Irtiottoja ja uusia alkuja

En tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia, koska en ole tuntenut niitä tarvitsevani. Lupaukseni pitää itsestäni huolta on voimassa joka päivä, koko elämän.

Omassa somessa olen ollut entistäkin vähemmän. Kun "työ" jo itsessään sisältää valtavasti somea, alkaa itse miettiä ja arvioida haluaako sitä omaa vapaa-aikaansa käyttää siellä myös? Minulla on ollut sille vapaa-ajalle aivan vallan paljon muutakin käyttöä kuten tehdä koko joululoma remonttia, käydä paljon vesijuoksemassa, lenkkeillä, lukea, nähdä ystäviä ym ym.

Tänään olen viimeistä päivää myös työtön. Tosin en ole jollain tavalla missään vaiheessa oikein pitänyt itseäni työttömänä, sillä olenhan lähes koko työttömyyden ajan ollut koulutuksessa, työharjoittelussa sekä tehnyt keikkaa. Mutta siltikin huomenna minulla alkaa "uusi työ" ja opiskelu oppisopimuksella. Liiketoimen ammattitutkinnon osaaminen täydentyy nyt Media-alan ammattitutkinnolla ja alan opiskella verkkosuunnittelua.

On aika upea tunne kun nyt minulla siis on SE unelmieni työpaikka, jota saan kehittää ja rakentaa itselleni innostavaksi ja mieluisaksi. Tietenkin yrityksellä on omat tarpeensa, mutta upeaa on se, että työnkuvaa rakennetaan myös siltä kannalta että se palvelee myös työntekijän hyvinvointia ja innostusta. Näin myös pitääkin olla, koska työtä tehdään hyvinvointialalla. Tosin suomalainen työkulttuuri alasta huolimatta ei kovinkaan monessa paikassa toimi näin. Sen huomasi täysin "terveydenhuollossa" työskennellessä, missä byrokratia, hierarkia ja tietyt tavat vaan ovat aika raskaita. Tuota toimintaympäristöä minulla ei ole ollut kyllä yhtään ikävä, mutta niitä ihmisiä siellä, heitä olen ikävöinyt. Ympäristö vain teki minut sairaaksi, joten oli tehtävä uusia valintoja. Minun intohimoni on nyt edistää ihmisten terveyttä näin vapaaehtoisuuteen/elämäntapoihin perustuvasti ja tavalla joka vastaa myös omia arvojani. 

Se, että jotkut siellä terveydenhuollossa työskentelevät, niin arvostan heitä aivan 100%, sillä jokainen kohtaa elämässään terveyshaasteita ja sellaisia sairauksia, jolloin hoito, terveyskeskuksessa tai sairaalassa on tarpeen. Meillä useimmilla on myös perheenjäseniä palveluasumisen piirissä, ei tarvitse kauaa miettiä, että jos se oma elämä pitäisi järjestää niin, että se perheenjäsen olisikin hoidettavana kotona? Se, että jaksaa työskennellä siellä on jotain niin kunnioitettavaa! Minulle se ei vaan ollut oikea paikka enää. Meillä jokaisella kun on ne omat paikkamme.

Työharjoitteluni Freetox.fi verkkokaupassa, siis poiki ihan oikean työpaikan. Jatkossa blogissakin tulee olemaan esillä työpaikan tuotteita, sekä asiaa valmennuksista omasta näkökulmastani. Nämä kirjoitukset kirjoitan vain ihan ihmisenä, mutta tietenkin työntekijä-näkökulma on siellä taustalla myös eihän sitä sieltä mitenkään pysty pois irroittamaan. Mitään mainos-korvausta mahdollisista postauksista en hae enkä saa. Kirjoitan postauksia jos minua huvittaa ja innostuttaa, vapaasti.

Elämään tuli myös toinen iso muutos, sillä meille muutti uusi perheenjäsen. Milli 7v etsi uutta kotia ja meidän kotimme etsi koiraa, joten tässä sitä sitten ollaan. Tilanne on raskas Millistä luopuvalle, mutta minulle ja meidän perheellemme tämä on aivan mielettömän suuri onni. Niin kauan on koirasta haaveiltu ja niin kauan sitä on odotettu.

Etätyötä tehdessä on kivaa, että kotona ei tarvitse olla yksin. Työtä pääsee tauottamaan myös pihalle kaverin kanssa ja sille aamulenkillekin on nyt tarkoitus. Vuodet koirattomana on tehneet hyvää. Puoli vuotta täysin lemmikittömänä teki myös hyvää, sillä nyt on kiinnostusta ja energiaa taas täysin eri tavalla. Ja täytyyhän se sanoa, että on tällaisen pienemmän koiran kanssa eläminen ja oleminen huomattavasti näppärämpää sekä helpompaa kuin kahden ison kouhottavan koiran kanssa. Ihan näin kahden päivän suurella tietämyksellä 😅

Milli tietää, että näin kun sohvalla sunnuntaina lorvivaa äippää tuijotetaan niin pääsee pitkälle lenkille. Nyt voidaan sitten sohvalla loikoilla vierekkäin. Tai hän loikoo ja minä kirjoitan ❤️

Nyt voisi sanoa elämän olevan aikalailla järjestyksessä. Ei minulta mitään puutu. Kiitollinen olen joka ikinen päivä kaikesta onnesta mitä olen saanut ja miten asiat ovat järjestyneet.

