Elämä ei aina suju niin kuin suunnittelee

Tiedättekö, että tuntuu ihanalta kun sain vaihdettua blogin osoitteen! Ihan yksinkertainen rumba se ei sitten kuitenkaan ollut, mutta onneksi sain ihan mahtavaa apua siihen. Toivottavasti jos sinulla on blogi lukulistalla niin se joko päivittyy sinne tai päivität sen itse jos vielä näitä turinoita jaksat lueskella.

Blogin vanha osoite alkoi tuntumaan vääränlaiselta energialta. Halusin ja haluan tuon työ-identiteetin jättää täältä mahdollisimman paljon pois ja jossain vaiheessa mahdollisesti vaihtaa jopa ammattia. Olen alkanut haaveilla yliopisto-opinnoista terveystieteiden, taiteen tai museologian alalta. Aikamoinen combo sanoisinko. Toisaalta myös hyvinvointialalla työskentely kiinnostaisi jo ihan ilman pitkiä opintoja. Se mitä tekisin, ei mitään havaintoa, mutta luotan, että kun nyt on oviin koputeltu ja vähän fiiliksiä tunnusteltu, niin sieltä jokin ovi aukeaa. Aivan hyvin voi olla myös että jatkan edelleen vanhassa työssä / alalla (koska täälläkin on oikein hyvä olla) ja löydän elämääni vapaa-ajalle jotain uutta. Ovet on siis auki kaikinpuolin.

Tuonne Lifien puolelle haluan myös päivittää uuden blogin kuvauksen ja valokuvan. Jälkimmäinen toivottavasti onnistuu Espanjassa. Kuvausteksti pitäisi pähkäillä ihan itse. Olen pyöritellyt jos jonkinlaista, hommaa vaikeuttaa se, että kirjoitan niin monesta asiasta. Täällä on kirjoitettu terveydestä, ruuasta, ruokavalioista, treeneistä, liikkumisesta, luonnosta, retkeilystä, viljelystä, marjastuksesta, perhe-asioista, rakkaudesta, onnellisuudesta, positiivisuudesta, henkisistä jutuista, naiseudesta, vähän jopa kauneudesta, laihduttamisesta, painonhallinnasta, kirjoista, tv-ohjelmista, elokuvista, taiteesta, musiikista, piirtämisestä, meditoimisesta, sairastumisesta, äitinä olemisesta, masennuksesta, kehopositiivisuudesta, kuntoilusta, pyöräilystä, uimisesta ja mistähän kaikesta vielä... ja kaikkea tätä elämäni onkin, joka päivä oikeastaan.

Tällä viikolla on ollut mahtavaa kun flunssa on alkanut hellittämään. Vaikka monena aamuna olenkin heräillyt vielä ihan tukkoisena, niin päivän myötä olo on kuitenkin piristynyt. Olen päässyt myös ulkoilemaan hieman tuonne raikkaaseen syksyiseen luontoon. Maanantaina olin ystävän kanssa hissukseen kävelemässä Majajärven rannalla, ihana paikka ja niin ihanaa on jakaa tätä elämää ystävien ja läheisten ja rakkaiden ihmisten kanssa. Tuolla Majajärvellä oli kyllä niin täydellistä ja puhuttiinkin siitä, että kuinka kiitollinen omasta elämästä saa olla kun pysähtyy vain siihen hetkeen ja tiedostaa sen kuinka kaikki on juuri nyt tässä. Kuljettiin siellä rannalla metsäpolulla, aurinko paistoi, välillä pysähdyttiin poimimaan puolukoita ja niemenkärjessä nojailtiin puihin ja juteltiin auringossa paistatellen. Ihan vain vaikka tämäkin asia sai päivän tuntumaan todella hyvältä.

Ja sitten se iski taas, muutaman paremman päivän jälkeen, flunssa ja lähes 39 asteen kuume. Palautumattomuutta ja useita virusinfektioita peräkkäin tuumaili lääkäri. Kysyi kuinka olen nukkunut? No en hirveän hyvin kyllä.
Toisaalta nyt on kunnollinen kuume, jospa se auttaisi pöpön nujertamisessa.
Nyt todellista lepoa tämä ja huominen, että ollaan maanantaina kunnossa lentoa varten. Aika epätoivoiselta olo kyllä tuntuu tämän flunssaepisodin kanssa, sillä vissiin 6vkoa on tämän kanssa taisteltu... Onneksi olin pakannut pikkuhiljaa kaikki kamppeet ja nyt ei ole ollut kuin viimeisiä viimeistelyjä, latureita, hiusharjoja ja sellaista pikkusälää mitä ei oikein voi pakata ennakkoon. Lintunen lähti onneksi reissuun jo eilen ja nähdään sitten Helsingissä.

Teeman mukaan matkalukemiset autoon. Lennolle ja matkalle on lähdössä BookBeat. iPadille sai ladattua monta kirjaa offlineen, niin kuunneltavaksi kuin luettavaksikin.
Nyt ei auta kuin pistää kaikki kikkakolmoset ja pyynnöt ilmoille, että ollaan lentokunnossa maanantai-aamuna ja kyllähän sitä ollaan! Tähän on vaan luotettava.

Rakkaudella
iive

Ensimmäinen Lean in five weeks-haasteviikko loppusuoralla

Ensimmäisen Lean in five weeks-haasteviikon aikana fiilikset ovat vaihdelleet hurjasti, olen ollut siis aivan mielettömän tunteikas, hyvällä tavalla. En tiedä johtuuko nyt haasteen tuomasta innosta vai e-pillereiden lopettamisesta vai molemmista.
Positiivista fiilistä varmasti auttaa paljon se, ettei minun tarvitse keneltäkään kysellä "onko joku ruoka-aine sallittua vai ei", ihan vain siksi että tiedän näiden vuosien jälkeen jo itse mikä on hyväksi ja mikä ehkä ei ole niin hyväksi. Tällä päätelmällähän voisi ajatella, että silloinhan jos tietää kaiken, niin osaa myös kaiken eikä pitäisi olla tällaisessa tilanteessa kuin nyt. Mutta elämä on monimutkaista ja vie meitä aina vähän minne sattuu, tietäminen ei välttämättä pääty käytäntöön 100% jolloin tällainen haasteen tuki auttaa erinomaisesti muistuttamaan asiasta.

Maanantai sujui into piukeana, odotin kuin kuuta nousevaa päästäkseni Facebook-ryhmään ja kun sinne tilaisuus aukeni niin voihan jee :D Ihanaa hehkuttaa vihersmootheja ja muita kun kaikki muutkin tekivät niin tai ainakin yrittävät opetella, ei se minullekaan kaikki smoothiet ole iskeneet aina ensimmäisellä kerralla. Flunssafiilis hieman laimensi tunnelmaa, tosin olipahan aikaa ajatella ja miettiä oikeasti tavoitteita sekä omia motivaation lähteitä. Luin samalla Aki Hintsan Voittajan anatomia kirjaa, joka ei olisi voinut olla motivoivampi tässä tilanteessa. Hyvä etten leijunut ilmassa kun puhkuin sisäistä intoa :D

Tiistaina lueskelin kirjan loppuun ja fiilistelin sitä blogissakin. Todella motivoitunut olo kaikin puolin. Illalla piparminttusaunassa hoitelin flunssaa ja rentouduin oikein kunnolla. Uskon, että myös e-pillereiden lopettamisella oli nyt jotain vaikutusta tähän yli-tunteikkaaseen oloon, olin siellä saunassa istuessani vaan niiiiiiin onnellinen.

Keskiviikko sujui aika rauhallisissa merkeissä edelleen, vihdoin kuumeeton päivä viikon jälkeen. Ruuaksi syötiin edelleen lihamureketta, nyt pyttipannutyyliin. Evääksi tein kanakeittoa joka ensin kyllä tympäisi, mutta syömisen hetkellä se olikin tosi hyvää. Torstain lounaalla lisäsin muuten aika kevyeen keittoon cashew-pähkinöitä ja perjantaina avocadon. Molemmat maistui keitossa aivan superilta! Joten nämä jatkoon todellakin!

Torstaina kello herätti vaille kuusi. Minä aamu-uninen nousin yllättävän pirteänä. Aamuvesi, vitskut, kahvi tippumaan, smoothiet blenderissä sur rur, kaikki olin valmiiksi laittanut edellisenä iltana ettei tarvinnut kuin pyöräyttää tai napista napsauttaa. Pieni aamuverryttely vielä, siis oikeasti pieni n.10-15min ehkä siinä meni ja sen jälkeen reipas suihku. Olipa hyvä aloittaa päivä!

