Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauneus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Hyvinvoinnin Heinäkuu - kuinka toipua uupumisesta?

Kesätournee Suomessa on nyt ohitse ja nyt alkaa kotikesä ❤️ Reissaaminen on mukavaa, mutta välillä aika stressaavaakin toisaalta. Myös oma ruokavalio tuottaa aina haasteita vaikka siihen toki on tottunut jo vuosien aikana ja on oppinut löytämään ne omat täsmävinkit ja systeemit. Siltikin omaa keittiötä on jo ikävä!

Reissussa helposti myös antautuu sille muutamalle viinilasilliselle tai drinkille, niin tai jäätelölle, etenkin nyt kun oli näin hyvät säät. Toisaalta näin pitääkin olla, elämästä pitää nauttia myös näin, muttei joka päivä tai ainakaan mun hyvinvointi ei sitä kestä.

Toinen juttu oli myös kahvi. Kotonahan olen alkukevään myötä ollut täysin ilman kahvia ja kofeiinituotteita. Myöhemmin keväällä siirryin kofeiinittomaan kahviin, koska kaipasin kahvin makua. Olen huomannut kuinka suuren muutoksen se on saanut minussa aikaan! Aiemmin ajattelin ettei kahvi minuun vaikuta mitenkään, mutta nyt ilman kahvia olen vasta onnistunut tunnistamaan sen oman vireystilani, sen minun itseni. Se hyperaktiivinen menijä en ole minä.



Nyt reissussa ei huoltoasemilta tai hotellin aamupalalta ole saanut tietenkään kuin tavallista kahvia ja sitä olen muutaman kupin juonut sitten päivän aikana ja huh huh! Unisovellus näytti huonoa ja täytyy sanoa, että loppujen lopuksi tuntui olokin huonolta. Ensin ajattelin, että eihän tässä mitään! Kyllähän mä tän pari kuppia handlaan. Viime viikolla pidemmästä reissusta kotiutuneena kuitenkin totesin, että juu ei. Kun kotona en juonutkaan enää kofeiinia, niin se iski kuin leka. Olin niiiiiiiin väsynyt taas ja tunsin kuinka viikon rasitukset iskivät päälle kerta rysäyksellä. Ne iskivät, koska en ollut pystynyt kofeiinin takia lepäämään niitä rasituksia pois niin kuin normaalisti kuuluisi.

Kahvi se vaan tuntuu virittävän minut sen ihan pikkiriikkisen liian virkeäksi ja meneväksi. Kun reissussa autossa istuminen rasittaa jo itsessään ja paikan päällä haluaa tietenkin kokea ja nähdä KAIKEN, niin näiden rasitusten hoitamiseen ei vain yksinkertaisesti yhdet yöunet riitä. Ei vaikka kuinka olisi illalla kaikenmaailman tasoittavat yritit, melatoniinit ja univalmisteet käytössä. Tähän soppaan kun yhdistetään vielä ne pari kuohuviinilasillista tai drinkki, niin se oli siinä.


Vaikkakin unisovellukset antavat vain osviittaa siitä kuinka todellisuudessa nukut, niin ainakin Apple Watchiin saatava sovellus korreloi aikalailla yksiin omien fiilisten kanssa. Kahvin ja viinin näkee käyristä ja syvän unen määrästä aivan välittömästi.

Tälle viimeiselle reissulle otinkin nyt sitten oman kofeiinittoman pikakahvin mukaan. Myös Espresso House yllätti iloisesti, sillä kaikki espressopohjaiset kahvituotteet heiltä saa myös kofeiinittomaan kahviin eikä maksanut yhtään ekstraa. Suodatinkahvia ei saa, mutta sitäpä en olisi kaivannutkaan. Nyt tietää mihin suunnata kahvittelemaan kaupungilla jos sellainen tarve tulee ❤️

Tämän heinäkuun aionkin "pyhittää" hyvinvoinnille. Yritän löytää sellaista hyvää rauhallista oloa, niin että jaksan olla aktiivinen, liikkua ja kehittää kuntoa, mutta erityisesti palautua. Sen muutaman kilon kohonnut paino ahdistaa tietyllä tapaa edelleen, mutta laihduttaa en nyt yritä vaan panostan ennen kaikkea palautumiseen ja uupumisesta toipumiseen. Sillä lähes 14 vuoden vuorotyön, aivolisäkekasvainhommelin ja äitiyden jäljiltä voin sanoa, että niistä on toivuttavaa. Nyt vuosi vuorotyön loppumisen jälkeen voin jo hieman kokea todellista itseäni. Miltä elämä tuntuu kun rytmi ei pyöri jatkuvalla soitolla miten sattuu. Se on asia jota arvostan tässä elämässäni nyt ihan kaikista eniten. Kuinka erilaiselta aivan kaikki tuntuu kun ei ole sitä iltavuorosta aamuvuoroon ja sitten yövuoroon rumbaa koko ajan pyöritettävänä.


Olen kuunnellut viime päivinä äänikirjaa UUVUKSISSA - Kirja sinulle, joka tahdot voimasi takaisin. (Nyt sain tämän myös kirjastosta! Tällaiset tietotekstit kun tykkään enemmän lukea kuin kuunnella.) Toisaalta tuota, etenkin alkua on aivan mielettömän raskasta kuunnella, sillä niin lähellä on kuitenkin ne hetket kun olin aivan totaalisen uuvuksissa ja burn out. Vaikka silloin olin aika pitkään sairaslomalla, niin ei yli vuosikymmenen uupumista vaan kertakaikkiaan hoideta yhdellä sairaslomalla. Oikeastaan siitä hetkestä olen toipunut koko ajan. Välillä ottanut tietenkin myös takapakkia.

Muistan kuitenkin siis edelleen sen, miltä tuntuu kun uupuminen syö muistin, pelkäät tekeväsi kohtalokkaita virheitä (esim. lääkkeen annostelussa) tai unohtavasi jotain todella tärkeää. Muistan kuinka tuo pelko söi sisältä aivan mielettömästi, kuristi kurkkua ja rintaa, jyskytti takaraivossa. Toisaalla kyynisyys, joka on muuten aivan mielettömän ahdistava olotila, söi ilon ja toivon kaikesta. Kaikki näytti aivan toivottomalta ja paskalta, jopa oma itse. Oikeastaan nuo olivat jopa kamalampaa kuin se väsymys. Kuinka monia aamuja nukuinkaan siihen asti kun piti lähteä iltavuoroon ja kun palasin kotiin menin nukkumaan. Lähinnä siis kävin töissä ja nukuin tai torkuin tai vaan olin, koska mitään muuta ei jaksanut tehdä.