Kymmenen vuotta sitten tätä blogia alkoi kirjoittaa nainen, joka oli hyvin tyytymätön itseensä ja elämäänsä. Kymmenen vuotta on muuttanut elämää suuresti. Nyt tätä blogia kirjoittaa nainen, joka rakastaa itseään ja elämäänsä ❤️ Eikä ne asiat tapahtuneet mitenkään simsalabim manifestoimalla vaan muuttamalla asioita konkreettisesti. (Okei, ehkä pari juttua on olleet aika ihmeellisiä... ) Sillä jos mitään elämässään tai toiminnassaan ei muuta, ei mikään juurikaan myöskään muutu.

Toisaalta joku voisi katsoa, että eipä elämässäni ole oikein mitään tapahtunut, sillä 

-Puoliso on sama (rakkautemme on vain kasvanut päivä päivältä enemmän)
-Lapsi löytyy edelleen onneksi (nyt hän on vaan isompi)
-Koti on sama (remontoitu on vaan niin maan mahdottomasti ja ajan kuluessa tehty tästä se oma KOTI)
-On työpaikka (se on kylläkin huimasti parempi)
-Palkka tulee tilille, mutta enpä oo rikas vieläkään (palkkaa tulee itseasiassa vähemmän kuin ennen koska lisiä ei saa, mutta enpä vuorotyöhön enää ikinä vaihtaisi. Aika on yksi arvokkaimmista asioista mitä minulla ja meillä kaikilla elämässä on)
-Painokin se vaan on varmaan aika sama kuin blogia aloittaessa. On oltu hoikempia ja painavampia, mutta tärkeintä on se,  että olen oppinut ettei sillä ole mitään merkitystä sille kuka tai mikä minä olen ihmisenä.

Ei oikeastaan tarvinnut paljon muuttaa mitään ja silti kaikki on muuttunut. Se miltä elämä tuntuu on muuttunut. Se kuka minä olen on muuttunut. Se kuinka tuntee puolisoaan kohtaan on muuttunut. Se mitä arvostaa elämässään on muuttunut. Se kuinka katsoo ja tuntee tätä meidän maailmaa, se se vasta onkin muuttunut.

 Että tämmöistä. Piti kirjoittaa vain jotain ihan kevyttä,
mutta mentiinkin jonnekin vähän muille leveleille...
Rakkaudella
iive

I ❤️ Oulu

Ihana, ihana, ihana Oulu! Kaupunki joka kerta kerralta avautuu enemmän ja enemmän ja niin ihanana! Toki asiaan auttaa se, että kaupungissa tulee vierailtua aina kesäisin (ja sattumalta sääkin on yleensä suosinut), mikäpä kaupunki se ei kauniilla ilmalla kesällä olisi ihana!

Mutta on Oulussa jotain aikamoisen spesiaalia siltikin, ehkäpä koska siellä on hitunen, ihan pikkiriikkinen sitä lapsuuden kainuuta, jota ainakin kainuusta muuttaneiden murteesta saa kuulla vaikka kainuulainen kaupunki ei Oulu sinänsä olekaan.

Ajattelin koostaa ihanista Oulun visiiteistäni jonkinmoisen koosteen, jos vaikka oot menossa piipahtamaan siellä? Ja hei jos oot Oulusta, niin saa vinkata uusia kohteita myös! Ollaan suunniteltu tälle kesälle jopa toista visiittiä Ouluun ja silloin otetaan lapsikin matkaan.

I ❤️ OULU 

KESKUSTA & TORI

Oulun keskustasta löytyy hyvät shoppailumahdollisuudet, jotenkin tuntuu, että Oulu on poikkeus kaupungeista joiden keskustat näivettyvät isojen kauppakeskusten jalkoihin? En tiedä sitten kuinka Oululaiset keskustan kokevat, etenkin kävelykeskustan (joka on monelle kaupungin keskustalle ollut se viimeinen surma), mutta näin "tullista tulleen" näkökulmasta keskusta on viehättävä ja helppo. Kauppakeskusten lisäksi Rotuaarilla riittää nähtävää ja vaikken supershoppailija sinänsä olekaan, niin myös niitä shoppailumahdollisuuksia tuntuu olevan ihan mukavasti.

Pienen kävelymatkan päästä löytyy Oulun Tori. Kenties merestä johtuen Oulussa ei lainkaan haittaa, että tori ei ole siinä "keskustan ytimessä".  Torilla kannattaa käydä moikkaamassa Toripolliisia ja kurkistamassa toriaittojen käsityöläispuoteihin ja erikoisliikkeisiin!

Hotellin aamupalalta bongattu mainio murrekuppi poiki kyläilyn TiinaMarin keramiikkapuodissa toriaitoilla. Paska Kaupunni-mukin sijaan superpositivity-ihmiselle löytyi oma muki Paras Kaupunni-tekstillä kera Toripolliisin. (Ps. jos et tiedä mikä juttu tää Paska Kaupunni on, löydät siitä tietoa täältä.)

Torilla on myös huikeat terassit joille aurinko taitaa paistaa aamusta iltaan, ruokaakin saa ja tuntuukin että Oulussa jos missä on ravintola / terassi lähes joka kadun varrella. Ja jos ravintolassa istuskelu ei houkuttele, niin oma suosikkini on napata kaupasta eväät matkaan ja istahtaa piknikille. Täydellisiä piknikpaikkoja Oulussa tuntuu riittävän yllin kyllin! Kaupunki on täynnä puistoja, rantoja, saaria...
Tällä hetkellä tori oli aikalailla remonttia pullollaan mm. kauppahallin ja ilmeisesti jonkun hotellin rakennustyömaiden vuoksi. No sekaan mahtui silti ja aurinkoa terassilla riitti.

