinistä.

Pikkuhiljaa vaunulenkkien, terveellisemmän ruuan ja sokerista irrottautumisen myötä aloin päästä jyvälle asioista. Yksi isoimmista asioista on ollut oppia nauttimaan liikunnasta. Liikunta voi olla mukavaa, siinä ei tarvitse kilpailla ketään vastaan jotta se olisi liikuntaa. Liikkua voi metsässä, salilla, uimassa, kotona, oikeastaan ihan missä vain ja lähestulkoon kaikenlainen liikkuminen on vaan hyvästä. Kun sen tekee "järki päässä". Minulla sitä järkeä ei sitten aina ollut.

Eikä aikaakaan kun ne raskauden jälkeiset +30kg oli pudotettu, mutta sitten taas lihottu, laihduttu, lihottu, laihduttu, lihottu ja laihduttu. Ehkä hieman normeista poiketen erona on ollut onneksi kuitenkin se, että joka kerta olen lihonut vähän vähemmän kuin aiemmin. Rasitteena oli kyllä myös yksi kappale aivolisäkekasvain, joka aiheutti kehoon vaihdevuodet, stoppaamalla lähes täysin estrogeenin tuotannon sekä vaikuttaen myös muutoin koko kehon hormonitasapainoon.

Olen laihduttanut Kiloklubissa, painonvartioissa, Jutan superdieetissä, vai mikähän se ihan ensimmäinen olikaan??? Muistatteko? Olen ollut kaalisoppadieetillä, sairaaladieetillä, Nutrilet-kuurilla... ja sitten lopulta neljän vuoden salitreenien jälkeen päädyin 2014 Fitfarmin Bikini Challengeen. Ikinä en ole ollut niin hyvässä ja lopulta niin paskassa kunnossa. Tuossa valmennuksessa kiteytyi lähes kaikki ongelmani. Perfektionismi, syömishäiriö, armottomuus sekä kykenettömyys rakastaa itseään yhdistettynä tiukkoihin treeneihin ja todella tiukkaan ruokavalioon...

Fibromyalgia

Fibromyalgian myötä jouduin kohtaamaan jo toisen kerran ajatukset vakavasta sairastumisesta ja kuoleman mahdollisuudesta. Kun olin nuori aikuinen, elin vuosia keskellä masennusta, ahdistusta ja epätoivoa. Silloin halusin vain kuolla, päästä pois kaikesta, nyt en halunnut mitään muuta niin paljon kuin elää. Edellisen kerran olin kokenut kaiken pari vuotta aiemmin kun aivolisäkekasvainta tutkittiin. Kummassakin tapauksessa diagnoosi oli lopulta helpotus. Molemmat olisivat voineet olla jotain ihan muuta, jotain täysin parantumatonta.

Nyt ajattelen etenkin fibromyalgiaa universumin lekana. Se pysäytti minut totaalisesti ja avasi elämääni sellaisen oven, jonka olin kieltänyt. Fibromyalgian kohdatessani löysin paljon apua uskosta ja henkisyydestä. Kaipa minua voi jonkinnäköiseksi luonnonusko-new age-hörhöksikin nykyään kutsua, tämän määritteleminen on niin vaikeaa, mutta tämä on kuitenkin antanut elämääni niin paljon. Oikeastaan tämän jälkeen kaikki oli lopulta toisin. Paljon, paljon paremmin. Pimeyden ja ahdistuksen sijaan elämääni alkoi johdattamaan rakkaus ja valo.

Fibromyalgian myötä tiukat treenit loppuivat. Alkoivat loputtomat kävelyt metsässä ja rauhallisuus. Tutustuminen itseensä ja ympäröivään maailmaan. Tärkeintä ei ollut enää se miltä näyttää vaan miltä tuntuu.

Vuodet ovat olleet täynnä kuntoutumista. Lapsiperhe-arki, kolmivuorotyö ja siihen perään kaikki vapaa-aika kuntouttamista. Pääsin melko pian ihan viimeisille Kelan järjestämälle Fibromyalgian sopeutumisvalmennus-kurssille ja siellä heräsi tietynlainen taistelutahto. En koskaan ole ollut niin kipeä ja huonovointinen kuin silloin. Löysin vaihtoehtoiset hoitomuodot, koska joka ikinen lääkäri nosti kohdallani kädet pystyyn. Ei heillä ollut lääkettä kipuuni. Minun piti siis valita sopeutua kipuuni tai yrittää edes tehdä jotain. Seistä vaikka tunti päivässä päällään jos se auttaisi. Päätin kokeilla ihan kaiken.

