Usko unelmiisi - loppu jojoilulle ja sokerikoukulle

En oikeastaan edes tajunnut ennen eilistä, että nyt vaihtuu vuosikymmen. Kauheasti ihmiset jakoivat somessa vuosikymmenpäivityksiä joita oli kyllä hauska katsella. Aloin itsekin miettiä vähän pidemmälle. Mitä viime vuosikymmen elämääni toi?

Blogi on nyt 9 vuotias. Projekti Voimaa iive! on sen sijaan tasan 10 vuotias. 2009 elokuussa syntyi ihana tytär ja kevät-talvella 2010 tajusin, että en halua siirtää omia syömisongelmiani saati muuta lapselleni. Tosin tässä en ehkä onnistunut, mutta kaikkeni olen yrittänyt kuitenkin ja eihän tämä ole mitenkään loppunut, elämää eletään koko ajan eteenpäin. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Viimeiset 10 vuotta on eletty vauva-arkea, taapero-arkea, päiväkotiarkea ja lopulta meidän perheessämme olikin jo aika itsenäinen koululainen 10vee. Tästä huomaa parhaiten ajan kulumisen.

Minussa on myös tapahtunut isoja, isoja asioita.

Se entinen minä eli todella epäterveellisesti. Pepsi Maxia, tupakkaa, roskaruokaa jne. Ahmimishäiriö, sokeririippuvuus, itseinho ja ahdistuneisuus hallitsivat elämää hyvin pitkälle. Viime vuosikymmen on ollut parantumista, kuntoutumista, repsahduksia ja taas tsemppaamista. Parantumista ahmimishäiriöstä, aivolisäkekasvaimesta, masennuksesta, burn outista ja fibromyalgiasta...

2010 Wakey, wakey up! Pitäiskö tehdä jotain? Liian monta Pepsi Maxia, liian paljon Fazerin Sinistä.

Pikkuhiljaa vaunulenkkien, terveellisemmän ruuan ja sokerista irrottautumisen myötä aloin päästä jyvälle asioista. Yksi isoimmista asioista on ollut oppia nauttimaan liikunnasta. Liikunta voi olla mukavaa, siinä ei tarvitse kilpailla ketään vastaan jotta se olisi liikuntaa. Liikkua voi metsässä, salilla, uimassa, kotona, oikeastaan ihan missä vain ja lähestulkoon kaikenlainen liikkuminen on vaan hyvästä. Kun sen tekee "järki päässä". Minulla sitä järkeä ei sitten aina ollut.

Eikä aikaakaan kun ne raskauden jälkeiset +30kg oli pudotettu, mutta sitten taas lihottu, laihduttu, lihottu, laihduttu, lihottu ja laihduttu. Ehkä hieman normeista poiketen erona on ollut onneksi kuitenkin se, että joka kerta olen lihonut vähän vähemmän kuin aiemmin. Rasitteena oli kyllä myös yksi kappale aivolisäkekasvain, joka aiheutti kehoon vaihdevuodet, stoppaamalla lähes täysin estrogeenin tuotannon sekä vaikuttaen myös muutoin koko kehon hormonitasapainoon.

Olen laihduttanut Kiloklubissa, painonvartioissa, Jutan superdieetissä, vai mikähän se ihan ensimmäinen olikaan??? Muistatteko? Olen ollut kaalisoppadieetillä, sairaaladieetillä, Nutrilet-kuurilla... ja sitten lopulta neljän vuoden salitreenien jälkeen päädyin 2014 Fitfarmin Bikini Challengeen. Ikinä en ole ollut niin hyvässä ja lopulta niin paskassa kunnossa. Tuossa valmennuksessa kiteytyi lähes kaikki ongelmani. Perfektionismi, syömishäiriö, armottomuus sekä kykenettömyys rakastaa itseään yhdistettynä tiukkoihin treeneihin ja todella tiukkaan ruokavalioon...

Fibromyalgia

Fibromyalgian myötä jouduin kohtaamaan jo toisen kerran ajatukset vakavasta sairastumisesta ja kuoleman mahdollisuudesta. Kun olin nuori aikuinen, elin vuosia keskellä masennusta, ahdistusta ja epätoivoa. Silloin halusin vain kuolla, päästä pois kaikesta, nyt en halunnut mitään muuta niin paljon kuin elää. Edellisen kerran olin kokenut kaiken pari vuotta aiemmin kun aivolisäkekasvainta tutkittiin. Kummassakin tapauksessa diagnoosi oli lopulta helpotus. Molemmat olisivat voineet olla jotain ihan muuta, jotain täysin parantumatonta.

Nyt ajattelen etenkin fibromyalgiaa universumin lekana. Se pysäytti minut totaalisesti ja avasi elämääni sellaisen oven, jonka olin kieltänyt. Fibromyalgian kohdatessani löysin paljon apua uskosta ja henkisyydestä. Kaipa minua voi jonkinnäköiseksi luonnonusko-new age-hörhöksikin nykyään kutsua, tämän määritteleminen on niin vaikeaa, mutta tämä on kuitenkin antanut elämääni niin paljon. Oikeastaan tämän jälkeen kaikki oli lopulta toisin. Paljon, paljon paremmin. Pimeyden ja ahdistuksen sijaan elämääni alkoi johdattamaan rakkaus ja valo.

Fibromyalgian myötä tiukat treenit loppuivat. Alkoivat loputtomat kävelyt metsässä ja rauhallisuus. Tutustuminen itseensä ja ympäröivään maailmaan. Tärkeintä ei ollut enää se miltä näyttää vaan miltä tuntuu.

Vuodet ovat olleet täynnä kuntoutumista. Lapsiperhe-arki, kolmivuorotyö ja siihen perään kaikki vapaa-aika kuntouttamista. Pääsin melko pian ihan viimeisille Kelan järjestämälle Fibromyalgian sopeutumisvalmennus-kurssille ja siellä heräsi tietynlainen taistelutahto. En koskaan ole ollut niin kipeä ja huonovointinen kuin silloin. Löysin vaihtoehtoiset hoitomuodot, koska joka ikinen lääkäri nosti kohdallani kädet pystyyn. Ei heillä ollut lääkettä kipuuni. Minun piti siis valita sopeutua kipuuni tai yrittää edes tehdä jotain. Seistä vaikka tunti päivässä päällään jos se auttaisi. Päätin kokeilla ihan kaiken.

Oikeastaan yllättävän pian kipu heltisi. En oikeastaan voinut uskoa sitä. Lopulta palasin salillekin ja treeneihin, iloitsin niistä reilun puoli vuotta kunnes tajusin että ei. En saanut nautintoa enää treenaamisesta eikä kehoni ollut vieläkään siinä kunnossa että se olisi ollut keholleni eheyttävää toimintaa. Salitreenit veivät parantumistani takapakkia.

Ne mitkä veivät parantumistani eteenpäin oli puhdas ja ravinteikas ruokavalio sekä henkiset asiat. Freetoxaajista löysin muita samanhenkisiä terveydestä kiinnostuneita ihmisiä ja lähipiiriin alkoi ilmestyä henkisyydestä kiinnostuneita. Minulla yksinäisellä alkoi olla ystäviä niin netissä kuin oikeassakin elämässä. Sellaisia ihmisiä, jotka jakoivat samanlaisen sielunmaiseman ja elämäntyylin, jotka ymmärsivät minua, joille ei tarvinnut selitellä, joille minä kelpasin minuna. En ollut heille liikaa. Se on ollut huiman eheyttävää kaikkien kiusaamisvuosien jälkeen.

