Kivusta vapauteen?

2 iltavuoroa ja 9h aamuvuoro, huh, onneksi nyt parisen vapaata. Olin kyllä ihan iloinen palatessani töihin, sillä siellä oli hyvä meininki ja muutenkin työssä käyminen tuo tietynlaista ryhtiä ja rytmiä, vaikka vuorotyötä teenkin. Toisaalta en ole koskaan tehnyt muuta kuin vuorotyötä, joten eipä ole tietoa muusta ja minulle vuorotyön rytmi on sitä normaalia. #fibrokuntoon voi siis oikein hyvin vaikka kipu jäytääkin joka paikkaa. Se nyt on niin tuttua ettei jaksa välittää. Enemmän iloitsee kuin kuuntelee sitä paskiasta. Ignooraa sen vaan jos mahdollista. Tekee jotain muuta, ajattelee jotain muuta, keskittyy johonkin muuhun. Jos vaan pystyy.

Olin tai olen siis tyytyväinen siitä, että alkuviikkoon olen saanut mahdutettua jumpan, työmatkapyöräilyä ja uimistakin, joten oli lepopäivän paikka. Enkä ole mässyttänyt sokeria, se kai on se suurin onnistuminen.

Eilen sattui hirmuinen tuuri kirjastossa kun bongasin Leena Lehtolaisen uusimman Viikkolaina-hyllyssä (joka on ehkä paras keksintö kirjastoon ikinä tai onkohan se varausmaksujen poisto sitten kuitenkin???). Varauslistalla tuohon kirjaan olin 11:sta muistaakseni. Luinkin kirjan sitten jo eilen yhtäkyytiä ja ei tarvinnut taaskaan pettyä. Nautin kepeästä lukemisesta joihin dekkarit genrenä luen vaikka aihe sinänsä ei tietenkään ole kepeä. Nautin kyllä ihan muustakin kaunokirjallisuudesta, mutta siinä on hankalampi löytää hyvää luettavaa. Toisaalta jokainen hyvä kirjalöytö onkin sitten onnenpotti.

Tämän viikon oivallukseni on, että salaattia voi laittaa myös marjasmoothieen. Pöh! Miksi en aiemmin ole tätä tajunnut? Ei maistu siellä smoothiessa millekään tai maistuupas, hyvälle. Ja voi sinne laittaa lehtikaalia, nokkosta ja mitä lie villiheinää keksinkään aina tuolta pihalta kerätä.

Tänään tsiigailin Facebookin fibroryhmän juttuja ja bongailin taas tän Hanna Huttusen. No koska se varaaminen ei maksa siellä kirjastossa mitään, niin päätin vihdoin varata kirjan Kiputus Fibromyalgiasta vapauteen. Sepä löytyikin koneen mukaan hyllystä, joten kamat kasaan, autoon ja kirjastoon. Nyt se kirja on tuossa vieressä (en oo ees avannut sitä) ja mietin mikä ja minkälainen ihminen olisin jos mulla ei olisi fibroa?

Enkä osaa kuvitella sitä.

Mitä olisin? Millainen olisin? Jos en olisi kokenut tätä lainkaan? Jos parantuisin?
Voiko ihminen luoda itselleen niin vahvan -Hei olen iive, olen fibro - identiteetin, että se estää parantumasta?

Entäs jos nakkaan fibroa kävyllä, haistatan sille ja päätän vaan olla elämättä sen kanssa? Parantuisinko? Vai pitääkö minun hyväksyä olevani fibro ja elää sulassa sopusoinnussa sen kanssa?

Ei tätä ymmärrä varmaankaan kukaan muu kuin sellainen, joka elää päivittäisen kivun tai muun rajoittavan sairauden kanssa. Sillä onhan tää niin hullua oikeasti. Johonkin muuhun kipuun voit syödä edes jotain lääkettä. Tähän et mitään.

Tai voit.
Voit kokeilla epätoivoisesti lääkärin määrämiä masennus ja mielialalääkkeitä (jotka eivät sitten sovi sulle, tai muuttaa sun persoonaa ja olotilaa vieläkin enemmän, että valitset mielummin kivun kuin lääkkeen).
Voit kokeilla särkylääkkeitä, jotka ei auta.
Voit kokeilla kaikkia maan ja taivaan välillä olevia lisäravinteita, vitamiineja ja entsyymejä ja maksaa itsesi kipeäksi, eikä mistään ole todistettua helpotusta. Silti valitset tämän viimeisen ja muut vaihtoehtoiset hoitomuodot, koska ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Että siinä sulle Maaret Kallio syy miksi ihmiset näin tekee.

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä itse edes jokin apu, sillä ihan turha on mennä lääkäriin, sillä siellä ei kukaan osaa auttaa.

Pitäisikö siis jäädä vain kärsimään?

En mä ainakaan aio. Tää on onnistunut jo kerran. Miksi ei onnistuisi nytkin?

Kohti vapautta

iive