Usko unelmiisi - loppu jojoilulle ja sokerikoukulle

En oikeastaan edes tajunnut ennen eilistä, että nyt vaihtuu vuosikymmen. Kauheasti ihmiset jakoivat somessa vuosikymmenpäivityksiä joita oli kyllä hauska katsella. Aloin itsekin miettiä vähän pidemmälle. Mitä viime vuosikymmen elämääni toi?

Blogi on nyt 9 vuotias. Projekti Voimaa iive! on sen sijaan tasan 10 vuotias. 2009 elokuussa syntyi ihana tytär ja kevät-talvella 2010 tajusin, että en halua siirtää omia syömisongelmiani saati muuta lapselleni. Tosin tässä en ehkä onnistunut, mutta kaikkeni olen yrittänyt kuitenkin ja eihän tämä ole mitenkään loppunut, elämää eletään koko ajan eteenpäin. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Viimeiset 10 vuotta on eletty vauva-arkea, taapero-arkea, päiväkotiarkea ja lopulta meidän perheessämme olikin jo aika itsenäinen koululainen 10vee. Tästä huomaa parhaiten ajan kulumisen.

Minussa on myös tapahtunut isoja, isoja asioita.

Se entinen minä eli todella epäterveellisesti. Pepsi Maxia, tupakkaa, roskaruokaa jne. Ahmimishäiriö, sokeririippuvuus, itseinho ja ahdistuneisuus hallitsivat elämää hyvin pitkälle. Viime vuosikymmen on ollut parantumista, kuntoutumista, repsahduksia ja taas tsemppaamista. Parantumista ahmimishäiriöstä, aivolisäkekasvaimesta, masennuksesta, burn outista ja fibromyalgiasta...

2010 Wakey, wakey up! Pitäiskö tehdä jotain? Liian monta Pepsi Maxia, liian paljon Fazerin Sinistä.

Pikkuhiljaa vaunulenkkien, terveellisemmän ruuan ja sokerista irrottautumisen myötä aloin päästä jyvälle asioista. Yksi isoimmista asioista on ollut oppia nauttimaan liikunnasta. Liikunta voi olla mukavaa, siinä ei tarvitse kilpailla ketään vastaan jotta se olisi liikuntaa. Liikkua voi metsässä, salilla, uimassa, kotona, oikeastaan ihan missä vain ja lähestulkoon kaikenlainen liikkuminen on vaan hyvästä. Kun sen tekee "järki päässä". Minulla sitä järkeä ei sitten aina ollut.

Eikä aikaakaan kun ne raskauden jälkeiset +30kg oli pudotettu, mutta sitten taas lihottu, laihduttu, lihottu, laihduttu, lihottu ja laihduttu. Ehkä hieman normeista poiketen erona on ollut onneksi kuitenkin se, että joka kerta olen lihonut vähän vähemmän kuin aiemmin. Rasitteena oli kyllä myös yksi kappale aivolisäkekasvain, joka aiheutti kehoon vaihdevuodet, stoppaamalla lähes täysin estrogeenin tuotannon sekä vaikuttaen myös muutoin koko kehon hormonitasapainoon.

Olen laihduttanut Kiloklubissa, painonvartioissa, Jutan superdieetissä, vai mikähän se ihan ensimmäinen olikaan??? Muistatteko? Olen ollut kaalisoppadieetillä, sairaaladieetillä, Nutrilet-kuurilla... ja sitten lopulta neljän vuoden salitreenien jälkeen päädyin 2014 Fitfarmin Bikini Challengeen. Ikinä en ole ollut niin hyvässä ja lopulta niin paskassa kunnossa. Tuossa valmennuksessa kiteytyi lähes kaikki ongelmani. Perfektionismi, syömishäiriö, armottomuus sekä kykenettömyys rakastaa itseään yhdistettynä tiukkoihin treeneihin ja todella tiukkaan ruokavalioon...

Fibromyalgia

Fibromyalgian myötä jouduin kohtaamaan jo toisen kerran ajatukset vakavasta sairastumisesta ja kuoleman mahdollisuudesta. Kun olin nuori aikuinen, elin vuosia keskellä masennusta, ahdistusta ja epätoivoa. Silloin halusin vain kuolla, päästä pois kaikesta, nyt en halunnut mitään muuta niin paljon kuin elää. Edellisen kerran olin kokenut kaiken pari vuotta aiemmin kun aivolisäkekasvainta tutkittiin. Kummassakin tapauksessa diagnoosi oli lopulta helpotus. Molemmat olisivat voineet olla jotain ihan muuta, jotain täysin parantumatonta.

Nyt ajattelen etenkin fibromyalgiaa universumin lekana. Se pysäytti minut totaalisesti ja avasi elämääni sellaisen oven, jonka olin kieltänyt. Fibromyalgian kohdatessani löysin paljon apua uskosta ja henkisyydestä. Kaipa minua voi jonkinnäköiseksi luonnonusko-new age-hörhöksikin nykyään kutsua, tämän määritteleminen on niin vaikeaa, mutta tämä on kuitenkin antanut elämääni niin paljon. Oikeastaan tämän jälkeen kaikki oli lopulta toisin. Paljon, paljon paremmin. Pimeyden ja ahdistuksen sijaan elämääni alkoi johdattamaan rakkaus ja valo.

Fibromyalgian myötä tiukat treenit loppuivat. Alkoivat loputtomat kävelyt metsässä ja rauhallisuus. Tutustuminen itseensä ja ympäröivään maailmaan. Tärkeintä ei ollut enää se miltä näyttää vaan miltä tuntuu.

Vuodet ovat olleet täynnä kuntoutumista. Lapsiperhe-arki, kolmivuorotyö ja siihen perään kaikki vapaa-aika kuntouttamista. Pääsin melko pian ihan viimeisille Kelan järjestämälle Fibromyalgian sopeutumisvalmennus-kurssille ja siellä heräsi tietynlainen taistelutahto. En koskaan ole ollut niin kipeä ja huonovointinen kuin silloin. Löysin vaihtoehtoiset hoitomuodot, koska joka ikinen lääkäri nosti kohdallani kädet pystyyn. Ei heillä ollut lääkettä kipuuni. Minun piti siis valita sopeutua kipuuni tai yrittää edes tehdä jotain. Seistä vaikka tunti päivässä päällään jos se auttaisi. Päätin kokeilla ihan kaiken.

Oikeastaan yllättävän pian kipu heltisi. En oikeastaan voinut uskoa sitä. Lopulta palasin salillekin ja treeneihin, iloitsin niistä reilun puoli vuotta kunnes tajusin että ei. En saanut nautintoa enää treenaamisesta eikä kehoni ollut vieläkään siinä kunnossa että se olisi ollut keholleni eheyttävää toimintaa. Salitreenit veivät parantumistani takapakkia.

Ne mitkä veivät parantumistani eteenpäin oli puhdas ja ravinteikas ruokavalio sekä henkiset asiat. Freetoxaajista löysin muita samanhenkisiä terveydestä kiinnostuneita ihmisiä ja lähipiiriin alkoi ilmestyä henkisyydestä kiinnostuneita. Minulla yksinäisellä alkoi olla ystäviä niin netissä kuin oikeassakin elämässä. Sellaisia ihmisiä, jotka jakoivat samanlaisen sielunmaiseman ja elämäntyylin, jotka ymmärsivät minua, joille ei tarvinnut selitellä, joille minä kelpasin minuna. En ollut heille liikaa. Se on ollut huiman eheyttävää kaikkien kiusaamisvuosien jälkeen.

