Energiaa ja puhdistautumista Kolilla

Edellinen teksti oli jopa helppo kirjoittaa, ehkä olin miettinyt sitä niin kauan jo, että se vain soljui minusta ulos, sen oli aika tulla.
Olen ollut onnellinen ja yllättynytkin siitä palautteesta mitä olen saanut, etenkin Facebookissa. Teksti oli helppo kirjoittaa myös siksi, että tiesin lähteväni matkalle josta alkaisi paranemisen polku. Ja täytyy myöntää, että eilen ja tänään olen kokenut niin syviä onnenhetkiä...

Olen jonkin verran kirjoittanut tänne enkeleistä ja uskostakin. En kuulu mihinkään rekisteröityyn seurakuntaan ja lapseni opiskelee elämänkatsomustietoa, silti voisin veikata, että olen huomattavasti uskonnollisempi ihminen kuin moni tapakristitty.
Lapsena jo mietin, uskonnottomasta perheestä huolimatta, että Jumala on olemassa, mutta se "kirkko" tuotti minulle ongelmia sanomalla ja määräämällä asioita joita en itse voinut allekirjoittaa. Silti minulla oli jokin tietynlainen kaipuu seurakuntaan, mutta missään ei minua toivotettu tervetulleeksi vaikka muutamaksi vuodeksi ev.lut kirkkoon liityinkin. Jossain vaiheessa tajusin, etten tarvitse kirkkoa tai seurakuntaa siihen, että Uskon ja aika pian tajusin myös sen, että uskonnollisesti minua puhutteli etenkin luonto.

En osaa sanoa onko Jumalani sama kuin ev.lut. kirkossa vai onko Jumalani kotoisin enemmän luonnonuskoisuudesta. En myöskään tiedä onko Jumalia yksi vai monta. Jos minun täytyisi jotenkin kuvailla Jumalaa, niin muotoilisin sen ehkä niin, että Jumala on kaikkialla, taivaan pilvissä, järven vesissä, puussa, kallioissa, ilmassa jota hengitän ja myös minussa ja kaikissa sekä kaikessa maan päällä.

Siksi täällä Kolilla on ollut erityisen hyvä olla. Väkevä luonto puhuttelee, se puhuu Jumalan äänellä ja silloin tiedän ettei minulla ole mitään hätää, vaan kaikki tulee menemään niin kuin on tarkoitettu. Täältä minä aloitan uuden matkan, olen ehjä, elossa ja rakastettu.

Saavuimme Kolille eilen illalla. Hotellissa kävimme vaihtamassa matkakamppeet toisiin ja suuntasimme metsään koska tiedossa oli tämän päivän kova vesisade. Oli ihanaa kulkea yhdessä huikeista maisemista nauttien. Miehen läsnäolo piti mut maassa etten ihan leijumaan lähtisi. Tällaisessa paikassa kulkeminen on minulle sama kuin kirkossa käyminen. Toisaalta minulle käy metsä kuin metsä, en ole sen suhteen kovin nuuka, koska Jumala löytyy pienestäkin pusikosta. Mutta onhan tämä paikka aikamoinen.

Ukko-Kolia enemmän minun sieluani soitti Akka-Kolilta aukeavat maisemat. Huikeaa, sanoisin.

Tänään heräsin jo aikaisin, että ehtisin kulkea vielä ennen sadetta edes jonkinmoisen pätkän. Lähdin Luontokeskuksen nurkalta suuntaamaan reittiä kohti, olin ensin ajatellut kiertää aivan toisen lenkin, mutta jokin veti minua kohti Kolinuuron kierrokselle (onneksi en lähtiessäni tiennyt että uuro = rotkolaakso, josta sai iPhonen laskurin mukaan nousta 43 kerrosta ylöspäin).
Reitti alkoikin sillä, että laskeuduttiin alas metsään. Hiukan hirvitti se, että sieltä pitäisi nousta ylöskin, mutta siitäkin selviydyttiin. Tätä päivää voisin kuvailla jonkinlaiseksi uudelleen syntymäksi, laskeuduin rotkolaaksoon, jätin sinne huolet ja murheet ja nousin ylös uutena tai ainakin jotenkin keventyneenä ihmisenä.
Keskityin tänään vain kulkemiseen ja olemiseen, kameran jätin hotelliin ja kännykkä pysyi visusti taskussa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Akka-Kolin huipulle istuin nauttimaan eväitä hikisenä ja onnellisena. Matkan aikana muutenkin pysähtelin kuulostelemaan ja vain olemaan läsnä.
Aamu olikin melkoisen meditatiivinen kokemus ja iloitsin niistä tunteista mitä pystyin jälleen tuntemaan. Olen ollut niin levoton mieleltäni ja sielultani pitkän aikaa.

Hotelliin päästyäni olin aivan hikinen, mutta sateelta säästyin. Ensimmäiset pisarat alkoivat tippua päästessäni sateensuojaan.
Hiki ja hyttysmyrkky olikin hyvä huuhtoa pois kylpylässä, jossa sain olla suurimman osan ajasta aivan yksin. Jatkoin vielä hotellihuoneen kylpyhuoneessa saamani hemmottelupaketin kera ja pulahdin vielä ammeeseen vaahtokylpyyn kasvonaamio naamassa ja voiteet sormissa ja varpaissa. Olin ja olen kiitollinen siitä, että sain kokea tällaisen hetken etuoikeutettua elämää, tällainen ei tosiaankaan kuulu normaaliin elämääni, ehkäpä siksi siitä niin onnelliseksi tulinkin.

Nyt täytyy tuumata, että on hyvä olla tässä hetkessä ja tämä hetki antaa voimaa kohdata taas se hetki kun elämä ei ole sitä onnea.

Niin kiitollinen olen elämästä ja näistä pienistä asioista elämässä.

iive