Energiahoitoja ja kaikenmaailman huuhaata? Vai onko?

Kuluneella viikolla ja jo sitäkin edellisellä, on media ollut aivan valtavan kiinnostunut vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja ns. puoskarilakia ajetaan eteenpäin. Tästä aiheesta on kirjoitettu niin puolesta kuin vastaankin. Julkinen media aika selkeästi tuntuu olevan puoskarilain puolesta, ne jotka taasen ymmärtävät myös vaihtoehtohoitojen hyvät puolet... heidän äänensä kuuluu taasen somessa.

Koska en ole tieteellinen kirjoittaja, en halua ottaa tähän asiaan tieteellistä kantaa, mutta koska minulla on omakohtaista kokemusta, niin sen haluan puolestani jakaa. Yksikin joka sen jälkeen on hieman suvaitsevampi... sekin on hyvä se.

Olen lähes koko ikäni ollut huono nukahtamaan. Reagoin erikoisesti perinteisiin nukahtamislääkkeisiin eli ne eivät minua nukuta vaan pikemminkin valvottavat. Sekava olo niistä toki tulee ja aamulla olo on melkoinen kun et ole nukkunut, mutta elimistössäsi on lääkkeen jäljiltä vielä sekava ja tokkurainen olo. Ennen melatoniinia lääkärit olivat kanssani täysin voimattomia, koska heillä ei ollut tapaa hoitaa minua.

Viime vuosien aikana olen alkanut heräillä öisin. Nukahdan kyllä melatoniinin avulla, mutta 3-4 aikoihin herään ja valvon enkä oikein saa enää unta tai saamani uni ei ole enää ns. syvää unta, joten aamulla herätessäni olen todella väsynyt. Olen useampaan otteeseen käynyt asian tiimoilta lääkärissä, mutta heillä ei ole minulle antaa minkäänlaista muuta hoitoa kuin mielialalääkkeitä.

Mirtatsapiini pienellä annoksella auttaa tukemaan yhtäjaksoista unta. Valitettavasti lääkkeellä on melkoisia haittavaikutuksia ja reagoin tähänkin lääkkeeseen vahvasti. Paino nousee, parisuhde-elämä ei kiinnosta ja mikä parasta lääke aiheutti aistiharhoja ja maniaa (vakava mielialahäiriö).

Muita mirtatsapiinin mahdollisia haittavaikutuksia ovat:

Hyvin yleinen (voi esiintyä yli 1 käyttäjällä 10:stä):
ruokahalun lisääntyminen ja painon nousu, väsymys ja uneliaisuus,päänsärky, suun kuivuminen.

Yleinen (voi esiintyä enintään 1 käyttäjällä 10:stä):
horros, heitehuimaus, vapina, pahoinvointi, ripuli, oksentelu, ummetus, ihottuma tai iho-oireiden puhkeaminen (rokkoihottuma), kipu nivelissä (artralgia) tai lihaksissa (myalgia), selkäkipu, huimaus tai pyörrytys noustaessa nopeasti seisomaan (ortostaattinen hypotensio), nesteen kertymisestä johtuva (tavallisesti nilkkojen tai jalkaterien) turvotus (edeema), väsymys, vilkkaat unet, sekavuus, ahdistuneisuus, unihäiriöt.

Ketipinor eli ketiapiini kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään. Pakkausselosteessa ei lue käyttöaiheeksi unettomuutta, mutta tähänkin vaivaan lääkärit tätä lääkettä määräävät. Tämäkin lääke nostaa painoa, joka ei sovi muutenkin painon kanssa kamppailevalle. Sen haittavaikutuslista on aika kattava ja jokainen voi omalla kohdallaan miettiä söisikö vai eikö söisi.

Yleiset Ketipinorin haittavaikutukset (saattaa esiintyä enintään 1 henkilöllä 10:stä):
nopea pulssi, sydämentykytys, hakkaus tai muljahtelu, ummetus, ruoansulatusvaivat, voimattomuus, käsien tai jalkojen turvotus, matala verenpaine etenkin ylösnoustessa (tämä voi aiheuttaa huimausta tai heikotusta, voi johtaa kaatumiseen), korkea verensokeri, näköhäiriöt, epänormaalit unet ja painajaiset, lisääntynyt ruokahalu, ärtyisyys, puhekyvyn ja puheen häiriöt, itsemurha-ajatukset ja masennuksen paheneminen, hengenahdistus, oksentelu (lähinnä iäkkäillä), kuume, muutokset veren kilpirauhashormonipitoisuuksissa, tietyn tyyppisten verisolujen määrän pieneneminen, verestä mitattavien maksaentsyymien määrän suureneminen, prolaktiinihormonin pitoisuuden suureneminen veressä. Prolaktiinihormonin pitoisuuden suureneminen veressä voi harvoissa tapauksissa aiheuttaa: rintojen turpoamista miehillä ja naisilla ja odottamatonta maidonvuotoa kuukautisten poisjäämistä tai epäsäännöllisyyttä naisilla.

Tämä viimeinen kohta luettelosta onkin kohdallani huomioitava. Koska olen aivolisäkekasvainpotilas, jolla on nimenomaisesti prolaktiinikasvain aivolisäkkeessä, ei lääkäri olisi saanut koskaan edes määrätä minulle kyseistä lääkettä.

Nyt kun unettomuuden suhteen oli käyty a) perinteiset nukahtamislääkkeet ja b) nukahtamiseen vaikuttavat mielialalääkkeet läpi (tässä nyt vain kaksi tosiaankin edustettuna) ja todettu ne kohdallani sopimattomiksi voi lääkäri nostaa kädet pystyyn ja todeta etteivät he pysty minua hoitamaan. Tästähän seuraa se, että jään ilman hoitoa.

Vuonna 2015 sairastuin fibromyalgiaan, jonka hoito tuntuu suomessa olevan aivan lapsenkengissä (vrt. esim USA) ja suhtautuminen on erittäin vaihtelevaa erinomaisesta - erittäin asiattomaan. Sairaudella on diagnoosinumero ja esim. Kela antaa maksusitoumuksia (oli ennen järjestävänä tahona) sopeutumisvalmennuskursseille. Siltikin osa lääkäreistä on sitä mieltä ettei potilas ole "oikeasti sairas" vaan hänellä on niin sanotusti "vikaa päässä" ja vaikka kipuoireyhtymä aiheuttaisi työkyvyttömyyden, ei se ole sen peruste vaan työkyvyttömyys todetaan jonkin sen sivuoireen kuten masennuksen perusteella.