Vuosikymmenen yksi isoimmista jutuista oli myös työ. Löysin unelmien työpaikan kehitysvammaisten ohjaajana, sain nauttia siitä monta vuotta aivan huipussa tiimissä ja lopulta menetin sen. Kilpailuttamisen jälkeen jäin yksin uuteen tiimiin, johon en koskaan sopeutunut. Sain burn outin ja sairastuin vakava-asteiseen epätyypilliseen masennukseen.

Kolilla 2017 tajusin, että tämän on myös muututtava. Minä en voi tehdä asioita vastoin omia arvojani. Se söi minua sisältä niin pahasti. Eikä se ollut pelkästään työyksikköni ongelma. Tajusin, että virallisterveellisessä työympäristössä työskentely ei ollut enää minun juttuni. En voinut olla siellä enää se kuka oikeasti olen. En voinut työskennellä siellä enää täydestä rakkaudesta. Tiesin voivani tehdä niin paljon enemmän, mutta en voinut.

Kesällä 2018 päädyin sattumalta mukaan avustajaksi Ravintoremontti-kiertueelle. Päädyin myös LIFW valmennukseen. Valmennus ei sinänsä tuonut elämään uutta tietoa. Aikalailla ravintoasiat olivat jo valmennuksen mukaisessa kondiksessa. Ajattelin, että viimeinkin olisi aika aloittaa treenit, mutta valmennuksesta tulikin treenaamisen sijaan todella iso henkinen matka.

Valmennuksen Facebook-ryhmässä sain viimein myös muille näytettyä oman sisäisen varmuuteni. Sanani tulivat näppäimistöltä ulos rakkaudella. Osasin tsempata ja lohduttaa ihmisiä niin, että vasta aivan juuri minulle kerrottiin, että minut muistetaan ryhmästä vieläkin. Sain tsempparipalkinnon ja se tuntui aivan mielettömän hyvältä. Ei itse palkinnon vuoksi vaan siksi, että olin viimein alkanut löytää omaa ääntäni. Muut alkoivat nähdä minut sellaisena kuin koin olevani sisäisesti. Ne muita torjuvat muurit olivat alkaneet murtua. Olen uskaltanut viimein paljastaa itseni sieltä muurien takaa. Muurit suojelivat minua kauan, mutta ne myös vääristivät kaiken.

2018 vuosi oli myös ensimmäinen täysi vuosi ilman Fibromyalgiakipua. Oivallukseni siitä, että koska kukaan ei tiedä mistä Fibromyalgia johtuu, ei kukaan voi myöskään 100% sanoa etteikö siitä voisi parantua.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että jos palaisin vanhoihin toimintatapoihini - Armottomuuteen, rakkaudettomuuteen, itsensä ruoskimiseen, perfektionismiin, itsensä ja kehonsa kuuntelemattomuuteen... kaikki tämä yhdistettynä huonoon ruokavalioon. Aivan taatusti Fibromyalgia palaisi.

2018 syksyllä päädyin I Love Me-messuille. Tapasin ensimmäistä kertaa oikeasti ihanan Freetoxaajien Susannan, joka oli ollut koko vuoden iso inspiraation lähteeni tai oikeastaan Freetoxaajat ovat kulkeneet mukanani sen alkamisesta asti v.2016. Noilla messuilla ymmärsin viimeistään sen, että minä haluan myös työkseni tehdä jotain muuta. Luonnollinen terveys ja kauneus, se voisi olla minun juttuni.

Päädyin myös Ilkka Koppelomäen Saa Mitä Haluat luennolle ja kirjan ostamisen jälkeen myös verkkokurssille. Nuo messut olivat minulle se iso POW - tätä minä haluan saada ja minähän aioin todellakin Saada mitä haluan.

2019 on ollut huima matka. 2019 on ollut yksi elämäni parhaita vuosia. Taas yksi vuosi ilman kipua. Asiat ovat entisestään hioutuneet. Työpaikasta luopuminen oli iso juttu vaikka se oli tasan sitä mitä halusin, teetti se runsaasti työtä henkisesti. Olisin itse toivonut vaan vaihtavani työpaikkaa, mutta tämä reitti minun täytyi kulkea toivomusteni "vastaisesti". Minut irtisanottiin terveydellisin perustein eikä todellakaan mitenkään "rakkaudella". Toisaalta se oli vain viimeinen silaus sille, että paluuta vanhaan ei todellakaan ole. Tämä toisaalta mahdollisti sen, että pääsin opiskelemaan uutta ammattia rahallisesti turvattuna, joten olihan se nyt sen henkisen "kärsimyksen" väärti sitten kuitenkin.

2019 oli myös pitkälti Ketoa. Ketopowerilla terveyteni meni huimasti parempaan suuntaan. En oikeastaan tehnyt muuta kuin söin hurjan hyvin. Olen koko vuoden saanut kokemuksia kuinka jaksan taas. Asiat joita luulin etten enää kykenisi niihin. Niitä ei ole enää olemassa.

Tietenkin nautin paljon siitä miltä aloin näyttämään myös ulkoisesti, mutta kaikista eniten olen nauttinut siitä miltä minusta tuntuu sisäisesti. Sisälläni on viimein ollut rauhaa, rakkautta ja hyväksyntää. Asiat eivät enää ahdista niin kuin ennen. Olen katsonut elämän myötä syvälle sisäiseen pimeyteeni, kohdannut kuoleman, kohdannut varjot. Ei siellä ole mitään enää mitä minun pitäisi paeta tai lakaista maton alle. Voin elää rauhassa ja rakkaudella.

Vuosi niistä herättävistä I Love Me-messuista ja vuonna 2019 minä olin töissä niillä messuilla! Ihan uskomatonta! Siis minä! Kaikki toiveeni olivat toteutuneet. Minä olin terve ja jaksoin sekä pystyin taas tekemään asioita, minulla on upea ja rakas perhe ja intohimoinen suhde puolisoon. Minun puolisoni, rakkaimpani odotti 15 vuotta, että voisi rakastaa minua, uskoi ja näki minut kauniina, sellaisena kuin olen ja vasta nyt minä pystyin ottamaan kaiken sen vastaan...

Minulla on myös paljon uskomattoman ihania ystäviä, minä saan tehdä luovia asioita, saan tehdä työkseni sellaista mihin itse 100% uskon ja ennen kaikkea minä saan olla sitä mitä olen.

Joten vuosikymmen 2020 odotan sinua siis ilolla ja innostuksella.

Sisälläni asuu sellainen vapaus ja rakkaus mitä en ole koskaan aiemmin kokenut.

En ole enää minkään vanki tai pakotettavissa. Ei tarvitse pelätä, ahdistua tai juosta karkuun.

Toki elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista tai oikeastaan se on juurikin sitä, sillä ruusuissa on ne piikit, mutta paeta, piiloutua muurien taakse. Sitä ei enää tarvitse tehdä.