Vuosikymmenen yksi isoimmista jutuista oli myös työ. Löysin unelmien työpaikan kehitysvammaisten ohjaajana, sain nauttia siitä monta vuotta aivan huipussa tiimissä ja lopulta menetin sen. Kilpailuttamisen jälkeen jäin yksin uuteen tiimiin, johon en koskaan sopeutunut. Sain burn outin ja sairastuin vakava-asteiseen epätyypilliseen masennukseen.

Kolilla 2017 tajusin, että tämän on myös muututtava. Minä en voi tehdä asioita vastoin omia arvojani. Se söi minua sisältä niin pahasti. Eikä se ollut pelkästään työyksikköni ongelma. Tajusin, että virallisterveellisessä työympäristössä työskentely ei ollut enää minun juttuni. En voinut olla siellä enää se kuka oikeasti olen. En voinut työskennellä siellä enää täydestä rakkaudesta. Tiesin voivani tehdä niin paljon enemmän, mutta en voinut.

Kesällä 2018 päädyin sattumalta mukaan avustajaksi Ravintoremontti-kiertueelle. Päädyin myös LIFW valmennukseen. Valmennus ei sinänsä tuonut elämään uutta tietoa. Aikalailla ravintoasiat olivat jo valmennuksen mukaisessa kondiksessa. Ajattelin, että viimeinkin olisi aika aloittaa treenit, mutta valmennuksesta tulikin treenaamisen sijaan todella iso henkinen matka.

Valmennuksen Facebook-ryhmässä sain viimein myös muille näytettyä oman sisäisen varmuuteni. Sanani tulivat näppäimistöltä ulos rakkaudella. Osasin tsempata ja lohduttaa ihmisiä niin, että vasta aivan juuri minulle kerrottiin, että minut muistetaan ryhmästä vieläkin. Sain tsempparipalkinnon ja se tuntui aivan mielettömän hyvältä. Ei itse palkinnon vuoksi vaan siksi, että olin viimein alkanut löytää omaa ääntäni. Muut alkoivat nähdä minut sellaisena kuin koin olevani sisäisesti. Ne muita torjuvat muurit olivat alkaneet murtua. Olen uskaltanut viimein paljastaa itseni sieltä muurien takaa. Muurit suojelivat minua kauan, mutta ne myös vääristivät kaiken.

2018 vuosi oli myös ensimmäinen täysi vuosi ilman Fibromyalgiakipua. Oivallukseni siitä, että koska kukaan ei tiedä mistä Fibromyalgia johtuu, ei kukaan voi myöskään 100% sanoa etteikö siitä voisi parantua.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että jos palaisin vanhoihin toimintatapoihini - Armottomuuteen, rakkaudettomuuteen, itsensä ruoskimiseen, perfektionismiin, itsensä ja kehonsa kuuntelemattomuuteen... kaikki tämä yhdistettynä huonoon ruokavalioon. Aivan taatusti Fibromyalgia palaisi.

2018 syksyllä päädyin I Love Me-messuille. Tapasin ensimmäistä kertaa oikeasti ihanan Freetoxaajien Susannan, joka oli ollut koko vuoden iso inspiraation lähteeni tai oikeastaan Freetoxaajat ovat kulkeneet mukanani sen alkamisesta asti v.2016. Noilla messuilla ymmärsin viimeistään sen, että minä haluan myös työkseni tehdä jotain muuta. Luonnollinen terveys ja kauneus, se voisi olla minun juttuni.

Päädyin myös Ilkka Koppelomäen Saa Mitä Haluat luennolle ja kirjan ostamisen jälkeen myös verkkokurssille. Nuo messut olivat minulle se iso POW - tätä minä haluan saada ja minähän aioin todellakin Saada mitä haluan.

2019 on ollut huima matka. 2019 on ollut yksi elämäni parhaita vuosia. Taas yksi vuosi ilman kipua. Asiat ovat entisestään hioutuneet. Työpaikasta luopuminen oli iso juttu vaikka se oli tasan sitä mitä halusin, teetti se runsaasti työtä henkisesti. Olisin itse toivonut vaan vaihtavani työpaikkaa, mutta tämä reitti minun täytyi kulkea toivomusteni "vastaisesti". Minut irtisanottiin terveydellisin perustein eikä todellakaan mitenkään "rakkaudella". Toisaalta se oli vain viimeinen silaus sille, että paluuta vanhaan ei todellakaan ole. Tämä toisaalta mahdollisti sen, että pääsin opiskelemaan uutta ammattia rahallisesti turvattuna, joten olihan se nyt sen henkisen "kärsimyksen" väärti sitten kuitenkin.

2019 oli myös pitkälti Ketoa. Ketopowerilla terveyteni meni huimasti parempaan suuntaan. En oikeastaan tehnyt muuta kuin söin hurjan hyvin. Olen koko vuoden saanut kokemuksia kuinka jaksan taas. Asiat joita luulin etten enää kykenisi niihin. Niitä ei ole enää olemassa.

Tietenkin nautin paljon siitä miltä aloin näyttämään myös ulkoisesti, mutta kaikista eniten olen nauttinut siitä miltä minusta tuntuu sisäisesti. Sisälläni on viimein ollut rauhaa, rakkautta ja hyväksyntää. Asiat eivät enää ahdista niin kuin ennen. Olen katsonut elämän myötä syvälle sisäiseen pimeyteeni, kohdannut kuoleman, kohdannut varjot. Ei siellä ole mitään enää mitä minun pitäisi paeta tai lakaista maton alle. Voin elää rauhassa ja rakkaudella.

Vuosi niistä herättävistä I Love Me-messuista ja vuonna 2019 minä olin töissä niillä messuilla! Ihan uskomatonta! Siis minä! Kaikki toiveeni olivat toteutuneet. Minä olin terve ja jaksoin sekä pystyin taas tekemään asioita, minulla on upea ja rakas perhe ja intohimoinen suhde puolisoon. Minun puolisoni, rakkaimpani odotti 15 vuotta, että voisi rakastaa minua, uskoi ja näki minut kauniina, sellaisena kuin olen ja vasta nyt minä pystyin ottamaan kaiken sen vastaan...

Minulla on myös paljon uskomattoman ihania ystäviä, minä saan tehdä luovia asioita, saan tehdä työkseni sellaista mihin itse 100% uskon ja ennen kaikkea minä saan olla sitä mitä olen.

Joten vuosikymmen 2020 odotan sinua siis ilolla ja innostuksella.

Sisälläni asuu sellainen vapaus ja rakkaus mitä en ole koskaan aiemmin kokenut.

En ole enää minkään vanki tai pakotettavissa. Ei tarvitse pelätä, ahdistua tai juosta karkuun.

Toki elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista tai oikeastaan se on juurikin sitä, sillä ruusuissa on ne piikit, mutta paeta, piiloutua muurien taakse. Sitä ei enää tarvitse tehdä.