SAARET

Aivan Oulun keskustan kupeessa on useampikin saari joissa kannattaa vierailla. Kävellenkin pääsee, mutta jos on mahdollista kannattaa ottaa pyörä alle! Oulu on nimittäin upea pyöräilykaupunki! Pyörällä on helppo liikkua eikä mäkiä ole lainkaan. Vain tasaista, tasaista ja tasaista! Tämänkertainen reittini oli lähes 25km, joka pyöräilyteiden tasaisuuden ja helppouden vuoksi "ei tuntunut missään" kuhan ajeli. Mutta pienempiä ja pidempiä lenkkejä saa tehtyä Oulussa varsin mainiosti.

 

Hupisaaret

Itselleni Hupisaaret olivat täysin uusi tuttavuus! En ollut moisista tiennytkään - miksi mietin kyllä? Olen aikalailla kova googlailemaan ja tutkimaan eri paikkakuntien tutustumismahdollisuuksia, mutta Hupisaaret olin missannut täysin! Nyt en oikein malta odottaa, että pääsen tuonne vierailemaan lapsen kanssa.

Hupisaaret on vehreä keidas Oulun keskustan välittömässä läheisyydessä. Alue muodostuu useista kymmenistä pienistä Oulujoen suiston saarista, joita erottavat toisistaan viehättävät solisevat pienet purot. Valkoisten siltojen rytmittämille reheville saarille mahtuu niin puistoja, kuin lähes luonnontilaisia niittyjä ja lehtoja. (Lainaus: Visit Oulu)

Hupisaarilla pyöräillessä nähtävää ja tunnelmaa riitti. Ihania maisemia, solisevaa vettä, luonnontilaisempaa kohtaa ja kauniisti ylläpidettyjä puistoja. Kiikkusaaresta löytyi Hupisaarten keskusleikkipuisto, kesäkahvilaa, puutarhaa ja yllätykseksi myös trooppinen kasvihuone (eikä muuten maksanut mitään!)

Kulttuurin nälkäiselle vierailukohteita Hupisaarilta löytyy useampikin mm. Pohjois-Pohjanmaan museo, Taidemuseo ja kesäteatteri.

 

Pikisaari

Pikisaarella kannattaa vierailla kävellen tai pyörällä. Pyöräilijälle saaren ympäri vievä polkumainen tie on erityisen mukava ajeltava. Reitin sisään jäävät Pikisaaren kahvilat, käsityöläispuodit ja roimasti upeaa arkkitehtuuria. Vähän niin kuin pieni vanha kaupunki. Pikisaarelle pääsee torilta kevyen liikenteen siltaa pitkin.

Hietasaari

Pikisaaresta Hietasaareen matka jatkuu jälleen kätevästi kevyen liikenteen siltaa pitkin (niin kuin lähes jokaiselle isommalle saarelle Oulussa). Autoilija sen sijaan joutuu kiertämään jonkinlaisen matkan. Hietasaaren suosikkejani ovat ehdottomasti Hietasaaren luontopolku ja Nallikari, mutta toki paljon muutakin löytyy mm. Kylpylähotelli Eden, leirintä/karavaanari-alue, huvipuisto, ponipuisto, erilaisia harrastemahdollisuuksia jne.

Hietasaaren luontopolulla vai kutsuisiko sitä pikemminkin Citypoluksi? riittää katsottavaa pyöräilijälle. Kävelijän näkökulmasta vaihtuvuus olisi ehkä hieman hitaahkonlaista. Hietasaaressa on niin metsäistä, lehtomaista kuin merellistäkin tunnelmaa. Lintubongareille löytyy useampikin paikka mm. lintutorni ja lintulava. Matkalla voi ihastella myös erityisen kauniita pihapiirejä. Itse olen tykännyt ulottaa fillarointini myös Toppilansaaren puolelle.

 Rantakurvin lintutorni

Näkymää Toppilansaaren kärjestä

Nallikari on kyllä yksi ihanimpia merenrantoja. Itselläni rantaan liittyy tietynlaista nostalgiaa, mutta Nallikarin valtteja ovat ehdottomasti helppous ja mukavuus. Ranta on siisti auringonottoon ja uimiseen. Loivasti syvenevä ranta on pienempien lasten kanssa kätevä. Kymmenen vuotiaan uimahurjapään äidille loivuus sen sijaan tuottaa hieman harmaita hiuksia, sillä uimari on väistämättä kuulomatkan ulkopuolella. Onneksi itsekin olen jonkinasteinen vesipeto. Pukukopit ja wc-tilat löytyy (tosin niin kuin joka paikassa, voisin tuumata, että pakkoko niitä on sotkea?), samoin jäätelökioskit, kahvilat ja pelailu ym. aktiviteetti-alueet.

Tänä kesänä ihmetystä aiheutti tien varteen asetellut kivirivistöt - ajoesteet, jotka estävät autojen pysäköinnin tien varteen. Tämä meinaa useiden kymmenien pysäköintipaikkojen vähentymistä alueella, veikkaan että kovin moni ei ole asiaan tyytyväinen, sillä pysäköintipaikkoja Nallikarin suosioon nähden on kyllä todella vähän. Googlettelu kertoi, että ilmeisesti esteet ovat olleet siellä aiemminkin, itse en ole vaan alueella tällöin käynyt tai kiinnittänyt niihin huomiota.