2020 tuo ensimmäisenä mukanaan uuden Eating for Beauty valmennuksen. (En saa linkistä rahallista hyötyä, mutta olen harjoittelijana valmennusta järjestävässä yrityksessä.) Minulla ei ole sinänsä mitään "syytä" miksi minun pitäisi osallistua valmennukseen. Minussa ei ole mitään vikaa mitä minä haluaisin korjata. Olen täysin tyytyväinen siihen millainen kehoni on vaikka minulla tosiaankin voisi olla se "viimeiset 5kg pudotettavana" ne lähtevät jos lähtevät. Tiedän kuitenkin, että terveyteni voisi toimia vieläkin hitusen paremmin ja siihen uskon tästä olevan hyötyä. Erityisesti uskon, että E4B on etenkin henkinen matka taas hieman pidemmälle. Hieman enemmän taas sitä valoa ja rakkautta.

Sitä samaa toivon myös sinulle

Rakkaudella iive ♡

Ihana inspiroiva elämä

Jotenkin hauskasti ajattelin, että kun työharjoittelu alkaa, niin jopas minulla sitten on aikaa! No - NOT!

Mutta ihanaa on ollut! Tänä syksynä olen kevyesti aloittanut uuden uran mm. Suomen suurimmilla hyvinvointimessuilla eli I Love Me-messuilla ja Suomen suurimmilla Kädentaitomessuilla Tampereella. Muutakin on tietysti tullut tehtyä ja uudet työkuviot tuntuvat aikas mukavalta. Onnistumisen kokemuksia voisin tuumia ❤️

Kaikista parasta on luovuus. Se, että saan olla luova, saan vaikuttaa, saan ideoida. Saan palautetta ja myös kiitosta sekä panostani on arvostettu. Kaikista suurin syy ammatinvaihdokselle oli nuo edellämainitut asiat, sillä vanhassa ammatissa tunsin olevani ilman näitä asioita.

Kaikista eniten olen iloinnut omasta jaksamisesta. Olen tehnyt asioita joista luulin etten voi tehdä niitä enää ikinä, että minusta ei enää koskaan olisi niihin. Olen tehnyt pitkiä messupäiviä - ja selvinnyt niistä ihan todella hyvävointisena. Olen ajanut autolla satoja kilometrejä - homma minkä luulin olevan mahdotonta!

Ruokavalio ei ole ollut parhaimmasta päästä kaiken tämän keskellä, sen tiedän. Olen pois ketoosista eli käytännössä kotona ketoruokaa menee, mutta reissussa on lähes pakkokin ollut joustaa. Loka-Marraskuu on ollut muutoinkin täynnä kaikenlaista illanistujaista, konserttia, pikkujouluja, isänpäivää, synttäreitä... toki tekosyitä, olisihan noissakin voinut tiukistella että ketoosi pysyy. En vain ole kokenut sitä tarpeelliseksi!

Paino on noussut muutaman kilon, mutta kaikki pienemmät vaatteet mahtuvat päälle hyvinkin edelleen ja nautin kehostani juuri tällaisena, vähän pehmeämpänä ❤️ ja jaksavana.

Tammikuussa aion käydä läpi Freetoxin uuden Eating For Beauty-valmennuksen eli E4B:n. Siinä yhdistyy oikeastaan kaikki se, mitä itse pidän ravinnossa tärkeänä. Luulen, että tästä tulee huikea juttu minulle ja monelle muulle ❤️

Seuraavat viikot ovat täynnä työharjoittelua - etätöitä - myymälän rakentamista - vuoroin kotona, vuoroin työreissussa. Miehen kanssa keskiviikkoisin läpsystä vaihto kotona (mutta onneksi viikonloput yhdessä!) Näyttöviikko ja arviointikeskustelu... Ja sitten tulee joulu ja LOMA ❤️ Laukku onkin pakattuna 24/7, täydennän sitä vain puhtailla vaatteilla välillä - ei sitä muutaman päivän kotona olemisen takia viitsi edes purkaa.

Että tämmöistä tämä ❤️ ihana inspiroiva elämä ❤️

Miten sinulla menee?

Rakkaudella iive

Fiilis kun kävelin vesisateessa kohti kolmatta messupäivää ja olin niin elossa!

Uskaltaisitko saada mitä haluat?

Oisko jotain kerrottavaa? No ois, ois niin paljon, että pää melkein posahtaa... tai ei ehkä pää vaan mun sydän.

Viime aikoina elämä on ollut niin täynnä intohimoa ja aivan mielettömiä kokemuksia! Toisaalta kun suhtautuu intohimoisesti ja kiitollisuudella lähes kaikkeen (kyllä myös niihin paskoihin hetkiin tai itseasiassa ERITYISESTI niihin) niin ei ihme, että elämä tuntuu pakahduttavan ihanalta.

Viime keväänä ostin itselleni jossain ihmeen aivokatkoksessa lipun Saa Mitä Haluat-valmennusviikonloppuun Tampereelle (ja joo eihän se mikään aivokatkos ollut vaan intuitio!) ja lauantai-aamuna istuin siis aamuvarhaisella bussissa kohti Tamperetta.

Mietin, että miksi olen valmennukseen menossa? Kaikkihan on aivan hyvin, siis oikeastaan loistavasti! Mihin ihmeeseen siis tarvitsisin valmennusta?

 Tänään piti balansoida itsensä ja hypätä järveen pipo päässä!

Viime aikojen teema onkin ollut hyvin vahvasti intuition seuraaminen. Olen luonteeltanikin aika impulsiivinen, mutta nyt ollaan tämän suhteen menty jotenkin eksponentiaalisella meiningillä. Eräässä hetkessä saan jonkin ajatuksen, tunteen, aikomuksen ja hups! Kohta sitä ollaan toteuttamassa aivan täysillä.

Missä on se vatvoja? Jännääjä? Missä on se minä joka ei jaksa eikä pysty?

Sitä ei ole enää olemassa!

Viikonloppu oli täynnä innostusta, naurua ja minusta tuli virallinen laudanhalkaisija! Nauroin, pompin, huusin ja puhuin täysin tuntemattomille ihmisille. En usko että näin tulisi toimia joka päivä, mutta joskus on kyllä hyvä vähän revitellä, viedä itseään epämukavuusalueille, vaikka olenkin aika rempseä ja räväkkä tyyppi noin niin kuin muutoinkin.

Uskon, että moni sai valmennusviikonlopusta aivan huikeaa innostusta ja etenkin työkaluja oman unelmiensa elämän toteuttamiseen. Niin minäkin sain vaikka olenkin ehkä aika pitkällä jo muutoinkin näiden asioiden kanssa. Mielenhallinta, uskomuksien voima ja erilaiset itsensä kehittämisen metodit on elämässäni arkipäivää, mutta aina on hyvästä kun joku vähän muistuttaa tai ravistelee sieltä omasta laatikosta pihalle.

Eikä siitä nyt niin kauan ole kun itse olin siellä montussa. Olin sairas, masentunut, burn outissa, en viihtynyt työssäni, perheessä oli ongelmia eikä se parisuhdekaan niin kukoistanut. Vaikka vuosi sitten tilanne ei enää ollut ihan noin paha, oli silloin Ilkan neuvo aloittaa jostain muusta kuin siitä työstä aivan paras. Kun on vuoden pistänyt itseään kuntoon fyysisesti ja psyykkisesti, hoitanut parisuhdettaan ihan erilaiselle levelille ja yrittänyt edes jollain tavalla saada jotain tolkkua perhe-arkeen... niin tästä tilanteesta on huomattavasti helpompi lähteä kohti sitä unelmien työpaikkaa.

