Romahdus

Yhtenä päivänä romahdin. Kesken työpäivän, ihan oikeastaan ilman mitään syytä.

Yht'äkkiä kurkkua kuristi, sydämessä muljahteli, puristi, ahdisti ja itketti. Koin että en ollut mitään, eikä minusta koskaan olisikaan. Olin huono, huono ja huono! Sillä hetkellä olin niin valmis heittämään hanskat tiskiin, ei musta kertakaikkisesti olisi tähän. Koin aivan valtavaa onnistumisen painetta, epäonnistumisen pelon tuskaa.

Hoitajana olin niin pitkään, että siellä harvemmin enää koin epäonnistumisen pelkoa. Tiesin, että pystyn luottamaan taitoihini ja osaan kyllä. Toki sielläkin joka päivä elämä oli silkkaa luovimista, mutta ne kartat olivat minulle kohtalaisen tuttuja. Lisäksi olin tottunut siihen, että pelkoa, epävarmuutta tai mitään muutakaan - ei niitä ollut hyvä näyttää. Varsinkaan viimeisinä vuosina omien tunteiden rehellinen näyttäminen oli ehdottomasti täysin poissuljettu vaihtoehto. Kaikki vain nieltiin ja jatkettiin. "Hyvä hoitaja ei näytä järkytystään vaikka eteen tulisi mitä tahansa!" Ei ihme, että sitä purkamista on riittänyt yli 13 vuoden jälkeen.

Uudessa työssä ja alalla en ole osannut mitään. Olen ollut täysi noviisi ja sitä varmuutta on täytynyt kerätä työtehtävä kerrallaan. Paljon ensimmäisiä kertoja. Työtehtäviä joita en koskaan ollut tehnyt, mutta eikun vain yrittämään! Nyt kun tuumin tuota, niin ei ihme, että hieman jossain vaiheessa tulee yli äyräiden. Nielemisen sijaan sain sanottua tunteeni ulos ja kuinka hyvää se tekikään! Kuinka upeaa onkaan tehdä yhdessä ihmisten kanssa joille voi sanoa, että nyt tämä asia herättää minussa tällaista. Voi olla haavoittuva, herkkä ja pelätä...

Olen pala palalta purkanut perfektionismiani. Koko tämäkin episodi on sieltä lähtöisin. Miten ja miksi minusta tuli sellainen, jonka täytyisi olla täydellinen? Kaikki täysillä, kaikki täydellisesti - eihän kukaan ole sellainen! Mutta tiedän, että meitä on monta, paljon, ihan liian paljon! Kaikenlaisella pärjäämisellä ja suorittamisella me keräämme ehkä hyväksyntää? Ehkä ajattelemme ettemme muunlaisena kelpaa? Pelkäämme sitä, että meidät hylätään ja tilalle otetaan joku muu? Olemme kilttejä, suoritamme, hoidamme, emme vaivaa muita, mehän hoidamme kaiken ihan itse (koska muiden apuun ei voi ehkä luottaa), että kukaan ei vain suuttuisi, harmistuisi, vaivaantuisi, joutuisi kohtaamaan tunteitaan...

On hurjan pelottavaa avata itsensä tälle ja olla vain sitä mitä on.
Luottaa, että se riittää. Luottaa ettei sinua sen vuoksi hylätä.
iive

 

Ei koskaan enää laihdutuskuureja

Tämä vuosi on ollut todella mielenkiintoinen. Alkuvuoden Eating 4 Beauty-valmennuksesta ajattelin, että jes! Siitähän tulee siis niin mun juttu ja olen sen jälkeen timmimpi kuin ikinä. Onhan se Elämänmuutosvalmennus, jonka jälkeen et tarvitse laihdutuskuureja. Ja kyllähän se tämän lupauksensa pitikin. Tosin hieman eri tavalla kuin ajattelin...

Vaikeudet kirjoittaa blogia ovat juontaneetkin oikeastaan tästä. Olen hävittänyt "blogi-identiteettini" vaikka loppujen lopuksi olen käynyt läpi sellaista matkaa, josta todellakin olisi ollut syytä kirjoittaa. Varmaan yhtenäkään vuonna en ole kirjoittanut niin vähän kuin nyt. Vaikka tapahtumia ja itsensä prosessoimista on ollut huimasti.

Tämä vuosi on ollut itsensä hyväksymisen vuosi. Jos kirjoittaisin kaikesta itsensä hyväksymisestä, tulisi siitä kokonainen kirja, mutta jos aloittaisi vaikka painosta?

Jos olet lukenut kirjoituksiani aiemmin, saatat ehkä muistaa, että minulla on ollut syömishäiriö ja kehonkuvahäiriö jo hyvin pienestä saakka. Ensimmäiset omat mielikuvani tiedostetusta syömishäiriökäyttäytymisestä on alle seitsemän vuotiaana. Sitä ennen minulla oli jo tyytymättömyyttä kehooni, joka oli "pulleampi" kuin muilla. En ollut myöskään liikunnallisesti lahjakas, minkä tunsin mm. lapsuuden liikuntakerhossa. Koko koulun ajan liikuntatunnit olivat tuskaa, koska en ole luontaisesti mikään joukkuepelaaja tai nopeustyyppi missään lajissa. Liikunnanopettajan sanat "pyöreät tytöt eivät voi saada koskaan 7 parempaa numeroa, vaikka olisivat kuinka hyviä" olivat pitkään iskostuneet päähäni. Enkä ollut edes mitenkään lihava oikeasti.

Tämä koko blogikin on syntynyt sen ajatuksen ympärille, että kunhan olen laiha = olen onnellinen.

Vuonna 2019 KETO toi minulle tavallaan sitä onnea, mutta se myöskin iskosti päähäni paljon uusia syömishäiriömalleja ja ajatuksia. Täysin turvallisista asioista tuli "vaarallisia" ja näitä malleja olen purkanut tänä vuonna. Syömishäiriömielen mielestä on vaarallista mm. syödä banaania, riisiä, marjoja ja vaikka porkkanoita. Kaikkien näiden ja monen, monen muun ruoka-aineksen kanssa minun on täytynyt käydä läpi aivan valtava prosessi, että niitä on ihan ok syödä!

Tänä vuonna olen fiilistellyt paljon onnellisuutta, eikä se edelleenkään riipu siitä paljonko painan tai minkä koon vaatteisiin mahdun. Olen oikeasti onnellinen. Olin onnellinen kun paino tippui ja olen edelleen onnellinen vaikka paino on noussut, vaikka olen käynyt läpi paljon kipeitä asioita, vaikka elämä haastaa meitä kaikkia koronan muodossa, niin silti perimmiltään olen onnellinen koska jotkin paljon tärkeämmät asiat ovat elämässäni muuttuneet ja muuttuvat yhä.

En väitä että olisi mitenkään helppoa olla välittämättä painosta, sillä viimeksi eilen mietin sitä, että nyt on kyllä otettava jokin ryhtiliike! Sitten katselin vähän puolialastomana peiliin ja kuuntelin vähän miestäni (jolle olen aina se maailman kaunein nainen ikinä) ja mietin, että v*tut! Ei minun tarvitse tehdä minkäänlaista ryhtiliikettä tai laihdutuskuuria. Minä olen onnellinen juuri nyt ja aivan yhtä kaunis kuin silloin reilut 5kg laihempanakin.

E4B avasi minulle fyysisen laihtumisen sijasta jotain pysyvämpää. Olen "joutunut" käsittelemään perinpohjaisesti itseäni ja taipumuksiani. Ensin kohtasin syvän uupumuksen. Kaikki ne vuodet kun olen rääkännyt kehoani laihduttamalla, kaikki ne vuodet kun olen tehnyt vuorotöitä epäsäännöllisessä rytmissä ja pitänyt itseni liikkeessä keinotekoisesti kofeiinin voimin. Tutustuin sanaan elvyttäminen ja sitä olen nyt tehnyt. Elvyttänyt, elvyttänyt ja elvyttänyt.

Ja työstänyt myös niitä asioita mitkä siellä uupumuksen taustalla erityisesti ovat. Ylisuorittaminen, perfektionismi, hylkäämisen pelko, turvattomuus... ne ajavat toimimaan sellaisilla malleilla joissa oma hyvinvointi jää aina toiselle sijalle ja syntyy suorittamisen noidankehä. Päivä päivältä löydän uusia asioita, uusia näkökulmia, uusia tapoja parantua ja päivä päivältä sisäinen onnellisuus ja hyvinvointi ovat hieman vahvempia. Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. Mutta jos koskaan ikinä enää alan houria laihdutuskuureista, niin hei tule nykäisemään mua hihasta ja sanomaan, että hei, nyt oot menossa sivuraiteille. Jookos?!

Rakkaudella
iive

 

Uskaltaisitko saada mitä haluat?

Oisko jotain kerrottavaa? No ois, ois niin paljon, että pää melkein posahtaa... tai ei ehkä pää vaan mun sydän.

Viime aikoina elämä on ollut niin täynnä intohimoa ja aivan mielettömiä kokemuksia! Toisaalta kun suhtautuu intohimoisesti ja kiitollisuudella lähes kaikkeen (kyllä myös niihin paskoihin hetkiin tai itseasiassa ERITYISESTI niihin) niin ei ihme, että elämä tuntuu pakahduttavan ihanalta.

