lauantai 30. marraskuuta 2019

Ihana inspiroiva elämä

Jotenkin hauskasti ajattelin, että kun työharjoittelu alkaa, niin jopas minulla sitten on aikaa! No - NOT!

Mutta ihanaa on ollut! Tänä syksynä olen kevyesti aloittanut uuden uran mm. Suomen suurimmilla hyvinvointimessuilla eli I Love Me-messuilla ja Suomen suurimmilla Kädentaitomessuilla Tampereella. Muutakin on tietysti tullut tehtyä ja uudet työkuviot tuntuvat aikas mukavalta. Onnistumisen kokemuksia voisin tuumia ❤️

Kaikista parasta on luovuus. Se, että saan olla luova, saan vaikuttaa, saan ideoida. Saan palautetta ja myös kiitosta sekä panostani on arvostettu. Kaikista suurin syy ammatinvaihdokselle oli nuo edellämainitut asiat, sillä vanhassa ammatissa tunsin olevani ilman näitä asioita.





Kaikista eniten olen iloinnut omasta jaksamisesta. Olen tehnyt asioita joista luulin etten voi tehdä niitä enää ikinä, että minusta ei enää koskaan olisi niihin. Olen tehnyt pitkiä messupäiviä - ja selvinnyt niistä ihan todella hyvävointisena. Olen ajanut autolla satoja kilometrejä - homma minkä luulin olevan mahdotonta!

Ruokavalio ei ole ollut parhaimmasta päästä kaiken tämän keskellä, sen tiedän. Olen pois ketoosista eli käytännössä kotona ketoruokaa menee, mutta reissussa on lähes pakkokin ollut joustaa. Loka-Marraskuu on ollut muutoinkin täynnä kaikenlaista illanistujaista, konserttia, pikkujouluja, isänpäivää, synttäreitä... toki tekosyitä, olisihan noissakin voinut tiukistella että ketoosi pysyy. En vain ole kokenut sitä tarpeelliseksi!

Paino on noussut muutaman kilon, mutta kaikki pienemmät vaatteet mahtuvat päälle hyvinkin edelleen ja nautin kehostani juuri tällaisena, vähän pehmeämpänä ❤️ ja jaksavana.

Tammikuussa aion käydä läpi Freetoxin uuden Eating For Beauty-valmennuksen eli E4B:n. Siinä yhdistyy oikeastaan kaikki se, mitä itse pidän ravinnossa tärkeänä. Luulen, että tästä tulee huikea juttu minulle ja monelle muulle ❤️

Seuraavat viikot ovat täynnä työharjoittelua - etätöitä - myymälän rakentamista - vuoroin kotona, vuoroin työreissussa. Miehen kanssa keskiviikkoisin läpsystä vaihto kotona (mutta onneksi viikonloput yhdessä!) Näyttöviikko ja arviointikeskustelu... Ja sitten tulee joulu ja LOMA ❤️ Laukku onkin pakattuna 24/7, täydennän sitä vain puhtailla vaatteilla välillä - ei sitä muutaman päivän kotona olemisen takia viitsi edes purkaa.

Että tämmöistä tämä ❤️ ihana inspiroiva elämä ❤️

Miten sinulla menee?

Rakkaudella iive

Fiilis kun kävelin vesisateessa kohti kolmatta messupäivää ja olin niin elossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos :)