Voiko treenaamista pelätä?

Havahduin eräänä päivänä siihen, että mun ajattelussa on edelleen jäänteitä fibrosta...
Fibromyalgia-oireita kuten kipua, uupumusta, palautumattomuutta ja turvotuksia ei ole ollut yli vuoteen. Itseasiassa oireita ei ole ollut puoleentoista vuoteen! - vaikka elämässä on ollut kaikenmoisia haasteita meneillään (stressi pahentaa oireita). Tämä jos mikä, on aivan mahtavaa!

Olen viime aikoina saanut kuitenkin itseni "kiinni" fibroajattelusta. Koska fibro rajoitti elämää aikalailla pahimmassa vaiheessa, on näköjään osa rajoitteista jäänyt elelemään mun päähän vaikkei tarvitsisi.

Eräs asia on ollut innostuminen. Olen erittäin innostuvaa tyyppiä ja kuten juhannuksenakin nyt nähtiin, tuli parvekeremontti rykäistyä ihan hetkessä. Toki olin väsynyt, mutta normaalilla tavalla. Remonttia tehdessä mietin kuitenkin useaan otteeseen pitäisikö minun nyt levätä tai pitkittää remonttia etten aivan uuvu. Fibron ollessa päällä, olisi nimittäin tuollaisen remontin jälkeen ollut luultavammin useampikin huono viikko, etenkin kun parvekkeelle kävi juhannuksen aikaan aika kolea tuuli. Tein remontin kuitenkin normaalin innostuneesti eikä mitään järkyttävää uupumusta tullut. Ihan normaalia väsymistä vain - ihan niin kuin kaikille!

Tästä ajatustutkiskelusta ja erään kastelukannutreenin jälkeen tajusin, että elämääni hallitsee vieläkin isompi ajatuslukko tai pelko.

Olen yrittänyt koko kevään päästä kiinni treeneihin. Halu treenata ja liikkua on mielessä kova, mutten saa oikein mitään aikaiseksi. Huomaan illalla ajattelevani, että huomenna teen jonkun oikein ihanan kivan lihaskuntojumpan, mistä tulee hyvä fiilis, mutta seuraavana iltana huomaan tehneeni ihan kaikkea muuta kuin sitä. Olen oikein taitava keksimään kaikenlaista muuta puuhaa sen sijaan että treenaisin.

Tajusin, että olen alkanut tiedostamatta pelätä treenaamista. Sisäinen suojelijani estää minua kertakaikkiaan treenaamasta, sillä kehollani on useampikin kokemus sairastumisesta treenaamisen jälkeen.

Ensimmäiset fibromyalgiaoireet ilmenivät suhteellisen rankan Bikini Challenge-valmennuksen jälkeen. Tähän valmennukseen kulminoitui oikeastaan kaikki epäterveet toimintamallit mitä minulla itseäni kohtaan oli... pidin itseäni rumana, en rakastanut kehoani, vaadin keholtani aivan liikaa treenisuorituksia ja liian kovalla intensiteetillä. Suhde syömiseen ruokavaliolla oli katastrofi. Hifistelyä, kalori ja rasvarajoitteita sekä cheat dayt jolloin ahmin mm. muovipussillisen jäätelöä. Kun tähän yhdisti vielä kesäflunssan ja vuorotyön, niin paketti oli aikalailla valmis. Olin sairastunut jossain vaiheessa tietämättäni myös keliakiaan, joka löytyi sattumalta vuosia myöhemmin. Uskon, että keliakia oli jo tuossa vaiheessa ollut useita vuosia ja näin ollen suolistoni on ollut jo aivan sökönä tuolloin.

Ensimmäisten fibromyalgia vuosien jälkeen sain itseni kuntoutettua siihen kuntoon ettei kipu enää rajoittanut niin paljon elämää ja saatoin liikkuakin taas. Varovaisten treenin aloitusten jälkeen aloin taas käydä salilla lihaskuntoharjoitusten parissa ja alkuun treenit sujuivatkin tosi hyvin. Ruokavalioksi olin jo löytänyt freetox-tyyppisen tavan syödä. Mehustin paljon vihermehuja, tein smoothieita ym. ja sokerikoukun sekä ahmimishäiriön kanssa meni hyvin. Ihan mahtavan kuuloista siis!

Muussa elämässä sen sijaan rytisi. Työpaikallani palveluntuottaja eli työnantajani kilpailutettiin, seurasi yt:t ja irtisanominen. Sain jatkaa uudella palveluntuottajalla, mutta koko työyhteisö hajosi ja itse koin, että jäin liian ison vastuukuorman alle kun olin yksi niistä harvoista jotka jäivät ja lopulta olin ainoa joka jäi. Töissä oli aina joku uusi työparina, jota täytyi perehdyttää. Aloin uupua ja masentua. Paras ystäväni kuoli yllättäen, joka myöskin oli iso järkytys. Aloin saamaan taas fibro-oireita sekä unihäiriöitä. Yritin suorittaa joka paikassa... töissä, treeneissä, kotona. En halunnut myöntää etten jaksa. Lopulta olin tilanteessa etten enää jaksanut enkä enää pystynyt peittämään sitä etten jaksa.

 Onnellisena salilla 2016 syksyllä

Joten ei ole ihmekään, että sisälleni on koodiutunut tieto, että treenaaminen = sairastuminen, mutta nyt tiedän sen olevan vain harhaa. Se ei ole totta ❤️

Se entinen minä ei pidä myöskään kotona tehtäviä 10minuutin treenejä motivoivina. Treenit tarkoittaa tilaa jossa vedetään täysillä lähes oksennukseen asti (huh! kuulostaapa tälleen aika kamalalta)... Nyt on siis aika purkaa nämä pari "pientä" mallia ja osoittaa mun keholle ja sisäiselle minälle, että treenaaminen on hauskaa, helppoa ja turvallista ❤️

Olisi mielenkiintoista kuulla, jos jollain toisella on samanlaisia kokemuksia tai muita samantyyppisiä toimintamalleja? Mitä prosesseja olet käynyt tai käymässä läpi niiden kanssa? Itse liityin Eroon Oireista kurssille ja ajattelin kokeilla toimisiko se tähän haasteeseen. Tuohon kurssiin kuuluu muuten se, että ongelmasta tai rajoitteesta tai mikä se nyt onkaan, niin siitä puhutaan jatkossa haasteena. Eli minun kohdallani nimeän sen, ehkä liikkumista koskevaksi haasteeksi? Fibrosta en enää kirjoita.

Tsemppikaveri treeneihin olisi myös enemmän kuin ihan jees! Meikäläinen aloittaa kyllä ihan ruohonjuuritasolta, että todellakaan ei mitään oksennustreenejä - ei enää koskaan!

Rakkaudella 

iive

Miltä tuntuu olla terve?

Tää viikko on kulunut aivan mielettömän nopeasti vaikkakin edelleen väsymys vaivaa. Tuntuu siltä, että nyt lähtee kropasta sellaista liikkeelle joka on ollut siellä pitkään ja totta kai se väsyttää. Oonkin levännyt sen mitä kotihommilta ja työltä nyt sitten kerkeää.

En usko siihen kun sanotaan ettei meissä ole mitään "kuona-aineita" tai ehkäpä niissä puhutaan eri jutuista sitten. Mutta nyt lähtee liikkeelle ne ylimääräisiin rasvasoluihin kertyneet kuonat tai mitä ne nyt ovatkaan ja näköjään sitä rasvaakin lähtee mikä on huippu juttu! Uskon nimittäin siihen, että mitä vähemmän kehossa on sitä ylimääräistä rasvaa (jonkun verranhan sitä pitääkin olla ja alikaan ei ole hyvä mennä), niin sitä paremmin kehossa toimii kaikki. Ja mikä parasta fibromyalgiaoireita ei ole lainkaan. Niitä ei ollut edes kun olin kipeänä! Mä olen terve 💚 vaikka vähän nyt väsyttääkin :D Joka päivä mä ihmettelen sitä tunnetta. Ensin sitä ei edes huomannut, mutta sitten kun sen tajusi, että hei, muhun ei enää satu... sitten siihen fiilikseen on vain niin ihanaa tietoisesti palata.