Viime keväänä ostin itselleni jossain ihmeen aivokatkoksessa lipun Saa Mitä Haluat-valmennusviikonloppuun Tampereelle (ja joo eihän se mikään aivokatkos ollut vaan intuitio!) ja lauantai-aamuna istuin siis aamuvarhaisella bussissa kohti Tamperetta.

Mietin, että miksi olen valmennukseen menossa? Kaikkihan on aivan hyvin, siis oikeastaan loistavasti! Mihin ihmeeseen siis tarvitsisin valmennusta?

 Tänään piti balansoida itsensä ja hypätä järveen pipo päässä!

Viime aikojen teema onkin ollut hyvin vahvasti intuition seuraaminen. Olen luonteeltanikin aika impulsiivinen, mutta nyt ollaan tämän suhteen menty jotenkin eksponentiaalisella meiningillä. Eräässä hetkessä saan jonkin ajatuksen, tunteen, aikomuksen ja hups! Kohta sitä ollaan toteuttamassa aivan täysillä.

Missä on se vatvoja? Jännääjä? Missä on se minä joka ei jaksa eikä pysty?

Sitä ei ole enää olemassa!

Viikonloppu oli täynnä innostusta, naurua ja minusta tuli virallinen laudanhalkaisija! Nauroin, pompin, huusin ja puhuin täysin tuntemattomille ihmisille. En usko että näin tulisi toimia joka päivä, mutta joskus on kyllä hyvä vähän revitellä, viedä itseään epämukavuusalueille, vaikka olenkin aika rempseä ja räväkkä tyyppi noin niin kuin muutoinkin.

Uskon, että moni sai valmennusviikonlopusta aivan huikeaa innostusta ja etenkin työkaluja oman unelmiensa elämän toteuttamiseen. Niin minäkin sain vaikka olenkin ehkä aika pitkällä jo muutoinkin näiden asioiden kanssa. Mielenhallinta, uskomuksien voima ja erilaiset itsensä kehittämisen metodit on elämässäni arkipäivää, mutta aina on hyvästä kun joku vähän muistuttaa tai ravistelee sieltä omasta laatikosta pihalle.

Eikä siitä nyt niin kauan ole kun itse olin siellä montussa. Olin sairas, masentunut, burn outissa, en viihtynyt työssäni, perheessä oli ongelmia eikä se parisuhdekaan niin kukoistanut. Vaikka vuosi sitten tilanne ei enää ollut ihan noin paha, oli silloin Ilkan neuvo aloittaa jostain muusta kuin siitä työstä aivan paras. Kun on vuoden pistänyt itseään kuntoon fyysisesti ja psyykkisesti, hoitanut parisuhdettaan ihan erilaiselle levelille ja yrittänyt edes jollain tavalla saada jotain tolkkua perhe-arkeen... niin tästä tilanteesta on huomattavasti helpompi lähteä kohti sitä unelmien työpaikkaa.

Parasta elämässäni viimeisen vuoden aikana on ollut opetella rakastamaan itseään aidosti sellaisena kuin on. Olen kurkkinut syvälle sisäisiin mustuuksiin ja tuumannut, että juu kaikilla meillä on varjomme, mutta se ei ole mikään syy olla rakastamatta itseään. Se syy ei löydy myöskään sieltä peilikuvasta. On aika jännä juttu kuinka sieltä voikin nyt katsoa niin erinäköinen ihminen! Kun vaan lakkaa haukkumasta sitä peilikuvaansa rumaksi, joka ikinen kerta, vaan näkee sen kauneuden mikä sekin meistä kaikista löytyy JA KERTOO SEN SILLE KUVALLEEN! Kertoo vaikkei se aluksi olisi tottakaan, mutta toistolla on huikea voima. Olen kokenut sen ihan itse.

Mikään ei ole pahempaa tai parempaa kuin se mitä me itse itsellemme päässämme puhumme!

Oletko onnellinen vasta sitten kun unelmasi ovat täyttyneet? Vai voisitko olla onnellinen ihan juuri nyt? Voisitko olla onnellinen ihan vaan siitä että elät, hengität, sydämesi lyö tai  voisitko olla onnellinen raikkaasta ilmasta ja kimmeltävistä lumihiutaleista sammalmättäällä? Vai odotatko vain sitä päivää kun kaikki on täydellisesti? Sitä päivää mitä ei ehkä koskaan tule?
Rakastatko itseäsi vasta sitten kun suoriudut täydellisesti kaikista elämänalueista, vyötäröltä on hävinnyt ne viimeisetkin -5kg ja peilistä vastaan katsoo täydellinen nainen? Vai voisitko rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet nyt? Katsoa silmiin, ehkä halata ja tuumata, että olet rakkain ja tärkein ihminen maailmassasi (olethan!)

Mitä valmennuksesta siis sitten jäi käteen? Jos kerran olen jo niin onnellinen?  

Saa Mitä Haluat - Kolme aika vahvaa sanaa. Voi olla aika jännittävää miettiä mitä oikeasti itse omaan elämään haluaa ja vielä jännittävämpää on ajatella, että se tosiaan toteutuisi. Vielä jännittävämmäksi homman tekee se, että tietää asioiden toteutuvan!

Vuosien aikana olen toteuttanut aika isoja asioita. Yksi isoimmista on ollut tulla terveeksi - ei oireettomaksi - vaan terveeksi. On aika iso asia olla terve, etenkin sen jälkeen kun on saanut parantumattoman sairauden diagnoosin. Lähes joka päivä edelleenkin vaikka sairaus ei ole oireillut elämässäni piiiitkiin aikoihin, mietin kuinka uskomaton voima on mielellä, uskomuksilla ja ihmisillä ympärillämme. Kun päätin kyseenalaistaa sairausidentiteettini, uskomukset parantumista kohtaan ja keräämään parantuneita tai parantumisesta tietäviä ihmisiä ympärilleni sairaiden sijaan... ei tälle kaikelle tunnu olevan edes sanoja.

Nyt kun olen terve voin viimein toteuttaa myös sen unelman mikä on sisälläni kasvanut pikkuhiljaa. 

Unelmani ja elämäntehtäväni on tehdä työtä terveyden edistämiseksi ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja rakastamaan itseään.

Unelmieni työssä saan olla mukana näyttämässä kuinka jokainen meistä on upea, arvokas, tärkeä ja rakastettava.
Unelmieni työssä saan työskennellä ympäristössä, joka tukee myös minun terveyttäni ja henkistä kasvuani.
Unelmieni työssä saan olla luova.
Unelmieni työssä saan olla MINÄ!

Vuosi sitten en edes tiennyt tällaista paikkaa olevankaan, eikä sitä löydy yhdestäkään ammatinvalinta-oppaasta saati avoimien työpaikkojen luettelosta. Jostain syystä elämä päätti kuitenkin tehdä sen minulle näkyväksi, olemassa olevaksi ja nyt jo saan elää tuota unelmani työtä hitusen joka päivä. Enkä ole koskaan ollut onnellisempi ❤️ 

Minulla on terveys, minulla on sielunkumppani, minulla on rakkautta, perhe, ystäviä, intohimoa elämään, valoa, uskoa ja elämäntehtävä. Ehkä tämän saadakseen piti kokea kaikki se kipu, pimeys, toivottomuus, yksinäisyys, rakkaudettomuus, itseinho ja sairaus... mutta jos nuo olivat sen hinta, että saan kokea tämän kaiken nyt. Niin sitten se oli niin ❤️

Ei taaskaan mitään pieniä juttuja vaan aivan mielettömän SUURIA! Enää ei mikään ole "too much", enää ei pieneilyä, ei häpeää.

Minä pystyn, minä jaksan, minä osaan ja minä ansaitsen. Ja tiedätkö mitä?

NIIN SINÄKIN ❤️ 

 Hotellihuoneen maisemaikkunasta sain katsella Tamperetta. Kaupunkia, joka jostain syystä liikauttaa minussa jotain tuolla sydämessä. Ja vaikka en saa asukaan tässä kaupungissa, niin tulevaisuudessa saan käydä töissä siellä! Kuinka huikeeta ❤️❤️❤️

Rakkaudella

iive

ps. Uskallathan unelmoida ❤️

Elämän erityisiä paikkoja - Bomba

Elämän aikana on kertynyt muutamia paikkoja (tai ehkä useampiakin), jotka jää elämään muistoihin vahvoina ja jos mahdollista on, niin niihin paikkoihin haluaa palata uudelleen ja uudelleen. Oon miettinyt mikä on se taika, joka tekee jostakin paikasta merkityksellisen ja jostakin ei... omia lempparipaikkojani mm. Suomessa on ehdottomasti Hepoköngäs - Puolangalla, Hiukka - Sotkamossa, Koli, oman kylän luontopolku... ja sitten on niitä paikkoja mihin ei enää koskaan pääse kuten mummila ja Puolankajärvi tai kesäparatiisi Hyttilä. Näissä jälkimmäisissä tunteen selittää tietysti osaltaan nostalgia, lapsuuden kokemukset, ihmiset ja tapahtumat. 