Parasta elämässäni viimeisen vuoden aikana on ollut opetella rakastamaan itseään aidosti sellaisena kuin on. Olen kurkkinut syvälle sisäisiin mustuuksiin ja tuumannut, että juu kaikilla meillä on varjomme, mutta se ei ole mikään syy olla rakastamatta itseään. Se syy ei löydy myöskään sieltä peilikuvasta. On aika jännä juttu kuinka sieltä voikin nyt katsoa niin erinäköinen ihminen! Kun vaan lakkaa haukkumasta sitä peilikuvaansa rumaksi, joka ikinen kerta, vaan näkee sen kauneuden mikä sekin meistä kaikista löytyy JA KERTOO SEN SILLE KUVALLEEN! Kertoo vaikkei se aluksi olisi tottakaan, mutta toistolla on huikea voima. Olen kokenut sen ihan itse.

Mikään ei ole pahempaa tai parempaa kuin se mitä me itse itsellemme päässämme puhumme!

Oletko onnellinen vasta sitten kun unelmasi ovat täyttyneet? Vai voisitko olla onnellinen ihan juuri nyt? Voisitko olla onnellinen ihan vaan siitä että elät, hengität, sydämesi lyö tai  voisitko olla onnellinen raikkaasta ilmasta ja kimmeltävistä lumihiutaleista sammalmättäällä? Vai odotatko vain sitä päivää kun kaikki on täydellisesti? Sitä päivää mitä ei ehkä koskaan tule?
Rakastatko itseäsi vasta sitten kun suoriudut täydellisesti kaikista elämänalueista, vyötäröltä on hävinnyt ne viimeisetkin -5kg ja peilistä vastaan katsoo täydellinen nainen? Vai voisitko rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet nyt? Katsoa silmiin, ehkä halata ja tuumata, että olet rakkain ja tärkein ihminen maailmassasi (olethan!)

Mitä valmennuksesta siis sitten jäi käteen? Jos kerran olen jo niin onnellinen?  

Saa Mitä Haluat - Kolme aika vahvaa sanaa. Voi olla aika jännittävää miettiä mitä oikeasti itse omaan elämään haluaa ja vielä jännittävämpää on ajatella, että se tosiaan toteutuisi. Vielä jännittävämmäksi homman tekee se, että tietää asioiden toteutuvan!

Vuosien aikana olen toteuttanut aika isoja asioita. Yksi isoimmista on ollut tulla terveeksi - ei oireettomaksi - vaan terveeksi. On aika iso asia olla terve, etenkin sen jälkeen kun on saanut parantumattoman sairauden diagnoosin. Lähes joka päivä edelleenkin vaikka sairaus ei ole oireillut elämässäni piiiitkiin aikoihin, mietin kuinka uskomaton voima on mielellä, uskomuksilla ja ihmisillä ympärillämme. Kun päätin kyseenalaistaa sairausidentiteettini, uskomukset parantumista kohtaan ja keräämään parantuneita tai parantumisesta tietäviä ihmisiä ympärilleni sairaiden sijaan... ei tälle kaikelle tunnu olevan edes sanoja.

Nyt kun olen terve voin viimein toteuttaa myös sen unelman mikä on sisälläni kasvanut pikkuhiljaa. 

Unelmani ja elämäntehtäväni on tehdä työtä terveyden edistämiseksi ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja rakastamaan itseään.

Unelmieni työssä saan olla mukana näyttämässä kuinka jokainen meistä on upea, arvokas, tärkeä ja rakastettava.
Unelmieni työssä saan työskennellä ympäristössä, joka tukee myös minun terveyttäni ja henkistä kasvuani.
Unelmieni työssä saan olla luova.
Unelmieni työssä saan olla MINÄ!

Vuosi sitten en edes tiennyt tällaista paikkaa olevankaan, eikä sitä löydy yhdestäkään ammatinvalinta-oppaasta saati avoimien työpaikkojen luettelosta. Jostain syystä elämä päätti kuitenkin tehdä sen minulle näkyväksi, olemassa olevaksi ja nyt jo saan elää tuota unelmani työtä hitusen joka päivä. Enkä ole koskaan ollut onnellisempi ❤️ 

Minulla on terveys, minulla on sielunkumppani, minulla on rakkautta, perhe, ystäviä, intohimoa elämään, valoa, uskoa ja elämäntehtävä. Ehkä tämän saadakseen piti kokea kaikki se kipu, pimeys, toivottomuus, yksinäisyys, rakkaudettomuus, itseinho ja sairaus... mutta jos nuo olivat sen hinta, että saan kokea tämän kaiken nyt. Niin sitten se oli niin ❤️

Ei taaskaan mitään pieniä juttuja vaan aivan mielettömän SUURIA! Enää ei mikään ole "too much", enää ei pieneilyä, ei häpeää.

Minä pystyn, minä jaksan, minä osaan ja minä ansaitsen. Ja tiedätkö mitä?

NIIN SINÄKIN ❤️ 

 Hotellihuoneen maisemaikkunasta sain katsella Tamperetta. Kaupunkia, joka jostain syystä liikauttaa minussa jotain tuolla sydämessä. Ja vaikka en saa asukaan tässä kaupungissa, niin tulevaisuudessa saan käydä töissä siellä! Kuinka huikeeta ❤️❤️❤️

Rakkaudella

iive

ps. Uskallathan unelmoida ❤️

Syömishäiriöstä tasapainoiseen elämään - Sokerikoukusta vapauteen!

Jaoin viime viikolla instagramissa ja blogissa kuvan muutoksestani. Minä 2009 ja minä 2019. Se oli pysäyttävä hetki itsellekin tajuta kuinka paljon asiat ovatkin muuttuneet. Ne ovat muuttuneet vuosien aikana aivan mielettömän paljon ja oleellisesti - perusteellisesti voisi olla se oikea sana.
Minun oli vaikea katsoa noita kuvia. On vaikeaa ylipäätänsä katsoa itseään lihavana. Toki omiin silmiin näyttää aivan kamalalta, mutta vahvimpana on muisto siitä miltä silloin tuntui. Ei tuntunut hyvältä.

Jos mennään vieläkin pidemmälle, mitä olin aivan alussa?
20-vuotiaana olin hieman pulskahko tyttö, jolla oli pahoja syömisongelmia. Söin aivan liikaa herkkuja ja huonolaatuista ruokaa.

Se ei ollut sellaista tavallista herkkujen syömistä, vaan sairastin ahmimishäiriötä, johon en ole tähän päivään mennessä saanut minkäänlaista yhteiskunnallista tukea tai apua vaikka sitä olen hakenut. Ahmimishäiriö vaikutti kaikkeen... minäkuvaan, psyykkiseen hyvinvointiin ja jopa rahatilanteeseen! Onneksi nykypäivänä asiat ovat ilmeisesti toisin ja tätä ei enää vähätellä ja apua saa!