Nallikarista löytyy myös kiva majakka, jonne voi lenkin varrella vaikka kipaista katselemaan maisemia.

Heinäkuun reissulle on merkattu jo muistiin muutama uusi paikka vierailtavaksi. Visit Oulu sivustolta löysin Oulun kasvitieteellisen puutarhan, jonka kasvihuoneet on pyramidin muotoiset! Lisäksi täytyy vierailla Oulun linnan ruutikellarin päälle rakennetussa tähtitornissa ja sen kahvilassa syömässä tervajäätelöä (siellä kuulemma kummittelee!) ja uudestaan nautiskelemassa Hupisaarista, nyt lapsen kanssa. Myös vierailu Hailuodolla kiinnostaisi, mutta se vaatinee varmaankin sen verran aikaa vierailulle, että ehkä sen siirrämme tulevaisuuteen...

Nyt juhannus levätään ja sittenpä suunnataankin piakkoin kohti Vuokattia, Rovaniemeä ja kalakukkokaupunki Kuopiota! Ou jee!

Ihanaa kesää!

Rakkaudella

iive

Erilainen joulu

Joulu ei tuntunut varsinaisesti joululta, mutta muutoin joulun aika oli ihanaa. Oikeastaan aivan upeaa, ihan erilaista ja ensi vuonna kuusi ja lanttulaatikko fiilistelytyttävät varmasti sitäkin enemmän. Meidän jouluun tänä vuonna nimittäin kuuluivat kuusen ja lumen sijasta palmut, meri ja aurinko.

Tällä kertaa en myöskään kohdannut yhtäkään lääkäriä tahi piikkiä. Minullahan on ollut paha taipumus sairastella reissussa, mutta nyt sain kerrankin nauttia reissusta terveenä. Muistini mukaan olen itseasiassa ollut kipeänä viimeksi joskus keväällä? Viimeisten yövuorojen aikaan. Sen jälkeen en ole ollutkaan sairaana lainkaan vaikka muut perheestä ovat kylläkin flunssailleet.

Joulun vietimme siis Gran Canarialla äidin, pikkuveljen sekä oman perheen kesken. Bungalow-hotelli oli kivasti Playa del Inglesin laitamilla, pienet kaupat aivan siinä vieressä ja vuokra-auto takasi laajemmat mahdollisuudet liikkua ja nähdä muutakin kuin pelkkää turistialuetta.

Itselleni joulun paras kokemus oli uida meressä jouluaattona. Se oli ainoa jouluaattosuunnitelmani ja toiveeni. Vesi oli yllättävän lämmintä ja aallot leppoisia. Se oli ehkä ihanin merikokemukseni ikinä! Säähän suosi meitä koko reissun aivan mielttömällä tavalla. Lämpöä riitti koko loman tuulesta ja muutamasta pilvisemmästä päivästä huolimatta.

Keliakian vuoksi suurimmaksi osaksi tehtiin ruuat itse. Hotellin ruuissa oli kyllä kohtalaiset allergeeni-merkinnät, mutta en oikein uskaltanut sen varaan jättäytyä. Siksi valitsimme hotellin, jossa huoneet oli varustettu pienellä keittiöllä. Autolla pääsi paikalliseen kauppaan helposti ja varsinkin Lidlissä oli helppo asioida. Taas tuli espanjan sanavarastoon lisää sanoja! Kauppareissut tuolla muutoinkin ovat todella helppoja sillä gluteenittomissa tuotteissa KAIKISSA lukee SIN GLUTEN erikseen merkittynä. Ei ainesosaluetteloiden pähkäilyä siis! Tokikin oli varmasti tuotteita jotka olisivat myös käyneet, mutta merkintä puuttui, en näitä tuotteita lähtenyt sitten valitsemaan, koska yleisesti jokin merkinnällä varustettu korvaava tuote oli vieressä helposti valittavissa.

Jouluaterian suhteen mietittiin hotellin ruokaa, mutta päädyttiin kuitenkin omiin eväisiin ja "pyjama-bileisiin". En ehkä koskaan ole ostanut niin edullisia jouluruokia! "Tapas"-pöytä oli muutoinkin todella maittava ja hyvä eikä vaatinut varsinaista ruuanlaittoa keneltäkään. Sen kuin nosti tarjottavat pöytään esille ja nautti ruuasta sekä seurasta.

En ole noudattanut joulukuussa minkäänlaista ruokavaliota (paitsi tietenkin gluteenitonta keliakian vuoksi). Reissaillessa on ollut aina omat siemennäkkärit aamiaiselle mukana, koska en vain pidä juurikaan gluteenittoman leivän mausta saati fiiliksestä vatsassa. Siemennäkkäri takaa myös tietyn energiansaannin heti aamusta jos nyt muutoin olisi ollut hankaluuksia gluteenittoman ruuan kanssa, mutta ei onneksi ollut.

Joulun aikaan nautittiin sokerisiakin herkkuja mm. ostin kalliimman puoleisen suklaarasiankin itselleni. Tiedättekö sellainen missä kaikki suklaat ovat niitä hyviä. Sillä ajatuksena oli tosiaankin nauttia sellaisesta ruuasta mistä oikeasti pitää eikä syödä mitään tai jättää syömättä "koska kuuluu tehdä niin".