Onneksi mielellä on valtava voima ja vaikkei enää tiettyihin paikkoihin pääse fyysisesti - on erilainen "matkustaminen" onneksi mahdollista. Tiedättekö sen reaktion kun jossain vaikka haistatte jonkun tietyn tuoksun ja se tavallaan "tipauttaa" teidät suoraan johonkin paikkaan ja muistoon? Itselläni tämä on tosi voimakas reaktio, mutta onneksi ei tarvitse olla vain pelkän hajuaistin "armoilla" vaan olen opetellut kaivamaan nämä muistot samanlaisina fiiliksinä myös ihan keskittymällä. Voin siis milloin vaan palata sinne mummilaan tai Puolankajärveen uimaan. Suljen silmät, keskityn ja OLEN.

Kolilla, Hepokönkäällä ja Hiukassa olen kokenut todella vahvaa yhteyttä muutoin. En osaa sanoittaa sitä muutoin kuin, että sieluni vaan sattuu soimaan paikan energian kanssa samaa sävelmää. Tuntuu kuin voisi "upota" tuohon paikkaan täysin, olla yhtä ja samaa sen kanssa. Akka-Kolilla etenkin tunsin sen todella vahvasti, se tunne ottaa täysin pauloihinsa. Tunnen tätä yhteyttä myös muutoin luonnossa liikkuessa ja oleskellessa, esimerkiksi Lapissa Ylläksellä fiilis oli vahva, mutta sitten on niitä tiettyjä paikkoja, joissa se sama tunne on jotenkin erityisen erityinen.

 Akka-Kolilla 2017

Viime viikolla tuli elämään yksi tuollainen erityinen paikka lisää. Jo aiemmin minulle tuli vahva fiilis, että Bomballe olisi päästävä kun Bomban kylpylähotellin remontista uutisoitiin. Olin käynyt tuolla lapsena, tästä reissusta ei juurikaan muistikuvia ollut, mutta silti tuonne menemisestä alkoi tulla lähes pakkomielle. Viikko sitten tuo pakkomielle toteutui ja vaikka itse yhdistin ensin tuon halun kylpylään (koska rakastan kylpylöitä), niin tajusin Bomballe saavuttaessa, että ei - tässä on todellakin jotain muutakin.

Astuin ulos autosta ja humps - olin siinä tutussa fiiliksessä. Täällä mun pitää olla, nauttia, fiilistellä, olla ihan täysillä. Olin niin onnellinen ja jotenkin kaikki tuntui sujuvan kuin flowssa ja täytyy sanoa, että elämä tarjosi ihan parasta, jopa niin parasta, että melkein mykistyin kaikesta siitä hyvästä.

Ehkä mä jotain oon elämässä tehnyt oikein ja ollut muille hyvä, kun nyt saan tällaista - tuumin Instagramissa...

Saamamme hotellihuone oli aivan upea! Eikä huikeat kokemukset tosiaankaan kulminoituneet vain hotellihuoneeseen... Ennen kylpylää halusin vierailla Bomba-talolla ja erityisesti Tsasounalla. Muu perhe lähtikin ensin mun matkaan, mutta jo tovin jälkeen he jättivät minut fiilistelemään itsekseen. He kun eivät tunteneet samaa kuin minä (energiaa).

Itse Bomba-talo ja rakennukset luovat aivan mielettömän ilmapiirin. Itse näin kyllä sen 100 ja yksi asiaa kuinka paikasta saisi huomattavasti elämyksellisemmän. Bomba-talo oli ehkäpä kaikkinensa jäänyt jonnekin suloiselle 80-luvulle. Paljon olisi voitu historiaa korostaa pienillä jutuilla, jotta itse talokin olisi ollut elämys kaikille.

Tsasounalle vievä hiljentymisen polku oli ihana. Tsasounalle asti kuljettiin perheenä, mutta paluumatkalla jäin itse vielä kuljeskelemaan tuohon niemeen ja sen poluille. Tapasin myös erään toisen kulkijan kun ison osan paluumatkasta pieni lintu hyppeli edelläni alle metrin läheisyydessä ja laulaa luritteli kauniisti minua katsellen kunnes lenteli polun lopussa tiehensä.

 Arvoitukseksi jäi millainen Tsasouna olisi sisältä - ehkäpä ensi kerralla sinne?

Matkalla kohtasin myös männyn joka oli aivan huikea! Se oli niin paksu etteivät kädet yltäneet lähimainkaan sen ympäri - ei lähellekään!
 
Itse Bomban kylpylä oli kaiken tuon jälkeen - vai lisäksi? upea elämys! Tyttären kanssa nautittiin tuolla lähes kolme tuntia elämyssuihkuista, saunoista ja altaista. Kylpylän teemana on kylmän ja kuuman vuoropuhelu - tyttären kanssa molemmat nautimme etenkin kylmä- ja kuuma altaista, joiden kylmyyttä ja kuumuutta oli tehostettu valojen värillä ja altaiden muotokielellä. Kylmä-altaaseen mennessä todellakin tuntui kuin olisi uinut suoraan jääpalaan ja sen jälkeen kuuma-altaaseen meno oli taivaallista.

Myös muutoin kylpylä oli visuaalisesti aivan upea. Sisustukseen, äänimaailmaan, valoihin, kaikkeen oli panostettu todella. Bomba.fi sivustolla on kylpylästä muuten aivan upeita kuvia! Kannattaa käydä katsomassa <3 vaikka ihan muuten vaan.

Saunat olivat erityisesti minun suosikkejani ja etenkin Taivaankansi-höyrysaunassa kävin monta kertaa. Taivaankansi-sauna on pyöreä kaakeloitu sauna, jonka höyry syntyi huoneen keskellä olevasta valaistusta suuresta saviamforista ja kattoa kirjoi ledivalo-tähdet.

Karjalaisessa Kyly-saunassa nautin ensin pimeydestä. Vain keskellä löylyhuonetta oleva kiuas oli valaistu. Ihmettelin, että mistäs löylyä, mutta kuumahan siellä oli muutoinkin... kunnes aloin hahmottamaan pimeydestä ääriviivoja...

Karjalaisessa saunassa luonnonläheiset materiaalit ovat tärkeä osa saunakokemusta. Saunan yksityiskohdat ovat karjalaiselle sielunmaisemalle ominaisia: seinissä on kaunis piilutettu pinta, ja käden ulottuvilla on pirtanauhoja, jotka ovat alkuperäistä, karjalaista mallia. Mitä mahtaa tapahtua, kun pirtanauhasta vetäisee? (Lainaus: Bomba.fi)

Tytär taisi nauttia ulkoporealtaista kaikista eniten. Kylpylässä ollessamme siellä oli todella kohtuullisesti väkeä ja omassa rauhassa sai tosiaankin olla. Ulkoporealtaissa yhdistyi kylpylä ja ympäröivä kaunis luonto, joka näytti meille omat temppunsa. Kesken porealtaassa nautiskelun meidät yllätti ensin ihana kesäsade, joka yltyikin raekuuroksi! Siinä oli kylmien jäärakeiden ja lämpimän porealtaan vuoropuhelua ihan kerrakseen! Huikea kokemus päättyi vielä tuplasateenkaareen, jonka toinen pää kurottui kohti Pielistä ja toinen pää lähti suoraan kylpylästä viistosti ylitsemme! Siinä hetkessä oli kyllä taikaa!

Illalla nautittiin hotellihuoneen terassilta upeista näkymistä Pieliselle. Ei olisi malttanut lainkaan nukkumaan rueta. Taidettiin kukkua pitkälle yli puolenyön ja herkuteltiin luomu Proseccolla (tai siis no, minä herkuttelin sillä), juustoilla ja mansikoilla. Lapin reissulle mukaan ostettu Thermacell-hyttyskarkotin oli muuten tuolla aivan huikea! Lämmin kesäyö, nautiskellen terassilla ja miljoona inisevää ystävää, mut nytpäs ei ollutkaan <3

Joten ei hullumpi reissu lainkaan! Ja kulta - sorry vaan, joudut ajamaan sen 300km tuonne toistekin! Ehkäpä kestät sen kun saat sillä vaimon niin onnelliseksi ;)

Kaikille ihanoo kessee? Joko kesäloma alkoi?

Me vietetään tämä viikko savossa kun johan jo juhannus rehkittiin kotona remontin parissa...

Tänään on muutettu puutarhaa kukkien pakolaiskeskukseen, kannettu 200litraa vettä kastelukannuilla 240 porrasta ylämäkeen ja huomenna siirtyy yksi kappale talouksia (ei siis meidän oma) muutaman kymmentä kilometriä eri suuntaan. Enpä ole muuttohommissa ollutkaan vuosikymmeniin. Sitä ennen muutettua oli tullut kyllä yllin kyllin, apauttiarallaa noin 25 kertaa, joista ensimmäisiin en tietenkään kovin aktiivisesti itse osallistunut, vauva kun olin.