Monesti olen tuollaisesta kiireettömästä aamusta haaveillut ja nyt sen toteutin. Tämän haluaisin myös jatkossa elämässä pitää. Työpäivä sujui suht mukavasti vaikka ääni on vielä ihan hirveä. Tauti tuli päälle aivan yht'äkkiä ja nyt kun se on päättänyt loppua niin se näköjään loppuu tuosta vaan. Illalla kävin palstalta hakemassa kypsät kesäkurpitsat ja kurkut sekä salaatit pois. Onneksi kavereille saattoi viedä kurpitsat, sillä jääkaappiin ei mahdu yhtäkään.

Perjantaina oli taasen samanlainen aamuherätys ja mitä mahtavinta vuorotyöläisen herkku viikonloppuvapaa odotti! Tällä kertaa jumpat jäi vähemmälle ja keskityin rauhalliseen aamukahvinautiskeluun. Ennen vuoron alkua hengittelin hetken pihalla ja nautin tästä näkymästä <3

Illalla kävin palstalla lähes vaan fiilistelemässä. Pari kiloa kurkkua oli taas valmistunut ja keräsin villejä ja kuvasin jo hieman syksyistä Kesämaata instastoorieen talteen.

Illalla käytiin myös reilun viikon tauon jälkeen uimassa. Vesi oli kyllä tässä ajassa kylmentynyt aivan hirveästi. Haave avantouinnista on edelleen... josko tänä vuonna? Kauheasti sain LIFW-ryhmässä tsemppiä tämän suhteen. Johan tätä on mietitty jo monta vuotta. Toteutuisiko se jo viimein? Ehkä huomionarvoisin seikka on se, että kropassa on tapahtunut jotain, en enää palele koko aikaa ja kylmäsuihkuilla olen karaissut itseäni. Kyllähän se veteenmeno nytkin tuntui aikamoiselta, mutta sinne vaan on mentävä eikä jäädä empimään! Mentaalipuolen hommia loppujen lopuksi, moni tuumasi ja niin se taitaa olla.

Perjantain ja viikonloppuvapaan kunniaksi piti hieman tehdä herkkuruokaa ja laittelinkin tortilloja. Tosin itse tietysti söin ilman lettuja, niin kuin olen jo aika kauan tehnyt. Mukaan tekaisin avocado-cashew-pähkinähässäkän, joka täydensi aterian kyllä aivan huipusti!

Avocadohässäkkä: 

1 avokado

kourallinen cashewpähkinöitä liotettuna (hetken kylläkin vaan kun piti saada pika)

1 valkosipulinkynsi

pippuria myllystä

suolaa ropaus

muutama tippa sitruunamehua

loraus oliiviöljyä 

ja tilkka vettä notkistamaan

Sauvasekoittimella sekaisin.

Illalla en jaksanut foodprepata mitään. Mietin, että mitenköhän tässä nyt sitten käy aamulla, jolloin en ole parhaimmillani. Yö sujui kohtalaisesti. Syke alkaa laskea vihdoin flunssan jäljiltä normaaliksi leposykkeeksi. Aamulla heräsin kyllä kuin lekan alle jääneenä, pieni saunakrapula vissiin, mutta onneksi se häipyi pienen verryttelyn sekä aamuvitskujen ja veden myötä.

Aamupalaksikaan ei tehnyt mieli muuta kuin 5am coffeeta. Sen voimin jaksoi käydä kaupassa täydentämässä vitamiinivarastot + protskujauheen + Lintuselle löytyi edullisesti kouluun sisäsandaalit ja sisäpelikengät. Mies sen sijaan yllätti ja teki hänelle ja Lintuselle marjasmoothieta ja munakokkelia. Huh huh! Vähänkö olin ylpee ja iloinen ❤️

Kotiin tullessa olikin jo nälkä, niin kääräisin tortillatäytteet 2 kananmunan "letun" sisään ja kasviksia kylkeen. Ihan mainio tapa tämäkin. Avocadohässäkkä oli tehnyt kauppansa, sitä olisi voinut kyllä olla enemmän 😄 mutta hyvä että muillekin oli maistunut!

Nyt lauantain ja sunnuntain aion viettää rennosti. Maanantaina alkaa yövuoroputki. Jos olo paranee huimasti, teen jonkinlaisen kuntotestin. Jos olo ei parane, niin kuntotesti saa kyllä jäädä hamaan tulevaisuuteen. Uimassa on tarkoitus käydä kylläkin ja ehkä sienessä jos ei sada.

Olo tuntuu seesteiseltä. Kaikki on niin kuin pitää ja ruokavalion noudattaminen ei edelleenkään tuota minkäänlaisia vaikeuksia, sillä tämä alkaa olla jo niin tuttua kaikin puolin. Tosin haasteryhmästä saa kyllä ihania reseptivinkkejä koko ajan, joten niitä pitää lähteä kokeilemaan mm. mantelileipäset ja intialaiseen tyyliin valmistettu kalakastike, houkuttelevat. Olisi ihan jotain uutta!

Innolla siis kohti uutta viikkoa mennään. Jännittävää kuinka yövuoroissa mahtaa käydä, täytynee varautua hyvin eväin ❤️

Rakkaudella
iive

Elämäntavat testiin

Tiistaina piti olla mahtava päivä ja olikin. Juhlittiin Lintusen syntymäpäivää, käytiin sushilla ja leffassa. Jo kaupungilla alkoi ihme väsymys, tuntui ettei mitään jaksa, olinhan jo herännyt kuudelta aamu-uinnille ja työvuoroon eli ei ihme.
Kotona jaksoin laittaa seuraavan aamun food prepit valmiiksi, onneksi. Lopulta ilta menikin sitten inkivääriteen, piparminttusaunan ym. merkeissä ja yöllä alkoi olla jo selvää ettei töihin ole mitään asiaa, kuumetta yli 38. Pöh sanon minä!

 06.10 Kylpytakki ja uikkari päällä töihin lähdössä,

rasvakahvit termarimukissa mukana, jes!

Pari päivää on nyt tässä sairasteltu, onneksi ei ollut streptokokki-angiinaa vaan viruksen aiheuttama nielutulehdus, CRP kuitenkin yli 80 minkä kyllä tuntee kropassa, oon kuin muusia vaikka itse flunssaoireet on suht helpot. Koko viikonloppu kuitenkin ollaan nyt sitten saikulla ja olotilan puolesta veikkaan, että toipuillaan pitkälti ensi viikollekin, mikä nyt sinänsä on ihan syvältä koska LIFW-haaste alkaa maanantaina.

Mutta tässä sitä nyt sitten itseä haastetaan eletäänkö tätä juttua 100% vai miten, sillä helppohan sitä elämäntapaa on pitää yllä kun kaikki palikat, kuu ja tähdet on oikeassa asennossa... (Nythän on siis menossa Leijonaportti 8.8-> jännästi just mun sairasloman aikana... The Lions Gate peak occurs on the 8th and this energy is reminding us to stay focused on what we authentically want, as it is a powerful time of manifestation. This powerful time gives us chances to make some very big changes and transitions in our lives in correlation to our path, our intimate relationships and our purpose. Vaikka eihän mikään oikeasti tapahdu sattumalta, tosin en tiedä onko tämä mun 24/7 jäätävän realityshitin katsominen nyt ihan kauhean jees...)

Ensimmäisen sairaspäivän ruuathan oli food prepin ansiosta ok, seuraavalle päivälle mies teki ihanaa tulista kanahässäkkää riisillä ja tekipä ensimmäistä kertaa smoothietakin kun siltä sitä kinusin. Tänään smoothiet odotti jo valmiina kun heräsin, ihan mahtavaa! Tänään saa onneksi relata ihan kunnolla kun ei tarvitse raahautua mihinkään vaan saa olla vain.

Kissa kainalossa tässä sitten vaan yritetään toipua ja jospa pääsisi jossain vaiheessa kirjaankin kiinni. Muutama aika hyvä olisi tuolla odottamassa mm. Tara Langen Vihermehu on kesken ja Coelhon Pyhiinvaeltaja olisi kirjastosta haettavana ja pari dekkariakin löytyis... Olis nekin 100% parempia kuin Paratiisihotelli - Ruotsi :D :D :D Tosin tuo ohjelma on ollut tälle aivottomalle olotilalle aika sopiva. Tässä sohvalla kun itsensä tuntee lähinnä yksisoluiseksi amebaksi... niin ohjelmat sitten olotilan mukaan.

Rakkaudella
iive

Rankka viikko

Huh, huh. Viime viikkoinen "tahdon tyhjentää koko karkkihyllyn" olotila kertoikin oivasti jostain vähän tsydimmästä jutusta. Arvasinkin että jotain on tulossa, sillä nykyolotila syömishäiriön suhteen on kuitenkin ollut sellainen ettei se tasapaino nyt ihan niin vähästä heilu.

