Itserakkaus

Viime viikkoina ollaan menty syvissä vesissä. Puhdistettavaksi ja käsiteltäväksi on tuotu jäätävä määrä asioita. Tosin hieman välillisesti koska intentio on ollut toisten ihmisten asioissa, mutta samalla kuitenkin focus on ollut vahvasti siinä kuinka minä voisin auttaa toisia ja kuinka itse asioihin reagoin.

On puhuttu ja tunnettu paljon. Vihasta, pettymyksestä, surusta, rakkaudesta, peloista ja kaikesta mahdollisesta mitä vaan voi tulla eteen kun universumin leka lyökin aika lujaa pieneen ihmiseen ja tuumaa, että "herää".

Mutta vaikka kuinka asioita väännettäisiin, niin aina palaan samaan pisteeseen. Rakkauteen. Ystäväni Susanna jakoi seinällään tämän ajatuksen.

Kesti niin kauan ymmärtää että kaikki on minussa. 

Että mikään ei voi minulle tulla, ellei se löydy sisäpuoleltani.
Oli se sitten viha, rakkaus, runsaus, puute ja kaikki nyanssit niiden välissä. Arvostelu, sota, hyväksymättömyys...ihan kaikki, niin hyvässä kuin pahassa.

Ainoa tie rauhaan ja runsauteen löytyy sisältäsi.
Jos elämäsi on jotain muuta, sulje silmäsi ja kuuntele.

Elämä on antanut nyt niin paljon rakkautta, rauhaa ja runsautta minulle. On kuitenkin edelleen asioita, jotka ovat vielä kesken ja joita edelleen työstän ja jotka heijastuvat kärsimättömyytenä ja ärsytyksenä, joten olen paljon miettinyt sitä mikä minussa niitä vetää puoleensa tai miksi en saa jotakin vaikka itse tuntisin olevani siihen jo valmis? Olen uinut syvälle itseeni ja tunnustellut paljon reaktioitani ja suhtautumistani varsinkin ristiriitaisiin asioihin. Samalla olen myös tunnustellut niitäkin asioita mitä olen saanut, mikä on muuttunut kun olen saanut kaikki nämä ihanat ihmiset mun elämääni?

Ja edelleen päädyn rakkauteen. Rakkauteen muita kohtaan ja rakkauteen itseä kohtaan. Niin kauan kun en rakastanut ja hyväksynyt itseäni aidosti en voinut saada rakkautta muiltakaan. Enkä myöskään kokenut hyväksymistä vaan tunsin olevani aina vääränlainen. Aina liian jotain. Liian lihava, liian outo, liian tavallinen, liian äänekäs, liian hiljainen, liian kaikkea eikä ikinä mihinkään sopiva. Niin kauan kun itse pidin itseäni epävarmana ja arvottomana rakkaudelle, niin niin kauan myös muut pitivät minua kovana, sillä itse loin itselleni kovan naamion epävarmuuteni suojaksi, jonka takaa ei rakkautta tai herkkyyttä useinkaan voinut nähdä. Nyt alan lähestyä sitä pistettä, että tajuan olevani minä ja just hyvä kaikessa ihmisyydessä näin. En virheetön, mutta en myöskään pelkkää virhettä, niin kuin ennen ajattelin.

Silloin elämä oli pelkkää pakenemista ja turruttamista. Piti turruttaa kaikki aistit ettei olisi vain tuntenut itseä ja niitä omia sisäisiä varjoja. Samalla vain turrutti kaiken hyvänkin.

Sen jälkeen kun aloin kohdata pelkojani yksi kerrallaan... elämä on muuttunut merkittävästi. Mitään pahaa ei tapahtunut kun annoin itseni tuntea niitä, kohdata ne syvimmätkin pelot ja vielä rakastaa niitä. Mikään mörkö ei hyökännyt sieltä kimppuuni ja syönyt suihinsa vaan sieltä löysin todellisen rakkauden, jonka jälkeen olen sitä rakkautta voinut vastaanottaa myös muualta ympärilläni ja ihmiset ovat alkaneet nähdä minut sellaisena kuin oikeasti olen.

Itserakkaus on jännä sana. Sitä olen pyöritellyt ajatuksissani ja paperillakin viime päivät. Onko suomenkielen itserakkaus ollut aina "ruma" sana? Ainakaan omiin korviini itserakas ihminen ei kuulosta kovin hyvältä, mutta miksi on näin? Miksi meillä ei ole sanaa rakkaudesta itseä kohtaan?

Itserakas = itseään ihaileva, itseensä toisen näkökulmasta liian tyytyväinen, omahyväinen.

