Kun se arki on ihan parasta!

Huh, huh kun jännittää! Huomenna on nimittäin haastattelu koulutukseen ja olispa huippua päästä sinne (tai töihin)! Toisaalta mikään ei ahdista kun kulkee elämässä nykyään sillä asenteella, että asiat tapahtuvat juuri niin kuin pitää. Eli opiskelupaikka onnistuu jos niin on tarkoitettu. That's It!

Elämä on koulujen alkamisen jälkeen saanut tietynlaista rytmiä. Toisaalta lähes koko kesän olen muutenkin pitänyt ryhtiä yllä. Kaiken vuorotyörumban jälkeen on ollut aika nautinnollista mennä nukkumaan tiettyyn aikaan ja herätä myös suht aikaisin. Edelleen olen iltaisin siinä parhaassa vireessä, aamut lähtee hitaasti käyntiin, mutta sellainen vain olen. Ja koska nyt sille on aikaa niin mikäpä ettei siitä nauttisi? Jos opiskelupaikka irtoaa, niin sittenpä tuo taas loppuu.

Toissa viikonloppuna tein jotain todella haastavaa, sillä me matkustettiin kymppiveen kanssa yöreissulle Tubeconiin! Olen aivan mieletön matkastressaaja ja huolehtija, miehen kanssa reissatessa pystyn tavallaan osan tuosta antamaan hänelle kannettavaksi, mutta yksin... huh huh. Hienosti kuitenkin meni. Osattiin ajaa bussilla Kamppiin ja sieltä ratikalla Pasilaan. Otettiin vielä lisähaastetta ja käytiin seikkailemassa paikallisjunalla ja bussilla myös Espoossa! Ja kun aikataulut oli tarpeeksi väljät, niin ei tarvinnut stressata mistään! Ihan huippua! Tosin olin kyllä aivan dööd tuon kahden päivän reissun jälkeen, ei siinä, mutta ennen tuo ei olisi onnistunut lainkaan. Nyt tuli testattua, että minä jaksan, pystyn ja osaan.

Tubeconissa oltiin seitsemän tuntia... huh huh! Ihan en ole varma tykkäsinkö vai enkö? Siis niin kuin ajatuksesta / toteutuksesta. Todella vahvastihan tuolla näkyy markkinointi ja vaikuttaminen. Sponsorit ja sisältöyhteistyöt on selkeästi esillä, mutta niinkai messuilla nyt yleensäkin on. Ja näinhän se on paljolti tubettamisessa, podcasteissa, instassa, blogeissa... sisältöyhteistyöt puhuu todella paljon.

Asia mistä en yhtään pidä on se, että sillä sokerilla houkutellaan joka paikkaan. Tule tänne, tutustu meidän juttuun niin saat karkkia, pehmistä, hattaran jne.

Duudsonien seikkailupuiston Ninjarata oli hieno. Jonotettiin siihen lähes puolitoista tuntia. Radan läpi vetäminen vei puolitoista minuuttia. Mutta rata oli hieno ja sellaista olisi kiva olla enemmänkin. Tekemiseen perustuvaa. Muutenkin tuolla sai jonottaa joka paikkaan aivan mielettömän pitkiä aikoja.

Helsingissä syötiin Sandrossa. Uh, miten hyvää ruokaa tuolla onkaan! Taas tuli uusia ajatuksia omaan keittiöön. Kovin ketosti en nyt tuolla syönyt. Toisaalta en kyllä kovin hiilaripitoisestikaan. Ihan huippua kun voi olla kuitenkin tällaista joustavuutta. Syömishäiriömielen kanssa tää ei onnistunut ollenkaan.
Sandron makumaailmassa on käsittääkseni paljon lähi-idän vaikutteita? Niitten makumaailma iskee kyllä muhun ihan täysillä. Osa on kieltämättä aika erikoisia, mutta tuossa buffet-lounaspöydässä ihan parasta onkin juuri se, että voi maistella kaikenlaista. Jos et tykkää, niin skippaa. Omiin suosikkeihin kuului tuo punainen tahna (pesto aurinkokuivatuista tomaateista? tai joku sellainen) joka oli kivan mausteinen, mutta raikas. Kukkakaalit oli myös kivoja. Niissä oli suolaista ja etikkaista makua. Sandron falafelit on myös ihan jäätävän hyviä ja niitä piti syödä monta vaikka ne ei todellakaan ole lainkaan keto.