2020 tuo ensimmäisenä mukanaan uuden Eating for Beauty valmennuksen. (En saa linkistä rahallista hyötyä, mutta olen harjoittelijana valmennusta järjestävässä yrityksessä.) Minulla ei ole sinänsä mitään "syytä" miksi minun pitäisi osallistua valmennukseen. Minussa ei ole mitään vikaa mitä minä haluaisin korjata. Olen täysin tyytyväinen siihen millainen kehoni on vaikka minulla tosiaankin voisi olla se "viimeiset 5kg pudotettavana" ne lähtevät jos lähtevät. Tiedän kuitenkin, että terveyteni voisi toimia vieläkin hitusen paremmin ja siihen uskon tästä olevan hyötyä. Erityisesti uskon, että E4B on etenkin henkinen matka taas hieman pidemmälle. Hieman enemmän taas sitä valoa ja rakkautta.

Sitä samaa toivon myös sinulle

Rakkaudella iive ♡

Voidaanko me oikeasti päättää keitä me ollaan ja mitä meistä tulee?

Olen pohtinut viime päivät paljon tarinoita. Tarinoita joita me itse itsestämme kerromme ja joihin me samaistumme. Tarinoita joihin ehkä jäädään jopa jumiin. Tarinoita, jotka tekevät meidät onnelliseksi tai pilaavat kenties elämämme... Ollaanko me niitä tarinoita vai kenties jotain muuta? Voidaanko me ihan itse päättää millaisia tarinoita kannamme mukanamme ja millaisia uusia tarinoita meistä syntyykään? Voidaanko me kirjoittaa myös ne menneet tarinat oikeastaan uusiksi?

 Tässä kuvassa on ranta ja puu Iisalmessa. Ihan tavallinen uimaranta ja tavallinen (hopea?)paju. Tällä rannalla olen kuitenkin pötkötellyt elämäni ensimmäisenä kesänä, syönyt tuttipullosta ja nukkunut kun äiti on nauttinut kesästä. Ensimmäisestä kesästä äitinä. Se on ainoa muistoni Iisalmesta, eikä sekään oikeastaan ole minun muistoni, mutta silläkään ei loppupelissä ole merkitystä. Merkitystä on sillä, mille minä annan merkityksen. Joten tämä puu ja ranta ja aurinko ovat minulle merkityksellisiä, ne ovat muisto siitä, että minä olen kotoisin Iisalmesta.

Viime viikolla päädyin syntymäkaupunkiini Iisalmeen yöksi ensimmäistä kertaa ikinä noin 36 vuoteen. Kysymys "Mistä olen kotoisin?" on minulle ollut aika vaikea. 24 vuotiaana olin muuttanut 24 kertaa ja olin asunut 8 eri paikkakunnalla. Kun sitä kotipaikkakuntaa kysyttiin, en oikein osannut vastata. Koska olin asunut Iisalmessa vain vuoden elämästäni, en kokenut sitä kotipaikkakunnakseni!

Aloin vastaamaan "En ole mistään kotoisin", joka taas hämmensi huomattavasti kyselijöitä. Sen perään aina sama selitys, olen asunut siellä sun täällä, en oikeastaan ole kotoisin mistään... Se oli monista ihmisistä poikkeava asia, kerrassaan outoa jopa. Juurettomuus on ollut yksi elämäni kantavia tarinoita, se että en ole mistään kotoisin.

Nyt kun kävelin illalla yksin pitkin Iisalmen yllättävän kauniita katuja tunnustelin "Olen Iisalmelainen, Olen kotoisin Iisalmesta, Olen syntynyt Iisalmessa". Eikä se tuntunut hassummalta. Askel askeleelta juurrutin itseäni Iisalmeen. Katselin taloja, jotka ovat kenties siellä jo olleet kun olen kaupungissa asunut, katselin vanhoja puita, kuuntelin ihmisten puhetta. Eihän sillä ole mitään merkitystä kauanko kaupungissa olin asunut, minä olin syntynyt siellä! Minä itsehän saan päättää mistä minä olen kotoisin!

Minä olin jostain kotoisin nyt 37 vuotiaana. Se onko sillä loppujen lopuksi mitään merkitystä onkin sitten jo toinen juttu.

Aloin myös miettimään, että on oikeastaan aika upeaa, että on asunut 8 eri paikkakunnalla. Lisäksi kaiken mahdollisen vapaa-ajan vietin isovanhempien luona Puolangalla, joten senkin eräänlaiseksi kotipaikkakunnaksi lasken. Tänä kesänä kävin itseasiassa joka ikisellä asuinpaikkakunnallani! Ja onpa mahtavaa katsella paikkoja, että hei tuolla olen asunut ja tuolla tapahtui sitä ja tuolla tuota! On tuttuja paikkoja ja tuttuja ihmisiä. Kuinka moni voikaan sanoa samaa? Aloin miettiä kuinka ihmeellinen lahja minulle olikaan annettu!

Puolangalla kesällä 2019

Kevään ja kesän teema on ollut hyvinkin pitkälti oman energian luominen ja sen ylläpitäminen. Välillä se on todella vaikeaa ja välillä hyvässä energiassa meneminen on aivan mielettömän helppoa!

Tänään heti aamusta energiat olivat aivan mielettömän matalalla. Ajatukset päässä risteilivät ja mieli sopotti epäilyksiään. Pitäisihän sitä jo nyt tietää mitä alat tekemään kohta? Kohta on jo syksy! Et voi vaan olla ja nauttia! Tuohan on nyt ihan epänormaalia tehdä vähän töitä ja sitten vaan olla ja ja ja... Kyllähän nyt ihmisen pitäisi tietää mikä on se seuraava askel mitä ottaa!

Mutta entäs jos ei ole? 

Tavallaan on ja tavallaan ei ole minusta kiinni mitä seuraavaksi tapahtuu. Minun on vaan odotettava ja luotettava siihen, että kaikki tapahtuu oikein. On megalomaanisen ärsyttävä olotila muuten. Tai siitä mielestä tai egosta on, sillä muutenhan ei ole koska kaikki tapahtuu juuri oikein.

Minusta on kiinni se kuinka näitä faktoja käsittelen. Voin pyöritellä niitä päässäni, pohtia niitä, vatvoa niitä, pelätä tulevaa, ahdistua... ihan mitä vaan You Name It!

Tänään kirjoitin kaiken ylös. Kaiken mitä tulevaisuudessa pelkäsin, pahimmat skenaariot ja pelot. Sitten aloin kysymään niiltä "Entäs sitten?" Eikä ollut mitään katastrofaalista tulossa, joten miksi pilata elämänsä luomalla turhia uhkakuvia ja ahdistua niistä?

Kirjoitin seuraavaksi mitä kaikkea (tai vielä jotain parempaa) ihanaa elämältä voisikaan olla tulossa ja se jo kuulosti paljon paljon paremmalta. Ja kas, päiväkin alkoi tuntua jo paljon paremmalta, seesteisemmältä ja rakkaudellisemmalta.

Me voidaan kuitenkin vaikuttaa aika paljon siihen, millaisena me tämä elämä koetaan. Helppoahan se ei ole, mutta yrittää ja harjoitella voi.
Jännin asia ehkä nyt minulle on tosiaan ajatus siitä, että myös menneisyys on muutettavissa!