Duodecim 2004;120:237–46
M79.0 – mistä fibromyalgiassa on kyse,
mitä hoidoksi?
Pekka Hannonen ja Marja Mikkelsson 

Fibromyalgia on krooninen kipuoireyhtymä. Sitä potevat ovat uupuneita ja heillä on
runsas psykosomaattinen oirekirjo. Oireyhtymää esiintyy noin 2 %:lla väestöstä. Suurin
osa potilaista on naisia. Potilaiden keskushermoston kivunkäsittely- ja stressivastemeka-
nismit toimivat poikkeavasti. Fibromyalgiaa sairastavan kipukynnys on alempi kuin ter-
veiden. Samanasteinen kiputuntemus aiheuttaa sekä terveillä että fibromyalgiapotilailla
samansuuruisen subkortikaalisen ja somatosensorisen aivokuoren neuroaktivaation, mut-
ta terveillä sen aikaansaaminen edellyttää suurempaa energiamäärää. Hoidon kulmakivet
ovat potilaan elämäntilanteen kartoitus, informointi sekä terveysliikunnan ja stressinhal-
lintakeinojen opettaminen. Diagnoosi on kiistanalainen ja herättää lääkäreissä ristiriitai-
sia tunteita. Vaikeimmin oireilevat potilaat ovat vajaakuntoisia, mutta Suomessa fibro-
myalgiadiagnoosi ei ole työkyvyttömyyseläkkeen peruste. (lainauksen lähde)

Fibromyalgian hoito tuntuu olevan asia johon, ainakaan omalla kohdallani, ei lääkäreillä ole keinoja. Taas hoidoksi suositellaan mielialalääkkeitä kuten Triptyliä, joka kohdallani aiheuttaa mm. manian, joka on erittäin vakava mielialahäiriö. Muistakaan kokeilemistani lääkkeistä (mielialalääkkeitä, vahvoja kipulääkkeitä (jotka aiheuttavat riippuvuutta), epilepsialääkkeitä) ei ole ollut hyötyä vaan kipujen lisäksi saan myös lääkkeiden aika laajat ja rankat sivuvaikutukset, joiden seurauksena olisin työkyvytön. Olen taas henkilö, jonka vaste länsimaisiin lääkkeisiin on huono, joten lääkärit nostavat kädet pystyyn.

Potilas ei reagoi tavanomaisiin hoitomuotoihin. Ei voida hoitaa.

Jos jäisin tämän asian kanssa tähän, olisin mitä luultavammin alle 40-vuotiaana työkyvytön, masentunut ja eläisin yhteiskunnan tarjoamalla minimituella. Sen sijaan, että diagnoosini olisi kipuoireyhtymä ja nukkumisen häiriötila, olisi diagnoosini sen sijaan vakava asteinen masennus ja määrittelemätön ahdistustila tai jokin muu vastaava. Näin ollen minut olisi luokiteltu tämän jälkeen kipupotilaasta mielenterveyspotilaaksi (jota siis en ole).

Koska en halua olla alle 40-vuotiaana työkyvytön vaan haluan olla elinvoimainen nainen, puoliso ja äiti, siis ihminen ja terve sellainen, hakeuduin ottamaan selvää näistä vaihtoehtoisista hoitomuodoista. 

Olen hoitanut itseäni ruokavaliolla (jolle lääkärit eivät nähneet mitään perustetta, kunnes tapahtui tilanne jossa todettiin, että kappas sinullahan on iho-keliakia eikä ihottuma (ja näin ollen suolistovaurioita) oho!). Olen hoitanut itseäni vyöhyketerapialla, meditaatiolla, energiahoidolla ja liikunnalla. Olen lisäksi kokeillut erilaisia luontaistuotteita kuten vitamiineja, hivenaineita, yrttejä ja adaptogeeneja. Jotkut ovat olleet kohdallani toimivia, jotkut eivät. Toimimattomuudesta ei ole kuitenkaan seurannut mitään muuta kuin toimimattomuutta. Ei ole tullut kaupan päälle 22 erilaista epämiellyttävää haittavaikutusta.

Tällä hetkellä olen muussa elämässä suhteellisen tasapainossa, joten jaksan hoitaa itseäni ja näin ollen olen myös aikalailla oireeton. Nukun kohtalaisesti (vuorotyöstä ja stressistä huolimatta) ja kipuja minulla on vähän, kovia kipuja ei ole lainkaan. Mutta voin todeta ettei tämä tule ilmaiseksi vaan vaatii aivan mielettömästi työtä ja itsensä hoitamista joka päivä. Tuota itsensä hoitamisen taakkaa voi hieman pienentää käymällä esimerkiksi erilaisissa hoidoissa (hieronta, vyöhyketerapia tai energiahoito). Myös muilta saamani tuki auttaa jaksamaan.

Kaiken tämän työn jälkeen mitä olen tehnyt ja mitä joudun edelleen tekemään... niin vaihtaisinko tämän kaiken siihen, että lääkäri kirjoittaisi minulle reseptin lääkkeeseen, jota sitten tunnollisesti söisin ja olisin hyvin nukkuva ja kivuton? Voitte uskoa että todellakin vaihtaisin.

Sellaista vaihtoehtoa ei vain ole olemassa.

Olen siinä mielessä onnekas ihminen, että minulla on ollut energiaa sen verran, että olen voinut itse etsiä itselleni apua. Sairauteni eivät ole olleen vielä niin pahassa vaiheessa, että olisin lamaantunut. Se että tuolla on tuhansia ihmisiä, joilla on esimerkiksi erittäin pahoja kipuja tai väsymysoireyhtymää sairastavat tai vaikkapa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat (jotka eivät reagoi siihen perinteiseen lääkkeeseen). Heidän puolestaan minä olen huolissani. Mistä he saavat jatkossa apua jos suomessa kielletään sellaisia hoitomuotoja, jotka esimerkiksi muissa maissa ovat käytössä aivan tavallisilla terveysasemilla?

Miksi suomi on tämän asian suhteen sellainen takapajula, että kaikki itselle vieras pitää kieltää?
Minä sanon, että tutustukaa älkääkä vain pelätkö! Olkaa rohkeita.

Asioille joiden kanssa ei itse ole ollut tekemisissä, niin niille on helppo naureskella tai niitä on helppo arvostella ja pelätä. Sen sijaan että osoittaisi mielenkiintoaan tai antaisi edes olla.

Ymmärrys ja erilaisuuden suvaitseminen. Se tuntuu edelleenkin olevan kovin vaikeaa tässä maailmassa.

Ja minä niin toivon, että te jotka nyt arvostelette meitä "hulluja" sairaita, että te ette koskaan tule kokemaan sitä miltä tuntuu kun leimataan toivottomaksi tapaukseksi.

iive

Rakkauden tähden, sumusta valoon

Lauantaina heräsin pitkästä aikaa todella virkistyneenä. Kerrankin tuntui siltä, että olin nukkunut tarpeeksi ja olihan tuota unta kertynyt yli 12h, että tarpeeseen tuli. Kerrankin tuntui siltä ettei itseään tarvinnut repiä sängystä ylös väkisin ja juoda kahvia niin paljon kuin vain vatsa kestää pysyäkseen edes jotenkin skarppina.

Matkalla Tampereelle ihmettelin ruskaa ja sitä miten maailmassa oli yht'äkkiä värit. Valtavasti keltaista, vihreää, oranssia, taivas tosin oli harmaa, mutta ehkäpä värit juuri siksi loistivat niin kirkkaasti. Tuntuu kuin olisin viettänyt elämästäni 2kk jossain sumussa(?) ja niistä viimeiset viikot ainakin jossain hernerokkasumussa. Olin onnellinen kun hetkeksi sain karistaa ahdistuksen pois sydämestä. Sitä olin pyytänyt ja sen sain.

Edellisen kirjoitukseni myötä blogissa on käynyt useita tuhansia lukijoita. Olen saanut aivan valtavasti positiivista ja kiittävää palautetta eri kanavista siitä, että aukaisin omalta kohdaltani miltä kilpailutuksen kohteeksi joutuminen tuntuu työntekijästä.
Ja se oli tosiaan minun kokemukseni, minun fiilikseni ja minun ajatukseni ja tunteeni tästä prosessista. Joku toinen olisi voinut tämän saman prosessin käydä paljon helpommin (tai vaikeammin), joku toinen päätti olla kokematta koko juttua ja lähti (sekin aivan todella ymmärrettävä valinta), minulle se nyt on vain ollut tällainen. Olen saanut palautetta myös siitä etten olisi saanut kirjoittaa tekstiäni. Olen myös valitettavasti kirjoituksellani loukannut toisia. Olen siitä valtavan pahoillani jos minun kokemukseni ja tunteeni loukkaavat, koska se ei ole ollut missään tapauksessa tarkoituksenani. Tarkoituksenani on ollut vain ja ainoastaan kuvata omaa kokemustani.