Olen nimittäin maannut käytännössä koko viikon sohvalla potien keuhkoputkentulehdusta, korvatulehdusta ja vieläpä kaupan päälle poskiontelotulehdustakin. Onneksi tajusin sitten mennä lääkäriin kun alkoi tuntua ettei tämä nyt mitään flunssaa enää ole. Kuumetta ei ole juurikaan ollut, mutta muuta sitten senkin edestä. Ja näinpä ollen ruokavaliokin on ollut mitä mielenkiintoisin mm. pitsaa, sushia ja hirmuinen läjä jäätelöä.

Päätin "juhlia" vappuakin sitten samoin tein. Tässä olkoon tämän vuoden vappuhommailut. Antibiootista tulee ällöttävä olo. Oikein mitään ei tee mieli, joten syötävä on sellaista mikä on tosi tosi hyvää. Niin kuin munkki. Huoh.

Tällä hetkellä olotila alkaa olla jo parempi. Tosin vapaapäivät sairasloman perään saa viettää kyllä edelleen puolivoimin. Tällä hetkellä alkaa jo tympiä tämä sohva, tv josta ei tule enää mitään katsottavaa, kirjat on luettu ja kirjasto on kiinni vielä kaksi viikkoa. Täytynee siirtyä oman kirjaston uusintalukuun. Siellähän sitä riittää lukemista edelleen useamman sadan kirjan verran.

Onneksi maisema sohvalta on edes kiva kun aurinko paistaa. Rakastan mun kotia <3 jota parhaiten kuvailee ehkäpä eklektinen tyyli eli "ei mitään yhtä tyyliä" tai sekoitettuja tyylejä. Kotoani löytyy paljon tuunattuja kalusteita, lähinnä puisia vanhempia joita olen laittanut mieleisekseni. Viherkasvit ovat osa kotia, vaikken niitä nyt kauheasti jaksa hoitaakaan. Ihmeen kummasti ne kuitenkin hengissä pysyvät ja kasvavatkin mokomat.
Tavaroita meillä on nyky-ajan konmarituksen aikakaudella ihan liikaa. Kaikennäköistä on vuosien varrella kertynyt, mutta pidän niistä. Sitten kun ne ahdistavat, sitten ne saavat mennä. Pääasia on ettei ole kiinni tavarassa. Ja ne tavaratkin on aika ihmeellisiä. Mummin tekemiä saviruukkuja, vanhoja lasipulloja, kristalleja, kiviä, keramiikkataidetta, tauluja, trumpetti (jota kukaan ei osaa soittaa) ja tiibetiläinen soittokulho (jota osataan soittaa). Siellä ne on kaikki sulassa sovussa keskenään.

Että kaikkea tämmöistä viime viikolla. Toivotaan parempaa tätä viikkoa.

iive

Kuinka paransin itseni masennuksesta ja unettomuudesta

Haluan korostaa sitä, että tämä on minun tarinani, minun voimavaroillani ja tavallani. Tämä ei toimi kaikille, sillä syyt masennukseen voivat olla hyvin moninaiset ja erilaiset. Tämä ei ole siis ainoa oikea tie, tämä oli minun tieni.

Luin viime vuoden blogitekstejä läpi. Ensin ajattelin sen olevan tosi raadollista ja olisiko hyväksikään, mutta loppujen lopuksi ainakin omiin silmiin teksteistä heijastui kuitenkin sen tilanteen alta jonkinlainen ihana lempeys ja ymmärrys itseltä asiaa kohtaan. Masennus ei ollut viholliseni, masennus oli ystäväni joka pakotti minut pysähtymään elämäntilanteessa jonka toimintamallit eivät olleet enää minua varten.

Eräs fiksu ihminen netissä tuumasi masennuksesta näin: 
Masennus on kehon tapa kertoa, että jotain perustavan laatuista olisi elämässä muutettava. Kun henkilö on valmis kuuntelemaan tätä alitajuntansa lähettämää viestiä ja muuttamaan elämänsä suunnan vastaamaan sielun todellisia tarpeita, masennus häviää pikkuhiljaa.

Olen nyt kaksi kertaa parantunut masennuksesta. Ensin minut paransi 20-vuotiaana psykoterapia ja aikuistuminen. Masennus johtui pitkälti koulukiusaamisesta, voimakkaasta erilaisuuden, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteista sekä lapsuudessa tapahtuneista seikoista. Tuolloin kokeilin erilaisia lääkityksiä, niistä en juuri apua kokenut olevan, pikemminkin kroppa ja mieli oli jatkuvista lääkemuutoksista aivan sekaisin. Myös ihan puhtaat elämäntaidot kuten syöminen, vuorokausirytmi, itsestä huolehtiminen olivat hukassa.
Lääkkeitä kokeiltiin kahden vuoden aikana yli kymmentä erilaista niin masennus, mieliala kuin ahdistusta helpottavaa lääkitystä. Kognitiivinen psykoterapia oli kyllä pelastukseni, samoin puolisoni, joka on seissyt rinnallani jo yli 12 vuotta. Psykoterapian myötä pystyin jättämään kaiken lääkityksen pois ja paranemisprosessi oli suht nopea (vuoden?). Valmistuin ammattiin ja astuin aikuisen elämään.

Näiden vuosien välillä sairastuin aivolisäkekasvaimeen (parantunut nyt) ja fibromyalgiaan. Olin myös raskaana ja sain lapsen. Kaikissa näissä elämäntilanteissa on riski sairastua myös masennukseen, niin kuin yleensäkin tällaisissa kuormittavissa tilanteissa. Kyky käsitellä asioita ja myös tietynlainen henkisyyden tuleminen elämänkuvioihin mukaan, auttoivat eikä masennusta tullut.

Vuonna 2017 iso osa sosiaalisista kontakteistani vaihtui työpaikkani kilpailutuksen myötä. Tutut työkaverit vaihtoivat työpaikkaa ja uudet tulivat tilalle. Läheisin ystäväni kuoli yllättäen. Huhtikuun aikoihin aloin miettiä, että työpaineet (uuteen työyhteisöön sopeutuminen ja perehdyttämisen tuoma kasvanut työtaakka) ja ystävän kuolema olivat nyt olleet liikaa jaksamiselleni. Aloin tutkailla itseäni ja totesin vanhan tutun masennuksen harmauden astuneen elämääni.

Kesä ja kesäloma helpotti hieman tilannetta, kunnes elokuussa alkoi kehoni reagoimaan todella vahvasti töihin paluun jälkeen. Ahdistus oli valtavaa ja ilmeni myös fyysisesti paniikkikohtauksilla sekä sydämen lisälyönneillä. Yöheräilyt ja valvomiset pahenivat ja pahenivat. Lopulta syksyn lopussa oli myönnettävä, että nyt ollaan jo pahassa pulassa.

Kieltäydyin masennuslääkkeistä menneisyyden kokemuksieni vuoksi. Varustin sen sijaan "lääkekorini" vitamiineilla ja hivenaineilla. Toki niitä käytin ennestäänkin fibron vuoksi, mutta nyt laitettiin lisäboostille koko homma. Erityisesti masennusta varten hankin 5htp valmisteen, jota käytin sairasloman ajan (huom! ei saa käyttää yhdessä masennuslääkkeiden kanssa --> serotoniinisyndroomavaara!)

Koska olin sairaslomalla jäi nyt sitä aiemmin töihin kulunutta energiaa itsensä hoitamiseen. Aloin taas mehustaa ja tehdä smoothieta joihin lisäsin myös erilaisia villiyrttejä (mm. nokkonen, poimulehti, siankärsämö ja kuusenkerkkä) ja adaptogeeneja (ruusunjuuri, ashwagandha).
Nukuin paljon ja luin. Luin hömppää ja paljon selfhelppiä. Yritin keskittää ne vähäiset voimavarat itseni hoitamiseen ja ilostuttaviin asioihin. Kävin hierojalla tai kylpylässä, ulkona edes sen 10min päivässä, joskus enemmmän, joskus vähemmän tai en ollenkaan.

Sain kritiikkiä siitä, etten voi olla masentunut kun jaksan kuitenkin tehdä kaikkea tuollaista. Usein kuitenkin se ilostuttava homma oli se ainoa asia koko päivänä jonka jaksoin tehdä. Olin myös jäänyt sairaslomalle ihan täydestä työrumbasta ja perhekin on tässä elämässä mukana koko ajan. Oli pakko jaksaa tiettyjä juttuja, joka oli lopulta hyvä asia, sillä ei voinut vajota katatoniseen melankoliaan. Olin vain ihan helvetin väsynyt koko ajan, teinpä jotain tai en, niin yhtä väsynyt olin. Minä myös päätin etten anna masennuksen viedä minua loputtomaksi ajaksi pohjattomaan kuiluunsa, minä päätin nousta sieltä ylös vieläkin parempaan ja omannäköisempään elämään.