Englanniksi löytyy sanat self-love ja selfish. Itserakkaus/rakkaus itseä kohtaan ja itsekäs. Miksi meillä itserakkaus ja itsekkyys tarkoittaa samaa asiaa? Vai kuvittelenko vain?

Meitä ohjeistetaan rakastamaan toisia niin kuin itseämme. Nykyään voisi ohjeistaa meitä rakastamaan myös itseämme niin kuin toisiamme, sillä niin moni on valmis näkemään kaikissa muissa niin paljon kaikkea hyvää ja kaunista ja itsessä sitä ei pysty näkemään. Jos sadasta ihmisestä 99 sanoo sinusta ihania asioita ja 1 ikävästi, niin ketä uskot?

Mä uskon, että joka ikinen meistä on sisältä kuitenkin ennen kaikkea sitä rakkautta. Kun sen vaan löytää. Loistetaan sitä valoa ennen kaikkea itsellemme, niin silloin se hohtaa meistä myös kaikille muille 💗

Tän kaiken keskellä kävin myös pitkästä aikaa Taidekeskus Väinölässä fiilistelemässä. Siellä kun oon tuntenut jotenkin aina niin hyvät vibat... jotenkin extrahyvät. Siinä talossa on vaan niin jotain... nyt istuin taas siellä yläkerran kammarissa ja fiilistelin...

Ja yht'äkkiä tajusin, että se extrahyvä viba onkin aina ollut minussa itsessäni, se onkin aina tullut minun sisältäni eikä mistään minun ulkopuoleltani. Väinölässä sen on vaan ennen voinut jotenkin aistia herkemmin, koska siellä olen aina kokenut olevani turvassa ja hyväksytty omana itsenäni. Nyt asiat ovat muuttuneet vain sellaisiksi, että ne vibat voi tuntea koko ajan. En tarvitse niiden tuntemiseen mitään erityistä paikkaa, sillä ne ovat minussa ja minä voin tuntea ne ajasta, paikasta tai tilanteesta huolimatta. Ja miksi sitä vibaa nyt sitten sanoisi? Läsnäolon voimaksi, sisäiseksi rauhaksi tai yhteydeksi universumiin ja kaikkiin ja kaikkeuteen. Se on tässä aina.

Että ei mitään pieniä viikkoja ja juttuja.
Saa nähdä mitä ensi viikko tuokaan tullessaan... joko olen valmis hyppäämään uudenlaiseen tulevaisuuteen? Joko ovet ja tsäänssit aukeaa mulle viimeinkin 💗 Kaikessa kärsimättömyydessä on upeaa kuitenkin turvata aina siihen, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin pitää, juuri oikeaan aikaan, juuri silloin kun olen valmis 💗

💗 Upeaa viikkoa ystävät 💗

Rakkaudella

iive

Energiakivet - Kuukivi - Moonstone

Aivan pienestä tytöstä lähtien olen tuntenut vetovoimaa kiviin. Olin lapsi jolla oli kasa kiviä taskussa, pöydällä, vedessä maljassa, milloin missäkin. Oli upeaa halkaista kiviä ja löytää niiden sisältä salaisuudet, se välkehtivä salaisuus. Nämä olivat siis aivan "tavallisia" kiviä järvestä tai pihalta, useimmiten kai graniittia tai muuta vastaavaa. Fiilistelin jo silloin vahvasti sitä kuinka vesi sai kivet loistamaan aivan eri tavalla kuin kuivana. Vaarin luona minulla oli isohko lasivaasi, johon sain kerätä kiviä ja laittaa vettä päälle. Kiviä oli ihanaa katsella ja Vaari oli ihana kun oli ehkä se ainoa aikuinen joka näin antoi tehdä! (Mun sielunkumppani 💖 edelleen, vaikkakin tästä maailmasta poistunut jo, mutta onneksi silti niin läsnä aina välillä.)

Vieläkin meille muuttaa kiviä asumaan, milloin mistäkin. Luonnosta kerätyt kivet yleensä päätyvät jossain vaiheessa takaisin luontoon, ne vain käväisevät luonamme oleskelemassa. Lapseni on aivan yhtä "kivihullu" kuin minäkin. Minä olen ehkä nykyään paljon valikoivampi kun hän taas raahaisi kotiin lähes kiven kuin kiven.

Niin sanotut puolijalokivet sen sijaan eivät vain vieraile luonamme. Tosin niillä on tapana kadota ja ilmestyä milloin mistäkin. Lähes puolet kivistäni sijaitsee jossakin päin kotiamme ja sopivalla hetkellä ne ilmestyvät taas esiin. Usein ennen täysikuuta metsästänkin kiviä laatikoista, pussukoista, laukkujen pohjalta ja taskuista latausta ja puhdistamista varten. On niitä kiviä löytynyt sitten pesukoneestakin... ovat kai olleet kovastikin puhdistumista vailla...

