Olen ollut yli vuosikymmenen lähihoitaja ja ylpeä siitä. Olen työskennellyt ihmisten lähellä, siinä ihan iholla, ihmisen paljaimpien hetkien äärellä, heidän elämässä, heidän kotona, auttanut siinä hetkessä kun ihminen on apua tarvinnut. Ensimmäinen kokemus alalta oli vaikeasti kehitysvammaisten ryhmäkoti, jonne päädyin sattuman kautta harjoittelijaksi. Ei mikään helppo paikka se (etenkään ilman koulutusta, saati minkäänlaista kokemusta) ja minulle sanottiinkin silloin, että et sä halua sinne mennä.
No voittehan tietysti arvata, että silloinen (ja ehkä nykyinenkin) minä halusi juurikin sinne. Päädyin vielä toiseen kehitysvammaisten ryhmäkotiin harjoittelijaksi melkein vuoden ajaksi ja sen kokemuksen jälkeen halusin hakeutua alalle opiskelemaan. Siitä ensimmäisestä harjoittelukeissistä on nyt yli 17 vuotta. Olen tehnyt työtä hengityshalvaustiimissä, neurologian osastolla, kuntoutusosastolla, vanhainkodissa (silloin niitä vielä oli), asumisyksiköissä, henkilökohtaisena avustajana, vanhusten, monisairaiden, vammautuneiden ja kehitysvammaisten kanssa. Blogin nimikin oli ennen Voimaa Hoitsulle. Tarkoituksena oli kerätä itselle voimaantumisen keinoja etenkin kolmivuorotyössä jaksamiseen.
Joka ikisen vuoden tein töitä rakkaudella. Tiedätte varmaan - se kutsumusammatti.
Viimeiset vuodet ravisteli kutsumustani kuitenkin rankalla kädellä. Kilpailutukset astuivat työelämään mukaan ja myös muutamat muutkin jutut joista alkoi tulla itselleni kynnyskysymyksiä alalla jatkamiselle. Panostukseni työssäjaksamisen kanssa eivät lopulta tuottaneet niin hyviä tuloksia, että olisin kyennyt jatkamaan kolmivuorotyössä ja näin ollen minut irtisanottiin. Se oli tietyllä tavalla ikävä tapahtuma, mutta minulle myös uusi alku. En ollut lakannut tuntemasta työtäni kohtaan rakkautta - mun asiakkaat eli asukkaat... sata sydäntä heille edelleen ❤️ mutta olin myös ruennut tuntemaan palavampaa intohimoa toisenlaista terveyden tukemista kohtaan. Oman elämäni kokemusten kautta olen kokeillut erilaisia terveydestä huolehtimisen keinoja, olen kokenut elämänlaadun parantumista ja etenkin sitä voimaantumista. Näitä keinoja en voinut toteuttaa työssäni niin paljon kuin olisin halunnut.
Irtisanominen antoi minulle mahdollisuuden ammatinvaihtoon. Hain työvoimapoliittiseen koulutukseen ja perjantaina sain tiedon, että minut on hyväksytty! Kun luin tietoa koneelta huusin hulluna onnesta ja pistin ihan tanssiksi ❤️
Joskus sanoin, että kaikenlaista voin työkseni tehdä, mutta mitään en ala myymään! No... tästä voi varmaan arvata, että mihin tuleva ammattini liittyy. Seuraavan tasan 365 päivän ajan mun aika kuluu Liiketalouden ammattitutkinnon kanssa. Tarkemmin myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan, jossa saan vielä syventyä erityisesti tilan ja esillepanon visuaaliseen suunnitteluun ja toteutukseen.
Tulevaisuudessa tarkoitus on yhdistää tämä kaikki ja työllistyä hyvinvointialan yritykseen. Eli ihmisten terveyttä tukevaa työtä sekin, hieman vaan eri lähtökohdista kuin aiemmin!
Uskon, että tulossa on tiukka vuosi. En ehkä edes pysty kuvittelemaan kuinka tiukka. Minulla ei ole juurikaan minkäänlaista kokemusta tuolta alalta, siis sellaista perinteistä kaupan alan kokemusta. Mutta ehkäpä olenkin menossa opiskelemaan asiaa hieman erilaisesta näkökulmasta, joten en anna sen haitata. Ja onhan mulla kotona aivan huippu myynnin ammattilainen, joka osaa kertoa varmasti paljon hyödyllisiä kokemuksia ja onhan niitä tässä viidentoista vuoden ajan vierestä seurattukin.
Täytyy myöntää, että kun ennen joulua laitoin ilmoille Saa mitä haluat-kirjan ja verkkokurssin myötä prosessin: Haluan terveyttäni tukevaa työtä - en voinut kuvitellakaan mitä se laittaisi liikkeelle! Aika moninaisten vaiheiden kanssa tähän tilanteeseen on päädytty. Kohti tulevaisuutta, jossa työskentelen terveyttä tukevassa työssä - mutta en vain itseni terveyttä vaan myös muiden terveyttä!
Opiskelu alkaakin jo viikon päästä, joten seuraavan viikon relaan mahdollisimman paljon. Nautin rauhasta ja tekemättömyydestä. Tai no jos freelancer-töitä tulee niin tietysti sitten teen myös niitä, mutta vapaalla en vaadi itseltäni yhtään mitään. Viikonlopun olenkin siis nauttinut sarjamaratonista ja kas, neulomisesta!
Täytyy myöntää ettei se ole ollut ihan helppoa. Mun kroppaa on väsyttänyt, mutta mieli on yrittänyt vähän hivutella, että eikö pitäis lähteä lenkille, siivota tai tehdä edes jotain hyödyllistä? Että eihän nyt näin hyvää viikonloppua voi vain neuloa sohvalla ja katsoa telkkaria!!! Hieman nikotellen olen tuumannut mielelleni, että miksei voi kun se on nyt just se asia mitä mun tekee mieli tehdä! Veikkaan että seuraavan vuoden aikana on sen verran reipas meininki, että tämä tekee mulle just ja tasan enemmän hyvää nyt kuin hikipäässä lenkkeily!
Että sellaisilla meiningeillä! Mitäs sulle kuuluu? Jatkaako elämä samaa rataa vai onko syyskuu kenties muutosten kuukausi?
Rakkaudella
iive
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos :)