perjantai 15. helmikuuta 2019

Energiakivet - Kuukivi - Moonstone

Aivan pienestä tytöstä lähtien olen tuntenut vetovoimaa kiviin. Olin lapsi jolla oli kasa kiviä taskussa, pöydällä, vedessä maljassa, milloin missäkin. Oli upeaa halkaista kiviä ja löytää niiden sisältä salaisuudet, se välkehtivä salaisuus. Nämä olivat siis aivan "tavallisia" kiviä järvestä tai pihalta, useimmiten kai graniittia tai muuta vastaavaa. Fiilistelin jo silloin vahvasti sitä kuinka vesi sai kivet loistamaan aivan eri tavalla kuin kuivana. Vaarin luona minulla oli isohko lasivaasi, johon sain kerätä kiviä ja laittaa vettä päälle. Kiviä oli ihanaa katsella ja Vaari oli ihana kun oli ehkä se ainoa aikuinen joka näin antoi tehdä! (Mun sielunkumppani 💖 edelleen, vaikkakin tästä maailmasta poistunut jo, mutta onneksi silti niin läsnä aina välillä.)

Vieläkin meille muuttaa kiviä asumaan, milloin mistäkin. Luonnosta kerätyt kivet yleensä päätyvät jossain vaiheessa takaisin luontoon, ne vain käväisevät luonamme oleskelemassa. Lapseni on aivan yhtä "kivihullu" kuin minäkin. Minä olen ehkä nykyään paljon valikoivampi kun hän taas raahaisi kotiin lähes kiven kuin kiven.

Niin sanotut puolijalokivet sen sijaan eivät vain vieraile luonamme. Tosin niillä on tapana kadota ja ilmestyä milloin mistäkin. Lähes puolet kivistäni sijaitsee jossakin päin kotiamme ja sopivalla hetkellä ne ilmestyvät taas esiin. Usein ennen täysikuuta metsästänkin kiviä laatikoista, pussukoista, laukkujen pohjalta ja taskuista latausta ja puhdistamista varten. On niitä kiviä löytynyt sitten pesukoneestakin... ovat kai olleet kovastikin puhdistumista vailla...

Viime vuosien aikana näitä erilaisia energiakiviä on siis kertynyt jo mielenkiintoinen määrä ja lisääkin voisi tulla. Energiakivet ovat valikoituneet intuitiivisesti luokseni niin luonnosta kuin kivikaupastakin ja selkeästi eri kivet kutsuvat eri ihmisiä ja eri kivet kutsuvat eri tilanteissa. Minä olen tähän mennessä kokenut vähäisesti vetoa punaisiin tai ruskeisiin kiviin. Toki minulta muutama löytyy, mutta olisiko niin, ettei niiden aika vielä ole tai sitten niidenkin alueita on nyt aukonut muut kivet paremmin?

Ametisti on ollut polullani selkeästi läheisin kivi. Sen energia vetää aina puoleensa. Niitä löytyykin minulta useampia, ehkä jo sen verran, että uusien Ametistien hankkiminen lähentelisi jo hieman... no, aina yhdelle huipulle ametistille tilaa tietenkin vielä on (matka pohjoiseen ametistikaivokselle suunnitteilla).
Sisäisen rauhan kivi, jolla on korkea henkinen värähtely. Loistava meditointikivi, joka hiljentää mielen ja vahvistaa intuitiota. Auttaa myös uniongelmissa ja päästämään irti riippuvuuksista.
Myös Fluoriitti houkuttelee aina luokseen, niitäkin minulta löytyy useampi. Tosin etenkin Fluoriitti tykkää piileskellä eri puolilla kotia ja ilmestyy vastaan vaikka sukkalaatikosta tai meikkipussista, sopivalla hetkellä. Niitäkin on useampi kertynyt...


Fluoriitti voimakkaan suojaava ja suojeleva kivi, joka yhdistää eri henkisiä tasoja. Puhdistaa alitajuntaa tuomalla pinnalle tukahdutettuja tunteita, muistoja ja ajatuksia. Hellii ja hoivaa mieltä. Auttaa keskittymisessä ja uuden oppimisessa.