Viime vuosien aikana näitä erilaisia energiakiviä on siis kertynyt jo mielenkiintoinen määrä ja lisääkin voisi tulla. Energiakivet ovat valikoituneet intuitiivisesti luokseni niin luonnosta kuin kivikaupastakin ja selkeästi eri kivet kutsuvat eri ihmisiä ja eri kivet kutsuvat eri tilanteissa. Minä olen tähän mennessä kokenut vähäisesti vetoa punaisiin tai ruskeisiin kiviin. Toki minulta muutama löytyy, mutta olisiko niin, ettei niiden aika vielä ole tai sitten niidenkin alueita on nyt aukonut muut kivet paremmin?

Ametisti on ollut polullani selkeästi läheisin kivi. Sen energia vetää aina puoleensa. Niitä löytyykin minulta useampia, ehkä jo sen verran, että uusien Ametistien hankkiminen lähentelisi jo hieman... no, aina yhdelle huipulle ametistille tilaa tietenkin vielä on (matka pohjoiseen ametistikaivokselle suunnitteilla).

Sisäisen rauhan kivi, jolla on korkea henkinen värähtely. Loistava meditointikivi, joka hiljentää mielen ja vahvistaa intuitiota. Auttaa myös uniongelmissa ja päästämään irti riippuvuuksista.

Myös Fluoriitti houkuttelee aina luokseen, niitäkin minulta löytyy useampi. Tosin etenkin Fluoriitti tykkää piileskellä eri puolilla kotia ja ilmestyy vastaan vaikka sukkalaatikosta tai meikkipussista, sopivalla hetkellä. Niitäkin on useampi kertynyt...

Fluoriitti voimakkaan suojaava ja suojeleva kivi, joka yhdistää eri henkisiä tasoja. Puhdistaa alitajuntaa tuomalla pinnalle tukahdutettuja tunteita, muistoja ja ajatuksia. Hellii ja hoivaa mieltä. Auttaa keskittymisessä ja uuden oppimisessa.

Vuorikristallia voisin sanoa kaiken perustaksi. Lähes aina pidän kaulassani yksinkertaista Vuorikristallikidettä ja sen lisäksi jotain muuta kiveä. Nyt Moonstonen tultua on Vuorikristalli saanut levätä. Moonstone ei ole tarvinnut vahvistusta.

Voimakas auran puhdistaja ja mestariparantaja. Kivistä monipuolisin, sillä se tasapainottaa kaikkia chakroja. Todellinen voimakivi, joka ohjaa kantajaansa henkisellä polulla.

Kuukivi - Moonstone on uusin kiveni. Juuri nyt en voisi kuvitella eläväni ilman sitä. Näin Minimoonstone-korun Karmakivikorujen Facebook-sivuilla ja tiesin, että tämä minun täytyy saada. Juuri tämä kivi, tällaisena koruna ja juuri tästä paikasta. Ongelmani rahan kanssa meinasi olla este Kuukiven elämääni tulemiselle, sen ostaminen tuntui jostain syystä mahdottomalta ajatukselta, mutta onneksi blogin kautta asioita voi luovia ja yhteistyössä upean Kaisa W Koskisen kanssa kuukivi päätyi kuitenkin minulle. (Ja uskon myös, että tälle oli syynsä, siis etten kiveä voinut ostaa, sillä siinähän ei olisi syntynyt samanlaista yhteyttä ja yhteistyötä minun ja Kaisan kesken niin kuin nyt on syntynyt ja mitähän kaikkea tästä sitten seuraakaan...)

MINIMOONSTONE 💕
Moonstone on voimakas kivi, joka pitäisi olla joka naisella! Se tukee feminiinistä energiaa, voimistaa ja tukee naiseutta. Kivi tunnetaan kautta aikojen tasapainottavista ominaisuuksistaan, intuition voimistamisesta, rakkaudellisen energian avaamisesta ja uusien alkujen tukemisesta. Lisäksi moonstonea pidetään onnenkivenä niin rakkauteen, kuin bisneksiin.
Löydät tämän ja muita ihanien vibojen koruja

http://www.holvi.com/shop/kaisawkoskinen 💕

Kuukiven energiassa on jotain mystistä. Kuun valohan on lainavaloa, auringosta tulevan valon heijastetta. Joten on täysin ymmärrettävää, että minä auringon lapsi kaipaan myös kuun valoa, sillä sehän on sitä aivan samaa valoa, vain kuun omalla energialla lisättynä. Koen vahvasti, että vaikka mitä tahansa kiviä voi ladata auringon tai kuun valossa, niin Kuukivessä tämä energia latautuu jotenkin erittäin vahvasti. Se näyttää meille meidän valot - ja varjot.

