Syömishäiriömielen ajatuksia

Mun syömishäiriötaustan vuoksi ajatus terveellisestä ruokavaliosta on paljon muutakin kuin sitä mitä se ruoka konkreettisesti sisältää. Ruokaan liittyy paljon tunteita, totuttuja tapoja ja myös opittuja uskomuksia. En oikein edes usko, että on yhtä sellaista terveellistä ruokavaliota mikä sopisi kaikille koko ajan, vaan jokaisen omat kehon tarpeet määrittelevät paljon sitä mitä keho oikeasti pitää terveellisenä.

Etenkin näitä uskomuksia, tunteita ja tapoja on tullut mietittyä todella paljon viimeisen parin päivän aikana. Oli oikeastaan aika uskomatonta kuinka rennosti pystyin suhtautumaan ruokaan kesällä. Söin perushyvin ja herkuttelin tuntematta huonoa omaatuntoa mistään. Se oli aivan mielettömän upea saavutus, sillä aina ennen se herkuttelu on lähtenyt lapasesta ja sitä on tullut tehtyä kaksin käsin - ahmimishäiriötaustaa kun itselläni on. Siksi oikeastaan minulla on ollut aina kaksi moodia ahmimishäiriömoodi ja syön terveellisesti = ortoreksia moodi. Kumpikaan näistä moodeista ei ole hyväksi minulle eikä kenellekkään.

Tässä on gluteeniton pullavohveli. Täynnä hiilareita, sokeria, tärkkelyksiä. Hyvää muuten oli! Söin tämän Joensuussa 3.8.2020 hyvillä mielin. Syömishäiriömielen mielestä tämä oli jotain ihan järkyttävää!

 

Okei, eli kesällä onnistuin pitämään ahmimishäiriömoodin pois päältä ja myöskin nauttimaan herkkujen syömisestä aika vapautuneesti. Tästä annan itselleni täyden kympin, vaikka siitä fyysisiä seuraamuksia olikin, niin mun mielelle se oli todella vapauttavaa. Herkuttelu toki näkyy nyt etenkin keskivartalossa ja ihossa ja se ärsyttää. Huippua on se, että kasvojen (ja muutenkin) iho on reagoinut valtavan nopeasti ja parantunut ihan parissa päivässä. Keskivartalon handlaamiseen nyt meneekin sitten useampi tovi.

Nyt kun ortoreksia moodi on päällä, yrittää se muistella näitä herkkuhetkiä hieman erilaisella näkökannalla... se yrittää nimittäin syyllistää ja morkata - ihan vissiin vain huvikseen näin jälkikäteen. Kun mitäpä sitä tapahtuneelle enää voisi, mutta jos sillä nyt nykyhetkeä voisi hieman yrittää kurjallistaa / latistaa?

Eli mitä siis tapahtui kun päätin ottaa aikalisän sokerista?
No sehän oli kuin jotain katkaisinta olisi painettu mun päässä ja ortoreksia moodi asentui heti välittömästi päälle. Mun syömishäiriömieli alkoi puhumaan mun päässä kaikenlaista! Olen tehnyt siis yhden ainoan päätöksen ja se on, etten syö nyt hetkeen sokerisia herkkuja eli ei kakkuja, jäätelöä, karkkia ja alkoholia enkä myöskään sipsejä tms. Päätökseni rajoitus koskee ainoastaan vain näitä tuotteita eikä mitään muuta. Eikä tämän "rajoituksen" kanssa ole mitään ongelmaa. Kun päätän etten syö noita, niin eipä niitä edes tee mielikään.

Mutta mun syömishäiriömieli alkoi välittömästi piinaamaan mua kaikenlaisesta muusta. Jostain syystä, sen mielestä mun pitäisi samantien painua ketoosiin, lakata syömästä mm. marjoja tai hedelmiä. Joku maissikakku nyt on syömishäiriömielen mielestä jo ihan saatanasta. Iltapalankin tarpeellisuudesta ollaan syömishäiriömielen kanssa keskusteltu ja väännetty, koska pätkäpaasto. Syömishäiriömieli alkoi luetella myös maitotuotteiden osuudesta ruokavaliossa ja niin monesta muustakin asiasta. Ainoa vaan, että en enää koskaan halua syödä niin rajoittuneesti kuin mitä joskus on ollut pakko saadakseni sen jäätävän tulehduskierteen mun kehosta pois.

Voiko vihermehuun laittaa omenaa tai appelsiinia? No totta hemmetissä voi! Kannattaa laittaa muuten minttua ja kaikkee ihanaa myös. Tähän mehuun ei ollut laittaa hedelmiä, mutta tänään käyn niitä ostamassa.

 

Nyt me sitten täällä keskustellaan syömishäiriömieli ja minä. Voinko syödä marjoja? - Voin. Voinko syödä iltapalaa (etenkin kun olen liikkunut koko päivän)? - Voin. Voinko syödä maissikakun jos tekee mieli? - Voin. Onko pakko joka päivä saada aktiivisuusrannekkeen pylpyrät täyteen (etenkin kun palautumisen osio näyttää huonolta)? - Ei ole!

Voinko laittaa smoothieeni hedelmiä ja marjoja ja tehdä siitä herkullista niin kuin Jungle Juice Barissa? - Todellakin VOIN! Ihan sama vaikka se ei olekaan 100% optimaalista ja en saa silloin siihen tungettua kaikenmaailman vihermössöjäni ja superfoodejani - aina ei ole pakko olla 100% optimaalinen!

Tämän syömishäiriömielen hiljentäminen tulee olemaan iso juttu minulle. Sen puheet liittyvät vahvasti kontrolliin, suorittamiseen ja rajoittamiseen. Kaikki ne ovat asioita joita en enää elämääni halua.

Onko tuttuja puheita?

Rakkaudella
iive

Hyvinvoinnin Heinäkuu - kuinka toipua uupumisesta?

Kesätournee Suomessa on nyt ohitse ja nyt alkaa kotikesä ❤️ Reissaaminen on mukavaa, mutta välillä aika stressaavaakin toisaalta. Myös oma ruokavalio tuottaa aina haasteita vaikka siihen toki on tottunut jo vuosien aikana ja on oppinut löytämään ne omat täsmävinkit ja systeemit. Siltikin omaa keittiötä on jo ikävä!

Reissussa helposti myös antautuu sille muutamalle viinilasilliselle tai drinkille, niin tai jäätelölle, etenkin nyt kun oli näin hyvät säät. Toisaalta näin pitääkin olla, elämästä pitää nauttia myös näin, muttei joka päivä tai ainakaan mun hyvinvointi ei sitä kestä.

Toinen juttu oli myös kahvi. Kotonahan olen alkukevään myötä ollut täysin ilman kahvia ja kofeiinituotteita. Myöhemmin keväällä siirryin kofeiinittomaan kahviin, koska kaipasin kahvin makua. Olen huomannut kuinka suuren muutoksen se on saanut minussa aikaan! Aiemmin ajattelin ettei kahvi minuun vaikuta mitenkään, mutta nyt ilman kahvia olen vasta onnistunut tunnistamaan sen oman vireystilani, sen minun itseni. Se hyperaktiivinen menijä en ole minä.

Nyt reissussa ei huoltoasemilta tai hotellin aamupalalta ole saanut tietenkään kuin tavallista kahvia ja sitä olen muutaman kupin juonut sitten päivän aikana ja huh huh! Unisovellus näytti huonoa ja täytyy sanoa, että loppujen lopuksi tuntui olokin huonolta. Ensin ajattelin, että eihän tässä mitään! Kyllähän mä tän pari kuppia handlaan. Viime viikolla pidemmästä reissusta kotiutuneena kuitenkin totesin, että juu ei. Kun kotona en juonutkaan enää kofeiinia, niin se iski kuin leka. Olin niiiiiiiin väsynyt taas ja tunsin kuinka viikon rasitukset iskivät päälle kerta rysäyksellä. Ne iskivät, koska en ollut pystynyt kofeiinin takia lepäämään niitä rasituksia pois niin kuin normaalisti kuuluisi.

Kahvi se vaan tuntuu virittävän minut sen ihan pikkiriikkisen liian virkeäksi ja meneväksi. Kun reissussa autossa istuminen rasittaa jo itsessään ja paikan päällä haluaa tietenkin kokea ja nähdä KAIKEN, niin näiden rasitusten hoitamiseen ei vain yksinkertaisesti yhdet yöunet riitä. Ei vaikka kuinka olisi illalla kaikenmaailman tasoittavat yritit, melatoniinit ja univalmisteet käytössä. Tähän soppaan kun yhdistetään vielä ne pari kuohuviinilasillista tai drinkki, niin se oli siinä.

Vaikkakin unisovellukset antavat vain osviittaa siitä kuinka todellisuudessa nukut, niin ainakin Apple Watchiin saatava sovellus korreloi aikalailla yksiin omien fiilisten kanssa. Kahvin ja viinin näkee käyristä ja syvän unen määrästä aivan välittömästi.