Vuorikristallia voisin sanoa kaiken perustaksi. Lähes aina pidän kaulassani yksinkertaista Vuorikristallikidettä ja sen lisäksi jotain muuta kiveä. Nyt Moonstonen tultua on Vuorikristalli saanut levätä. Moonstone ei ole tarvinnut vahvistusta.
Voimakas auran puhdistaja ja mestariparantaja. Kivistä monipuolisin, sillä se tasapainottaa kaikkia chakroja. Todellinen voimakivi, joka ohjaa kantajaansa henkisellä polulla.

Kuukivi - Moonstone on uusin kiveni. Juuri nyt en voisi kuvitella eläväni ilman sitä. Näin Minimoonstone-korun Karmakivikorujen Facebook-sivuilla ja tiesin, että tämä minun täytyy saada. Juuri tämä kivi, tällaisena koruna ja juuri tästä paikasta. Ongelmani rahan kanssa meinasi olla este Kuukiven elämääni tulemiselle, sen ostaminen tuntui jostain syystä mahdottomalta ajatukselta, mutta onneksi blogin kautta asioita voi luovia ja yhteistyössä upean Kaisa W Koskisen kanssa kuukivi päätyi kuitenkin minulle. (Ja uskon myös, että tälle oli syynsä, siis etten kiveä voinut ostaa, sillä siinähän ei olisi syntynyt samanlaista yhteyttä ja yhteistyötä minun ja Kaisan kesken niin kuin nyt on syntynyt ja mitähän kaikkea tästä sitten seuraakaan...)

MINIMOONSTONE 💕
Moonstone on voimakas kivi, joka pitäisi olla joka naisella! Se tukee feminiinistä energiaa, voimistaa ja tukee naiseutta. Kivi tunnetaan kautta aikojen tasapainottavista ominaisuuksistaan, intuition voimistamisesta, rakkaudellisen energian avaamisesta ja uusien alkujen tukemisesta. Lisäksi moonstonea pidetään onnenkivenä niin rakkauteen, kuin bisneksiin.
Löydät tämän ja muita ihanien vibojen koruja


Kuukiven energiassa on jotain mystistä. Kuun valohan on lainavaloa, auringosta tulevan valon heijastetta. Joten on täysin ymmärrettävää, että minä auringon lapsi kaipaan myös kuun valoa, sillä sehän on sitä aivan samaa valoa, vain kuun omalla energialla lisättynä. Koen vahvasti, että vaikka mitä tahansa kiviä voi ladata auringon tai kuun valossa, niin Kuukivessä tämä energia latautuu jotenkin erittäin vahvasti. Se näyttää meille meidän valot - ja varjot.


Polkuni on tällä hetkellä hyvin feminiinienergiaan painottuva vaikka tajuan sen vasta nyt, joten oikea kivi tuli oikeaan hetkeen, oikealle ihmiselle, niin kuin se aina meneekin. En edes lukenut tietoisesti Kuukiven energioista vaan pelkän kuvan perusteella se kutsui luokseen. Olenhan "kuuhullu", joten kai sellaisella Kuukivikin pitää olla? Kutsumuksen syynä oli kuitenkin aivan muu, vaikka kyllähän kuukin feminiiniin polkuuni vahvasti liittyy. Moonstone on ollut kuin sinetti matkallani feminiiniin naiseuteen. Se kietoutuu yhteen yli vuoden pituiseen matkaani, jota olen tehnyt ja jota on vahvasti johdattanut kuu, kierto, rytmi ja naiseus.
Kuukivi on voimakasta feminiiniä energiaa säteilevä kivi, johon liitetään rakkaus, itsetutkiskelu ja selvänäköisten kykyjen kehittyminen. Rohkaisee kulkemaan uusia polkuja ja suojelee matkalla.
Kun luin ensimmäistä kertaa Meri Mortin Lumoava nainen kirjaa, en tajunnut siitä puoliakaan. Tiesin kirjan olevan minulle äärimmäisen tärkeä, mutta yhteyteni feminiiniin energiaani, omaan kehoon(!!!) naiseuteen ja seksuaalisuuten oli aivan täysin hukassa. Kuun vetovoiman ja vaikutuksen tunsin kyllä, mutta tiesin jonkin asian olevan pielessä. Pitkin kevättä sain pitkälti merkkejä siitä, että minun täytyy luopua e-pillereistä, kunnes tuli se päivä, että tiesin etten enää yhden yhtä e-pilleriä enää voi syödä. Sen myötä käynnistyi prosessi, joka on ollut koko vuoden kantava ja merkittävin teema. On kuin kehoni ja minun väliltäni olisi rymäytetty raskaat pölyiset samettiverhot pois, aloin tuntea valtavasti ja täytyy myöntää, että välillä olen ollut täysin ymmälläni ja pitelemättömissä näiden heränneiden asioiden kanssa. Toisaalta tiedän, että tämä kokemus on ollut yksi parhaista elämässäni. Jo aiemmin matkallani minusta oli tullut Äiti. Nyt minusta tuli Nainen, feminiininen, rohkea, seksuaalinen, voimakas Nainen ja etenkin puoliso ja kumppani (eihän tässä olekaan kuin 12 avioliittovuotta takana... että pitkän matkaa on saanut harjoitella ja nyt vasta tässä pisteessä...)