Polkuni on tällä hetkellä hyvin feminiinienergiaan painottuva vaikka tajuan sen vasta nyt, joten oikea kivi tuli oikeaan hetkeen, oikealle ihmiselle, niin kuin se aina meneekin. En edes lukenut tietoisesti Kuukiven energioista vaan pelkän kuvan perusteella se kutsui luokseen. Olenhan "kuuhullu", joten kai sellaisella Kuukivikin pitää olla? Kutsumuksen syynä oli kuitenkin aivan muu, vaikka kyllähän kuukin feminiiniin polkuuni vahvasti liittyy. Moonstone on ollut kuin sinetti matkallani feminiiniin naiseuteen. Se kietoutuu yhteen yli vuoden pituiseen matkaani, jota olen tehnyt ja jota on vahvasti johdattanut kuu, kierto, rytmi ja naiseus.

Kuukivi on voimakasta feminiiniä energiaa säteilevä kivi, johon liitetään rakkaus, itsetutkiskelu ja selvänäköisten kykyjen kehittyminen. Rohkaisee kulkemaan uusia polkuja ja suojelee matkalla.

Kun luin ensimmäistä kertaa Meri Mortin Lumoava nainen kirjaa, en tajunnut siitä puoliakaan. Tiesin kirjan olevan minulle äärimmäisen tärkeä, mutta yhteyteni feminiiniin energiaani, omaan kehoon(!!!) naiseuteen ja seksuaalisuuten oli aivan täysin hukassa. Kuun vetovoiman ja vaikutuksen tunsin kyllä, mutta tiesin jonkin asian olevan pielessä. Pitkin kevättä sain pitkälti merkkejä siitä, että minun täytyy luopua e-pillereistä, kunnes tuli se päivä, että tiesin etten enää yhden yhtä e-pilleriä enää voi syödä. Sen myötä käynnistyi prosessi, joka on ollut koko vuoden kantava ja merkittävin teema. On kuin kehoni ja minun väliltäni olisi rymäytetty raskaat pölyiset samettiverhot pois, aloin tuntea valtavasti ja täytyy myöntää, että välillä olen ollut täysin ymmälläni ja pitelemättömissä näiden heränneiden asioiden kanssa. Toisaalta tiedän, että tämä kokemus on ollut yksi parhaista elämässäni. Jo aiemmin matkallani minusta oli tullut Äiti. Nyt minusta tuli Nainen, feminiininen, rohkea, seksuaalinen, voimakas Nainen ja etenkin puoliso ja kumppani (eihän tässä olekaan kuin 12 avioliittovuotta takana... että pitkän matkaa on saanut harjoitella ja nyt vasta tässä pisteessä...)

Matka naiseuteen on ollut huikea. En olisi koskaan voinut villeimmissä unelmissanikaan kuvitella miltä minusta nyt juuri tuntuu, täynnä rakkautta, intohimoa, itsevarmuutta... ja kaikki tämä vaikka olen aivan matkani alussa. Kuinka tunnen olevani elossa ja tämän kautta ottavan paikkani maailmassa aivan erilaisella tavalla kuin ennen.

Susinainen minussa on nyt herännyt täysin, en ole enää patriarkaalisen yhteiskunnan alistama "koira". Minä kuljen nyt Villien Naisten polkua, Lilithin, Eevan ja Maria Magdalenan jalanjäljissä.

Susi on villi ja älykäs. Se on selviytyja ja vaeltaja, joka liikkuu laajalla alueella. Susi uskaltaa jättää turvallisen kodin ja kulkea erämaassa, matkata luonnon armoilla kohti tuntemattomia ja tutkimattomia alueita. Sudessa on villiä, kesyttämätöntä voimaa, ja tuo voima on myös jokaisen naisen sisällä. (Katja Frange: Kuunsilta)

 Uusi ystäväni kirjoitti minusta

Susi - tuli 🔥 lauma, lauman hyvinvointi, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Vapaus kulkea sinne missä on valo. Kääntää kaikki kivet väsymättä, sisukkaasti, ei anna periksi.
Mystinen, salaperäinen, kommunikoi silloin kun on sanottavaa.
Villi ja vapaa kuun valossa kulkija 🌑🌓🌕🌗🌑

Minussa on valloilla nyt etenkin susinaisen sisäinen Tuhoajatar, Sisäisen Suuren Äidin vastapari. Tällä hetkellä tunnen olevani paljon enemmän Tuhoajatar tai Intohimotar kuin Suuri pyyteetön Rakkaus. Tiedän, että se on vain yksi vaihe matkallani, joka minun täytyy käydä läpi ja ottaa elämääni mukaan, mutta tunnen myös vahvaa vetoa siihen, että minun lahjani on jossain vaiheessa herättää myös muissa naisissa Suden ja Villin Naisen voimaa. Tai oikeastaan teen sitä jo nyt, tässä, kirjoittamalla.