Heräsin uupumuksen läsnäoloon elämässäni oikeastaan Eating for beaty-valmennuksen myötä. Itseasiassa tähän heräsi aika moni valmennuksessa ollut. Meitä oli tietty ryhmä naisia joiden ongelma ei itseasiassa ollutkaan ylipaino tai huono syöminen vaan uupuminen. Tästä syntyi Uupuneen elvytys-paketti (ilmainen) mikä on aivan mielettömän hieno juttu! Meille uupuneille on myös oma Uupuneen elvytys Facebook-ryhmä missä asiaa käsitellä. Tosin täytyy sanoa, että olen ollut sittenkin kuitenkin niin uupunut, että olen itse vasta silmäillyt materiaalit läpi ja pystynyt tekemään pieniä korjauksia. Tämän heinäkuun aionkin pyhittää tämän asian käsittelylle yhdessä kehonkuvan käsittelyn kanssa ❤️

idkuva

Niin kauan meille annetaan asioita käsiteltäväksi kunnes me ne opimme, näköjään tämä kehonkuvajuttu on uupumisen ja ylisuorittamisen lisäksi minulle se yksi opeteltava asia joka toistuu ja toistuu. Kehonkuvan käsittely on kuitenkin itselläni niin vääristynyttä, että siitä minulla ei oikein ole mitään sanottavaa vielä. Ei muuta kuin, että päänsisäisine ylimääräisine kiloineni kuljen edelleen shortseissa ja bikineissä ja vähät välitän miltä se näyttää kenenkään muun silmissä.

Tähän aiheeseen olen muuten bongannut parikin aivan loistavaa instagram-tiliä! Toinen näistä on itseasiassa suomalaisen Sami-Petterin tili @iamsamipetteri ja toinen @danaemercer.
Sami-Petteriä olen kyllä päätynyt seuraamaan ihan muusta syistä, mutta aika hieno aspekti tämä kehoasiakin on. En oikein osaa käyttää sanaa kehopositiivisuus, jotenkin sen ympärillä tapahtuva keskustelu on vaan mulle liikaa tai en osaa suhtautua siihen tai itseasiassa koen, että minulla ei ole oikeutta puhua kehopositiivisuudesta koska haluan laihtua. Hullua sinänsä koska en kuitenkaan välitä muiden kehoista sillä tavalla. Minulle on aivan sama miltä muut näyttävät tai mitä painavat. Minulle ihmiset ovat aina ihmisiä, omia persooniaan. Mutta Sami-Petteristä on siis juuri Ylellä kirjoitettu hyvä juttu otsikolla: Sami-Petteri Asikainen pilailee julkkisnaisten selfieillä, koska kaipaa puhetta myös mieskehoista – näin voit purkaa somen ulkonäköpaineita.

En ole itse edes ajatellut kuinka suppea somen mieskuva onkaan! Tosin enpä juuri seuraa somessa kovinkaan montaa miestä, muutamaa lähinnä heidän tekemänsä työn takia, mutta yksityishenkilöitä en juuri montaa ja vaikka Sami-Petteri on osittain työnsä takia somessa, koen vahvasti että hän on siellä aitona ihmisenä eikä vain julkisuuskuvana, siitä isot plussat!

Danae Mercerin tili taasen on huikea, jotenkin pysäyttävä, sillä jotenkin olen kuitenkin ajatellut, että sitten kun olen tietyn painoinen, niin tietyt asiat häviävät, että niitä ei enää kehossani enää ole - niiiin väärin. Olen saanut huomata, että ihan samalla lailla ne samat jutut tulevat hoikemmallakin, mutta kun niitähän ei somekuvissa yleensä näytetä. Näin ollen muuten varmaankin "muutamat" miehet myös kuvittelevat ettei niillä "täydellisillä" naisilla näitä juttuja myöskään ole. Ainakin näin voisi päätellä muutamista somekommenteista mitä olen päätynyt lukemaan erinäisistä paikoista, voi jessus mitä tekstiä naisten ulkonäöstä! Mutta eipä siitä sen enempää, parempi keskittyä ihan vaan siihen omaan tekemiseen ja oman pään sisäiseen juttuun ja hyvinvointiin, sillä niitä asioita saa muutettua omassa elämässä ❤️

Toivottavasti olet saanut nauttia kesästä!
Rakkaudella
iive

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Eating For Beauty - Se paras elämänmuutosvalmennus

Aivan paras valmennus ❤️ Kerrankin sellainen missä edetään sellaisella tahdilla, että sen elämänmuutoksen pystyy oikeasti tekemään ❤️ Sopii erinomaisesti myös kehon energia- ja ravinnetasojen parantamiseen vaikka ei olisi painonpudotustarvetta ❤️ Ihana itsensä rakastamisen elämänmuutos ❤️ jossa annetaan keholle hyvää - ei vain rajoiteta ❤️

 Teen työharjoittelua valmennusta järjestävälle yritykselle, mutta en saa valmennuksesta kertomisesta taloudellista hyötyä. Nämä ovat täysin omia kokemuksiani valmennuksesta, johon osallistun täysin samalla tavalla kuin muut osallistujat.

Valmennus ja työharjoittelu on vienyt mut lähes täydelliseen somehiljaisuuteen. Tuli suoritettua tässä nimittäin myös ammattitutkinnosta tuollainen 90 opintopisteen harjoittelukokonaisuus tässä muutaman kuukauden aikana, joten intentio on ollut pitkälti näissä kahdessa asiassa. Onnea oli se, että en edes jotenkin tajunnut kuinka isosta opintokokonaisuudesta on kyse! Olisin stressannut ainakin sata tai tuhatkertaisesti... ja lisäksi kun hoidat työharjoittelussa jatkuvasti somea, uutiskirjeitä, valokuvaat ym. ym. niin mitä tapahtuu omille somepäivityksille? Niitä ei enää jaksa tehdä!


Lähdin Eating For Beautyyn eli E4Bhen aika takki auki, ilman sen kummoisempia tavoitteita. Olisi voinut ajatella, että tämän vuoksi motivaationi osallistua, olisi ollut huono, mutta oikeastaan se on ollut päin vastoin! Asiat ovat menneet oikeasti tosi syvälle! Ja mistä sen huomaa? VASTUSTUKSESTA. Mä olen ensin sisäisesti vastustanut lähes kaikkea valmennuksessa ja sehän todellakin kertoo sitä, että aiheesta on jotain kaiveltavaa ja niin on ollutkin.

Koska E4B on prosessi, en halua juurikaan avata sitä mitä valmennus pitää sisällään, sillä se saattaisi herättää vääränlaisia mielikuvia ja turhaa vastustusta, sillä kun niitä valmennuksen perusteluja ei ole kuullut, on vaikeaa ymmärtää miksi jotain tehdään. Se on ollut aivan huikeaa, että valmennuksessa edetään rauhallisesti. Käsitellään yksi asia kerrallaan niin ruokavaliossa kuin siellä henkisellä puolella. Sillä me naiset tuppaamme aina syömään myös henkiselle puolelle. On aikaa ja tukea tehdä tuo yksi muutos kerrallan ja sitten siirtyä seuraavaan. Juuri tämän vuoksi valmennuksesta ei juuri kannata tietää mitään eteenpäin, jotta pystyy keskittymään juuri siihen hetkeen ja senhetkiseen aiheeseen.