Matka naiseuteen on ollut huikea. En olisi koskaan voinut villeimmissä unelmissanikaan kuvitella miltä minusta nyt juuri tuntuu, täynnä rakkautta, intohimoa, itsevarmuutta... ja kaikki tämä vaikka olen aivan matkani alussa. Kuinka tunnen olevani elossa ja tämän kautta ottavan paikkani maailmassa aivan erilaisella tavalla kuin ennen.

Susinainen minussa on nyt herännyt täysin, en ole enää patriarkaalisen yhteiskunnan alistama "koira". Minä kuljen nyt Villien Naisten polkua, Lilithin, Eevan ja Maria Magdalenan jalanjäljissä.
Susi on villi ja älykäs. Se on selviytyja ja vaeltaja, joka liikkuu laajalla alueella. Susi uskaltaa jättää turvallisen kodin ja kulkea erämaassa, matkata luonnon armoilla kohti tuntemattomia ja tutkimattomia alueita. Sudessa on villiä, kesyttämätöntä voimaa, ja tuo voima on myös jokaisen naisen sisällä. (Katja Frange: Kuunsilta)
 Uusi ystäväni kirjoitti minusta
Susi - tuli 🔥 lauma, lauman hyvinvointi, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Vapaus kulkea sinne missä on valo. Kääntää kaikki kivet väsymättä, sisukkaasti, ei anna periksi.
Mystinen, salaperäinen, kommunikoi silloin kun on sanottavaa.
Villi ja vapaa kuun valossa kulkija 🌑🌓🌕🌗🌑

Minussa on valloilla nyt etenkin susinaisen sisäinen Tuhoajatar, Sisäisen Suuren Äidin vastapari. Tällä hetkellä tunnen olevani paljon enemmän Tuhoajatar tai Intohimotar kuin Suuri pyyteetön Rakkaus. Tiedän, että se on vain yksi vaihe matkallani, joka minun täytyy käydä läpi ja ottaa elämääni mukaan, mutta tunnen myös vahvaa vetoa siihen, että minun lahjani on jossain vaiheessa herättää myös muissa naisissa Suden ja Villin Naisen voimaa. Tai oikeastaan teen sitä jo nyt, tässä, kirjoittamalla.
Nainen on kuin villi luonto, yhtä aikaa kaunis ja kauhistuttava. Rakkaudellisen ja lempeän äidin lisäksi jokaisen naisen sisällä on myös Tuhoajatar, tumma feminiininen puoli. Se on pelotonta ja häpeilemätöntä, kuin Kali-jumalattaren energiaa. Kuin villi ja kesyttämätän susi, naisen sisäinen Tuhoajatar voi repiä riekaleiksi sen, mikä estää naista elämästä oman totuutensa mukaisesti. Tuhoajatar herättää naisessa sisukkuuden, periksiantamattomuuden, sekä rohkeuden kohdata, kuolettaa ja purkaa kaiken sen, mikä ei enää palvele korkeinta parasta. (Katja Frange:Kuunsilta)
Moonstone tuntuu tasapainottavan tuota niin, että muistan etteivät kaikki kestä voimaani näin ja että minun täytyy myös antaa tilaa muiden energialle. Oikeastaan yksi parhaista asioista mitä voin välillä tehdä on olla tekemättä mitään. Minä joka olen tehnyt aina paljon yksin, selvinnyt yksin, osannut tehdä mitä vain mitä olen halunnut, yksin ilman apua kiitos... yksinäinen Susi, joka ei tarvitse ketään eikä mitään, eikä periaatteessa tarvitse vieläkään, mutta jättäytymällä tästä pois, minä voin luoda toiselle tilan loistaa, ottaa oman voimansa käyttöön, olla tarpeellinen, tuntea osaavansa auttaa (minuakin).