Olen paljon miettinyt tulevaisuutta ja sitä voinko jatkaa näin? Voinko vain kohautta olkapäitäni ja tyytyä siihen, että tällä alalla kilpailutus on nyt vain arkipäivää ja se on kestettävä. Minulla on myös vaihtoehto, vaikka sekään ei ole todellakaan mieluisa. Minulla on myös vaihtoehto lähteä. Lähteä esimerkiksi seuraavan kilpailutuksen kohdalla. Tarkkaan on harkittava ja mietittävä mikä on se minun elämäni juttu ja annanko ulkopuolisen tilanteen hajoittaa sydäntäni? Voin aivan varmasti toteuttaa kutsumustani auttaa toisia myös toisella tavalla. Tämä vaihtoehto on sellainen, jota minun on todellakin myös mietittävä vaikkei se hyvältä tunnu sekään. Toivon kuitenkin, että kansalaisaloite saisi tarvitsemansa kannatuksen ja että päättäjät kuuntelisivat. Käsittääkseni asia on myös käsittelyssä laajemmin mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, tästä tosin en mitään kirjallista faktaa löytänyt. Ilmeisesti vain päätökset löytyvät, ei keskeneräiset prosessit, mutta jostain muistelen kuitenkin näin kuulleeni...

Mutta jos unhodetaan työ, niin olin todella onnellinen kuitenkin siitä, että eilisen sain nauttia miettimättä. Matkasimme mieheni kanssa Tampereelle viettämään 10 vuotishääpäivää. Ja niin kiitollinen olen siitä kuinka mahtavat puitteet me tälle saatiinkin.
12 vuotta sitten tapasimme ja eräät löivät tosiaan vetoa siitä, että ei tule kestämään, nyt voisin vaan kysyä, että kuka voitti ja kuka hävisi?

Vaikka meille on elämässä annettu raskaitakin taakkoja kannettavaksi, ihan alusta asti ja todellakin välillä tuntuu siltä, että eikö tämä jo riittäisi, on silti meille annettu niin paljon kun meillä on Rakkaus. Meillä on rakkaus toisiimme ja meille on annettu myös lapsi ja mahdollisuus kokea rakkaus myös perheenä ja vanhempana. Niin on jaksanut ne koettelemuksetkin, ne kamalat hetket elämässä.

Ilta oli onnistunut vaikka emme yömyöhään jaksaneetkaan juhlia. Kahdenkeskinen aika kuitenkin on niin arvokasta, että jo sekin itsessään riitti. Yövyimme Sokos Hotel Villassa, jossa saimme hääpäivän kunniaksi huoneluokan korotuksen tunnelmalliseen sviittiin. Ihan mahtava juttu! Ehkäpä heille pieni asia, mutta meille tuo oli tosi iso juttu! Kiitos! Miehen golf-kilpailu palkinto oli säästetty tälle illalle, tosin minun makuni ei ole niin hienostunut, että osaisi erottaa shampanjan ja kuohuviinin toisistaan. Ihan yhtä hyvää kumpikin, mutta olihan se mahtavaa että oli tällainen vaihtoehto tälle spesiaalille illalle.
Teatterit oli loppuunmyyty, niin mentiin leffaan ja kerrankin miehen tyyliin katsomaan Kingsman-elokuvaa, joka oli ihan viihdyttävä. Etenkin kaiken se kestää-rakkausteema pääjuonen ohessa oli virkistävä poikkeus jos vaikkapa vertaa Bond elokuvien naisten seksistisyyteen ja esineellistämiseen.

Trattoria on jo Jyväskylässä todettu hyväksi ravintolaksi ja samaa se oli Tampereellakin. Tampereen ravintola oli ehkäpä vieläkin intiimimpi ja lämpöisempi kuin Jyväskylän Paviljongin ravintola. Mainio paikka siis viettää romanttista iltaa ja herkutella.

Sunnuntaina olikin mainiosti Tampereen päivä ja mm. kaikkiin museoihin vapaa pääsy. Kävimme Sara Hildenin taidemuseossa katsomassa upean Robert Longon näyttelyn. Suosittelen vahvasti! Kuvista ei saa edes ripausta siitä, miltä nämä valtavat lähes valokuvantarkat hiilipiirrokset näyttävät. Siis upeaa!

Kävimme lisäksi myös Tampereen taidemuseossa, mutta siellä oli kuvaaminen kielletty ja tämä oli ilmeisesti estetty myös jollain valo(?)tekniikalla koska kuviin tuli raitoja (yritin kuvata ennen kuin tajusin, että on kielletty). Sitten olikin aika palata kotiin.

Ja nyt alkaa taas arki, mutta toivon sumun ja harmauden hälvenevän arjenkin keskeltä. Täytyy vain kerätä rippeet ja kasata itsensä taas vain eteenpäin ja ehkäpä kehitellä jotain juttua mitä odottaa. Keksiä niitä valopilkkuja arjen keskelle. Naisten piirin iltojakaan kun ei ole ollut...

iive

ps. Mutta se jos mikä, niin siitä olen miehelleni kiitollinen kun hän näkee mut aina kauniina. Olin sitten vähän hoikempi tai pyörempi, niin aina hän mua kehuu ja arvostaa minua, niin ulkonäköä kuin ajatuksianikin (vaikkei niitä aina ihan ymmärräkään kun ovat kuulemma niin monimutkaisia ja niinhän ne ovat). Tämäkään kun ei itsestäänselvyys ole. Sanoin sen ääneenkin, mut sanon sen vieläkin, Kiitos <3 Olet Rakas <3

Outoja ympyröitä

Maanantaina ajeltiin Vaasaan. En ole koskaan käynyt pohjanmaalla, enkä kyllä myöskään oikein missään länsirannikon kaupungissakaan, paitsi Turussa tietysti. Kiersimme läpi Pohjanmaan pikku paikkakuntien ja kävin maanantain aikana varmaan kymmenellä eri paikkakunnalla (miehen työn vuoksi) joissa en ollut koskaan käynyt. Pohjanmaalaiset pitäjät näyttivät sympaattisilta ja toisaalta aika mahtipontisilta komeine taloineen. Jonkinlaista sielunyhteyttä tuonne tunsin, onhan osa minun sukupuutani nimenomaan pohjanmaalta kotoisin vaikka itse vierailin tuolla lähes ensimmäistä kertaa. Vain kerran olen häissä ollut yhden illan Kalajoella.

Vaasassa oltiin kunnon turisteja ja käytiin katsomassa Strömsö, Raippaluodon silta ja Vanhan Vaasan rauniot. Säätiedotus lupasi huonoa säätä, mutta ei satanut, tuuli vaan, joten oli ihan hyvä sää. Merivesikin tuntui käteen yllättävän lämpimältä. Söimme piknikin erään pienvenesataman rannassa ja nautin kun merivesi tuoksui.

Tämä on näitä sarjassamme laatuaikaa itselle (päivisin) ja parisuhteelle (miehen työpäivän jälkeen) reissuja, heinäkuussa päästään koko perheen kanssa reissaamaan.

Aika hyvin tuli vedettyä eilinen. Aamulla 07.15 työ-yö loppui ja autossa nukuin noin 45min koko matkan aikana. Ravintolaillallisen ja vaahtokylvyn jälkeen voitte arvata, että unta ei tarvinnut odotella.

Aamulla sai herätä sateiseen Vaasaan, mutta koska oli taidemuseo-kierros edessä, niin eihän tuo haitannut.

