Ja on turha miettiä sitä, että olisipa jotain tehnyt siinä välissä toisin. Jossittelua. Karu tosiasia on se, että masennuspisteet ovat nyt mitä ovat, eli vakavat ja nyt täytyy tehdä jotain.
Lääkäri määräsi lepoa, irtiottoa arjesta, liikuntaa, hyvää ruokaa ja itsestä huolehtimista, nauramista ja hemmottelua. "Aina kun vaan jaksat, niin tee jotain sellaista joka tuntuu hyvälle ja joka vie sua irti siitä masennustilasta." Aikamoinen lääkäri kyllä, en ole ennen törmännyt lääkärissä moiseen empatiaan ja kykyyn nähdä "out of the box".
Aivan kuten aiemminkin, olen nytkin törmännyt aiheeseen "Ota itseäsi niskasta kiinni, kyllä se siitä sitten helpottaa". Tämä tuntuu olevan masentuneiden ympärillä olijoiden lempilause tai ajatelma siitä mitä masennus on tai kuinka siitä parannutaan. Masentunut ihminen ei voi reipastua. Hän ei myöskään pysty ottamaan itseään niskasta kiinni. Se nyt vain on mahdotonta. Toki masentuneen läheisen katsominen siinä vieressä on todella haastavaa ja sitten kun ihminen tuntee siinä hetkessä itsensä voimattomaksi, ehkäpä turhautuneeksikin, se yllä oleva ajatus tai lause livahtaa sieltä suusta ulos.
Kuinka sitä masentunutta sitten voisi auttaa?
Kultaakin kalliimpi on se ihminen, joka tulee siihen vierelle eikä jätä yksin. Antaa levätä jos toinen ei jaksa ja yrittää nostaa kun sellaista pientä jaksamisen värettä ilmassa on. Ei sano, että "Ota itseäsi niskasta kiinni" vaan kannustaa yrittämään jos yhtään vaan pystyy ja kertoo olevansa siinä vieressä auttamassa ja tukemassa. Kertoo "Minä autan sinua nyt tässä hetkessä ja huomenna ja aina", ei vaadi tekemään yksin (koska masentunut ei siihen yksin pysty) vaan kertoo olevansa siinä mukana. Pahin mahdollinen tilanne masentuneelle on, ettei tällaista ihmistä ole joka näin tekisi koska silloin ei ole ketään kuka auttaisi.
Jos läheiselläsi olisi käsi poikki, ei kukaan vaatisi kantamaan tarjotinta tai imuroimaan tai nyt vaan ryhdistäytymään. Tällöin ihmiset tarjoavat apuaan. Kenties kantavat kauppakassit, auttavat napittamaan puseron, vievät lääkäriin jos autolla ajo ei onnistu... kun ihminen masentuu, aika moni kaikkoaa siitä ympäriltä. Pelkää, ei ymmärrä eikä välttämättä jaksakaan. Sitä jaksamistakaan kun ei voi aina vaatia... Masentuneen käsi ei ole poikki, mutta ne elämän siivet voivat olla. Niitä vaan ei kukaan näe kun toinen yrittää räpiköidä eteenpäin.
Minulla on maailman ihanin mies. Lääkärin jälkeen se pakkasi minut autoon ja vei äidin luokse. Sieltä se vei minut hotelliin, ulos luontoon ja ravintolaan syömään. Lämmitti saunan. Sai nukkua ja herätä kun halusi. Aamupala oli valmiina eikä tarvinnut siivota. Äiti varasi teatteriliput, mies vei sinnekin. Sai nauraa eikä tarvinnut kertaakaan miettiä mitä nyt. Masennus kun ei lähde makaamalla. Se ei parane sängyssä pimeässä huoneessa peiton alla. Se paranee tekemällä voimavarojensa mukaan voimauttavia asioita ja sen jälkeen kun sitä elinvoimaa on taas, käydään sen syyn kimppuun.
Nyt kotona on hyvä istahtaa alas ja miettiä, että mitä nyt. Vieressä odottaa kaksi kirjaa. Vitamiinit on otettu, että siitä ei nyt ainakaan kiinni ole tämä homma. Oma tilani on paljon kehollista uupumista kaikesta suorittamisesta. Se että mielialani ei ole toivoton, se on minun onneni. Kun on toivoa, niin silloin on myös paljon enemmän mahdollisuuksia päästä eteenpäin. Toivottomalla kun on edessään vai läpipääsemätön seinä.