Kertoisinko itsestäni tarinaa lapsena, joka ei ollut mistään kotoisin, joka vaihtoi koulua usein, kärsi syömishäiriöstä, jota koulukiusattiin ja joka masentui ja meinasi kaiken tuon vuoksi kuolla?
Vai voisinko muuttaa sen tarinan joksikin muuksi? Olisinkin lapsi, joka sai tutustua eri kaupunkeihin ja joka sai paljon ystäviä ympäri suomea, joka oli reipas ja rohkea. Joka kaikista haasteista huolimatta selvisi hengissä ja kasvoi onnelliseksi aikuiseksi?

Toisaalta tarvitseeko noita mitään kantaa mukana? Kun kirjoitin elämänmuutokseni historiaa, ei siihen voinut edes koko jutun kirjoa kirjoittaa mukaan. Luettelisinko lapsuuden karkkihimot, rakkauden tyhjiön, syömishäiriön, ahdistuneisuuden, masennuksen, kuolemantoiveet, lääkkeiden lihottavuuden, hylkäämisen pelon, paniikkihäiriön, perfektionismin, itsensä piiskaamisen, ylikunnon, keliakian, painon jojoilun, migreenin, atooppisen ihottuman, lihavuuden, aivolisäkekasvaimen, burn outin, fibromyalgian... MIKSI?

Jos minulla on ollut joskus kokemuksia näistä asioista ja nyt minulla ei enää ole elämässäni kokemuksia näistä asioista, niin miksi ihmeessä minä tarinoiden muodossa kannan näitä asioita edelleen mukanani? Jos en ole enää lihava, niin miksi ihmeessä kannan edelleen niitä ylipainoisen ajatuksia mukanani?

Loppujen lopuksi, eikö näitä kaikkia tarinoita voi vain kiittää opetuksista ja antaa mennä?

Aika huima ajatus, mutta jotain sellaista saattaa nyt olla syntymässä...

Mitä mieltä sinä olet?

Rakkaudella

iive
Joka on nyt iloinen, onnellinen, positiivinen, normaalipainoinen, nainen, äiti, puoliso, tytär, työtön, keikkatyötä tekevä, jaksava, VOIMAKAS, ystävä, TERVE ja mitähän vielä tulevaisuus tuo tullessaan ❤️

Voiko treenaamista pelätä?

Havahduin eräänä päivänä siihen, että mun ajattelussa on edelleen jäänteitä fibrosta...
Fibromyalgia-oireita kuten kipua, uupumusta, palautumattomuutta ja turvotuksia ei ole ollut yli vuoteen. Itseasiassa oireita ei ole ollut puoleentoista vuoteen! - vaikka elämässä on ollut kaikenmoisia haasteita meneillään (stressi pahentaa oireita). Tämä jos mikä, on aivan mahtavaa!

Olen viime aikoina saanut kuitenkin itseni "kiinni" fibroajattelusta. Koska fibro rajoitti elämää aikalailla pahimmassa vaiheessa, on näköjään osa rajoitteista jäänyt elelemään mun päähän vaikkei tarvitsisi.

Eräs asia on ollut innostuminen. Olen erittäin innostuvaa tyyppiä ja kuten juhannuksenakin nyt nähtiin, tuli parvekeremontti rykäistyä ihan hetkessä. Toki olin väsynyt, mutta normaalilla tavalla. Remonttia tehdessä mietin kuitenkin useaan otteeseen pitäisikö minun nyt levätä tai pitkittää remonttia etten aivan uuvu. Fibron ollessa päällä, olisi nimittäin tuollaisen remontin jälkeen ollut luultavammin useampikin huono viikko, etenkin kun parvekkeelle kävi juhannuksen aikaan aika kolea tuuli. Tein remontin kuitenkin normaalin innostuneesti eikä mitään järkyttävää uupumusta tullut. Ihan normaalia väsymistä vain - ihan niin kuin kaikille!

Tästä ajatustutkiskelusta ja erään kastelukannutreenin jälkeen tajusin, että elämääni hallitsee vieläkin isompi ajatuslukko tai pelko.

Olen yrittänyt koko kevään päästä kiinni treeneihin. Halu treenata ja liikkua on mielessä kova, mutten saa oikein mitään aikaiseksi. Huomaan illalla ajattelevani, että huomenna teen jonkun oikein ihanan kivan lihaskuntojumpan, mistä tulee hyvä fiilis, mutta seuraavana iltana huomaan tehneeni ihan kaikkea muuta kuin sitä. Olen oikein taitava keksimään kaikenlaista muuta puuhaa sen sijaan että treenaisin.

Tajusin, että olen alkanut tiedostamatta pelätä treenaamista. Sisäinen suojelijani estää minua kertakaikkiaan treenaamasta, sillä kehollani on useampikin kokemus sairastumisesta treenaamisen jälkeen.

Ensimmäiset fibromyalgiaoireet ilmenivät suhteellisen rankan Bikini Challenge-valmennuksen jälkeen. Tähän valmennukseen kulminoitui oikeastaan kaikki epäterveet toimintamallit mitä minulla itseäni kohtaan oli... pidin itseäni rumana, en rakastanut kehoani, vaadin keholtani aivan liikaa treenisuorituksia ja liian kovalla intensiteetillä. Suhde syömiseen ruokavaliolla oli katastrofi. Hifistelyä, kalori ja rasvarajoitteita sekä cheat dayt jolloin ahmin mm. muovipussillisen jäätelöä. Kun tähän yhdisti vielä kesäflunssan ja vuorotyön, niin paketti oli aikalailla valmis. Olin sairastunut jossain vaiheessa tietämättäni myös keliakiaan, joka löytyi sattumalta vuosia myöhemmin. Uskon, että keliakia oli jo tuossa vaiheessa ollut useita vuosia ja näin ollen suolistoni on ollut jo aivan sökönä tuolloin.

Ensimmäisten fibromyalgia vuosien jälkeen sain itseni kuntoutettua siihen kuntoon ettei kipu enää rajoittanut niin paljon elämää ja saatoin liikkuakin taas. Varovaisten treenin aloitusten jälkeen aloin taas käydä salilla lihaskuntoharjoitusten parissa ja alkuun treenit sujuivatkin tosi hyvin. Ruokavalioksi olin jo löytänyt freetox-tyyppisen tavan syödä. Mehustin paljon vihermehuja, tein smoothieita ym. ja sokerikoukun sekä ahmimishäiriön kanssa meni hyvin. Ihan mahtavan kuuloista siis!

Muussa elämässä sen sijaan rytisi. Työpaikallani palveluntuottaja eli työnantajani kilpailutettiin, seurasi yt:t ja irtisanominen. Sain jatkaa uudella palveluntuottajalla, mutta koko työyhteisö hajosi ja itse koin, että jäin liian ison vastuukuorman alle kun olin yksi niistä harvoista jotka jäivät ja lopulta olin ainoa joka jäi. Töissä oli aina joku uusi työparina, jota täytyi perehdyttää. Aloin uupua ja masentua. Paras ystäväni kuoli yllättäen, joka myöskin oli iso järkytys. Aloin saamaan taas fibro-oireita sekä unihäiriöitä. Yritin suorittaa joka paikassa... töissä, treeneissä, kotona. En halunnut myöntää etten jaksa. Lopulta olin tilanteessa etten enää jaksanut enkä enää pystynyt peittämään sitä etten jaksa.