Vaasan taidehallin pihassa kukkivat Alppiruusut. En ole koskaan itseasiassa katsonut niitä läheltä. Tuo yksittäinen kukkahan on aivan upea!

Taidehalli oli aika pieni. Siellä oli meneillään Panu Ruotsalon Heräämisen värit ja muodot sekä Meeri Koutaniemen Finintiaanit näyttelyt. Etenkin Ruotsalon isot maalaukset olivat huikeita ja värikkäitä ja tosiaankin isoja. Taidehallin ikkunoissa oli ikkunalaudat joilla sai istua ja katsoa tauluja rauhassa. Ääniherkkää ärsytti taustalla pyörivä lyhytdokumentti, haluan katsoa taiteeni hiljaisuudessa kiitos.

Valokuvien katselusta pidän kyllä, mutta en ehkä niinkään näyttelyissä, joten se kokemus jäi hieman ohueksi.

Seuraavana kävelyreitillä oli Tikanojan Taidekoti, jonka näyttely Pariisi 1894: Gauguinin ja Strindbergin piirin suomalaistaiteilijat saivat kerrankin minut oikein hyrisemään innostuksesta. Näyttelystä ei löytynyt yhtään taulua, jonka kohdalla olisin miettinyt sen paikkaa näyttelyssä eli toisinsanoen törmään usein näyttelyissä teoksiin, jotka eivät omaa silmään osu ja niitä katsellessa joutuu ankarasti miettimään kysymystä -Mikä on taidetta? Täällä moisia ei ollut vaan taidekokemukseen sai uppoutua oikein kunnolla. Koko kierroksen sai kylläkin olla vahdittavana, sillä ilmeisen arvokkaita teoksia vartioitiin huolella. Myös näyttelyn kiinteistö eli taidekoti oli upea tausta näyttelyille vaikka ehkä hieman enemmän olisi voinut olla myös kalustusta joukossa?

Gauguinin näyttelyn olenkin nähnyt Roomassa, silloin muistan ihailleeni töiden kokoa ja miettineeni kuinka ihmeessä niitä siihen aikaan kuljetettiin. Rullalla vissiin? Gauguin on ollut lapsesta asti yksi suosikkitaiteilijoistani. VanGogh kiri jossain vaiheessa rinnalle, muttei koskaan kuitenkaan ole saanut sellaista paikkaa sydämessäni kuin Gauguin, jonka teoksia olen tutkinut monen ikäisenä, lapsena lapsen silmin ja aikuisena aikuisemmin silmin, jolloin huomio kiinnittyy erilaisiin asioihin.

Viimeisenä suuntasin Kuntsiin eli modernin taiteen museoon. 

Kuntsin ensimmäisessä kerroksessa on 6.5.-3.9.2017 esillä Marjo Levlinin yksityisnäyttely Unelmia, haamuja. Installaatioista ja lyhytelokuvista koostuva näyttely käsittelee pienestä suomenruotsalaisesta pitäjästä Pohjanmaalla nousseita unohdettuja tarinoita, joissa ihmiset etsivät paikkaansa, elinkeinoaan ja itseään.

Olen pääsääntöisesti paikallaan pysyvän taiteen ystävä, videoinstallaatiot ja vlogit on minulle jotenkin vaikeita, harvoin jaksan katsoa edes Facebookin hassuja videoita vaikka ne ovatkin niin lyhyitä. Haluan nähdä teoksen heti, joten en malttanutkaan jäädä nytkään katsomaan videoita hetkeä pidemmäksi aikaa. View-master-teokset sen sijaan olivat todella hauskoja ja videotkin olisivat varmasti olleet mielenkiintoisia.

Yläkerran Art Battlessa oli taas jotain sellaista, joka innostutti. Ensinnäkin tarina ja näyttelyn kävijän kokemuksellisuus (kävijät äänestävät Art Battlen "voittajan"). Jokaisella ryhmällä oli oma tarinansa siitä kuinka he olivat koostaneet omat kokonaisuutensa.

Omat suosikkiteokset olivat maalaustaidetta poislukien veistos-taulu-työ(?). Koko näyttelyn mieleenpainuvin maalaus oli Kuutti Lavosen Portilla teos, joka on suurikokoinen temperamaalaus ja jonka värit ovat suorastaan räjähtävän loistavat. Kuva ei tietenkään maalaukselle anna oikeutta.

Tänään suunnistimmekin kohti Seinäjokea, taas minulle uusi paikkakunta. Tämän illan saimmekin viettää kaatosateessa, mutta onneksi huomenna paistaa vihdoin aurinko! Suunnitelmissa olisi vielä yksi taidemuseo ja ehkäpä viimein luonnossa reippailuakin <3

Iloisin terveisin
iive

Energiaa ja puhdistautumista Kolilla

Edellinen teksti oli jopa helppo kirjoittaa, ehkä olin miettinyt sitä niin kauan jo, että se vain soljui minusta ulos, sen oli aika tulla.
Olen ollut onnellinen ja yllättynytkin siitä palautteesta mitä olen saanut, etenkin Facebookissa. Teksti oli helppo kirjoittaa myös siksi, että tiesin lähteväni matkalle josta alkaisi paranemisen polku. Ja täytyy myöntää, että eilen ja tänään olen kokenut niin syviä onnenhetkiä...

Olen jonkin verran kirjoittanut tänne enkeleistä ja uskostakin. En kuulu mihinkään rekisteröityyn seurakuntaan ja lapseni opiskelee elämänkatsomustietoa, silti voisin veikata, että olen huomattavasti uskonnollisempi ihminen kuin moni tapakristitty.
Lapsena jo mietin, uskonnottomasta perheestä huolimatta, että Jumala on olemassa, mutta se "kirkko" tuotti minulle ongelmia sanomalla ja määräämällä asioita joita en itse voinut allekirjoittaa. Silti minulla oli jokin tietynlainen kaipuu seurakuntaan, mutta missään ei minua toivotettu tervetulleeksi vaikka muutamaksi vuodeksi ev.lut kirkkoon liityinkin. Jossain vaiheessa tajusin, etten tarvitse kirkkoa tai seurakuntaa siihen, että Uskon ja aika pian tajusin myös sen, että uskonnollisesti minua puhutteli etenkin luonto.

En osaa sanoa onko Jumalani sama kuin ev.lut. kirkossa vai onko Jumalani kotoisin enemmän luonnonuskoisuudesta. En myöskään tiedä onko Jumalia yksi vai monta. Jos minun täytyisi jotenkin kuvailla Jumalaa, niin muotoilisin sen ehkä niin, että Jumala on kaikkialla, taivaan pilvissä, järven vesissä, puussa, kallioissa, ilmassa jota hengitän ja myös minussa ja kaikissa sekä kaikessa maan päällä.

Siksi täällä Kolilla on ollut erityisen hyvä olla. Väkevä luonto puhuttelee, se puhuu Jumalan äänellä ja silloin tiedän ettei minulla ole mitään hätää, vaan kaikki tulee menemään niin kuin on tarkoitettu. Täältä minä aloitan uuden matkan, olen ehjä, elossa ja rakastettu.

Saavuimme Kolille eilen illalla. Hotellissa kävimme vaihtamassa matkakamppeet toisiin ja suuntasimme metsään koska tiedossa oli tämän päivän kova vesisade. Oli ihanaa kulkea yhdessä huikeista maisemista nauttien. Miehen läsnäolo piti mut maassa etten ihan leijumaan lähtisi. Tällaisessa paikassa kulkeminen on minulle sama kuin kirkossa käyminen. Toisaalta minulle käy metsä kuin metsä, en ole sen suhteen kovin nuuka, koska Jumala löytyy pienestäkin pusikosta. Mutta onhan tämä paikka aikamoinen.

