Fibromyalgiasta vapauteen vol???

Onko Fibromyalgiasta parantuminen mahdollista?

Olen ollut useammalla täysin oireettomalla jaksolla fibron kanssa. Nykyinen oireeton jakso on kestänyt jo 7kk, lähemmäs 8kk. Aiemmat jaksot 2-8kk. Yhteistä näillä kaikilla jaksoilla on ollut vihermehujen juominen, vitamiinitankkaus, suoliston kunnon korjaaminen (tärkeä minulle koska minulla on myös keliakia), HYVÄT YÖUNET, pätkäpaastoilu, stressinhallinta, itselle sopivan liikunnan harrastaminen, positiivisuuden ylläpitäminen ja elämästä nauttiminen toisin sanoen, kipeäksi tulee joka tapauksessa (jos tulee), niin miksipä jättää jotain kivaa sen vuoksi tekemättä.

Minä en ole fibromyalgia ja fibromyalgia ei ole minä. Lähes koko kesä on kulunutkin niin etten muista koko fibron olemassaoloa lainkaan. Silloin kun keho käy kierroksilla ja ylikuumentuu, silloin olen kyllä tarkkana, koska en vain halua fibron palaavan mistään hinnasta.

Ruokavalio on ollut tärkeässä osassa. Keliakian vuoksi syön gluteenitonta ruokaa, nykyään lähes viljatonta, sillä gluteenittomat tuotteet ovat täynnä kaikenlaista aika epäterveellistäkin mm. lisäaineita ja muunneltuja tärkkelyksiä tietenkin. En tiedä suosittelisinko ilman keliakiaa välttämään viljatuotteita? Ehkäpä kuitenkin jättäisin väliin ne pullamössöleivät ja pitäytyisin hyvissä luomuleivissä ja kaurapuurossa. Jos viljatuotteet turvottaisivat yhtään, sitten en söisi. Pastankin pystyy hienosti korvaamaan esim. kasviksilla. Spiraalileikkuri on ihan mahtava, sillä saa hetkessä spagetin näköistä kasvissuiroa, jonka voi sitten syödä raakana tai kypsentää hieman, toki sitä pastaakin pitää syödä joskus. Onneksi olen oppinut kuuntelemaan kehoani milloin se kaipaa hiilihydraatteja. Mitä enemmän liikun, sitä enemmän se niitä tarvitsee, jos syön niitä liikaa se väsyttää ja tekee olon vetämättömäksi.

Sokeriton on ehkäpä kaikista tärkein. Sokeria kerran viikossa pieniä määriä tai satunnaisesti, se on ok kun on saanut tilanteen rauhoitettua. Välillä olin pitkäänkin ilman sokeria kokonaan.  

Maitotuotteita käytän niukasti, täysin maidottomallakin olen ollut, mutta sen en koe olevan tarpeellista minulle. Käytän lähinnä hapanmaitotuotteita, kahvimaitoa ja juustoa.   

Ruokani sisältää paljon kaikkea ihanaa kuten kasviksia, lihaa (marinoimatonta), kalaa ja etenkin hyviä öljyjä. Syön smoothieita ja juon vihermehuja lähes päivittäin, jompaa kumpaa nyt ainakin kerran päivässä. Marjoja menee paljon! Smoothieen on helppo lisätä myös päivän hyvät rasvat mm. oliiviöljy (luomu extra virgin), camelinaöljy ja tahini sekä roppakaupalla kasviksia.  

Vihermehut ovat vain sitä kaikkein parasta boostia. Aluksi kun sain mehustimen, tuntui etten voi päivääkään olla ilman. Nyt kun olen tankannut vihermehua sen kaksi vuotta niin tahti on hidastunut, mutta kyllä se mieliteko sieltä sitten tulee kun keho sitä tarvitsee. Nyt kun kurkkukausi alkoi, niin jopas teki taas vihermehua mieli!

Liikun paljon, olen kevään ja kesän mittaan tanssinut, uinut, joogannut, venytellyt, kävellyt, pyöräillyt, tehnyt vähän lihaskuntojumppaakin. Hyötyliikuntaa tulee tunteja päivässä mm. kasvimaalla (kastelukannujen kantaminen käy työstä kun ei ole vesiletkua) ja marjastamassa. Jatkossa toivon, että syksyn myötä voin lisätä lihaskuntoliikunnan määrää kun hyötyliikunnan määrä vähenee. Liikunnasta pitää myös osata palautua, se on ehkäpä vaikeinta!

Liikunnan pitää kuitenkin tuottaa iloa. Jos liikuntaa ei ole harrastanut, niin sen ilon löytäminen voi vähän kestää, mutta kyllä ne omat lajit sieltä löytyy jos vain tahtoo. Mitään hikipäässäverenmakusuussa liikuntaa en harrasta juuri lainkaan. Kunto on noussut aivan valtavasti aika lempeälläkin liikunnalla. Tosin tanssiessa tuli kyllä aikamoisen hiki ja sykekin nousi, mutta sillä ei ollut niin väliä koska se oli samalla niin hauskaa! Pyöräilyn kanssa oli vähän toinen juttu, sitä piti oikein opettelemalla opetella rakastamaan. Nyt sekin jo sujuu kevyesti.

Ja eipä voi muuta kuin painottaa etenkin sitä luonnossa ulkona liikkumista. Kävelylenkit luontopolulla asfalttitien sijaan, tai edes pururadalla, uiminen järvessä, hiihtäminen metsässä ja jäällä, marjastus, sienestys, kasvimaalla sormet mullassa... ei voisi olla parempaa! Ilmaiset ulkokuntosalit on jo monessa paikassa, kahvakuulan saa ulos tai edes parvekkeelle...

Palautuminen/ lepo/ ylivirittyneisyyden vähentäminen... siinäpä aika tärkeä kolmikko! Näihin toimii aika hyvin nykyään magnesium + l-teaniini, meditointi, syvähengitys, venyttely, lempeä jooga, Paranemisen Avain harjoitukset, lukeminen, ihan vain olemassa olemisen opettelu. Nukkuminenkin onnistuu nykyään paremmin, mutta heti huonot unet huomaa kehon voinnissa.

Olen oppinut nauttimaan myös kylmästä. Aloitimme Lintusen kanssa uimisen äitienpäivänä toukokuussa. Siitä lähtien on uitu lähes päivittäin ja monta kertaa päivässä. Siinä huomasin kuinka kylmä vesi on oiva palauttaja. Nyt olen harjoitellut myös kylmien suihkujen ottamista, minä joka aina palelin en palele enää juuri koskaan! Suihkut ovat tuskallisempia kuin kylmässä vedessä uiminen, jospa saisin tänä vuonna aloitettua sen avantouinnin?
Saunasta pidän myös. Käytän saunassa eteerisiä öljyjä, jotka rentouttavat. Saunon hyvin matalilla lämpötiloilla 50-60 astetta. Silloin pystyn rentoutumaan eikä huonoa oloa tule. Saunoessa yleensä olen pitkälläni välillä selällään, välillä mahallaan, niin koko keho lämpenee tasaisesti. Saunan jälkeen olon tasaa viileämpi suihku.

Ennen minua valvottivat erinäiset asiat. Aivoissa pyöri jatkuva rumba ajatuksia, pelkoja, ahdistustakin. Olen ajan myötä opetellut hiljentämään tämän rumban. Enää hiljaisuus ei ole ahdistusta, mieleen nousevat ajatukset ovat kestettävissä ja käsiteltävissä. En voi kuin suositella tähän asiaan tutustumista esim. Echart Tollen Läsnäolon voimaa suosittelen kaikille. Stressin kanssa kamppaileville Miia Huitin Stressikupla-kirja on ihan ykkönen. Sairauden kanssa taisteleville en voi tuumata kuin, että ottakaapa selvää Karita Aaltosesta, Uskalla parantua, on voimaannuttanut jo niin paljon ihmisiä ♡
Muita suosikkejani ja jatkuvia inspiraation lähteitäni ovat Susanna Tanni (Freetox), Olli Posti, Sami Sundvik, Jaakko Halmetoja, Tara Lange, Meri Mort, Kylli Kukk, Kirsi Ranto, Teemu Syrjälä, Raija Kivimetsä, Marja Ruuti, Tomi Kokko ja varmaan ihan sairaan moni jäi listalta vielä poiskin ♡

Pätkäpaasto on ollut uusi tuttavuus, sen sijaan, että syön jatkuvasti, olen todennut että on ihan ok syödä silloin kun on nälkä kunhan huolehtii, että syö sen 8h aikana sitten ne kaikki päivän kalorit, muuten illalla tulee hillitön nälkä. Smoothieni ovat niin tuhteja, että niillä kyllä jaksaa! Toki syön ihan normaalia ruokaakin, mutta erityisesti smoothiet pitävät usein huolen siitä, että illalla ei syöpötyshalua tule.
Pätkäpaastoiluhan auttaa mm. kehon autofagiaan, joka on kehon puhdistautumista. Olen paljon miettinyt sitä, onko kohdallani fibro-oireilut olleetkin sitä ettei autofagia ole päässyt toimimaan ja olen ollut "täynnä kuonaa"? Toinen syy on ollut varmasti myös vuosikaudet kestäneet univaikeudet, nukahtamisen vaikeudet ja yölliset heräilyt. Tällöinkään ei autofagia toimi kunnolla.