Nainen on kuin villi luonto, yhtä aikaa kaunis ja kauhistuttava. Rakkaudellisen ja lempeän äidin lisäksi jokaisen naisen sisällä on myös Tuhoajatar, tumma feminiininen puoli. Se on pelotonta ja häpeilemätöntä, kuin Kali-jumalattaren energiaa. Kuin villi ja kesyttämätän susi, naisen sisäinen Tuhoajatar voi repiä riekaleiksi sen, mikä estää naista elämästä oman totuutensa mukaisesti. Tuhoajatar herättää naisessa sisukkuuden, periksiantamattomuuden, sekä rohkeuden kohdata, kuolettaa ja purkaa kaiken sen, mikä ei enää palvele korkeinta parasta. (Katja Frange:Kuunsilta)

Moonstone tuntuu tasapainottavan tuota niin, että muistan etteivät kaikki kestä voimaani näin ja että minun täytyy myös antaa tilaa muiden energialle. Oikeastaan yksi parhaista asioista mitä voin välillä tehdä on olla tekemättä mitään. Minä joka olen tehnyt aina paljon yksin, selvinnyt yksin, osannut tehdä mitä vain mitä olen halunnut, yksin ilman apua kiitos... yksinäinen Susi, joka ei tarvitse ketään eikä mitään, eikä periaatteessa tarvitse vieläkään, mutta jättäytymällä tästä pois, minä voin luoda toiselle tilan loistaa, ottaa oman voimansa käyttöön, olla tarpeellinen, tuntea osaavansa auttaa (minuakin).

Kaikkea ei ole pakko todellakaan tehdä yksin, vaikka osaisikin. Kun avaa itsensä ainaisen antamisen sijaan myös vastaanottamiselle... huomaa paljon uusia asioita. Tämä koskee myös parisuhdetta. Kun aloin kehittämään feminiinistä puoltani, huomasin kuinka mieheni sai enemmän tilaa olla mies, maskuliininen, voimakas. Annoin hänelle tilaa hengittää, olla vapaammin mies, ilman että hänen täytyi ottaa minulta sitä tilaa "väkisin", joka johti siihen, että minusta tuntui että minua jyrätään ja minä jyräsin vielä kahta kauheammin takaisin omalla maskuliinienergiallani.
Ehkä mieheni saattaa olla kanssani välillä kummissaan, vaikka suhteemme on upeampi kuin koskaan, sillä sen verran epätasapainoisia omat feminiini ja maskuliinienergiani ovat nyt olleet. Niin kauan olen elänyt maskuliinisen naisen mallia, että siitä on todella vaikeaa muistaa päästää irti, on vaikea muistaa ettei tarvitse enää, että joskus voi vain antaa olla ja joskus voi näyttää myös heikkoutensa.

Moonstone on toisaalta vahvistanut matkaani, mutta myös tasoittanut sitä etten kävisi aivan niin ylikierroksilla. Sillä täytyy sanoa, tämä Flow on upea, mutta todellakin myös aivan mielettömän uuvuttava. Välillä minun tekisi mieli vain heittäytyä matolle pitkäkseni ja huutaa, etten jaksa enää! Ja niin itseasiassa teenkin. Ja onneksi en ole yksin jaksamassa, vaan minulla on elämässäni oma lauma. On oma perhe ja kumppani, on upeat ystävät ja lisäksi vielä mahtava joukko muitakin ihmisiä, jotka ovat ilmestyneet elämääni syystä jos toisesta. Minä voin sanoa, apua en kestä, auttakaa! Ja joku tuntee kutsumuksena tulla minua tukemaan ja aina voin ottaa energiakiven, hengittää, sulkea silmäni, kuunnella ja tuntea, sillä universumi osaa lähettää juuri aina oikean avun, oikeaan aikaan kun vain pyydän.

Joten

Mitä mahtavinta viikonloppua

Rakkaudella
Ikionnellinen

iive

Matkalla kohti unelmaa

On Minä Olen Messujen jälkeinen aamu. Takana pitkä intensiivinen viikonloppu. Stereoista soi Deepthin uusi Valoa-levy. Olo on huikea, upea, sekava, vähän jännittynytkin.