Ukko-Kolia enemmän minun sieluani soitti Akka-Kolilta aukeavat maisemat. Huikeaa, sanoisin.

Tänään heräsin jo aikaisin, että ehtisin kulkea vielä ennen sadetta edes jonkinmoisen pätkän. Lähdin Luontokeskuksen nurkalta suuntaamaan reittiä kohti, olin ensin ajatellut kiertää aivan toisen lenkin, mutta jokin veti minua kohti Kolinuuron kierrokselle (onneksi en lähtiessäni tiennyt että uuro = rotkolaakso, josta sai iPhonen laskurin mukaan nousta 43 kerrosta ylöspäin).
Reitti alkoikin sillä, että laskeuduttiin alas metsään. Hiukan hirvitti se, että sieltä pitäisi nousta ylöskin, mutta siitäkin selviydyttiin. Tätä päivää voisin kuvailla jonkinlaiseksi uudelleen syntymäksi, laskeuduin rotkolaaksoon, jätin sinne huolet ja murheet ja nousin ylös uutena tai ainakin jotenkin keventyneenä ihmisenä.
Keskityin tänään vain kulkemiseen ja olemiseen, kameran jätin hotelliin ja kännykkä pysyi visusti taskussa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Akka-Kolin huipulle istuin nauttimaan eväitä hikisenä ja onnellisena. Matkan aikana muutenkin pysähtelin kuulostelemaan ja vain olemaan läsnä.
Aamu olikin melkoisen meditatiivinen kokemus ja iloitsin niistä tunteista mitä pystyin jälleen tuntemaan. Olen ollut niin levoton mieleltäni ja sielultani pitkän aikaa.

Hotelliin päästyäni olin aivan hikinen, mutta sateelta säästyin. Ensimmäiset pisarat alkoivat tippua päästessäni sateensuojaan.
Hiki ja hyttysmyrkky olikin hyvä huuhtoa pois kylpylässä, jossa sain olla suurimman osan ajasta aivan yksin. Jatkoin vielä hotellihuoneen kylpyhuoneessa saamani hemmottelupaketin kera ja pulahdin vielä ammeeseen vaahtokylpyyn kasvonaamio naamassa ja voiteet sormissa ja varpaissa. Olin ja olen kiitollinen siitä, että sain kokea tällaisen hetken etuoikeutettua elämää, tällainen ei tosiaankaan kuulu normaaliin elämääni, ehkäpä siksi siitä niin onnelliseksi tulinkin.

Nyt täytyy tuumata, että on hyvä olla tässä hetkessä ja tämä hetki antaa voimaa kohdata taas se hetki kun elämä ei ole sitä onnea.

Niin kiitollinen olen elämästä ja näistä pienistä asioista elämässä.

iive

Saako masennuksesta vieläkään puhua?

Kuukauden aikana olen miettinyt, että lopettaisin kokonaan kirjoittamisen. Päädyin kuitenkin kirjoittamaan, vielä ainakin tämän yhden kirjoituksen.

Kuukauden aikana olen myöntänyt itselleni, että olen masentunut. Vaikka edellisestä kerrasta on aikaa, masennuksen alkamisesta 19 vuotta ja siitä parantumisesta 10 vuotta, niin jos on taistellut masennuksen kanssa 16 vuotiaasta 26 vuotiaaksi, niin sen muistaa kyllä. Voin hetkessä palata niihin muistoihin kun elämä tuntui kertakaikkisen lohduttomalta. Silloin halusin kuolla masennukseni synkimpinä hetkinä tai ehkä en halunnut kuolla, halusin vain että se tuska ja lohduttomuus jota koin, että se loppuisi ja silloin se ainut ajatus siitä oli se kuolema.

Onneksi en silloin kuitenkaan kuollut vaan pikkuhiljaa aloin tervehtyä, sain jopa koulun käytyä läpi ja vieläpä hyvin paperein, vaikka valmistumistani kritisoitiinkin selkäni takana ja ihan edessäkin rankasti. Kuinka masennuksen kanssa elämää elävä eli siis mielenterveysongelmainen voi olla hoitoalalla?
Hyvin olen mielestäni kuitenkin pärjännyt. Takana on yli 10 vuoden työura, pitkiä työsuhteita, ei päivääkään työttömänä, että aika hyvin tältä mielenterveysongelmaiselta eli siltä sekopäältä joksi selän takana haukuttiin (tätä ei sanottu päin naamaa).

Mietin onko masennuksesta tullut vieläkään sellainen asia, jota voisi tunnustaa ääneen? Vaikka suomalaiset edelleenkin popsivat masennuslääkkeitä kourakaupalla ja se on yksi suurimmista sairauslomien aiheuttajista (pitkät sairauslomat). Tekeekö masennus sinusta nykyäänkin sen mielenterveysongelmaisen jota katsotaan kieroon? Eikö masennus ole herkkyyttä vallitseville elämäntilanteille? Elämä on joskus vain liikaa...

Silloin aikaisemmin paranin kognitiivisen psykoterapian avulla, söin kyllä lääkkeitäkin, mutta niistä en juuri hyötynyt. Ehkä ne antoivat voimaa käydä terapian läpi... Suurin syy paranemiseen oli kuitenkin se, että sain käytyä terapiassa läpi ne syyt miksi olin masentunut, miksi elämä itsessä ei tuntunut hyvältä.

Nyt en ajatellut suunnistaa terapiaan saati syödä lääkkeitä (yrttejä ja luontaislääkkeitä käytän kyllä). Parantumiskeinoni olkoon rakkaus ja lempeys itseä kohtaan. Muistan kuinka häpesin aikoinani masennustani, nyt jälkikäteen katsottuna en yhtään ihmettele, että olin masentunut, kaiken sen jälkeen mitä elämässä oli tapahtunut. Ei olisi ollut mitään syytä hävetä.

Tänä vuonna minulle oli yksinkertaisesti liikaa se, että työpaikkani kilpailutettiin uudelleen. Sain potkut, sitten sain työpaikkani takaisin ja jouduin koeajalle työstä jota olin tehnyt jo 3,5 vuotta. Lähes kaikki työkaverini vaihtuivat, paljon jäähyväisiä ja sitten tulivat ne uudet työkaverit.

Minulle, joka tiedän olevani jostain syystä sellainen persoona jota ei kaikki niin vain hyväksykään, tilanne oli haastava. Tulisiko taas vastaan joku tyyppi, jonka mielestä minä olisin taas liikaa jotain? Liian erikoinen, liian kummallinen, liian äänekäs, liian, liian, liian... ärsyttävä? Tämän vuoksi minun on vaikeaa olla uusien ihmisten kanssa. Itse kun yleensä tykkään kaikista ihmisistä ja vaikka ihan ei kemiat kohtaisikaan niin silti toimeen voi tulla aina, niin minulle on niin absurdia että ajattelisin jostain noin.

Oikeastaan masennukseni nuorena lähti samanlaisesta tilanteesta. Tilanteesta, jossa vaihdoin koulua ja päädyin kiusatuksi uudessa koulussa. Tilanne oli hämmentävä ihmiselle, jolle koulu oli (muuttamisien vuoksi) jo viides uusi koulu ja ennen kaikki oli mennyt ihan tosi hyvin. Siellä uudessa koulussa, uudessa luokassa törmäsin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa olin jonkun mielestä se liian jotain.
Laitoin itseasiassa tälle ihmiselle juuri viestiä ja kysyin miksi hän päätti rueta kampanjoimaan minua vastaan? Moni siihen osallistunut on pyytänyt aikuisena anteeksi. Tähän yhteen en ole törmännyt. Onkohan hän koskaan edes tajunnut mitä teki? No tämä on toisaalta elettyä ja mennyttä, vaikkakin sen varjot kantavat edelleenkin tässä elämässä.