 Kuva: Syömishäiriöliitto

Syömishäiriöliiton jouluruokarauhan julistus oli oikeastaan aika hyvä. Tai oikeastaan tosi hyvä ja kävisi myös muihinkin tilanteisiin tosiaankin kuin jouluksi. Itse pohdin ja kyseenalaistan päivittäin omia syömisiäni. Onko jokin noudattamani ruokavalio nyt syömishäiriötä vai ei. Onko terveellisesti syöminen itsensä rakastamista vai syömishäiriötä? Mikä on oma valinta, mikä on syömishäiriön valinta. Onko minulla vieläkin syömishäiriö vaikka esimerkiksi keto-ruokavalio antoi minulle todella rauhallisen tilan esim. ahmimisasioiden ja sokerin"hallinnan" kanssa? Toisaalta ketolla tuli useammin herkuteltua perjantai-iltaisin viinillä kun se sokeri oli pois eli toisaalta siirtyikö addiktio vain toiseen?

Kyseenalaistan jatkuvasti omia valintojani, joskus ne rassaavat, joskus ne eivät. Suhteeni ruokaan ja alkoholiin on niin monimutkainen. Etenkin alkoholia olen pohtinut nyt paljon. Oli niin monia vuosia kun en käyttänyt sitä lainkaan, joten jopa kohtuukäyttö tuntuu minusta liialliselta. Etenkin kun puoliso ei nauti alkoholia lainkaan, niin se oma vähäinenkin käyttö heijastuu aivan eri tavalla. Pari lasia viiniä perjantaisin tuntuu "syntiseltä" vaikka moni käyttää alkoholia paljon, paljon enemmän. Mietin usein miksi asioista täytyy ajatella näin? Miksei vain voi antaa olla? Sallia enemmän? Toisaalta tiedän osaavani nauttia ja rentoutua täysin ilmankin, joten miksi pitäisi nauttia herkkuja tai alkoholia?

Joka tapauksessa ei tullut jouluähkyä tai mitään muutakaan vaikkakin tässä on menty täysin ohitse minkäänlaisten ruokavalioiden. Taas sellainen vuodenvaihde kun ei tarvitse aloittaa mitään "uutta elämää" tai ryhdistäytyä tai mitään muutakaan. Se tuntuu kieltämättä aika mielettömän hyvältä. Ei tarvitse hypätä enää herkuttelukuplasta terveyskuplaan tai toisinpäin vaan on vaan tämä yksi kupla jossa arki on terveellistä ja nautinnot tarpeen mukaan sallittuja.

Joululoma on pitänyt siis sisällään ihanaa aurinkoa, kävelyä niin auringonnousuun kuin laskuunkin. Hulvattoman kiertoajelun Gran Canarian ympäri (en suosittele!) Uimista meressä ja altaassa. Nähtävyyksien katselua ja äänikirjojen kuuntelua aurinkoa altaalla ottaen. Liikettä ja lepoa. Täydellistä siis.

Ja joululoma on ollut etenkin loma ilman töitä. Sen verran on tunteja tullut tehtyä viime aikoina, että se loma jatkuu vielä vähän aikaa täällä kotonakin. Syksyn kaikista isoin haaste on ollut se, että kun työt ovat niin innostuttavia, niin nautittavia, niin ihania ja joita kohtaan tuntee niin syvää fiilistä ja intohimoa - niin, niitä tulee helposti tehtyä liikaa.

Energeettisesti Kanarian saaret on puhutelleet minua aina. Atlantti ja vuoret, niissä on vaan niin jotain. Olisin ehkä halunnut vieläkin syvemmin tutustua etenkin vuorilla oleviin luoliin ja kanarianmäntymetsiin, mutta muut eivät tuntuneet asiasta kovin innostuneilta, joten ne jäivät nyt toiseen kertaan. Joulupäivänä oli kuitenkin hieman viileämpi päivä ja muutoinkin lähes kaikki oli kiinni, joten suuntasimme saaren ympäriajolle. Muutoinhan tuo reitti on vallan mainio, mutta tie GC-200, joka kulkee saaren länsireunaa pitkin on todella mutkainen, vuoristossa kulkeva kapea tie. Tätä reittiä en kyllä suosittele kenellekään huikeista maisemista huolimatta. GC-200 on oikeasti haasteellinen ja jopa vaarallinen tie. Paikalliset porhaltavat vastaan keskellä tietä, tien reuna voi murtua tai kalliolta voi ropista kiviä niskaan. Ei tuo tie nyt mikään surmanloukku ole, ajetaanhan sitä joka päivä, mutta onnettomuusaltis siltikin eikä tosiaankaan kokemattomille kuljettajille. Itse en esim olisi ajanut tuota tietä metriäkään (tai sitten olisin ajanut niin hiljaa, että tuohon pätkään olisi mennyt koko päivä.) Onneksi mies on hyvä ja luotettava kuljettaja ja ajoimme tietä ns. vuoren reunaman puolella. Meren puolella olisi ehkä jäänyt ajamatta... Jos olisimme tienneet pätkän haastavuudesta etukäteen, niin ehkä olisi jäänyt lähtemättä tai sitten ei.