Eilen oli turhan huono syömispäivä ja tähän valmiiksi väsyneeseen olotilaan se ei ollut hyvä juttu. Aamupala oli hyvä, mutta lounas ja päivällinen, ne jäi turhan kevyiksi ja niinpä illalla huomasin, että aloin pyöritellä päässä erilaisia ruokia ja teki mieli viiniäkin. Päätin, että jos vielä jättismoothien jälkeen tekee moisia mieli, niin menen ja ostan niitä, mutta ei sitten tehnyt. Herkuiksi testasin kombuchaa, joka oli todella hyvän makuista, mutta ne kököt siellä... yyh... miten ne saa pois? Siivilöimällä? Tummaa suklaata pistelin ylimääräisen annoksen kylkeen ja sitten oli hyvä. Dekkari loppuun ja nukkumaan.

Aamulla heräilin laittamaan Lintusta kouluun ja sen jälkeen tein itselleni pitkästä aikaa vihreän aamusmoothien. Nythän olen noita marja-versioita päivittäin juonut, joten vähän vaihtelua. Ja mikäpä parempi smoothie Tomi Kokon Webinaarin seuraksi kuin hillitön, ainakin litran Green Monster.
Webinaari ei sinänsä pitänyt sisällään mitään uutta, intervallitreenejä uinnissa tms. voisin kokeilla (esim. kun pääsee järveen uimaan ja se on vielä niin kylmää ettei siellä kauaa pysty olemaan) ja sen vaa'an heivaan nyt kyllä taas pölyttymään. Ja koska kahvia en ole nyt juonut jäin miettimään myös Five am Tea:n testaamista tai sitten raakakaakaoversiota, jota olen joskus tehnytkin. Sillä tosiasiahan on se, että enhän mä voi joka aamu vain smoothieta juoda vaan pitää jotain muutakin välillä olla.

Mutta onhan sitä inspiroivaa katsoa ihmistä joka on niin täysillä asiassa mukana. Parina iltana olen kuunnellut Youtubesta Sami Sundvikin - Tomi Kokko jaksoa, se oli asiasisällöltään huomattavasti informatiivisempi, mutta täytyy myöntää, että Webinaari oli henkistä intoa kohottavampi. Se myös palautti mua vähän raiteilleni, sillä kyllä, laihdutusajatukset ovat hieman todellakin heränneet koska se vaaka nyt sattuu näyttämään aika kivoja lukemia koko ajan. Parin kk aikana on lähtenyt -5kg.

Webinaarissa sain kuitenkin oivan muistutuksen sille, että entäs kun tulee se päivä, että se vaaka ei näytäkään miinusta vaan plussaa? Osaanko vieläkään suhtautua siihen oikein? Päätin nyt että en ota riskiä tämän asian suhteen. Koska edelleenkään sillä vaa'an lukemalla ei ole mitään väliä. Sillä on väliä, että fibro on oireeton ja keho toimii. Vielä kun tämä vireystila nousisi tästä niin olisi ihan huippua.

Vappu ei aiheuttanut itsessäni kummoisia ähkyjä. Tein vapuksi aivan sairaan hyvää ruokaa, joten ei tarvinnut muiden ruuille tuntea minkäänmoista annoskateutta. Simaa maistelin muutaman suullisen kun kotona sattui olemaan oikeaa simaa, ei mitään Marlin hiilihappokamaa, joten eipä vapusta ihmeitä kirjoitettavaa ole. Vaikka kuinka itse tehtyä perunasalaattia rakastankin, niin mun vappuruoka sai kyllä miettimään sitäkin. Miksi syödä vain perinteen vuoksi jotain? Okei sitä perunasalaattia voi syödä, mut sit ne nakit?

Jauhelihapihvit maustoin Tex-Mex tyyppisesti. Kylkeen parsaa ja herkkusieniä ja hillitön salaatti. Kyllä jaksaa :)

Kehoa kuunnellessa, tänään se sanoo, että on nyt hiilaripäivä. Aika vähillä hiilihydraateilla on nyt mennyt, joten risottoa on kyllä hieman saatava. Jospa siitä tulisi sitä virtaakin sitten? Nyt sitten vaan armotonta fiilistelyä siitä, että mitä risottoa tehdään :D

Ainii ja tänään uimaan! Jes, vihdoin tuntuu siltä, että myös keuhkoputkentulehduksen suhteen ollaan free ja että liikuntaa voi rueta varovaisesti taas aloittelemaan! Mutta kuten huomata saattaa, ei siihen painon tippumiseen tarvita välttämättä sitä liikuntaa, sillä parhaiten keho on alkanut siitä rasvasta luopua just nyt kun en ole pystynyt treenaamaan mitään.

Ihanaa viikonloppua
Rakkaudella

iive

Paaston jälkeen

Eilen oli paaston viimeinen päivä ja johan alkoi tapahtua. Jotenkin tuntui että aamupäivällä kroppa oikein hyrähti käyntiin ja huh huh kun tuli kuuma. Joogatessa hiki virtasi, ihan kuin olisi Hot Yogassa ollut eikä kotona. Tosin joogasettikin oli taas tavallista rankempi, ainakin minulle. Joogan jälkeen kävin uimassa eikä saunaan tarvinnut todellakaan mennä tällä kertaa.

Tänään tanssissa ja tanssimeditaatiossa tapahtui sama. Oli aivan hillitön jano ja aivan hirveästi hiotti. Tanssissa oli kerrankin ihanaa olla kun kehon kipu ei ollut läsnä. Voisinpa samaa sanoa sielustani, mutta sitä kertaa odotellessa, että molemmat olisivat kondiksessa yhtä aikaa. Uskon, että etenkin joogaamisesta on ollut hyötyä kipujen suhteen. Työtä tekevä lihas on kuitenkin useimmiten hyvinvoivempi kuin liikuttamaton lihas ja tämä joogaohjaaja tosiaankin pistää liikkelle nimimerkillä taas lankutusta, lankutuksen perään... :D Mutta taaskin jaksoin ja pärjäsin, mikä on upea juttu.

Koska kehon kipua ei tänään ollut, oli tanssiminen ja etenkin tanssimeditaatio erittäin erilaisen tuntuista. Sai keskittyä kerrankin muuhun kuin kipuun ja kuinka sitä lievittäisi. Olin jopa hetken vähän hukassa, että mitäs tässä nyt tekisi kun kipu ei vienytkään eteenpäin, mutta musiikin voima on ihmeellinen ja alkoi viedä eteenpäin. Tanssitunnit ovat kyllä viikon piristys, erityisesti ihanan ja aurinkoisen ohjaajan vuoksi. Upea ihminen <3

Kahvin pariin en tänään vielä palannut vaikka paasto onkin ohitse, jatkoin yrttiteelinjalla ja voi olla että jatkan näin pidempäänkin tai sitten "sorrun" jo heti huomisaamuna kupilliseen ihanaa luomukahvia <3

Ainoa muutos paastoruokaan oli gluteeniton tomaattijauheliha-pasta, jota söin päivälliseksi. Muuten edelleen vihermehut ja smoothiet rulaa <3

Vaa'alla en nyt sitten käynyt, joten aavistustakaan ei ole vaikuttiko paasto painoon, ainakin olo tuntuu jotenkin mukavammalta ja puhtaammalta, niin aivanpa sama mitä se vaaka näyttäisi kun kerran olo on hyvä. Saa nähdä järkyttyykö kroppa aivan mahdottomaksi syntymäpäivän valkoviinistä, jota ajattelin nautiskella syntymäpäivän ja vapaapäivien kunniaksi.

Rakkaudella
iive

Sinä päätät mitä ajattelet?

Olen pohtinut viime vuosina paljon mielen voiman asioita. Kuinka valtava potentiaali meillä mielessämme on ja lopulta kuinka vähän me sitä käytämme. Me luulemme käyttävämme sitä paljonkin, mutta teemmekö kuitenkaan niin? Käyttääkö mielemme sittenkin meitä?