Keväällä jouduin kohtaamaan ystävän kuoleman. Vaikka pari viimeistä vuotta olikin hieman harvempitahtista tapaamista, niin silti se ystävyys asui kuitenkin siellä sydämessä koko ajan. Lähes päivittäin kohtaan asioita, joissa joudun miettimään ettei tuotakaan enää voi ystävän kanssa tehdä. Ikävä ja suru on ollut valtava ja en ole oikein tiennyt mihin ja miten tuon suruni purkaisin kun ei ole oikein ketään kenen kanssa asiasta puhua... ei ole nyt ystävää jonka kanssa asiaa jakaa.
Kyllähän se jossain vaiheessa helpottaa, tiedän sen ja annankin itselleni luvan olla alavireinen ja masentunut. Sehän on ihan normaalia!

Olen siis purkanut oloani fyysisesti ulkona palstalla maata kääntäen ja rikkaruohoja kaivaen. Siellä minun ei ole tarvinnut ajatella muuta kuin juolavehnää joka on vihollinen nro 1. ja kuokka sekä talikko parhaita ystäviä (ei ole tarvinnut paljon salilla käydä tai muuta liikuntaa harrastaa). Nyt ollaan jo hyvässä kasvun alussa. Paikkansa ovat löytäneet niin kukkaset, marjat kuin kasviksetkin. Se on minun terapiaani se. Puutarhaterapiaa 💚

Ja siellä jossain odottaa se päivä jolloin se normaali elämän onnentunne ei ole vain ohikiitävä hetki. Nyt tiedän sen tulevan ja olevan olemassa. On se elämä siis jotain opettanut.

iive

Erityisherkän tunneskaala

Viime aikoina olen uinut syvissä tummissa vesissä. Olen miettinyt miksi minun täytyy tuntea kaikki niin valtavan vahvasti ja syvältä. Olen toisaalta ajatellut, että minulla on ollut oikeuskin tähän kaikkeen. On tapahtunut niin paljon asioita ettei ole ihmekään, että jokin kohta murtuu ja rikkoutuu. Olen itkenyt, minuun on sattunut ja olen niin kaivannut. Ja tiedän, että kaikki eivät tuntisi näin niin kuin minä tunnen. Kun itkin ahdistuksesta ja surusta, mies otti esiin Lintusen piano-nuotit ja näytti että hänen tunneskaalansa menee siellä nuottiviivastolla, minun skaalani huitelee kaukana siitä, niin yli kuin ali, jos edes paperi riittää. Tämä oli miehen tapa ymmärtää minua, minä kun en viivastolle vain kertakaikkiaan mahdu.

Tälläisina hetkinä erityisherkkyys on välillä taakka eikä ilo. Toisaalta koitan myös arvostaa sitä, että pystyn tuntemaan näin syvästi, vaikka itse tunteet eivät olekaan niin ihania vaan pikemminkin kuristavia. Silti minä tunnen, minä olen elossa.

Niinä hetkinä kun väsymys ja ahdistus ei ole ollut kaiken alleen peittävä sumuverho, olen koettanut nauttia jokaisesta hetkestä. Olen kävellyt paljon ulkona, hengittänyt, halannut puita ja vain ollut. Olen saanut kuulla mahtavia lintukonsertteja ja kun tarkasti katsoo voi nähdä kevään saapuvan yöpakkasista huolimatta.

Vapaapäivänä Lintusen ollessa koulussa, suuntasin palstalle. Puikahdin siellä viereiseen metsään, etsin polun ja aloin kulkea. Aika mahtaviin maisemiin päädyin.

Ja jälleen puut olivat ystäviäni (ja kivet, sillä löysin myös aivan upeita isoja siirtolohkareita). Halasin isoa kuusta, joka oli ollut metsässä kauan ja kuuntelin kun linnut lauloivat kuusen latvassa. Ja siinä hetkessä erityisherkkyyteni onkin siunaus, sillä niin mielettömältä tuo pieni hetki tuntui.

Remember, remember, this is now, and now, and now. 

Live it, feel it, cling to it. 

I want to become acutely aware of all I've taken for granted. 

~Sylvia Plath~ 

 Tänään yövuoron jälkeen herätessäni tunsin, että ehkäpä on jo hitusen helpompi olla. Että sieltä silmistä loistaa siltikin se ilo ja rakkaus kuitenkin.

iive

Henkinen katalysaattori

Takana on ihanat 3 vapaapäivää, tänään aloitan töissä yöt ja muutenkin aikamoisen työputken ykkösvapaineen. Silti vaikka seuraavat reilut 2 viikkoa tuntuvat aika ahdistavilta, niin silti eilen tunsin taas sen tunteen joka oli viime syksynä niin läsnä.

Se tunne on onnellisuus. Sellainen kaikkivoipainen onnellisuus millä ei ole oikeastaan mitään tekemistä sen kanssa miten noin niin kuin arkielämässä menee, vaan se on jotain sisäistä tasapainoa ja onnen tunnetta maallisista olosuhteista välittämättä. Kun katsot ympärillesi ja tunnet olevasi yhtä kaiken kanssa ja rakastavasi kaikkea ja kaikkia. Kuinka sydän on pakahtumaisillaan, hyvällä tavalla. Ja se onni on minussa edelleen ja olen siitä niin iloinen ja onnellinen.

Vapaapäivinä sain vihdoinkin ensimmäiset siemenet multiin (mihinköhän mä koulin sitten nuo kaikki taimet???), kävin kirppiksillä etsimässä värikkäämpiä vaatteita ja kävin kuvailemassa luontopolulla. Oli haastava keli kuvata kun aurinko paistoi ja lumi kirveli silmiä, mikä oli kuitenkin ihan ihanaa <3 Kevät tuoksui niin vahvasti ja väkevästi. Seisoin välillä keskellä puskaa ja katselin kuinka tintit lentelivät ja lauloivat ympärillä. Olin vain ihan hiljaa siinä, siinä hetkessä.

Illaksi suuntasin Dharmada-iltaan ystävän luokse.

Dharmada- tapahtumat

(Entiset Enkeli-illat, Enkelit edelleen mukana mutta uusissa energioissa mennään)

Dharmada-tapahtumien aiheet linkittyvät Rakkauteen, Rajattomuuteen, Onnellisuuteen,

Hyväksyntään, Totuuteen, Aitouteen ja Vapauteen.

(Dualismi, vetovoimanlaki, Jumalattaruus,
herkkyys, ulottuvuudet, energiat, feminiini/maskuliini jne.mukaan luettuna)

Tapahtumissa voitesittää kysymyksiä, kertoa omista ajatuksistasi tai vaikka vain kuunnella. Illan tarkoitus on muistuttaa täydellä sydämellä sekä avoimella aitoudella elämisestä, antaa työkaluja ja helpotusta oivallusten syntymiseen. 

Välitän myös henkilökohtaista ohjausta enkelikorttien välityksellä, lisäksi hiljennymme

meditaatioon. Illat ovat intuitiivisia ja saat tulla omana ihanana itsenäsi paikalle.