Oikeastaan yllättävän pian kipu heltisi. En oikeastaan voinut uskoa sitä. Lopulta palasin salillekin ja treeneihin, iloitsin niistä reilun puoli vuotta kunnes tajusin että ei. En saanut nautintoa enää treenaamisesta eikä kehoni ollut vieläkään siinä kunnossa että se olisi ollut keholleni eheyttävää toimintaa. Salitreenit veivät parantumistani takapakkia.

Ne mitkä veivät parantumistani eteenpäin oli puhdas ja ravinteikas ruokavalio sekä henkiset asiat. Freetoxaajista löysin muita samanhenkisiä terveydestä kiinnostuneita ihmisiä ja lähipiiriin alkoi ilmestyä henkisyydestä kiinnostuneita. Minulla yksinäisellä alkoi olla ystäviä niin netissä kuin oikeassakin elämässä. Sellaisia ihmisiä, jotka jakoivat samanlaisen sielunmaiseman ja elämäntyylin, jotka ymmärsivät minua, joille ei tarvinnut selitellä, joille minä kelpasin minuna. En ollut heille liikaa. Se on ollut huiman eheyttävää kaikkien kiusaamisvuosien jälkeen.

Vuosikymmenen yksi isoimmista jutuista oli myös työ. Löysin unelmien työpaikan kehitysvammaisten ohjaajana, sain nauttia siitä monta vuotta aivan huipussa tiimissä ja lopulta menetin sen. Kilpailuttamisen jälkeen jäin yksin uuteen tiimiin, johon en koskaan sopeutunut. Sain burn outin ja sairastuin vakava-asteiseen epätyypilliseen masennukseen.

Kolilla 2017 tajusin, että tämän on myös muututtava. Minä en voi tehdä asioita vastoin omia arvojani. Se söi minua sisältä niin pahasti. Eikä se ollut pelkästään työyksikköni ongelma. Tajusin, että virallisterveellisessä työympäristössä työskentely ei ollut enää minun juttuni. En voinut olla siellä enää se kuka oikeasti olen. En voinut työskennellä siellä enää täydestä rakkaudesta. Tiesin voivani tehdä niin paljon enemmän, mutta en voinut.

Kesällä 2018 päädyin sattumalta mukaan avustajaksi Ravintoremontti-kiertueelle. Päädyin myös LIFW valmennukseen. Valmennus ei sinänsä tuonut elämään uutta tietoa. Aikalailla ravintoasiat olivat jo valmennuksen mukaisessa kondiksessa. Ajattelin, että viimeinkin olisi aika aloittaa treenit, mutta valmennuksesta tulikin treenaamisen sijaan todella iso henkinen matka.

Valmennuksen Facebook-ryhmässä sain viimein myös muille näytettyä oman sisäisen varmuuteni. Sanani tulivat näppäimistöltä ulos rakkaudella. Osasin tsempata ja lohduttaa ihmisiä niin, että vasta aivan juuri minulle kerrottiin, että minut muistetaan ryhmästä vieläkin. Sain tsempparipalkinnon ja se tuntui aivan mielettömän hyvältä. Ei itse palkinnon vuoksi vaan siksi, että olin viimein alkanut löytää omaa ääntäni. Muut alkoivat nähdä minut sellaisena kuin koin olevani sisäisesti. Ne muita torjuvat muurit olivat alkaneet murtua. Olen uskaltanut viimein paljastaa itseni sieltä muurien takaa. Muurit suojelivat minua kauan, mutta ne myös vääristivät kaiken.

2018 vuosi oli myös ensimmäinen täysi vuosi ilman Fibromyalgiakipua. Oivallukseni siitä, että koska kukaan ei tiedä mistä Fibromyalgia johtuu, ei kukaan voi myöskään 100% sanoa etteikö siitä voisi parantua.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että jos palaisin vanhoihin toimintatapoihini - Armottomuuteen, rakkaudettomuuteen, itsensä ruoskimiseen, perfektionismiin, itsensä ja kehonsa kuuntelemattomuuteen... kaikki tämä yhdistettynä huonoon ruokavalioon. Aivan taatusti Fibromyalgia palaisi.

2018 syksyllä päädyin I Love Me-messuille. Tapasin ensimmäistä kertaa oikeasti ihanan Freetoxaajien Susannan, joka oli ollut koko vuoden iso inspiraation lähteeni tai oikeastaan Freetoxaajat ovat kulkeneet mukanani sen alkamisesta asti v.2016. Noilla messuilla ymmärsin viimeistään sen, että minä haluan myös työkseni tehdä jotain muuta. Luonnollinen terveys ja kauneus, se voisi olla minun juttuni.