No tämä on ehkä aika kärjistettyä sanoa noin... Luettuani Kimmo Takasen Päästä irti-vapaudu läsnäoloon kirjan. Olen alkanut tunnustelemaan asiaa myös toiselta kantilta. Kuinka paljon ajatuksia juoksee päässämme ilman että me niitä aktiivisesti ajattelemme? Korvakärpäset soivat päässä, työasiat pyörivät mielessä ja tämä kaikki tapahtuu vaikkemme haluaisi. Olen ollut ällistynyt siitä, kuinka mahtavaa on sanoa ääneen: "En halua kuunnella enää tätä kappaletta!" ja korvakärpänen hiljenee. Työasioiden suhteen olen lausunut mielessäni tai ääneen "Ajattelen työasioita työpaikalla" ja mielessä pyörivät työasiat katoavat. Toki tätä on ehkä harjoiteltava ja toistettava, mutta silti. Tunne siitä, että voi päättää oman päänsä sisällöstä on mahtava!

Jos voimme päättää itse mitä ajattelemme, voimme siirtyä siitä suoraan siihen kuinka ajatusten ja mielenhallinnan avulla voimme luoda omaa elämäämme sellaiseksi kuin haluamme, sillä se mitä ajattelemme toteutuu.

Jos ajattelemme, että elämä on kurjaa ja kaikki ovat minua vastaan, niin näin tapahtuu. Jos taas ajattelemme elämän olevan upeaa ja asioiden onnistuvan, niin uskon myös tämän toteutuvan jollain tapaa. Mielenkiintoista on se miten meidän on ehkä luontaisempaa ajatella esteitä ja tulevia murheitamme kuin sitä, että elämä onnistuisi ja olisi mahdollista luoda unelmiemme elämä.

Katsoin eilen Maria Yökylässä-ohjelmaa kun hän vieraili Maria ja Reino Nordinin luona. Odotin huimaa jaksoa ja sitähän se olikin. Nordinit harjoittavat DNRSää,  Dynamic Neural Retraining Systemiä, jonka mukaan useiden kroonisten sairauksien taustalla on aivojen limbisen järjestelmän trauma. Siksi aivojen limbinen järjestelmä pitäisi ohjelmoida uudelleen.

Täytyy myöntää, että totta kai kiinnostuin, etenkin kun oma sairauteni löytyy tuolta "parannettavien" listalta. Hieman tämä vain kuulostaa sellaiselta "uskonnolliselta tai hurmioituneelta" hypetykseltä ja etenkin kun otetaan huomioon harjoitusmateriaalien hinta, niin myös tietyllä tapaa rahastukselta.

Kuitenkin tämäkin perustuu siihen kuinka mahtava voima meillä on meidän aivoissamme, kehossamme, mielessämme, sielussamme ja myös ympäröivässä energiassamme. Uskon täydellisesti siihen, että hyvin moni asia elämässämme on parannettavissa sillä minkälaista energiaa itse otamme vastaan tai millaista energiaa tuotamme.

Myös sillä on merkitystä millaisia ihmisiä otamme elämäämme mukaan ja millaisessa seurassa vietämme aikaamme. Keskittyvätkö he elämässä positiivisuuteen vai negatiivisuuteen? Tämän vuoksi olen poistunut kaikista Fibromyalgiaryhmistä Facebookissa. Siellä on kertakaikkisen negatiivinen ilmapiiri ja ajatukseni siitä, että fibromyalgia olisi parannettavissa oli järkyttävän pöyristyttävä. Miksi siis edes vertaistuen vuoksi jäisi sellaiseen yhteisöön, jossa keskitytään vain siihen kuinka kipeä ja sairas olet?

Olen nyt jatkuvasti visualisoinut itseäni terveeksi ja voimakkaaksi. Mielikuvaharjoituksessa täytän kehoni rakkaudellisella energialla, joka täyttää kehoni ja mieleni. Paranemisen avain harjoituksessa keskitytään myös samaan tuoden samalla kehoon onnellisuuden tunne.

Positiivisuus lisää positiivisuutta, negatiivisuus lisää negatiivisuutta, sairauteen keskittyminen lisää sairautta ja terveyteen sekä hyvinvointiin keskittyminen lisää terveyttä ja hyvinvointia. Aikamoisen yksinkertaista voisi tuumata, mutta toki ihmisyytemme tuo tähän haasteita. Mutta joka päivä voimme tehdä edes hieman sen eteen, että energiamme olisi parantavaa ja positiivista.

Katso peiliin ja sano itsellesi

Olen ihana <3

Sillä sinä olet <3

iive

Energiahoitoja ja kaikenmaailman huuhaata? Vai onko?

Kuluneella viikolla ja jo sitäkin edellisellä, on media ollut aivan valtavan kiinnostunut vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja ns. puoskarilakia ajetaan eteenpäin. Tästä aiheesta on kirjoitettu niin puolesta kuin vastaankin. Julkinen media aika selkeästi tuntuu olevan puoskarilain puolesta, ne jotka taasen ymmärtävät myös vaihtoehtohoitojen hyvät puolet... heidän äänensä kuuluu taasen somessa.

Koska en ole tieteellinen kirjoittaja, en halua ottaa tähän asiaan tieteellistä kantaa, mutta koska minulla on omakohtaista kokemusta, niin sen haluan puolestani jakaa. Yksikin joka sen jälkeen on hieman suvaitsevampi... sekin on hyvä se.

Olen lähes koko ikäni ollut huono nukahtamaan. Reagoin erikoisesti perinteisiin nukahtamislääkkeisiin eli ne eivät minua nukuta vaan pikemminkin valvottavat. Sekava olo niistä toki tulee ja aamulla olo on melkoinen kun et ole nukkunut, mutta elimistössäsi on lääkkeen jäljiltä vielä sekava ja tokkurainen olo. Ennen melatoniinia lääkärit olivat kanssani täysin voimattomia, koska heillä ei ollut tapaa hoitaa minua.

Viime vuosien aikana olen alkanut heräillä öisin. Nukahdan kyllä melatoniinin avulla, mutta 3-4 aikoihin herään ja valvon enkä oikein saa enää unta tai saamani uni ei ole enää ns. syvää unta, joten aamulla herätessäni olen todella väsynyt. Olen useampaan otteeseen käynyt asian tiimoilta lääkärissä, mutta heillä ei ole minulle antaa minkäänlaista muuta hoitoa kuin mielialalääkkeitä.

Mirtatsapiini pienellä annoksella auttaa tukemaan yhtäjaksoista unta. Valitettavasti lääkkeellä on melkoisia haittavaikutuksia ja reagoin tähänkin lääkkeeseen vahvasti. Paino nousee, parisuhde-elämä ei kiinnosta ja mikä parasta lääke aiheutti aistiharhoja ja maniaa (vakava mielialahäiriö).

Muita mirtatsapiinin mahdollisia haittavaikutuksia ovat:

Hyvin yleinen (voi esiintyä yli 1 käyttäjällä 10:stä):
ruokahalun lisääntyminen ja painon nousu, väsymys ja uneliaisuus,päänsärky, suun kuivuminen.

Yleinen (voi esiintyä enintään 1 käyttäjällä 10:stä):
horros, heitehuimaus, vapina, pahoinvointi, ripuli, oksentelu, ummetus, ihottuma tai iho-oireiden puhkeaminen (rokkoihottuma), kipu nivelissä (artralgia) tai lihaksissa (myalgia), selkäkipu, huimaus tai pyörrytys noustaessa nopeasti seisomaan (ortostaattinen hypotensio), nesteen kertymisestä johtuva (tavallisesti nilkkojen tai jalkaterien) turvotus (edeema), väsymys, vilkkaat unet, sekavuus, ahdistuneisuus, unihäiriöt.

Ketipinor eli ketiapiini kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään. Pakkausselosteessa ei lue käyttöaiheeksi unettomuutta, mutta tähänkin vaivaan lääkärit tätä lääkettä määräävät. Tämäkin lääke nostaa painoa, joka ei sovi muutenkin painon kanssa kamppailevalle. Sen haittavaikutuslista on aika kattava ja jokainen voi omalla kohdallaan miettiä söisikö vai eikö söisi.

