Syömishäiriöstä tasapainoiseen elämään - Sokerikoukusta vapauteen!

Jaoin viime viikolla instagramissa ja blogissa kuvan muutoksestani. Minä 2009 ja minä 2019. Se oli pysäyttävä hetki itsellekin tajuta kuinka paljon asiat ovatkin muuttuneet. Ne ovat muuttuneet vuosien aikana aivan mielettömän paljon ja oleellisesti - perusteellisesti voisi olla se oikea sana.
Minun oli vaikea katsoa noita kuvia. On vaikeaa ylipäätänsä katsoa itseään lihavana. Toki omiin silmiin näyttää aivan kamalalta, mutta vahvimpana on muisto siitä miltä silloin tuntui. Ei tuntunut hyvältä.

Jos mennään vieläkin pidemmälle, mitä olin aivan alussa?
20-vuotiaana olin hieman pulskahko tyttö, jolla oli pahoja syömisongelmia. Söin aivan liikaa herkkuja ja huonolaatuista ruokaa.

Se ei ollut sellaista tavallista herkkujen syömistä, vaan sairastin ahmimishäiriötä, johon en ole tähän päivään mennessä saanut minkäänlaista yhteiskunnallista tukea tai apua vaikka sitä olen hakenut. Ahmimishäiriö vaikutti kaikkeen... minäkuvaan, psyykkiseen hyvinvointiin ja jopa rahatilanteeseen! Onneksi nykypäivänä asiat ovat ilmeisesti toisin ja tätä ei enää vähätellä ja apua saa!

Join Pepsi Maxia 1,5-3 litraa päivässä, poltin askillisen tupakkaa päivittäin. En jaksanut urheilla (jännä juttu juu...) Kaikki räjähti käsiin kun koulukiusaamisen myötä masennuin ja minulle aloitettiin masennuslääkitys. Paino nousi nopeata tahtia, paljon. Siitä seurasi lisää itsetunto-ongelmia ja syömishäiriökäyttäytymistä. Söin ja oksensin, olin syömättä ja liikuin maanisesti, join detox-juomia ja olin syömättä ja sitten repsahdin syömään megalomaanisesti.

  Tukholmassa 2004 - Tukholmassa 2019

Välillä vaiheet olivat pahempia, välillä parempia. Paino on jojoillut koko aikuisiän aivan liian isolla skaalalla. Välillä paino alkaa kahdeksalla (tai pahimmassa vaiheessa yhdeksällä) ja välillä taas ollaan kuutosella alkavissa lukemissa. Nyt olen juuri ja juuri painoindeksin mukaan normaalipainoinen, mutta koen olevani nyt kehoni kanssa ensimmäistä kertaa sinut. Tämä on ensimmäinen kerta tässä painossa kun en ole nälällä ja syömättömyydellä päätynyt tähän.

Muutos tapahtui hyvin erilaisten vaiheiden kautta. Isossa osassa syömishäiriöstä eheytymistä oli masennuksesta paraneminen ja kognitiivinen psykoterapia. Terapiassa ei juurikaan käsitelty syömishäiriötä vaan masennusta, mutta masennuksesta eheytyminen eheytti hyvin paljon myös niitä syitä miksi ahmin.

Lapsen saatuani en halunnut toistaa hänen kanssaan samaa kuviota ja päätin laittaa elämäntapani uusiksi. Tiukassa nämä mallit kuitenkin ovat. Tytär omaa saman makeanhimon kuin minä lapsena ja syö salassa aina vain kuin silmä välttää makeaa vaikka mitä tekisi. Meillä ollaan yritetty mennä siis sellaisella kohtuullisella linjalla ja nyt mietinkin, että olisiko vaan pitänyt kieltää kaikki?
Kuinka hirvittävän vaikeaa on olla lapsi tai aikuinen, johon kaikki makea nyt vaan "tarttuu". Vieressä täysin hoikka ja terve voi vetää hillittömiä määriä sokeria, karkkia, sipsejä ym eikä se näy missään! Niin epäreilua! Minä olen tehnyt sen valinnan, että olen täysin irtaantunut tuosta maailmasta enkä edes kaipaa sitä. Mutta kuinka lapset? Mitä heille mainostetaan? Mikä on lapsille normaali tapa elää?