Join Pepsi Maxia 1,5-3 litraa päivässä, poltin askillisen tupakkaa päivittäin. En jaksanut urheilla (jännä juttu juu...) Kaikki räjähti käsiin kun koulukiusaamisen myötä masennuin ja minulle aloitettiin masennuslääkitys. Paino nousi nopeata tahtia, paljon. Siitä seurasi lisää itsetunto-ongelmia ja syömishäiriökäyttäytymistä. Söin ja oksensin, olin syömättä ja liikuin maanisesti, join detox-juomia ja olin syömättä ja sitten repsahdin syömään megalomaanisesti.

  Tukholmassa 2004 - Tukholmassa 2019

Välillä vaiheet olivat pahempia, välillä parempia. Paino on jojoillut koko aikuisiän aivan liian isolla skaalalla. Välillä paino alkaa kahdeksalla (tai pahimmassa vaiheessa yhdeksällä) ja välillä taas ollaan kuutosella alkavissa lukemissa. Nyt olen juuri ja juuri painoindeksin mukaan normaalipainoinen, mutta koen olevani nyt kehoni kanssa ensimmäistä kertaa sinut. Tämä on ensimmäinen kerta tässä painossa kun en ole nälällä ja syömättömyydellä päätynyt tähän.

Muutos tapahtui hyvin erilaisten vaiheiden kautta. Isossa osassa syömishäiriöstä eheytymistä oli masennuksesta paraneminen ja kognitiivinen psykoterapia. Terapiassa ei juurikaan käsitelty syömishäiriötä vaan masennusta, mutta masennuksesta eheytyminen eheytti hyvin paljon myös niitä syitä miksi ahmin.

Lapsen saatuani en halunnut toistaa hänen kanssaan samaa kuviota ja päätin laittaa elämäntapani uusiksi. Tiukassa nämä mallit kuitenkin ovat. Tytär omaa saman makeanhimon kuin minä lapsena ja syö salassa aina vain kuin silmä välttää makeaa vaikka mitä tekisi. Meillä ollaan yritetty mennä siis sellaisella kohtuullisella linjalla ja nyt mietinkin, että olisiko vaan pitänyt kieltää kaikki?
Kuinka hirvittävän vaikeaa on olla lapsi tai aikuinen, johon kaikki makea nyt vaan "tarttuu". Vieressä täysin hoikka ja terve voi vetää hillittömiä määriä sokeria, karkkia, sipsejä ym eikä se näy missään! Niin epäreilua! Minä olen tehnyt sen valinnan, että olen täysin irtaantunut tuosta maailmasta enkä edes kaipaa sitä. Mutta kuinka lapset? Mitä heille mainostetaan? Mikä on lapsille normaali tapa elää?

Lapsilla on jatkuvasti synttäreitä - eli karkkia ja herkkuja. Koulussa on pullapäivää, myyjäispäivää ja eväsretkeä - eli karkkia ja herkkuja. On yökyläilyä - eli karkkia ja herkkuja. On kaikenmaailman juhlapäivää - Halloween, joulu, uusivuosi, ystävänpäivä, runeberginpäivä, laskiainen, vappu, koulun päättäjäiset, juhannus, ym... ja kaikissa syödään karkkia ja/tai herkkuja! Kuinka lapsi voi olla syömättä?

Itse olen löytänyt nyt elämäntavan, jossa makea ei enää itseäni hallitse. Syömisestä on tullut helppoa ja vaivatonta. Se näkyy myös painossa ja kehon ulkonäössä.

Ensin opettelin syömään perinteisen 5 aterian mallin mukaan. Se perus mitä meille nyt opetetaan. Jo se vaikutti elämään todella positiivisesti. Fiksua, kotona tehtyä ruokaa, paljon kasviksia, mutta vähän rasvaa. Tuo ruokavaliomalli hillitsi hieman ahmimiskohtauksiani kun ravintoa tuli tasaisesti. Aloin kiinnostua liikunnasta kun jaksaminen parani ja etenkin kuntosaliharjoittelusta löysin oman lajini.

Yksi käänteentekevistä tapahtumista elämänmuutoksen matkalla oli osallistua Bikini Challengeen, joka oli minulle aivan väärä valmennus. Sen myötä syömishäiriökäyttäytymiseni paheni ja ajauduin ylikuntoon. Koin myös ensimmäiset fibromyalgia-oireet ja tämä sairaus on ollut elämäni käännepiste. Fibromyalgian myötä ymmärsin todella vahvasti millainen vaikutus on henkisellä työskentelyllä ja itsensä kehittämisellä.

Olin kyllä Bikini Challengen aikaan todella onnellinen. Valokuvista näkee muutoksen, kuinka keho muuttuu, ilme on onnellinen. Kerrankin olen VOIMAKAS ja kehoni näyttää siltä, mikä on oma sisäinen tunteeni kehostani. Pikkuhiljaa kuvat kuitenkin näyttävät väsyneisyyttä, alakuloisuutta... ja viimein kipua. Sitä miltä tuntuu elää kivun kanssa 24/7 voimattomana.

Työskentelin todella intensiivisesti parantuakseni fibrosta ja olenkin ollut oireeton nyt yli puolentoista vuoden ajan. Aloin tutustua erilaisiin tapoihin syödä ja ajatella. Freetox-ruokavaliosta löysin vihdoin jonkinnäköisen ohjenuoran jonka avulla aloin kokea energisyyttä ja eheytymistä.

Paranemisprosessiin kuului todella paljon kaikkea, mutta ruuan osalta suuressa osassa oli puhtaat, tuoreet raaka-aineet ja mahdollisimman vähän prosessoitu ruoka. Vihreää, vihreää ja paljon vihreää. Nyt sitä ei enää tarvitse tankata niin paljon, onneksi. Jokin sisäinen vihreätankki on nyt normaalilla tasolla.

Jo lähes puoli vuotta olen ollut sillä "kuuluisalla" ketoruokavaliolla ja olen kokenut sen olevan isossa osassa  eheytymisprosessia. Jos viime vuonna tankkasin vihreää niin tänä vuonna tankkaan rasvaa. Huh huh! Rasvapeikko on kyllä iskostettu meihin aivan todella syvälle. Sen tuoma energia ja kehon muutos kertoo kuitenkin minulle jotain siitä, miten paljon rasvaa kehoni on kaivannut toimiakseen kunnolla.

Ketoruokavalion avulla olen kokenut nyt viimeinkin myös päässeeni täysin ahmimishäiriöstäni eroon. Ahmimishäiriöni on ollut etenkin sokerin tankkaamista, joten on ollut huomattavan helpottavaa elää täysin ilman sokeria.

Tällä viikolla vierailtiin Oulussa jossa saatiin nauttia auringosta ja merestä. On ihanaa olla omassa kehossa vapaana miettimättä vatsamakkaroita (joita kyllä edellen on, mutta mitä väliä!) ja vaan nauttia. Olla onnellinen ja tyytyväinen.

Nyt vietän ansaittua vapaapäivää - tekemättä mitään. Olen ja lepään ja teen mitä huvittaa. Kunnon nollauspäivä siis.