Eilen illalla tein tämän Paranemisen avain harjoituksen ennen nukahtamista ja täytyy sanoa, että olo tuntui heti sen jälkeen paljon helpommalta ja jotenkin paremmalta. Nukuinkin jopa (vaikkakin taas liikaa) vaikka olin unohtanut ottaa melatoniinin.
Yön aikana sain myös idean masennusbingoon, josta tulee yksi paranemisen avaimistani. Ehkäpä laitan sen jossain vaiheessa tännekin kun se alkaa saada lopullista muotoaan.
iive
ps. Maalaukset Taidekeskus Väinölä. Supervoimauttavat akvarellit Irja Wilkko, Enkeli Natasha Villone.
Sulla on nyt vähän itelläs ota itseäsi niskasta kiinni asenne tässä artikkelissa ja masennus ei lähde makaamalla vinkiksi muille masentuneille. Silloin kun ei pääse edes suihkuun tai jaksa hampaita harjata niin silloin ei lähde teatteriin todellakaan istumaan vaikka joku veisikin. Ei vaan ole voimia. Ymmärrän kyllä pointtisi. Mitenkään kenekään masennusta väheksymättä sinun masennuksesi ei vaikuta kovin vakavalta.
VastaaPoistaOn mulla ota niskasta kiinni asenne, koska mä aion ottaa itseäni niskasta kiinni sitten siinä hetkessä kun pystyn siihen ja onneksi mua autetaan siinä. Suurin syy parantumishalulle on se, että mulla on elämänhalua enkä ole toivoton, en ole luovuttanut. Mulla on syy parantua ja kohta mulla on myös voimia parantua. Mä aion parantua tästä ja mä uskon pystyväni siihen.
PoistaJa minulla on myös päiviä jolloin en pääse suihkuun eikä jaksa mitään tehdä ja silloin ei sit mitään tehdä. Tai jaksan tehdä yhden minulle hyvää tekevän asian koko päivänä. Se että jätän ne tekemättä ei ainakaan auta. Joskus ei pysty tekemään mitään, mutta sitten kun pystyy niin tekee. Välillä jaksan ja välillä en. Olen kuitenkin ollut töissä tähän asti, joten missään osastohoitokunnossa en ole. Ehkäpä edellinen postaukseni olisi antanut sinulle hieman perspektiiviä...
Diagnoosini on epätyypillinen masennus jolloin positiivisilla asioilla pystytään vaikuttamaan masennukseen parantavasti. Melankolinen masennus on eri asia.
"Epätyypillisen eli atyyppisen masennuksen oireet poikkeavat nimensä mukaisesti tavanomaisesta masennuksesta. Epätyypillinen eli atyyppinen masentuneisuuteen vaikuttaa ympäristö erityisen paljon ja sen oireet saattavat vaihdella ja olla tavallista masennusta vaikeammin tunnistettavissa. Kielteiset ja myönteiset ympäristötekijät vaikuttavat selvästi masentuneen tunnevireeseen, joka on hyvin reaktiivinen (herkkä)."
Kommenttiisi täytyy kyllä sen verran tuumata, että mitenkään minua väheksymättä päätät silti kommentoida minun masennustani vähättelevästi. Lääkärini on varmaankin sitten väärässä ja masennustestit valehtelevat kun diagnosoivat vakavan masennuksen voimakkain väsymys ja ahdistusoirein?
En kuitenkaan ole väittänyt olevani katatonisessa masennustilassa jolloin ihminen ei pysty huolehtimaan omista tarpeistaankaan tai reagoimaan ympäristöön. En ole myöskään psykoottinen vaan pystyn olemaan tilanteessani realistinen.
Masennus ei lähde makaamalla. Se lähtee elämällä ja tekemällä itselle hyviä asioita tässä hetkessä. Onko se sitten mikä se päivän juttu, se on eri asia. Joskus se on sinne suihkuun pääseminen. Joskus se on metsässä käveleminen. Joskus se on sitä, että ylipäätänsä jaksaa sängystä nousta ylös. Joskus se on sitä, että antaa itselleen luvan olla vaan.
Tänään aikaansaannokseni on se, että lähdin miehen mukana kauppaan ja on ne hampaatkin kyllä pesty. Suihkussa käyminen on seuraavana listalla jos siihen enää paukkuja on.