Lapsilla on jatkuvasti synttäreitä - eli karkkia ja herkkuja. Koulussa on pullapäivää, myyjäispäivää ja eväsretkeä - eli karkkia ja herkkuja. On yökyläilyä - eli karkkia ja herkkuja. On kaikenmaailman juhlapäivää - Halloween, joulu, uusivuosi, ystävänpäivä, runeberginpäivä, laskiainen, vappu, koulun päättäjäiset, juhannus, ym... ja kaikissa syödään karkkia ja/tai herkkuja! Kuinka lapsi voi olla syömättä?

Itse olen löytänyt nyt elämäntavan, jossa makea ei enää itseäni hallitse. Syömisestä on tullut helppoa ja vaivatonta. Se näkyy myös painossa ja kehon ulkonäössä.

Ensin opettelin syömään perinteisen 5 aterian mallin mukaan. Se perus mitä meille nyt opetetaan. Jo se vaikutti elämään todella positiivisesti. Fiksua, kotona tehtyä ruokaa, paljon kasviksia, mutta vähän rasvaa. Tuo ruokavaliomalli hillitsi hieman ahmimiskohtauksiani kun ravintoa tuli tasaisesti. Aloin kiinnostua liikunnasta kun jaksaminen parani ja etenkin kuntosaliharjoittelusta löysin oman lajini.

Yksi käänteentekevistä tapahtumista elämänmuutoksen matkalla oli osallistua Bikini Challengeen, joka oli minulle aivan väärä valmennus. Sen myötä syömishäiriökäyttäytymiseni paheni ja ajauduin ylikuntoon. Koin myös ensimmäiset fibromyalgia-oireet ja tämä sairaus on ollut elämäni käännepiste. Fibromyalgian myötä ymmärsin todella vahvasti millainen vaikutus on henkisellä työskentelyllä ja itsensä kehittämisellä.

Olin kyllä Bikini Challengen aikaan todella onnellinen. Valokuvista näkee muutoksen, kuinka keho muuttuu, ilme on onnellinen. Kerrankin olen VOIMAKAS ja kehoni näyttää siltä, mikä on oma sisäinen tunteeni kehostani. Pikkuhiljaa kuvat kuitenkin näyttävät väsyneisyyttä, alakuloisuutta... ja viimein kipua. Sitä miltä tuntuu elää kivun kanssa 24/7 voimattomana.

Työskentelin todella intensiivisesti parantuakseni fibrosta ja olenkin ollut oireeton nyt yli puolentoista vuoden ajan. Aloin tutustua erilaisiin tapoihin syödä ja ajatella. Freetox-ruokavaliosta löysin vihdoin jonkinnäköisen ohjenuoran jonka avulla aloin kokea energisyyttä ja eheytymistä.

Paranemisprosessiin kuului todella paljon kaikkea, mutta ruuan osalta suuressa osassa oli puhtaat, tuoreet raaka-aineet ja mahdollisimman vähän prosessoitu ruoka. Vihreää, vihreää ja paljon vihreää. Nyt sitä ei enää tarvitse tankata niin paljon, onneksi. Jokin sisäinen vihreätankki on nyt normaalilla tasolla.

Jo lähes puoli vuotta olen ollut sillä "kuuluisalla" ketoruokavaliolla ja olen kokenut sen olevan isossa osassa  eheytymisprosessia. Jos viime vuonna tankkasin vihreää niin tänä vuonna tankkaan rasvaa. Huh huh! Rasvapeikko on kyllä iskostettu meihin aivan todella syvälle. Sen tuoma energia ja kehon muutos kertoo kuitenkin minulle jotain siitä, miten paljon rasvaa kehoni on kaivannut toimiakseen kunnolla.

Ketoruokavalion avulla olen kokenut nyt viimeinkin myös päässeeni täysin ahmimishäiriöstäni eroon. Ahmimishäiriöni on ollut etenkin sokerin tankkaamista, joten on ollut huomattavan helpottavaa elää täysin ilman sokeria.

Tällä viikolla vierailtiin Oulussa jossa saatiin nauttia auringosta ja merestä. On ihanaa olla omassa kehossa vapaana miettimättä vatsamakkaroita (joita kyllä edellen on, mutta mitä väliä!) ja vaan nauttia. Olla onnellinen ja tyytyväinen.

Nyt vietän ansaittua vapaapäivää - tekemättä mitään. Olen ja lepään ja teen mitä huvittaa. Kunnon nollauspäivä siis.

Rakkaudella

iive