Päädyin myös Ilkka Koppelomäen Saa Mitä Haluat luennolle ja kirjan ostamisen jälkeen myös verkkokurssille. Nuo messut olivat minulle se iso POW - tätä minä haluan saada ja minähän aioin todellakin Saada mitä haluan.

2019 on ollut huima matka. 2019 on ollut yksi elämäni parhaita vuosia. Taas yksi vuosi ilman kipua. Asiat ovat entisestään hioutuneet. Työpaikasta luopuminen oli iso juttu vaikka se oli tasan sitä mitä halusin, teetti se runsaasti työtä henkisesti. Olisin itse toivonut vaan vaihtavani työpaikkaa, mutta tämä reitti minun täytyi kulkea toivomusteni "vastaisesti". Minut irtisanottiin terveydellisin perustein eikä todellakaan mitenkään "rakkaudella". Toisaalta se oli vain viimeinen silaus sille, että paluuta vanhaan ei todellakaan ole. Tämä toisaalta mahdollisti sen, että pääsin opiskelemaan uutta ammattia rahallisesti turvattuna, joten olihan se nyt sen henkisen "kärsimyksen" väärti sitten kuitenkin.

2019 oli myös pitkälti Ketoa. Ketopowerilla terveyteni meni huimasti parempaan suuntaan. En oikeastaan tehnyt muuta kuin söin hurjan hyvin. Olen koko vuoden saanut kokemuksia kuinka jaksan taas. Asiat joita luulin etten enää kykenisi niihin. Niitä ei ole enää olemassa.

Tietenkin nautin paljon siitä miltä aloin näyttämään myös ulkoisesti, mutta kaikista eniten olen nauttinut siitä miltä minusta tuntuu sisäisesti. Sisälläni on viimein ollut rauhaa, rakkautta ja hyväksyntää. Asiat eivät enää ahdista niin kuin ennen. Olen katsonut elämän myötä syvälle sisäiseen pimeyteeni, kohdannut kuoleman, kohdannut varjot. Ei siellä ole mitään enää mitä minun pitäisi paeta tai lakaista maton alle. Voin elää rauhassa ja rakkaudella.

Vuosi niistä herättävistä I Love Me-messuista ja vuonna 2019 minä olin töissä niillä messuilla! Ihan uskomatonta! Siis minä! Kaikki toiveeni olivat toteutuneet. Minä olin terve ja jaksoin sekä pystyin taas tekemään asioita, minulla on upea ja rakas perhe ja intohimoinen suhde puolisoon. Minun puolisoni, rakkaimpani odotti 15 vuotta, että voisi rakastaa minua, uskoi ja näki minut kauniina, sellaisena kuin olen ja vasta nyt minä pystyin ottamaan kaiken sen vastaan...

Minulla on myös paljon uskomattoman ihania ystäviä, minä saan tehdä luovia asioita, saan tehdä työkseni sellaista mihin itse 100% uskon ja ennen kaikkea minä saan olla sitä mitä olen.

Joten vuosikymmen 2020 odotan sinua siis ilolla ja innostuksella.

Sisälläni asuu sellainen vapaus ja rakkaus mitä en ole koskaan aiemmin kokenut.

En ole enää minkään vanki tai pakotettavissa. Ei tarvitse pelätä, ahdistua tai juosta karkuun.

Toki elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista tai oikeastaan se on juurikin sitä, sillä ruusuissa on ne piikit, mutta paeta, piiloutua muurien taakse. Sitä ei enää tarvitse tehdä.

2020 tuo ensimmäisenä mukanaan uuden Eating for Beauty valmennuksen. (En saa linkistä rahallista hyötyä, mutta olen harjoittelijana valmennusta järjestävässä yrityksessä.) Minulla ei ole sinänsä mitään "syytä" miksi minun pitäisi osallistua valmennukseen. Minussa ei ole mitään vikaa mitä minä haluaisin korjata. Olen täysin tyytyväinen siihen millainen kehoni on vaikka minulla tosiaankin voisi olla se "viimeiset 5kg pudotettavana" ne lähtevät jos lähtevät. Tiedän kuitenkin, että terveyteni voisi toimia vieläkin hitusen paremmin ja siihen uskon tästä olevan hyötyä. Erityisesti uskon, että E4B on etenkin henkinen matka taas hieman pidemmälle. Hieman enemmän taas sitä valoa ja rakkautta.

Sitä samaa toivon myös sinulle

Rakkaudella iive ♡