Tälle viimeiselle reissulle otinkin nyt sitten oman kofeiinittoman pikakahvin mukaan. Myös Espresso House yllätti iloisesti, sillä kaikki espressopohjaiset kahvituotteet heiltä saa myös kofeiinittomaan kahviin eikä maksanut yhtään ekstraa. Suodatinkahvia ei saa, mutta sitäpä en olisi kaivannutkaan. Nyt tietää mihin suunnata kahvittelemaan kaupungilla jos sellainen tarve tulee ❤️

Tämän heinäkuun aionkin "pyhittää" hyvinvoinnille. Yritän löytää sellaista hyvää rauhallista oloa, niin että jaksan olla aktiivinen, liikkua ja kehittää kuntoa, mutta erityisesti palautua. Sen muutaman kilon kohonnut paino ahdistaa tietyllä tapaa edelleen, mutta laihduttaa en nyt yritä vaan panostan ennen kaikkea palautumiseen ja uupumisesta toipumiseen. Sillä lähes 14 vuoden vuorotyön, aivolisäkekasvainhommelin ja äitiyden jäljiltä voin sanoa, että niistä on toivuttavaa. Nyt vuosi vuorotyön loppumisen jälkeen voin jo hieman kokea todellista itseäni. Miltä elämä tuntuu kun rytmi ei pyöri jatkuvalla soitolla miten sattuu. Se on asia jota arvostan tässä elämässäni nyt ihan kaikista eniten. Kuinka erilaiselta aivan kaikki tuntuu kun ei ole sitä iltavuorosta aamuvuoroon ja sitten yövuoroon rumbaa koko ajan pyöritettävänä.

Olen kuunnellut viime päivinä äänikirjaa UUVUKSISSA - Kirja sinulle, joka tahdot voimasi takaisin. (Nyt sain tämän myös kirjastosta! Tällaiset tietotekstit kun tykkään enemmän lukea kuin kuunnella.) Toisaalta tuota, etenkin alkua on aivan mielettömän raskasta kuunnella, sillä niin lähellä on kuitenkin ne hetket kun olin aivan totaalisen uuvuksissa ja burn out. Vaikka silloin olin aika pitkään sairaslomalla, niin ei yli vuosikymmenen uupumista vaan kertakaikkiaan hoideta yhdellä sairaslomalla. Oikeastaan siitä hetkestä olen toipunut koko ajan. Välillä ottanut tietenkin myös takapakkia.

Muistan kuitenkin siis edelleen sen, miltä tuntuu kun uupuminen syö muistin, pelkäät tekeväsi kohtalokkaita virheitä (esim. lääkkeen annostelussa) tai unohtavasi jotain todella tärkeää. Muistan kuinka tuo pelko söi sisältä aivan mielettömästi, kuristi kurkkua ja rintaa, jyskytti takaraivossa. Toisaalla kyynisyys, joka on muuten aivan mielettömän ahdistava olotila, söi ilon ja toivon kaikesta. Kaikki näytti aivan toivottomalta ja paskalta, jopa oma itse. Oikeastaan nuo olivat jopa kamalampaa kuin se väsymys. Kuinka monia aamuja nukuinkaan siihen asti kun piti lähteä iltavuoroon ja kun palasin kotiin menin nukkumaan. Lähinnä siis kävin töissä ja nukuin tai torkuin tai vaan olin, koska mitään muuta ei jaksanut tehdä.

Heräsin uupumuksen läsnäoloon elämässäni oikeastaan Eating for beaty-valmennuksen myötä. Itseasiassa tähän heräsi aika moni valmennuksessa ollut. Meitä oli tietty ryhmä naisia joiden ongelma ei itseasiassa ollutkaan ylipaino tai huono syöminen vaan uupuminen. Tästä syntyi Uupuneen elvytys-paketti (ilmainen) mikä on aivan mielettömän hieno juttu! Meille uupuneille on myös oma Uupuneen elvytys Facebook-ryhmä missä asiaa käsitellä. Tosin täytyy sanoa, että olen ollut sittenkin kuitenkin niin uupunut, että olen itse vasta silmäillyt materiaalit läpi ja pystynyt tekemään pieniä korjauksia. Tämän heinäkuun aionkin pyhittää tämän asian käsittelylle yhdessä kehonkuvan käsittelyn kanssa ❤️

Niin kauan meille annetaan asioita käsiteltäväksi kunnes me ne opimme, näköjään tämä kehonkuvajuttu on uupumisen ja ylisuorittamisen lisäksi minulle se yksi opeteltava asia joka toistuu ja toistuu. Kehonkuvan käsittely on kuitenkin itselläni niin vääristynyttä, että siitä minulla ei oikein ole mitään sanottavaa vielä. Ei muuta kuin, että päänsisäisine ylimääräisine kiloineni kuljen edelleen shortseissa ja bikineissä ja vähät välitän miltä se näyttää kenenkään muun silmissä.

Tähän aiheeseen olen muuten bongannut parikin aivan loistavaa instagram-tiliä! Toinen näistä on itseasiassa suomalaisen Sami-Petterin tili @iamsamipetteri ja toinen @danaemercer.

Sami-Petteriä olen kyllä päätynyt seuraamaan ihan muusta syistä, mutta aika hieno aspekti tämä kehoasiakin on. En oikein osaa käyttää sanaa kehopositiivisuus, jotenkin sen ympärillä tapahtuva keskustelu on vaan mulle liikaa tai en osaa suhtautua siihen tai itseasiassa koen, että minulla ei ole oikeutta puhua kehopositiivisuudesta koska haluan laihtua. Hullua sinänsä koska en kuitenkaan välitä muiden kehoista sillä tavalla. Minulle on aivan sama miltä muut näyttävät tai mitä painavat. Minulle ihmiset ovat aina ihmisiä, omia persooniaan. Mutta Sami-Petteristä on siis juuri Ylellä kirjoitettu hyvä juttu otsikolla: Sami-Petteri Asikainen pilailee julkkisnaisten selfieillä, koska kaipaa puhetta myös mieskehoista – näin voit purkaa somen ulkonäköpaineita.

En ole itse edes ajatellut kuinka suppea somen mieskuva onkaan! Tosin enpä juuri seuraa somessa kovinkaan montaa miestä, muutamaa lähinnä heidän tekemänsä työn takia, mutta yksityishenkilöitä en juuri montaa ja vaikka Sami-Petteri on osittain työnsä takia somessa, koen vahvasti että hän on siellä aitona ihmisenä eikä vain julkisuuskuvana, siitä isot plussat!

Danae Mercerin tili taasen on huikea, jotenkin pysäyttävä, sillä jotenkin olen kuitenkin ajatellut, että sitten kun olen tietyn painoinen, niin tietyt asiat häviävät, että niitä ei enää kehossani enää ole - niiiin väärin. Olen saanut huomata, että ihan samalla lailla ne samat jutut tulevat hoikemmallakin, mutta kun niitähän ei somekuvissa yleensä näytetä. Näin ollen muuten varmaankin "muutamat" miehet myös kuvittelevat ettei niillä "täydellisillä" naisilla näitä juttuja myöskään ole. Ainakin näin voisi päätellä muutamista somekommenteista mitä olen päätynyt lukemaan erinäisistä paikoista, voi jessus mitä tekstiä naisten ulkonäöstä! Mutta eipä siitä sen enempää, parempi keskittyä ihan vaan siihen omaan tekemiseen ja oman pään sisäiseen juttuun ja hyvinvointiin, sillä niitä asioita saa muutettua omassa elämässä ❤️

Toivottavasti olet saanut nauttia kesästä!

Rakkaudella

iive

Sokerikoukussa? - Voiko sille tehdä jotain?

Kaupan karkkihylly on joko ehdoton kauppavierailun ykköskohde tai sitten se todellinen mestaruuskoe - siis se, että suoriutuisit kauppaostoksista menemättä sinne. Keho sanoo, että sokeria on saatava, mieli ja järki ovat usein toista mieltä, mutta silti... on pakko.

Voiko tälle oikeasti tehdä jotain?

Olen ollut itse kovan luokan tunnesyöjä ja kehittänyt siitä myös syömishäiriön itselleni ahmimishäiriön ja bulimian vivahtein. Syöminen on ollut tapa hallita minussa jotain jota en osannut käsitellä.

Jokainen tunnesyöjä tunnistaa varmasti tilanteen, jossa raskaan työpäivän tai viikon jälkeen suuntaa sinne kaupan herkkuhyllyille. Sama suunta on kipeänä tai ahdistuneena. Tunnesyöjälle ehkä riittää se yksi karkkipussi tai suklaalevy (tosin sekin ehkä sitten joka kerta). Ahmimishäiriöiselle ei. Siinä hetkessä kun tuo toiminta ei ole enää oma valinta, niin siinä hetkessä olisi syytä huolestua.

Olen niin hävennyt useasti ostoksiani... limsaa, jäätelöä, karkkipussi, suklaalevy, sipsejä... kaikkea sitä millä on voinut turruttaa itsensä oikein sokerikoomaan. Vatsan niin täyteen kaikkea, ettei voi enää tehdä mitään muuta kuin vain ensin syödä ja sitten vain olla.

Olen ollut itse siinä tilanteessa, että tarpeeksi stressaantuneena, väsyneenä ja ahdistuneena, sinne herkkuhyllylle on suunnattu joka päivä tai useamminkin päivässä. Sinne on suunnattu vaikka itse ei ole edes halunnut. Kun tietoisesti tietää, että oma toiminta vahingoittaa omaa terveyttä ja silti vain pitää mennä. Kamppailu sitä halua vastaan on raastavaa. Olen itkenyt rappukäytävässä kun se herkku siellä kaupassa vain huutaa luokseen. Kuinka sinne on pakkomielteisesti mentävä ja tahdonvoimalla ei ole mitään sijaa tässä tilanteessa. Välillä on ollut pitkiä kausia, että homma on pysynyt balanssissa, kun ei ole ollut elämässä niitä kuormittavia tekijöitä, silloin on ollut voimia myös vastustaa tunnesyöjän ja sokerikoukun kutsua.