 Onnellisena salilla 2016 syksyllä

Joten ei ole ihmekään, että sisälleni on koodiutunut tieto, että treenaaminen = sairastuminen, mutta nyt tiedän sen olevan vain harhaa. Se ei ole totta ❤️

Se entinen minä ei pidä myöskään kotona tehtäviä 10minuutin treenejä motivoivina. Treenit tarkoittaa tilaa jossa vedetään täysillä lähes oksennukseen asti (huh! kuulostaapa tälleen aika kamalalta)... Nyt on siis aika purkaa nämä pari "pientä" mallia ja osoittaa mun keholle ja sisäiselle minälle, että treenaaminen on hauskaa, helppoa ja turvallista ❤️

Olisi mielenkiintoista kuulla, jos jollain toisella on samanlaisia kokemuksia tai muita samantyyppisiä toimintamalleja? Mitä prosesseja olet käynyt tai käymässä läpi niiden kanssa? Itse liityin Eroon Oireista kurssille ja ajattelin kokeilla toimisiko se tähän haasteeseen. Tuohon kurssiin kuuluu muuten se, että ongelmasta tai rajoitteesta tai mikä se nyt onkaan, niin siitä puhutaan jatkossa haasteena. Eli minun kohdallani nimeän sen, ehkä liikkumista koskevaksi haasteeksi? Fibrosta en enää kirjoita.

Tsemppikaveri treeneihin olisi myös enemmän kuin ihan jees! Meikäläinen aloittaa kyllä ihan ruohonjuuritasolta, että todellakaan ei mitään oksennustreenejä - ei enää koskaan!

Rakkaudella 

iive

Laihtumisen jälkeen - identiteettikriisi!?!

Olen nyt laihtunut aika paljon. Toki paino on tässä vuosien aikana sahannut erinäisistä syistä edes takaisin. Silloin kun aloitin blogin kirjoittamisen, painoin yli 90kg. Sain fitness-elämäntavalla ym. laihdutettua 64kg:hen, mutta sitten sairastuin fibromyalgiaan ja sen jälkeen työuupumukseen/masennukseen. Paino nousikin reilut kymmenen kiloa takaisin ja sen olen nyt taas tiputtanut pois. Painan nyt taas tuon maagiset 64kg. Tällä kertaa itseä ei ole tarvinnut rääkätä ja syödä on saanut yllin kyllin. Nytkin on vatsa niin täynnä hyvää ruokaa, että! Fibroa tai masennusta ei enää ole. Ei ole myöskään atooppista ihottumaa tai astmaa. Migreenikin on jonnekin hävinnyt. Tosin sen häipymisen suurin syy on tainnut olla 3-vuorotyön loppuminen.

Niin suuria muutoksia elämässä on ollut, että välillä tuntuu ettei siinä kestä mukana. Katsoin tänään automatkalla istuessa käsiäni, jotka lepäsivät sylissä. Nuoko on minun kädet ja minun jalat, minun syli? En tunnista niitä omikseni.
Hiustenleikkuun ja silmälasien hankkimisen myötä on kasvokuvassa tapahtunut se suurin muutos. Kun katson itseäni peilistä, sieltä katsoo ihan outo tyyppi. Olenko tuo minä?

Olen tyytyväinen peilikuvaani vaikka se onkin vieras. Yritän sisäistää sen uuden naisen joka sieltä näkyy ja sen uuden naisen joka myös asuttaa sitä kehoa. Olen muuttunut myös sisäisesti todella paljon!

Uusi ulkonäkö, sisin ja ammattikin... siinä on aika paljon pohdittavaksi. Onneksi mies on sentään sama, vaikka täytyy sanoa, että hänkin on kokenut tässä siivellä aikamoisen muodonmuutoksen. Lapsikin on sama, tosin kasvaa ja muuttuu hänkin joka päivä.

Silloin yli 90kg ja nyt... No annan itselleni armoa, vauvavuosi ja Fazerin siniset... paljon hyvää ja ihanaa on tapahtunut kuitenkin tämän jälkeen.

Kehossa on myös outo olo. Ihan kuin jotain olisi muuttunut aivan oleellisella tavalla. Lauantaina rankan päivän jälkeen olin uimassa ja fiilistelin. Oli kevyt olla, ei jumeja ja juntturoita vaikka koko viikon olin kuokkinut kasvimaalla ja järjestellyt kotona, sekä tehnyt koneella myös kirjoitushommia.

Tänään aloin autossa puhua miehelle tästä. 2 viikkoa pois työpaikalta ja tunnen oloni näin vapautuneeksi! Niin henkisesti kuin kehollisestikin. Sitten törmäsin tähän Ilta-Sanomien juttuun!

Toisten tunteet voivat tuntua jopa kolotuksina omassa kehossa – psykologi: ilmiö erityisen voimakas työpaikoilla ja parisuhteissa

Erityisen tarttuvia ovat kuitenkin negatiiviset tunteet. Tätä selittää oleellisesti se, että ihmisillä on määrällisesti enemmän erilaisia kielteisiä tunneluokkia, kuten suru, pelko, inho ja viha.

Ilmiö voi olla esimerkiksi parisuhteessa tai työyhteisössä erityisen voimakas, jos ihmisistä heijastuu paljon voimakkaita tunteita, kuten vihamielisyyttä, katkeruutta, negatiivisuutta, stressiä tai syyllistämistä, kertoo psykologi ja kouluttaja Heli Heiskanen.

– Kehoon voi tulla myös kolotuksia, jännityksiä ja raskasta energiaa. Koska myös myönteiset tunteet tarttuvat, onkin hyvä hakeutua tilanteisiin, joissa ilmapiiri tuntuu hyvältä ja rennolta.

Olen saanut viimeiset viikot olla aikalailla omissa tai valitsemissani energioissa. Välillä olen toki huomannut aika raskaitakin energioita esimerkiksi kun yritin viettää työpäivää "hipsterinä" kahviloissa. On ollut jännittävää huomata kuitenkin se, että se oikea puhdas minä ei ole lainkaan niin kireä ja jännittynyt kuin mitä olen viime vuodet ollut. Taatusti minäkin olen myös tartuttanut toisiin ko. tunteita, sillä niin vahvasti sellaisissa kireissä enerigoissa olen ollut, joten aivan varmasti olen ollut tätä kierrettä edesauttamassa. Tämän asian tiedostaminen on kuitenkin oivalluttavaa ja iso syy siihen, miksi tunnen myös sisäisesti muuttuneeni niin paljon. Minuun ei enää sekoitu muiden energiat! Nyt onkin hyvä opiskella ja tutkailla sitä omaa sisäistä olotilaa ja kun huomaa sen syyttä suotta muuttuvan negatiiviseksi niin silloin siihen omaan hyvään olotilaan on helpompi palata kun tietää "missä on koti".

En aivan älyttömästi kannata yltiöpositiivisuutta, vaan kannatan myös negatiivisten tunteiden kohtaamista, mutta jos selkeästi tuntee ettei nyt tuo valloilleen nouseva negatiivinen tai raskas energia ole ollenkaan itseä, niin positiivisuushanat kaakkoon ja raskasmielisyydet hus pois!