Rakkaudella

iive

Itserakkaus

Viime viikkoina ollaan menty syvissä vesissä. Puhdistettavaksi ja käsiteltäväksi on tuotu jäätävä määrä asioita. Tosin hieman välillisesti koska intentio on ollut toisten ihmisten asioissa, mutta samalla kuitenkin focus on ollut vahvasti siinä kuinka minä voisin auttaa toisia ja kuinka itse asioihin reagoin.

On puhuttu ja tunnettu paljon. Vihasta, pettymyksestä, surusta, rakkaudesta, peloista ja kaikesta mahdollisesta mitä vaan voi tulla eteen kun universumin leka lyökin aika lujaa pieneen ihmiseen ja tuumaa, että "herää".

Mutta vaikka kuinka asioita väännettäisiin, niin aina palaan samaan pisteeseen. Rakkauteen. Ystäväni Susanna jakoi seinällään tämän ajatuksen.

Kesti niin kauan ymmärtää että kaikki on minussa. 

Että mikään ei voi minulle tulla, ellei se löydy sisäpuoleltani.
Oli se sitten viha, rakkaus, runsaus, puute ja kaikki nyanssit niiden välissä. Arvostelu, sota, hyväksymättömyys...ihan kaikki, niin hyvässä kuin pahassa.

Ainoa tie rauhaan ja runsauteen löytyy sisältäsi.
Jos elämäsi on jotain muuta, sulje silmäsi ja kuuntele.

Elämä on antanut nyt niin paljon rakkautta, rauhaa ja runsautta minulle. On kuitenkin edelleen asioita, jotka ovat vielä kesken ja joita edelleen työstän ja jotka heijastuvat kärsimättömyytenä ja ärsytyksenä, joten olen paljon miettinyt sitä mikä minussa niitä vetää puoleensa tai miksi en saa jotakin vaikka itse tuntisin olevani siihen jo valmis? Olen uinut syvälle itseeni ja tunnustellut paljon reaktioitani ja suhtautumistani varsinkin ristiriitaisiin asioihin. Samalla olen myös tunnustellut niitäkin asioita mitä olen saanut, mikä on muuttunut kun olen saanut kaikki nämä ihanat ihmiset mun elämääni?

Ja edelleen päädyn rakkauteen. Rakkauteen muita kohtaan ja rakkauteen itseä kohtaan. Niin kauan kun en rakastanut ja hyväksynyt itseäni aidosti en voinut saada rakkautta muiltakaan. Enkä myöskään kokenut hyväksymistä vaan tunsin olevani aina vääränlainen. Aina liian jotain. Liian lihava, liian outo, liian tavallinen, liian äänekäs, liian hiljainen, liian kaikkea eikä ikinä mihinkään sopiva. Niin kauan kun itse pidin itseäni epävarmana ja arvottomana rakkaudelle, niin niin kauan myös muut pitivät minua kovana, sillä itse loin itselleni kovan naamion epävarmuuteni suojaksi, jonka takaa ei rakkautta tai herkkyyttä useinkaan voinut nähdä. Nyt alan lähestyä sitä pistettä, että tajuan olevani minä ja just hyvä kaikessa ihmisyydessä näin. En virheetön, mutta en myöskään pelkkää virhettä, niin kuin ennen ajattelin.

Silloin elämä oli pelkkää pakenemista ja turruttamista. Piti turruttaa kaikki aistit ettei olisi vain tuntenut itseä ja niitä omia sisäisiä varjoja. Samalla vain turrutti kaiken hyvänkin.

Sen jälkeen kun aloin kohdata pelkojani yksi kerrallaan... elämä on muuttunut merkittävästi. Mitään pahaa ei tapahtunut kun annoin itseni tuntea niitä, kohdata ne syvimmätkin pelot ja vielä rakastaa niitä. Mikään mörkö ei hyökännyt sieltä kimppuuni ja syönyt suihinsa vaan sieltä löysin todellisen rakkauden, jonka jälkeen olen sitä rakkautta voinut vastaanottaa myös muualta ympärilläni ja ihmiset ovat alkaneet nähdä minut sellaisena kuin oikeasti olen.

Itserakkaus on jännä sana. Sitä olen pyöritellyt ajatuksissani ja paperillakin viime päivät. Onko suomenkielen itserakkaus ollut aina "ruma" sana? Ainakaan omiin korviini itserakas ihminen ei kuulosta kovin hyvältä, mutta miksi on näin? Miksi meillä ei ole sanaa rakkaudesta itseä kohtaan?

Itserakas = itseään ihaileva, itseensä toisen näkökulmasta liian tyytyväinen, omahyväinen.

Englanniksi löytyy sanat self-love ja selfish. Itserakkaus/rakkaus itseä kohtaan ja itsekäs. Miksi meillä itserakkaus ja itsekkyys tarkoittaa samaa asiaa? Vai kuvittelenko vain?

Meitä ohjeistetaan rakastamaan toisia niin kuin itseämme. Nykyään voisi ohjeistaa meitä rakastamaan myös itseämme niin kuin toisiamme, sillä niin moni on valmis näkemään kaikissa muissa niin paljon kaikkea hyvää ja kaunista ja itsessä sitä ei pysty näkemään. Jos sadasta ihmisestä 99 sanoo sinusta ihania asioita ja 1 ikävästi, niin ketä uskot?

Mä uskon, että joka ikinen meistä on sisältä kuitenkin ennen kaikkea sitä rakkautta. Kun sen vaan löytää. Loistetaan sitä valoa ennen kaikkea itsellemme, niin silloin se hohtaa meistä myös kaikille muille 💗

Tän kaiken keskellä kävin myös pitkästä aikaa Taidekeskus Väinölässä fiilistelemässä. Siellä kun oon tuntenut jotenkin aina niin hyvät vibat... jotenkin extrahyvät. Siinä talossa on vaan niin jotain... nyt istuin taas siellä yläkerran kammarissa ja fiilistelin...

Ja yht'äkkiä tajusin, että se extrahyvä viba onkin aina ollut minussa itsessäni, se onkin aina tullut minun sisältäni eikä mistään minun ulkopuoleltani. Väinölässä sen on vaan ennen voinut jotenkin aistia herkemmin, koska siellä olen aina kokenut olevani turvassa ja hyväksytty omana itsenäni. Nyt asiat ovat muuttuneet vain sellaisiksi, että ne vibat voi tuntea koko ajan. En tarvitse niiden tuntemiseen mitään erityistä paikkaa, sillä ne ovat minussa ja minä voin tuntea ne ajasta, paikasta tai tilanteesta huolimatta. Ja miksi sitä vibaa nyt sitten sanoisi? Läsnäolon voimaksi, sisäiseksi rauhaksi tai yhteydeksi universumiin ja kaikkiin ja kaikkeuteen. Se on tässä aina.

Että ei mitään pieniä viikkoja ja juttuja.
Saa nähdä mitä ensi viikko tuokaan tullessaan... joko olen valmis hyppäämään uudenlaiseen tulevaisuuteen? Joko ovet ja tsäänssit aukeaa mulle viimeinkin 💗 Kaikessa kärsimättömyydessä on upeaa kuitenkin turvata aina siihen, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin pitää, juuri oikeaan aikaan, juuri silloin kun olen valmis 💗

💗 Upeaa viikkoa ystävät 💗

Rakkaudella

iive

Matkalla kohti unelmaa

On Minä Olen Messujen jälkeinen aamu. Takana pitkä intensiivinen viikonloppu. Stereoista soi Deepthin uusi Valoa-levy. Olo on huikea, upea, sekava, vähän jännittynytkin.