Yleiset Ketipinorin haittavaikutukset (saattaa esiintyä enintään 1 henkilöllä 10:stä):
nopea pulssi, sydämentykytys, hakkaus tai muljahtelu, ummetus, ruoansulatusvaivat, voimattomuus, käsien tai jalkojen turvotus, matala verenpaine etenkin ylösnoustessa (tämä voi aiheuttaa huimausta tai heikotusta, voi johtaa kaatumiseen), korkea verensokeri, näköhäiriöt, epänormaalit unet ja painajaiset, lisääntynyt ruokahalu, ärtyisyys, puhekyvyn ja puheen häiriöt, itsemurha-ajatukset ja masennuksen paheneminen, hengenahdistus, oksentelu (lähinnä iäkkäillä), kuume, muutokset veren kilpirauhashormonipitoisuuksissa, tietyn tyyppisten verisolujen määrän pieneneminen, verestä mitattavien maksaentsyymien määrän suureneminen, prolaktiinihormonin pitoisuuden suureneminen veressä. Prolaktiinihormonin pitoisuuden suureneminen veressä voi harvoissa tapauksissa aiheuttaa: rintojen turpoamista miehillä ja naisilla ja odottamatonta maidonvuotoa kuukautisten poisjäämistä tai epäsäännöllisyyttä naisilla.

Tämä viimeinen kohta luettelosta onkin kohdallani huomioitava. Koska olen aivolisäkekasvainpotilas, jolla on nimenomaisesti prolaktiinikasvain aivolisäkkeessä, ei lääkäri olisi saanut koskaan edes määrätä minulle kyseistä lääkettä.

Nyt kun unettomuuden suhteen oli käyty a) perinteiset nukahtamislääkkeet ja b) nukahtamiseen vaikuttavat mielialalääkkeet läpi (tässä nyt vain kaksi tosiaankin edustettuna) ja todettu ne kohdallani sopimattomiksi voi lääkäri nostaa kädet pystyyn ja todeta etteivät he pysty minua hoitamaan. Tästähän seuraa se, että jään ilman hoitoa.

Vuonna 2015 sairastuin fibromyalgiaan, jonka hoito tuntuu suomessa olevan aivan lapsenkengissä (vrt. esim USA) ja suhtautuminen on erittäin vaihtelevaa erinomaisesta - erittäin asiattomaan. Sairaudella on diagnoosinumero ja esim. Kela antaa maksusitoumuksia (oli ennen järjestävänä tahona) sopeutumisvalmennuskursseille. Siltikin osa lääkäreistä on sitä mieltä ettei potilas ole "oikeasti sairas" vaan hänellä on niin sanotusti "vikaa päässä" ja vaikka kipuoireyhtymä aiheuttaisi työkyvyttömyyden, ei se ole sen peruste vaan työkyvyttömyys todetaan jonkin sen sivuoireen kuten masennuksen perusteella.

Duodecim 2004;120:237–46
M79.0 – mistä fibromyalgiassa on kyse,
mitä hoidoksi?
Pekka Hannonen ja Marja Mikkelsson 

Fibromyalgia on krooninen kipuoireyhtymä. Sitä potevat ovat uupuneita ja heillä on
runsas psykosomaattinen oirekirjo. Oireyhtymää esiintyy noin 2 %:lla väestöstä. Suurin
osa potilaista on naisia. Potilaiden keskushermoston kivunkäsittely- ja stressivastemeka-
nismit toimivat poikkeavasti. Fibromyalgiaa sairastavan kipukynnys on alempi kuin ter-
veiden. Samanasteinen kiputuntemus aiheuttaa sekä terveillä että fibromyalgiapotilailla
samansuuruisen subkortikaalisen ja somatosensorisen aivokuoren neuroaktivaation, mut-
ta terveillä sen aikaansaaminen edellyttää suurempaa energiamäärää. Hoidon kulmakivet
ovat potilaan elämäntilanteen kartoitus, informointi sekä terveysliikunnan ja stressinhal-
lintakeinojen opettaminen. Diagnoosi on kiistanalainen ja herättää lääkäreissä ristiriitai-
sia tunteita. Vaikeimmin oireilevat potilaat ovat vajaakuntoisia, mutta Suomessa fibro-
myalgiadiagnoosi ei ole työkyvyttömyyseläkkeen peruste. (lainauksen lähde)

Fibromyalgian hoito tuntuu olevan asia johon, ainakaan omalla kohdallani, ei lääkäreillä ole keinoja. Taas hoidoksi suositellaan mielialalääkkeitä kuten Triptyliä, joka kohdallani aiheuttaa mm. manian, joka on erittäin vakava mielialahäiriö. Muistakaan kokeilemistani lääkkeistä (mielialalääkkeitä, vahvoja kipulääkkeitä (jotka aiheuttavat riippuvuutta), epilepsialääkkeitä) ei ole ollut hyötyä vaan kipujen lisäksi saan myös lääkkeiden aika laajat ja rankat sivuvaikutukset, joiden seurauksena olisin työkyvytön. Olen taas henkilö, jonka vaste länsimaisiin lääkkeisiin on huono, joten lääkärit nostavat kädet pystyyn.

Potilas ei reagoi tavanomaisiin hoitomuotoihin. Ei voida hoitaa.

Jos jäisin tämän asian kanssa tähän, olisin mitä luultavammin alle 40-vuotiaana työkyvytön, masentunut ja eläisin yhteiskunnan tarjoamalla minimituella. Sen sijaan, että diagnoosini olisi kipuoireyhtymä ja nukkumisen häiriötila, olisi diagnoosini sen sijaan vakava asteinen masennus ja määrittelemätön ahdistustila tai jokin muu vastaava. Näin ollen minut olisi luokiteltu tämän jälkeen kipupotilaasta mielenterveyspotilaaksi (jota siis en ole).

Koska en halua olla alle 40-vuotiaana työkyvytön vaan haluan olla elinvoimainen nainen, puoliso ja äiti, siis ihminen ja terve sellainen, hakeuduin ottamaan selvää näistä vaihtoehtoisista hoitomuodoista. 

Olen hoitanut itseäni ruokavaliolla (jolle lääkärit eivät nähneet mitään perustetta, kunnes tapahtui tilanne jossa todettiin, että kappas sinullahan on iho-keliakia eikä ihottuma (ja näin ollen suolistovaurioita) oho!). Olen hoitanut itseäni vyöhyketerapialla, meditaatiolla, energiahoidolla ja liikunnalla. Olen lisäksi kokeillut erilaisia luontaistuotteita kuten vitamiineja, hivenaineita, yrttejä ja adaptogeeneja. Jotkut ovat olleet kohdallani toimivia, jotkut eivät. Toimimattomuudesta ei ole kuitenkaan seurannut mitään muuta kuin toimimattomuutta. Ei ole tullut kaupan päälle 22 erilaista epämiellyttävää haittavaikutusta.

Tällä hetkellä olen muussa elämässä suhteellisen tasapainossa, joten jaksan hoitaa itseäni ja näin ollen olen myös aikalailla oireeton. Nukun kohtalaisesti (vuorotyöstä ja stressistä huolimatta) ja kipuja minulla on vähän, kovia kipuja ei ole lainkaan. Mutta voin todeta ettei tämä tule ilmaiseksi vaan vaatii aivan mielettömästi työtä ja itsensä hoitamista joka päivä. Tuota itsensä hoitamisen taakkaa voi hieman pienentää käymällä esimerkiksi erilaisissa hoidoissa (hieronta, vyöhyketerapia tai energiahoito). Myös muilta saamani tuki auttaa jaksamaan.

Kaiken tämän työn jälkeen mitä olen tehnyt ja mitä joudun edelleen tekemään... niin vaihtaisinko tämän kaiken siihen, että lääkäri kirjoittaisi minulle reseptin lääkkeeseen, jota sitten tunnollisesti söisin ja olisin hyvin nukkuva ja kivuton? Voitte uskoa että todellakin vaihtaisin.