Koen ettei yhteiskunta oikein anna meille työkaluja tämän asian kanssa toimimiseen. Pikemminkin kaikki media, mainokset, kauppojen tuotteiden asettelut pikemminkin vain vaikeuttavat sitä. Kauppiaalle suklaapatukat kassalla ovat lisämyyntiä, jollekin se voi olla se viimeinen piste jossa luovutetaan vaikka olisi kuinka hienosti kauppareissun muuten selvinnyt. Sokeriaddiktiota ei ole olemassa.

Sokeririippuvuus on iso harha, urbaanilegenda. Mitään näyttöä ei ole, että sokeri aiheuttaisi neurokemiallista addiktiota.

Huume- tai nikotiiniriippuuvuudessa on kyse ihan erilaisista aivokemiallisista mekanismeista. -Mikael Fogelholm-

En ala väittämään professorille vastaan, vaan näen että neurokemiallisen addiktion sijaan sokeriaddiktio syntyy aivan toisin mekanismein ja on paljon moniulotteisempi asia.

Työkaluiksi meille annetaan mediassa pikadieettejä ja kuureja. Välillä kannustetaan itsehillintään ja seuraavassa hetkessä mainostetaan jotain triggeröivää. Muistan kuinka joskus katsoin tv:stä Biggest Loseria (joka on kyllä konseptina aivan järkyttävä) ja mainostauolla sitten mainostettiin jotain suklaata, sipsejä tms. Se oli aivan älytöntä!
Ja sitten kun ihminen ei itsehillintään tässä kaikessa tykityksessä pysty, niin siitä syyllistetään.

Moni on kysynyt minulta kuinka olen päässyt sokerikoukusta, tunnesyömisestä ja ahmimisesta eroon?
Ei minulla ole siihen helppoa pikaratkaisua, mutta useampikin vinkki kyllä löytyy ja ajattelinkin jakaa niitä myös tänne, sillä koen että ne todellakin oikeasti toimivat. Tänäänkin kävelin kaupassa täysin tietoisesti karkkihyllyjen välistä, katselin pusseja ja levyjä, kirkkaita käärepapereita ja haistelin irtokarkkien tuoksua.

Ja ne eivät herättäneet minussa mitään. Ei kieltäymystä, ei houkutusta, ei mitään. Täysin tyhjää ja neutraalia. Aivan kuin olisin kävellyt aivan minkä tahansa osaston läpi missä ei nyt sillä kertaa ole minulle mitään mielenkiintoista. Minulla ei ollut niille mitään tarvetta.

Ravitsemustila kuntoon 

Keho on suunniteltu kertomaan meille mitä se tarvitsee. Nykyajan ravitsemus kuitenkin häiritsee tuota toimintaa ja kehon viestit saattavat vääristyä tai emme osaa tulkita niitä oikein. Kun tulkitsemme kehomme haluavan suklaata, voi ollakin että keho suklaan sijaan oikeasti kaipaa rasvaa (koska rasvattomuustrendi) tai kivennäisaineita esimerkiksi magnesiumia. Fazerin Sinisellähän näitä ravintopuutoksia ei kannattaisi lähteä korjaamaan, sillä sitä syödessä saa aimo annoksen kaikkea muuta ei ehkä niin optimaalista.
Eli jos on ongelmia tunnesyömisen tai ahmimisen kanssa, niin tarkistaisin onko minulla jotain ravinnepuutoksia. Itse olen eheyttänyt ravitsemustilaani ensin Freetox-ruokavaliolla ja nyt ketogeenisella ruokavaliolla Freetox Ketopower paastovalmennuksessa.

Helppo askel on myös päivittää kaikki ruoka ja herkut aina niihin parhaisiin vaihtoehtoihin mihin kulloisenakin hetkenä pystyy. Kun tekee mieli suklaata niin ostaa sitä kaikista parhainta ja laadukkainta suklaata mitä löytää. Ja syö sen sitten hyvällä omallatunnolla, koska mitään ei auta se jos samalla itseään itseinhossa ruoskii.

Olen huomannut, että laadukasta suklaata täytyy itseasiassa syödä paljon vähemmän kuin sitä bulkkitavaraa, jotta se tyydyttää kehon tarpeet. Tämä ei toimi ehkä aivan heti, sillä voi kulua tovi että keho tämän asian tajuaa.

Suolistobakteereista on myös kirjoitettu paljon. Uskon itse näiden vaikutukseen. Olemme sitä mitä syömme ja mitä kehossamme ruokimme. Napakka vierotuskuuri sokerista alentaa sokerihimoja muutaman vaikean päivän jälkeen roimasti. Saattaapa olla, että pidemmän tauon jälkeen maistamme jotain sokerista ja yllättäen se ei maistukaan enää niin hyvältä. Kumman nopeasti se vain vie vain sitten mennessään ja muutaman sokeriannoksen jälkeen kehomme huutaa taas sokeria. Kokemusta on. Itselläni tämä liittyy etenkin valkosokeriin ja esimerkiksi yhdistelmiin missä on yhdistettynä sokeri sekä rasva. Mielenkiintoista on ollut huomata se, että sokerista vierottautumisen jälkeen kokeilut luonnollisempien tummien, puhdistamattomien sokereiden tai esimerkiksi taateleiden makeus eivät ole herättäneet tuota sokerikoukkua läheskään niin jymäkästi kuin puhdistettu valkosokeri tekee.

Kiellettyjen ruokien purkaminen

Minulla on ollut pitkä lista ruokia ja asioita jotka ovat olleet listalla kielletyt ruuat, sillä ne triggeröivät ahmimista helpommin kuin jotkin muut ruuat. Olen pikkuhiljaa tietoisesti alkanut purkamaan näitä kieltoja itseltäni henkisesti. Laadun päivittäminen ja herkuttelun salliminen on ollut iso osa tätä prosessia. Samoin tunnetyöskentely. Minulla on edelleen ruokia joita en halua syödä, mutta syy kieltäytymiseen ei ole enää hallinta/hallitsemattomuus vaan tietoinen valinta siitä etten koe ko. aineksia itselleni syömisen arvoiseksi. Hyvä esimerkki on juurikin suklaa. Arvostan itseäni nykyään niin paljon, että en enää syö huonoa suklaata.

Viikonloppuna kävin kahvilassa kahvilla ja cappucinoni mukana tuli pieni tummasuklaa. Päätin syntymäpäivän vuoksi syödä tuon suklaan vaikka se sisältää sokeria hieman. Maistoin suklaata ja totesin sen yksinkertaisesti olevan pahaa. En syönyt sitä enempää vaan napsaisin kotona sitten palasen raakasuklaata. Entiselle minälle olisi kelvannut mikä tahansa suklaa.

Ennen en voinut pitää kotona mitään herkuksi luokiteltavaa. Ei vierasvaroja, ei yhtikäs mitään. Sillä olisin heikkona hetkenä syönyt ne aina - kaiken.
Tällä hetkellä meiltä löytyy kaapeista paljonkin raakasuklaa herkkuja, lakritsitaateleita ja kaikenlaisia ihanuuksia. Eivät ne siellä kaapissa huutele niitä syömään. Se ei johdu siitä ettenkö pitäisi niistä, sillä rakastan niitä enemmän kuin bulkkisuklaata. Ne eivät vain koukuta minua lainkaan. Voin itse tietoisesti hallita syönkö niitä vai en.

Tunnetyöskentely

Tämä on ehkä kaikista tärkeimmäksi tuntemani osa-alue. Kun olen huolehtinut siitä, että ravitsemukseni on kunnossa ja siltikin minulle syntyy ns. epäterveellisiä mielitekoja, alan tunnustelemaan mistä mieliteot syntyvät. Onko jokin asia huonosti? Väsyttääkö, stressaako, ahdistaako? Olenko surullinen tai tylsistynyt? Voihan myös yksinkertaisesti tehdä mieli jotain hyvää vaikka olotila onkin neutraali, ihan hyvä ok tai jopa loistava. Tällöin syömisen pitäisi olla oma valinta.
Useat meistä on pienestä pitäen opetettu tukahduttamaan huonoa oloa jollain hyvällä sen sijaan että kokisimme ne huonot fiilikset. Lähes kaikille on tarjottu sairaana ollessa tai vastoinkäymisten kohdatessa lääkkeeksi herkkua - se parantaa oloa!
Olen itse kärsinyt vuosien aikana masennuksesta, paniikkihäiriöstä, unettomuudesta ja ahdistuneisuushäiriöstä tunnesyömisen ja ahmimishäiriön lisäksi. Loppujen lopuksi kaikki nuo ovat olleet oireita siitä, että en ole osannut kohdata omia sisäisiä tuntemuksiani.

Möröt eivät asu sängyn alla tai komerossa. 

Ne asuvat meissä itsessämme.

Mitä alkoi tapahtua kun en enää näitä ahdistuksia turruttanut syömällä? Valtasivatko sisäiset möröt minut? Muserruinko ja katosin ikuiseen pimeään?

Hetken ja useammankin hetken kyllä tuntui siltä, mutta loppujen lopuksi ei tapahtunut juurikaan mitään.