Osa naisista on laihtunut aika paljon, itse en vielä juurikaan, sillä olenhan jo normaalipainoinen. Uskon, että teen tässä vieläkin hitaampaa muutosta ja oma E4Bni ei tule loppumaan valmennuksen päätyttyä (toki siitä huolehtii myös jatkoryhmä ❤️) Omat fyysiset muutokseni tarvitsevat runsaasti aikaa ja pitkäjänteistä työtä. Tiedättehän ne viimeiset löllöt joita olen kantanut kehossani mukana vuosikymmeniä. Ei ne hetkessä lähde ja tällä kertaa todellakin haluan niiden lähtevän lopullisesti!

Yhden fyysisen muutoksen huomaa jo nyt ja se on unen laadun huikea paraneminen! Seuraan unenlaatuani älykellon ja sovelluksen avulla ja valmennuksen aikana unen laadun käyrä on ollut suoranaisesti räjähtävän nousujohteinen. Syvän unen määrä on lisääntynyt, yöllinen korkea leposyke on mataloitunut ja tasoittunut, nukun rauhallisemmin ja herään aamulla pirteämpänä. Se on ollut aivan mielettömän upeaa!

Suurin muutos unessa, suorastaan massiivinen muutos, on tapahtunut sen jälkeen kun jätin KAIKKI kofeiinia sisältävät tuotteet pois. Eli Good Bye aamukahvi! En olisi voinut ikinä uskoakaan, että niillä mun todella pienillä kahvimäärillä olisi voinut olla näin iso vaikutus! Ensimmäiset kaksi viikkoa olin aivan jäätävän väsynyt kun kehon oma vireystila paljastui kofeiinin alta. Mielenkiintoista on ollut se, että join kahvia mielestäni makuun, siis siksi että kahvi on hyvää. Mutta eipä ole ollut kertaakaan ikävä kahvin makua, eikä miehen kahvinkeittohetket hetkauta mielitekoa päälle millään tavalla. Ihan niin kuin en olisi kahvista koskaan pitänytkään! Todella outoa!


Toinen fyysinen muutos on tapahtunut ihossa. Ketoillessa ihon kunto parani aivan mielettömästi ja sain sanoa hyvästit Atooppiselle ihottumalleni. E4Bn vaikutukset huomaan parhaiten kasvoissa, sillä ne on alkaneet puhdistua aivan mielettömän hyvin! On ihan hullun ihanaa, että akne on rauhoittunut todella paljon ja nyt on ollut jopa useita päiviä ja jopa viikko ettei yhtään tulehtunutta ihohuokosta eli finniä ole ollut! Se on minulle aivan mielettömän upea juttu ja toivon hartaasti, että tämä aknen paraneminen vaan jatkuu ja jatkuu ❤️ Ai että kun olisikin kaunis, puhdas iho ❤️


Tällä hetkellä meillä on menossa "Rasvanpolttoviikot" ja nyt itselläkin alkaa totisesti tuntua, että kehossa tapahtuu myös sillä tasolla jotain. Oma tavoite on kyllä selkeä ei enää painon nousuja ja jojoiluja. Ketoilulla saavutettu paino pysyikin hienosti kondiksessa ilman suurempia jojoiluja vaikka poistuin ketoosista ja palasin hieman hiilaripitoisempaan ruokavalioon, joten siitä oli tosi helppo lähteä tähän E4B prosessiin. Nyt tavoitteena on todellakin se "ei enää koskaan laihdutusta". Nyt mennään täysillä kohti tavoitetta ja jatketaan tällä elämäntavalla. Siitä uskon syntyvän lopullisen tuloksen - Kehoni on hyvinvoiva, terve ja elinvoimainen ❤️

Suosittelen testaamaan jos sulla on yhtään ongelmia tunnesyömisen, painon tai sokeririippuvuuden kanssa ❤️

Rakkaudella
iive

maanantai 3. helmikuuta 2020

Kenen silmin katsot - kenen suulla puhut?

Olen ymmärtänyt, että olen kovin onnekas sen suhteen että olen saanut elämässäni olla aikalailla vapaa arvostelulta. Mummi heitti joskus omia kommenttejaan, kai ne silloin satuttivat? Mutta jo kauan olen ymmärtänyt, että niiden taustalla on ollut hänen omat syömis ja kehonkuva ongelmansa, ei niinkään se mitä minä olen tai olen ollut.

En siis ole juurikaan saanut perheeltäni arvostelua valinnoistani tai siitä miltä näytän ja mitä olen. Kaipa äiti ja muu suku olivat sitten mummin arvosteluista saaneet niin tarpeekseen, että edes sen päättivät etteivät sitä rataa jatka.

Sen sijaan muut ovat kyllä kunnostautuneet mielipiteissään ja arvostelussaan. Olin aina "Too Much". Liian äänekäs, liian innokas, liian toimelias, liian taiteellinen, liian vähän taiteellinen (taidekoulussa), liian outo, liian kova (muurit) ja liian vaan kaikkea. En ulkoista omia syömisongelmiani muiden vastuulle, vaan kyllä se juurisyy oli minussa itsessäni ja kyvyttömyydessäni nähdä itseäni arvokkaana ja tärkeänä, siinä että ehkäpä uskoin sen mitä muut olivat minusta mieltä, sen sijaan, että olisin ymmärtänyt niiden mielipiteiden olevan aivan jostain muusta lähtöisin.

Tietenkin hiljaisemman, rauhallisemman ihmisen mielestä olin toki hänen energiaansa erilainen. Minä puhuin kovaan ääneen, häpeämättä, nauroinkin vielä. Totta kai se tuntui täysin erilaisen energian omaavalta ihmiseltä ehkäpä jopa ahdistavalta!

2014 - nyt voisin lisätä listaan, että myös kaunis ja just hyvä ❤️
 
Ihminen tekee myös paljon olettamuksia. Oman sisäisen puheen ja tunteen perusteella me ajattelemme toisen varmastikin ajattelevan meistä jotain ja teemme johtopäätöksiä tämän perusteella. Tämähän ei ole välttämättä lainkaan totta!

Meillä saattaa olla myös tapa arvostella ja luokitella toisia ihmisiä päässämme (emme välttämättä tokikaan sanoisi niitä ääneen - tosin jotkut kyllä todellakin siis myös sanovat...) Mitä sinä ajattelet kun näet ehkäpä jonkin poikkeavan persoonan vaikkapa kaupungilla? Tai ei tarvitse olla poikkeava. Mitä sinä näet toista ihmistä katsoessasi? Mitä ääni päässäsi silloin puhuu?

Useiden ääni rakastaa ehkä kaikista eniten meidän itsemme rääkkäämistä. Jos sillä äänellä puhuisi jollekin toiselle - ei meillä olisi yhtään ystävää! Miksi siis me puhumme sillä äänellä itsellemme?

Muutama vuosi sitten heräsin tiedostamaan sitä, että me voimme itse vaikuttaa siihen mitä ajattelemme, mitä sanomme ja mitä tunnemme. Emme ole tuuliajolla kaikkien näiden riepoteltavana.