Sellaista vaihtoehtoa ei vain ole olemassa.

Olen siinä mielessä onnekas ihminen, että minulla on ollut energiaa sen verran, että olen voinut itse etsiä itselleni apua. Sairauteni eivät ole olleen vielä niin pahassa vaiheessa, että olisin lamaantunut. Se että tuolla on tuhansia ihmisiä, joilla on esimerkiksi erittäin pahoja kipuja tai väsymysoireyhtymää sairastavat tai vaikkapa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat (jotka eivät reagoi siihen perinteiseen lääkkeeseen). Heidän puolestaan minä olen huolissani. Mistä he saavat jatkossa apua jos suomessa kielletään sellaisia hoitomuotoja, jotka esimerkiksi muissa maissa ovat käytössä aivan tavallisilla terveysasemilla?

Miksi suomi on tämän asian suhteen sellainen takapajula, että kaikki itselle vieras pitää kieltää?
Minä sanon, että tutustukaa älkääkä vain pelätkö! Olkaa rohkeita.

Asioille joiden kanssa ei itse ole ollut tekemisissä, niin niille on helppo naureskella tai niitä on helppo arvostella ja pelätä. Sen sijaan että osoittaisi mielenkiintoaan tai antaisi edes olla.

Ymmärrys ja erilaisuuden suvaitseminen. Se tuntuu edelleenkin olevan kovin vaikeaa tässä maailmassa.

Ja minä niin toivon, että te jotka nyt arvostelette meitä "hulluja" sairaita, että te ette koskaan tule kokemaan sitä miltä tuntuu kun leimataan toivottomaksi tapaukseksi.

iive

Treenasin tai en

Kuusi vuotta sitten olin ihan tavallinen töihin palannut tuore äiti. Voisin vaikka vannoa, että jos tietäisin kehon toiminnasta ja treenaamisesta sen mitä nyt tiedän... no olisin varmaan ollut aika fitissä tai missä lie. Jossain vaiheessa tavoitteeni oli olla hyvässä tikissä 30 vuotiaana ja olinhan mä, tosin pari vuotta myöhässä, ainakin paremmassa kunnossa kuin ikinä. Perus treeniviikko piti sisällään 2h treenit lähes joka päivä ja lihashuolto kaupan päälle. Siihen yhdistettynä vielä äitiys ja 3-vuorotyö.

Silloin 30-vuotiaana minulta löytyi aivolisäkekasvain, tämä aiheutti sen muutaman vuoden myöhästymisen. Parhaimman treenijakson puitteissa (Bikini Challengen jälkeen) sairastuin Fibromyalgiaan ja sen jälkeen treenit ovatkin olleet niin monimutkainen asia ettei mitään järkeä. Koskaan et tiedä mitä kroppa kestää, mistä se tänään ottaa herneet nenään... tuntuu, ettei treeneillä ole loppujen lopuksi vaikutusta vaan kaikki riippuu jostain planeettojen ja kuiden asennoista sekä niiden suhteista suhteista toisiinsa. Tuntuu, että sillä mitä minä teen... no onko sillä mitään väliä? Ja jos sillä ei ole väliä niin miksi siis välittää siitä? Koska kipu tulee jos on tullakseen, treenasin tai en.

Joskus nykyäänkin kun mieli heittää ajatukset menneisyyteen ja jossitteluun, niin sitä niin toivoisi, että oma olotila olisi niin helppoa ja yksinkertaista kuin silloin. Kuuntelin yhtenä päivänä ennen töihin lähtöä yhtä biisiä ja rupesi niin itkettämään kun se biisi vaan niin fiksoituu treeneihin ja salille. Ja nyt kun vaan tietää ettei sellainen elämä enää vaan onnistu. Toisaalta sitä voi miettiä, että jos trenaa 2h päivässä/6pvä viikossa... onko sekään sitten enää mitenkään tarkoituksellista?

Kulunut viikko oli jotenkin todella rankka. Maanantaista perjantaihin töitä, yksi vuoroista 12h, paljon iltatyötä, perhe eli elämäänsä ilman minua.
Viikko haastoi etenkin henkisesti, mietin taas omaa paikkaani elämässä ja työssä, enkä vieläkään osannut päättää olenko oikeassa paikassa työn suhteen vai en. Onko mahdollista jatkaa sillä omalla työtavalla työskentelyä jatkossa (kun tuskinpa hoitoalan hommat tästä ainakaan kauheasti helpottuvat ajan myötä) vai pitääkö työskentelytapaa muuttaa? Vai pitäisikö vaihtaa ihan kokonaan hommia johonkin ihan muuhun? Mihin?

Toisaalta tälläista veivausta on ihan turha tehdä, sillä kuitenkin pohjimmiltani uskon, että olen juuri nyt siellä missä pitääkin ja jos minun on aika vaihtaa elämänkuvioita esimerkiksi työn suhteen niin se tulee tapahtumaan ilman kokoaikaista vatvomistakin. Se vaan sitten tapahtuu.

No tällä viikolla on ainakin harjoiteltu sen oman mielen hallintaa ihan roppakaupalla ja oikeastaan olen aika tyytyväinen siihen, että se on jollakin tasolla jopa jo onnistunut. Olen osannut irrottautua ahdistavista tunteista ja pysäyttää ajatuspyörän päässäni.

Tämän viikon aivan paras juttu on kuitenkin se, että tunnen syksyllä kerätyn rasvakerroksen selkeästi pienentyneen. En ole edelleenkään käynyt vaa'alla, mutta vaatteita pukiessa sen tuntee, jotain on tapahtunut!

Myös unessa on tapahtunut jotain todella positiivista, sillä olen NUKKUNUT ja olen nukkunut pahemmin heräilemättä. Toki uni on ollut aikamoista kuolemanunta kaiken univelan taakan alla, mutta jo sen ahdistuksen puuttuminen mitä jatkuva yöheräily aiheuttaa (siitäkin huolimatta, että siihen koittaa suhtautua hyvin zen-tyyppisesti) piristää jo mieltä ihan huikeasti! Se miksi olen nukkunut. No syy löytyy varmastikin Sininen uni-tableteista (valeriaana + l-teaniini). Perjantaina hain Puhdas+ pakettini, josta löytyi magnesium- ja l-teaniini jauhetta (syötävää) sekä magnesium-suihketta iholle. Niilläkin olen nukkunut myös tosi hyvin ja olen ollut yllättynyt siitä, että ne jauheet on ihan hyvänmakuisia jopa. Mitä useampi kikkakolmonen löytyy hihasta näiden unijuttujen kanssa, niin sitä parempi!

Viikko oli siis tosi työntäyteinen, joten liikunnalle oli haasteellista repiä aikaa. Tosin hiihtämässä ollaan käyty monta kertaa ja uimaankin pääsin perjantaina kun oli aamuvuoro. Meillä kun uimahalli aukeaa vasta klo 14, joten iltavuoroviikolla voi uimisesta vain haaveilla. Paitsi jos jaksaa herätä aamu-uinnille, jota en kyllä tosiaankaan jaksa :D
Vanha minä tuomitsee tällaisen liikuntaviikon ihan surkeaksi. Uusi minä on tyytyväinen, olen tehnyt joka päivä jotain, vaikkakin pientä, mutta silti jotain. Ja se jotain on aina parempi kuin ei mitään!
Ensi viikon tavoite on tarttua kuminauhoihin ja aloittaa lihaskuntojumppa. Tälle tarvitsee varmaankin ohjelmoida ihan ohjelma, koska muuten se jäänee tekemättä. On ehkä epämotivoivinta hommaa ikinä... mutta ei auta kuin tottua ja tehdä siitä mukavaa. (Voisin vaikka lyödä vetoa, että tovin päästä hehkutan täällä kuinka ihanaa kotijumppa on :D ).