Kaikkea ei ole pakko todellakaan tehdä yksin, vaikka osaisikin. Kun avaa itsensä ainaisen antamisen sijaan myös vastaanottamiselle... huomaa paljon uusia asioita. Tämä koskee myös parisuhdetta. Kun aloin kehittämään feminiinistä puoltani, huomasin kuinka mieheni sai enemmän tilaa olla mies, maskuliininen, voimakas. Annoin hänelle tilaa hengittää, olla vapaammin mies, ilman että hänen täytyi ottaa minulta sitä tilaa "väkisin", joka johti siihen, että minusta tuntui että minua jyrätään ja minä jyräsin vielä kahta kauheammin takaisin omalla maskuliinienergiallani.
Ehkä mieheni saattaa olla kanssani välillä kummissaan, vaikka suhteemme on upeampi kuin koskaan, sillä sen verran epätasapainoisia omat feminiini ja maskuliinienergiani ovat nyt olleet. Niin kauan olen elänyt maskuliinisen naisen mallia, että siitä on todella vaikeaa muistaa päästää irti, on vaikea muistaa ettei tarvitse enää, että joskus voi vain antaa olla ja joskus voi näyttää myös heikkoutensa.

Moonstone on toisaalta vahvistanut matkaani, mutta myös tasoittanut sitä etten kävisi aivan niin ylikierroksilla. Sillä täytyy sanoa, tämä Flow on upea, mutta todellakin myös aivan mielettömän uuvuttava. Välillä minun tekisi mieli vain heittäytyä matolle pitkäkseni ja huutaa, etten jaksa enää! Ja niin itseasiassa teenkin. Ja onneksi en ole yksin jaksamassa, vaan minulla on elämässäni oma lauma. On oma perhe ja kumppani, on upeat ystävät ja lisäksi vielä mahtava joukko muitakin ihmisiä, jotka ovat ilmestyneet elämääni syystä jos toisesta. Minä voin sanoa, apua en kestä, auttakaa! Ja joku tuntee kutsumuksena tulla minua tukemaan ja aina voin ottaa energiakiven, hengittää, sulkea silmäni, kuunnella ja tuntea, sillä universumi osaa lähettää juuri aina oikean avun, oikeaan aikaan kun vain pyydän.

Joten
Mitä mahtavinta viikonloppua
Rakkaudella
Ikionnellinen
iive

2 kommenttia:

  1. Mulle tärkein kivi on ehkä spektroliitti. Olisi kiva lukea blogistasi muitakin kivijuttuja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Liiolii <3 Elämä on pitänyt minua pois blogista <3

      Spektroliitti on huikea kivi! Aivan mielettömän ihana ja _voimakas_ <3

      Voi olla että kivijuttuja tulee lisää, sillä löysin sellaisen kirjan kuin Kivien parantava voima! Intuitiivisesti käytän yleensä kiviä, mutta onhan niistä ihan hauska lukeakin. Ja sen tiimoilta ainakin voisi kirjoitella kivijuttuja lisää.

      Tämä Moonstone on ollut mulle kyllä aika järisyttävä kokemus, edelleen, huh huh <3

      Poista

Kiitos :)