Autofagia on kehon sisäinen kierrätysohjelma, jonka avulla kuona ja turha aines siivotaan soluista ulos ja tärkeät osat käytetään energiantuotantoon ja uusien solujen rakennusaineena. Tämä mekanismi on oleellinen osa taistelussa niin syöpää kuin monia rappeumasairauksia, kuten alzheimeria tai Parkinsonin tautia vastaan. Tähän liittyvistä löydöistä japanilainen solubiologi Yoshinori Ohsumi sai lääketieteen Nobel-palkinnon eli vajaat miljoona euroa. Yle.fi

Lisäravinteita olen käyttänyt jos jonkinlaisia. Olen muutaman oikein tehostetun kuurin ottanut erinäisillä vitamiineilla ja tällä hetkellä en käytä kuin ns. ylläpitoon näitä. Tehostettuna olen ottanut C, B ja D-vitamiinikuurit, magnesiumia, probioottia, Omega-3sta ja sinkkiä. Keväällä otin myös kuurin spirulinaa ja chlorellaa. Talvisin käytän smoothieissa usein viherjauhetta, joka sisältää myös näitä, mutta keväällä otin oikein superloadauksen chlorellaa ja spirulinaa puristetabletteina ja olo kyllä kieltämättä tuntui oikein energiseltä.

Spirulina on täyttä ravintoa! Spirulina on mikroskooppinen makean veden levä, joka on kuivattuna tumman sinivihreää jauhetta. Spirulinan painosta yli 60% on täysipainoista hyvin imeytyvää proteiinia, joka sisältää kaikki ihmisen tarvitsemat aminohapot. Lisäksi spirulina sisältää runsaasti hivenaineita – kuten rautaa, seleeniä ja jodia, sekä vitamiineja ja niiden esiasteita. Spirulinan ravintoarvoista kertoo melko paljon se, että NASA ja Euroopan Avaruusjärjestö ehdottivat 1990-luvun alussa spirulinaa yhdeksi pääasialliseksi ravinnonlähteeksi pitkille avaruusmatkoille.

Chlorella on mikrolevä, joka on saanut nimensä lehtivihreän – eli klorofyllin mukaan. Se on spirulinan kaltainen ravintoainepankki, joka ravitsee ja puhdistaa kehoa. Puhdistamon Chlorella sisältää yli 65% proteiinia kuivapainostaan, sekä erittäin runsaasti mm. beetakaroteenia, kalsiumia ja magnesiumia. Chlorellan soluseinä on rikottu patentoidulla menetelmällä, joka parantaa ravinteiden imeytyvyyttä. Lainaus: Puhdistamo

Kaikki ylimääräiset lisäravinteet voivat kuitenkin rasittaa maksaa. Omat maksa-arvoni ovat ok, mutta taukoja on hyvä pitää välillä ja kuunnella mitä keho tuumaa. Esim. nyt ei tee mieli lainkaan spirulinaa ja chlorellaa, joten niitä en ota. Ilmeisesti saan myös omegoita smoothieistani niin hyvin, joten en niitä ota pillereinä lainkaan.
Tällä hetkellä käytän Terra Novan monivitamiinia, joka on kallis, mutta myös todella laadukas (vieläkin laadukkaampi löytyy mutten muista nimeä?), Puhdistamon probioottia ja MagneCit magnesiumsitraattia sekä muutaman kerran viikossa rautalisää (koska magnesiumsitraatti syö kehosta rautaa.) Puhdistamon TriplaMagnesiumin nimeen monet vannovat, omalla kohdallani se ei toimi valitettavasti vaan levottomat jalat palaavat lähes välittömästi ja palautuminen huononee. Ilmeisesti tällä hetkellä magnesium-tasot ovat kuitenkin kehossa ok, koska voin ottaa nyt sitä "suositeltua" annostusta ja tulen sillä toimeen.

Mielenkiinnolla jatkan projektiani Fibromyalgiasta vapauteen, hyvä kirjakin muuten! Siinäkin yksi inspiroiva ihminen lisää, Hanna Huttunen ♡

Rakkaudella
iive

Energiahoitoja ja kaikenmaailman huuhaata? Vai onko?

Kuluneella viikolla ja jo sitäkin edellisellä, on media ollut aivan valtavan kiinnostunut vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja ns. puoskarilakia ajetaan eteenpäin. Tästä aiheesta on kirjoitettu niin puolesta kuin vastaankin. Julkinen media aika selkeästi tuntuu olevan puoskarilain puolesta, ne jotka taasen ymmärtävät myös vaihtoehtohoitojen hyvät puolet... heidän äänensä kuuluu taasen somessa.

Koska en ole tieteellinen kirjoittaja, en halua ottaa tähän asiaan tieteellistä kantaa, mutta koska minulla on omakohtaista kokemusta, niin sen haluan puolestani jakaa. Yksikin joka sen jälkeen on hieman suvaitsevampi... sekin on hyvä se.

Olen lähes koko ikäni ollut huono nukahtamaan. Reagoin erikoisesti perinteisiin nukahtamislääkkeisiin eli ne eivät minua nukuta vaan pikemminkin valvottavat. Sekava olo niistä toki tulee ja aamulla olo on melkoinen kun et ole nukkunut, mutta elimistössäsi on lääkkeen jäljiltä vielä sekava ja tokkurainen olo. Ennen melatoniinia lääkärit olivat kanssani täysin voimattomia, koska heillä ei ollut tapaa hoitaa minua.

Viime vuosien aikana olen alkanut heräillä öisin. Nukahdan kyllä melatoniinin avulla, mutta 3-4 aikoihin herään ja valvon enkä oikein saa enää unta tai saamani uni ei ole enää ns. syvää unta, joten aamulla herätessäni olen todella väsynyt. Olen useampaan otteeseen käynyt asian tiimoilta lääkärissä, mutta heillä ei ole minulle antaa minkäänlaista muuta hoitoa kuin mielialalääkkeitä.

Mirtatsapiini pienellä annoksella auttaa tukemaan yhtäjaksoista unta. Valitettavasti lääkkeellä on melkoisia haittavaikutuksia ja reagoin tähänkin lääkkeeseen vahvasti. Paino nousee, parisuhde-elämä ei kiinnosta ja mikä parasta lääke aiheutti aistiharhoja ja maniaa (vakava mielialahäiriö).

Muita mirtatsapiinin mahdollisia haittavaikutuksia ovat:

Hyvin yleinen (voi esiintyä yli 1 käyttäjällä 10:stä):
ruokahalun lisääntyminen ja painon nousu, väsymys ja uneliaisuus,päänsärky, suun kuivuminen.

Yleinen (voi esiintyä enintään 1 käyttäjällä 10:stä):
horros, heitehuimaus, vapina, pahoinvointi, ripuli, oksentelu, ummetus, ihottuma tai iho-oireiden puhkeaminen (rokkoihottuma), kipu nivelissä (artralgia) tai lihaksissa (myalgia), selkäkipu, huimaus tai pyörrytys noustaessa nopeasti seisomaan (ortostaattinen hypotensio), nesteen kertymisestä johtuva (tavallisesti nilkkojen tai jalkaterien) turvotus (edeema), väsymys, vilkkaat unet, sekavuus, ahdistuneisuus, unihäiriöt.

Ketipinor eli ketiapiini kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään. Pakkausselosteessa ei lue käyttöaiheeksi unettomuutta, mutta tähänkin vaivaan lääkärit tätä lääkettä määräävät. Tämäkin lääke nostaa painoa, joka ei sovi muutenkin painon kanssa kamppailevalle. Sen haittavaikutuslista on aika kattava ja jokainen voi omalla kohdallaan miettiä söisikö vai eikö söisi.

Yleiset Ketipinorin haittavaikutukset (saattaa esiintyä enintään 1 henkilöllä 10:stä):
nopea pulssi, sydämentykytys, hakkaus tai muljahtelu, ummetus, ruoansulatusvaivat, voimattomuus, käsien tai jalkojen turvotus, matala verenpaine etenkin ylösnoustessa (tämä voi aiheuttaa huimausta tai heikotusta, voi johtaa kaatumiseen), korkea verensokeri, näköhäiriöt, epänormaalit unet ja painajaiset, lisääntynyt ruokahalu, ärtyisyys, puhekyvyn ja puheen häiriöt, itsemurha-ajatukset ja masennuksen paheneminen, hengenahdistus, oksentelu (lähinnä iäkkäillä), kuume, muutokset veren kilpirauhashormonipitoisuuksissa, tietyn tyyppisten verisolujen määrän pieneneminen, verestä mitattavien maksaentsyymien määrän suureneminen, prolaktiinihormonin pitoisuuden suureneminen veressä. Prolaktiinihormonin pitoisuuden suureneminen veressä voi harvoissa tapauksissa aiheuttaa: rintojen turpoamista miehillä ja naisilla ja odottamatonta maidonvuotoa kuukautisten poisjäämistä tai epäsäännöllisyyttä naisilla.

Tämä viimeinen kohta luettelosta onkin kohdallani huomioitava. Koska olen aivolisäkekasvainpotilas, jolla on nimenomaisesti prolaktiinikasvain aivolisäkkeessä, ei lääkäri olisi saanut koskaan edes määrätä minulle kyseistä lääkettä.

Nyt kun unettomuuden suhteen oli käyty a) perinteiset nukahtamislääkkeet ja b) nukahtamiseen vaikuttavat mielialalääkkeet läpi (tässä nyt vain kaksi tosiaankin edustettuna) ja todettu ne kohdallani sopimattomiksi voi lääkäri nostaa kädet pystyyn ja todeta etteivät he pysty minua hoitamaan. Tästähän seuraa se, että jään ilman hoitoa.