Pysähdyimme matkan varrella muutamallekin näköalapaikalle ihastelemaan maisemia. Ajaessa edettiin rauhassa ja hitaasti tai pakko oli koska muutoin minä olisin kiljunut kyydissä niin paljon. En tiedä miksi mieleni yrittää luoda jatkuvasti minulle erilaisia pelkoja? Autoilu, laivassa matkustaminen, lentäminen jne. niihin on viime vuosina alkanut liittyä sellaista mielen kummittelua. Eikä todellakaan auttanut ennen lentoa se kun luin uutissivustolta lentokoneonnettomuudesta... Onneksi mielen kummittelu ei sentään estä tekemästä asioita, mutta ärsyttävää se on. Vaatii aivan mielettömästi voimia koota itsensä jatkuvasti. Toisaalta joskus mietin, että mitä jos antaisi itsensä vain romahtaa noissa tilanteissa? Kontrollistahan siinä ilmeisestikin on kyse. Kaikki ovat tilanteita joissa minä en voi kontrolloida tapahtumia. Tähän mennessä olen vain hokenut mantraani - kaikki menee hyvin, olen turvassa jne. mutta jokin sisälläni ei kuitenkaan usko sitä täysin.

Silti ajelu vuoristorinteillä jäi mieleen vahvana kokemuksena positiivisesti. Samoin ne kävelyt rannalla miehen kanssa meren kohinaa kuunnellen, hiekkaa varpaissa ja meren tuoksu nenässä, aurinko ja tuuli iholla.

Olen valmis uuteen vuoteen. Vuosi 2019 oli minulle upea. Vuosi 2020 tulee olemaan myös huippu. Vuotta 2021 fiilaan kaikista eniten. Se vuosi tulee olemaan minun vuosi. Ensi vuosi tehdään töitä sitä varten ja nautitaan matkasta. Etenkin nautitaan.

Toivottavasti sinulla on ollut hyvä joulu ja odotat ensi vuotta rakkaudella ♡

iive

Uusi tulevaisuus ja ura!

Tai no, ainahan tulevaisuus on uutta, joten vähän höpsö otsikko... mutta ura on kieltämättä ihan uusi juttu!

Olen ollut yli vuosikymmenen lähihoitaja ja ylpeä siitä. Olen työskennellyt ihmisten lähellä, siinä ihan iholla, ihmisen paljaimpien hetkien äärellä, heidän elämässä, heidän kotona, auttanut siinä hetkessä kun ihminen on apua tarvinnut. Ensimmäinen kokemus alalta oli vaikeasti kehitysvammaisten ryhmäkoti, jonne päädyin sattuman kautta harjoittelijaksi. Ei mikään helppo paikka se (etenkään ilman koulutusta, saati minkäänlaista kokemusta) ja minulle sanottiinkin silloin, että et sä halua sinne mennä.

No voittehan tietysti arvata, että silloinen (ja ehkä nykyinenkin) minä halusi juurikin sinne. Päädyin vielä toiseen kehitysvammaisten ryhmäkotiin harjoittelijaksi melkein vuoden ajaksi ja sen kokemuksen jälkeen halusin hakeutua alalle opiskelemaan. Siitä ensimmäisestä harjoittelukeissistä on nyt yli 17 vuotta. Olen tehnyt työtä hengityshalvaustiimissä, neurologian osastolla, kuntoutusosastolla, vanhainkodissa (silloin niitä vielä oli), asumisyksiköissä, henkilökohtaisena avustajana, vanhusten, monisairaiden, vammautuneiden ja kehitysvammaisten kanssa. Blogin nimikin oli ennen Voimaa Hoitsulle. Tarkoituksena oli kerätä itselle voimaantumisen keinoja etenkin kolmivuorotyössä jaksamiseen.

Joka ikisen vuoden tein töitä rakkaudella. Tiedätte varmaan - se kutsumusammatti.

Viimeiset vuodet ravisteli kutsumustani kuitenkin rankalla kädellä. Kilpailutukset astuivat työelämään mukaan ja myös muutamat muutkin jutut joista alkoi tulla itselleni kynnyskysymyksiä alalla jatkamiselle. Panostukseni työssäjaksamisen kanssa eivät lopulta tuottaneet niin hyviä tuloksia, että olisin kyennyt jatkamaan kolmivuorotyössä ja näin ollen minut irtisanottiin. Se oli tietyllä tavalla ikävä tapahtuma, mutta minulle myös uusi alku. En ollut lakannut tuntemasta työtäni kohtaan rakkautta - mun asiakkaat eli asukkaat... sata sydäntä heille edelleen ❤️ mutta olin myös ruennut tuntemaan palavampaa intohimoa toisenlaista terveyden tukemista kohtaan. Oman elämäni kokemusten kautta olen kokeillut erilaisia terveydestä huolehtimisen keinoja, olen kokenut elämänlaadun parantumista ja etenkin sitä voimaantumista. Näitä keinoja en voinut toteuttaa työssäni niin paljon kuin olisin halunnut.

Irtisanominen antoi minulle mahdollisuuden ammatinvaihtoon. Hain työvoimapoliittiseen koulutukseen ja perjantaina sain tiedon, että minut on hyväksytty! Kun luin tietoa koneelta huusin hulluna onnesta ja pistin ihan tanssiksi ❤️

Joskus sanoin, että kaikenlaista voin työkseni tehdä, mutta mitään en ala myymään! No... tästä voi varmaan arvata, että mihin tuleva ammattini liittyy. Seuraavan tasan 365 päivän ajan mun aika kuluu Liiketalouden ammattitutkinnon kanssa. Tarkemmin myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan, jossa saan vielä syventyä erityisesti tilan ja esillepanon visuaaliseen suunnitteluun ja toteutukseen.
Tulevaisuudessa tarkoitus on yhdistää tämä kaikki ja työllistyä hyvinvointialan yritykseen. Eli ihmisten terveyttä tukevaa työtä sekin, hieman vaan eri lähtökohdista kuin aiemmin!