Vuosi sitten kävin messuilla yksin. Nyt sain jakaa matkan kolmen upean naisen kanssa. Vuosi sitten kannoin surua sydämessä siitä, että mistä ihmeestä minä sen oman heimon löydän ja nyt se on tässä. Se tunne on Upea 💗 Minulla on sisaria, joiden kanssa tätä elämää ja kokemuksia jakaa. Eikä ne sisaret näihin kolmeen ihanaan lopu, vaan sisaria, saman polun valinneita kulkijoita tupsahtelee elämään sieltä sun täältä ja joka ikisestä olen niin kiitollinen 💗 En ole yksin, en ole outolintu, minulla on paikka tässä elämässä, sisarten keskellä 💗 Ja meitä on paljon! Näitä ihmisiä suorastaan tulee nyt ovista ja ikkunoista ja se on aivan mahtavaa 💗

Mitkään messut, edelläkävijät tai luennoitsijat eivät voi meidän elämäämme muuttaa, etenkään puolestamme. He voivat kuitenkin olla sanoina, tunteina, tien näyttäjinä sille mitä kohti itse hapuilemme. Sieltä omasta sydämestä, valosta, vaistosta on ne omat voimat löydettävä, omin keinoin. Mutta aina helpottaa se, että voi nähdä toisen siinä omalla matkallaan tai kun voi jakaa matkan toisen kanssa, niin sisaren, veljen tai puolison tai oman äidin ja tyttären.

Miksi kirjoitan tätä blogia? Sitä olen miettinyt paljon. En halua ketään neuvoa, en halua kirjoittaa artikkeleita, arvosteluita tai "lehtijuttuja". Haluan kirjoittaa ihmisenä ihmiselle, naisena naiselle, sisarena sisarelle, sisarena veljelle. Samalta tasolta, en ylempää, en alempaa. Näyttää vain millaista tällainen elämä on kun sitä johdattaa oman sydämen valo ja yhteys suurempiin korkeampiin voimavaroihin. Tarkoitukseni ei ole ketään johdattaa, opettaa tai neuvoa, vain näyttää, että tällaistakin elämä voi olla. Eikä kaikkien tarvitse tällaista polkua kulkea, sillä kaikilla meillä on omat tiemme.

Jokaisella meillä on omat intohimomme, ne taikavoimamme joita tässä elämässämme käytämme. Joku luo taidetta, joku parantaa, jonkun rakkaus tuo meille valoa, jonkun energia nostaa meissä ilon, joku on se joka näyttää meille voiman jota sisällämme kannamme. Minun intohimoni ja voimani on ainakin tässä hetkessä pitää huolta tästä meidän temppelistämme missä tätä matkaamme tässä maailmassa kuljemme. Kuinka me voisimme pitää huolta myös siitä, rakastaa ja arvostaa kehoamme, rakentaa siitä päivä päivältä upeammaksi rakkaudella, ei vaatimuksilla tai rääkkäämisellä.

Messuilta sain paljon eväitä oman polkuni kulkemiseen. Mitä voisin niistä kirjoittaa? Ajatukseni ja tuntemukseni ovat niitä kohtaan vielä todella sekavat, mutta on vahva tunne siitä mihin, miten ja miksi. Se, että ajattelin tieni johtaneen jo perille, se paljastui vasta hyvin pieneksi aluksi. Tämän ymmärtäminen herätti hetken ahdistusta ja pelkoakin. Vieläkö tästä pitäisi eteenpäin, korkeammalle mennä? Onko minusta siihen? Mitä minulta elämässä odotetaan? Onko se liikaa (koska siltä se tuntui)? Mutta on minusta ja sitähän minä oikeasti haluan. Muutos, alati virtaava vesi, roihuava liekki, virtaava ilma, elävä maa jalkojen alla. Mikään ei koskaan oikeasti pysähdy tai ole valmis, ei ainakaan minun elämässäni, sillä alati virtaamme, kehitymme, muutumme, kasvamme, opimme uutta, löydämme uusia polkuja joita seurata.

Koen, että tieni on myös sanoittaa. Näitä tunteita, tuntemuksia ja kokemuksia on joskus todella vaikea luoda sanoiksi, ymmärrettäviksi lauseiksi. Usein on paljon helpompaa vain katsoa toista ja pitää käsistä ja energia sekä tuntemukset virtaavat ilman sanoja, toinen ymmärtää kyllä. Se kieli on universaali.
Mutta meillä on myös puhuttu ja kirjoitettu kieli. Niilläkin kielillä minä haluan näistä asioista kertoa.
On helppo käyttää sydämiä, tähtiä, hymiöitä. Sata sydäntä ja homma selvä. Niiden energioiden tai tuntemusten pukeminen sanoiksi, ymmärrettäväksi tekstiksi tai puheeksi, sitä koen, että minun tulee tehdä ja harjoitella. Olen vasta tämän matkan alussa, olen kuin kirjaimia opetteleva pieni lapsi, mutta opin kyllä.