Vuonna 2015 sairastuin fibromyalgiaan, jonka hoito tuntuu suomessa olevan aivan lapsenkengissä (vrt. esim USA) ja suhtautuminen on erittäin vaihtelevaa erinomaisesta - erittäin asiattomaan. Sairaudella on diagnoosinumero ja esim. Kela antaa maksusitoumuksia (oli ennen järjestävänä tahona) sopeutumisvalmennuskursseille. Siltikin osa lääkäreistä on sitä mieltä ettei potilas ole "oikeasti sairas" vaan hänellä on niin sanotusti "vikaa päässä" ja vaikka kipuoireyhtymä aiheuttaisi työkyvyttömyyden, ei se ole sen peruste vaan työkyvyttömyys todetaan jonkin sen sivuoireen kuten masennuksen perusteella.

Duodecim 2004;120:237–46
M79.0 – mistä fibromyalgiassa on kyse,
mitä hoidoksi?
Pekka Hannonen ja Marja Mikkelsson 

Fibromyalgia on krooninen kipuoireyhtymä. Sitä potevat ovat uupuneita ja heillä on
runsas psykosomaattinen oirekirjo. Oireyhtymää esiintyy noin 2 %:lla väestöstä. Suurin
osa potilaista on naisia. Potilaiden keskushermoston kivunkäsittely- ja stressivastemeka-
nismit toimivat poikkeavasti. Fibromyalgiaa sairastavan kipukynnys on alempi kuin ter-
veiden. Samanasteinen kiputuntemus aiheuttaa sekä terveillä että fibromyalgiapotilailla
samansuuruisen subkortikaalisen ja somatosensorisen aivokuoren neuroaktivaation, mut-
ta terveillä sen aikaansaaminen edellyttää suurempaa energiamäärää. Hoidon kulmakivet
ovat potilaan elämäntilanteen kartoitus, informointi sekä terveysliikunnan ja stressinhal-
lintakeinojen opettaminen. Diagnoosi on kiistanalainen ja herättää lääkäreissä ristiriitai-
sia tunteita. Vaikeimmin oireilevat potilaat ovat vajaakuntoisia, mutta Suomessa fibro-
myalgiadiagnoosi ei ole työkyvyttömyyseläkkeen peruste. (lainauksen lähde)

Fibromyalgian hoito tuntuu olevan asia johon, ainakaan omalla kohdallani, ei lääkäreillä ole keinoja. Taas hoidoksi suositellaan mielialalääkkeitä kuten Triptyliä, joka kohdallani aiheuttaa mm. manian, joka on erittäin vakava mielialahäiriö. Muistakaan kokeilemistani lääkkeistä (mielialalääkkeitä, vahvoja kipulääkkeitä (jotka aiheuttavat riippuvuutta), epilepsialääkkeitä) ei ole ollut hyötyä vaan kipujen lisäksi saan myös lääkkeiden aika laajat ja rankat sivuvaikutukset, joiden seurauksena olisin työkyvytön. Olen taas henkilö, jonka vaste länsimaisiin lääkkeisiin on huono, joten lääkärit nostavat kädet pystyyn.

Potilas ei reagoi tavanomaisiin hoitomuotoihin. Ei voida hoitaa.

Jos jäisin tämän asian kanssa tähän, olisin mitä luultavammin alle 40-vuotiaana työkyvytön, masentunut ja eläisin yhteiskunnan tarjoamalla minimituella. Sen sijaan, että diagnoosini olisi kipuoireyhtymä ja nukkumisen häiriötila, olisi diagnoosini sen sijaan vakava asteinen masennus ja määrittelemätön ahdistustila tai jokin muu vastaava. Näin ollen minut olisi luokiteltu tämän jälkeen kipupotilaasta mielenterveyspotilaaksi (jota siis en ole).

Koska en halua olla alle 40-vuotiaana työkyvytön vaan haluan olla elinvoimainen nainen, puoliso ja äiti, siis ihminen ja terve sellainen, hakeuduin ottamaan selvää näistä vaihtoehtoisista hoitomuodoista. 

Olen hoitanut itseäni ruokavaliolla (jolle lääkärit eivät nähneet mitään perustetta, kunnes tapahtui tilanne jossa todettiin, että kappas sinullahan on iho-keliakia eikä ihottuma (ja näin ollen suolistovaurioita) oho!). Olen hoitanut itseäni vyöhyketerapialla, meditaatiolla, energiahoidolla ja liikunnalla. Olen lisäksi kokeillut erilaisia luontaistuotteita kuten vitamiineja, hivenaineita, yrttejä ja adaptogeeneja. Jotkut ovat olleet kohdallani toimivia, jotkut eivät. Toimimattomuudesta ei ole kuitenkaan seurannut mitään muuta kuin toimimattomuutta. Ei ole tullut kaupan päälle 22 erilaista epämiellyttävää haittavaikutusta.

Tällä hetkellä olen muussa elämässä suhteellisen tasapainossa, joten jaksan hoitaa itseäni ja näin ollen olen myös aikalailla oireeton. Nukun kohtalaisesti (vuorotyöstä ja stressistä huolimatta) ja kipuja minulla on vähän, kovia kipuja ei ole lainkaan. Mutta voin todeta ettei tämä tule ilmaiseksi vaan vaatii aivan mielettömästi työtä ja itsensä hoitamista joka päivä. Tuota itsensä hoitamisen taakkaa voi hieman pienentää käymällä esimerkiksi erilaisissa hoidoissa (hieronta, vyöhyketerapia tai energiahoito). Myös muilta saamani tuki auttaa jaksamaan.

Kaiken tämän työn jälkeen mitä olen tehnyt ja mitä joudun edelleen tekemään... niin vaihtaisinko tämän kaiken siihen, että lääkäri kirjoittaisi minulle reseptin lääkkeeseen, jota sitten tunnollisesti söisin ja olisin hyvin nukkuva ja kivuton? Voitte uskoa että todellakin vaihtaisin.

Sellaista vaihtoehtoa ei vain ole olemassa.

Olen siinä mielessä onnekas ihminen, että minulla on ollut energiaa sen verran, että olen voinut itse etsiä itselleni apua. Sairauteni eivät ole olleen vielä niin pahassa vaiheessa, että olisin lamaantunut. Se että tuolla on tuhansia ihmisiä, joilla on esimerkiksi erittäin pahoja kipuja tai väsymysoireyhtymää sairastavat tai vaikkapa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat (jotka eivät reagoi siihen perinteiseen lääkkeeseen). Heidän puolestaan minä olen huolissani. Mistä he saavat jatkossa apua jos suomessa kielletään sellaisia hoitomuotoja, jotka esimerkiksi muissa maissa ovat käytössä aivan tavallisilla terveysasemilla?

Miksi suomi on tämän asian suhteen sellainen takapajula, että kaikki itselle vieras pitää kieltää?
Minä sanon, että tutustukaa älkääkä vain pelätkö! Olkaa rohkeita.

Asioille joiden kanssa ei itse ole ollut tekemisissä, niin niille on helppo naureskella tai niitä on helppo arvostella ja pelätä. Sen sijaan että osoittaisi mielenkiintoaan tai antaisi edes olla.

Ymmärrys ja erilaisuuden suvaitseminen. Se tuntuu edelleenkin olevan kovin vaikeaa tässä maailmassa.

Ja minä niin toivon, että te jotka nyt arvostelette meitä "hulluja" sairaita, että te ette koskaan tule kokemaan sitä miltä tuntuu kun leimataan toivottomaksi tapaukseksi.

iive

Irtipäästäminen

Minulla on aika ajoin tapana käydä lukemassa adonai.fi sivustolta erilaisia kanavointeja. Suuri osa niistä on vallan korkealentoisia ja toisaalta jopa niin ympäripyöreitäkin ettei asia ainakaan minulle aukene, mutta jotkut aina kolahtavat. Lähes aina siellä on joku teksti, joka inspiroi tai saa miettimään jotain eri tavalla. Joskus sieltä saa myös vahvistusta, että hei juuri noin olenkin asiaa ajatellut.

Tänään Jenny Schiltzin Energiapäivitys - Kaikesta irtipäästäminen sai minut tuntemaan juurikin tuota viimeistä. Se puki pitkälti konkreettisiksi sanoiksi sen mitä olen mielessäni pyöritellyt, mutten ihan vielä siitä ole saanut kiinni. Laitan tähän muutaman lainauksen, kokonaisen tekstin voit lukea adonai.fi/schlitz

Alan ymmärtää, että meidän täytyy kunnioittaa tarinoitamme, mutta antaa niiden tunteiden mennä, jotka sitovat meidät niihin. Tarinamme, historiamme, se mitä meille on tapahtunut, on muokannut meidät sellaiseksi, kuka olemme nyt. Usein kasvamme eniten vaikeiden elämänkokemusten kautta. Meitä on taottu, puhdistettu ja vahvistettu tulessa.

Kyse on sen ymmärtämisestä, että voit kunnioittaa tarinoitasi, niiden rajoittamatta havaintoasi kaikesta, mitä olet. Silloin kun olemme kyvytön päästämään irti niistä tunteista, jotka kiinnitämme elämäntapahtumiin, niistä voi tulla osa identiteettiämme ja ne lukitsevat meidät todellisuuteen, jossa emme halua olla.