Saatoin itkeä ja surra, tuntea aivan täysillä sen kuinka kamalaa kaikki olikaan, mutta loppujen lopuksi kaikki tuo meni ohitse. Kun myönsin itselleni ettei minun tarvitse jaksaa tai että saan olla surullinen, vihainen, väsynyt, ärsyyntynyt, vittuuntunut, ahdistunut, peloissani... ja kohtasin sen itsessäni aidosti niin pala palalta niiden ote alkoi irtoamaan minusta.

Opettelin rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Kunnioittamaan itseäni ja kuuntelemaan sydämeni ääntä. Varovasti aloin avata sydäntäni ensin itselleni, sitten muille. Huomasin, että minua rakastetaan ja arvostetaan. Jokainen meistä on rakkausolento 💗 jos kukaan muu ei rakasta, niin itserakkaus 💗 niin negatiivinen kaiku kuin itserakkaudelle onkin annettu. Niin itserakkaus on sitä mitä meillä aina on mahdollista löytää 💗💗💗

 Kuva: Rebecca Campbell - Work your Light Oracle Cards - Artwork by Danielle Noel

Olenko nyt sitten parantunut ahmimishäiriöstä?

En tiedä.
Ehkä kannan tätä ominaisuutta itsessäni aina. Ehkä lopulta tunnetyöskentelyni ja kehon korjausprojektini saavuttaa jossain vaiheessa pisteen jolloin olen täysin vapaa. Uskon kuitenkin, että koskaan en enää joudu niin pahaan koukkuun kuin missä olen ollut. Kun ei ole mitään turrutettavaa tai pelättävää asiaa itsessä, ei ole myöskään tarvetta ahmia. Myöskin ketogeeninen ruokavalio, jossa sokereita ei syödä missään muodossa on ollut juuri nyt aivan mielettömän hyvä minulle. Äskettäin olin myös Freetox Ketopower paastovalmennuksen testiryhmässä ja täytyy sanoa, että myös paasto on aivan mieletön tapa käsitellä etenkin tuota tunnepuolta 💗

Joten seuraavan kerran kun tulet tilanteeseen jossa haluat tunnesyödä tai ahmia epäterveesti, niin haastan sinut kokeilemaan sitä, että tunnustelet ensin mihin asiaan sinun on nyt "pakko syödä"? Mikä on se asia, joka saa sinut nyt epäterveesti haluamaan sitä herkkua, mitä et oikeastaan edes haluaisi. Kun löydät sen syyn, niin fiilistele hetki. Tunnustele kestäisitkö sen ilman turruttamista? Tai voisiko sitä hoivata vaikka jollain muulla tavalla? Esimerkiksi lepäämällä tai hemmottelemalla itseä vaikka ihanalla kylvyllä?
Ja jos et kestä tuntemustasi, niin tiedosta edes se ja syö sitten hyvällä fiiliksellä jotain hyvää, oikein ihanaa. Jotain mikä on oikeasti arvoistasi 💗 Jos mielesi tekee jäätelöä, niin etsi se kaikkein parhain jäätelöaltaan jäätelö ja nauti siitä! Sanoita itsellesi, että sinusta tuntuu nyt tältä ja se on ihan ok nyt hoitaa asia tällä kertaa näin.

En väitä, että tällä jokainen parantuisi, mutta uskon että näistä voi olla paljonkin apua. Ja jos sinulla on joku hyvä vinkki, niin postaa se muillekin kokeiltavaksi 💗

Rakkaudella

iive

Avautumisia - vko4

Vitsit millaista energiatykitystä tämä viikko on ollut! Aika ihmeellinen viikko kertakaikkiaan. En edelleenkään voi jotenkin uskoa, kuinka paljon myös henkisiä asioita LIFW haaste on nostanut pintaan. Luulin vain syöväni hyvin ja treenaavani, mutta olinpa väärässä jälleen kerran! Tosin näitäkin on tehty, etenkin syöty hyvin.

Vaikka viikko on ollut vaikea ja haastava, niin on myös tapahtunut paljon. Kun olen setvinyt eteeni tulleita haasteita, on se ollut tie eteenpäin. Avautumista niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Treenien tekeminen ja yleensäkin liikkuminen on ollut haastellista, kesän liikkumisten perusteella olin ajatellut treenien lähtevän käyntiin hieman helpommin, mutta olin kyllä hurjasti ylioptimistinen. Olen tehnyt ligt-treeneistä vieläkin kevyempiä versioita ja suurimmaksi osaksi olen tehnyt pelkkää dynaamista liikkuvuusharjoittelua. Tajusin, että Kesä-Kuntoon projektin aikana olin kyllä liikkunut paljon, mutta kehon huolto oli tainnut jäädä jokseenkin puutteelliseksi. Näinpä tällä viikolla olen keskittynyt erityisesti kehon avaamiseen ja sitä kautta saanut myös jo hiukan lihaskuntotreeniäkin tehtyä niin, ettei kroppa siitä niin kovasti enää kipeydy.

Viimeinen haasteviikko lähtee maanantaina käyntiin ja treenien suhteen aion jatkaa samalla linjalla kuin tähänkin asti. Fiksusti hiljaa treenien tehoa koventaen, treenejä joka päivä, mutta vaihdellen ja nyt täysi huomio siihen ettei keho mene jumiin. Onnea on kyllä tuo tens-laite, joka on ollut kyllä todella hyvä hankinta. Koen, että saan sen avulla palauteltua lihaksia paremmin.

Vaikka haasteessa ollaan saatu monta hyvää treeniohjelmaa käyttöön, jäävät ne odottamaan aikaa parempaa ja aion keskittyä nyt (tosin haasteen treenityylin inspiroimana) kehittämään kehon heikkoja kohtia joita ovat erityisesti yläselän liikkuvuus/lihasjäykkyys/lihasten heikkous ja syvät vatsa- ja selkälihakset. Jalkojen lihasvoima on ihan ok, perus kyykkyä ja askelkyykkyä toiminnalliseen jumppaani sisältyy, mutta jalkojen lihasten jäykkyys on ollut ongelmana. Näin ollen jaloille on suunniteltuna etenkin liikkuvuusharjoittelua ja lihashuoltoa.

Tähän mennessä elämä on yleensä sujunut sykleissä henkinen - kehollinen. Nyt nuo syklit ovat yhdistyneet ja yht'äkkiä henkinen onkin herättänyt paljon kehollisia juttuja esiin ja toisinpäin. Olen käynyt paljon läpi omaa naiseutta ja sitä kokemusta, että koen nyt syntyväni etenkin ulkoisesti siksi naiseksi joka olen sisäisesti. Olen sydämenpolullani ja opettelen nyt uutta elämääni ja sitä millainen uusi ääneni onkaan.

Viime vuodesta kirjoitin blogissa sen olleen paskin vuosi pitkään aikaan. Sattui rankkoja juttuja, iski burn out ja masennus. Unihäiriöt olivat massiivisia. Keho ei päässyt palautumaan ja siinäpä sitä oltiin monen asian äärellä. Miksi minulle kävi näin? - mietin pitkällä sairaslomalla. Mutta se oli hyvä että mietin. Kävin läpi menneisyyttä, sieltä jääneitä arpia ja pelkoja. Kävin läpi syömishäiriökuvioitani ja tunteiden pelkoa. Kaikkien läpikäymisten jälkeen koin tavallaan vanhan minän kuolevan, mutta samalla myös jättävän viimeinkin taakseen ne elämän koettelemukset joita olin kantanut mukanani kuin hiidenkiveä.

Tämä vuosi on ollut uudelleen syntymisen vuosi. En ole ihan saanut aloittaa puhtaalta pöydältä, sillä jos henkisesti olinkin puhdistautunut, oli kehoni edelleen se sama. Nyt 8kk uutta elämää on takana ja kehokin on muuttunut, jopa muut huomaavat sen tai ehkä he huomaavat sen jopa paremmin kuin minä itse.
Uusi elämäkin toisaalta on suhteellinen käsite. Vihermehujen ja puhtaan ruuan matkaa on menty jo monta, monta vuotta. Henkistäkin matkaa on kuljettu jo vuosissa laskettava määrä... silti jokin on nyt loksahtanut kohdalleen. Niistä on tullut arkea, jokapäiväistä elämää. Nyt olen sitä mitä olen aina halunnut olla ja nyt minusta tulee jotain sellaista, mitä en koskaan olisi aiemmin uskaltanut edes kuvitella olevani.

Yövuoroihin piti hakea boostia ja balanssia palstalta. Taas muutama kilo kurpitsaa, viimeiset kurkut, salaattia ja villiyrttejä. Niistä sitten yökyöpelin vihermehua tuli evääksi. Mukaan pala inkivääriä piristeeksi!

Kesämaasta bongailin jo huikean värisiä haavan lehtiä. Mitä! Nyt jo syksy? Jotenkin en ole lainkaan tajunnut, että syyskuuta mennään jo reilusti. Ehkäpä järvessä uiminen pitää jotain kuviteltua kesämoodia päällä, vaikka onhan se vesikin jo kylmempää. Tosin, ei se ole yhtään kylmennyt varmaan pariin viikkoon. Nytkin piti järveen hypätä, edellisen päivän uinnit sujuivat sen sijaan lämpimämmissä tunnelmissa uimahallissa kun ei siellä järvessä mitään varsinaisia treenejä pysty enää tekemään. Muutaman muunkin järvihullun olen facesta bongaillut, joten en ole ainoa. Käykö teistä joku vielä uimassa?