Enpä olisi uskonut, että Muutos 2019, josta vuoden alussa kirjoitin... että se olisi tosiaankin näin iso muutoksen vuosi kaikin puolin ja kaikille. Ajattelin, että tämä olisi se vuosi jolloin tunnen itseni tässä kropassa ja sielussa just sellaiseksi kuin pitää. Sekin on jo aika iso juttu sellaiselle, joka on kokenut olevansa aina vääränlainen. On huikeaa olla oikeanlainen! Tiiättekö just sellainen hyvä, ihan paras, just sellaisena kun vaan on <3 En oo mikään missi - eikä musta sellaista tule, mutta ei tarvitsekaan kunhan on omissa nahoissa ja sisimmässä hyvä olla. 

Ja onneksi jotkut asiat sentään on pysynyt samana, mutta ainahan me ihmiset halutaan, että elämä jotenkin muuttuisi paremmaksi... joskus se vaan taitaa vaatia sitä, että ensin tapahtuu jotain vähän radikaaliakin ehkä... koska jos kaikki vaan pysyisi samana, niin eihän mitään parempaakaan voisi tulla - koska silloin kaikki olisi vaan sitä samaa!

Joten upealle tulevaisuudelle!

Rakkaudella

iive

Energiakivet - Kuukivi - Moonstone

Aivan pienestä tytöstä lähtien olen tuntenut vetovoimaa kiviin. Olin lapsi jolla oli kasa kiviä taskussa, pöydällä, vedessä maljassa, milloin missäkin. Oli upeaa halkaista kiviä ja löytää niiden sisältä salaisuudet, se välkehtivä salaisuus. Nämä olivat siis aivan "tavallisia" kiviä järvestä tai pihalta, useimmiten kai graniittia tai muuta vastaavaa. Fiilistelin jo silloin vahvasti sitä kuinka vesi sai kivet loistamaan aivan eri tavalla kuin kuivana. Vaarin luona minulla oli isohko lasivaasi, johon sain kerätä kiviä ja laittaa vettä päälle. Kiviä oli ihanaa katsella ja Vaari oli ihana kun oli ehkä se ainoa aikuinen joka näin antoi tehdä! (Mun sielunkumppani 💖 edelleen, vaikkakin tästä maailmasta poistunut jo, mutta onneksi silti niin läsnä aina välillä.)

Vieläkin meille muuttaa kiviä asumaan, milloin mistäkin. Luonnosta kerätyt kivet yleensä päätyvät jossain vaiheessa takaisin luontoon, ne vain käväisevät luonamme oleskelemassa. Lapseni on aivan yhtä "kivihullu" kuin minäkin. Minä olen ehkä nykyään paljon valikoivampi kun hän taas raahaisi kotiin lähes kiven kuin kiven.

Niin sanotut puolijalokivet sen sijaan eivät vain vieraile luonamme. Tosin niillä on tapana kadota ja ilmestyä milloin mistäkin. Lähes puolet kivistäni sijaitsee jossakin päin kotiamme ja sopivalla hetkellä ne ilmestyvät taas esiin. Usein ennen täysikuuta metsästänkin kiviä laatikoista, pussukoista, laukkujen pohjalta ja taskuista latausta ja puhdistamista varten. On niitä kiviä löytynyt sitten pesukoneestakin... ovat kai olleet kovastikin puhdistumista vailla...

Viime vuosien aikana näitä erilaisia energiakiviä on siis kertynyt jo mielenkiintoinen määrä ja lisääkin voisi tulla. Energiakivet ovat valikoituneet intuitiivisesti luokseni niin luonnosta kuin kivikaupastakin ja selkeästi eri kivet kutsuvat eri ihmisiä ja eri kivet kutsuvat eri tilanteissa. Minä olen tähän mennessä kokenut vähäisesti vetoa punaisiin tai ruskeisiin kiviin. Toki minulta muutama löytyy, mutta olisiko niin, ettei niiden aika vielä ole tai sitten niidenkin alueita on nyt aukonut muut kivet paremmin?

Ametisti on ollut polullani selkeästi läheisin kivi. Sen energia vetää aina puoleensa. Niitä löytyykin minulta useampia, ehkä jo sen verran, että uusien Ametistien hankkiminen lähentelisi jo hieman... no, aina yhdelle huipulle ametistille tilaa tietenkin vielä on (matka pohjoiseen ametistikaivokselle suunnitteilla).

Sisäisen rauhan kivi, jolla on korkea henkinen värähtely. Loistava meditointikivi, joka hiljentää mielen ja vahvistaa intuitiota. Auttaa myös uniongelmissa ja päästämään irti riippuvuuksista.

Myös Fluoriitti houkuttelee aina luokseen, niitäkin minulta löytyy useampi. Tosin etenkin Fluoriitti tykkää piileskellä eri puolilla kotia ja ilmestyy vastaan vaikka sukkalaatikosta tai meikkipussista, sopivalla hetkellä. Niitäkin on useampi kertynyt...

Fluoriitti voimakkaan suojaava ja suojeleva kivi, joka yhdistää eri henkisiä tasoja. Puhdistaa alitajuntaa tuomalla pinnalle tukahdutettuja tunteita, muistoja ja ajatuksia. Hellii ja hoivaa mieltä. Auttaa keskittymisessä ja uuden oppimisessa.

Vuorikristallia voisin sanoa kaiken perustaksi. Lähes aina pidän kaulassani yksinkertaista Vuorikristallikidettä ja sen lisäksi jotain muuta kiveä. Nyt Moonstonen tultua on Vuorikristalli saanut levätä. Moonstone ei ole tarvinnut vahvistusta.

Voimakas auran puhdistaja ja mestariparantaja. Kivistä monipuolisin, sillä se tasapainottaa kaikkia chakroja. Todellinen voimakivi, joka ohjaa kantajaansa henkisellä polulla.

Kuukivi - Moonstone on uusin kiveni. Juuri nyt en voisi kuvitella eläväni ilman sitä. Näin Minimoonstone-korun Karmakivikorujen Facebook-sivuilla ja tiesin, että tämä minun täytyy saada. Juuri tämä kivi, tällaisena koruna ja juuri tästä paikasta. Ongelmani rahan kanssa meinasi olla este Kuukiven elämääni tulemiselle, sen ostaminen tuntui jostain syystä mahdottomalta ajatukselta, mutta onneksi blogin kautta asioita voi luovia ja yhteistyössä upean Kaisa W Koskisen kanssa kuukivi päätyi kuitenkin minulle. (Ja uskon myös, että tälle oli syynsä, siis etten kiveä voinut ostaa, sillä siinähän ei olisi syntynyt samanlaista yhteyttä ja yhteistyötä minun ja Kaisan kesken niin kuin nyt on syntynyt ja mitähän kaikkea tästä sitten seuraakaan...)

MINIMOONSTONE 💕
Moonstone on voimakas kivi, joka pitäisi olla joka naisella! Se tukee feminiinistä energiaa, voimistaa ja tukee naiseutta. Kivi tunnetaan kautta aikojen tasapainottavista ominaisuuksistaan, intuition voimistamisesta, rakkaudellisen energian avaamisesta ja uusien alkujen tukemisesta. Lisäksi moonstonea pidetään onnenkivenä niin rakkauteen, kuin bisneksiin.
Löydät tämän ja muita ihanien vibojen koruja

http://www.holvi.com/shop/kaisawkoskinen 💕

Kuukiven energiassa on jotain mystistä. Kuun valohan on lainavaloa, auringosta tulevan valon heijastetta. Joten on täysin ymmärrettävää, että minä auringon lapsi kaipaan myös kuun valoa, sillä sehän on sitä aivan samaa valoa, vain kuun omalla energialla lisättynä. Koen vahvasti, että vaikka mitä tahansa kiviä voi ladata auringon tai kuun valossa, niin Kuukivessä tämä energia latautuu jotenkin erittäin vahvasti. Se näyttää meille meidän valot - ja varjot.

Polkuni on tällä hetkellä hyvin feminiinienergiaan painottuva vaikka tajuan sen vasta nyt, joten oikea kivi tuli oikeaan hetkeen, oikealle ihmiselle, niin kuin se aina meneekin. En edes lukenut tietoisesti Kuukiven energioista vaan pelkän kuvan perusteella se kutsui luokseen. Olenhan "kuuhullu", joten kai sellaisella Kuukivikin pitää olla? Kutsumuksen syynä oli kuitenkin aivan muu, vaikka kyllähän kuukin feminiiniin polkuuni vahvasti liittyy. Moonstone on ollut kuin sinetti matkallani feminiiniin naiseuteen. Se kietoutuu yhteen yli vuoden pituiseen matkaani, jota olen tehnyt ja jota on vahvasti johdattanut kuu, kierto, rytmi ja naiseus.

Kuukivi on voimakasta feminiiniä energiaa säteilevä kivi, johon liitetään rakkaus, itsetutkiskelu ja selvänäköisten kykyjen kehittyminen. Rohkaisee kulkemaan uusia polkuja ja suojelee matkalla.