Ihanan kevyen lähes 300km ajomatkan jälkeen (tosin istuin kyydissä) on huikeaa hypätä ehkäpä Suomen parhaimman kylpylän hoivattavaksi. Minä suuntaan nyt Katinkullan kylpylään hoitamaan tätä uutta kehoa ja mieltäni. Uin, nautin ja saunon! Kerrankin saan tehdä sitä ihan ypöyksin, juuri niin kuin haluan. Tippa itsekkyyttä on joskus myös hyvästä!

Sinä olet se elämäsi tärkein henkilö!

Rakkaudella 

iive

Ei sovellu yötyöhön - ja mitä siitä seurasi?

Edessä uusi ja huima tulevaisuus ❤️ niin ainakin haluan ajatella ja kyllä sydämessäni uskonkin siihen täysin. Turvallisuushakuinen minä sen sijaan on viime kuukauden ja etenkin viime viikot huutanut mun sisällä aivan jotain muuta. Lähinnä se huutaa - ahdistaa, pelottaa, etkö nyt tajuu, että hätätila SOS, SOS, SOS!

Perjantaina on nimittäin mun viimeinen työpäiväni, josta jään sitten kahdeksi viikoksi lomalle ja sen jälkeen työttömäksi. Tosin kaikenlaista ihanaa uutta työtä on tullut vastaan ja vaikkei yksikään ole täysipäiväistä työtä - uskon jotenkin vakaasti siihen, että kaikki järjestyy ja pääsen aloittamaan elämässä ihan uudenlaisen uran ihan uudenlaisissa kuvioissa.

Taisin nimittäin jopa luvata työkkärin ihanalle naiselle, että juu, syyskuussa mä olen koulussa opiskelemassa myyntiä ja markkinointia! Sillä todella vähän on päivätyötä tarjolla lähihoitajille, enkä oikein edes tiedä onko se mun juttu enää... terveys ja hyvinvointi on edelleen mun intohimo, mutta pikemminkin ennaltaehkäisevänä työnä.

Haluan auttaa etenkin naisia löytämään itsestään sen oman potentiaalin, sen fiiliksen, että me jokainen voidaan aina edes jollain tavalla vaikuttaa meidän hyvinvointiin.

Toinen juttu on Rakkaus - toivoisin niin että jokaisella olisi mahdollisuus kokea itsensä arvokkaana ja rakastettavana naisena ja ihmisenä. Kuinka jokainen meistä on tärkeä, uskomattoman ihana ja rakastettava. Ja kaikki meistä on ansainnut hyvää, vaikkei elämä sitä aina meille kultalusikalla suoraan tarjoilekaan... Kuinka tästä sitten tehdään ammatti? No sen aika mulle näyttää!

En voi väittää, että olisin leijunut viime aikoina missään onnenpilvissä. Välillä fiilis on ollut todella vahva, loistava, kaikkeen luottava ja välillä jotain aivan jotain muuta. Eilen en jaksanut tehdä lähes mitään muuta kuin nukkua, koska suht balanssiin saadut yöunet on viime aikoina olleet aivan jotain muuta kuin balanssissa. Aivan sama kuinka paljon olen kiskonut magnesiumia, l-teaniinia, tuulettanut makuuhuonetta, meditoinut, hengitellyt... mistään ei ole ollut apua. Aamulla herään tokkuraisena katkonaisen yön jälkeen. Pahimpina öinä herään valvomaan useaksi tunniksi sudenhetkellä.

Vaikka kuinka tiesin lääkärin lausunnon - Ei sovellu yötyöhön - johtavan irtisanomiseen, on sen sisäistäminen ollut välillä todella haastavaa. Se tarkoittaa tippumista pois työyhteisöstä ja tärkeiden ihmisten elämästä menettämistä. Olen kokenut olevani myös epäonnistunut. Miksi minä en pysty yövuoroja tekemään - siis minä entinen yökyöpeli!?! Muut paahtaa 3 vuoroa ihan tuosta noin vaan. Miksi minä en pysty?

Onneksi elämässä on niitä kulmakiviä joihin turvata. Freetox Ketopowerista kerkesin onneksi saamaan itselleni ruokavalion, joka näköjään tiukassakin tilanteessa pitää mut irti tunnesyömisestä. Okei, ei ole ollut ihan optimaalisella tasolla tämä homma - koska stressi. Mutta ketoosissa mennään edelleen ja toisaalta se on ihanan helppoakin. Kun ei ruoka vaan maistu, niin mikään ruoka ei ole oikeastaan helpompaa kuin ketoruoka. Ja koska en halua luopua ketoosista, estää se lankeamasta sokeriin vaikka stressitasot vetää tuolla jossain äärilukemissa.

Onnea on myös puoliso joka osaa pysytellä niin järkyttävän tyynenä ettei mitään järkeä. Hän on koko ajan nähnyt sen ettei meillä ei ole mitään hätää. Hän näkee jopa sen, että tätä kaikkea johtaa joku suurempi juttu - että kaikella tällä on todellakin jokin merkitys. Olenhan mä sen itsekin tuntenut, mutta wow, melkoista se on kuulla myös toiselta.

Onnea on ystävät, jotka tukee ja myös peilaa, niille voi vuodattaa omat pelot ja varjot ja nekin sanoo, et hei ei mitään hätää!

Onnea on ne ihanat, jotka on antaneet mulle töitä. Mun pelastusrenkaita, valoa niihin hetkiin kun epäusko iskee. Kun tuntuu ettei mistään tule mitään, on jotain mihin konkreettisesti tarttua ❤️ ja jonka tietää olevan askel kohti tulevaisuuden polkua vaikka juuri nyt on käsiteltävä kaikki nämä luopumisen ja muutoksen tuomat asiat.

Tiedän kaiken tämän johtavan kyllä hyvään. Joku päivä sanon, että tää oli parhaita juttuja mitä mulle on ikinä tapahtunut. Nyt mun pitää vain luottaa ja hypätä "Over the edge!" Mä olen muuttunut ihmisenä ja näin myös mun elämäkin muuttuu...

Välillä on todella vaikea ymmärtää, että tuolta peilistä katson vastaan todellakin minä. Se minä kun nykyään on S-kokoinen, lyhyttukkainen ja silmälasipäinen! Ja kaikista viimeaikaisista tuntemuksista huolimatta tiedän, että olen hyvä tyyppi ja rakastava sekä rakastettava ihminen ❤️

Eletään siis jänniä aikoja ystäväni

Rakkautta ja iloa elämääsi

iive

Kuka sytytti valot? - Tuumauksia ketogeenisesta ruokavaliosta

On aivan outoa ollut olla kirjoittamatta blogia. Niin vahvasti minua on kuitenkin pidetty muiden puuhien parissa, että kirjoittamiselle ei ole ollut sen siunaaman rauhallista aikaa. Kirjoittamisessa täytyy olla flow (ja kirjoitusrauha) ja niitä on tässä odotettu - ja nyt ne on tässä taas vihdoin!

Minä Olen Hyvinvointimessujen jälkeen elämä on ollut aivan mieletöntä haipakkaa (=kiirettä). Energialataukset on olleet aivan valtavat ja tuntuu kuin olisin viettänyt viime kuukauden pyörremyrskyssä. Nyt istun tässä sohvalla ja olen, että huh! What happened?