Tiedättekö sen kun joku biisi alkaa vain rallaattaa päässä eikä tunnu loppuvan koskaan?

Tiesitkö ettei sitä tarvitse kuunnella jos ei halua? Sille voi sanoa yksinkertaisesti ettei halua kuunnella sitä enää. Joskus biisi on kieltämättä sinnikäs... mutta toistamalla - mahdollisesti myös ääneen - se loppuu kyllä.

Sama pätee kaikkiin muihinkin ajatuksiin itsestämme tai muista. Me voimme itse päättää.

Kuinka monta kertaa olen seissyt peilin edessä ja ruotinut virheitäni? Kuinka ruma olenkaan! Silloin olen 100% luonut todellisuutta itselleni jossa tosiaankin olen ruma. Niin ruma ja lihava!!!

Ei ihme ettei laihtuminen oikein onnistunut!


Olen alkanut puhua itselleni siis toisin. Kerron itselleni kuinka kaunis olenkaan! Kuinka kehoni on ihana ja paras keho minulle. Saatan oikein värittää itsepuhettani, sillä uskon sen muuttavan todellisuutta. Joka päivä minusta tuntuu pikkuriikkisen paremmalta, ihanammalta ja kauniimmalta. Sisäisesti ja ulkoisesti.

Samaa teen myös muille. Itsepuhe päässäni etsii nykyään myös muista kaunista ja hyvää. Silmäni näkevät nykyään ennemmin ihmisten vahvuuksia ja erityislaatuisuutta virheiden sijaan. Sillä kaikissa meissä on virheitä, mutta myös ainutlaatuista upeutta. Uskon, että tämä eheyttää myös muita, sillä koen ainakin itse niin ystävieni seurassa. Vaikka itse saatamme nähdä joskus vain virheitämme, on eheyttävää kokea kuinka joku muu meidän kauneutemme näkee. Sisäisen ja ulkoisen. Oletko sinä sanonut ystävällesi kuinka kaunis ja ihana hän onkaan?

Me voimme muuttaa myös tunteitamme ja energiaamme. Me voimme kehittää itse itsellemme kiitollisuutta, rakkautta ja armoa. Väsyneenä tai matalissa energioissa musiikki on supernostattavaa tai vaikkapa hellivää! Tarvitsetko rentoutumista tai itsehellyyttä? Tarvitsetko puhtia ja energiaa? Musiikki rauhoittaa, rentouttaa, nostattaa energiaa, lohduttaa ja ilostuttaa. En oikein tiedä millaiseen olotilaan musiikista ei olisi apua! Sama on luonnossa oleskelun laita, ainakin itse tasoitun siellä superhelposti. Jos menen metsään ahdistuneena, en koskaan tule sieltä ahdistuneena pois. Mutta niin luonto kuin musiikkikin on vain apukeino, me emme tarvitse olotilan muuttamiseen mitään muuta kuin itsemme.


Yksi inhottavimpia asioita mitä ennen tiesin oli siivoaminen. Vihasin siivoamista ja aina siivotessani olin pahantuulinen. Toki välillä tulee siivottua myös tällaisessa olotilassa, enhän ole täydellinen todellakaan... mutta yhä useammin ajattelen siivoamista palveluksena.

Yhä useammin etenkin siivotessani kiitän siitä, että minulla on ihana koti mitä siivota, kauniita vaatteita mitä viikata, astioita jotka ovat likaisia koska minulla on ruokaa syötäväksi. Ja tiedättekö ne MUIDEN SOTKUT? Ne mitkä tosiaankin bongaa (koska omia sotkujansahan ei tietenkään näe samalla tavalla tai ainakaan minä en näe). Kiitän, että minulla on perhe ja kuinka ihanaa onkaan antaa heille kaunista ja hyvää siivoamalla myös heidän sotkujaan. Toki tämä on myös vastavuoroista ehkä se siksi on myös helppoa, toisin olisi jos yksin vastaisi kaikesta.

Siivoaminen on myös parhaimpia läsnäoloharjoituksia ikinä! Kun 100% keskittyy kiitollisuudella astianpesukoneen täyttämiseen, on se mitä parhainta läsnäoloa. Sillä liian usein meillä ajatukset vatvovat menneisyyttä tai tulevaa ja ainoa mikä oikeasti on olemassa, on tämä hetki.

Tällä viikolla Eating for Beautyssa käsitellään (taas) isoja juttuja. Teemme oikeastaan koko elämänmuutoksen perustavanlaatuista pohdintaa. Mietimme mitä oikeasti haluamme? Mihin haluamme sitoutua? Mitä haluamme saavuttaa? Ja etenkin MIKSI?

Siinäpä sitä on taas pohdittavaa... uskon tämän itselleni kolahtavan aika kovaa, sillä miksi haluaisin muutosta kun olen onnellinen itsessäni?

Rakkaudella
iive

tiistai 28. tammikuuta 2020

Sisäinen paha olo ei lähde syömällä

Otsikon lause on aika pysäyttävä. Tuon lauseen ilmoille lausui Tomi Kokko Terveyssummitissa, jonka puheenvuoro oli pitkästä aikaa pysäyttävin "terveys-skenessä".

Lähes koko ikäni olen pyrkinyt kontrolloimaan sisäistä pahaa oloani syömällä. Ennen käsittelin sitä syömällä sokeria ja herkkuja, yhdessä vaiheessa kontrolloin sitä syömällä mahdollisimman terveellisesti. Kun sairastuin fibroon, lakkasin syömästä lähes kokonaan. Se oli outoa jos mikä.

Sisäinen rakkaudettomuuden tunteeni, pelot, ahdistus, ihmissuhdeongelmat, elintapaongelmat... mikään näistä ei ratkennut syömällä yhtään minkään ruokavalion mukaan.


Sisäinen paha olo korjaantui kohtaamalla se olo, käsittelemällä sitä ja lopulta päästämällä irti. Vuosikausia pelkäsin sitä, väistin sitä, turrutin sen. Tein ihan mitä tahansa muuta ettei sitä olisi tarvinnut kohdata. Valvoin niin pitkään kunnes sammuin, koska en kyennyt kokemaan niitä tunteita itsessäni mitä yön pimeys ja hiljaisuus esille päästivät. Liian kamalia asioita.

Mukamas.

Se hetki kun aloin kohtaamaan tuon hetken. Sieluni äänen, pelot, möröt, ne kaikki ahdistuksen tunteet... eikä sitten tapahtunutkaan oikeastaan mitään.

Kyllä minä välillä itkin, välillä olin aivan täynnä sitä tuskaa, surua tai melankoliaa. Mutta se kesti aikansa ja loppui. Eikä tapahtunut loppujen lopuksi mitään. Se oli vain tunne, minkä koin ja päästin siitä irti.