Että ei nyt tullut messupostausta siitä, mitä kävin kuuntelemassa, mitä tein tai mitä näin. Ehkä se tulee joskus ja varmastikin tekstieni seassa kulkien ainakin. Kiitokset kokemastani haluan kuitenkin antaa: Tim Whild, Suvi Bowellan, Deepthi, Ilkka Koppelomäki, Antti Heikkilä, Jaakko Halmetoja ja ihana rumpuhoitaja, shamaani Roy.

Tässä hetkessä kuuntelen Deepthin uutta Valoa albumia, välillä hymyilen, välillä nauran, välillä itken ja välillä vähän jopa suren. Kaikkea tätä rakkaudella, sydän ja sielu onnellisena ja värähtelevänä. Minä kuuntelen sydäntäni, minä olen matkalla kohti unelmaa, minä itseasiassa elän jo nyt koko ajan sitä unelmaani, koska siitä se lähtee. Ei ole enää mennyttä, ei ole vielä tulevaa, on vain olemassa tämä hetki.

Ihanaa viikkoa sisaret ja veljet

Rakkaudella

iive

Jumalatarjuttuja - Goddessthings

Jumalatar on naispuolinen jumala. Jumalattaret ovat usein olleet luojajumalattaria, äitijumalattaria tai hedelmällisyyden, kauneuden tai rakkauden jumalattaria, mutta myös esimerkiksi sodankäynnin ja metsästyksen jumalattaria on palvottu. Esimerkiksi maapalloa kunnioitettiin jo ennen ajanlaskun alkua nimityksellä Äiti Maa. (Wikipedia)

Viimeiset pari vuotta olen pyöritellyt mielessäni Jumalatar-ajatuksia. Siis sitä mitä on jumalattaruus ja voiko tavallinen nainen olla jumalatar?

Ensin ajattelin, ettei minusta saa jumalatarta kyllä millään. Minä siis, aivan tavallinen nainen (juu, no nyt tajuan senkin, etten ole ihan tavallinen - Not so ordinary Woman ja ettei kukaan ole tavallinen). Nyt tajuan myös ettei jumalattareksi itseään tuntevan tarvitse olla mitenkään eteerinen, saati edes kaunis. Maailma on täynnä jumalattaria, jotka ovat kauniita, mutta jotka ovat myös aikamoisia ja on rumiakin jumalattaria. On äitejä, on metsästäjiä, on viisaita naisia, porttoja, raivottaria... luen myös noidat samaan kastiin (ja siksi noidat oli tuhottava, sillä heidän taitonsa, tietonsa ja viisautensa oli uhka patriarkaaliselle yhteiskunnalle.)

Koen yhteyttä voimakkaisiin, jopa hieman pelottaviinkin jumalattariin. Vaikeinta minulle on samaistua hempeisiin ja herkkiin, sieviin tai seksikkäisiin jumalattariin. Nyt kaiken henkisen työstämisen ja etenkin e-pillereiden lopettamisen jälkeen olen mielettömän kiitollinen siitä, ettei tuo seksikkyys ei ole enää niin vaikeaa. (Hauskaa sinänsä, että nostin tätä kirjoittaessani juurikin Afroditen Goddess Guidance-pakasta) Herkkyyttäkin olen löytänyt sydänyhteyttä etsiessäni. Kaikesta huolimatta silti taidan sisältä olla eniten se voimakas (toivottavasti joskus myös se viisas ja nimenomaisesti sydänviisas) jumalatar, sellainen, joka joillekin on kyllä joskus vähän liikaa - Too Much, mutta se kai lienee on tehtäväni ollakin. Salama, pyörremyrsky, noitanainen tai niin kuin Ixchel - Medicine Woman.