Vuosi sitten kävin messuilla yksin. Nyt sain jakaa matkan kolmen upean naisen kanssa. Vuosi sitten kannoin surua sydämessä siitä, että mistä ihmeestä minä sen oman heimon löydän ja nyt se on tässä. Se tunne on Upea 💗 Minulla on sisaria, joiden kanssa tätä elämää ja kokemuksia jakaa. Eikä ne sisaret näihin kolmeen ihanaan lopu, vaan sisaria, saman polun valinneita kulkijoita tupsahtelee elämään sieltä sun täältä ja joka ikisestä olen niin kiitollinen 💗 En ole yksin, en ole outolintu, minulla on paikka tässä elämässä, sisarten keskellä 💗 Ja meitä on paljon! Näitä ihmisiä suorastaan tulee nyt ovista ja ikkunoista ja se on aivan mahtavaa 💗

Mitkään messut, edelläkävijät tai luennoitsijat eivät voi meidän elämäämme muuttaa, etenkään puolestamme. He voivat kuitenkin olla sanoina, tunteina, tien näyttäjinä sille mitä kohti itse hapuilemme. Sieltä omasta sydämestä, valosta, vaistosta on ne omat voimat löydettävä, omin keinoin. Mutta aina helpottaa se, että voi nähdä toisen siinä omalla matkallaan tai kun voi jakaa matkan toisen kanssa, niin sisaren, veljen tai puolison tai oman äidin ja tyttären.

Miksi kirjoitan tätä blogia? Sitä olen miettinyt paljon. En halua ketään neuvoa, en halua kirjoittaa artikkeleita, arvosteluita tai "lehtijuttuja". Haluan kirjoittaa ihmisenä ihmiselle, naisena naiselle, sisarena sisarelle, sisarena veljelle. Samalta tasolta, en ylempää, en alempaa. Näyttää vain millaista tällainen elämä on kun sitä johdattaa oman sydämen valo ja yhteys suurempiin korkeampiin voimavaroihin. Tarkoitukseni ei ole ketään johdattaa, opettaa tai neuvoa, vain näyttää, että tällaistakin elämä voi olla. Eikä kaikkien tarvitse tällaista polkua kulkea, sillä kaikilla meillä on omat tiemme.

Jokaisella meillä on omat intohimomme, ne taikavoimamme joita tässä elämässämme käytämme. Joku luo taidetta, joku parantaa, jonkun rakkaus tuo meille valoa, jonkun energia nostaa meissä ilon, joku on se joka näyttää meille voiman jota sisällämme kannamme. Minun intohimoni ja voimani on ainakin tässä hetkessä pitää huolta tästä meidän temppelistämme missä tätä matkaamme tässä maailmassa kuljemme. Kuinka me voisimme pitää huolta myös siitä, rakastaa ja arvostaa kehoamme, rakentaa siitä päivä päivältä upeammaksi rakkaudella, ei vaatimuksilla tai rääkkäämisellä.

Messuilta sain paljon eväitä oman polkuni kulkemiseen. Mitä voisin niistä kirjoittaa? Ajatukseni ja tuntemukseni ovat niitä kohtaan vielä todella sekavat, mutta on vahva tunne siitä mihin, miten ja miksi. Se, että ajattelin tieni johtaneen jo perille, se paljastui vasta hyvin pieneksi aluksi. Tämän ymmärtäminen herätti hetken ahdistusta ja pelkoakin. Vieläkö tästä pitäisi eteenpäin, korkeammalle mennä? Onko minusta siihen? Mitä minulta elämässä odotetaan? Onko se liikaa (koska siltä se tuntui)? Mutta on minusta ja sitähän minä oikeasti haluan. Muutos, alati virtaava vesi, roihuava liekki, virtaava ilma, elävä maa jalkojen alla. Mikään ei koskaan oikeasti pysähdy tai ole valmis, ei ainakaan minun elämässäni, sillä alati virtaamme, kehitymme, muutumme, kasvamme, opimme uutta, löydämme uusia polkuja joita seurata.

Koen, että tieni on myös sanoittaa. Näitä tunteita, tuntemuksia ja kokemuksia on joskus todella vaikea luoda sanoiksi, ymmärrettäviksi lauseiksi. Usein on paljon helpompaa vain katsoa toista ja pitää käsistä ja energia sekä tuntemukset virtaavat ilman sanoja, toinen ymmärtää kyllä. Se kieli on universaali.
Mutta meillä on myös puhuttu ja kirjoitettu kieli. Niilläkin kielillä minä haluan näistä asioista kertoa.
On helppo käyttää sydämiä, tähtiä, hymiöitä. Sata sydäntä ja homma selvä. Niiden energioiden tai tuntemusten pukeminen sanoiksi, ymmärrettäväksi tekstiksi tai puheeksi, sitä koen, että minun tulee tehdä ja harjoitella. Olen vasta tämän matkan alussa, olen kuin kirjaimia opetteleva pieni lapsi, mutta opin kyllä.

Että ei nyt tullut messupostausta siitä, mitä kävin kuuntelemassa, mitä tein tai mitä näin. Ehkä se tulee joskus ja varmastikin tekstieni seassa kulkien ainakin. Kiitokset kokemastani haluan kuitenkin antaa: Tim Whild, Suvi Bowellan, Deepthi, Ilkka Koppelomäki, Antti Heikkilä, Jaakko Halmetoja ja ihana rumpuhoitaja, shamaani Roy.

Tässä hetkessä kuuntelen Deepthin uutta Valoa albumia, välillä hymyilen, välillä nauran, välillä itken ja välillä vähän jopa suren. Kaikkea tätä rakkaudella, sydän ja sielu onnellisena ja värähtelevänä. Minä kuuntelen sydäntäni, minä olen matkalla kohti unelmaa, minä itseasiassa elän jo nyt koko ajan sitä unelmaani, koska siitä se lähtee. Ei ole enää mennyttä, ei ole vielä tulevaa, on vain olemassa tämä hetki.

Ihanaa viikkoa sisaret ja veljet

Rakkaudella

iive

Iloinen ihana elämä - vai vitsit, oonko mä sittenkin ihan iloton?

Olen niin nauttinut viimeisestä puolesta vuodesta, siitä kun masennuksen jälkeen alkoi elämä taas tuntua joltain ja oli energiaa taas johonkin muuhunkin kuin vain töissä käymiseen ja sohvalla makaamiseen.

Kun katsoo vaikkapa valokuvia puolen vuoden ajalta, näkyy sieltä innostus, ilo, hyvä fiilis. Oon kyllä ottanut myös niitä huonon fiiliksen kuviakin, ihan vaan muistutukseksi. Toisaalta, myös raskaalta ja rankalta viime vuodelta löytyy ihan yhtä lailla niitä tähtihetkiä. Ihan vaan siksi, että onneksi muistin arvostaa niitä ja onneksi elämä antoi sellaisia mahdollisuuksia joissa sai nauttia niin pienistä iloista kuin vähän suuremmistakin iloista sen harmaan ankean fiiliksen keskellä.