Epätyypilliseksi masennustilaksi kutsutaan oirekuvaa, jossa mieliala reagoi myönteisiin tapahtumiin ja potilaalla esiintyy kaksi seuraavista oireista: painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu, lisääntynyt unentarve, lyijymäinen painontunne raajoissa ja hylkäysherkkyys.

Masennukseni oli epätyypillistä, joten lääkäriä myöten minua kehoitettiin tekemään asioita joilla on myönteinen vaikutus. Yksi parhaimmista vaikuttajista oli Paranemisen Avain sekä Sydämen kuvaruutu-harjoitukset, joissa nimenomaan keskitytään tuomaan itseen positiivista energiaa. Teen näitä harjoituksia edelleen, sillä jo persoonaltani olen alakuloisuuteen/melankolisuuteen taipuvainen. Harjoitukset luovat minulle positiivista virettä elämääni ja opettavat rakastamaan elämää sellaisena kuin se on.

Pahimman masennuksen hälvettyä palasin töihin, mutta edelleenkin yöunet olivat katkonaisia ja heräilin sekä valvoin öisin. Voitte uskoa, että vuorotyöhön yhdistettynä se ei ollut kauhean hyvä juttu ja tätä oli jo kestänyt melkein vuoden ajan. Olin useaan otteeseen keskustellut mm. Freetoxaajissa unettomuuskeskusteluissa ja sieltä Sami Sundvik bongasi minut ja halusi antaa minulle kokeiltavaksi muutamaa Puhdas+ tuotetta, jotka voisivat minua auttaa.

Olin epätoivoinen ja kokeillut lähes kaiken. Totta kai otin vastaan ilmaiset tuotteet, sillä näihin vitamiineihin ja muihin vaihtoehtohoitoihin kun saa sijoitettua tuota rahaa aika kiitettävästi jos kaikkea mahdollista kokeilee. En olisi uskonut kuinka suuri vaikutus tällä olisi elämääni. Siitä yöstä alkaen kun aloin nauttimaan iltaisin l-teaniinia ja magnesiumsitraattia jauheena veteen sekoitettuna, olen nukkunut kuin tukki illasta aamuun asti. Jopa kuorsaava mieheni on voinut siirtyä samaan huoneeseen nukkumaan kanssani enkä herää edes hänen kuorsaukseensa.

Nyt minun ei tarvitse kuin parantua Fibromyalgiasta ja kaikki on hyvin. Olen kyllä lähestulkoon oireeton fibronkin suhteen, mutta koska haluan olla aktiivinen ja harrastaa mm. liikuntaa, on se fibrolle vähän liikaa, joka kostautuu sitten kipuina. Mutta jossain vaiheessa olen aktiivinen liikkuja ja kivuton, parantunut, siitä olen varma!

Minun parhaat tärpit masennukseen (ja vähän muuhunkin)

Vitamiini ja hivenainetasot kuntoon

Omega-3

D vitamiini

B12 vitamiini

Muut B vitamiinit

C vitamiini

Magnesium (etsi sopiva muoto)

Rauta (jos hb tai ferritiini alhainen, voi aiheuttaa väsymystä)

Suolisto kuntoon

Probiootit

Kuidut

Marjat, vihannekset ym.

Kehon tulehdustilan laskeminen

Edellä mainitut vitamiinit ja hivennäisaineet

Mahdollisesti maidoton ja gluteeniton ruokavalio 

Hyvät rasvat mm. oliiviöljy, ghee, pähkinärasvat

KURKUMA

Paljon kasviksia, etenkin lehtivihreää sisältäviä ja marjoja

Hifistelyt

Adaptogeenit ja superfoodit

Ruusunjuuri

Ashwagandha

Pakuri

Villivihannekset kuten nokkonen ja poimulehti

Tekeminen

Käy läpi tunnelukkoja tai muita seikkoja, jotka ovat voineet aiheuttaa masennuksen HUOM! mahdollisesti ammattilaisen kanssa

Meditaatio

Rentoutusharjoitukset

Lempeä liikunta

Avantouinti tai/ja sauna (infrapuna!)

Jooga

Paranemisen Avain ja Sydämen kuvaruutu-harjoitukset

PIIKKIMATTO

Itsensä hemmotteleminen ja ilostuttaminen

Eteeriset öljyt

 

Minun parhaat tärpit nukkumiseen

Puhdas, raikas, viileä makuuhuone

Hiljaisuus esim. ei älylaitteita tms. ääniä, kännykästä äänet pois

Sinisen valon välttäminen

Stressaavien ajatusten ylöskirjoittaminen tai niiden siirtäminen seuraavalle päivälle 

(Voit sanoa ahdistavalle ajatukselle ääneen tai päässäsi: 

Ajattelen tätä ajatusta X huomenna kun olen hereillä)

Anna itsellesi lupa myös valvoa eli ei hätää vaikka heräät kesken yön

Piikkimatto

Rentoutusharjoitukset

Meditaatio

Jooga

Melatoniini nukahtamiseen jos ei muuta keinoa

L-teaniini

Magnesium (itselle sopiva muoto, huom. tarvitsee B6 vitamiinia imeytymiseen)

Eteeriset öljyt

Luettavaa

Tara Lange - Tikapuut rakkauteen (huom. myös työkirja)

Katri Syvärinen - Löydä Elämän taika

Teemu Syrjänen - Elinvoimainen mies

Meri Mort - Lumoava nainen

Tsemppikalenteri

Aku Kopakkala - Masennus - suuri serotoniinihuijaus

Miia Huitti - Stressikupla

Eckhart Tolle - Läsnäolon voima

Kirsi Ranto - Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti / Ole se valo joka olet

Rakkaudella 

iive

Tikapuut rakkauteen - kun elämä on hullunmyllyä!

Toisin kuin olisi voinut luulla, oli keskiviikkona sairaslomatodistuksen käteen saaminen aivan järkyttävä pettymys. Istuin ja itkin kuullessani sen pituuden. Kolmekymmentä päivää. Se on aivan valtavan pitkä aika.
Valtava pettymys ja epäonnistumisen tunne kuristi ja tukehdutti.

Seuraavana aamuna oli onneksi pitkä psykologin aika, jossa pääsin tunnetta purkamaan. Siellä olo helpotti jonkin verran ja sain edes jollain tavalla ymmärrettyä sen etten ole epäonnistunut kun olen tässä tilanteessa nyt. Sanoi kuka tahansa mitä tahansa tästä asiasta. Kuten sitä, että kilpailutukset ovat nykypäivää ja jos haluaa tällä alalla olla, niin niitä nyt vaan on kestettävä. Onko? Onko ihmiset oikeasti tarkoitettu tällaiseen hullunmyllyyn? Suorittaja, miellyttäjä, se kaikesta selviävä itsenäinen tomera minä on totta kai pettynyt kun en sitä myllyä päässyt läpi. Minun olisi kuulunut selviytyä hymyillen voittajana! Se toinen, ehkä lempeämpi minä, joka siellä jossain kyllä on, tietää kyllä, että se on hullunmyllyä eikä se ole kenellekkään tarkoituksellista.

Tara Langen kirjaa olen työstänyt hieman, sillä vahva intuitio on, että siinä on minulle paljon avattavaksi. Jo ensimmäiset kappaleet tuntuvat aivan valtavan raastavilta käydä läpi. Mieli sanoo, että minähän olen jo kertaalleen nämä työstänyt. Olen ymmärryksen tasolla ymmärtänyt ja antanut asioille ja ihmisille anteeksi silloin edellisen kerran kun olin masentunut. Tietoinen mieleni tietää kyllä ne realiteetit mitkä ovat tuolloin vallinneet. Mikään ei ole kenenkään vika. Kukaan ei ole tahallaan ketään satuttanut, ilkeyttään, vaan toiminut omana keskeneräisenä ja vaillinnaisena itsenään. Asiat menivät nyt vain niin ja lapsena olosuhteeni olivat mitä olivat, sinänsä ihan hyvät, koska oli vaatetta ja ruokaa ja katto pään päällä ja aina joku aikuinen huolehtimassa. Se aikuinen ei vain välttämättä ollut se oma vanhempi tai läsnä.

Kannan kuitenkin edelleen niitä tunteita mukanani. Järki ei voi siloitella niitä tunteita pois. Vain tunne voi niin tehdä, ehkä. Ja siksi minun pitää taas kerran veivata koko tämä setti läpi ja kuoria itsestäni ne armottoman pärjääjän, suorittajan, kontrollifriikin kerrokset itsestäni pois. Tai siis ne syyt, miksi minusta tuli sellainen.