Ihan parasta tällä hetkellä kuitenkin on perheen kanssa vietetty aika. Ollaan tehty ihania juttuja yhdessä ja myös kahdestaan tyttären kanssa (eilen tehtiin yhdessä sushia <3 ). Etenkin yhteiset hiihtohommat on <3. Tänään mennään myöskin hiihtämään ja vielä keilaamaankin.

Ja on myös yksi asia, joka saa sydämen tykyttämään ja tuntuu vaan niin kivalta ja se on espanjan matkan suunnittelu <3 Torrevieja, Benidorm... jonnekin sinne suunnataan syksyllä ja sehän ei ole aika eikä mikään. Edellisestä ulkomaan matkasta on jo ihan liian kauan. Odotan, että pääsen aurinkoon ja mereen <3 <3 <3  Jos on vinkkejä hyvistä luontokohteista tuolla alueella niin mielelläni niistä kuulen. Itse ainakin hinkuan suolajärville ja alueella näyttää olevan luonnonpuistojakin. Jonnekin sellaiseen menisin myös mielelläni.

iive

Parantavaa ruokaa

Yövuorot sujuivat yllättävän hyvin. Olen hämmästynyt, että niitä mahdottomia sokerihimotuksia ei tullut lainkaan. Sinänsä sokerittomuuden kohdalla oli pientä filunkia kun eväänä oli jokaiselle yölle 1kpl Alpron suklaajuomaa (jossa siis sokeria jonkin verran on). Mutta koska tämä vei sen hirveän sokerihimotuksen siinä 2-3 aikaan niin hyvä niin. Seuraava yövuoro onkin vasta kuukauden päästä ja niitäkin on vain yksi, joten jes!

Eilinen nukkumapäivä sujui sen sijaan aika kipuisasti. Oikeastaan koko viikko on sujunut aika kipuisasti. Kipu onneksi hellittää kun saa kroppaa vähän auki esim. venytellen, mutta kipu myös palaa illalla jos on puuhannut liikaa. Olen nyt täsmäiskenyt kivun kimppuun etenkin ruokavaliolla. Mahdollisimman vähäsokerista ja ravintorikasta ruokaa.

Aamuisin olen aloittanut syömiset suola-sitruunavedellä (tänään kokeilin lämpimänä kun niin kuulemma parempi, pahaa, mut jos kerran hyvä juttu niin kokeillaan nyt sitten), rasvakahvilla ja sitten ihan tavallista aamupalaa perään, mitä milloinkin. Niin ja kuuluuhan siihen psylliumshottikin suoliston puhdistamiseksi.

Herättyäni päivät on kuluneet lähinnä kouluunlähtö-valmisteluissa. Keskiviikkona pääsin myös metsään, jossa keräsin mustikkaa noin 5litraa (oli huono paikka, hirveästi roskaa tuli myös joukkoon) ja sattumalta törmäsin myös pieneen kanttarelliesiintymään.
Kanttarelli on suosikkisieneni, koska se on vaan niin helppo. Tykkään paistaa sieniä pannulla sipulin kanssa ja maustan sen vain suolalla ja pippurilla. Sitten leivän päälle tai jonkun ruuan kylkeen. Jos kaapista sattuu löytymään kermaa niin sekin on siellä seassa hyvää. Nyt ei ollut.

Yövuorossa olikin luksus eväät kun sain laittaa kanttarellihässäkkää tomaattipastan kylkeen <3 Ruokalukeminenkaan ei huonoimmasta päästä ollut. Tosin loppua kohden homma alkoi mennä turhan kevyeksi ja ehkä lopetus hieman hätäiseksi. Ihmiskuvaukseltaan kirja oli kyllä mainio ja viihdytti kyllä sen verran, että unijukka pysyi loitolla.

Maanantaina sain myös Foodinin tilaukseni ja kävin lisäksi hakemassa lisää magnesiumia. Olen jo purkillisen syönyt tätä Yanon magnesiumia ja ajattelin ensin, että onpa huonoa koska sitä piti kiskoa niin paljon. Sitten aloin miettiä, että vaikka olenkin tankannut magnesiumia jo monta vuotta, niin se on ollut laadultaan erilaista eli koska tankkaamisen tunne ko. tuotetta kohtaan tuli, niin varmaankin näille magnesiumlaaduille oli sitten puutetta.

Kapryylihappoa on mennyt nyt mukavasti joka päivä. Se ei käy vatsaan eikä maistu millekään. Toivon, että siitä on apua kropan kipuihin ja etenkin aivoille. Musta tuntuu, että aivotyöskentely uuvuttaa mua ihan hirveästi, etenkin töissä. Siellä on valtavasti asioita ja kellonaikoja, jotka tulisi muistaa ja niiden muistaminen on todella haasteellista. Ilmeisesti fibro vaikuttaa tähän. Haasteellista on nykyään myös kaikenlainen häsääminen, eli jos ympäristö on tosi sekava niin mun pää menee aivan pyörälle ja tuntuu että se lähinnä räjähtää. Lintunen on etenkin häsännyt viime aikoina aikalailla ja sitä puhetta tulee myös aivan valtavasti. Tähän on nyt sitten rauhoituskeinoja etsitty niin äidille kuin tyttärellekin.

Kookosmannaa olen vaan tsiigaillut ja miettinyt mihin tätä tarvitsen ja jättänyt hyllyyn. No nyt tilasin kun oli edullista ja tuota kapryylihappoa ei saanut kaupasta. Täytyy sanoa, että tuleehan kookosmannasta aikamoisen kiva twisti smoothieen ja varmaan sopii kivasti myös esim. raakasuklaaseen.

Ennen töihin lähtöä tein super-smoothien johon laitoin 

kapryylihappoa 

mct-öljyä

luomu-heraa

viherjauhetta

nokkosensiemeniä

psylliumia

ashwagandhaa

salaattia/lehtikaalia/nokkosta

mustikoita

vadelmaa

kookosmannaa

banaanin

Tykkään näistä tummemmista smoothieista kun niiden joukkoon on kätevä "piilottaa" kaikki nuo jauheet ja siemenet. Ei maistu millekään. Lintunen tykkää näistä myös. Vaihtelen oikeastaan tähän vain noita marjoja milloin nyt mitäkin sattuu löytymään tai mieli tekemään. Mustaherukka on myös yksi suosikkini. Tällä kertaa jätin smoothien vähän paksummaksi, sillä meillä oli kulhollinen mansikoita ja vadelmia palstalta smoothien sekaan laitettavaksi ihan kokonaisina.

Yrttisuola ja paahdettu sipuli olivat nyt myös kuivaneet. Vei näköjään aika kauan aikaa, vaikka kuivatinkin kuivurissa osan ajasta. Etenkin yrttisuola oli todella märkää, toisaalta oli siinä kyllä todella paljon niitä yrttejäkin.

Yrttisuola

Sipulin varsia

Persiljaa

Lipstikkaa

Tilliä

Nokkosta

Merisuolaa (puhdistamatonta) 

Sekoitetaan keskenään tuoreena, kuivataan.

Paahdettu sipuli

Ghee

Sipuli

Suola

Paahdetaan pannulla, kuivataan.

Molemmat on hyväksi todettu ruuanlaitossa. Tosin sipulin seassa on pelkkää kuivattuakin sipulia ja totesin sen maistuvan kyllä paremmalle kuin paahdetun sipulin. Toisaalta näistä tuli yhdessä aika hyvä twisti. Luulen tosin, että loput sipulit pakastan ja kuivaan talveksi.

Tänään on tarkoitus lähteä urakoimaan noita mustikoita lisää. Kanttarelleille en myöskään nenää nyrpistä, veikkaan että niitä ei kyllä tällä kertaa lisää löydy... Tosin niitä minulla on kuivattuna vielä iso satsi jäljellä.

iive

Kivusta vapauteen?