Henkisenä katalysaattorina tehtäväni on ravistella, muistuttaa, painella nappeja, opettaa, käynnistää prosesseja sekä puhdistuksia. Katalysaattorin tehtävä

on opettaa Rakkautta, auttaa ihmisiä löytämään oma potentiaalinsa ja astumaan siihen. Sinä olet avain omaan totuuteesi ja elämääsi. (Lainaus: Rakkauden siivin)

Olin toista kertaa Nooran Dharmada-illassa ja tällä kertaa kolisi enemmän kuin viimeksi. Pääsääntöisestihän itse kuuntelen mieluiten ns. "omaa ohjaustani" ja luotan vahvasti omaan intuitiooni enkä niinkään siihen mitä esimerkiksi henkisissä kirjoissa kirjoitetaan tai mitä joku "henkinen opettaja tai tulkitsija" minulle sanoo. Mutta joskus on ihan tarpeenkin se, että joku vähän painelee sun nappuloita, sanoo ehkä sellaisia asioita mitä et halua kuulla. Tai kyseenalaistaa sun ajatuksia tai mielipiteitä omasta itsestäsi tai ajattelustasi (tätä kyllä mies ihanasti toteuttaa myös kotona).

Usealta taholta olen saanut kuulla, että minä olen myös sellainen ihminen, jonka tehtävänä on sanoa tai peilata ihmisille sitä mitä he eivät halua kuulla tai nähdä. Se tilanne tai tällaisessa tehtävässä toimiminen on vaikeaa, siitä saa harvoin kiitosta, yleensä tapahtuu päinvastoin, vaikka millään tavoin en kenellekään "ilkeile" tai todellakaan en halua kenellekään mitään pahaa. Tämän vuoksi ehkä tykkään toimia tai olla paljon yksin. Kuljen mieluusti omaa polkuani, mutta olen niin kiitollinen myös niistä ihmisistä jotka kuitenkin jakavat sen polkuni tässä elämässä.

Eilen sain vahvasti viestiä siitä, että minun todellakin tulee kirjoittaa tänne näistä asioista, mutta edelleenkin emmin kovasti, en häpeä näiden asioiden olemassaoloa, mutta oikeiden sanojen löytäminen on vain niin vaikeaa.

En tiedä mitä Robbie Williams ajatteli kirjoittaessaan tätä, mutta ihan kaikista elämän vastoinkäymisistä huolimatta tuntuu niin tältä

Tether your soul to me
I will never let go completely.
One day your hands will be
Strong enough to hold me.

I might not be there for all your battles,
But you'll win them eventually.
I pray that I'm giving you all that matters,
And one day you'll say to me,

"I love my life
I am powerful, I am beautiful, I am free
I love my life,
I am wonderful, I am magical, I am me,
I love my life."

I am not my mistakes,
But God knows, I've made a few.
I started to question the angels,
And the answer they gave was you.

I cannot promise there won't be sadness,
I wish I could take it from you.
But you'll find the courage to face the madness,
And sing it because it's true.

I love my life
I am powerful, I am beautiful, I am free
I love my life,
I am wonderful, I am magical, I am me,
I love my life.

Find the others with hearts like yours
Run far, run free, I'm with you.

I love my life
I am powerful, I am beautiful, I am free
I love my life,
I am wonderful, I am magical, I am me,

I love my life.
I am powerful, I am beautiful, I am free
I love my life,
I am wonderful, I am magical, I am me,
I love my life,
And finally, I'm where I want to be.

 iive

Minä Olen siis Minä

Järkyttävän stressin, flunssan ja yhden vatsataudin jälkeen voi ehkä alkaa jo hieman toiveikkaasti toivomaan, että olisiko tämä nyt tässä ja alkaisiko se vuosi 2017 nyt uudelleen hieman paremmissa merkeissä. Toisaalta tämä on ollut ja on taas melkoinen prosessi omalla polulla.

Minä olen messuilla vietin toissa viikonloppuna 2 mahtavaa päivää, jotka herättivät paljon ajatuksia ja oivalluksia. Mediassa näitä ihmeteltiin "keskiluokan hörhömessuina" ja no onhan ne niitäkin, mutta myös paljon muuta. Lisäksi se, että uskotko kaiken mitä sinulle sanotaan vai ajatteletko myös itse, siinä on aika tärkeä ajatus. Tämä koskee ihan kaikkea muutakin, vaikkapa iltapäivälehtien tai jopa Ylen uutisten seuraamista.

Lauantaina kävin ensimmäisenä kuuntelemassa Anu Wyskieliä, tältä luennolta sain itselleni yhden lauseen.

Elämäntehtävän ei tarvitse olla työsi.

Vaikkei luento muuta antia oikein antanutkaan, niin aika tärkeä ajatus tähän hetkeen kun ympärillä aika kiivaastikin pyörii ihmisten halu toteuttaa sitä elämäntehtäväänsä ja että sillä työlläkin pitäisi olla jokin syvempi merkityksensä että siinä voisi olla onnellinen. Omalle kohdalleni ei ole ilmestynyt eikä löytynyt työtä, joka voisi olla elämäntehtäväni ja kuitenkin pidän nykyisestä työstäni edelleen hyvin paljon. Ajatus siitä, että elämäntehtävää voi aivan hyvin toteuttaa muuten on aika helpottava ajatus.

Ajattelin kirjoittaa omat postauksensa herättävimmistä luennoista ja ehkä sen teenkin. En halua avata näitä kokemuksia vain pelkällä parilla lauseella, sillä ne eivät tekisi oikeutta kenellekään.

Luentojakin ehkä tärkeämpi kokemus oli matkustaa kahden aivan upean naisen kanssa. Viettää kerrankin aikaa yhdessä, keskustella, jakaa kokemuksia, syventää sitä jo olemassa olevaa ystävyyttä mikä välillemme on tullut ehkäpä aika yllättävälläkin tavalla. Tunne siitä kun puhut ja toinen ymmärtää täysin, se tunne on mieletön. Ei tarvitse selitellä, ei tarvitse miettiä mitähän toinen nyt tästä ajattelee kun näin sanon. Tällaisessa seurassa oleminen on aika kullanarvoista. Ja voin kuvitella niiden muiden bussimatkustajien ajatuksia kun puhuimme siitä kaikesta mikä on meille "arkipäivää". En tahtoisi käyttää sanaa hörhö, mutta ehkäpä se negatiivisen leimallisuuden sijaan kuvaakin minua positiivisen hassuttelevasti, sillä olenhan minä ihan hörhö kaikkine ajatuksineni ja kokemuksineni ja uskomuksineni. Ja olen juuri sitä rehellisesti häpeilemättä. Ehkäpä se on elämäntehtäväni? Olla avoimesti hörhö?

Minä Olen

Ihana, nainen, rakas, rakastettu, äiti, hörhö, epätavallinen, puunhalaaja, kasvienkerääjä, luontoa rakastava, enkeli-, keiju-, peikko-, metsänkansa-, uskova ihminen, ajattelija, tuntija, kokija, hippi, erilainen, voimakas, peili, jumalatar, minä, juuri tällainen kuin olen.

Kirjastosta löysin Sinikka Piipon Kasvien salaiset voimat kirjan ja hyvin vahvasti voin löytää tästä kirjasta itseni.

Poimulehteä rakkauden houkuttelemiseen, rosmariinia muistin parantamiseen, nokkosta pahoja voimia vastaan... Kasvit ovat terveellistä ravintoa, mutta niillä on myös vaikutusta mieleen ja kehoon. Tiesitkö esimerkiksi, että monilla tutuilla yrteillä on taikavoimia? Kasvien salaiset voimat on kiehtova tietopaketti kasvien taikamaailmasta. Kirjassa käydään läpi taiat, loitsut ja uskomukset, joilla kasvien maagiset ominaisuudet houkutellaan esiin. Lisäksi perehdytään wiccoihin, noitiin, samaaneihin ja druideihin taikojen harjoittajina sekä kasveihin liitettyjen uskomusten historiaan. Kirja on myös kattava opas kasvien rohtokäyttöön. Monien kasvien vaikutukset on todennettu käytännössä: Ginseng-juuri ja soija lisäävät elinvoimaa. Sitruunamelissa, mäkikuisma, salvia ja laventeli rentouttavat ja tuovat apua unettomuuteen, nokkonen parantaa vastustuskykyä ja kaura auttaa alentamaan kolesterolia.