Ne tunteet ja toimintamallit, jotka syntyivät koulukiusaamisesta ja reaktioni niihin ovat sitten toinen asia. Toisaalta ymmärtäjä minussa ymmärtää myös sen. Nuorten ihmisten tahattoman julmuuden ja ymmärtämättömyyden kuinka toista voidaankin satuttaa. Jos annan aikuisillekin anteeksi, niin miksi en antaisi anteeksi sille keskenkasvuiselle kiusaajallenikin? Ymmärtämättömyydessä toimineet yhtälailla. Se kuinka tämä toteutetaan. No se kai on tämä tarina tässä nyt kulkemassa eteenpäin.

Kirjassa katsotaan itseä 12 eri tunteen kautta. Kun mietin perustunnettani, eli sitä miten ensimmäisenä useimmiten reagoin kun putoan omasta voimastani tai kohtaan haasteita. Tunsin sen voimakkaasti olevan häpeä ja syyllisyys. Tämä vuosi on tipauttanut minut suoraan noihin kahteen tunteeseen. Tosin on se vihakin tullut tutuksi. Viha sitä kohtaan kun tuntuu siltä ettei voi vaikuttaa siihen mitä elämässäni tapahtuu.

Häpeässä tunnet olosi epävarmaksi, uutta opettelevaksi, turvattomaksi ja pieneksi, aivan kuten vauvana. Pelkosi on, että kukaan ei rakasta sinua, sinut hylätään, etkä ole elämän arvoinen. Haluat, että sinut nähdään ja sinulle osoitetaan, että olet tärkeä ja rakkauden arvoinen. Tarvitset siis kaikkia niitä asioita mitä vauvakin tarvitsee. Olet häpeässä herkkä ja pehmeä, joten sinua pitää suojella kaikelta siltä, miltä vauvaakin suojellaan. Ei suuria ja nopeita muutoksia, ei kovia ääniä eikä kylmiä ihmisiä. Pysy poissa somesta, laita puhelin kiinni. Ole kotona, rakastavien ihmisten parissa, lepää ja vain ole ja nuku. Saat turvaa maadoittavista asioista: luonnossa olosta, rutiineista, ravitsevasta kotiruoasta, hieronnasta ja kosketuksesta.

EGO SANOO:

Olet viallinen, et sovi tähän maailmaan, sinulla ei ole mitään annettavaa eikä arvoa. Pysy näkymättömänä ja pienenä, muuten kaikki tuijottavat sinua. 

Syyllisyydessä kompuroit lapsenkengissä, ja olet ehkä aikka armoton itsellesi. Voit pitää itseäsi tyhmänä ja huonona ja luulet, ettet ikinä opi mitään. Syyllisyyden pisto vie ilon elämästä. Pelkosin on, ettei sinua rakasteta jos et ole täydellinen. Haluat, että sinut nähdään ja kuullaan ja sinulle osoitetaan, miten tärkeä ja rakkauden arvoinen olet, vaikka vielä opettelet. (Lainaukset: Tara Lange - Tikapuut rakkauteen)

Nuo kaksi tunnetta ovat tikapuiden pohjalla. Siellä huipulla on se hyväksyminen ja rakkaus. Aika on pitkä matka. Toki ne välipuutkin siellä ovat tuttuja ja se rakkauskin jollain tavalla. Kyllä minäkin jossain herkässä hetkessä pystyn tuntemaan sen tunteen, että minä riitän, minä olen hyvä ihminen ihan sellaisena kuin olen, että olen mitä olen ja se on ihan hyvä niin.

Psykologikin puhui minulle sisäisestä lapsesta. Hän kehoitti minua etsimään itsestäni kuvan, jossa en ole vielä se tomera pärjääjä vaan herkkä lapsi josta muut huolehtivat. Joka kerran kun minulle tulisi ajatuksia joissa rääkkään ja suomin itseäni ja vaadin itseltäni mahdottomia fyysisiä ja emotionaalisia suorituksia, minun tulisi katsoa kuvaa ja miettiä puhuisinko minä näin tälle lapselle tässä?

Latasin kuvan kännykkäni taustakuvaksi jotta voin oikeasti katsoa kuvaa kun sitä tarvitsen.
Olen katsonut kuvaa torstain jälkeen aika monta kertaa.

Olen onnellinen siitä, että minut herätettiin tähän asiaan nyt. Sillä jo jonkun aikaa olen tuskaillut sen kanssa miksei minun lapseni jo pärjää? Hän kun ei siis esimerkiksi vielä toisella luokallakaan selviä kouluaamusta yksin. Tajusin, että minun olettamukseni ovat aivan vääristyneitä ja yritän puskea lastani (joka on ihana maailmaa rakastava haihattelija) samanlaiseksi pärjääjäksi kuin itse olen jo hyvin pienestä asti ollut.
Tajusin ettei ole ollut normaalia pärjätä lapsena sellaisissa asioissa kuin olen pärjännyt. Lapsen ei olisi pitänyt huolehtia itsestään tai asioistaan niissä määrin kuin olen tehnyt. Minussa itsessäni on ollut jokin klikki tai koodi, joka tälläisen toimintamallin on käynnistänyt lapsuuteni olosuhteissa. Mutta koska minun lapsellani ei sellaista ole näkyvissä, niin miksi ihmeessä minä väen väkisin sen haluaisin käynnistää?

Etenkin nyt kun istun tässä. Kolmenkymmenen päivän sairaslomalla.
Ja voin todeta, että nyt en pärjää.
En ennen kuin kaikki tämä sotku on selvitetty.

Kiitollinen olen siitä, että ympärillä on perhe ja ystävät ja muut läheiset, jotka ovat oikeasti tässä läsnä. Eivätkä hylkää minua sinne häpeään.

Katson sohvalta tätä maisemaa ja toisaalta nautin siitä mitä näen. Ulos katson hieman haikaillen, sillä sinne ei jaksamiseni niin usein päästä kuin mitä sisimpäni haluaisi. Psykologi oli viisas ja pyysi katsomaan toisella tavalla. Sen sijaan että suomisin itseäni saamattomuudesta ja välittäisin vain siitä, etten sinne metsään pääse, sen sijaan katsoisin maisemaa kuin taulua ja nauttisin siitä.

Ja onhan tämä sohvamaisemani aika Zen <3 Niin sisältä kuin ulkoa <3

iive

Kuinka löytää itsensä?

Sairasloma on jo yli puolen välin. Huomenna pääsen taas lääkärin arvioitavaksi jatkuuko se vai eikö. Itse olen varovaisen jatkuu, kannalla, ihan vain siksi, että en ole edennyt aivan niin hyvin kuin etukäteen arvelin.

Itselläni oli sairaslomaa kohtaan sellainen olettamus, että kun vain saan levättyä tarpeeksi, niin jo se itsestään auttaa todella paljon masennuksen kanssa. No, nyt olen levännyt 2 viikkoa ja voin todeta, että väsymys on ihan pikkuriikkisen helpottanut, mutta masennus ei niinkään. Toki olen tehnyt mielestäni töitä myös masennuksen eteen aika paljon ja se on itsessään jo aika väsyttävää. Olen kirjoittanut, tehnyt kehittäviä tehtäviä ja meditoinut. Myös pientä fyysistä aktiviteettia olen yrittänyt pitää yllä, joskin se puoli on väsymyksen voimakkuuden vuoksi jäänyt aika vähäiseksi muutamaa uintikertaa ja kävelyä lukuunottamatta.

Kun olen kuunnellut omaa mieltä ja kehoa, on se selkeästi antanut suuntaviivoja sille mitä asioita minun pitää vielä itsessäni käsitellä päästäkseni eteenpäin. Teemat Kontrollista luopuminen, Suorittamisen lopettaminen ja Sisäisen lapsen löytäminen ja hoitaminen, ovat olleet päällimmäisenä esillä. Näiden suhteen olen aikamoisen hukassa enkä oikein tiedä kuinka asian kanssa lähtisin etenemään. Toisaalta ne nivoutuvat yhteen, sillä aikamoisen vahva tunne on siitä, että olen kehittänyt tuon valtavan kontrollin tarpeen suojelemaan sisäistä lastani ja minua edelleen nyt tässä tilanteessa. Minä olen ollut aina se joka pärjää ja pitää (kuvittelee pitävänsä) lankoja käsissään. Pärjäsin siten lapsena ja nuorena, kehenkään muuhun kuin itseensä ei ollut luottaminen, jos itse pystyit niin olit turvassa, muiden apu oli aina epämääräistä ja epäluotettavaa ja sitten romahdin. Uusi pärjäämisen aikakausi alkoi masennuksesta parannuttuani. Silloinhan olin tosiaankin osoittanut, että minä kyllä pärjään ja pystyn. Pystyn selviämään ylös kuoleman porteilta. Eikä sen jälkeen tuntunut olevan asiaa mitä en osaisi tai ainakin oppisi jos se on tarpeen ja se, että minä pärjään vaikka mitä eteen tulisi. Kuitenkin tuo valtava uppoavassa laivassa olemisen tunne tänä vuonna on ollut se tilanne ja ne kontrollin nyörit ovat niin kireällä, että ne veivät minutkin mukanaan.