 Koli ❤️

Parhaita muistoja rankalta vuodelta oli ihan ehdottomasti oli reissut miehen kanssa mm. Kolille, Mikkeliin ja Vaasaan (Seinäjokikin oli ihan jees). Ja kesäloma-reissut koko perheen kanssa ❤️ Tyky-etuudella hankittu Museokortti oli ihan ykkönen eikä se haitannut, että sillä myös pääsi kylpylöihin kylmänä kesänä. 10v hääpäivä oli myös aika ikimuistettava, vaikka se oli niin keskellä sitä kaikista mustinta väsymystä ja masennusta. Muutenkin parisuhdefiilistely on ollut viime ja tämänvuoden juttu. Alan päästä "Äiti" roolista vähän irti, enemmän sinne "Vaimomatskua" osastolle.

Hyvin menneen kevään ansiosta päätin eilen hieman palkita itseäni (ja koska oikeasti oli ihan tarvettakin). Päätin käyttää kaikki ne rahat mitä edellisestä tilistä oli jäänyt, ostaakseni itselleni uusia kivoja (ja pienempiä) kesävaatteita. Koska se on ihan älyttömän tärkeää onko sulla hyvä fiilis itsesi ja vaatteittesi kanssa (oli ne sitten pienempiä tai isompia).

Elämä on ollut mulle rahallisesti aika niukkaa  (erilaisten syiden vuoksi) siitä asti kun muutin kotoa, eli noh... kohta 20 vuotta. On ollut pakko valita halvinta, on ollut pakko ostaa kirppikseltä jos jotain haluaa. On pitänyt olla ostamatta itselle kun lapsi on tarvinnut uuden talvihaalarin tai kumpparit... viimeiset pari vuotta on ollut hieman helpompaa tämän suhteen mikä on ollut ihanaa. Pääasiallisesti olen kuitenkin ne "ylimääräiset" panostanut laadukkaaseen ruokaan. Vaatteisiin "tuhlaaminen" on tuntunut vaikealta.

Ja vaikka kuinka tiesin, että nyt on mahdollisuus käyttää summa X ja se on ihan ok, niin olipa vaikea päästää irti siitä tunteesta minkä jokainen kassamaksutapahtuma aiheutti. Ihan niin kuin olisi tehnyt jotain väärää...

No tätäthän tämä on harjoittelua. Ensin on opeteltu elämään mahdollisimman vähällä ja nyt opetellaan ettei ihan välttämättä aina ole pakko tehdä niin. On se ainakin opettanut arvostamaan ihan hirveästi aika pieniäkin juttuja.

Yövuorojen 4/4 jälkeen nukuin 4h ja sitten aamupalalle Hanko Sushiin. Tästä sushista on kyllä tullut mulle ihan mieletön herkku ja mikäpä siinä, onhan tää nyt hieman laadukkaampaa ruokaa kuin vaikkapa mäkki (joka sekin ihan paikallaan joskus on).

Maha täynnä oli hyvä shoppailla. Ostin 3 rintsikat, alushousuja, kesähousut, topin, kesäneuleen ja pari arkisempaa trikootoppia. Eli ei mitään ihan älyttömyyksiä ja kaikki ihan tarpeellisia (huomaatteko kuinka on tarve perustella näitä ostoksia!?!) ja ostinhan mä myös kynsilakkaa ja ripsiväriä ❤️

Mutta ostoksiakin parempaa oli se fiilis pukukopissa! Kun ei ahdistanut, kun oli hyvä olo, kun oma peilikuva ei näyttänyt ihan perseeltä vaan ihan jees, jopa hyvä. Kun vaatteet ei puristaneet, ahdistaneet... osansa tästä fiiliksestä aiheutuu toki siitä, että ollaan nyt siellä hyvän fiiliksen koossa (ylärajoilla, mutta silti). Isoin osa fiiliksestä tulee kuitenkin siitä sisäisestä tunteesta, että arvostaa itseään ja näkee itsensä kauniina, koossa kuin koossa.

Illalla odotti vielä kesätreenit eli ah, kastelukannujen kantaminen. Ei vissiin tule tänäänkään vettä tuolta taivaalta, joten sama treeni odottaa illalla tänäänkin. Eikä muuten tule mistään hanasta tuo vesi vaan ylämäkeen kaivolta on kannettava. Tosin ei onneksi mitään ihan älytöntä matkaa. Mutta en mä tätäkään näe mitenkään rasitteena vaan nautin tästäkin. Siitä saa liikuntaa, ulkonaoloa, hyvää fiilistä jne. Ihan superonnellinen olen myös siitä, että tuo sujuu paljon kevyemmin kuin koskaan aiemmin. Kunto on siis noussut!

Lopuksi vielä pulahdus järveen, siellä vartin uinti ja kotiin lämmittelemään. Uskon muuten, että palautumisen ja kunnon nousemisen yksi iso syy on tuo uiminen. Talvella kävin "jäähdyttämässä" ylikuumentunutta kroppaa (fibro aiheuttaa lämmönsäätelyhäikkää) uimahallissa, mutta tää järvivesi on kyllä reilusti tehokkaampaa. Uskon, että syy ei ole pelkästään lämpötilassa vaan myös veden laadussa.

Toukokuun helteillä olen ottanut "rennommin" ruuan kanssa. Pääpaino kyllä siinä omassa ruokafiilistelyssä, mutta kuntoilut kasvimaalla on tarvinneet myös extra hiilareita, joita olen kevään mittaan syönyt vähemmän kuin mitä nyt. Ennen kesälomaa ajattelin kuitenkin vielä ottaa yhden puhdistusrundin, joka alkaa tänään! Yhdet häät on viikon päästä juhlittava, se jos mikä on ihanaa, silloin rentoillaan, mutta muuten pistetään fokusta kasvimaan kaivamisesta taas ravintoon ja sen laatuun. Olen varannut myös joka viikolle LPG-hoidon, joka toivottavasti tukee puhdistautumista.

Rakkaudella iive

ps. Saa nähdä mitä mieltä olen kaikesta tän jälkeen... nimittäin nyt lähtee dokkari Puhtaan ruokavalion likainen puoli!

 Monet julkkikset vannovat puhtaan ruoan nimiin ja karsivat lautaseltaan sokerin, valkoiset jauhot ja monet rasvat. Hyvinvointigurut ovat suosittuja somessa ja tekevät siinä sivussa myös tuottoisaa bisnestä. Kehopositiivisuus-lähettiläs Grace Victory sukeltaa ilmiön syövereihin. Mitä ruokavaliota noudattavat oikein syövät ja millä osaamisella neuvoja jaellaan?

Jonka alku kyllä jo ärsyttää suunnattomasti... "Bloggaajat kannustavat kasvipohjaiseen ruokavalioon, joka on maidoton, sokeriton, gluteeniton, lihaton ja iloton! -tuumaa Grace Victory."

ööö??? No ehkäpä pointti kohta selviää, mut tän lauseen perusteella, voisin sanoa, että kyllä, mun ruokavalio on lähes kaikkea tuota (tosin ei lihaton), mutta ei todellakaan iloton! Vai kuinka monta paskaa ruokakuvaa ootte nähneet täällä? Ja se ei ole pelkästään ulkonäköä vaan myös makua ja todellakin iloa ❤️💚💛💜💙🧡