Sitä toivon, että voisin luokitella itseni yhdellä sanalla. En voi lokeroida itseäni tällä hetkellä mihinkään juuri tiettyyn, en ole druidi, wicca tai shamaani. Ehkä toivoisin olevani, mutta itsensä rajaaminen yhteen ainoaan lokerikkoon? Mahdotonta. Mutta joskus olisi kiva kirjoittaa tai sanoa Minä Olen _______. Ilman selittelyjä, ilman pitkiä kuvauksia tai sanalistoja. Niin että siitä yhdestä lauseesta toinen ymmärtäisi sen mikä olen. Mutta ehkäpä olen niin monimutkainen tyyppi (kuten ehkä me kaikki) että on täysin mahdotonta luokitella itseään yhdellä sanalla?

Minä Olen siis Minä.

iive

ps. Jos omistat tarpeettomana kyseisen Sinikka Piipon kirjan, olisin erityisen kiinnostunut ostamaan sen <3

Sortuu se supernainenkin

En tiedä pitävätkö muut oikeasti minua sellaisena kuin itse ajattelen heidän pitävän. Minulla on itsestäni ehkä hieman vahingollinenkin kuva, jossa iive jaksaa aina, osaa kyllä kaikki, jos ei osaa niin kyllä äkkiä opettelee, on aina sinnikäs, ei sorru koskaan.

Ja sitten jos tätä "kuvaa" ei pystykään pitämään yllä, niin ehkä se on sitten eniten pettymys itselle.

Kyyneliä suihkussa työpäivän päätteeksi, loppumatonta nääntymisen tunnetta, repsahduksia ruuassa vaikka tietää että juuri nyt olisi se 100% ruokavaliossa pysymisen hetki, sitä kun laittaa illalla kellon umpiväsyneenä soimaan ja tietää jo valmiiksi, että aamulla on aivan yhtä väsynyt. Töissä muistilistoja, kännykkähälytyksiä koska mikään ei pysy päässä, turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta vaikka oikeasti tekee just sen mitä pitääkin ja oikeastaan aika paljon enemmän.

Kuinka on päädytty tähän tilanteeseen kuukaudessa?

Siis vain ja ainoastaan kuukaudessa tai oikeastaan parissa viikossa.

Suoraan sanottuna vituttaa olla näin tunnollinen, herkkä ja huolehtivainen ihminen. Vaikka en päällepäin ja ulosannillisesti ole todellakaan mikään pehmis (vaan tiukka täti) niin mun sydän on. Ja se sydän on aika rikki just nyt. Lohdullista on, että kuitenkin saan silmiin syttymään sen rakkauden ilonpilkahduksen kaikesta huolimatta.

Särkyneeseen sydämeen auttaa ruusukvartsi. Pinkki akaatti parantaa kivun ilolla, auttaa myös särkyneeseen sydämeen. Pinkki akaatti rauhoittaa, lohduttaa ja antaa turvallisuuden tunnetta. Se helpottaa stressiä ja auttaa luomaan positiivisempaa minäkuvaa.

Näköjään se tasapaino minkä olen hankkinut syksyn aikana on kuitenkin aika hauras. Nyt minulla on aika kova oppimisen paikka. Mitä tehdä että pystyy sen onnellisuuden saavuttamaan uudelleen, mitä tehdä että sopiva balanssi löytyy, sillä vaikka kuinka työtäni rakastankaan on perhe ja minä itse ne mun ykkösprioriteetit. Vaikka haluankin tehdä työtä myös työn vuoksi enkä vain rahasta niin silti se minun oma elämäni on se tärkein juttu.

Tässä hetkessä aikamoinen opettelu on ensimmäiseksi siinä, että antaa itselleen anteeksi sen ettei jaksa. Että jos töitten jälkeen on täysin lopen uupunut, niin entäs sitten jos pyykkivuori (onneksi puhtaiden lajittelemattomien koska pesukone pesee ja kuivuri kuivaa) kasvaa melkein kattoon asti tai että imurilla otetaan just ne kohdat mitkä näkyy, ei yhtään enempää jos sitäkään.

Anteeksi pitää antaa myös se, ettei salitreeniä ole suurinpiirtein edes jaksanut ajatella saati tehdä. Sen salitreeniajan saattoi hyvin nukkua (kello 13.10 asti iltapäivällä ennen kuin piti lähteä iltavuoroon). Täytyy hyväksyä se, että ainoa liikunnallinen asia koko viikolla on ollut puolen tunnin uinti ihan vaan siksi että pääsi uimahalliin saunomaan. Pelkästä saunasta kun ei viitsinyt maksaa.

Mutta jos iloa on muuten puuttunut elämästä niin ruuassa sitä ainakin on ollut. Ja oikeasti ne mun kamalat repsahdukset ovat olleet tällä viikolla vain pari suklaakonvehtia ja himppasen liikaa raakasuklaata. Oon vaan niin turhan ankara itselleni. 

Ja vihermehuja joka ikinen päivä. Vaikkei jaksaisi tosiaankaan niitä vääntää ja oikeasti mehustaminen melkein tuntuu tuskaiselta työltä, niin silti joka hemmetin päivä on se kone laulanut. Ja mä luulen, että olisin jo ihan oikeasti ihan pimpelipom ilman näitä ruokia ja mehuja. Jos olisin vetänyt mättöä koko viikon ja sokeriöverit päälle niin kuin ennen stressaavassa tilanteessa.

Yksi valaisivimmista jutuista mitä pitkään aikaan olen kuullut on ollut Olli Postin tuumaus siitä, että valitse aina tilanteeseen se paras. Että jos syöt sitä suklaata niin valitse sitten se paras suklaa eli raakasuklaa. Tai jos syöt mättöä niin tee siitä niin hyvää ja ravitsevaa ettei sen syömistä tarvitse katua.

Tänään alkoi kolmen päivän vapaat. Olin niin onnellinen kun sain pistää työpaikan oven perässäni kiinni. Vaikka se onkin mulle todella rakas ja tärkeä paikka, niin liika on vain liikaa. Nyt on aika ottaa kolme päivää itselle, jaksaa sitten siellä töissäkin paremmin taas maanantaina. Vapaat oli hyvä aloittaa lempiruualla eli risotolla, jota santsasin just niin monta kertaa kun tuntui hyvältä. Huomenna nukun pitkään ja menen kampaajalle ja teen koko loppupäivän just sitä mikä huvittaa, en tee yhtään mitään mikä on "muka pakko".

Kaikista eniten helpottaa oloa kuitenkin se, että tietää tällä kaikella olevan jokin tarkoitus. Tässä on nyt niin kokonaisvaltainen oppiläksy menossa eikä "pakotietä" ole eteen tarjoutunut rohkeista yrityksistä huolimatta, että läpihän tämä on käytävä. Uskon vakaasti siihen, että joskus vielä ymmärrän miksi näin kävi ja mitä tästä opin. Minun on tarkoitus tämä kokea ja nähdä sitten mitä tästä seuraa. Uskon hyvään, uskon upeuteen, uskon että mahdottomasta tulee mahdollista.

Kaikki kääntyy hyväksi ja musta tulee entistäkin vahvempi

iive

joka ehkä sitten on oppinut sen, että on vahvuutta myös myöntää se ettei jaksa kaikkea.