Eilen vietimme EnkeliJumalatar-piirin iltaa eteeristen öljyjen merkeissä. Tällaiset piirit ovat kyllä huikeita ja niiden kautta olen tavannut monta upeaa naista, nousevaa sisarta. Piirissä kokoonnumme vaihtelevin kokoonpanoin jonkun piiriläisen kotona, luottamuksellisessa läsnäolossa. Piirissä sillä mitä olet ulkoisesti tai asemallisesti, sillä ei ole mitään väliä. Voit vain olla Sinä - puhtaana, turvassa, tasa-arvoisena ja jakaa sisaruuden. Piirit ovat olleet elämässäni viime vuosina todella tärkeitä, sillä jos ja kun on vaikeaa tuntea yhteyttä niin sanottuun tavalliseen elämänmenoon, antaa piiri tunteen siitä, että et ole kuitenkaan millään tasolla yksin, koskaan. Piirin illat sisältävät monien mielestä ehkä ihmeellistä hömppää (mutta mikä sen parempaa tässä raadollisessa maailmassa?) mutta myös aivan mielettömän upeita sydämen kohtaamisia sekä uskomattomia syvällisiä keskusteluja.

Teimme tällä kertaa mielettömän matkan chakrojen ja öljyjen maailmaan. Hieman mietin etukäteen, että millainen pölläkkä syntyy kun kymmenkunta naista laittaa öljyjä vähän sinne sun tänne, mutta kaksi astmaatikkoa ja yksi migreenikko eivät olleet millänsäkään. Itse olen siis noista astmaatikoista toinen, tosin oireita minulla ei ole nykyään muutoin kuin kemiallisten hajusteiden kanssa (joista saan myös kyllä sen migreeninkin). On huikeaa ymmärtää ja etenkin tuntea se muutos siihen miltä joskus ennen tuntui.

Olen erittäin tuoksumuistoihminen, tuoksujen kautta muistan paljon asioita. Edellisen kerran kun meillä on piirissä ollut öljyjä, olin niin kireä, niin vihainen, niin väsynyt, lukossa, kuin äärimmilleen vedetty vieteri, joka voisi pienestäkin venytyksestä suuntaan jos toiseen, hajota sirpaleiksi - ja silloin minusta tuntui, etten kestä näitä öljyjä lainkaan. Hyvin harva öljy tuoksui hyvältä, ne koskettivat minun sisimpääni jollain sellaisella tasolla mihin en ollut mitenkään valmis.

Sain eilen muistutuksen tuosta tunteesta, se oli onneksi vain vierailu, joka muistutti minua nauttimaan siitä millaisen matkan olen kulkenut puskemisen maailmasta - hyväksynnän ja nautinnon maailmaan.
Mitään ei tarvitse enää tehdä väkisin.

Tänään nautin kehoni voimasta ja olin niin onnellinen. En tehnyt mitään erikoista, luin kirjaa, kävin kaupassa, ostin lahjan ystävälle, kävin "kahvilla", hiihdin ja uin. Silti on aikamoista tehdä, nähdä ja tuntea asioita kun tuntee näin, aikamoinen bliss 💗

Ja hei tiedän että teitä on siellä muitakin 💗 ja jos asut jyvässeudulla ja haluat liittyä meidän piiriin, niin laita viestiä 💗

💗 Rakkaudellista viikonloppua 💗

iive

Vuosi 2018 olit niin hyvä - 2019 tästä tulee jotain upeaa!

Vuosi 2018 oli superia. Sain niin paljon. Etenkin kun opin olemaan tässä hetkessä onnellinen, just juuri nyt, vajavaisena, en vasta sitten kun olisin saavuttanut jotain.

Paljon vihreää, paljon värejä, paljon rakkautta, paljon aivan mahtavia ihmisiä, paljon taidetta, paljon upeita kirjoja, paljon menoa ja meininkiä, mutta myös lepoa ja itsensä kuuntelua. Paljon uimista, hetkiä luonnossa ja aika monta tuhatta litraa vettä kastelukannuissa, mutta sen sitten huomasi kunnossakin positiivisesti. Paljon hyvää rakkausruokaa, paljon treenejä, paljon terveyttä ❤️

Ja kaksi juttua oli elämästäni poissa ja niitä en ikävöi lainkaan,
sillä vuoden 2018 sain elää ilman kipua ja ilman syömishäiriötä ❤️
Niiden tilalla oli kaikkea tuota muuta.

Vuodesta 2019 tulee jotain upeaa ❤️ Tiedän niin sen ❤️ Elämää eletään nyt sisäisestä voimasta käsin, annetaan sen valon loistaa mikä meissä on ja vastataan vastakkainasetteluun ja hallitsemiseen rakkaudella ❤️

My divine right is not fitting perfectly into a society that would make me conform. It is not eternal beauty. It is not to be a breeding ground and midwife to the poison of the past. No, my divine right is truth. It is love. It is freedom.
And the more we realize that each of us in born deserving of this and speak up, the more we shall rise.

I am a Queen. I am a Warrior. I am a freaking Amazon. I am a woman dammit.

And I won’t be silenced ever again. -Ara-

❤️ Rakkaudella 2019 ❤️

iive