Anonyymille vastaukseksi...
PoistaMielenkiinnosta pohdiskelin tätä lukiessani että kuka määrittelee masennuksen vakavuuden? Masentunut itse, lääkäri vai kenties tässäkin kommentissasi näköjään joku anonyymi henkilö.
Kuinka pystyit siihen? Ihan mielenkiinnosta milloin nuhan ja keuhkokuumeen välissä ihminen on oikeasti sairas? Milloin rytmihäiriön ja sydämen pysähdyksen välissä ihminen on jo sairausloman tarpeessa? Kuka sen määrittää?
Tässä huomaamme netti- tai koti"lääkärien" aikaansaaman ongelman. Milloin masentunut voi jäädä sairauslomalle, että saa itsensä kuntoon? Silloin kun voi parantua ilman jykevää laitoshoitoa ja lääkitystä? Vai pitääkö tilanteen eskaloitua niin pitkälle että noihin edellämainittuihin toimenpiteisiin on pakko mennä? Ei välttämättä se paras ajatus sekään.
Tästä teemasta on hyvä keskustella ja ajatuksia on varmasti puolesta ja vastaan. Nyt vain on kaikkien hyvä muistaa, että emme voi määritellä kenenkään muun masennuksen tasoa tai olemassa oloa, pelkästään luetun tekstin perusteella. Saati sitten arvostella ihmisen masennuksen tasoa sen perusteella.
Olen katsonut aikoinaan vierestä kun läheiseni käy nämä kaikki "tasot" läpi. Se on pitkä tie kulkea kaikille. Jos sen voi ennaltaehkäistä aikaisemmin jollain muilla keinoilla, niin hemmetin hyvä niin. Vaikka sitten teatterilla.
Komentoin edellisiä, että lääkärihän sen sairauden yleensä määrittelee jos jotain hoitoa haluaa. Muutenhan jokainen on niin sairas kun on mistäs sitä kukaan tietää. Kirjoittaja yleistää tässä artikkelissa kaikki masentuneet samaan nippuun. Mikä toimii kirjoittajalle ei välttämättä toimi kaikille masentuneille. Tyypillistä masentuneiden syyllistämistä sanomalla, että masennus ei lähde makaamalla ihan kuin lääkärin suusta. Jonkun masennus voi lähteäkin ihan makaamalla suorittamatta yhtään mitään.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi. Haluaisin tähän huomauttaa, että tämä on henkilökohtainen blogi, ei artikkeli. Tämä käsittelee henkilökohtaisesti minua masentuneena ja minun kokemuksiani. Tämä ei käsittele kaikkia maailman masentuneita henkilöitä, joten en voi syyllistää kuin itseäni jos niin sinun mielestäni teen.
PoistaTähän täytyy kylläkin vielä lisätä seuraava lainaus Terveyskirjastosta kohdasta Masennuksen itsehoito:
Poista"Masennuksen itsehoidossa on tärkeää pyrkiä välttämään sosiaalinen eristäytyminen ja pitää kiinni erilaisista päivärutiineista, liikunnasta ja muista harrastuksista. Masennuksen luonnetta ymmärtävien läheisten ja ystävien tuki voi tällöin olla ensiarvoisen tärkeää. Säännöllisen liikunnan on osoitettu olevan lääkehoidon ja psykoterapioiden veroinen keino ainakin lievempien depressioiden hoidossa." http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00538#s7
Eli sinänsä otsikkoni nojaa tähän kappaleeseen, mutta toki tätä itsehoitokohtaa toteutetaan sellaisessa vaiheessa kun se on mahdollista ja kaikillehan se ei ole mahdollista välttämättä koskaan. Edelliseen kommenttiini viitaten tämä kirjoitus nyt kuitenkin koskee minua ja minun sairauttani ei kaikkia masentuneita henkilöitä, jotka voivat lisäksi kärsiä myös muista sairauksista ja häiriöistä.
Epätyypillinen masennus täytyy sanoa, että en ole tuollaisesta ikinä kuullutkaan. Voimia toipumiseesi.
VastaaPoistaEn ollut minäkään ennen tätä. Olen aiemmin sairastanut toisenlaista masennusta, joten en osannut itsekään tätä ensin oikein tunnistaa. Terveyskirjastosta kuitenkin löysin seuraavan lääkärin opastuksella.