Kun luin ensimmäistä kertaa Meri Mortin Lumoava nainen kirjaa, en tajunnut siitä puoliakaan. Tiesin kirjan olevan minulle äärimmäisen tärkeä, mutta yhteyteni feminiiniin energiaani, omaan kehoon(!!!) naiseuteen ja seksuaalisuuten oli aivan täysin hukassa. Kuun vetovoiman ja vaikutuksen tunsin kyllä, mutta tiesin jonkin asian olevan pielessä. Pitkin kevättä sain pitkälti merkkejä siitä, että minun täytyy luopua e-pillereistä, kunnes tuli se päivä, että tiesin etten enää yhden yhtä e-pilleriä enää voi syödä. Sen myötä käynnistyi prosessi, joka on ollut koko vuoden kantava ja merkittävin teema. On kuin kehoni ja minun väliltäni olisi rymäytetty raskaat pölyiset samettiverhot pois, aloin tuntea valtavasti ja täytyy myöntää, että välillä olen ollut täysin ymmälläni ja pitelemättömissä näiden heränneiden asioiden kanssa. Toisaalta tiedän, että tämä kokemus on ollut yksi parhaista elämässäni. Jo aiemmin matkallani minusta oli tullut Äiti. Nyt minusta tuli Nainen, feminiininen, rohkea, seksuaalinen, voimakas Nainen ja etenkin puoliso ja kumppani (eihän tässä olekaan kuin 12 avioliittovuotta takana... että pitkän matkaa on saanut harjoitella ja nyt vasta tässä pisteessä...)

Matka naiseuteen on ollut huikea. En olisi koskaan voinut villeimmissä unelmissanikaan kuvitella miltä minusta nyt juuri tuntuu, täynnä rakkautta, intohimoa, itsevarmuutta... ja kaikki tämä vaikka olen aivan matkani alussa. Kuinka tunnen olevani elossa ja tämän kautta ottavan paikkani maailmassa aivan erilaisella tavalla kuin ennen.

Susinainen minussa on nyt herännyt täysin, en ole enää patriarkaalisen yhteiskunnan alistama "koira". Minä kuljen nyt Villien Naisten polkua, Lilithin, Eevan ja Maria Magdalenan jalanjäljissä.

Susi on villi ja älykäs. Se on selviytyja ja vaeltaja, joka liikkuu laajalla alueella. Susi uskaltaa jättää turvallisen kodin ja kulkea erämaassa, matkata luonnon armoilla kohti tuntemattomia ja tutkimattomia alueita. Sudessa on villiä, kesyttämätöntä voimaa, ja tuo voima on myös jokaisen naisen sisällä. (Katja Frange: Kuunsilta)

 Uusi ystäväni kirjoitti minusta

Susi - tuli 🔥 lauma, lauman hyvinvointi, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Vapaus kulkea sinne missä on valo. Kääntää kaikki kivet väsymättä, sisukkaasti, ei anna periksi.
Mystinen, salaperäinen, kommunikoi silloin kun on sanottavaa.
Villi ja vapaa kuun valossa kulkija 🌑🌓🌕🌗🌑

Minussa on valloilla nyt etenkin susinaisen sisäinen Tuhoajatar, Sisäisen Suuren Äidin vastapari. Tällä hetkellä tunnen olevani paljon enemmän Tuhoajatar tai Intohimotar kuin Suuri pyyteetön Rakkaus. Tiedän, että se on vain yksi vaihe matkallani, joka minun täytyy käydä läpi ja ottaa elämääni mukaan, mutta tunnen myös vahvaa vetoa siihen, että minun lahjani on jossain vaiheessa herättää myös muissa naisissa Suden ja Villin Naisen voimaa. Tai oikeastaan teen sitä jo nyt, tässä, kirjoittamalla.

Nainen on kuin villi luonto, yhtä aikaa kaunis ja kauhistuttava. Rakkaudellisen ja lempeän äidin lisäksi jokaisen naisen sisällä on myös Tuhoajatar, tumma feminiininen puoli. Se on pelotonta ja häpeilemätöntä, kuin Kali-jumalattaren energiaa. Kuin villi ja kesyttämätän susi, naisen sisäinen Tuhoajatar voi repiä riekaleiksi sen, mikä estää naista elämästä oman totuutensa mukaisesti. Tuhoajatar herättää naisessa sisukkuuden, periksiantamattomuuden, sekä rohkeuden kohdata, kuolettaa ja purkaa kaiken sen, mikä ei enää palvele korkeinta parasta. (Katja Frange:Kuunsilta)

Moonstone tuntuu tasapainottavan tuota niin, että muistan etteivät kaikki kestä voimaani näin ja että minun täytyy myös antaa tilaa muiden energialle. Oikeastaan yksi parhaista asioista mitä voin välillä tehdä on olla tekemättä mitään. Minä joka olen tehnyt aina paljon yksin, selvinnyt yksin, osannut tehdä mitä vain mitä olen halunnut, yksin ilman apua kiitos... yksinäinen Susi, joka ei tarvitse ketään eikä mitään, eikä periaatteessa tarvitse vieläkään, mutta jättäytymällä tästä pois, minä voin luoda toiselle tilan loistaa, ottaa oman voimansa käyttöön, olla tarpeellinen, tuntea osaavansa auttaa (minuakin).

Kaikkea ei ole pakko todellakaan tehdä yksin, vaikka osaisikin. Kun avaa itsensä ainaisen antamisen sijaan myös vastaanottamiselle... huomaa paljon uusia asioita. Tämä koskee myös parisuhdetta. Kun aloin kehittämään feminiinistä puoltani, huomasin kuinka mieheni sai enemmän tilaa olla mies, maskuliininen, voimakas. Annoin hänelle tilaa hengittää, olla vapaammin mies, ilman että hänen täytyi ottaa minulta sitä tilaa "väkisin", joka johti siihen, että minusta tuntui että minua jyrätään ja minä jyräsin vielä kahta kauheammin takaisin omalla maskuliinienergiallani.
Ehkä mieheni saattaa olla kanssani välillä kummissaan, vaikka suhteemme on upeampi kuin koskaan, sillä sen verran epätasapainoisia omat feminiini ja maskuliinienergiani ovat nyt olleet. Niin kauan olen elänyt maskuliinisen naisen mallia, että siitä on todella vaikeaa muistaa päästää irti, on vaikea muistaa ettei tarvitse enää, että joskus voi vain antaa olla ja joskus voi näyttää myös heikkoutensa.

Moonstone on toisaalta vahvistanut matkaani, mutta myös tasoittanut sitä etten kävisi aivan niin ylikierroksilla. Sillä täytyy sanoa, tämä Flow on upea, mutta todellakin myös aivan mielettömän uuvuttava. Välillä minun tekisi mieli vain heittäytyä matolle pitkäkseni ja huutaa, etten jaksa enää! Ja niin itseasiassa teenkin. Ja onneksi en ole yksin jaksamassa, vaan minulla on elämässäni oma lauma. On oma perhe ja kumppani, on upeat ystävät ja lisäksi vielä mahtava joukko muitakin ihmisiä, jotka ovat ilmestyneet elämääni syystä jos toisesta. Minä voin sanoa, apua en kestä, auttakaa! Ja joku tuntee kutsumuksena tulla minua tukemaan ja aina voin ottaa energiakiven, hengittää, sulkea silmäni, kuunnella ja tuntea, sillä universumi osaa lähettää juuri aina oikean avun, oikeaan aikaan kun vain pyydän.

Joten

Mitä mahtavinta viikonloppua

Rakkaudella
Ikionnellinen

iive

Ihanasti onnellisena

Fiilikset I Love Me messuilta on kyllä huiput. Erityisen ilahtunut olen siitä, että nykyään pää ja kroppa kestää tehdä tällaisia reissuja. Oli joskus aika kun tuollainen ihmismäärä oli kertakaikkisesti aivan kestämätön. Nyt se oli totta kai väsyttävä, mutta ei mitenkään ahdistava. Niin onnellinen olen myös siitä, että edelleenkään kipuja ei ole, ei vaikka olen viimeisen 3vkon aikana matkustanut Helsingin kautta Espanjaan, sieltä kotiin, kotoa Ouluun, Oulusta kotiin, kotoa Joensuuhun ja Kolille ja kotiin ja sitten taas Helsinkiin ja kotiin. Minä jonka autossa istumiset oli ennen täyttä tuskaa ja niistä toipumiseen meni päiviä.

Oli ihanaa kulkea ja katsella kaikkea uutta, etenkin uusia innovaatioita ja etenkin pientuottajien tuotteita, sillä se tarkoitti jonkun unelmien toteutumista kun oli siellä esittelemässä oman luovuutensa tulosta. Aivan mahtavaa oli erityisesti katsoa Foodinin juttua, joka oli nyt niin isoa ja uusia tuotteita oli aivan mielettömästi! Sillä tuollainen meininki tarkoittaa kasvua ja sitä, että yhä useampi alkaa katsoa mistä tuotteensa ostaa ja mitä ostaa. Se tarkoittaa myös tietynlaista helppoutta kun näitä tuotteita alkaa olla jo tavallisessa kaupassa helposti saatavilla.

Oli huippua kohdata ihmisiä, jopa aivan tuntemattomia. Se vanha minä ei olisi ikipäivänä mennyt vieraan ihmisen kanssa samaan pöytään tai koputtanut jonossa olkapäälle ihailemaansa kirjailijaa ja pyytänyt saada halata (kiitos Meri Mort ihanasta halauksesta ja hersyvästä luennosta), ihan tuosta noin vaan. En nyt varmastikaan mikään supliikein ihminen ole keskustelemaan, mutta eiköhän mulla ole vielä mahdollisuutta kehittyä kun tähänkin asti on päästy.