Voisin kirjoittaa tähän kaiken sen paskan mitä olen elämässäni kokenut. En enää vain koe sille tarvetta. Olen käynyt ne läpi, ne eivät ole enää minua vaikka muiden tarinoita lukiessani tunnen hetken sen oman menneisyyteni itsessäni. Tänään kuuntelin Hanna Huttusen Terveyssummit-videota ulkona kävellessäni. Mietin Fibromyalgiaa ja kaikkea mitä koin sen kanssa. 2 vuotta ilman. 2 vuotta terveenä ilman kipua. Voi luoja että olen onnekas! Vai olenko? Vai oliko se onnekkuutta vai jotain muuta?

Fibroon palaan vieläkin toisinaan. Se on niin selkeä osoitus minulle siitä, miten itse voi vaikuttaa elämäänsä. Se on hyvä muistutus, jota muistellessani olen lähes tuskaisan kiitollinen.


Olen kirjaimellisesti aloittanut uuden elämän uutena ihmisenä. Elän sitä joka päivä. Uudessa elämässä olen kaunis, normaalipainoinen, terve ja rakastan itseäni. Minulla on ihana perhe, rakastava kumppani ja ystäviä. Päivät täyttyvät elämällä ja työllä joissa saan kokea elämäni merkitykselliseksi ja luovaksi.

En ole missi tai bikinimalli, reisissä on selluliittia koska olen unohtanut käyttää liukukuppejani, alavatsassa pömpöttää edelleen se sama löllö. Silti kun katson itseäni, olen kaunis. Olen kaunis koska olen minä. Koska jokainen meistä on kaunis. Minulla on itsessäni hyvä olla.


Viime viikolla olen testannut kaikenlaista. Miltä tuntuu syödä kakkua? Entäs banaani? Mistä ruuasta tulee hyvä olo ja mistä paha olo. Olen tehnyt tätä oikeastaan koko syksyn, ensin vähän varovaisesti keton jälkeen, nyt valmennuksen myötä hieman vain tietoisemmin. Kun ennen ajattelin olevani se tyyppi joka lihoo kilon vain katsomallakin suklaapatukkaa, niin nyt ei tapahdu mitään. Olen syönyt koko syksyn just niin kuin huvittaa ja painolle ei ole tapahtunut yhtään mitään.

Liika imellys maistuu suussa pahalle. Kuvan kakkupalan parasta antia olivat puolukat. Tätäkö tämä nyt oikeasti on? Toisaalta hieman hassukin tunne kun ne herkut mitkä ennen tyydyttivät sinut hurmioon... eivät nyt tunnu miltään. Eivät ne tunnu, koska sitä sisäistä hyvää oloa ne eivät oikeasti koskaan pysty ylittämään.

En ole ikinä kyennyt suhtautumaan herkkuihin välinpitämättömästi. On todella outoa tuumata, että ne eivät triggeröi minua enää. Ei ole herkkua, joka voittaisi sen tunnekokemuksen minkä olen itse itsessäni kyennyt saamaan.

Kahvi on oikeastaan tällä hetkellä ainoa herkkuni. Tovi sitten listaan kuului myös viini, mutta sain päin pläsiä ulkopuolelta sellaisen alkoholikokemuksen, että päätin senkin jutun olleen siinä. Ainakin isommissa määrin. Eilen Susanna pyysi valmennuksessa miettimään mistä meidän olisi vaikea luopua. Minulle se olisi ehdottomasti kahvi vaikka useita "kahvivalkaisuja" tehneenä tiedän pystyväni elämään ilman kahvia aivan mainiosti. Kysymys kuuluu haluanko minä? Vai haluanko pitää päivittäisessä elämässäni edes sen yhden ainoan ruokatriggerin, joka nostattaa minussa edes jonkinlaisia kiksejä? Vai pitäisikö meidän oikeasti pyrkiä neutraliuuteen tämänkin suhteen?

Syvä totuus asiassahan on se, että eihän se itse kahvi minussa mitään kiksejä edes herätä. Kahvin juominen on tapa, johon olen yhdistänyt itseäni hellivää toimintaa. Kahvikupin kanssa istahdetaan alas ja nautiskellaan olosta ja kiireettömyydestä. Kahvin kanssa ollaan läsnä, pysähdytään.


Tänään istuin alas ja pysähdyin vihermehun kanssa. En edes muista milloin olen mehustanut viimeksi? Ketolla kun mehujen puristelu oikeastaan jäi olemattomiin. Kun maistoin eilen tytön omenamehua ja se irvistytti makeudellaan, tuumasin, että ehkäpä voisin tosiaan taas mehustaa. Ei sinne mehuun ole pakko laittaa mitään hedelmiä jos ei tahdo, varsinkin kun makukokemus ei enää sitä vaadi. Muutaman siivu greippiä mehuun kyllä meni. Kovin makeaksi tuota greippiä kun ei voi sanoa. Muutoin pelkkää vihreää ja niin hyvää oli! Yes!



On tää elämä aikamoista. Hassua ja ihanaa. Ei tartte olla mitään muuta kuin on ja luoda elämästä just sellaista kun tahtoo sen olevan.

iive

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Uskotko muutokseen?

Olen työstänyt aivan todella paljon ajatusta siitä kuinka paljon me voidaan oikeasti muuttaa meidän elämässä kaikenlaista.

Minun maailmankuvani tai mikä lie se nyt onkaan perustuu pitkälti siihen, että henkisellä työskentelyllä voidaan vaikuttaa todella pitkälti siihen mitä meissä ja meidän ympärillämme tapahtuu. Joku nimittää sitä vetovoiman laiksi ehkäpä? Minä nimitän sitä luomiseksi. Lisäksi uskon, että on olemassa tietty kohtalo tai elämänpolku mitä me täällä kuljemme, että tietyt asiat tapahtuvat meille koska niiden kuuluu tapahtua. Sinänsä ristiriitaista, että uskon meidän pystyvän luomaan elämäämme mitä tahansa ja toisaalta en - koska elämänpolku.

Olen aivan super-super onnellinen ja kiitollinen siitä, että kun sairastuin, niin sain herätyksen henkiseen työskentelyyn, sekä motivaation tutkia myös toisenlaista elämäntapaa. Tätä nimitän elämänpolun tapahtumaksi. Minun piti saada sairastumisen kokemus, jotta voisin parantua. Olisin voinut saada myös sairastumisen kokemuksen ja elää sen kanssa koko elämän parantumatta.

Tuleva Eating for Beauty valmennus (sain kuulkaa linkin valmennusalustalle juuri - hui kuinka jännää!) on saanut minua pohtimaan myös sitä kuinka tätä luomista voisi käyttää myös tällaisessa asiassa. En tiedä kuuluuko elämänpolkuuni unelmavartalon saavuttamisen kokemus, mutta ajattelinpa kokeilla!

Aloin siis pohtia sitä, että olenko aivan oikeasti koskaan uskonut täydellisesti saavuttavani unelmavartaloa? Olen toki sitä tavoitellut ja siitä haaveillut, mutta ihan oikeasti ikinä en uskonut täydellisesti sen saavuttamiseen. Eipä ihme etten ole sitä siis myöskään saavuttanut.