Uskon, että tulossa on tiukka vuosi. En ehkä edes pysty kuvittelemaan kuinka tiukka. Minulla ei ole juurikaan minkäänlaista kokemusta tuolta alalta, siis sellaista perinteistä kaupan alan kokemusta. Mutta ehkäpä olenkin menossa opiskelemaan asiaa hieman erilaisesta näkökulmasta, joten en anna sen haitata. Ja onhan mulla kotona aivan huippu myynnin ammattilainen, joka osaa kertoa varmasti paljon hyödyllisiä kokemuksia ja onhan niitä tässä viidentoista vuoden ajan vierestä seurattukin.

Täytyy myöntää, että kun ennen joulua laitoin ilmoille Saa mitä haluat-kirjan ja verkkokurssin myötä prosessin: Haluan terveyttäni tukevaa työtä - en voinut kuvitellakaan mitä se laittaisi liikkeelle! Aika moninaisten vaiheiden kanssa tähän tilanteeseen on päädytty. Kohti tulevaisuutta, jossa työskentelen terveyttä tukevassa työssä - mutta en vain itseni terveyttä vaan myös muiden terveyttä!

Opiskelu alkaakin jo viikon päästä, joten seuraavan viikon relaan mahdollisimman paljon. Nautin rauhasta ja tekemättömyydestä. Tai no jos freelancer-töitä tulee niin tietysti sitten teen myös niitä, mutta vapaalla en vaadi itseltäni yhtään mitään. Viikonlopun olenkin siis nauttinut sarjamaratonista ja kas, neulomisesta!

Täytyy myöntää ettei se ole ollut ihan helppoa. Mun kroppaa on väsyttänyt, mutta mieli on yrittänyt vähän hivutella, että eikö pitäis lähteä lenkille, siivota tai tehdä edes jotain hyödyllistä? Että eihän nyt näin hyvää viikonloppua voi vain neuloa sohvalla ja katsoa telkkaria!!! Hieman nikotellen olen tuumannut mielelleni, että miksei voi kun se on nyt just se asia mitä mun tekee mieli tehdä! Veikkaan että seuraavan vuoden aikana on sen verran reipas meininki, että tämä tekee mulle just ja tasan enemmän hyvää nyt kuin hikipäässä lenkkeily!

Että sellaisilla meiningeillä! Mitäs sulle kuuluu? Jatkaako elämä samaa rataa vai onko syyskuu kenties muutosten kuukausi?

Rakkaudella

iive

Kun se arki on ihan parasta!

Huh, huh kun jännittää! Huomenna on nimittäin haastattelu koulutukseen ja olispa huippua päästä sinne (tai töihin)! Toisaalta mikään ei ahdista kun kulkee elämässä nykyään sillä asenteella, että asiat tapahtuvat juuri niin kuin pitää. Eli opiskelupaikka onnistuu jos niin on tarkoitettu. That's It!

Elämä on koulujen alkamisen jälkeen saanut tietynlaista rytmiä. Toisaalta lähes koko kesän olen muutenkin pitänyt ryhtiä yllä. Kaiken vuorotyörumban jälkeen on ollut aika nautinnollista mennä nukkumaan tiettyyn aikaan ja herätä myös suht aikaisin. Edelleen olen iltaisin siinä parhaassa vireessä, aamut lähtee hitaasti käyntiin, mutta sellainen vain olen. Ja koska nyt sille on aikaa niin mikäpä ettei siitä nauttisi? Jos opiskelupaikka irtoaa, niin sittenpä tuo taas loppuu.

Toissa viikonloppuna tein jotain todella haastavaa, sillä me matkustettiin kymppiveen kanssa yöreissulle Tubeconiin! Olen aivan mieletön matkastressaaja ja huolehtija, miehen kanssa reissatessa pystyn tavallaan osan tuosta antamaan hänelle kannettavaksi, mutta yksin... huh huh. Hienosti kuitenkin meni. Osattiin ajaa bussilla Kamppiin ja sieltä ratikalla Pasilaan. Otettiin vielä lisähaastetta ja käytiin seikkailemassa paikallisjunalla ja bussilla myös Espoossa! Ja kun aikataulut oli tarpeeksi väljät, niin ei tarvinnut stressata mistään! Ihan huippua! Tosin olin kyllä aivan dööd tuon kahden päivän reissun jälkeen, ei siinä, mutta ennen tuo ei olisi onnistunut lainkaan. Nyt tuli testattua, että minä jaksan, pystyn ja osaan.

Tubeconissa oltiin seitsemän tuntia... huh huh! Ihan en ole varma tykkäsinkö vai enkö? Siis niin kuin ajatuksesta / toteutuksesta. Todella vahvastihan tuolla näkyy markkinointi ja vaikuttaminen. Sponsorit ja sisältöyhteistyöt on selkeästi esillä, mutta niinkai messuilla nyt yleensäkin on. Ja näinhän se on paljolti tubettamisessa, podcasteissa, instassa, blogeissa... sisältöyhteistyöt puhuu todella paljon.

Asia mistä en yhtään pidä on se, että sillä sokerilla houkutellaan joka paikkaan. Tule tänne, tutustu meidän juttuun niin saat karkkia, pehmistä, hattaran jne.

Duudsonien seikkailupuiston Ninjarata oli hieno. Jonotettiin siihen lähes puolitoista tuntia. Radan läpi vetäminen vei puolitoista minuuttia. Mutta rata oli hieno ja sellaista olisi kiva olla enemmänkin. Tekemiseen perustuvaa. Muutenkin tuolla sai jonottaa joka paikkaan aivan mielettömän pitkiä aikoja.