2 iltavuoroa ja 9h aamuvuoro, huh, onneksi nyt parisen vapaata. Olin kyllä ihan iloinen palatessani töihin, sillä siellä oli hyvä meininki ja muutenkin työssä käyminen tuo tietynlaista ryhtiä ja rytmiä, vaikka vuorotyötä teenkin. Toisaalta en ole koskaan tehnyt muuta kuin vuorotyötä, joten eipä ole tietoa muusta ja minulle vuorotyön rytmi on sitä normaalia. #fibrokuntoon voi siis oikein hyvin vaikka kipu jäytääkin joka paikkaa. Se nyt on niin tuttua ettei jaksa välittää. Enemmän iloitsee kuin kuuntelee sitä paskiasta. Ignooraa sen vaan jos mahdollista. Tekee jotain muuta, ajattelee jotain muuta, keskittyy johonkin muuhun. Jos vaan pystyy.

Olin tai olen siis tyytyväinen siitä, että alkuviikkoon olen saanut mahdutettua jumpan, työmatkapyöräilyä ja uimistakin, joten oli lepopäivän paikka. Enkä ole mässyttänyt sokeria, se kai on se suurin onnistuminen.

Eilen sattui hirmuinen tuuri kirjastossa kun bongasin Leena Lehtolaisen uusimman Viikkolaina-hyllyssä (joka on ehkä paras keksintö kirjastoon ikinä tai onkohan se varausmaksujen poisto sitten kuitenkin???). Varauslistalla tuohon kirjaan olin 11:sta muistaakseni. Luinkin kirjan sitten jo eilen yhtäkyytiä ja ei tarvinnut taaskaan pettyä. Nautin kepeästä lukemisesta joihin dekkarit genrenä luen vaikka aihe sinänsä ei tietenkään ole kepeä. Nautin kyllä ihan muustakin kaunokirjallisuudesta, mutta siinä on hankalampi löytää hyvää luettavaa. Toisaalta jokainen hyvä kirjalöytö onkin sitten onnenpotti.

Tämän viikon oivallukseni on, että salaattia voi laittaa myös marjasmoothieen. Pöh! Miksi en aiemmin ole tätä tajunnut? Ei maistu siellä smoothiessa millekään tai maistuupas, hyvälle. Ja voi sinne laittaa lehtikaalia, nokkosta ja mitä lie villiheinää keksinkään aina tuolta pihalta kerätä.

Tänään tsiigailin Facebookin fibroryhmän juttuja ja bongailin taas tän Hanna Huttusen. No koska se varaaminen ei maksa siellä kirjastossa mitään, niin päätin vihdoin varata kirjan Kiputus Fibromyalgiasta vapauteen. Sepä löytyikin koneen mukaan hyllystä, joten kamat kasaan, autoon ja kirjastoon. Nyt se kirja on tuossa vieressä (en oo ees avannut sitä) ja mietin mikä ja minkälainen ihminen olisin jos mulla ei olisi fibroa?

Enkä osaa kuvitella sitä.

Mitä olisin? Millainen olisin? Jos en olisi kokenut tätä lainkaan? Jos parantuisin?
Voiko ihminen luoda itselleen niin vahvan -Hei olen iive, olen fibro - identiteetin, että se estää parantumasta?

Entäs jos nakkaan fibroa kävyllä, haistatan sille ja päätän vaan olla elämättä sen kanssa? Parantuisinko? Vai pitääkö minun hyväksyä olevani fibro ja elää sulassa sopusoinnussa sen kanssa?

Ei tätä ymmärrä varmaankaan kukaan muu kuin sellainen, joka elää päivittäisen kivun tai muun rajoittavan sairauden kanssa. Sillä onhan tää niin hullua oikeasti. Johonkin muuhun kipuun voit syödä edes jotain lääkettä. Tähän et mitään.

Tai voit.
Voit kokeilla epätoivoisesti lääkärin määrämiä masennus ja mielialalääkkeitä (jotka eivät sitten sovi sulle, tai muuttaa sun persoonaa ja olotilaa vieläkin enemmän, että valitset mielummin kivun kuin lääkkeen).
Voit kokeilla särkylääkkeitä, jotka ei auta.
Voit kokeilla kaikkia maan ja taivaan välillä olevia lisäravinteita, vitamiineja ja entsyymejä ja maksaa itsesi kipeäksi, eikä mistään ole todistettua helpotusta. Silti valitset tämän viimeisen ja muut vaihtoehtoiset hoitomuodot, koska ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Että siinä sulle Maaret Kallio syy miksi ihmiset näin tekee.

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä itse edes jokin apu, sillä ihan turha on mennä lääkäriin, sillä siellä ei kukaan osaa auttaa.

Pitäisikö siis jäädä vain kärsimään?

En mä ainakaan aio. Tää on onnistunut jo kerran. Miksi ei onnistuisi nytkin?

Kohti vapautta

iive

Kun elämä alkaa taas tuntua elämältä

Vaikka olen useasti täälläkin kirjoittanut kuinka rankka ja väsyttävä alkuvuosi oli, niin jotenkin sen suuruutta ei ole silti itsekään tajunnut. Treenit jäivät pois jossain huhtikuun aikana täysin, toki tilalle tulivat palstahommat maankääntötöineen (ilman mitään koneita). Nyt olen ollut lomalla 2 viikkoa ja pari päivää sitten heräsivät ensimmäiset ajatukset siitä, että voisipa vähän treenaillakin. On siis jo vähän energiaa muullekin kuin pakollisesta elämästä selviytymiselle. Onneksi lomaa on vielä toiset 2 viikkoa jäljellä, joten ehkäpä viimeisellä viikolla pääsen toteuttamaankin ajatuksia edes jollain tasolla. Nyt edelleen tuntuu siltä, että päivittäiset puuhailut saavat jo olon sellaiseksi, että illalla tuntuu ihan väsyneeltä. Palstalla riittää töitä edelleen, mattoja pestiin sunnuntaina ja kotia on laitettu kuntoon. Siinä on ollut tekemistä reissailun ohella. Helsingissäkin päivittäiset kävelykilometrit olivat 10km luokkaa.

Onneksi syömiset ovat edes jollain tasolla järkiytyneet ja palsta puskee vihreää jo yllin kyllin. Salaattia ei tarvitse seuraavaan 2kk:hon ostaa. Ja kun tuoretta vihreää saa, niin innostaa taas mehustaakin.

Kuntosalisopimus umpeutuu piakkoin ja olen päättänyt jatkaa kotitreeneillä. Suurimman osan vuodesta kun tuo kuntosalikortti on ollut vain ihan rahan haaskausta. Ehkäpä kerkeän salille muutaman kerran vielä, mutta sen jälkeen kotitreenit saavat riittää. Sen säästetyn 50 euroa voi käyttää sitten vaikkapa hierojalle kerran kuukaudessa. Olisi nimittäin tarpeenkin se hieronta nimittäin.
Jossain vaiheessa havahduin myös siihen, että kuinka helpottavalta tuntuu kun ei koske. Päivittäinen kipu on ollut niin pitkään taas jo kaverina. Ihan muutamana päivänä lomalla on voinut nauttia siitä, että on kivuton. Muutamana päivänä oltiinkin sitten kivun kanssa ihan kunnolla, mutta sen jälkeen jotenkin tuntui helpottavan hieman, ehkäpä jotkut jumit silloin hieman helpottivat kun söin lihasrelaksanttia ja venyttelin koko päivän pikkuhiljaa.

Olen iloinnut kuitenkin siitä, että pääsääntöisesti peiliin katsominen ei enää ahdista. Jotain on siis sen suhteen tapahtunut vaikka paino on noussutkin huonojen syömisten ja treenaamattomuuden vuoksi. Olen pitkästä aikaa oikeasti miettinyt miltä näytän kun lähden ovesta ulos. Olen hankkinut minulle uusia vaatteita ja vähän meikkejäkin. Ja se kiharrusrauta uuteen tukkaan on ihan mahtava, sillä saa juuri niitä laineita hiuksiin mitä olen aina halunnut. Ehkäpä pinnallista ajatella jotain kiharoita, mutta silti niistä huolehtiminen tuntuu nyt mukavalta ja helpottavalta. Pientä arjen luksusta josta saa voimia sitten muuhun.