Uusi elämä on hakenut muotoaan. Nyt kun päivittäinen työ ei olekaan liikkuvaa, on erittäin tärkeää liikkua vapaa-ajalla. Olen myös koneen ääressä kova taukojumppaaja ja työpisteen vieressä trampoliinilla saa hyvin liikettä ihan muutamassa minuutissa. Täytyy sanoa, että trampoliinin hankinta oli asia mitä ei tarvitse katua.

Aivan paras tasapainottaja on kuitenkin luonto. Vielä en ole päässyt uimahalliin asti, koska uintitreenit on sujuneet yhä edelleen järvessä ja lenkkipolut on taas tulleet tutuiksi nyt kun palstalla tai marjassa ei mene niin paljon aikaa.

Ensi viikolla alkaa myös kaikkea uutta kun harrastukset lähtee käyntiin. Olen ilmoittautunut tosiaan ratsastuskurssille ja myös keramiikkakurssille! Ihan huippujuttuja molemmat.

Ratsastanut olen pienestä tytöstä sinne parikymppiseksi. Sitten oli taukoa ja vielä pari aktiivista vuotta, kunnes tipuin pahasti. Nyt onkin yli kymmenen vuotta siitä kun hevosen selässä on tullut oltua. Odotan mielenkiinnolla mitä siitä syntyykään kun sinne hevosen selkään mennään aika erilaisella asenteella kuin ennen. Vaikka aina olen pitänyt sitä ratsastajan ja hevosen välistä suhdetta tärkeänä, niin nyt tuntuu, että se on vieläkin tärkeämpää. Onneksi talli minne mennään on erikoistunut juuri siihen yhteistyöhön ja sellaiseen horsemanshippiin vai mitä se nyt sitten onkaan. Toivon että siellä olisi joku heppa jonka kanssa saisi kokea sellaista lempeää yhteyttä.

Keramiikkakurssia odotan myös, sillä keramiikka on kovasti ollut mun juttu kun opiskelin taideaineita ensin kuvataidekoulussa ja sitten taidelukiossa. Jälkimmäisen jälkeen en olekaan saveen koskenut sormenpäälläkään... Pinterest on jo täynnä inspiraatiokuvia. Minun tyyliin ne on myös aika korkealentoisia. Veikkaan kuitenkin että me päädytään tekemään makkara- tai levytekniikalla ensin jotain yksinkertaista... kippoa tai kuppia, jotain saippuakulhoa... tai eihän sitä tiedä. Lasitusjuttuja odotan kovasti ja dreijaamaan haluaisin opetella myös. Myös ihan ruoka-astiat inspiroi juurikin noiden erilaisten koristeluiden ja lasitusten suhteen. Leipälautasia ja kukkaruukkuja ajattelin ainakin tehdä. Olisi myös ihana saada sellaiset punasaviset dreijatut viilikulhot - sellaiset retrot (ja tähän mies tuumii, että yök).

Hassua kun ruokajutuista mulla ei ole oikein mitään kirjoitettavaa. Asiat vain sujuu ja olo on hyvä. Ruoka on lähes järjettömän hyvää ja ruuanlaitto helppoa. Että mitäpä siitä sitten?

No eilen kävin lenkillä ja löysin sieniä. Siinäpä se viime aikojen suurin juttu ehkäpä? Kivaa vaihteluahan se oli aamupalaan ja tänään kokkaillaan tatteja ensimmäistä kertaa ikinä!

Että tällaista. Tylsää arkea! No ei vaiskaa vaan ihan mielettömän huippua arkea! Joka päivä on ollut niin ihana ja täydellinen omassa epätäydellisyydessään. Olen jotenkin todella vahvasti saanut kokea juurikin kulloisenkin päivän energiaa. Sen kokemisesta olen todella kiitollinen. Kun on vauhdikas päivä niin on tehty hulluna kaikkea, kun taas matalaenergisempi päivä niin on voinut tehdä asioita rauhassa ja levätä myös. Tällaista ei oikein vuorotyössä pysty toteuttamaan juuri millään vaan aina on mentävä.

Laittakaahan mulle paljon tsemppejä huomiselle - ooo, oon niin innoissani!

Rakkaudella

iive