Helsingissä syötiin Sandrossa. Uh, miten hyvää ruokaa tuolla onkaan! Taas tuli uusia ajatuksia omaan keittiöön. Kovin ketosti en nyt tuolla syönyt. Toisaalta en kyllä kovin hiilaripitoisestikaan. Ihan huippua kun voi olla kuitenkin tällaista joustavuutta. Syömishäiriömielen kanssa tää ei onnistunut ollenkaan.
Sandron makumaailmassa on käsittääkseni paljon lähi-idän vaikutteita? Niitten makumaailma iskee kyllä muhun ihan täysillä. Osa on kieltämättä aika erikoisia, mutta tuossa buffet-lounaspöydässä ihan parasta onkin juuri se, että voi maistella kaikenlaista. Jos et tykkää, niin skippaa. Omiin suosikkeihin kuului tuo punainen tahna (pesto aurinkokuivatuista tomaateista? tai joku sellainen) joka oli kivan mausteinen, mutta raikas. Kukkakaalit oli myös kivoja. Niissä oli suolaista ja etikkaista makua. Sandron falafelit on myös ihan jäätävän hyviä ja niitä piti syödä monta vaikka ne ei todellakaan ole lainkaan keto.

Uusi elämä on hakenut muotoaan. Nyt kun päivittäinen työ ei olekaan liikkuvaa, on erittäin tärkeää liikkua vapaa-ajalla. Olen myös koneen ääressä kova taukojumppaaja ja työpisteen vieressä trampoliinilla saa hyvin liikettä ihan muutamassa minuutissa. Täytyy sanoa, että trampoliinin hankinta oli asia mitä ei tarvitse katua.

Aivan paras tasapainottaja on kuitenkin luonto. Vielä en ole päässyt uimahalliin asti, koska uintitreenit on sujuneet yhä edelleen järvessä ja lenkkipolut on taas tulleet tutuiksi nyt kun palstalla tai marjassa ei mene niin paljon aikaa.

Ensi viikolla alkaa myös kaikkea uutta kun harrastukset lähtee käyntiin. Olen ilmoittautunut tosiaan ratsastuskurssille ja myös keramiikkakurssille! Ihan huippujuttuja molemmat.

Ratsastanut olen pienestä tytöstä sinne parikymppiseksi. Sitten oli taukoa ja vielä pari aktiivista vuotta, kunnes tipuin pahasti. Nyt onkin yli kymmenen vuotta siitä kun hevosen selässä on tullut oltua. Odotan mielenkiinnolla mitä siitä syntyykään kun sinne hevosen selkään mennään aika erilaisella asenteella kuin ennen. Vaikka aina olen pitänyt sitä ratsastajan ja hevosen välistä suhdetta tärkeänä, niin nyt tuntuu, että se on vieläkin tärkeämpää. Onneksi talli minne mennään on erikoistunut juuri siihen yhteistyöhön ja sellaiseen horsemanshippiin vai mitä se nyt sitten onkaan. Toivon että siellä olisi joku heppa jonka kanssa saisi kokea sellaista lempeää yhteyttä.

Keramiikkakurssia odotan myös, sillä keramiikka on kovasti ollut mun juttu kun opiskelin taideaineita ensin kuvataidekoulussa ja sitten taidelukiossa. Jälkimmäisen jälkeen en olekaan saveen koskenut sormenpäälläkään... Pinterest on jo täynnä inspiraatiokuvia. Minun tyyliin ne on myös aika korkealentoisia. Veikkaan kuitenkin että me päädytään tekemään makkara- tai levytekniikalla ensin jotain yksinkertaista... kippoa tai kuppia, jotain saippuakulhoa... tai eihän sitä tiedä. Lasitusjuttuja odotan kovasti ja dreijaamaan haluaisin opetella myös. Myös ihan ruoka-astiat inspiroi juurikin noiden erilaisten koristeluiden ja lasitusten suhteen. Leipälautasia ja kukkaruukkuja ajattelin ainakin tehdä. Olisi myös ihana saada sellaiset punasaviset dreijatut viilikulhot - sellaiset retrot (ja tähän mies tuumii, että yök).

Hassua kun ruokajutuista mulla ei ole oikein mitään kirjoitettavaa. Asiat vain sujuu ja olo on hyvä. Ruoka on lähes järjettömän hyvää ja ruuanlaitto helppoa. Että mitäpä siitä sitten?

No eilen kävin lenkillä ja löysin sieniä. Siinäpä se viime aikojen suurin juttu ehkäpä? Kivaa vaihteluahan se oli aamupalaan ja tänään kokkaillaan tatteja ensimmäistä kertaa ikinä!

Että tällaista. Tylsää arkea! No ei vaiskaa vaan ihan mielettömän huippua arkea! Joka päivä on ollut niin ihana ja täydellinen omassa epätäydellisyydessään. Olen jotenkin todella vahvasti saanut kokea juurikin kulloisenkin päivän energiaa. Sen kokemisesta olen todella kiitollinen. Kun on vauhdikas päivä niin on tehty hulluna kaikkea, kun taas matalaenergisempi päivä niin on voinut tehdä asioita rauhassa ja levätä myös. Tällaista ei oikein vuorotyössä pysty toteuttamaan juuri millään vaan aina on mentävä.

Laittakaahan mulle paljon tsemppejä huomiselle - ooo, oon niin innoissani!

Rakkaudella

iive