Nyt suoritan tätä sairaslomaa ja masennustani, senhän voi lukea jo tuosta edeltävästä tekstistä. Masennus, sen käsitteleminen ja siitä parantuminen on taas yksi suoritus elämässä joka täytyy kohdata ja voittaa, mahdollisimman nopeasti kiitos!

Ehkä jollain tasolla voisin sanoa, ettei minun tarvitse pärjätä (yksin) eikä suorittaa sitä niin valtavasti. Se joku taso on kuitenkin hyvin ehkä tasolla ja oikeasti vielä täysin tavon saavuttamattomissa. Kun olen pohtinut asioita on ollut järkyttävän vaikeaa ajatella, että etenkin töissä tekisin jotain vaikkapa seiskan arvoisesti. Ei se tulee tehdä vähintään 10 ja plus, että olisit hyvä ihminen sitten.

Totuushan on, että ei sitä oikeasti jaksa ja tämän kun jotenkin ymmärtäisi, tajuaisi ja pystyisi toteuttamaan.
Niin ovat jääneet täysin ne omat tarpeet ja asiat kun eihän kaikkeen oikeasti pysty. Niitä ei enää olekaan ollut mahdollista tehdä edes hyvän arvoisesti. Ja se kyllä tuntuu myös ihan fyysisesti. Kävin juuri hierojalla ja kaikki se kireys, pärjääminen, väsymys ja stressi, ne kaikki ovat koteloituneena kehon lihaksissa ja hermoissa ja joka paikassa. Torstaille varasin ajan Neurosonic-hoitoon psykologin tapaamisen jälkeen. Toivon, että se olisi myös tapa saada kehosta irti näitä kovettuneita ja hautautuneita tunteita, jotka aiheuttavat sen että olen kipeä, jäykkä, väsynyt ja vetämätön.

Liikunta ja itsestä huolehtiminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä ja silti ajatukset rummuttavat aina samaa rataa. Jos haluat parantua niin pitää liikkua, pohtia, kehittää itseä, etsiä niitä vikoja, syitä ja ties mitä JA SITTEN parantua kun olet liikkunut, hoitanut ja kehittänyt itseäsi tarpeeksi. Huh!

Minut pitäisi varmaan laittaa jonnekin keskelle erämaata, ilman nettiä, somea, kännykkää, telkkaria, ilman ketään, olemaan yksin vaan siellä. Ehkä silloin tämä loppumaton juoksu voisi katketa.

Olen ollut todella pettynyt itseeni myös painon suhteen, tietysti, koska eihän se ole ikinä ollut oikea oli se mitä tahansa. Vaa'alla en ole suostunut käymään. En tahdo nähdä sitä lukua mikä siellä odottaa, tiedän muutenkin ettei se lukema ole "hyvä". Katsoin eilen Jenny+ ohjelman ja "päätin", että nyt on se käännekohta kun lähden pyrkimään laihduttamisen lopettamista kohti. Mutta kuinka tehdä se? Miksi ihminen tajuaa tällaisia asioita kun katsoo toisen tuskaa? Miksi sitä omaa tuskaa ei hyväksy, ei näe eikä koe?

Olen laihduttanut varmaan ala-asteelta asti, se on yli 20 vuotta elämästäni ja nyt se saisi loppua. Kuinka lopettaa jotain jota on tehnyt koko ikänsä? Sitkeässä on se ajatusmalli siitä, että kehoni on aina väärä. Toisaalta onhan minulla myös mielessäni tunne siitä, että olen kaikin puolin aina liian erilainen, vääränlainen, olin millainen tahansa niin mikään ei ole minulle riittävä. En tiedä mistä tuo erilaisuuden ja vääränlaisuuden tunne kumpuaa ja mistä se kertoo. Ehkä se on tämän vuoden aivan perimmäisin oppiläksyni, syy siihen miksi olen tässä tilanteessa nyt. Ehkä minun pitää löytää itseni.

iive

Epätyypillisen masennuksen kasvot

En ole laisinkaan varma, että tätä kannattaisi edes kirjoittaa. Toisaalta minulla on tarve päästää nämä asiat ulos päästäni, käsitellä niitä, hellittää, antaa anteeksi(?) ja päästä yli.

Ei Myytävänä!-kampanja on ollut aika hienosti esillä. 50 000 allekirjoitusta on saatu ja hyvä niin. On upeaa, että ihmiset ovat niin paljon välittäneet ja että nyt maamme päättäjät joutuvat oikeasti miettimään miten jatkossa asioiden kanssa tehdään. Onko oikein kilpailuttaa elinikäisiä välttämättömiä palveluita? Niin ja ihmisten työpaikkoja. 2-3 vuoden välein.

Olen itse ollut asian ytimessä kohta 2 vuotta ja päätynyt pisteeseen johon en koskaan kuvitellut joutuvani. Uskon kuitenkin siihen, että elämä antaa meille käsiteltäväksi juuri ne asiat joita meidän kuuluu käydä läpi. En tiedä mitä ihmettä nämä vuodet minulle tulevat opettamaan tai mitä kohti tämä minua vie, mutta läpi on käytävä kun muukaan ei auta.
Olen tilanteessa jossa "kaikki" on oikeasti ihan hyvin. Työnantajani on kunnollinen yritys ja meillä on puitteet kunnossa ja asiat hyvin. Silti siinä itse prosessissa minä menin rikki, syystä jota en tiedä, ehkä kaikki oli minulle vain liikaa. Liikaa muuttuvia tekijöitä yhtäaikaa. Joku muu ehkä olisi vaan porskuttanut täyttä vauhtia eteenpäin. Mutta minä menin rikki ja se on minun elämäni ja minun kokemukseni. Tässä nyt vain kävi näin.

Tiedän ettei tilannettani voi muuttaa kukaan muu kuin minä itse. Minun pitää pystyä päästämään irti. Kliseisesti voisin kääntää elämässäni uuden lehden tai aloittaa uuden kappaleen. Varminta olisi ehkä aloittaa kokonainen uusi kirja. Kukaan muu kuin minä, ei kuitenkaan voi tehdä mitään sellaista, että minä paranisin, tulisin taas ehjäksi. Ja minä itse olen tällä hetkellä niin voimaton etten tiedä jaksanko tai pystynkö siihen. Kaikki voimani menevät siihen kun arki pyörii. Herään, hoidan hommat, lähden töihin, mietin mitä syötäisiin tänään, on lapsen läksyt ja harrastukset, perhe, koti ja kaikki ne asiat joiden vaan kuuluu rullata. Ja kaiken tämän jälkeen energiaa ei enää ole.

Mihinkä sitä energiaa sitten tarvitsisikaan? No, ehkä siihen itsestä huolehtimiseen. Sillä itsensä parantamiseen kun tarvitsee energiaa aivan valtavasti.

Olen pitkään kyseenalaistanut sitä olenko masentunut. Olen mielestäni ollut alakuloinen ja väsynyt. Siis aivan Todella väsynyt ja olen ajatellut, että kaikki menee kyllä itsekseen ohi kun vain lepään tarpeeksi. Välillä olen ollut todella masentunut ja ahdistunutkin, silti välillä on voinut mennä ihan hyvin kuten vaikkapa tuolla Tampereella. Sitten kuitenkin ahdistus on jysähtänyt taas päälle.

Masentuneilla ihmisillä esiintyy usein unettomuutta, ruokahaluttomuutta ja painon laskua. Epätyypilliseksi masennustilaksi kutsutaan oirekuvaa, jossa mieliala reagoi myönteisiin tapahtumiin ja potilaalla esiintyy kaksi seuraavista oireista: painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu, lisääntynyt unentarve, lyijymäinen painontunne raajoissa ja hylkäysherkkyys. Tavallisesta masennuksesta poikkeavan oireiston takia epätyypillinen masennustila jää helposti tunnistamatta ja siten myös hoitamatta. Taudinkuva on luonteeltaan krooninen, uusiutuva ja usein vaikea. (Duodecim-lehti)

Olen vältellyt yhteyttä terveydenhuoltoon, koska heidän lähes ainoa keinonsa hoitaa masennusta ovat lääkkeet ja oikeastaan eiliseen asti en ole pystynyt itsellenikään myöntämään, että ok, olen oikeasti nyt masentunut.

Nykyään on kuitenkin valtavasti tietoa saatavilla ja ihmisiä ympäri maailman, joilta voi saada apua, ihan tähän kotiin. Toki sieltä on osattava etsiä sitä tietoa ja mietittävä kuinka se itselle kävisi.
Minulle on ehdotettu ravintolisiä, hallusinogeenejä, kylmiä suihkuja, avantouintia, ulkoilua, liikuntaa, luonnossa oloa, meditaatiota, hiljentymistä, rentoutusharjoituksia, joogaa, ruokavaliota, itseterapiaa, energiahoitoja, akupunktiota, kukkaterapiaa, aromaterapiaa, vyöhyketerapiaa, tunnetaideterapiaa, homeopatiaa, lukemista, eteerisiä öljyjä, niin ja sairaslomaa.