Näistä tunteista irtipäästäminen voi muistuttaa kovasti surun viittä vaihetta: kieltäminen, viha, kaupanteko, masennus ja hyväksyminen. Paitsi että on kriittistä lisätä tähän anteeksianto ja siitä tuomitsemisesta irtipäästäminen, jota meillä on itseä ja toisia kohtaan. Emme voi toivoa positiivisuudella, rakkaudella ja valolla pois kokemustemme takana olevaa totuutta. Meidän täytyy tuntea se, omistaa se ja sitten – ja vasta sitten – voimme päästää irti siitä.

Tilanteeni jossa nyt olen, on pitkälti seurausta siitä, että koin elämässäni yhtä aikaa kaksi suurta mullistusta aikamoisella epäreiluuden tunteella höystettynä.
Päivittäinen sosiaalinen elämäni rakentuu pitkälti työpaikan varaan. Siellä töissä ovat ne "muut" aikuiset joita tapaan päivittäin perheen lisäksi. Toki pidän yhteyttä ystäviini vapaa-ajalla, mutta kaikkien vuorotöiden yhteensovittaminen, no se nyt on vaan aina sellaista. Sitten kun yhtälöön lisätään vielä lapset ja lapsien harrastukset... jokainen perheellinen ihminen varmaankin tietää kuvion, että kuinka usein ystäviä sitten pystyykään tapaamaan. Liian harvoin voisin minä todeta.

Vuoden alusta lähes kaikki työkaverini vaihtuivat (ja nyt syksyllä viimeisetkin "vanhat" lähtivät). Olin saanut näiden työkavereiden kanssa jotenkin hyvän kontaktin. Minun ei tarvinnut enää niin pelätä väärinymmärryksiä eikä muutenkaan ollut sosiaalista pelkoa, sain olla puhtaasti minä. Koulukiusaamisen jälkeen minulla on ollut suuria vaikeuksia luottaa ihmisiin, pelkään jatkuvasti, että elämääni tulevat uudet ihmiset satuttavat minua tai eivät ymmärrä minua.

Jouduin siis sinänsä sosiaaliseen tyhjiöön kun kaikki läheiset työtoverini katosivat elämästäni eikä se ollut oma valintani, vaan kilpailutuksen myötä tilanne oli aikalailla pakkorako. Menetin siis ympäriltäni ne ihmiset joiden kanssa minulla oli hyvä ja helppo olla.
Lisäksi keväällä läheisin ystäväni kuoli, joten siellä omassa elämässäkin oli yksi tärkeä ystävä vähemmän.

Uusien työkavereiden myötä aktivoitui pelko ja epävarmuuden kierre, joka on käynnissä edelleen. Pelkään taas onko joukossa joku, jonka mielestä olen taas LIIAN. Liian erikoinen, äänekäs, kärkäs, ihan mitä vaan. Ymmärrän nyt sen, että mitä enemmän pelkään, niin sitä enemmän olen taatusti juuri sitä LIIAN. Pelko ja epävarmuus kuormittaa minut ja saa minut olemaan sitä mitä en oikeasti ole.

Vaihdoin lapsena ja nuorena paljon koulua muuttamisien takia. Se oli minulle ihan ok ja sainkin jotenkin aina solahdettua luokkaan sisään. Sitten 9 luokalla en enää solahtanutkaan vaan päädyin luokan silmätikuksi ja siitä lähti minun urakkani masennuksen kanssa. En voinut ymmärtää mitä pahaa olin tälle ihmiselle tehnyt olemalla vain minä. Minuuteni sai suuren kolauksen, enkö ollutkaan hyvä ihminen näin? Mikä teki minusta sellaisen, että minua haluttiin kiusata? Miksi?
Nyt kesällä lähestyinkin kiusaajaani ja kerroin ja kysyin tiesikö hän mitä hän on tehnyt? Ei hänellä ollut selitystä asialle, nyt aikuisena hän kuitenkin osasi olla pahoillaan. Eikä minulla enää ole häntä syytä vihata, minun vain pitää päästä eroon siitä epäluuloisuuden ja epävarmuuden koodista minkä tuo tilanne minuun loi.

Koin kiusaamista vielä lukiossa ja silloin se oli ehkäpä se viimeinen niitti. Silloin masennuin niin pahasti vuosiksi, että olin hyvin lähellä kuolemaa. Onnea oli kun tapasin mieheni, joka kyllä psykoterapeutin lisäksi oli suuri voima minulle tiellä parantumiseen.

 "Teillä kaikilla on pelastusliivit, lakatkaa vastustamasta ja sallikaa niiden auttaa itseänne."

Sielun luontainen taipumus on aina nousta valoon – se on pelastusliivimme. Tunne pelastusliivisi ja tiedä, että vaikka sinusta saattaa tuntua siltä, että sinut imetään pinnan alle, nouset taas. Sielusi ei tiedä muuta tapaa.

Nyt käsitän, että masennukseni syy on pitkälti taas sama ja että koen jotenkin toisintoa siitä mitä olen aiemmin kokenut. Oma epävarmuuteni ihmisenä ja sen luoma pelko on johtanut siihen, että olen taas sairas.

Mutta ehkä tästä oivalluksesta on hyvä jatkaa. Sillä vaikka ulkoiset tekijät ovatkin tilanteen muodostaneet on sen reaktion syy minussa, minun sisälläni ja minun on se sieltä ratkaistava pois. Ei kenenkään muun.

Olen viime päivinä ollut todella kiitollinen siitä ajasta minkä olen saanut toipumista varten. Olen iloinnut niinkin yksinkertaisista asioista kuin kaupassa käymisestä tai siitä, että vihdoin olen saanut tehtyä taas aamusmoothieitani. Nämä smoothiet kun eivät ole vain ruokaa, ne ovat lääkettä. Ne auttavat jaksamaan, kunhan vain minä saan ensin voimaa tehdä niitä.

Etenkin aamut ovat minulle vaikeita. Herään useimmiten niin, että olo tuntuu sellaiselta kuin ei olisi nukkunutkaan. Siinä tilanteessa n.15 ainesosan sekoittaminen blenderiin tuntuu ylivoimaiselta.

Niinpä useimmiten käy näin, mutta ei siis enää :)

Illan virkku aina aamuksi lupaa, että huomenna teen heti aamulla itselleni smoothien. Aamun torkku se kaivaa gluteenittoman pakastesämpylän ja mussuttaa sitä kahvin kanssa, koska ei vaan jaksa rueta mittailemaan smoothieen sitä tätä ja tuota. No nyt on parin aamun mealprepping tehty ja jauheet purkissa ja marjat sulamassa. Jospa huomenna sit sitä smoothieta aamupalaksi #tyrnirouhe #kurkuma #mustapippuri #luomuhera #ruusunjuuri #viherjauhe #nokkosensiemen #ashwagandha

Enää ei tarvitse lisätä kuin marjat, banaani ja oliivi, mct öljyt sekä kapryylihappo ja kookosmanna.

Samantien tein saman vitamiineile ja muille pillereille jotka nyt on testissä. Sillä jo aamupillereiden kasaaminen vaatii 10 purkin avaamista. Itseasiassa yksikään näistä pillereistä ei ole lääke, että älkää vain säikähtäkö mitä ihmettä se muitsu vetää :D
Dosetista löytyy eri vitamiineja ja hivenaineita, omega3, kollageenia, probioottia ja suolahappotabletteja.

Onneksi vuosien lääkkeenjako töissä on tuonut hyvän rutiinin ja yhden dosetin täyttämiseen menee sama aika kuin mitä ottaisi yhden annoksen noista purkeista ja purnukoista.

Eilen satoi lunta, joten tämän päivän haaste on päätyä jossain vaiheessa päivää ulos koska ulkona on mielettömän kauniin näköistä! Kovin pieniä ovat olleet nämä minun ulkoilut tähän asti. Eilen kirjastossa käynnin yhteydessä kävin pienen pätkän luontopolulla, muuten olen ulkoillut lähinnä autoon-kauppaan-autoon-kotiin. Onhan sieltä parkkipaikalta nyt edes se 100m käveltävä kotiovelle...

Tosiasia kun kuitenkin on, että se liikunta ja liike pitää saada käyntiin suht piakkoin, sillä se jos mikä on hyvä lääke. Eikä tuo painon nouseminenkaan yhtään pirteämmäksi ihmistä saa.

iive

Masennus ei lähde makaamalla

Keskiviikona lääkäri katsoi silmiin, kuunteli ja jutteli ja kertoi sen minkä itse tavallaan tiesin, mutta en ehkä kuitenkaan halunnut myöntää. Olisi pysähtymisen paikka ja mietittävä mitä nyt ja miksi tähän on päädytty. Miksi? on minulle helpompi vastata. Mitä nyt? on hankalampi.
Ja on turha miettiä sitä, että olisipa jotain tehnyt siinä välissä toisin. Jossittelua. Karu tosiasia on se, että masennuspisteet ovat nyt mitä ovat, eli vakavat ja nyt täytyy tehdä jotain.

Lääkäri määräsi lepoa, irtiottoa arjesta, liikuntaa, hyvää ruokaa ja itsestä huolehtimista, nauramista ja hemmottelua. "Aina kun vaan jaksat, niin tee jotain sellaista joka tuntuu hyvälle ja joka vie sua irti siitä masennustilasta." Aikamoinen lääkäri kyllä, en ole ennen törmännyt lääkärissä moiseen empatiaan ja kykyyn nähdä "out of the box".