Ihanaa syksyä siis kaikille! Kaipa tähän tosiasiaan on nyt havahduttava. Tosin pientä breikkiä pimeyteen tulee ihan pian kun me suunnataan 3 sukupolven matkalle Espanjan lämpöön!

Rakkaudella
iive

Eroon tunnesyömisestä

Ahmimishäiriöni taustalla on paljon tunnesyömistä ja muutakin vääristymää mm. keho-ihanteessa. Ehkä kuitenkin kaikista suurin vaikuttava tekijä on todellakin tunnesyöminen. Olen harmitellut välillä tosiaankin sitä, että LIFW haaste menee kohdallani "hukkaan" kun en pysty flunssan takia treenaamaan ollenkaan. Eilen tajusin toisaalta sen, että jos olisin tällaisessa pitkittyneessä flunssassa ilman haastetta, niin joko olisin mättänyt jo monena iltana harmistukseeni kaiken maailman herkkua? Voi olla etten olisi, mutta voi hyvinkin olla että olisin. Sillä haasteen ryhmä ja siellä oleva innostus ja hyvä meininki on pitänyt myös omalta osaltani innostusta yllä ja ruokavalion kuosissa. Ja nyt voin ilokseni fiilistellä ensimmäistä aamua ettei nielaiseminen satu enää yhtään! Jes!

Tällä viikolla meillä olisi tulossa RD päivä eli reward day. Haasteellista. Yleensäkin tuon päivän nimitys on jo haasteellinen, sillä palkitsenko nyt itseäni sitten herkuilla? Tosin ei mättöpäivä, tankkauspäivä ja vapaasyöntipäivä, mitä näitä nyt onkaan, ole nimityksiltään yhtään sen neutraalimpia. Ehkä lyhenteenä RD päivä (unohtaen sen pidemmän merkityksen) on neutraalimpi. Ihan hyvin voisin nimetä päivän vaikka Pertti-päiväksi kun sen tarkoitus on itselle selvä.
RD päivänä on tarkoitus tankata kehoon hiilihydraatteja kun jo monta viikkoa ollaan menty aika pienillä hiilihydraattimäärillä. Se ei sinänsä ole mikään perseilypäivä, mutta toki hyvä päivä syödä vaikka sitä herkkua mitä mieli tekee.

Aion pitää oman RD päiväni vapaapäivälläni perjantaina ja tiiättekö, että mun ei tee mitään herkkua mieli! Ehkä tilanne saattaa muuttua perjantaina, mutta tällä hetkellä ei ole mitään herkkumielitekoja. Ainoa mitä tekee mieli on peruna tai bataattiranskalaiset itse tehtynä tai ehkä sushi.

Tämän saman ilmiön olen huomannut tänä vuonna jo monta kertaa. Alkuvuodenhan menin niin, että minulla oli kerran kuussa ns. herkkupäivä, jolloin käytiin usein ravintolassa ja oli "lupa" ostaa mitä vaan karkkia ym. Ja sitten kun siellä karkkihyllyllä seisoi, ei tehnytkään mitään mieli, koska jatkuvasti söi niin hyvää ruokaa ja niitä terveellisempiä herkkuja, niin ei ollut mitään tarvetta mässätä sokerilla. Ensimmäisellä kerralla kun tuo tunne siellä karkkihyllyllä tuli, olin aivan äimistynyt. Mietin jopa, pitäisikö sitä karkkia ostaa nyt vain varmuuden vuoksi, mutta kun mitään ei tehnyt mieli! En sitten ostanut.

Olen ollut pienestä tytöstä asti aivan hillitön tunnesyöjä. Esitin aina muille, ettei mikään tunnu missään ja minähän pärjään aina, mutta siellä sisällä ne tunteet olivat ja ne olivat pelottavia. Tunnesyöminen oli vain yksi keino paeta pahaa oloa. Toinen keino oli esimerkiksi nukahtaa elokuvan ääreen, ettei vain tarvinnut illan hämärässä tuntea sitä mitä sisällä on. Myönnän, että esitän edelleen ettei mikään tunnu missään ja minun on vaikea avata itseäni ihmisille ja jotkut saattavat pitää minua aika koleana tyyppinä sen vuoksi. Tärkeintä on kuitenkin, etten enää esitä itselleni.

Viime vuosi oli aivan todella rankka tämän kannalta ja kyllä, söin tunteisiin ja näinpä paino nousi pikkuhiljaa lähes 10kg. Syksyn burn out sairasloman myötä sain kuitenkin jonkin erilaisen vaihteen päälle tässä asiassa, sillä syksyllä prosessoin niin paljon omaa itseä, niitä tunteita, surua, pettymystä, pelkoakin ja näiden tunteiden tuntemisen myötä tajusin, ettei mitään pahaa tapahdu minulle vaikka ne tuntisinkin. Minun ei tarvitse ohittaa pahaa oloani suklaalla vaan voin tuntea sen tunteen ja sitten antaa sen mennä. Sen sisälle kerryttämisen sijaan.

Voisinkin tuumata, että tunnesyömisestä pääsee eroon näköjään tuntemalla.

Nyt musta vihdoin tuntuu, että elän näin.

Kun herkkuhimo valtaa mielen, niin on hyvä pysähtyä kuulostelemaan mistä se kumpuaa. Olenko syönyt liian vähän, onko minulla jostain paha mieli, stressaako, onko tylsää, väsyttääkö jne? Vai tekeekö oikeasti vain mieli jotain juttua?

Nyt mennään haasteessa ruokavalion kanssa sellaista settiä, jonka uskon jäävän käyttöön minulle, ehkä loppuelämäksi. Hyvää puhdasta ruokaa, kasviksia, rasvoja ja jokin proteiininlähde ja kerran viikkoon sitten RD-päivänä hiilihydraattilisä, joko minimmin tai sitten esimerkiksi noin kerran kuussa ekstrana ravintolaruokaa, viiniä jne. Alkoholin suhteen pidän itselläni tiukempaa linjaa, sillä sekin on hyvä stressinturruttaja ja siihenkin olisi helppo mennä mukaan. Olen liikaa nähnyt elämässäni sitä kuinka alkoholi ja paha olo ei vaan sovi yhteen ja kuinka alkoholista tuleekin elämän päätarkoitus...

Minä haluan juoda viiniä silloin kun minulla on hyvä olla, en silloin kun on paha olla.

Ehkä joku voisi tuumata, että onpas askeettista ja tarkkaa elämää, mutta itse koen, että saan joka päivä niin paljon. Panostan ruokaan täysillä. Joka päivä syön ihan mahtavaa ruokaa ja sitten kun nautiskelen jotain ekstraa niin se ei tapahdu kauppareissun jälkeen auton etupenkillä mitä tahansa suklaata suuhun kaksin käsin työntäen, vaan se on silloin spesiaalia, harkittua nautintoa johon on satsattu. Alan kallistua nimittäin siihen, että laatu korvaa todellakin määrän!

Tämmöistä settiä syötiin kun oli syntymäpäivä. Oli aivan sairaan hyvää!

Ja onhan elämässä muutakin kuin ruoka mistä saa nautintoa. Ja siitä voi nauttia vaikka joka päivä. Vaikka metsässä olemisesta, maalaamisesta, lukemisesta, treenaamisesta, tanssimisesta, ihan mitä vaan mistä tulee oikeasti hyvä olo, mitä teet sen vuoksi, että haluat tehdä ja se voimauttaa sinua. Joskus se on vaikka päiväunet tai puun halaaminen.

Rakkaudella

iive

Olenko vihdoin parantumassa ahmimishäiriöstä?

Ajattelin vielä lauantaina, että viikonlopusta tulee oikein iisi. Ei mitään uutta taivaan alla. Yllärinä päädyinkin oman elämän syviin pohjamutiin käsittelemään ahmimishäiriöni taustoja. Triggerinä tälle toimi oma tytär tekemisineen.

Faktahan on se, että ilman ahmimishäiriötä elämä olisi ollut erilaista. Jos minulla olisi terve suhtautuminen ruokaan, olisin säästynyt varmasti paljolta. Viimeisen 9 vuotta olen tehnyt elämäntapamuutosta, joka on osaltaan erittäin onnistunutta, mutta ahmimishäiriö on kyllä vaikeuttanut matkaa melkoisesti.
Vuoden 2018 olen saanut olla ahmimishäiriöstä vapaa vaikka on tapahtunut paljon asioita, jotka normaalisti olisivat ahmimisen laukaisseet. Olen osannut käsitellä asioita ehkäpä erilaisella tavalla ja myöskin tiedostanut sen, että mielihalu syödä on lähtöisin ahdistuneisuutta aiheuttavasta asiasta - ei nälästä ja että ahdistuneisuus lähtee asian käsittelemällä - ei syömällä.

Lauantai ja sunnuntai-iltana pyörin keittiössä ympyrää ja kolusin kaappeja. Mitä söisinkään? Pöydällä oleva tummasuklaalevy houkutteli, mutten päätynyt sitä avaamaan, sillä nyt jopa tiedostin ettei sen syöminen loppupelissä auta mitään. Keho ja aivo huusivat sokeria - anna mulle nyt tähän ahdistukseen jotain helpotusta! Sen sijaan ne saivat meditaatiota.

Olo on edelleen hämmentynyt, ehkä alakuloinenkin ja surullinen, sillä niin kauan olen elänyt tämän vallassa. Toisaalta olen myös hämmentynyt ja ylpeäkin siitä mitä viikonlopun aikaan tapahtui, sillä asiat eivät tapahtuneet tahdonvoimalla (joka loppuu joskus) vaan jokin on selkeästi muuttunut. Onko mahdollista, että olen vihdoinkin parantumassa?