Tuota ihan viimeistä on nyt ehdottanut puoliso, psykologi ja lääkäri ja myös ne netti-ihmiset. Itselle tuo on vastenmielisin vaihtoehto tuosta listasta. Tai no en mä hallusinogeenejäkään söisi.

Tavallisiin masennuslääkkeisiinhän verrattuna nämä ovat vähän hankalampia vaihtoehtoja. Lääkkeistä voisi ajatella, että naps pilleri vaan suusta alas ja se on siinä. Joillekin tämä toimii. Harmi kun itse saan vaan yleisesti lääkkeistä vain ne sivuvaikutukset enkä niitä hyviä ollenkaan. Nämä muut vaihtoehdot kun sitten vaatii toteutettavakseen sitä energiaa mitä minulla ei juurikaan ole.

On jännä miten minut on viritetty elämään, kun kyllä töihin jaksaa lähteä (pakko, velvollisuuden tunto vai mikälie? periksiantamattomuus), mutta sinne metsään en vaan pääse. Toisaalta tuo työssä sinnikkäästi pysyminen kertoo myös siitä kuinka tärkeää työni on minulle.

Katson ulos, siellä on syksy. Minun vuodenaikani, puut keltaisine lehtineen, aurinkokin välillä, tosin ei tänään. Tuo metsä voisi aivan hyvin olla miljoonan kilometrin päässä, sillä siltä se juuri tuntuu. Miljoona kilometriä ja estettä minun ja metsän välissä. Vaikka tiedän että siellä olisi hyvä olla, katson vain ulos ikkunasta, kääriydyn lämpimään peittoon ja mietin. Ehkä huomenna?

Tänään olen kuitenkin edistynyt hieman. Olen varannut ajan työterveyslääkärille joka saa päättää tarvitsenko sairaslomaa vai en ja josko hänellä nyt jotain muutakin sanottavaa olisi. Lisäksi olen päässyt kämpästä ulos (vapaapäivä) ja ostin myös Lifesta muutaman itsehoitotuotteen (5htp ja B-vitamiini complex). Aamun aloitin smoothiella vaikka olisin vain halunnut juoda kahvia ja syödä sämpylää.

Mitä muuta tuosta listasta otan käyttöön, en tiedä. Olisihan se "helppoa" aloittaa aamu supersmoothiella ja 5am coffeella, käydä ulkona metsälenkillä, tehdä ravitsevaa ruokaa ja töiden jälkeen joogata/meditoida/tehdä rentoutusharjoituksia.
Näitä vaan kun ei saa ostettua valmiina kaupasta ja vireystaso kun on lähinnä tyyliä raahaudun sängystä sohvalle ja sieltä pakollisiin menoihin, niin... tiedättekö, että jopa meditoinnin ajattelu voi olla liian rankkaa? No askel kerrallaan ja sitten kun sitä voimaa on, alkavat nämäkin jutut taas toimia.

Tällä hetkellä harkitsen siis vaihtoehtoja sairasloma, akupunktio ja rentoutumisharjoitukset. Kylmään suihkuun tai avantoon kun mua ei saa kirveelläkään. Montaa muutakin terapiaa voisin kokeilla, esteenä niille on vain raha ja aika ja jaksaminen.

Mutta se minkä tiedän on se, että mä selviän tästä(kin). Se mitä multa ei puutu on usko tulevaan ja siihen, että kaikki menee juuri niin kuin pitää, juuri oikealla tavalla ja että se aurinko paistaa mulle taas. Joku päivä.

iive

Insomnialife - 2017 paskin vuosi pitkään aikaan?

Illalla sänkyyn mennessä sydän hakkaa tikittää vähän turhan kovasti. Välillä se muljahtaa ikävästi, pala nousee kurkkuun (vaarattomia lisälyöntejä kertoo lääkäri). Nukahdat, heräät parin tunnin päästä, käyt vessassa, juot vettä, menet takaisin sänkyyn ja nukahdat (ehkä). Havahdut taas, katsot kelloa, pyörit, selaat ehkä kännykkää, ei mitään uutta missään, pistät äänikirjan taas pyörimään, yrität nukkua. Aamulla heräät ja tuntuu siltä kuin olisit tehnyt eilen oikein kunnon baarikierroksen, vaikka oletkin mennyt nukkumaan hyvissä ajoin, eikä sitä alkoholiakaan tullut nautittua, ei pisaraakaan.

Tätä ja paljon muutakin on unettoman ihmisen elämä. Se joka nukkuu yöt makoisasti, ehkäpä vähän pyörien kuitenkin ja herää virkkuna aamuun... no täytyy sanoa, että sellainen ihminen ei varmaan koskaan tule ymmärtämään ihan oikeasti miltä unettomasta ihmisestä tuntuu.

Liian monen katkonaisen yön jälkeen vanha tuttu paniikkikohtaus hiipi sisuksiini, pisti hengittämään aivan turhan lujaa ja tuntui taas siltä, että kuolisin tähän paikkaan. Onneksi jostain kuitenkin riitti vielä voimaa vastustaa ja selvisin. Niin paljon kuitenkin säikähdin, että suuntasin kohti työterveyslääkärin vastaanottoa. Näin alkuun viikko sairaslomaa, lähete psykologille (koska stressaavat asiat painavat edelleen) ja hieman myös kemiallista apua, niin ja kehoitus ulkoilla luonnossa jos suinkaan jaksaa (edistyksellinen lääkäri?). Ja kun annoin luvan itselleni nyt vaan olla, jysähti se flunssakin päälle.

Vuoden 2017 piti olla tähänastisen elämäni paras vuosi. Fibromyalgian olin saanut oireettomaksi. Sain jatkaa työpaikassani ja muutenkin kaiken piti olla mukavasti. En tiedä voittaako vuosi 2017 paskemmuudessa vuoden 2015 tai vuoden 2012 vai onko sillä nyt sitten oikeasti väliäkään... Toisaalta tämä vuosi ei tule paskemmuudessaan voittamaan missään tapauksessa eräitä vuosia 2000-luvun alussa. Tänä vuonna olen saanut ihanasti (sarkasmia siis) muikkaria siitä mitä elämä oli joskus. Stressi, masennus ja paniikkikohtaukset olivat jokapäiväisiä kavereita silloin kaksitoista vuotta sitten kunnes pikkuhiljaa tai oikeastaan aika nopeastikin ne alkoivat hävitä kun aloin päästä niistä niskan päälle. Nyt olen saanut käydä samoja otteluita uudelleen, en tosin aivan yhtä brutaalisti tai pahasti, mutta kuitenkin. Toisaalta se on todella pelottavaa, toisaalta tiedän, että selvisin viimeksikin. Aion selvitä nytkin.

Facebook kertoo, että tänään minun pitäisi olla parhaan ystäväni kanssa Sunset Parkissa tanssimassa ja nauttimassa musiikista sekä ystävyydestä. Enpä ole. Eikä ole sitä ystävääkään enää. Välillä tuntuu siltä, että en enää aukaise koko Facebookia kun joka päivä saan katsoa sieltä kuolleen ystäväni kasvoja... ystäväsi kuuluu tähän ja tähän ryhmään (liity siis sinäkin) ja Mitä teit vuosi sitten? - katso ihania muistojasi, heti aamutuimaan. Eikä niitä muitakaan ystäviä näy vaikka elossa ovat. Liekö syy minussa vai jossain muussa jutussa. Onneksi on perhe.

Viisi päivää sairaslomalla on osoittanut sen, että se on ollut todella hyvä juttu. Flunssa tietenkin pahentaa tuntemuksia, toisaalta varmaankin juuri lepäämisestä johtuen se on pysynyt aika lievänä. Olen lähinnä oleskellut sohvalla ja lukenut. Tv-ohjelmiin on ollut vaikea keskittyä. Pahimpaan päiväväsymysaikaan ollaan Lintusen kanssa käyty kaupassa, Lintunen on tuhlannut syntymäpäivärahojaan ja minä olen hengaillut mukana. Pakkohereilläoloa.