Aivan kuten aiemminkin, olen nytkin törmännyt aiheeseen "Ota itseäsi niskasta kiinni, kyllä se siitä sitten helpottaa". Tämä tuntuu olevan masentuneiden ympärillä olijoiden lempilause tai ajatelma siitä mitä masennus on tai kuinka siitä parannutaan. Masentunut ihminen ei voi reipastua. Hän ei myöskään pysty ottamaan itseään niskasta kiinni. Se nyt vain on mahdotonta. Toki masentuneen läheisen katsominen siinä vieressä on todella haastavaa ja sitten kun ihminen tuntee siinä hetkessä itsensä voimattomaksi, ehkäpä turhautuneeksikin, se yllä oleva ajatus tai lause livahtaa sieltä suusta ulos.

Kuinka sitä masentunutta sitten voisi auttaa?
Kultaakin kalliimpi on se ihminen, joka tulee siihen vierelle eikä jätä yksin. Antaa levätä jos toinen ei jaksa ja yrittää nostaa kun sellaista pientä jaksamisen värettä ilmassa on. Ei sano, että "Ota itseäsi niskasta kiinni" vaan kannustaa yrittämään jos yhtään vaan pystyy ja kertoo olevansa siinä vieressä auttamassa ja tukemassa. Kertoo "Minä autan sinua nyt tässä hetkessä ja huomenna ja aina", ei vaadi tekemään yksin (koska masentunut ei siihen yksin pysty) vaan kertoo olevansa siinä mukana. Pahin mahdollinen tilanne masentuneelle on, ettei tällaista ihmistä ole joka näin tekisi koska silloin ei ole ketään kuka auttaisi.

Jos läheiselläsi olisi käsi poikki, ei kukaan vaatisi kantamaan tarjotinta tai imuroimaan tai nyt vaan ryhdistäytymään. Tällöin ihmiset tarjoavat apuaan. Kenties kantavat kauppakassit, auttavat napittamaan puseron, vievät lääkäriin jos autolla ajo ei onnistu... kun ihminen masentuu, aika moni kaikkoaa siitä ympäriltä. Pelkää, ei ymmärrä eikä välttämättä jaksakaan. Sitä jaksamistakaan kun ei voi aina vaatia... Masentuneen käsi ei ole poikki, mutta ne elämän siivet voivat olla. Niitä vaan ei kukaan näe kun toinen yrittää räpiköidä eteenpäin.

Minulla on maailman ihanin mies. Lääkärin jälkeen se pakkasi minut autoon ja vei äidin luokse. Sieltä se vei minut hotelliin, ulos luontoon ja ravintolaan syömään. Lämmitti saunan. Sai nukkua ja herätä kun halusi. Aamupala oli valmiina eikä tarvinnut siivota. Äiti varasi teatteriliput, mies vei sinnekin. Sai nauraa eikä tarvinnut kertaakaan miettiä mitä nyt. Masennus kun ei lähde makaamalla. Se ei parane sängyssä pimeässä huoneessa peiton alla. Se paranee tekemällä voimavarojensa mukaan voimauttavia asioita ja sen jälkeen kun sitä elinvoimaa on taas, käydään sen syyn kimppuun.

Nyt kotona on hyvä istahtaa alas ja miettiä, että mitä nyt. Vieressä odottaa kaksi kirjaa. Vitamiinit on otettu, että siitä ei nyt ainakaan kiinni ole tämä homma. Oma tilani on paljon kehollista uupumista kaikesta suorittamisesta. Se että mielialani ei ole toivoton, se on minun onneni. Kun on toivoa, niin silloin on myös paljon enemmän mahdollisuuksia päästä eteenpäin. Toivottomalla kun on edessään vai läpipääsemätön seinä.

Eilen illalla tein tämän Paranemisen avain harjoituksen ennen nukahtamista ja täytyy sanoa, että olo tuntui heti sen jälkeen paljon helpommalta ja jotenkin paremmalta. Nukuinkin jopa (vaikkakin taas liikaa) vaikka olin unohtanut ottaa melatoniinin.

Yön aikana sain myös idean masennusbingoon, josta tulee yksi paranemisen avaimistani. Ehkäpä laitan sen jossain vaiheessa tännekin kun se alkaa saada lopullista muotoaan.

iive

ps. Maalaukset Taidekeskus Väinölä. Supervoimauttavat akvarellit Irja Wilkko, Enkeli Natasha Villone.

Welcome back Fibro!

Ennen jouluahan kerroin vakaasti parantuneeni fibrosta ja kyllä näin olikin aikalailla pitkän aikaa. Oliko se kokonaisvaltaista parantumista vai elämistä sellaisella tavalla että fibro ei oireillut? Se taas riippuu katsantokannasta. Jos olisin jatkanut elämääni samalla tavalla kuin syksyllä/jouluna niin uskoisin että edelleen olisin fibrovapaa. Koska kuitenkin aloin pikkuhiljaa lipsumaan erinäisistä asioista, niin tässä sitä nyt istutaan kokokompressiot päällä ja fibro on jyllännyt sellaisen viikon verran.

Miksi lipsuin? Sitä voi vaan kysyä ja mielestäni minulla on ihan inhimilliset vastauksetkin. Työstressi on ollut aivan järjetöntä viimeaikoina (vuodenvaihteesta asti). Muut sanovat, että hellitä vähän, mutta kun minun luonteeseeni ei vain kuulu tehdä asioita huonosti / puolittain, siitä se riemu vasta repeääkin ja huono omatunto jylläisi 24/7. Jo pelkästään se, että on joissain asioissa pakko tehdä edellä mainitulla tavalla on jo liikaa, joten jos sen voin välttää niin mieluiten sitten niin. Toivon edelleen että tilanne hellittää sitten jossain vaiheessa, että työ ei kuormita ylimääräistä.

Lisäksi ystäväni nukkui yllättäen pois. Surun käsitteleminen on ollut vaikeaa ja tuskallista. Ensimmäisinä päivinä tuntui että seinät kaatuisivat päälle. Enkä edes voi kuvitella millaista surua hänen perheensä koki ja kokee edelleen. Nyt suru alkaa hieman helpottamaan, silti päivittäin tulee vastaan asioita jolloin huomaa miettivänsä ettei koskaan enää tee tätä ystävän kanssa.

Fibromyalgiakuntoutuksen ensimmäisen osion jälkeen olin aivan täysin valmis vaikka seisomaan tunnin päälläni joka päivä, jotta fibro ei veisi elämääni. Muutin elämäntapojani valtavasti ja nautin valtavasti siitä kun kivut hävisivät ja elin aktiivisesti taas. Nyt ruokavaliossani olen lipsunut erityisesti sokereiden kanssa. Mehustustakaan en ole jaksanut tehdä päivittäin, ehkä 2 kertaa viikossa vain. Plussaksi voin kyllä tuumata sen, että oikeata hyvää ruokaa on kuitenkin syöty ja salaattia ja vihanneksia muutenkin. Suurimmaksi peikoksi voisin kyllä siis nostaa sokerin, joka on koukuttanut mut aivan liian pahasti.

Mutta aina on mahdollisuus aloittaa uudelleen. Joten vihermehut nassuun. Sokerit ja suklaat kaapeista pois. Boostiksi Ruusunjuuri ja Pakurikääpäuutetta. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja koska olen selvinnyt tästä aikaisemminkin voittajana niin miksi en selviäisi nytkin!

iive

Uutta virtaa!

Viime viikon lepo taisi todellakin tehdä hyvää, sillä maanantain suursiivouksen jälkeen on riittänyt energiaa niin salitreeneihin kuin uintiinkin. Ja siellä salillakin kulki jotenkin taas paljon paljon paremmin. Siellä taitaa lihas kasvaa 😊 Huippu pt-Timo Haikarainen (jota oon joskus käynyt livenäkin kuuntelemassa) tuumaa Hesarissa, että lihas voi kasvaa paljon enemmänkin kuin kilon-kaksi vuodessa, joten ehdottomasti nyt on tietysti kyse siitä 😄
No joo, kyllähän se kehitys taas näin alussa tuntuu kivalta ihan oikeasti. Etenkin kuin muistoissa jyllää edelleen ne sairastumisen aikaiset pettymykset koko ajan tippuvista treenitehoista ja painoista vaikka kuinka paljon yritti treenata. Taisin yrittää vähän liikaakin silloin...

Ja sekin pettymyksen tunne niistä vanhoista treenipainoista (mitä ei siis tosiaankaan pysty tällä hetkellä tekemään) on jo jäänyt taka-alalle ja nyt sitä osaa iloita jokaisesta hyvästä treenistä. Tosin nyt olenkin tehnyt ihan erilailla koko treeniä ja keskittynyt todella paljon keskivartalon syviin lihaksiin, sekä muihin isoihin kehon tukilihaksiin. Siirrytään sitten muihin kun ne on ensin edes jonkinlaisessa kuosissa.

Viimeiset 3 työ-yö-vuoroa olisi jäljellä ennen Peurunkaa. J ä n n i t t ä ä !!!
En edes tiedä miksi, mutta silti. Ehkä siksi, että mua jotenkin hävettää etten ole enää niin sairas ja sitten menen sinne muiden kuullen sanomaan, että hei, elän elämäni parasta aikaa nyt ja ettei mua oikeastaan satu minnekään. Musta tuntuu, että onko minulla edes oikeutta mennä sinne? Siis moraalisesti ajatellen, vaikkei minun tilalle kyllä ketään otettaisikaan vaikka olisin jakson perunut eli en edes kenenkään sairaamman paikkaa vie.