Suurena apuna viikonloppuna olivat myös LIFW-ryhmän jäsenet. Sain paljon mietintä apua ja muiden kokemuksia. Se oli todella voimauttavaa <3

Henkistä damagea käsiteltiin illalla yhteisellä metsäreissulla, jossa tytär harjoitteli järjestelmäkameralla kuvaamista ja minä etsin sieniä ja jopa löysinkin muutaman pienoisen kanttarellin.

Flunssainen olo vaivaa edelleen. Se harmittaa, sillä kaikki suunnitelmani valmennuksen suhteen ovat menneet uusiksi. Ei kuntotestiä, ei treenejä... toisaalta oma usko siihen, että kaikki menee niin kuin kuuluu mennäkin... johtaa ajattelemaan sitä, mitä minulle tässä opetetaan?

Opetetaanko nyt minulle todellakin sitä asioiden henkistä käsittelemistä ja hiljaa aloittamista? Sillä nyt on vain pakko antaa periksi ja aloittaa ne treenit, ei suinkaan Burner 400lla, ei edes Burner 200lla vaan toiminnallisella kehonhuoltotreenillä. Kun ajattelen tätä tietoisesti, tiedän sen olevan juuri oikea lähtökohta, mutta intoilija ja suorittaja minussa haluaisi hypätä suoraan "niihin oikeisiin treeneihin", vaikka jopa juuri valmentaja suositteli tuota kehonhuoltotreeniä lähtöpisteeksi.

Kanttarelleista syntyi Kick Start munakas sunnuntain lounaaksi. Päivälliseksi tein kanasuikaleista, mantelirouheesta sekä seesaminsiemenistä kananugetteja. Nämä olisivat tarvinneet kyllä jonkin kastikkeen, mutta sellaiseen ei nyt aineksia jääkaapissa sitten ollutkaan.

Ruokapuolella olen kokenut olevani vahvoilla - onhan suuri osa tuttua juttua, silti myös siinä suunnassa olen saanut tehdä paljon ajatustyötä ja olen harjoitellut rutiineja, niitä tapoja jotka loppupelissä muuttavat sitä omaa elämäntapaa lopullisesti. Olen miettinyt paljon sitä mitä ovat ne oman elämän kompastuskohdat joissa homma leviää käsiin. Etenkään aamut ei ole mun vahvinta aluetta, joten sen myötä olen aloittanut food preppauksen tai oikeastaan en aloittanut vaan tehostanut, minimoinut niitä karikoita. Poikkeuksena entiseen olen prepannut myös muutkin kuin pelkät aamuvuoro-aamut ja se on ollut tosi toimiva juttu!

Prepattuna aamun vihermehu, rasvakahvi, tyttären smoothie-aamupala, takana näkymättömissä mun smoothie-aamupala ja illan vihermehu viilenemässä saunaa varten.

Ja vaikka vaaka "pitäisi" heittää jonnekin ulottumattomiin, olen silti käynyt vaa'alla. Välillä paino on noussut, välillä se on laskenut. Olen yrittänyt opetella neutraalia suhtautumista vaa'an lukemiin. Vähän samaa suhtautumista olen harjoitellut myös uniseurannan kanssa, sillä jos aamulla tuntuu hyvin nukutulta ja uniseuranta kertoo unen laadun olleen kuitenkin heikkoa, niin kumpaa uskon? Itseäni - vai mittaria? Pilaako siis jokin mittari oman mielikuvan ja tuntemuksen hyvästä yöunesta?
Sama homma vaa'an kanssa, pilaako vaa'an lukema sitä mitä näkyy peilistä tai miltä sisäisesti tuntuu? Juuri painon suhteen yritänkin linkittää painoa ja peilin näkymää sekä sisäistä tuntemusta yhteen.

Viime yön uni oli pitkä, mitä toivoinkin, että olisi ennen yövuorojen alkua. En jaksanut valvoa myöhempään kuten tavallisesti teen, jotta nukkuisin vielä pidempään aamulla. Tämä täytynee korvata iltapäikkäreillä ennen yövuoron alkua.

Rakkaudella
iive

Elämää syömishäiriön kanssa

Syömishäiriö on aikalailla samantyyppinen kuin vaikkapa alkoholismi, olen miettinyt pääseekö siitä koskaan eroon? Onko niin, että kerran syömishäiriöinen, niin aina syömishäiriöinen?

Tämä kevät on ollut ihanan vapauttavaa aikaa, sillä syömishäiriö ei ole paljoa itseään esitellyt, mutta tiedän kyllä sen siellä olevan. Kipeänä ollessa muut elämänhallinnan taidot/voimat vähenevät ja silloin on myös syömishäiriön hyvä iskeä.
Olin aivan huhtikuun alussa flunssassa ja silloin kaupassa matkaan lähti hasselpähkinäsuklaalevy. Toki sen verran täytyy itselleen armoa antaa, että kipeänä ei olisi niin tarkka, mutta kun sen vain tiedostaa, että tämä on nyt reaktioni siitä että on kurjaa ja kipeeää ja sitä nyt yritän tällä suklaalla lepyttää. Tyytyväinen olen siitä, että se oli yksi 100g suklaalevy, joka ei ole verrattavissa mitenkään siihen mitä määrät ennen saattoivat olla.

Tyytyväinen olen myös siitä, että nykyään pystyn edes jotenkuten tiedostamaan, että nyt minussa puhuu syömishäiriö, että tämä ei ole minun ääneni tai minun haluni vaan minussa oleva "vikakoodi". Tämä tunnistaminen on ehkä isoimmassa roolissa kohti eheytymistä ja sitä ettei ahmiminen hallitse elämääni. Olen myös pyrkinyt murtamaan "ahmimisruokien"-koodeja ja tekemään niistä aivan tavallisia ruokia. Moni jutuista on sellaisia etten niitä oikeasti edes haluaisi syödä.

Eilen heräsin hengenahdistukseen ja ajattelinkin ensin, että nyt on siitepölykausi iskenyt, mutta taitaa tämä olla muutakin kuin pelkkää siitepölyä. Alahengitystie-infektio tuumaisi lääkäri. Onneksi on ventolinea niin saa henkeä. Voihan tässä sitä allergiaakin olla joukossa, mutta pelkästään sitä tämä ei ole.

Kaupassa käydessä olisin sitten voinut ostaa koko karkkihyllyn tyhjäksi. Huvittavaa, sillä perjantaina ns. karkkipäivänä ei sieltä karkkihyllystä tehnyt yhtään mitään mieli ja nyt taas olisin voinut ahmia sitä karkkia vaikka kuinka. Selkeästi huomattavissa siis on, että minä en halua edes karkkia syödä (tummista tummin suklaa tai raakasuklaa on eri asia) vaan syömishäiriöni sitä haluaa.

Paha tilanne oli myös siltäkin kantilta, että olin kaupassa yksin. Kukaan ei tietäisi jos nyt karkkia ostaisin ja söisin ne samantien autossa. Tätäkin on tehty. Tosin koskaan en taida olla ollut niin salaileva, että karkkipapereiden jäännöksiä täytyisi piilotella siellä autossa.

Pyörin ja hyörin kaupassa ja mietin. Sitten päädyin ostamaan yhtä sun toista.

Kotona hyvää ruokaa, kylkeen oliiveja, valkosipuleja ja salaattijuustoa. Illalla manteleita ja rusinoita. Mehustimeen vihermehut tulille. Toki syömäni määrät oli isompia kuin normaalisti, mutta kai sitä kipeänä kaipaa myös energiaa eritavalla. Joten voisin tuumata, että tällä kertaa iive 100 - syömishäiriö 0.
Olisin voinut ostaa myös vaikkapa sitä tummasuklaata tai raakasuklaata tähän tilanteeseen. En kuitenkaan halua koodittaa sitä ahmimisruuaksi, joten jätin senkin väliin.

Nyt täytyy vain selvitä parista päivästä. Hankalammaksi tilanteen tekee, että ollan Lintusen kanssa kaksin kotona, sillä mun tukipilari on työmatkalla. Ehkä täytyy vaan pysytellä pois kaupoista kokonaan...

Kaikkea hyvää vaan kehoon ja toivotaan, että sillä se lähtee <3

Köh köh terveisin
iive

Kuinka paransin itseni masennuksesta ja unettomuudesta

Haluan korostaa sitä, että tämä on minun tarinani, minun voimavaroillani ja tavallani. Tämä ei toimi kaikille, sillä syyt masennukseen voivat olla hyvin moninaiset ja erilaiset. Tämä ei ole siis ainoa oikea tie, tämä oli minun tieni.

Luin viime vuoden blogitekstejä läpi. Ensin ajattelin sen olevan tosi raadollista ja olisiko hyväksikään, mutta loppujen lopuksi ainakin omiin silmiin teksteistä heijastui kuitenkin sen tilanteen alta jonkinlainen ihana lempeys ja ymmärrys itseltä asiaa kohtaan. Masennus ei ollut viholliseni, masennus oli ystäväni joka pakotti minut pysähtymään elämäntilanteessa jonka toimintamallit eivät olleet enää minua varten.

Eräs fiksu ihminen netissä tuumasi masennuksesta näin: 
Masennus on kehon tapa kertoa, että jotain perustavan laatuista olisi elämässä muutettava. Kun henkilö on valmis kuuntelemaan tätä alitajuntansa lähettämää viestiä ja muuttamaan elämänsä suunnan vastaamaan sielun todellisia tarpeita, masennus häviää pikkuhiljaa.