Minulla on ollut niin vahvasti pyöreän tytön identiteetti, etten oikein vieläkään pysty ymmärtämään tähänkään mennessä pienentynyttä olemustani vaikka se on aivan 100% todellisesti totta. Olen jo jonkin aikaa kylläkin purkanut tuota identiteettiäni vastaamaan realistisempaa tilannetta ja siksi kai olen ollut entistä tyytyväisempi kehossani vaikkei minkäänlaisia ulkoisia muutoksia ole tapahtunut lähes puoleen vuoteen.

Nyt olen alkanut työskentelemään myös unelmavartaloni eteen tekemällä erilaisia mielikuvaharjoituksia. Kuten jo aiemmin kirjoitin, en ole lainkaan epätyytyväinen kehooni vaan pidän tätä taas yhden sortin ihmiskokeena. Olisiko mahdollista, että todellakin voisin saavuttaa jotain tällaista näin?

Minulla ei ole harmainta aavistustakaan E4Bn sisällöstä tätä kirjoittaessani, mutta kaiken sen sisältämän informaation lisäksi aion tässä ihmiskokeessa siis myös harjoitella erilaisin mielikuvin tavoitteeni saavuttamiseksi. Saattaahan olla että valmennuskin sisältää tällaista? Sen saan pian nähdä.

Sairaudesta parantumista harjoittelin käymällä läpi keholleni olevani terve. Tein siis meditaatio- ja kiitollisuusharjoituksia siten, että loin kehooni vahvan terveyden tunteen. Nyt aion tehdä samoja harjoituksia ja luoda kehooni terveyden lisäksi myös kauneutta ja tietynlaista ulkomuotoa. Käytännössä vakuutan itselleni, että olen jo tietyn näköinen ja kokoinen. Tietynlaisen ulkomuodon tavoitteleminen ei kuitenkaan koskaan tule ohittamaan sitä tosiasiaa, että haluan tuntea oloni myös hyväksi. Jos nämä asiat jollain lailla menisivät ristiin, olisi fakta se, että hyvinvointi jäisi ja ulkomuodon tavoittelu saisi jäädä. Piste.


Tunnen itseni terveeksi. Kehoni on jaksava ja elinvoimainen. Jaksan työskennellä ja liikkua. Kehoni palautuu päivän rasitteista, nukun öisin hyvää syvää unta ja herään aamuisin pirteänä. Olen kaunis ja hoikka. Lihakseni ovat voimakkaat ja joustavat. Rakastan kehoani ja sieluani. Minulla on hyvä, kaunis, hyvinvoiva olo.

Jotain tällaista olen fiilistellyt harjoitellessani. Välillä keskityn enemmän ulkonäköön, välillä vahvemmin terveyden ja jaksamisen fiiliksiin. Puhun itselleni niin, että nämä asiat ovat jo nyt totta, että ne ovat tosiasioita, että ne ovat tässä ja nyt eikä missään tulevaisuudessa. Ja jos mitään muuta ei tapahdu niin ainakin tästä tulee ihan hitsin hyvä olo henkisesti, että hukkaan ei mene missään tapauksessa.

Mitäpä luulette? Voisiko tällainen toimia vai onko tämä teistä ihan höpönlöpöä?
Uskotko, että voisit elämässäsi muuttaa mitä tahansa?

Rakkaudella 
iive

lauantai 30. marraskuuta 2019

Ihana inspiroiva elämä

Jotenkin hauskasti ajattelin, että kun työharjoittelu alkaa, niin jopas minulla sitten on aikaa! No - NOT!

Mutta ihanaa on ollut! Tänä syksynä olen kevyesti aloittanut uuden uran mm. Suomen suurimmilla hyvinvointimessuilla eli I Love Me-messuilla ja Suomen suurimmilla Kädentaitomessuilla Tampereella. Muutakin on tietysti tullut tehtyä ja uudet työkuviot tuntuvat aikas mukavalta. Onnistumisen kokemuksia voisin tuumia ❤️

Kaikista parasta on luovuus. Se, että saan olla luova, saan vaikuttaa, saan ideoida. Saan palautetta ja myös kiitosta sekä panostani on arvostettu. Kaikista suurin syy ammatinvaihdokselle oli nuo edellämainitut asiat, sillä vanhassa ammatissa tunsin olevani ilman näitä asioita.





Kaikista eniten olen iloinnut omasta jaksamisesta. Olen tehnyt asioita joista luulin etten voi tehdä niitä enää ikinä, että minusta ei enää koskaan olisi niihin. Olen tehnyt pitkiä messupäiviä - ja selvinnyt niistä ihan todella hyvävointisena. Olen ajanut autolla satoja kilometrejä - homma minkä luulin olevan mahdotonta!

Ruokavalio ei ole ollut parhaimmasta päästä kaiken tämän keskellä, sen tiedän. Olen pois ketoosista eli käytännössä kotona ketoruokaa menee, mutta reissussa on lähes pakkokin ollut joustaa. Loka-Marraskuu on ollut muutoinkin täynnä kaikenlaista illanistujaista, konserttia, pikkujouluja, isänpäivää, synttäreitä... toki tekosyitä, olisihan noissakin voinut tiukistella että ketoosi pysyy. En vain ole kokenut sitä tarpeelliseksi!

Paino on noussut muutaman kilon, mutta kaikki pienemmät vaatteet mahtuvat päälle hyvinkin edelleen ja nautin kehostani juuri tällaisena, vähän pehmeämpänä ❤️ ja jaksavana.

Tammikuussa aion käydä läpi Freetoxin uuden Eating For Beauty-valmennuksen eli E4B:n. Siinä yhdistyy oikeastaan kaikki se, mitä itse pidän ravinnossa tärkeänä. Luulen, että tästä tulee huikea juttu minulle ja monelle muulle ❤️

Seuraavat viikot ovat täynnä työharjoittelua - etätöitä - myymälän rakentamista - vuoroin kotona, vuoroin työreissussa. Miehen kanssa keskiviikkoisin läpsystä vaihto kotona (mutta onneksi viikonloput yhdessä!) Näyttöviikko ja arviointikeskustelu... Ja sitten tulee joulu ja LOMA ❤️ Laukku onkin pakattuna 24/7, täydennän sitä vain puhtailla vaatteilla välillä - ei sitä muutaman päivän kotona olemisen takia viitsi edes purkaa.

Että tämmöistä tämä ❤️ ihana inspiroiva elämä ❤️

Miten sinulla menee?

Rakkaudella iive

Fiilis kun kävelin vesisateessa kohti kolmatta messupäivää ja olin niin elossa!

perjantai 14. kesäkuuta 2019

LUONKOS - Öljypuhdistuskakut

 Yhteistyössä
Postaus ei sisällä affliatele-linkkejä

Sain testattavaksi LUONKOS öljypuhdistuskakkuja parisen viikkoa sitten ja olen kyllä aivan myyty! 
Mikä tuoksu, mikä fiilis, mikä kaikki! 