Viikonlopun vielä lepäilen ja sitten palaan töihin, sillä tiedän että ylipitkät sairaspoissaolot vain vaikeuttavat rytmistä kiinni pitämistä ja töihin palaamista aivan kaikin puolin. Siitä olen kyllä ollut aivan superkiitollinen ja otettu, että olen saanut lähes jokaiselta työkaverilta tsemppiviestiä sen jälkeen kun kaikille laitoin sähköpostilla sairauslomani syyn. Tiedän ettei tarvitsisi, mutta helpompaa on olla avoin kuin salailla tai piilotella ja joutua sitten juoruilun kohteeksi. Tästäkin kun kokemusta on vuosien takaa. Aivolisäkekasvaimet, fibromyalgiat ja unettomuus/masennus kun eivät välttämättä näy missään ja niiden takia kun ei tarvitse maata sängyn tai sohvan pohjalla. Itseasiassa lääkäri suosittelee usein kevyttä ulkoilua ja arjessa pysymistä jos vain yhtään kykenee. Näin nytkin tapahtui.

Lainasin kirjastosta omien kirjojeni seuraksi vielä kolmannen sienikirjan, voi haaveilla tulevista sienestysreissuista. Tokihan tunnistan sienistä tasan kaksi, karvalaukun ja kanttarellin. Tateista osaan sanoa, että tatti :) Että syytä on opetellakin. Toistaiseksi sienestän lähinnä kameralla sitten kun sinne metsään pääsen.

Kolmen sienikirjan perusteella tämä voisi olla kangasrousku, ehkä.

iive

ps. Ja koska haluan lopettaa useimmiten positiiviseen, voin kehua itseäni että sairasloma on vaatinut vain 2 suklaapatukkaa ja vähän jäätelöä. Niiden sijasta on smoothiekone vääntänyt smoothieita kaikin mahdollisin vaihtoehto-viherhippitropein :D

Omassa voimassa pysyminen

Tämä viikko on ollut todella haasteellinen ihan joka paikassa. Töissä on valloillaan hirveä flunssa-aalto ja samoin kotona kaikki muut ovat kipeänä edelleen. Itse olen ottanut joka ikisen tropin mitä vain olen flunssan estoon keksinyt ja vaikka nenä hieman tukkoinen onkin ja olo sellainen ettei salille ole asiaa, on flunssa toistaiseksi pysynyt varsinaisesti poissa.

Töissä alkaa myös olemaan loppusuoran tuntua ja se kieltämättä väsyttää kaiken muun lisäksi. Tämä on ollut oikea omassa voimassa pysymisen oppitunti ja kuinkahan kauan jatkunee vielä. Kun ihmisten tiet jakautuvat entisen yhteen hiileen puhaltamisen sijasta ei erilaisilta tuntemuksilta voi välttyä varmasti kukaan. En tässä syytä ketään, että pitäisi olla motivaatiota tai pitäisi olla sitä tai tätä. On luonnollista että muutostilanteessa jossa toiset lähtevät ja toiset jäävät ovat olotilat erilaiset. Pääasia olisi pitää se oma voima siinä omassa tilassa eikä ottaa niitä toisten tuntemuksia itseensä.

Onneksi luontopolku lähtee aivan työpaikan nurkalta ja sinne on hyvä piipahtaa töiden jälkeen nollaamaan pää. Ei ole luonnon voittanutta stressin poistossa. Sinne on hyvä jättää kaikki väsymys ja harmitus ja nauttia lumesta ja pikkupakkasesta. Ja onneksi joki ei jäädy koskaan, kosken kohina on oiva apu tyhjentää koko pää sinne tänne sinkoilevista ajatuksista.

Tällä viikolla FOOD PREPPING on ollut myös kova sana. Aamuvuoroon eväät illalla valmiiksi mm. 5am kaakaota, vihermehua ja smoothieta. Auringonhattu-uutetta menee myös säännöllisesti ja valkosipulia. Toivottavasti kaikkien työkavereiden nenät on niin tukossa ettei ne haista mitään 😊

Iltaisin on kieltämättä tuntunut siltä ettei todellakaan jaksaisi mitään muuta kuin kaatua sänkyyn ja nukkua vain seuraavaan työvuoroon asti, mutta jotenkin tässä on selvitty päivästä toiseen. Ehkäpä suurin apu on ollut näitten mun superfood mössöjen mitä onneksi on jaksanut vääntää ja toki on tullut nukuttuakin sitten se kaikki liikenevä aika ja pidettyä kiinni edes siitä kävelyllä käymisestä kun salille ei ole ollut nyt asiaa.

Pitkästä aikaa joulu on vallannut mielen ihan tosissaan. Vielä on kolme työvuoroa ja sitten alkaa jouluvapaat. Seuraavan kerran menen töihin joulupäivänä sitten eli aaton saan viettää kotosalla. Ja jos muut asiat elämässä koittavatkin stressata niin jouluun on hyvä keskittyä. Ja ainakin tähän saakka olen saanut tehdä sitä nautiskellen ilman hermoromahdusta 💗 Ja onhan sitä joulua saanut töissäkin tehdä kun eilen paketoin ehken sellaisen 30 lahjapakettia 😊

Milloin elämäntapamuutos on onnistunut?

Yhden elämäntavan muuttaminen vaatii lukemattomia toistoja, jotta siitä tosiaan tulee uusi tapa tai vanha tapa jää pois. Uusi elämäntapa saattaa sujua hyvin kun elämä on balanssissa, mutta entäs jos siihen tuleekin mukaan stressitekijä?

Yli kolme viikkoa on vedetty puolikuntoisena, ensin norossa ja nyt b-viruksen kanssa (ilmeisesti jo toistamiseen/ toisella pöpöllä) eikä loppua näy. Unet on jääneet huonoiksi ja vuosiloma vaihtui lähinnä sairaslomaksi (tosin lomapäiviä ei kukaan enää korvaa) No joo. Näkyyhän sitä hyvääkin (kuten aina, kun tykkään niin elämästä ajatella), sillä ne "uudet" elämäntavat alkavat hiipiä takaisin kehiin, edes ajatuksiin ja sieltä sitten tekoihin asti. Tulee tarve vääntäytyä sohvalta Yin-joogaamaan ja ruokavalioon alkaa pikkuhiljaa hiipimään taas ne arjesta tutut syömiset "sairasmättöjen" sijaan.
Hyvän olon hormonidieetti-verkkovalmennuskin on puksuttanut eteenpäin ja minä olen lähinnä tsekannut mitä sieltä on tullut. Onneksi sekään ei kaadu useampaankaan sairaslomapäivään. Vaan jatkaa voi kun pystyy.

Ensimmäiset Tahkon lomapäivät oli kunto oli onneksi ihan ok. Muutama kerta suksilla. Kaksi kertaa kylpylässä. Lähes joka päivä toimintapuistossa. Aurinkoa, vesiliukumäen laskua, perheen kanssa oloa, kevättä ja hyvää ruokaa (terveellistä!) Ja vähän biletystä siskojen kanssa ;)

Viimeisenä päivänä käytiin vielä Tahko Farmilla ennen kotiin lähtöä. Siellä oli kyllä ihania eläimiä (jotka olivat kyllä tasan oppineet siihen, että heitä SAA SYÖTTÄÄ, niin hyvin kerjäsivät :D Pääsymaksuun siis kuului namisanko ja ohjeet mitä millekin eläimelle saa antaa.

Puput oli meidän suosikkeja, koska niitten kanssa sai hengailla ihan rauhassa (lampaat oli vähän turhan tyrkkyjä ja liiskaavia niin kuin ne yleensäkin on).

Ajettiin kotiin äidin kautta ja oltiin siellä vielä yksi yö. Päästiin katsomaan Eemeli metkuilee-läpimeno (harjoitus siis), ihan huippu! Sai nauraa ihanasti. Mikä tekee aina hyvää.

Ennen kotiin lähtöä kävin vielä Väinölässä, jossa pääsin katsomaan juuri ripustetun näyttelyn (ei ollut edes avajaisia keretty viettämään) Kynnyksellä (Maalaukset Kirsi Ryynänen, Keramiikka Tuula Koskela). Sykähdytti.

Ylhäällä kiertelin peruskokoelmia läpi ja tuli pakottava tarve istahtaa yhteen tuoliin ja aloin katselemaan vieressä olevalla pöydällä olevaa grafiikkaa... eipä ollut yllätys mitä pöydältä löytyi  <3

Keinutuolikin kutsui istahtamaan hetkeksi, ihmettelin vähän että miksi, mutta istumisen jälkeen ei tarvinnut miettiä kun katse osui suoraan Kadonnut kaupunki (Maria Rouvinen-Mäkelä) tauluun <3 Atlantis <3

Atlantis on toistunut milloin missäkin nykyään, vaikka sanoin taannoin "ettei se ole yhtään mun juttu". Mutta näin sitä näköjään joka paikasta löytyy kuten vaikkapa mun lempibiisistä, jota kuuntelin MONTA VIIKKOA tajuamatta mitä siinä oikein lauletaan! Niinpä niin, voisi tuumata universumin huumorintajusta taas :D

Että silleen taas tämä elämä menee.
Huomenna olis sit syntymäpäivä, mikäs sen mukavampaa. Ja vapaapäivä töistäkin on <3

iive