Olen nyt kaksi kertaa parantunut masennuksesta. Ensin minut paransi 20-vuotiaana psykoterapia ja aikuistuminen. Masennus johtui pitkälti koulukiusaamisesta, voimakkaasta erilaisuuden, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteista sekä lapsuudessa tapahtuneista seikoista. Tuolloin kokeilin erilaisia lääkityksiä, niistä en juuri apua kokenut olevan, pikemminkin kroppa ja mieli oli jatkuvista lääkemuutoksista aivan sekaisin. Myös ihan puhtaat elämäntaidot kuten syöminen, vuorokausirytmi, itsestä huolehtiminen olivat hukassa.
Lääkkeitä kokeiltiin kahden vuoden aikana yli kymmentä erilaista niin masennus, mieliala kuin ahdistusta helpottavaa lääkitystä. Kognitiivinen psykoterapia oli kyllä pelastukseni, samoin puolisoni, joka on seissyt rinnallani jo yli 12 vuotta. Psykoterapian myötä pystyin jättämään kaiken lääkityksen pois ja paranemisprosessi oli suht nopea (vuoden?). Valmistuin ammattiin ja astuin aikuisen elämään.

Näiden vuosien välillä sairastuin aivolisäkekasvaimeen (parantunut nyt) ja fibromyalgiaan. Olin myös raskaana ja sain lapsen. Kaikissa näissä elämäntilanteissa on riski sairastua myös masennukseen, niin kuin yleensäkin tällaisissa kuormittavissa tilanteissa. Kyky käsitellä asioita ja myös tietynlainen henkisyyden tuleminen elämänkuvioihin mukaan, auttoivat eikä masennusta tullut.

Vuonna 2017 iso osa sosiaalisista kontakteistani vaihtui työpaikkani kilpailutuksen myötä. Tutut työkaverit vaihtoivat työpaikkaa ja uudet tulivat tilalle. Läheisin ystäväni kuoli yllättäen. Huhtikuun aikoihin aloin miettiä, että työpaineet (uuteen työyhteisöön sopeutuminen ja perehdyttämisen tuoma kasvanut työtaakka) ja ystävän kuolema olivat nyt olleet liikaa jaksamiselleni. Aloin tutkailla itseäni ja totesin vanhan tutun masennuksen harmauden astuneen elämääni.

Kesä ja kesäloma helpotti hieman tilannetta, kunnes elokuussa alkoi kehoni reagoimaan todella vahvasti töihin paluun jälkeen. Ahdistus oli valtavaa ja ilmeni myös fyysisesti paniikkikohtauksilla sekä sydämen lisälyönneillä. Yöheräilyt ja valvomiset pahenivat ja pahenivat. Lopulta syksyn lopussa oli myönnettävä, että nyt ollaan jo pahassa pulassa.

Kieltäydyin masennuslääkkeistä menneisyyden kokemuksieni vuoksi. Varustin sen sijaan "lääkekorini" vitamiineilla ja hivenaineilla. Toki niitä käytin ennestäänkin fibron vuoksi, mutta nyt laitettiin lisäboostille koko homma. Erityisesti masennusta varten hankin 5htp valmisteen, jota käytin sairasloman ajan (huom! ei saa käyttää yhdessä masennuslääkkeiden kanssa --> serotoniinisyndroomavaara!)

Koska olin sairaslomalla jäi nyt sitä aiemmin töihin kulunutta energiaa itsensä hoitamiseen. Aloin taas mehustaa ja tehdä smoothieta joihin lisäsin myös erilaisia villiyrttejä (mm. nokkonen, poimulehti, siankärsämö ja kuusenkerkkä) ja adaptogeeneja (ruusunjuuri, ashwagandha).
Nukuin paljon ja luin. Luin hömppää ja paljon selfhelppiä. Yritin keskittää ne vähäiset voimavarat itseni hoitamiseen ja ilostuttaviin asioihin. Kävin hierojalla tai kylpylässä, ulkona edes sen 10min päivässä, joskus enemmmän, joskus vähemmän tai en ollenkaan.

Sain kritiikkiä siitä, etten voi olla masentunut kun jaksan kuitenkin tehdä kaikkea tuollaista. Usein kuitenkin se ilostuttava homma oli se ainoa asia koko päivänä jonka jaksoin tehdä. Olin myös jäänyt sairaslomalle ihan täydestä työrumbasta ja perhekin on tässä elämässä mukana koko ajan. Oli pakko jaksaa tiettyjä juttuja, joka oli lopulta hyvä asia, sillä ei voinut vajota katatoniseen melankoliaan. Olin vain ihan helvetin väsynyt koko ajan, teinpä jotain tai en, niin yhtä väsynyt olin. Minä myös päätin etten anna masennuksen viedä minua loputtomaksi ajaksi pohjattomaan kuiluunsa, minä päätin nousta sieltä ylös vieläkin parempaan ja omannäköisempään elämään.

Epätyypilliseksi masennustilaksi kutsutaan oirekuvaa, jossa mieliala reagoi myönteisiin tapahtumiin ja potilaalla esiintyy kaksi seuraavista oireista: painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu, lisääntynyt unentarve, lyijymäinen painontunne raajoissa ja hylkäysherkkyys.

Masennukseni oli epätyypillistä, joten lääkäriä myöten minua kehoitettiin tekemään asioita joilla on myönteinen vaikutus. Yksi parhaimmista vaikuttajista oli Paranemisen Avain sekä Sydämen kuvaruutu-harjoitukset, joissa nimenomaan keskitytään tuomaan itseen positiivista energiaa. Teen näitä harjoituksia edelleen, sillä jo persoonaltani olen alakuloisuuteen/melankolisuuteen taipuvainen. Harjoitukset luovat minulle positiivista virettä elämääni ja opettavat rakastamaan elämää sellaisena kuin se on.

Pahimman masennuksen hälvettyä palasin töihin, mutta edelleenkin yöunet olivat katkonaisia ja heräilin sekä valvoin öisin. Voitte uskoa, että vuorotyöhön yhdistettynä se ei ollut kauhean hyvä juttu ja tätä oli jo kestänyt melkein vuoden ajan. Olin useaan otteeseen keskustellut mm. Freetoxaajissa unettomuuskeskusteluissa ja sieltä Sami Sundvik bongasi minut ja halusi antaa minulle kokeiltavaksi muutamaa Puhdas+ tuotetta, jotka voisivat minua auttaa.

Olin epätoivoinen ja kokeillut lähes kaiken. Totta kai otin vastaan ilmaiset tuotteet, sillä näihin vitamiineihin ja muihin vaihtoehtohoitoihin kun saa sijoitettua tuota rahaa aika kiitettävästi jos kaikkea mahdollista kokeilee. En olisi uskonut kuinka suuri vaikutus tällä olisi elämääni. Siitä yöstä alkaen kun aloin nauttimaan iltaisin l-teaniinia ja magnesiumsitraattia jauheena veteen sekoitettuna, olen nukkunut kuin tukki illasta aamuun asti. Jopa kuorsaava mieheni on voinut siirtyä samaan huoneeseen nukkumaan kanssani enkä herää edes hänen kuorsaukseensa.

Nyt minun ei tarvitse kuin parantua Fibromyalgiasta ja kaikki on hyvin. Olen kyllä lähestulkoon oireeton fibronkin suhteen, mutta koska haluan olla aktiivinen ja harrastaa mm. liikuntaa, on se fibrolle vähän liikaa, joka kostautuu sitten kipuina. Mutta jossain vaiheessa olen aktiivinen liikkuja ja kivuton, parantunut, siitä olen varma!

Minun parhaat tärpit masennukseen (ja vähän muuhunkin)

Vitamiini ja hivenainetasot kuntoon

Omega-3

D vitamiini

B12 vitamiini

Muut B vitamiinit

C vitamiini

Magnesium (etsi sopiva muoto)

Rauta (jos hb tai ferritiini alhainen, voi aiheuttaa väsymystä)

Suolisto kuntoon

Probiootit

Kuidut

Marjat, vihannekset ym.

Kehon tulehdustilan laskeminen

Edellä mainitut vitamiinit ja hivennäisaineet

Mahdollisesti maidoton ja gluteeniton ruokavalio 

Hyvät rasvat mm. oliiviöljy, ghee, pähkinärasvat

KURKUMA

Paljon kasviksia, etenkin lehtivihreää sisältäviä ja marjoja

Hifistelyt

Adaptogeenit ja superfoodit

Ruusunjuuri

Ashwagandha

Pakuri

Villivihannekset kuten nokkonen ja poimulehti

Tekeminen

Käy läpi tunnelukkoja tai muita seikkoja, jotka ovat voineet aiheuttaa masennuksen HUOM! mahdollisesti ammattilaisen kanssa

Meditaatio

Rentoutusharjoitukset

Lempeä liikunta

Avantouinti tai/ja sauna (infrapuna!)