Ei ihme, että ohjeissa lukee - Raaka-aineet ovat myrkyttömiä, säilöntäaineettomia ja 100% luonnollisia mutta on tarkoitettu nautittavaksi ihollasi eikä syötäväksi - sillä onhan nämä niin ihania, että melkein tekisi mieli vähän maistaa.

Kun sain tuotteet, en oikeastaan edes tiennyt mitä ne ovat, joten lähdin tutustumaan kakkuihin ihan perusteellisesti.

Öljypuhdistuskakut ovat omaan makuuni aivan täydellinen tuote 

Helppo käyttää
Luonnolliset raaka-aineet, jotka puhdistavat ja hoitavat!
Koko tuotteessa on huomioitu ekologisuus!
Tuote on muoviton
Pakkauksessa on käytetty täysin uutta Kotkamillsin muovitonta ja biohajoavaa kartonkia



Kehitetty erityisesti kuivalle ja herkälle iholle Rebirth hoitaa erityisesti kuivaa ihoa ja poistaa meikit lempeän tehokkaasti ilman hankausta. Raakakaakao poistaa epäpuhtauksia ja kirkastaa ihoa.


Soveltuu käytettäväksi rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle Rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle suunniteltu Healing puhdistaa sekä hoitaa ihoa ja poistaa meikit lempeän tehokkaasti. Moringa on tehokas “ihon superfood” eli antioksidanttirikas raaka-aine joka hoitaa ja uudistaa ihoa.


Soveltuu kaikille ihotyypeille sekä hajusteallergisille
Kaikille ihotyypeille suunniteltu Radiant puhdistaa sekä hoitaa ihoa ja poistaa meikit lempeän tehokkaasti. Tyrni sisältää mm. B-, E-, ja C-vitamiineja jotka vahvistavat ihoa ja nopeuttavat sen elpymistä. Sheavoi hoitaa ja pehmentää ihoa tehden siitä joustavan jolloin se on vahvempi ulkoisia rasituksia vastaan.

Paras öljypuhdistuskakkujen ominaisuus on helppokäyttöisyys. Inhoan kertakaikkiaan veden ja kaikenmaailman meikinpoistoaineiden ja kasvovesien kanssa lutraamista. Se fiilis kun joudut kyyristelemään lavuaarin yllä ja hankaamaan vedellä kasvoista meikkejä sekä puhdistusainetta pois (samalla kun epätoivoisesti yrität pitää hiukset kuivana ja puhtaana)! 
Kakkujen kanssa tämä ikävistä ikävin kasvonhoitorutiini jää täysin pois!

Öljypuhdistuskakkua vain yksinkertaisesti hierotaan puhtaiden KUIVIEN käsien välissä ja sitten käsissä oleva öljy levitetään KUIVILLE kasvoille. Hierotaan kasvoja pyörivin liikkein kunnes meikki sekä lika irtoavat.

Ja sitten se ehkä paras osuus!

Kastele kasvosieni tai -liina lämpimällä vedellä ja pyyhi sillä kasvosi - AAH! Ei lutraamista! Ei kyyristelyä!

Tuotteita voi käyttää myös myös kasvonaamiona ja olenkin tehnyt tästä ihan uuden innovaation, sillä olen nimittäin yhdistänyt öljypuhdistuskakut ja Bellabacin kasvokupit - Aivan täydellistä!

Öljypuhdistuskakku hoitaa ja ravitsee ihoa - Bellabacin kasvokuppihieronta stimuloi verenkiertoa ja ihon uusiutumista. Kasvokuppihieronta auttaa myös ihon puhtaudessa, sillä se auttaa ihohuokosia puhdistumaan kertyneestä talista. Kaikista parasta on kuitenkin rennot kasvot! Itselläni on tapana jännittää kasvojen lihaksilla ja tähän kasvokupit on oiva apu! Ja mikä ettei jos se auttaa kasvoja pysymään nuorekkaina ja puhtaina - niin kyllä kiitos kelpaa, sillä jossain vaiheessa se ikääntyminen minullekin iskee.

Öljypuhdistuksen jälkeen kasvot eivät tunnu juurikaan tarvitsevan myöskään kovin kummoistakaan kosteutusta. Olen käyttänyt lähinnä UOGA UOGAn Essence seerumia (hyaluronihappoa) sekä kevyttä kasvovoidetta.


Yksi asia luonnonkosmetiikassa yleisesti on myös aivan ihanaa, sillä toisin kuin markettikosmetiikka tai ns. tavallinen kemiallinen kosmetiikka - Luonnonkosmetiikka ei kirvele, se ei ole aiheuttanut kertaakaan allergisia reaktioita, en ole saanut myöskään minkäänlaisia hengitysvaikeuksia tai päänsärkyjä kokeilemistani luonnonkosmetiikkatuotteista. Tämä on asia, jota arvostan todella paljon! On edelleen yhtä hämmästyttävää ja mahtavaa kuinka 36 vuoden jälkeen elämä voi tuoksua joltain!

Luonkosin öljypuhdistuskakut tuoksuvat myös aivan upealle, joten jos olet superherkkä, suosittelen valitsemaan Radiantin. 
Radiant kyllä tuoksuu hieman makoisalle, mutta siihen ei ole lisätty lainkaan eteerisiä öljyjä tuoksujen vuoksi vaan tuoksu syntyy täysin vain raaka-aineiden tuoksuista. 
Jos et tällaisista ongelmista kärsi - niin onhan tuo Rebirth vaan aivan huumaavan tuoksuinen ja tuntuinen! Pala pelkkää luksusta!

Omaa suosikkiani on vaikea valita. Ehkäpä pidemmän käytön jälkeen näistä valikoituu jokin parhaaksi - nyt olen käyttänyt tuotteita oikeastaan fiiliksen mukaan - mikä nyt on vain tuntunut hyvältä juuri siihen hetkeen, mutta täydellisiin hemmotteluhetkiin valinta on ilmiselvä - Rebirth!

Rakkaudella
iive

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Tuorekosmetiikkaa kasvoille - ihon ihan uusi elämä!

~ Kaupallinen yhteistyö ~
~ Tuotteet saatu testattavaksi Freetox.fi ~
~ Ei sisällä affiliate-linkkejä ~

Tiedättekö, että vielä puoli vuotta sitten en ollut koskaan omistanut yhtäkään kasvovoidepurkkia! Siihen asti olin mennyt perusvoiteella ja kortisonilla, niillä aineilla mitä minulle oli atooppisen ihottuman hoitoon määrätty. Näillä kasvot oli jotenkin ihan ok, ei kauhean hyvä ja meikkiä ei oikein voinut käyttää tai jos käytti niin seurauksena oli tulehdusta iholla, punoitusta, kiristystä, kirvelyä, kuumotusta, sietämätöntä kutinaa ja finnejä.