PoistaEpätyypillinen masennustila eroaa oirekuvaltaan selvästi melankoliasta. "Epätyypillisessä depressiossa mieliala on vahvasti reaktiivinen ja jokin myönteinen asia tai sellaisen mahdollisuus parantaa ohimenevästi mielialaa. Henkilöllä on pitkään jatkunut taipumus kokea itsensä hylätyksi, ja hänen oireensa korostuvat erityisesti yksin ollessa. Ruokahalu, paino ja unen määrä ovat selvästi lisääntyneet. Usein henkilöllä on lyijynraskauden tuntemus käsissä ja jaloissa."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00538#s3
Aku Kopakkalan kirjassa tästä masennustyypistä oli hieman lisää tietoa. Samoin tässä Duodecimin artikkelissa, joka käsittelee juurikin epätyypillistä masennusta hyvinkin pitkästi ja laaja-alaisesti.
"Masentuneilla ihmisillä esiintyy usein unettomuutta, ruokahaluttomuutta ja painon laskua. Epätyypilliseksi masennustilaksi kutsutaan oirekuvaa, jossa mieliala reagoi myönteisiin tapahtumiin ja potilaalla esiintyy kaksi seuraavista oireista: painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu, lisääntynyt unentarve, lyijymäinen painontunne raajoissa ja hylkäysherkkyys. Tavallisesta masennuksesta poikkeavan oireiston takia epätyypillinen masennustila jää helposti tunnistamatta ja siten myös hoitamatta. Taudinkuva on luonteeltaan krooninen, uusiutuva ja usein vaikea. Epätyypillisen masennustilan on todettu reagoivan hyvin monoamiinioksidaasin estäjiin ja serotoniinilääkkeisiin. Epätyypillisiä piirteitä voi esiintyä dystymiassa, lyhytkestoisessa toistuvassa masennuksessa, vakavassa masennustilassa, kaamosmasennuksessa, kuukautisia edeltävässä oireyhtymässä ja bulimiassa."
http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2002/9/duo92928
Hieno teksti. Hyvin samaistuttava. Mä olen tämän saman asian kanssa taistellut viime aikoina (jopa puolet yli elämästäni jollain tavalla). Jotenkin yrittänyt olla vaipumatta sinne masennuksen kaivoon, joka on kuin suojaava paikka, johon voi mennä turvaan, mutta jossa olo onkin kaikkea muuta kuin turvallinen, eikä sieltä pääse pois. Nyt on taas hyvä, mutta heilun siinä rajoilla, ja kun olo on kehnompi, se tumma kaivo vetää inhottavasti puoleensa.
VastaaPoistaTsemppiä ja voimia sinulle ihana <3 Olen todella onnellinen sun puolesta, että sulla on läheinen joka kannattelee kun ei itse jaksa <3
Kiitos <3
PoistaOnneksi nyt joku edes tuntee samaistuttavaksi. Itse olen tuota tekstiä pähkäillyt että mikä siinä saa karvat pystyyn porukalla, otsikko varmaankin ja sitten ei ehkä sitä mun pointtia sieltä lueta ollenkaan...
Tuonne masennuksen kaivoon on kyllä tosi helppo tipahtaa ja "tuudittautuakin" jotenkin, mutta se poispääseminen onkin sitten toinen juttu. Itsekin olen siinä rajoilla, tosin lääkärikäynnin ja sairaslomapäivien jälkeen olen jo paljonkin paremmalla tolalla.
On kyllä onnea tuo mies. Silloin kun tutustuttiin niin olin tosi masentunut myös, silloin sillä toisella tavalla. Olin osastohoidossakin osan aikaa, silti se muhun tykästyi ja ymmärsi ja nyt oltu yli 12v yhdessä. Pitkään masennus oli pois, mut yhä se mun vieressä on vaikka masennus nyt tuli takaisin...
Tsemppiä sinulle myös <3
ps. suosittelen lukemaan tuon Aku Kopakkalan kirjan, siellä jotenkin erilaista katsantokantaa asiaan.
Kyllä minä koin, että Iive kirjoitat asiasta sinun tuntemuksiesi mukaan eikä ketään syyllistäen. Valtavasti voimia parantumisen tiellä, ja paljon lämpimiä ajatuksia myös miehellesi. On ihanaa kun hän on tukenasi ja auttaa kun sen tarve on <3 <3
VastaaPoista