Jooga

Paranemisen Avain ja Sydämen kuvaruutu-harjoitukset

PIIKKIMATTO

Itsensä hemmotteleminen ja ilostuttaminen

Eteeriset öljyt

 

Minun parhaat tärpit nukkumiseen

Puhdas, raikas, viileä makuuhuone

Hiljaisuus esim. ei älylaitteita tms. ääniä, kännykästä äänet pois

Sinisen valon välttäminen

Stressaavien ajatusten ylöskirjoittaminen tai niiden siirtäminen seuraavalle päivälle 

(Voit sanoa ahdistavalle ajatukselle ääneen tai päässäsi: 

Ajattelen tätä ajatusta X huomenna kun olen hereillä)

Anna itsellesi lupa myös valvoa eli ei hätää vaikka heräät kesken yön

Piikkimatto

Rentoutusharjoitukset

Meditaatio

Jooga

Melatoniini nukahtamiseen jos ei muuta keinoa

L-teaniini

Magnesium (itselle sopiva muoto, huom. tarvitsee B6 vitamiinia imeytymiseen)

Eteeriset öljyt

Luettavaa

Tara Lange - Tikapuut rakkauteen (huom. myös työkirja)

Katri Syvärinen - Löydä Elämän taika

Teemu Syrjänen - Elinvoimainen mies

Meri Mort - Lumoava nainen

Tsemppikalenteri

Aku Kopakkala - Masennus - suuri serotoniinihuijaus

Miia Huitti - Stressikupla

Eckhart Tolle - Läsnäolon voima

Kirsi Ranto - Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti / Ole se valo joka olet

Rakkaudella 

iive

Raskaista energioista irtipäästäminen

Eilen oli jotenkin todella rankka päivä, vaikka en oikeastaan tehnyt yhtään mitään ja silti tapahtui niin paljon. Sellainen alakuloisuuden ja ahdistuksen harmaa sumu pyöri ympärillä ja ihan sisälläkin asti.
Voi että kuinka paljon tekikään mieli suklaata tai edes viinilasillista... olisi voinut turruttaa itsensä sokerin huumaavaan turtumukseen.

Sitten lopulta tajusin, että hei tänäänhän tapahtui isoja asioita.

Sain lähetteen sterilisaatioon. Vaikka se oli mitä halusin ja tiedän, että raskaus olisi riski aivolisäkekasvaimen uudelleen aktivoitumisen suhteen, enkä halua enää lapsia... silti se jotenkin kolahti. Yksi pitkään ajatuksissa ja mietinnässä oleva asia, siitä tuli nyt totta. Voi olla, että joudun odottamaan leikkaukseen pääsyä kauankin, mutta nyt olen siellä jonotuslistalla.

Sain viimeinkin myös katkaistua kuntosalijäsenyyteni. Faktahan on, ettei se onnistunut vaikka vuosi sitten iloitsin siitä niin paljon. Kuntosali vain antaa minulle mahdollisuuden treenata liian rankasti ja kehoni kärsii. Tästä oli todella vaikea päästää irti. Ehkä minulla olisi ollut rahkeita harjoitella myös tuolla sitä oikean intensiteetin treenaamista, mutta totesin, että minulle se näillä systeemeillä käy aivan liian kalliiksi.

Epäilen, että raskaiden fiiliksien syynä oli myös maanantaina tehty LPG-hoito, joka pistää elimistössä kyllä kuona-aineet ja aineenvaihdunnan liikkeelle. Oikein tunsin kuinka ihon alla tapahtui kun aineenvaihdunta alkoi pyörimään. Hoidon tekijä varoittelikin, että on varsin tavallista jos iskee seuraavana yönä oikein kuumuuskohtaus tai että voi tulla myös huono olo muutenkin fyysisesti. Minä sain nämä oireet vasta eilen. Vissiin aika tiukassa nämä minun keholliset lukkoni.

Olen miettinyt paljon sitä, mitä energiaa oikein haluan elämääni. Perhe ja koti-energia on onneksi toisiamme tukevaa. Mieheni on erittäin maskuliininen, kuten itsekin olen ollut elämänkoulun tuloksena, mutta nyt yritän hapuilla kohti feminiinisempää puoltani. Olemalla jyrkän maskuliinisia naisia, me tavallaan kastroimme puolisomme, sillä mitä virkaa on miehellä parisuhteessa jos nainen osaa ne "miestenkin hommat paremmin"? Olen huomannut, että on ihanaa kun ei tarvitse jyryttää iskuporakoneella seinää itse tai hikoilla niiden kahden kymmenen kilon kauppakassin kanssa ja tämä kaikki "ihan vaan siksi, että pystyn". Ei ole pakko pärjätä yksin, ei ole pakko hillua asioita jotka ovat oikeasti fyysisesti mahdottomia. Minä voin olla myös herkkä, naisellinen ja hei, vähän avutonkin. Silloin annan miehelleni mahdollisuuden olla mies, se maskuliini joka hän luonnostaan on. Silloin annan itselleni mahdollisuuden olla myös herkkä ja tunteva.

Dharmada-illassa puhuttiin parisuhteen tasapainosta ja siitä, että jokainen saa arvoisensa kumppanin. Tuntuu että olen saanut paljon enemmän, ainakin rakkauden suhteen. Jotenkin vasta nyt alan olla siinä pisteessä, että voin rakastaa itse itseäni ja olla mitä olen. (Ja niinhän sitä sanotaan, että jos et itse voi rakastaa itseäsi, niin kuinka voit ottaa toisenkaan rakkautta vastaan?)
Mieheni on ollut tässä suhteessa niin upea. Hänellä on ollut kyky nähdä minut kauniina ja rakastettavana ja hän on myös sanonut sen ääneen vaikka olisin ollut minkä näköinen tai kokoinen syömishäiriön kanssa kipuillessani. Ja tämä kaikki, siitäkin huolimatta, että se on herättänyt minussa melkoista kiemurtelua ja ahdistustakin, olen jopa kavahtanut poispäin ja piiloutunut itseeni. Siitä huolimatta hän on vain jatkanut rakastamistaan ja ehkä väsytys"taistelu" alkaa saada jo jotain tuloksiakin aikaan kun peilistä ei enää tuijotakaan takaisin se ruma ämmä vaan ihan normaali nainen.

Löysin upean blogin Naiseuden voima sivustolta, luin eilen varmaan kaikki blogitekstit... ja etenkin tämä kolahti, sillä tämä on juuri sitä mitä olen sisälläni pyöritellyt ja tunnustellut kun olen pyrkinyt kohti korkeampaa energiatasoa. Mikä vie minua ylös, mikä vetää alas?

Miten puhut itsellesi?
Mistä aiheista puhut päivittäin toisten kanssa?
Millaista ruokaa syöt?
Miten kohtelet kehoasi?
Mistä ja miten unelmoit?
Miten puhut toisista, erityisesti niistä, joilla on eri mielipiteet?
Millainen sisäisen rauhan ja voiman tila sydäntietoisuudessasi vallitsee?

Kaikki mitä teet, on energiaa. Mitä korkeampaa energiaa kanavoit näillä kaikilla yllämainituilla toimillasi, sitä korkeammassa energiassa elät.

Sama pätee toisinpäin. (Lainaus: Ilon voima/Tiia Jokisalo)

Sama pätee toisinpäin?
Niinpä, minun on erittäin helppo hävittää olotilastani se hyvä energia ja tippua alas kuin kivi, sinne raskaisiin energioihin, näin tapahtuu heti kun vähän vain joku tökkäisee, että hei, kestätkö?
Toki raskaita energioitakin tulee tuntea ja niiden avulla olen käsitellyt paljon asioita. Niiden sietämättömyys pistää asioihin vauhtia, sillä kuka niissä ylenmäärin haluaisikaan pyöriä?

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että vuoden alun keveydestä nauttiminen on siirtynyt taas kohti konkreettista tekemistä. Menneisyys on nyt käsitelty. Nyt keskitytään nykyisyyteen ja siihen mitä luon tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Luonko tulevaisuuteen korkeita vai matalia energioita? Mitkä asiat ovat oikeasti nyt tiensä päässä ja mistä asioista tehdään kompromisseja ja mistä ei?

Olen erittäin hyvä uhriutumisessa, mutta nyt koen että se riittää. Toki kipeät asiat ovat kipeitä asioita, mutta loppujen lopuksi kukaan muu ei minua satuta kuin minä itse. Minä itse päätän kuinka paljon annan toisten sanojen vaikuttaa itseeni negatiivisesti. Minä itse päätän kuinka kauan aion velloa uhriutumisessa.

Itsensä asettaminen uhrin asemaan voi tuntua itsensä hoivaamiselta. Se tuntuu kuin posken lempeältä silitykseltä. Voi minua, miksi minä aina koen näin. Miksi juuri minulle käy näin. Miksi tätä samaa sontaa. Minä en enää yritä, en vain jaksa, lyön hanskat tiskiin, aivan sama – enkä minä pystyisikään enää, sillä aina minulle käy kuitenkin niin.

Mutta tiedätkö, että uhriutuminen silittää vain egoa, se kehrää kätesi alla ja itkee lisää krokotiilin kyyneleitä uskoen itsekin kaiken sanomansa.

NYT RIITTÄÄ. Olet tätä suurempi. Olet tätä parempi. Nouse voimaasi. Lopeta egon mielistely, egon tarinoiden uskominen ja näe totuus. Näe, että olet vahvempi kuin ne asiat, jotka eteesi tuodaan. Näe, että vastoinkäymiset tulevat polullesi syystä, jotta voisit oppia ja kasvaa, jotta voimasi kasvaisi niin valtavaksi, ettei egollasi olisi muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä pienuutensa ja paikkansa.

(Lainaus: Ilon voima/Tiia Jokisalo)

Jotenkin tuntuu, että töitä riittää aivan valtavasti :)

iive