Messuilta jäi matkaan aika iso juttu omaan elämään, josta vilauksia on näkynyt kyllä instatilillä, mutta ajatuksia sen takana olen halunnut miettiä ja tunnustella rauhassa ennen kuin kirjoitan niistä yhtään mitään. Kyseessä on nimittäin tämän hetken kuuma aihe eli ketogeeninen ruokavalio.

Ajatuksena ketoilu ei ole minulle mikään uusi. Vuosien takaista karppaus-buumia seurasin hieman sivusta, testailinkin sitä, mutta ihan en silloin siihen fiilistelyyn päässyt täysin kiinni. Viime aikoina ketogeeninen ruokavalio ja sen vaikutus terveyteen on ollut mitä erinäisimmin esillä. Pahimmassa ristitulessa on ollut Antti Heikkilä. Koska median ja somen viestit ja fiilikset ovat aina toiskätisiä, halusin mennä messuilla fiilistelemään asian energian aivan puhtaasti ja suoraan Antti Heikkilältä itseltään.  Ja hyvä että menin, sillä olikohan tuota luentoa nyt sitten mennyt hädin tuskin 20min kun laitoin ystävälle jo viestiä, että kyllä, aivan taatusti lähden testaamaan hänen aiemmin ehdottamaansa keto-ruokavaliota! Tunnelma Finlandia salissa oli aikamoinen... ja aikamoisella tarkoitan aikamoisen upeaa.

Messujen jälkeen luin vielä luennon innoittamana Heikkilän Lääkkeettömän elämän, joka syvensi luennon antia entisestään. Lääkkeetön elämä on itsellenikin ollut viime vuodet intohimo. En tiedä olisiko tieni johtanut tähän jos minua olisi jollain tavalla lääkärien toimesta hoidettu, mutta koska en fibromyalgiaani minkäänlaista hoitoa aikoinaan saanut, olen oikeastaan ajautunut tähän tilanteeseen aivan väistämättä. En ole voinut turvautua kenenkään hoidettavaksi, koska kaikki nostivat kohdallani kädet pystyyn ja totesivat etteivät voi auttaa. Joten minun täytyi ottaa oman terveyteni avaimet omiin käsiini ja testata kaikki mahdollinen mitä voisin tehdä. Toinen vaihtoehto olis ollut olla tekemättä mitään ja kärsiä kivusta sekä uupumuksesta 24/7 alle 40-vuotiaana. Uskon, että jos olisin valinnut kivun, olisin tällä hetkellä työkyvytön - ja elämänkyvytön.

Näin jälkeenpäin kun asiaa tutkiskelee, niin oikeastaanhan minulle tehtiin siis mieletön palvelus. Olisinko koskaan tarttunut oman terveyteni avaimiin näin tiukasti kiinni ilman tätä tilannetta? Tuskinpa. Ja millaiset tulokset olenkaan saanut! Viime vuoden projekti parantua fibromyalgiasta, on ollut onnistunut. Edelleenkään minulla ei ole minkäänlaisia oireita ja vointini kohenee päivä päivältä paremmaksi. Vaikka nyt vointini on jo melkoisen hyvä, on myös nälkä kasvanut kun olen tajunnut kuinka hyvä olo ihmisellä voikaan olla! Ai että tällaistako tämä elämä on kun energiaa riittää, ajatus on kirkas ja on pienen ihmisen vaan niin mahdottoman hyvä olla omassa kehossaan? Siis Wau! Tälläiseltäkö elämän pitää oikeasti tuntua? Näin hyvältä? Tätä fiilistä haluan lisää. Oikeastaan voin paremmin kuin koskaan ennen. En ennen sairastumistakaan ollut näin terve. Olen kaikin puolin parhain versio itsestäni juuri nyt ja vielä parempaa on edessä.

Olen ollut jo pitkään aika valikoiduilla hiilihydraateilla. Aivan ensimmäiseksi keliakian löydyttyä jäivät pastat ja leivät. Alussa käytin satunnaisesti jonkin verran gluteenittomia tuotteita, mutta niiden tuoma fiilis sai minut jättämään ne hyvin pian arkiruokavaliosta pois. Paleoruokavaliokin on ollut testauksen alla ja viime syksyn LIFW perustuu myös aikalailla vähähiilihydraattiseen tai sanottaisiinko hiilihydraattitietoiseen ruokaan. Viime vuoden on käytössä ollut lähinnä enää vain bataatti, kvinoa ja erittäin harvoin riisi sekä peruna. Nyt kuukauteen en ole näistä mitään syönyt, enkä kaipaa. Jos aiemmin pätkäpaastoilu oli helppoa, niin nyt se tuntuu olevan vielä helpompaa.

Viimeisen kuukauden ajan olenkin siis tiiviisti harjoitellut erilaisten keto-ruokien tekemistä, tutkinut erilaisia rasvan lähteitä ja fiilistellyt reseptejä. Kasvisten ja marjojen hiilihydraattimääriä en ole laskenut. Piakkoin perehdyn tarkempien ohjeiden mukaisesti keto-ruokavalioon ja tovin aion laskea tarkemmin myös saamani hiilihydraattimäärät. Näillä kokemuksillani mitä nyt minulla on, voin tuumata, etten ole koskaan syönyt niin maukasta ja niin ravinteikasta ruokaa kuin nyt. Enkä ole koskaan tuntenut oloani kehossani niin hyväksi kuin nyt. Eikä kaikki ole ollut pelkästään fyysistä vaan myös henkistä. Olen löytänyt itsestäni myös aivan uusia henkisiä sekä mielellisiä voimavaroja. Ihan niin kuin sisälleni olisi sytytetty valot.

So, shine your light!

Rakkaudella

iive

Tammikuun tulokset - Muutos2019 - Kauneuskuuri

Huh... mihin meni tammikuu? Kysyn vaan! Ihan niin kuin koko kuukautta ei olisi ollutkaan ja siksipä ehkä tuntuu ettei myöskään mitään tapahtunut, mutta kun kelaa kuvia ja kirjoituksia taaksepäin niin tapahtunut on vaikka mitä!

Tammikuun alussa pidin pienen uuden vuoden startin puhdistumiskuurin avulla. Noudatin Freetoxaajien Kauneuskuurin ohjeita jotka ovat olleet toimivia ennenkin. Tavoitteena oli skarpata ravitsemuksen kanssa ja haastaa taas itseä keittiössä kehittelemään uusia ruokia. Testailinkin paljon uusia reseptejä ja keitin ensimmäistä kertaa ikinä kalaluulientä. Tekemäni ruoka muuttuu päivä päivältä ravinteikkaammaksi ja myös maistuvammaksi. Uusia ideoita ja fiilistelyjä ruuan suhteen syntyy lähes päivittäin. Perhe otti vastaan myös leivättömyyshaasteen. Sekin on tuonut uusia ulottuvuuksia mm. aamu ja iltapaloihin ja innostuinkin leipomaan terveellisempiä ja proteiinipitoisempia leipiä luontaisesti gluteenittomista kikhernejauhoista, kurpitsansiemenjauhoista, mantelijauhoista ja kvinoahiutaleista.