Kolilla jo tunsin, että elämä alkaa pikkuhiljaa helpottaa ja sitä se on onneksi ollut siitä lähtien. Tästä on hyvä jatkaa ja toivottavasti loppuvuosi olisi helpompi. Töiden suhteen on vielä paljon mietittävää, sillä vaikka siellä nyt paremmin sujuukin, on minun keksittävä jotain ettei työ kuormittaisi minua niin paljon. Haluan, että elämässäni on muullekin energiaa kuin pelkästään työlle. Haluan että elämä alkaa tuntua taas elämältä, minun elämältäni eikä vain jatkuvalta raatamiselta ja puurtamiselta.

iive

Matkalla Suomessa: Ateneum - HAM - Porvoo

Viimeisenä päivänä Helsingissä sain toteutettua toiveeni. Aamu alkoi hotellin aamupalalla, pakattiin tavarat autoon ja luovutettiin huone. Siitä Lintunen ja mies jatkoivat Luonnontieteelliseen museoon ja minä suuntasin yksin kohti keskustaa. Kävin muutamissa liikkeissä, mutta ostettavaa ei oikein löytynyt ALEsta huolimatta.
Pauligin Kulmaan istahdin nauttimaan kupillisen cappucinoa <3 Harmi, että aamupalasta oli niin vähän aikaa ettei raakakakkuja jaksanut syödä. Mutta en ihmettele miksi Pauligin Kulman tunnelma on kiirinyt keskiseen suomeenkin asti. Olihan se <3

Huomasin kävelleeni yhden korttelin liian pitkäksi ja Tuomiokirkko häämötti lyhyen matkan päässä. Päätin poiketa kirkkoon ensimmäistä kertaa elämässäni. Edellisenä päivänä olin ehdotellut tätä perheelle, mutta he eivät innostuneet. Kirkossa oli juuri meneillään laulu/urku-esitys jonka jäin kuuntelemaan. Yllätyksekseni ulkoa korea Tuomiokirkko oli hyvin karu ja pelkistetty sisältä.

Jatkoin pian matkaa, sillä joka puolella parveilevat itämaiset turistit olivat vähän liikaa rauhalliseen aamuun. Museoissa heitä ei yllätyksekseni tapaa lähes koskaan. Näin oli Ateneumissakin.

Ateneumin näyttelyn Suomen taiteen tarina olin jo nähnyt aiemmin keväällä. Näyttely johdattaa kävijän läpi Suomen taiteen kehityskulun vuodesta 1809 aina 1970-luvulle asti. Näyttelyssä Suomen taiteen tarina kytketään taiteen kansainväliseen kehitykseen ja yhteiskunnallisiin tapahtumiin.
Päätinkin nyt kiertää näyttelyn eri järjestyksessä, näin tulee kiinnitettyä huomiota eri juttuihin kuin edellisellä kerralla ja onhan tuo näyttely niin valtava ettei sitä yhdellä kertaa voi sulatella millään.

Järnefeltin työt Kolilta ihastuttivat edelleen, etenkin kun edellisen kerran jälkeen olin itse noissa samoissa maisemissa käynyt kokemassa tuon kauneuden ja tuntemassa Kolin voimakkaan luonnon. Voin vain kuvitella minkälaista matkustaminen on ollut tuohon aikaan... silti Kolin kutsu on ollut niin voimakas, että paikanpäälle on matkustettu varmaankin viikkoja.

Näyttelyssä on esillä myös valtava käytävä potretteja ja omakuvia. Minulle ennalta tuntematon Elga Sesemannin omakuva pysäytti. Maalaus on todella kaunis, mutta jäin miettimään kuinka taiteilija näkee itsensä jos maalaa itsestään tällaisen omakuvan? Sesemannista ei tietoakaan löytynyt kovinkaan paljon, mutta hänen maalauksensa ovat kyllä kauniita ja ajatuksia herättäviä. Miksi ei häntä ole ollut esillä enemmän? Miksi hänestä ei ole enemmän tietoa saatavilla? Wikipediassa hänet on luokiteltu merkittäväksi ekspressionistiksi. Ehkäpä kaikki johtuu siitä, että hän on ollut naistaiteilija tuohon aikaan...

Toinen Ateneumin näyttely kertoi Alvar ja Aino Aallosta. Nimenähän tuossa on vain Alvar Aalto – taide ja moderni muoto, mutta jos näyttelyn tekstejä lukee niin eihän pariskunnan työskentelyä voi erottaa toisistaan. Esimerkiksi Savoy-maljakko on pariskunnan yhteistyötä. Tämäkin yhteistyö on mielestäni huonosti tunnustettua.

Itse olen suuri Aalto fani, mutta mies ei, joten Aalto intoilut ovat suurimmaksi osaksi jääneet. Meidän kodistamme on Alvar Aallon koetaloonkin vain muutama kilometri enkä ole tuolla koskaan käynyt!

Ateneumin jälkeen oli hyvä pysähtyä jo lounaalle Vapianoon. Risotto ja minä <3

Tällä välin mies ja Lintunen olivat jo suunnanneet kohti itistä ja minulla oli siis vielä aikaa suunnata kohti HAMin näyttelyitä Tennispalatsiin. Esillä oli monta näyttelyä, jotka kaikki kiersin taide"ähkystä" huolimatta: Tove Jansson, Tyko Sallinen, Modernia elämää!, Cris af Enehiem ja Emma Jääskeläinen.

Tove Janssonin näyttely sisälsi muutaman isomman freskon sekä alla olevan maalauksen. Harmillisen vähän Toven muita töitä onkaan missään esillä ja siksipä oli mielenkiintoista katsella näitä. Pakolliset Muumitkin löytyivät mutta oli tosiaan virkistävää nähdä toisenlaista Tovea.

Tyko Sallisen näyttelystä en ottanut yhtään kuvaa. En yhtään ihmettele miksi vanhempi taiteilijapolvi on hänen tyyliään vastustanut, uudistamiselle on tietenkin aina paikkansa, mutta omaan makuuni Sallisen työt ovat kertakaikkiaan rumia ja rujoja.

Päänäyttely Modernia elämää! oli upea.  

Modernia elämää! – Suomalainen modernismi ja kansainvälisyys -näyttely esittelee arkkitehtuurin, muotoilun, kuvataiteen ja valokuvan kohokohtia, jotka rakensivat osaltaan modernia ja kansainvälistä Suomea vuosina 1917–68.

Erityisesti pidin näyttelyn monipuolisuudesta. Esillä oli lukemattomasti töitä eri genreistä. Itselleni ko. aikakausi on aina ollut sydäntä lähellä. Jos olisin varakas niin sisustaisin kotini tuon aikakauden kalustein ja tavaroin.

HAMin näyttelyn kierrettyäni päätettiin lähteä kotia kohti. Kello oli kuitenkin vielä aika vähän ja kaunista päivää jäljellä. Koska reissumme teema oli -en ole koskaan käynyt... ehdotin että suuntaisimme vielä kohti Porvoota. Noin tunnin verran kiertelimme vanhan Porvoon katuja ennen kotimatkaa.

Kirkko ja yksisarvinen <3

Tällä pienellä kujalla saattoi kuvitella olevansa aivan jollain toisella aikakaudella, kaikki itämaan turistitkin olivat juuri tällä hetkellä jossain muualla.

Kotona olenkin saanut kärsiä pari päivää jäätävästä jumituksesta. Ehkäpä ne Linnanmäen rytkytykset eivät tehneet kovin hyvää. Sirdaludin ja särkylääkkeiden voimin on kaksi päivää nyt menty ja nyt viimein alkaa taas elämä voittaa. Tällaista tuntuu tämä Fibroelämä olevan. Ensin nautitaan ja sitten kärsitään. Kävltyjä kilometrejä reissulla kertyi paljon, aamusta iltaan olimme liikkeessä, siinäkin ehkä osasyy.

En ole koskaan käynyt lista päivittyi hienosti. Näimme Porvoon, Vallisaaren, Tuomiokirkon, Kansallismuseon ja Tähtitorninmäen, jossa saattoi kuvitella olevansa keskellä Komisario Palmu elokuvaa.

iive