Aika sairas tuokin ajattelukuvio, etenkin kun miettii kuinka paljon isoja elämänmuutoksia olen tehnyt saavuttaakseni tämän tilan. Ehkä olen ollut myös onnekas, ehkä en ole lähtökohtaisesti ollut niin sairas kuin muut. Ehkä olen löytännyt ne omat jutut millä hallita ja hoitaa tätä sairautta niin, että voin olla oireeton. Voin syödä niin, että keho ei ole tulehdustilassa (gluteeniton, sokeriton, lisäaineeton puhdas ruoka). Voin treenata niin, että tuen kehon maksimaalista palautumista (kompressiovaatteet, jooga, lepo, uni jne.). Olen myös ehkä tarpeeksi itsekäs kun olen tiettyjä omia juttuja nostanut etusijalle kaikesta muusta. Ja nyt saan nauttia jo niistä tuloksista vaikka tekemistä on asian kanssa vielä edelleenkin niin paljon.

Joten on aika kummallinen tämä mieli, kun se edes viitsii esittää minulle sellaista ajatusta, että tässä kaikessa olisi jotain hävettävää. Mutta niin vain silti on. Kai sekin on jokin prosessi, jossa opin ehkäpä irtautumaan koko sairaus-ajattelusta tai sitten jotain muuta...

No, joka tapauksessa toisaalta on kivaa lähteä kuitenkin.

Tilipäivänä meille tuli muuten viimeisin hifistely 💚 ruokaosastolle. Nimittäin nyt on pakkasessa ainekset kohdallaan. On villiyrttejä, marjoja, sorsaa, hirveä, kalaa ja nyt viimeisimpänä sairaan hyvää grass-fed luomulihaa ja lähiruokaakin kaupan päälle.

Tilasin maksaa, jauhelihaa ja vähän ydinluita. Noita luita olisi voinut olla enemmänkin, mutta tilatessa kun ei ollut mitään käsitystä siitä mitä luut ylipäätänsä painaa. Kyllä noistakin jonkun liemen keittelee. Jauhelihaa on jo testattu, aivan sairaan hyvää (edelleen) ja maksaa ajattelin ehkä grillata sillä se ei ole siis jauhettua vaan kokonainen köntti (ääks! tätä en tajunnut, mutta joutaapa taas opettelemaan jotain ihan uutta).

Ja viikon päästä on vuoden viimeisin Friida kananmunatoimitus ja niitäkin täytyy todellakin tilata lisää ja saahan sieltä Eggspressistä kaikkea muutakin kuin niitä munia.

Nyt siis yökukkumaan töihin ja tekemään listaa mitä pakata Peurunkaan mukaan. Tulee kyllä ihan hitsin paljon tavaraa...

iive

Voiko kroonisesta sairaudesta parantua?

Kirjoittelin jo aiemmin siitä kuinka aion parantaa itseni Fibromyalgiasta. Aion ainakin kaikkeni yrittää. Aikaisemmin ajattelin, että järjestän elämäni ja syömiseni niin, että olen kivuton, mutta nyt minulle on tullut vahva tunne siitä, että voisin jopa hyvästellä Fibron lopullisesti.

Ajatus lähti oikeastaan siitä kun aloin miettimään sitä, että KUKA sanoo Fibromyalgian olevan parantumaton sairaus? Osa lääkäreistä on sitä mieltä ettei koko sairautta ole olemassakaan vaikka siihen järjestetään Kelan sopeutumisvalmennuskursseja ja sillä on oma dg numero M79.0

On valitettavaa, että monet lääkärit suorastaan purkavat turhautuneisuuttaan fibromyalgiapotilaisiin. Monet erikoislääkärit eivät huoli tutkittavakseen tällä diagnoosilla lähetettyjä potilaita. Korkeintaan näistä potilaista pyritään seulomaan sairaudet, joihin on vaikuttavaa hoitoa tarjolla. Potilasta ei pyritäkään hoitamaan.

Yllä oleva lainaus on karua arkea lähes jokaisen fibron elämässä. Jollakin saattaa olla kultakimpale lääkärinään, joka ymmärtää ja auttaa. Tiedä sitten mikä on se syy miksi suurinosa lääkäreistä kuitenkin "kieltää" sairauden/oireyhtymän eikä halua ko. potilaita hoitaa. Onko se kyvyttömyyden tunne, ajan puute vai tosiaankin se, etteivät he usko potilaita tai ko. sairauden olemassaoloa?

Minä olen onnekas ihminen etten kärsi kivusta kovinkaan paljon, olen paljon täysin kivuton, välillä kipu haittaa elämää aika paljonkin, mutta onneksi nämä ajat eivät ole olleet kovinkaan pitkäkestoisia. Nykyään etenkin tänä kesänä voisin verrata kipuja ihan normaalin liikkuvan ihmisen rasituskipuihin, niihin mitä nyt treenatessa yleensäkin tulee. Tiedän että jo yksistään suomessa on tuhansia ihmisiä todellisessa ahdingossa tämän sairauden kanssa. Työkyky voi olla menetetty, elämä on liian raskasta ja kukaan ei auta. Ei auta lääkkeet, ei lääkärit eikä ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa kuten muilla sairailla ihmisillä. Minä en missään nimessä sano sitä etteikö kaikki tämä olisi totisinta totta. Minulla itselläni on vain asiat hieman helpommin kuin joillakin ja ehkä siksi mietinkin ja kyseenalaistan omalta kohdaltani koko juttua. Se että nyt sanoisin kaikille, että hei ottakaa itseänne niskasta kiinni ja parantukaa (kuten masentuneille sanotaan...) niin sitä ei voi tosiaankaan tehdä. Mutta itselleni voin sanoa ja miettiä kuinka voisin elämääni helpottaa.

Kun googletin *Voiko Fibromyalgiasta parantua?* sain luettavakseni CFS-verkon "artikkelin" fibrosta. Siellä kirjoitettiin mm. näin.

Fibromyalgia saattaa joskus parantua itsestään, mutta yleensä se jää krooniseksi sairaudeksi. Varsinaista parannuskeinoa ei tällä hetkellä tunneta, mutta hoitoja on olemassa runsaasti ja on todennäköistä, että 10 vuoden päästä sairaus voidaan parantaa esim. geeniterapialla. Fibromyalgia ei tiettävästi altista muille sairauksille, mutta fibromyalgiapotilailla esiintyy usein autoimmuunisairauksia ja siten heillä voi olla muita suurempi riski sairastua autoimmuunisairauksiin (joka ei siis johdu fibromyalgiasta sinänsä). Joidenkin lääkäreiden mielestä fibromyalgia voi olla progressiivinen eli etenevä, mutta tämä ei ole yleisesti hyväksytty näkemys. (lainaus: cfs-verkko/fibromyalgia)

Tässä kohdassa tietenkin kolahti tuo lihavoitu tekstin kohta. Ja nyt todellakin aloin miettiä sitä aionko sopeutua tähän sairauteen vai aionko parantua tästä sairaudesta?

Vai onko tämä sairaus vain reagointia siihen elämään mitä me nyt elämme? Olenko vain herkempi yksilö, jonka keho ei halua pyöriä tämän elämän oravanpyörässä? Tai syödä ravinneköyhää tehotuotantoruokaa?
Erityisherkkyys on varmastikin yksi "syy" sairastumiselle, nyt kun yritän ottaa sitä huomioon elämässäni ja ymmärrän sitä paremmin, niin elämäkin on kaikkiaan helpompaa.
Mitä enemmän olen ulkona, luonnossa, metsässä ja palstalla, sitä paremmin voin. Sen sijaan että olisin koneella, sisällä, rakennuksessa joka on rakennettu betonista, liimoista ja kaikesta muusta kivasta kemiallisesta tai onhan luontokin kemiaa, mutta ehkä varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan? Puun sijaan melamiinia, kaakelin tai lautalattian sijaan muovimattoa jne.

Jo vuosia sitten törmäsin netissä silloiseen Viidakkomieheen eli Olli Postiin. Siitä asti olen tasaisesti seurannut hänen juttujaan. Ns. tavallisten tyyppien mielestä mä olen jo aikamoinen hifistelijä, mutta Olli Posti menee todellakin vielä pidemmälle, mä olen siinä hifistelijäportaan ensimmäisellä rappusella, Olli varmaan aika yläpäässä. Ei siinä, minäkin menisin jos minulla todettaisiin MS-tauti, sen verran on kyseistä sairautta sairastavia tullut itse hoidettua työn puolella. En tiedä totuutta, onko Olli parantanut itsensä tai saanut sairautensa ns. remissioon eli pysähtyneeksi, sen tiedän, että hän vaikuttaa todella hyvinvoivalta.

Jos on mahdollista pysäyttää/parantua MS-taudista niin eikö silloin ole myös mahdollista parantua fibromyalgiasta? Opettaa keho siihen ettei sen enää tarvitse reagoida kivulla joka asiaan. Opettaa keho rentoutumaan ja palautumaan tästä oravanpyörä-elämästä? Vai voisiko siitä elämästä hypätä henkisesti pois? Työtä mun pitää tehdä, sillä perheen pitää elää, mutta kuinka paljon omasta energiasta antaa sille työlle, aikatauluille, elämälle joka on rytmitetty vuorojen mukaan. Pyöriikö siinä vastavirtaan vai soljuuko mukana? Elämän rytmi kun vaan on muuta kuin 8-16 vuorotyöläisellä. Miksi jänkätä vastaan? Voisiko mennä vaan kivasti mukana, rennosti? Uskon, että tämä on paljon tuottavampaa siellä työpaikallakin.