Apteekista saatavien perusvoiteiden kanssa oli myös yksi paha ongelma. Tulin nimittäin niille allergiseksi yksi toisensa jälkeen. Ensin rasvan kanssa iho oli ihan ok, mutta pikkuhiljaa voide ei enää auttanut tai se rupesi jopa aiheuttamaan ihan allergisia oireita. Tämän vuoksi aloinkin reilu vuosi sitten testata luonnonkosmetiikkaa olevia voiteita keholle. Ensimmäinen testaamani voide oli Laveran ja voi luoja miten se oli ihanaa! Sain jopa tuoksua jollekin! Lavera tuntui aluksi käyvän myös kasvojen iholle ihan ok.

Sitten lopetin e-pillerit ja syksyllä Espanjan reissun jälkeen iho-ongelmat oikein räjähtivät päälle. Kasvojen iho oli ihan tukossa. Pinnalta iho oli kuiva ja mikään kuona/epäpuhtaus ei päässyt läpi. Ihon pintakerroksen alla tali paakkuuntui koviksi pieniksi kutiseviksi näppylöiksi ja mustapäitä alkoi ilmaantua kasvoille kohtiin missä niitä koskaan ei ollut. Koitin tilanteen helpottamiseksi useita apteekista saatavia kasvovoiteita. Ongelma vain paheni ja voidetta levittäessä ihoa kirveli ja kuumotti. Jos laitoin rasvaa tuli finnejä ja jos en laittanut rasvaa iho oli kuiva ja tali jäi ihon sisään. Ongelma ei myöskään koskenut pelkästään kasvoja vaan myös kaulaa, niskaa ja decoltee-aluetta.

Kevättalvella innostuin tilaamaan Freetox-kaupasta vartalolle tarkoitettavat Bellabacin hierontakupit ja testiin Uoga Uoga-merkkistä tuorekosmetiikkaa keholle - vartalovoidetta ja vartalokuorintaa. Ja tiedättekö, kun elämä on tuoksunut 36 vuotta perusrasvalle ja kortisonille... perusvoiteella piti jopa pestä itsensä... niin olihan tuollainen aivan mielettömän ihanan tuoksuinen setti jotain ihan älyttömän upeaa. Ei kiristänyt, polttanut, kutittanut, kirvellyt eikä myöskään sattunut päähän tai ottanut henkeen niin kuin kaupasta saatavat kemiallisia tuoksuja sisältävät tuotteet tekevät.


Kun sain tilaisuuden alkaa testaamaan Uoga Uogan tuorekosmetiikkaa kasvoille, niin olin aivan superinnoissani ja testaamisen jälkeen... no, ei mulla ole vaan sanoja näille ❤️ Ensimmäistä kertaa ikinä mun kasvojen iho tuntuu ihan ihanalta. Olen niin onnellinen.

Yritinkin etsiä kuvia siitä millaisen muutoksen iho on kokenut. Ei kaikki ole kuukaudessa tietenkään parantunut. Kasvoissa on edelleen punoitusta ja arpia finnien jäljiltä, mutta yhtään aktiivista finniä ei ole. En muista milloin olisi tällainen tilanne ollut, koskaan?


Tässä kuvassa olen meikin kanssa. Etenkin otsan ihonalaiset pikkupaukamat näkyvät meikinkin alta tosi selkeästi. Iho on myös kuiva ja hilseilevä ja meikkivoide asettuu kasvoille ihan kamalan näköisenä.

Kuva ilman meikkiä. Tässä kuvassa näkyy taas erityisesti ihon punaisen tulehtunut väri ja kirvelevyys.


Aloitin testaamisen Uoga Uogan sarjalla, joka sopii erityisesti epäpuhtaalle iholle. Kasvojen puhdistukseen käytän My Best Friendiä, joka sisältää paljon etenkin ihoa rauhoittavia ja puhdistavia ainesosia. Ohjeistuksessa kehoitetaan välttämään silmien aluetta, mutta itselleni tämä on sopinut kyllä myös ihan silmämeikinkin poispesemiseen. Eikä ole ärsyttänyt millään lailla, pikemminkin rauhoittanut.

I am no Sweetie on sarjan kosteusvoide, joka on kevyt mutta kosteuttava ja Happy Rocket - täsmäisku finneille, aivan mielettömän kätevä roll-on, joka tuoksuu aivan mielettömän hyvälle (tunnustan, laitan tätä tuoksun vuoksi ihan muuten vaan...)

Kaikissa näissä on teho-aineena teepuu. Sen tuoksu ei kuitenkaan ole mitenkään päällekäyvä. Teepuun tuoksun kyllä tunnistaa, muttei se jää iholle haisemaan.

Ja tältä iho näyttää nyt. Ei punoitusta, kirvelyä, ei finnejä!


Olen kokeillut myös Uoga Uogan vedetöntä puhdistusjauhetta kasvonaamion tapaan sekoittamalla sen oliiviöljyyn. Tämä combo on ainakin ihan mieletön super-kosteuttaja iholle! Go Nuts on hellävarainen kasvokuorinta. Kaikki kokeilemani tuotteet ovat olleet iholla ihanan tuntuisia eivätkä ole aiheuttaneet minkäänlaisia allergisia reaktioita.


Nyt kun iho on rauhoittunut, on seuraavaksi vuorossa Intensive Care Line-sarja. Testaan sarjan seerumia, päivävoidetta ja eliksiiriä. Tässä sarjassa miellyttää etenkin pakkaukset (lasia) ja se, että niillä on premium-kosmetiikan fiilis (mutta hinta on kaikille sopiva).
Intensive Care Line-sarja sopii etenkin ikääntyvälle ja väsyneelle iholle. Sarjan tuotteet sisältävät mm. hyaluronihappoa ja phytosteroleja, jotka kiihdyttävät ihon uusiutumisprosesseja. Uoga Uogan yksi lempiraaka-aineista on karpaloöljy, joka sisältää saman määrän omega 3 ja omega 6 rasvahappoja. Karpaloöljyn rasvahapot ja E-vitamiini on tärkeä raaka-aine ihon toimintojen ylläpitämisessä sekä jättää iholle silkkisen tunnun.
Näistä tuotteista jää iholle todellakin silkkinen tuntu. En ole tällaista kokenut iholla koskaan. Ehkä tunne on tuttu sellaiselle, jolla on ollut aina hyvä iho ja kaikki tuotteet sopii, mutta minulle tämä tunne on ihan uutta. Ensimmäistä kertaa uskon, että minullakin voi olla joku päivä kaunis, terve ja hyvinvoiva iho!

idkuva

Täytyy myös muistaa se, että olen ollut jo kohta 3kk ketogeenisella ruokavaliolla. Uskon, että rasvojen lisäämisellä ruokavalioon on ollut iso merkitys. Iho saa nyt ravintoa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Jos sinua kiinnostaa ilmainen Ketogeeninen Paastovalmennus, niin täältä löydät Freetox Ketopowerin ohjeet ❤️

Tänäkin aamuna pääsin nauttimaan ihanasta auringosta pirteänä luontopolulla sohvalla torkkumisen ja sarjamaratonin sijaan. Täytyy sanoa, että tämä energinen fiilis on ❤️❤️❤️

Rakkaudella
iive