Juuri mitään tavaraa en mukaan ostellut, mutta Foodinin ravintola-kahvilaa käytin sitten senkin edestä. Vegan platter oli aivan huikea ja etenkin ajatellen sitä missä mittakaavassa sitä koko ajan keittiössä valmistettiin (yläterassilta pääsi ihanasti vähän salakatselemaan keittiöön ja tehokasta meininkiä oli). Maut oli aivan mielettömän kohdillaan ja tämän jälkeen meilläkin kyllä makumaailma ja ruuanlaitto kotikeittiössä tulee muuttumaan vielä entisestään. Vielä kun reseptit tähän kaikkeen jostain saisi 💖
 
Join myös elämäni mielenkiintoisimman makuisen vihersmoothien, se nimittäin maistui raikkaalta, mutta myös vähän mausteiselta joululta ja se ei ollut muuten ollenkaan huono juttu!

Kombuchan suhteen saattoi myös todeta, että on kombuchaa ja sitten on sitä oikeaa Kombuchaa... Foodinin kahviosta sai The Good Guysien kombuchaa ja se oli sitä oikeaa ja aitoa, sen maistoi ensimmäisestä hörpystä. Tämän kanssa tuli fiilis, että tätäkin voisi valmistaa itse, mutta ihan vielä en starttipakettia hankkinut, ehkä jonain päivänä...

Porkkanakakkua piti syödä kahteen kertaan, ensin varhaisella lounaalla ja sitten vielä iltapäivällä. Parasta porkkanakakkua ikinä mitä olen syönyt! Porkkanakakkuhan on mun lempparia, mutta nyt on todistettu, että sen voi tehdä myös terveellisesti. Tosin kaiken tämän jälkeen ei tänään ole juuri tarvinnutkaan sitten syödä... ja tulihan niitä askeleitakin lauantaille lähes 20 000!

Ihana aurinkoinen Susanna oli maistattamassa Freetoxaajien ensimmäistä omaa tuotetta All in Onea, jonka sisällystä etukäteen katsoessa mietin, että aivan mahtavat ainesosat, mutta miltähän maistuu... no mut sehän maistui ihan mahtavalta 💕 ja aivan taatusti etenkin smoothieen saa tästä jatkossa kyllä oivaa lisäboostia. Menee ainakin itselle myös vaikka ihan sellaisenaan. Susannaa kerkesin halata sen lupaamani sekunnin, niin mahtava hyörinä oli päällä, mikä kertoi siitä, että ihmisiä todellakin kiinnostaa 💜💜💜

Tomi Kokolta piti käydä rasvakahvimaistiaiset ja täytyy kyl sanoo, ettei mun rasvakahvi ole mistään kotoisin! En ala! Johtuuko keittäjästä, keittimestä vai kahvista... mutta siis aivan sairaan hyvää rasvakahvia mihin ei todellakaan mitään maitoa tarvitse (niin kuin omaan melkein pitää kyllä laittaa)... ehkä aloitan kahvinkeittimen pesemisellä tämän parempaa kahvia jatkossa-operaation... kahvihan meillä on kyllä luomua ja sinänsä ihan ok.

Biomedin luuliemijauhe-sienikeitto piti myös käydä maistamassa ja vaikkei ne sienet ihan tuollaisessa ole lempparijuttuni, niin kyllähän huippukokki vaan hommansa osaa. Todella hyvää! Tätäkin voisin harkita, että ottaisin ruokavalioon... vielä enemmän fiilistelisin omasta luuliemestä. Kanalientä olenkin jo keitellyt, joten hyvä minä kun olen saanut aikaiseksi!

Kävin myös muutakin tekemässä kuin syömässä, vaikka tuosta alusta voisi hieman muuta päätellä. Forum-lavalla kävin kuuntelemassa heti alkajaisiksi Meri Mortia ja messupäivä alkoi siitä kyllä ihanan hersyvästi. Olen niin iloinen, että ostin kevättalvella Merin kirjan, että kuuntelin sitä intuitiota vaikka järki sanoi -ettet sä tosta mitään tajuu. Tajusinpas sitten loppujen lopuksi kun aloin prosessoimaan asioita ja varsinkin sitten kun älysin jättää vihdoin ne e-pillerit pois ja siitä on seurannut niin isoja askeleita omalla naiseuden polulla.

Ilkka Koppelomäen tapasin ensimmäistä kertaa Keuruulla tänä kesänä kun hän oli vierailemassa Tomi Kokon Ravintoremontti-kiertueella. Jo silloin tajusin, että tässä on jotain nyt just minulle ja Ilkka ja Uskalla innostua - on tullut vastaan vähän siellä sun täällä sen jälkeen ja nyt "yllättäen" Ilkka olikin puhumassa juuri lauantaina. Oli täysin selviö, että Saa mitä haluat-kirja on just niin mulle ja mukava yllätys oli että siihen sai vielä verkkokurssin kaupan päälle. Kirjaan tuli vielä omistuskirjoituskin 💕

Ilkalla on myös yhteys Brian Mayneen (josta kirjoitin edellisessä postauksessa) ja Anthony Robbinsiin, jonka I'm not your Guru-leffan juuri katsoin ja... no aika huikea ja erikoinen ihminen tuo Anthony.

Messujen jälkeen pähkäiltiin itsemme hotellille ja pienen lepohetken jälkeen suunnattiin vielä ihmettelemään kaupungin sykettä ja pyöräiltiin Kiasmassa. Lintunen oli miehen kanssa viettänyt mun messuillaoloajan Lintsillä Valokarnevaaleissa ja sinnekin sitten vielä päädyttiin pari tuntia ennen sulkemisaikaa, että nähtiin ne kaikki valot ja muutamaan laitteeseenkin Lintunen vielä jaksoi jonottaa. Päivällä oli onneksi ollut lyhyemmät jonot, olisi muuten ollut ranneke aika kallis. Aivan järkyttävästi oli porukkaa kyllä tuolla ja jäätävät jonot lähes joka laitteeseen mm. Rinkeliin eli maailman pyörään mm. 1,5h jono! En kyllä jaksaisi niin kauaa jonottaa... tosin Amos Rexiin jonotin tänään 45min, joka ei ollut mielestäni ollenkaan paha, joten suhteellista tämäkin...

Amos Rexissä käytiin siis tänään ja se oli messujen lisäksi se toinen Helsingin Must See-juttu. Ja olipahan sen käymisen arvoinen paikka, yhtään en jonoja ihmettele. Täytynee kaikki kuvamäärä käydä läpi ja kirjoittaa koko jutusta ihan oma postaus. Sen verran täytyy tuumata, että jos erityisherkkä kokee ne "huonot" asiat moninkerroin, niin tällaisen viikonlopun jälkeen voi todeta olevansa onnellisesti erityisherkkä, sillä kyllä nämä hyvätkin jutut tuntuu sitten aikalailla potenssiin sata.

Joten ihanasti onnellisena voi jatkaa syksyä ja ehkä sen vesisateen ja pimeydenkin kestää nyt vähän helpommin.

Rakkaudella
iive

Asennevamma

Olen viime viikot pohtinut paljon sitä kuinka vuorotyö vaikuttaa minuun niin terveydellisesti kuin henkisestikin. Olen päätynyt asian kanssa aikamoisiin negatiivisuuden syövereihin ja ollut todella ahdistunut siitä kuinka paljon tämä vaikuttaakaan minun elämääni.

12 vuotta on kohta 3-vuorotyötä takana ja se oli ihan oma valinta silloin, oikein halusin tehdä vuorotyötä, iltaisin, viikonloppuisin ja etenkin öisin. Nautin hissuttelusta yöllä, olin silloin kaikista inspiroituneimmassa tilassa ihan kaikin puolin. Kamalinta mitä tiesin, oli aamuvuorot tai tylsä 8-16 elämänrytmi. No, toki olin silloin tosi nuori ja kestävyyskin sitten sitä luokkaa (vaikka muuten olen nyt huomattavasti paremmassa kunnossa fyysisesti kuin silloin).

Jostain olen nyt viime aikoina saanut päähäni, että etenkin yötyöt ovat oikea kärsimysten tie. Elämä pysähtyy ja siitä tulee vain selviytymistaistelu. Olen kadottanut yövuorojen nautinnon kokonaan. Päässä pyörivät kaikki mahdolliset yötyön riskit ja ajatus siitä, että kunhan vain selviän tästä niin... toisaalta ahdistusta herättää nukkuminen päivällä ja asenteella - ei se kuitenkaan onnistu. Toisaalta on jonkinlainen pakko onnistua, selvitä ja olla super-ihminen. Maksimalisoida 100 prosenttisesti koko elämä siinä hetkessä. Mietin, että miksi ihmeessä? Jos ei onnistu niin eikö voisi joskus epäonnistua? Lyödä hanskat tiskiin ja mennä vaikka lääkäriin ja sanoa, että nyt ei pysty? Miksi vääntää väkisin? Tämähän on siis ihan mahdollista ja hei, ihan ok.

Toisaalta kun mietin tilannetta ihan rehellisesti, niin olen oikeasti onnistunut ihan hyvin. Toki nukkuminen on ollut jokseenkin sekavaa ja pätkittäistä, mutta olen kuitenkin ihan elossa ja kohtalaisen hyvinvoiva. Silti olen koko ajan aivan jatkuvassa negatiivisuuden kehässä ja suoraan sanottuna v***ttaa.