Minulla on nyt montakin juttua kokeilun alla siitä kuinka homma toimii ja olisiko niistä apua. Ruoka on yksi juttu, mahdollisimman vähän käsitelty ruoka. Liikunta on toinen juttu eli mahdollisimman luonnollinen liikkuminen (toki sitä kuntosalia mietin edelleen kokeiltavaksi taas koska se on vaan niin tehokasta jos ei treenaa yli). Rentoutuminen ja elämästä stressaaminen on varmaan kolmas. Ja sitten on tämä kaikki extra eli vitamiinit, ravintolisät, kompressiovaatteet (kiitos tästä mahdollisuudesta ZeroPoint, kirjoitan tästä vielä lisää enemmän), luonnolliset "kipu"voiteet, lämpö/kylmähoidot jne.

Mutta yksi on ylitse muiden ja se on se mitä ajattelen ja mihin uskon.

Mielen voima on valtava!

Jos uskon, että tulen aina sairastamaan fibroa ja etten koskaan parane, niin juuri näinhän siinä käy. En taatusti silloin parane.

Mutta entäs jos ajattelee ja tosiaankin uskoo toisin. Uskoo, että on mahdollista parantua?

Ja minä uskon.

iive

Karvia Angels

Tämän vuoden viimeinen aikainen herätys on takana. Onneksi sai herätä edes tuntia myöhemmin kuin tiistaina. Ei ole kyllä tällaiset herätykset minua varten millään tasolla.

Päivästä muotoutui varsin erikoinen tai ainakaan normaalisti minulla ei ole tapana hiippailla kirkon pihalla ennen kymmentä aamulla :D no joo, ehkä vähän raflaavasti kuvattu.

Pääsin tänään ystävän mukaan Karvialle kun hänellä oli kaksi hoitoaikaa luontaisterapeutille, joista toisen ajan sain siis minä. Matka oli pitkä ja pimeä, mutta hoidon jälkeen olo oli kertakaikkiaan upean energinen ja smoothi. Hoito sisälsi erilaisia kevyitä paineluita ja "energiahoitoa" (siltä se ainakin tuntui, en tiedä käyttääkö hoitaja itse tätä termiä), sekä hierontaa.

Ystävä aloitti ensimmäisenä hoidon, joten minulla oli puolitoista tuntia aikaa odotella, matkalla olin nähnyt upean kirkon aivan vieressä ja päätin lähteä upeaan pakkasaamuun lenkille ennen hoitoa katselemaan tuota kaunista rakennusta. Minähän diggaan kirkoista rakennuksina, en varsinaisesti niiden toisessa merkityksessä. Reippaan lenkin jälkeen oli ihana pötkähtää odotushuoneen sohvalle olemaan hetki rauhassa meditoiden ja virittäytyen tulevaan hoitoon.

Ehkäpä siksi juuri hoito olikin niin voimakkaan kokemuksellinen, jos olisin suoraan auton kyydistä kiireessä hypännyt hierontapöydälle, niin en tiedä olisinko pystynyt noin rentoutumaan kuin tänään.

Kotimatkalla pysähdyttiin syömässä matkan varrella olevalla huoltoasemalla ja täytyi tuumata kaikkien viikon upeiden tarjoilujen jälkeen, niin itsenäisyyspäivän juhlissa kuin Scandic Parkissa, niin tämä pikkuinen huoltsikka tarjosi viikon parhaimman aterian. Tuoreet konstailemattomat salaatit ja jäätävän hyvää perunamuusia ja stroganoffia ihan oikealla puolukkasurvoksella, voih ja oih.

Ja vaikka viikonlopun muiden suunnnitelmien peruuntuminen harmittikin, niin nyt kyllä tuntuu niin oikealta tämän hoidon jälkeen alkaa hiljentyä joulua kohti ja että sitä aikaa on nyt tehdä niin. Huomenna starttaakin joululahjapaja ja sunnuntaina emme missaakaan Liikuntapeuhulaa vaan päästään sinne lapsen kanssa muutamaksi tunniksi iloitsemaan. Itselle tuli ohjeistukseksi nyt levätä ja mm. saunominen, liikunnalla revittely sekä alkoholin käyttö on parin päivän ajan kielletty, tosin ei tulisi tässä olotilassa mieleenkään tehdä näitä asioita.

Kuvan enkeli ehkä näyttää hieman surulliselta, mutta itse koin sen tänään nähdessäni suurta rauhaa, hieman samoin kuin kesällä tätä kaunista patsasta Tampereella katsellessani. Nyt on rauhoittumisen aika.

iive

Kuinka elämä tekee meidät sairaaksi

Sehän on aivan fakta, että teollistuminen ja nykyelämä on sairastuttanut ihmiset. Tänään hierojalla puhuttiin siitä kuinka sairasta on se, että teollisuus syytää kaupat täyteen ruokaa, joka tekee ihmiset sairaaksi ja sitten lääketeollisuus myy meille kasan pillereitä, jotta tulisimme taas terveiksi. Oikeasti me emme edes tule niistä lääkkeistä välttämättä terveiksi.

On toki paljon lääkkeitä, jotka ovat hyödyllisiä ja välttämättömiä ja niitä nyt vain on syötävä. Esimerkiksi itse syön Parlodelia joka päivä aivolisäkekasvaimeeni, sillä muuten olisin työkyvytön ja huonolla tuurilla vielä sokeakin kun kasvain ilman lääkitystä alkaisi painaa näköhermoja.

Mutta sitten on nämä elintasolääkkeet kuten kolesterolilääke statiinit yms. Elintapamuutokset on unohdettu tai pikemminkin kaupasta on oikeasti todella hankala ostaa niitä elintapamuutokseen tarvittavia ruokia ja sitten ihmiset eivät vaan enää jaksa huolehtia itsestään.

Masennuslääkkeitä syödään kourakaupalla. Niiden sijaan ihmiset haluaisivat mielummin psykoterapiaa, mutta sitä ei ole ihmisillä varaa itse ostaa eikä Kela korvaa. Itse olen ollut hyvin onnekas kun olen saanut nuorena Kelan korvaaman psykoterapian, jonka avulla selvisin vaikeasta masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Ikinä eivät lääkkeet olisi saaneet aikaiseksi sitä samaa kuin mitä terapiassa oppimani ajatusmallit, itsensä hyväksyminen, pelkotilojen läpikäyminen jne. tekivät.

Sitten se liike, istutaan toimistossa päivät pitkät, uuvutaan pitkistä työputkista, istumisesta, vaatimuksista, kaikesta ja kroppa menee ihan rikki. Syödään särkylääkkeitä, jumpataan jos jaksetaan, että korjattaisiin istumisen (tai fyysisesti liian raskaan työn) tekemät vauriot ja minkä vuoksi?
Rahan vuoksi.
Sitä rahaa kun vain pitäisi olla, että tässä maailmassa pärjäisi. Sitä rahaa menee muuten aivan mielettömästi jos menet kauppaan ja yrität ostaa jotain terveellistä, sellaista mikä ei ole kymmeneen tai sataan kertaan myrkytettyä, muunneltua, säilöttyä, manipuloitua. Jossa olisi edes jotain hyvää jäljellä.

Omassa päässä viljelen haavekuvaa siitä kuinka omassa talossa ja pihassa voisi viljellä puhdasta ruokaa edes vähän, saada siinä samalla sitä hyvää liikettä kropalle. Kerätä omasta pikku kanalasta munat ja naapurista ehkä maitoa. Käydä kalassa, hirviä en kyllä rupea ampumaan :D Olla enemmän omavarainen ja pärjätä vaikka sähköt katkeaisivat.
Saunoa puusaunassa ja läträtä turpeiden kanssa ilman että tarvitsisi miettiä tukkeutuvaa lattiakaivoa...
Olisiko se haavekuva kuitenkaan sitä todellisuutta?
Entäs ne vetävät nurkat ja jäiset lattiat. Jäätyneet putket ja ainaiset polttopuut?

Silti ajattelen, että se olisi edes vähän pois tästä teollisuuden ympyrästä.
Siihen asti on vain pakko tehdä edes jotain. Liikkua, etsiä kaupasta edes jotain syötävää mistä ei tule sairaaksi.

Vähän angstinen ja maailmaan kyllästynyt

iive

keskellä oman kropan remppaprojektia.

Mutta silti se projekti on kaiken arvoista, mun elämän arvoista ja tärkeää <3

Tavotteiden asettamisesta

Kuuntelin eilen Biohakkereiden podcastia jossa vieraana oli olympia-pikaluistelija Mika Poutala. Oli todella mielenkiintoinen podcast vaikka ensin ajattelin, että joo, kuunnellaampa nyt ihan vaan huvikseen kun ei parempaakaan ole.

Muutenkin mielenkiintoisen haastiksen lisäksi sain jotenkin nyt viimeisen herätyksen siitä, että minulta puuttuvat täysin ne tavoitteet. Ja kuinka ne tavoitteet tulisi tehdä jotta ne olisi optimaalisinta saavuttaa. Toisaalta tämä on tuttua huttua, mutta aina niin toistettavissa!