Aloin pohtia, että mahtaako asiat olla aivan niin huonosti kuin olen niitä päässäni pyöritellyt?
Ettei nyt vaan olisi niin, että minulla on meneillään aivan mahtava asennevamma?

Kielteisyyden tilassa ollessasi sinussa on aina jotakin, joka haluaa kielteisyyttä ja hahmottaa sen nautinnolliseksi tai uskoo sen auttavan halutun saavuttamisessa. Kukapa haluaisi muuten tarrautua kielteisyyteen, tehdä itsensä ja muut onnettomiksi ja hankkia itselleen sairauksia? Kun siis huomaat negatiivisuuden pauloissa ollessasi itsessäsi jotakin, joka nauttii kielteisyydestä tai uskoo sen hyödyllisyyteen, olet tiedostamassa egon avoimesti. Tuolla hetkellä identiteettisi on siirtynyt egosta tietoisuuteen. Tämä merkitsee egon kutistumista ja tietoisuuden kasvamista.

Jos voit ymmärtää kielteisyyden vallitessa: "Aiheutan itselleni tällä hetkellä kärsimystä", voit nousta ehdollistuneiden, egokiinnitteisten tila- ja reaktiorajoitusten yläpuolelle. Sinulle avautuu tietoisuuden myötä louttomasti mahdollisuuksia - paljon älykkäämpiä tapoja toimia joka tilanteessa. Olet vapaa irrottautumaan murheestasi sillä hetkellä, kun havaitsen sen typeryyden. Kielteisyys ei ole älyllinen asia. Siinä on aina kyse egosta. Ego saattaa olla nokkela, mutta se ei ole älykäs. Nokkeluus jahtaa omia pikku tavoitteitaan. Älykkyys näkee suuremman kokonaisuuden, jossa kaikki asiat liittyvät toisiinsa.  (Lainaus: Ekchart Tolle - Uusi Maa s.100)

Lintusella on usein tapana jäädä jumiin negatiivisuuteen ja minulla on tapana repiä häntä pois sieltä. Mutta ulkopuolelta onkin paljon helpompi nähdä asiat toisin kuin itse negatiivisuuden sumussa seikkaillessa.

En kuitenkaan pysty nukkumaan hyvin.

Olen koko ajan väsynyt.

Kehoni ja mieleni voi huonosti, voin sairastua.

En jaksa tehdä mitään.

Tästä täytyy nyt vain selviytyä vaikka tuntuisikin pahalle.

Jos sanon itselleni jatkuvasti näin, niin arvatenkin näin myös käy. Sillä ihan itse luon todellisuuttani ja puheillani sekä sanoillani on valtava merkitys.

Opettelin pitämään pyöräilemisestäkin vain kääntämällä negatiivisuuden positiiviseksi ja tarttumalla siihen vain koko ajan, joten miksi se ei toimisi tässäkin?

Nukun loistavasti

Herään pirteänä.

Olen inspiroitunut ja vetreä. Voin hyvin.

Voin keskittyä erilaisiin asioihin kuin päivärytmissä. Minulla on aikaa ajatella.

Minun ei tarvitse selviytyä, minä voin vain olla ja voida hyvin.

Viikonloppuna sain nauttia aivan luksusoloista. Lintunen lensi Mammalaan ja mies viihtyi tiiviisti golf-kentillä. Lauantaina lepäilin, luin ja kävin uimassa. Eilen tein herättyäni itselleni ihanan kasvonaamion jogurtista ja banaanista sekä jaloille epsomsuolakylvyn sitruuna-öljyllä. Ajattelin niiden piristävän/palauttavan, mutta päädyinkin nukkumaan syvimmät unet koko viikonloppuna mikä tekikin kyllä hyvää. Olen liikkunut kevyesti, tehnyt kehonhuoltoa ja venytellyt eli ihanasti pitänyt itsestäni huolta. Äsken ajattelin kuitenkin viikonloppuni olleen aivan hirveä ja nyt kun katson sitä hieman eri näkökulmasta, niin viikonloppunihan on ollut ihan mahtava! Olen vain itse tehnyt siitä "muka kärsimysnäytelmän".

Joten nyt kohti aivan upeaa viikkoa ja heitetään nuo asennevammat roskiin! Tiedossa on Lintusen kaverisynttäreitä ja tietenkin vapaapäiviä. Synttäreille en niinkään ole jaksanut panostaa tarjoiluun, mutta yllätin itsenikin suunnittelemalla sinne Mysteerihuone-pelin room escape-tyyliin. Olen hommasta ihan innoissani ja toivotaan, että lapsetkin tykkää.

Ihanaa viikkoa kaikille <3

Rakkaudella
iive

Haasteita haasteessa ja mikä ihmeen sympatikotonia?

Ensimmäiset haastavat päivät on nyt LIFW haasteessa koettu, eikä sitä toki voinutkaan ajatella, että homma ilman haasteita sujuisikaan. Refeed dayn jälkeen keho on selkeästi halunnut hiilihydraattia enemmän. Voi olla että homma johtuu siitä, että kroppa sai hiilareita RD päivänä ja tahtoo nyt lisää.
TAI sitten aivan pelkästään siitä, että olen nyt pystynyt flunssan jälkeen liikkumaan eikä kroppa ole tottunut liikuntaan + vähempiin hiilihydraatteihin.
TAI sitten kroppa ei nyt tykkää tästä lihaskuntoliikunnasta yhtään vaikkakin se on ollut erittäin maltillista. No, pistin kyssäriä aiheesta menemään ja saa nähdä mitä mulle asiasta vastataan.

Joka tapauksessa eilen tein korjausliikkeitä asiaan jo sen verran, että pätkäpaastoilun syömisen aika-ikkuna oli normaalia pidempi ja illalla otin normaalit mangnesiumin + l-teaniinin jo suht aikaisin ja illalla vielä magnesiumin + l-teaniinin jauheena veteen sekoitettuna. Lisäksi söin poikkeuksellisesti hiilihydraattipitoisen iltapalan ja muutenkin enemmän koko päivän aikana. Lisäksi hieman rentouttavaa venyttelyä, mies hieroi jäykkiä hartioita ja nukahdin vielä meditaation aikana piikkimatolle. Nukuin hyvin yön, mutta silti olo on edelleen hieman fibro-oireisiin viittaava ja en kyllä tykkää tästä yhtään, koska tarkoitukseni on voida paremmin eikä huonommin.

Eilen aamulla tosiaan heräsin supersurkean yön jälkeen. Aamuksi olin suunnitellut kevyen lihaskuntojumpan + kylmän suihkun. Voitte arvata, että en herännyt jumppaamaan kuudelta vaan nukuin tyynesti puoli seiskaan. Töiden jälkeen kyllä kävin nauttimassa ihanasta lämpimästä syksypäivästä luontopolulla rennosti kävellen ja sen perään uimaan järveen. Ensin suunnittelin meneväni uimahalliin, mutta koska oli niin upea päivä, päädyin toteamaan uimahallin olevan kyllä ihan turhuutta. Siellä kyllä kerkeää polskimaan sateisinakin päivinä.

Viikonloppuna ostin muuten ekaa kertaa ikinä Kimchiä ja se on kyllä tosi hyvää! Paljon parempaa kuin tavallinen hapankaali. Söin sitä jauheliha-kasvis-papuhässäkän kanssa ja sitten thai-maustetun broilerikasvispaistoksen kanssa. Molempiin tämä sopi todella hyvin. Tänään testaan Kimchiä vielä lohen kanssa ja sitten se onkin loppu.

Uimassa olen käynyt joka päivä. On aika uskomatonta, että minä joka kuljin villasukat jalassa kesälläkin, uin nyt suht kylmässä järvessä ja käyn viileissä suihkuissa! Eikä ole oikein kylmä muutenkaan vaan tuntuu, että veri kiertää kropassa ihan eri tavalla! Onks musta tullut vanha? Kun siis muutkin uimarit on sellaisia +60v :D Itsellä tuohon ikään kuitenkin vielä se 30-40v matkaa :D

Illalla yhdeksän maissa uidessa oli jo ihan pimeää, oli jännää uida. Seuraavana iltana pääsin uimahommiin jo varttia aiemmin ja oli vielä ihan valoisaa! Vielä vesi on suht lämmintä, sellaista, että lapsetkin piti viedä vielä uimaan. Pian kuitenkin aletaan tarvita avantouinnin kikkoja ettei kylmetys yllätä uimaria. Onko jossain joku avantouimarin ABC opas saatavilla? Villasukat onkin jo uimakassiin siirtyneet, samoin olen nyt märän uikkarin riisunut jo pukukopissa pois kun tähän asti olen siinä uikkarissa (ja kylpytakissa) ajellut kotiin. Joitain helposti puettavia lämpimiä vaatteita pitänee katsastaa vaatekaapista myös. Onneksi alkaa viime talven vaatteet olemaan aika väljiä!