1. Mitattavuus: Tavoitteen pitää olla mitattavissa oleva ja selkeä.
2. Itsensä ohjelmointi: Kirjoita tavoitteesi ylös ja tee niistä taustakuva tietokoneelle.
3. Määräaika: Tavoitteella pitää olla deadline. Jos ei ole deadlinea, et tee riittävästi töitä tavoitteesi eteen.

Jotenkin olen ajatellut, että omat tavoitteeni terveyden tavoittelussa ovat kovin epämääräiset. Jonkun hemoglobiini tai kolesteroli-arvonko nyt tuonne tavoitteeksi laitan? Varsinkaan kun niissä ei ole mitään vikaa/parannettavaa.

Sitten tuli mieleen entinen työpaikkani, jossa palkittiin työntekijä ylimääräisellä bonuksella siitä syystä ettei hän ole ollut yhtään työpäivää oman sairauden vuoksi pois (en kylläkään kannusta tulemaan sairaana töihin). Joten terveyden saralla ensi vuonna voisi tavoitteena olla 0 sairaslomapäivää vuoden aikana? Voisiko se olla mahdollista?

Fyysisen kunnon tavoitteeksi voisi laittaa jonkunlaisen kuntotestin suorittamisen tai vaikkapa salitreenien voimatasojen lisääntymisen esim. paljon pystyy kyykkäämään tms.
Juoksulle olisi helppo asettaa tavoite, muttakun en edelleenkään juokse, nyyh!

Fyysisen olemuksen ts. ulkonäön tavoitteeksi voisi laittaa jonkin vartalon senttilukeman tavoitepainon lisäksi?

Oman tavoitteensa voisi asettaa myös muunlaiselle hyvinvoinnille kuten unenlaadulle. Sitä varten latasin nyt täysversion Sleep as Android-ohjelmasta, jota olen kokeillut nyt kahden viikon verran.

Onnistuu ne päiväunet rannallakin :)

Pohdin myös hyvinvointipäivien merkkaamista, eli pyrkisi mahdollisimman moneen optimaaliseen päivään jolloin toimii terveyttä edistävästi. Alussahan tuo vaatii paljon työtä, mutta jatkossahan siitä toivottavasti tulisi elämäntapa. Juuri sellainen elämäntapa jollaista haluaisin tulevaisuudelta.

Loppuun vielä Mikan oivat mietteet, etenkin kaksi viimeistä kolahti kunnolla. Toisaalta ykköstäkin toteutan, tosin tietokoneella ja luen jatkuvasti jotain uutta ja kehittävää tai sitten muiden bloggaajien ajatuksia (ja nekin voi olla todella kehittäviä).

1. Lue joka päivä, esimerkiksi joka aamu tunnin verran. Huomaat, kuinka ajattelusi alkaa muuttua.
2. Ei ole mitään merkitystä mistä lähtökohdista tulet, vaan sillä mitä haluat ja mitä teet.
3. Usko omaan tekemiseen ja käytä siihen aikaa, niin voit kehittyä huimasti.

Ja se paikka missä olen onnellinen on metsä. Sitä lisää!

 iive

ps. olen ollut myös hullun kiinnostunut adaptogeeneistä, joten sellaista sitten varmaan seuraavaksi kehiin :) Meinaa vaan kaikki tieto olla enkuks ja ei oikein jaksaisi sillä lukea mitään tiedejuttuja, mutta on kai se vaan jossain vaiheessa opeteltava tai lähinnä keskittymiskykyä se vaatii, sillä enkku kyllä sujuu hyvin.

Ayurveda - mitä ihmettä?

No niin, sitten sitä jota ei kiinnosta vaihtoehtolääketiede voi skipata tekstin ja katsella vaan nuo kivat kuvat meidän syksyretkeltä :) Suosittelen kuitenkin vilkaisemaan, ihan vaan mielenkiinnon vuoksi, sillä ikinä ei voi tietää.

Ayurveda on maailman vanhin muistiinmerkitty lääkintäjärjestelmä. Sitä on harjoitettu Intiassa jo 5000 vuoden ajan. Ayurveda on osana Veda-kirjallisuutta ja se tulee sanoista ”Ayus”, joka tarkoittaa elämää ja ”Veda”, joka tarkoittaa tietoa tai tiedettä. Ayurveda on siis ”elämäntiede”. Ayurvedan sydämessä on intiimi yhteys luonnon elementteihin ja siihen, kuinka ne auttavat meitä saavuttamaan fyysisen ja sielullisen tasapainon jokapäiväiseen elämään. Kaikkein keskeisin osa Ayurvedaa on ravinto-oppi, jonka keskeisiä periaatteita on testattu jo vuosituhansia. Lähde: NavadinaAyurveda

Tutkimusmatkallani ravitsemus / biohakkerimaassa törmäsin Ayurvedaan. Tässä oli jotain tuttua ja koska törmäsin siihen ihon kuivuutta käsittelevän juttupätkän yhteydessä täytyi käydä tsekkaamassa tämäkin, että mitäs ihmettä tää nyt sitten on.

Ensin tein kehontyyppitestin suomeksi. Sitten tein samantyyppisen testin englanniksi ja kolmannenkin vielä. Kaikista sama tulos eli minun kehontyyppini olisi Vata ripauksella Pittaa.
Luin kuvauksen Vata-kehontyypistä ja vaikka kuinka naurattikin sisäisesti niin kuvauksessa olin lähes 100% minä. Tekisi mieli kopioida koko kehonkuvaus tänne ja kirjoittaa siihen: Tällainen minä olen. Ainoa poikkeava kohta oli seuraava

Vata on usein kevyt ja hoikka rakennetyyppi. Fyysisesti Vatat ovat näistä kolmesta tyypistä hoikimpia ja heille ovat ominaista kapeat olkapäät tai kapea lantio. Joidenkin vataihmisten on vaikea tai mahdoton lihoa ja he ovat kroonisesti alipainoisia, toiset ovat miellyttävän hoikkia ja norjia. Vataihmisten ruokahalu voi vaihdella hyvinkin paljon, mutta he ovat ainoa tyyppi, joka voi syödä mitä vain lihomatta. (Tosin joidenkin vataihmisten paino voi vaihdella paljonkin, nuorena laiha, keski-iässä ylipainoinen) Lähde: NavadinaAyurveda

Minun sisimpäni kehonkuva on kuitenkin juuri tuo kevyt ja hoikka. Se on aina ollut keho jota kohti olen kurotellut elämänmuutosmatkallani ja unissani näen itseni usein kevyenä ja tanssin ja liidän unissani. Lapsenahan olin aika honkkeli luikku, ahmimishäiriön jälkeen en enää ollut ja minulla on ollut suuri kaipuu keholliseen keveyteen ja pieneyteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että haluaisin olla heiveröinen :)

Vatatyyppien energisyys on puuskittaista ja he väsyvät nopeasti. He ovat hyviä tasapaino- ja venytysharjoituksissa, koska he ovat kevyitä ja joustavia. He pitävät joogasta ja kävelystä, kunhan niistä ei tule liian väsyttävää. Luontaisen innostuksen vuoksi vata-tyypit harrastavat myös mielellään tanssia/aerobicia musiikin tahdissa. Kaikki sisällä tapahtuva liikunta on hyvää talvella, koska useimmat vatat eivät pidä kylmästä, eikä heillä ole riittävästi rasvaa ja lihaksia, jotka suojaavat kylmältä säältä. Kaikkien, joiden hallitseva dosha on vata, on aina varottava innostumasta liikaa ja menemästä liian pitkälle. Lähde: NavadinaAyurveda

Lainauksen viimeinen lause on tällä hetkellä kovin kuvaava ja kuvaa nytkin elämäntilannettani mainiosti. Kesällä olen taas innostunut aivan liikaa ja mennyt liian pitkälle. Nyt on takaisinmaksun aika, on tasapainotuttava kohti syksyä.

Tärkeintähän olisi tasapainottaa itseään ja elää vähän säästeliäämmin silloin runsaan energian kaudella eikä ylienergisoida itseeän sen jälkeen kun on jo väsyttänyt itsensä.

Olen minä sitä oppinutkin, sillä nuorena suorastaan näännytin itseltäni energiat täysin loppuun josta seurasi syvä masennusjakso. Tätä vuorottelua kesti useampia vuosia ennen kuin tajusin miksi uuvun aina niin täysin.

Onneksi sain masennukseeni vuoden ajan kognitiivista psykoterapiaa, jossa opettelin uusia ajatus- ja käyttäytymismalleja elämääni, sekä sain mahdollisuuden käsitellä näin myös ahmimishäiriötäni ja sen syitä.
Olen kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden käydä terapiassa ja että terapeuttini oli hyvin ammattitaitoinen henkilö. Vaihtoehtohan olisi ollut käydä lääkärillä uusimassa masennuslääkereseptiä oppimatta yhtään mitään ja silloin en luultavammin istuisi tässä nyt kirjoittamassa auki salaisuuttani. Ilman tuota terapiaa minua ei olisi olemassa.

Tämä on yksi niistä syistä minkä vuoksi vaalin itseäni. 

Opettelen rakastamaan itseäni, käsittelemään pelkojani ja etsin keholleni sille luontaista muotoa jonka olen hävittänyt ahmimis ja masennusvuosinani.

Etsin sitä minua joka oikeasti olen.

Ja minusta tuntuu,

että olen jo aika lähellä :)

iive