Luin myös tässä hyvän blogipostauksen Kutsu vapauteen blogista. Aihe käsittelee Sympatikotoniaa eli autonomisen hermoston yliaktiivisuutta. Voi tosiaan olla, että tämä on nyt myös oman fiiliksen syy, sillä stressiä on ollut hieman niin mielellisesti kuin myös fyysisesti kun olen aloittanut taas liikunnan 3vkon tauon jälkeen ja ne hiilarit on matalammalla...

Mikäli sympaattinen hermosto ottaa ylivallan eli käy ylikierroksilla syntyy ongelmia koska elimistö on koko ajan taistele tai pakene- moodissa eikä palaudu. Tilaa kutsutaan myös sympatikotoniaksi tai vaikkapa ylivireydeksi. Oireita voivat olla nopeutunut/tiheä pulssi, ruoansulatusongelmat, unihäiriöt, rytmihäiriöt, yöhikoilu, päänsärky, seksuaalisen halukkuuden väheneminen, lihaskireydet kananlihalle meno, ärtyneisyys, ahdistuneisuus, unohtelu jne. (Lainaus: Kutsu vapauteen)

Itse en voi kuin haaveilla Neurosonic-patjan hankkimisesta. Olen moista patjaa testannut kerran ja se oli niiiiin ihanaa. Harmi vain että ko. hoitola sijaitsee sen verran kaukana, ettei sinne ole sitten toiste tullut ajeltua. Siksipä on käytettävä niitä muita keinoja tämän rauhoittamiseksi. Onneksi niitäkin riittää.

LIFW ryhmässä tämä aihe herätti kyllä keskustelua. Taitaa olla nykyihmiselle aika yleinen reaktio kun eletään vastoin luonnonrytmiä.

Haasteita ylittämään lähdetään nyt sitten siis!

Rakkaudella
iive

Elämän vuoristorata

Toinen haasteviikko on sujunut hyvin tai toisaalta haasteellisesti. Haastetta mukaan on tuoneet surkea nukkuminen ja hullunmyllyä hormonitoiminnan suhteen. Ja se flunssa on edelleen, mitä mä en tajua yhtään! Toki lievänä, mutta sen verran tuntuvana ettei ole mitään tsänssejä esim. treenata. Tai ehkä pitäisi kokeilla vetää vaikka kunnon kuntotesti niin sittenpä näkisi lähtisikö kipeys vai pahentuisiko... no ei ehkä fiksua se...

Eilinen päivä vietettiin Tampereella. Vähän relaamista ja taidetta. Tosin meidän porukka tuntuu olevan niin kireänä (minä myös lukien), että joku gongi-rentoutus olisi ollut ehkä tehokkaampi? Perheessä kun on kolme erittäin vahvaluontoista tyyppiä niin välillä aina räsähtelee, tää syksyn aloitusaika aika tuntuu olevan joka vuosi samanlaista ukkosrintamaa. Joten, sori naapurit 😐

Pillereiden lopettamisen jälkeen syntyi oikein euforinen olo, sitten se kääntyi jännittäväksi odotukseksi. Käynnistyykö oma hormonitoiminta? Lisäjännitystähän toi se, että e-pillerien aloittaminen silloin monta vuotta sitten johtui aivolisäkekasvaimesta ja sen aiheuttamasta oman estrogeenituotannon blokista. Mitäs sitten jos tilanne olisikin edelleen sama? Vaikka kasvain olisi poissa, mutta estrogeenihormonia ei tulisi? Hieman helpotusta asiaan nyt toi, että ekat "luomu" menkat alkoi eilen. Tosin järkyttävää on se kuinka e-pillerit on ns. vaimentaneet mun kehon tuntemuksia ja nyt nuo tuntemukset vyöryy päälle niin että jytisee. Ehkä niihin tottuu tai ne vaimenee ajan myötä, mutta tämän perusteella voisi tuumata e-pillerien toimivan näihin samoin kuin masennuslääkkeet toimivat tunteisiin, ei tunnu missään, miltään. Joten, ei koskaan enää, jos ei ole pakko. Mielummin tätä vuoristorataa kuin turtumusta ja ehkä sitä vuoristorataa oppii joskus hieman ajamaankin eikä vain heilumaan holtittomana kyydissä?

Tampereella taidemuseolla oli näyttelyn vaihto, mutta Sara Hildenin museolla oli vielä kesänäyttely menossa, vieläpä upea sellainen. Kolisteli aika syvältä sielua. Taiteesta, sen katsomisessa ja etenkin luomisessa, on jotain samaa flowta ja virtausta kuin hyvässä treenissä. Siinä on läsnä juuri siinä hetkessä, ei menneessä, ei tulevaisuudessa vaan juuri siinä, tässä ja nyt. Ja se energia virtaa sun läpi ja saat olla osa sitä energiaa... en tiedä, tunteeko muut sitä?

Sara Hildénin taidemuseon kesänäyttelyssä Apina ja vesiputous, sukelletaan luontoon, elämän alkulähteille. Luonnon ilmiöitä tarkastellaan nykytaiteen teosten muodostamalla aikajanalla. Näyttely tarjoaa pohdittavaksi ajatuksia luonnosta taiteen kautta ja sen rinnalla. Mitä luonnossa näemme? Miten luonnon koemme? Mitä luonto meille merkitsee?

Harvoin yhdessä näyttelyssä on niin paljon teoksia, jotka puhuttelee näin valtavasti. On toki yleensä paljon hienoja teoksia joita voi ihailla, mutta sitten on se seuraava taso kun teoksen vaikuttavuus tuntuu sielussa asti. Heli Hiltusen (yllä) Tie avautuu kulisseihin, teokseen olisi voinut vain upota, astua sisään jonnekin toiseen todellisuuteen, hävitä kuin Liisa ihmemaahan, kadota iäksi. Aika mielenkiintoinen tuntemus, toisaalta aika pelottavakin, että yht'äkkiä vain häviäisi tästä hetkestä, metsänpeittoon...

En ole mikään taiteentuntija, vaikka taideopintojakin on taustalla. Enemmän tutkin taiteesta aina toteutustapoja ja sitä mitä se minussa herättää, näitä on usein vaikea pukea sanoiksi, koska tunne on tunne, ei sanottuja sanoja.

Kim Simonssonin Voodoo moss girl ja Moss people nostaa tunteita jostain alkukantaisesta meidän sisällä, siitä mikä tuolla minunkin sisällä on, se jokin joka metsässä kulkiessa on yhteydessä luontoon, sen väkeen. Tuo tunne on myös hieman pelottava, sillä sekin sisältää katoamisen aspektin, katoaminen luontoon, sielun sulamisen yhdeksi kaiken kanssa.

Eggert Peturssonin Nimetön on silkkaa värien ja luonnon kauneuden tykitystä, sitä tunnetta kun luonnossa kulkiessa näet vain sitä niin kaunista, hihkut kuin lapsi innoissasi, juokset perhosten ja pörriäisten perässä kukasta kukkaan huumaantuneena. Peturssonin maalaustyylissä on jotain sellaista, mitä itsestäkin voisi tulla ulos kunhan tuo oma luomisvoima maalauksiin aukeaa ja harjoittuu vielä enemmän.

Alakerran näyttelytilassa pidän erityisesti betoniseinän rouheudesta, joka luo monelle teokselle aivan upean kontrastin.

Päädyttiin myös naamiotyöpajaan koko perhe. Oli ehkä mukavin hetki koko päivässä. Kaikki uppoutuneina omiin juttuihinsa, mutta yhteisesti ja ihan rauhassa, ilman hoppua. Siinä hetkessä ei egot kolisseet yhteen.

Yritettiin myös käydä Tampereen keskustassa, joka oli aivan järkyttävä raitiotietyömaan vuoksi. Päädyttiin sitten Ratinan uuteen kauppakeskukseen. Lifesta hain pari purkkia flunssan tuhoksi. Ja muuten vaan oikeastaan vain katseltiin. Monki-vaateliikkeessä (joka on kuin räjähtänyt sirkus) ei voinut kuin todeta sen, että jos taiteessa tykkäänkin värien ja erilaisten muotojen tykityksestä, niin vaatetuksessa, ainakin itseni päällä, pidän ennemmin graafisesta linjasta, yksinkertaisesta. Joskus ehkä myös boheemistakin tyylistä, mutta ei tosiaankaan ihan noin älyttömästä mitä Monki ja myös viereinen Zarakin tarjosivat. Vaatteet jäi siis kauppaan.

Viime yönä sain viimeinkin nukuttua edes kohtalaisesti. Aamukahvi ja ensi viikon haastevideoiden ääreen. Kuva tiivistää oikeastaan kaiken sen mitä olen oppinut, ehkä viimeinkin. Ehkä klisee, mutta niin totta, sillä elämä on tämä matka, ei vain se päämäärä. Elän nyt koko ajan sitä täyttä elämää enkä vain odota sitä päivää kun olen terve ja laihempi, niin kuin ennen. Ei enää sitten kun-elämää.

Haasteessa on helppo olla mukana, sillä tämä ei tosiaankaan ole mikään 5 viikon pikamatka, vaan voin kuvitella ja myös tiedän, että voin elää näin vaikka loppuelämäni.

Tsempillä ensi viikkoon ja toivotaan nyt tosiaankin flunssalle pikaista häipymistä!

Rakkaudella
iive