Jatkossa kuitenkaan en tule harjoittamaan yhtä suurta aterioiden erottelua kuin Kauneuskuurin ohjeissa on. Pieni määrä hiilihydraatteja sopii minulle proteiinien kanssa mainiosti syötäväksi, koska en nauti niitä päivittäin. Ajatus ketoilusta myös mietityttää... mutta toistaiseksi kilpirauhasjuttujen vuoksi annan tämän aiheen vielä muhia päässä. Enkä toisaalta myöskään tiedä olenko aivan samaa mieltä kaikista maitotuotteista ym. mitä ketossa käytetään tai olisi ainakin helppo käyttää.

Olen saanut myös hengitysharjoitukset osaksi arkea. Usein muistan ne vasta nukkumaan mennessä, mutta niin käteviä ne ovat, että se ei haittaa vaan sängyssäkin homma onnistuu! Alaselkäkivut/jäykkyys on muuten vähentynyt luultavammin juuri näiden hengitysharjoitusten avulla huimasti! Olen tehnyt harjoituksia myös kuukautisten aikana ja tässä kuussa ei ole ollut lainkaan kuukautiskipuja! Tällä hetkellä fiilis on harjoituksista todella hyvä. Saan jo mielestäni huikean tuntuman vatsalihaksiin pelkästään hengittämällä ja jännittämällä. NYT olisin valmis jatkamaan uusien harjoitusten pariin, joten valmennuksen seuraavaa osaa odotellessa ❤️ Tärkeintä on kuitenkin hyvä pohjatyö, joten tätä en ainakaan lopeta kesken.

Hierontakupit ovat olleet käytössä nyt tovin. Niiden avulla on etenkin reisistä ja pohkeista tullut paljon sutjakamman tuntuiset. Hierontakuppeilu yhdistettynä kompressiovaatteisiin sekä yin-joogaan on tuntunut hyvältä ja kroppa tuntuu aukeavan useamman vuoden jumeista! Se tuntuu ihan mielettömän hyvältä. Sillä vaikka fibrokipuja ei ole ollut, niin silti keho on tuntunut omituisen jäykältä jo vuosia kun vertaa sitä entisaikojen elastisuuteen ja notkeuteen. Nyt tuntuu, että olen saamassa tätä fiilistä takaisin. Otin tänään itsestäni kuvat taas. Kahden viikon välillä on minusta jo aivan huima ero. Uskon, että kuukauden ero on jo sellainen, että tännekin kuva siitä sitten tulee.

Unelma päivätyöstä eteni myös. Pääsin vihdoin "työhaastatteluun" hakemaani työpaikkaan ja nyt ei auta kuin odottaa kärsivällisesti, että tuolta vapautuisi työpaikka tai syntyisi uusi paikka. Työhaastattelu lainausmerkeissä siksi, että mitään avointa paikka ei siis tosiaankaan nyt ole, mutta olen kärsivällinen. Jos minun sinne kuuluu töihin päästä, niin sellainen paikka minulle kyllä löytyy! Olisi kyllä ihan huikea juttu päästä töihin tuonne ❤️ sillä siellä pääsisin innostuksen ja intohimojeni pariin työskentelemään. Onneksi sitä odotellessa niitä intohimoja ja innostusta voi toteuttaa aivan mainiosti omassa elämässä.

Kuten koko viime vuoden, tammikuussakin panostin energiaani etenkin keholliseen hyvinvointiin ja olen yrittänyt treenata mahdollisimman hyvää tekevästi. Treenini ovat muiden silmiin ehkä vähän outoja, sillä muun muassa hypin ja pompin, täristelen ja sheikkaan. Venyttely ja tietynlainen jooga kuuluu myös liikuntarutiineihin. Oikein liikuntamuodoiksi lueteltavia juttuja ovat olleet hiihto ja uinti. Hiihdon kanssa keholla on ollut ongelmia, mutta uiminen on aina yhtä hyvä juttu. Siitä kroppa tykkää. Uskon, että samoin tulee olemaan myös hiihdon kanssa kunhan keho vain ensin tottuu siihen. Hiihtäessä kaikki sujuu hyvin ja keho sekä etenkin mieli nauttii, mutta hiihtämisen jälkeen on tullut vähän kurja olo. Sellainen väsähtänyt. Ehkä en vain osaa tarpeeksi himmailla?

Paino pysytteli koko kuukauden ensimmäisen notkahduksen jälkeen hyvin samoissa lukemissa, mutta nyt viimeisinä päivinä vaaka näyttikin tammikuulle -1,5kg! Tällä tahdilla (tai vaikka hitaamminkin) huhtikuuhun mennessä pitäisi se tavoitepaino olla plakkarissa ❤️ Tosin nyt kroppa on jo sellainen, että suurimman focuksen voi todellakin pitää liikkumisessa ja kunnon kohottamisessa. Ruokavalio kun nyt hoituu jo vähän vasemmalla kädelläkin ja sallii myös herkuttelua. Kuten tänään.

Tänään nimittäin treffailin ystävää kaupungilla ja herkuteltiin lounaan merkeissä ja suunnattiinpa vielä taidemuseoonkin! Oli aika ihana viedä ystävä taidemuseoon kun ne on mulle niin rakkaita. Siellä olikin aikas kivat näyttelyt, mun insta storyssä on paljon matskua niistä.

 Nanna Susi - Nainen ja hänen auransa

 Nanna Susi

 Canal Cheong Jagerroos - Yksityiskohta teoksesta Cinderella in Pink II

Museosta suuntasin vielä vaatekauppaan hakemaan lapselle muutamaa juttua ja bongasin sieltä alerekistä itselleni kivan haalean roosan peruspaidan. Ainoa vaan, että koko oli S. Päätin kuitenkin testata puseroa kun niin hiljaistakin kaupassa oli eikä sovituskoppeihin ollut jonoa ja aika mieletön yllätys kyllä. Mahtui se, eikä ollut edes makkarankuori. Itse sitä omaa muutosta kun on hirvittävän vaikea nähdä. Onneksi olen ottanut kuvia matkan varrella. Niistä muutoksen näkee itsekin.

Ihanaa viikonloppua kaikille

Rakkaudella

iive

Rakkausruokafilosofiaa - voiko (suklaan)syöpöttelystä päästä irti?

Viime päivinä olen taas puhunut ja ajatellut paljon ruokaa ja siitä miksi syön ja mitä syön. Olenhan ihminen, joka rakastaa ruokaa. Minulle ruoka on ensisijaisesti nautinto ja tietenkin myös ravinnon ja ravinteiden lähde. Pahan makuinen tai jopa ihan ok ruoka on jotain sellaista mitä nykyään vältän. Sellainen ruoka ei nosta tai pidä yllä energiatasoja - ei fyysisiä, eikä myöskään henkisiä.

Olli Posti lanseerasi kirjassaan Supermarket Survival (SuSu) termin Rakkausruoka - ja se kyllä kuvaa myös minun ruokafilosofiaani aika mielettömän hyvin.

Mitä siis on rakkausruoka? Kaikista kattavimman (380sivua) kuvauksen löydät SuSu-kirjasta, jonka muuten erittäin vahvasti suosittelen lukemaan jos hyvinvointisi (tai mahtava ruoka) sinua kiinnostaa. Kirja kertoo mitä on rakkausruoka ja etenkin sen kuinka se käytännössä tapahtuu. Ja vaikka tietäisitkin asiasta jo kaiken, niin silti suosittelen lukemaan, sillä kirjasta löytyy aikamoisia helmiä ja jo itsessään se on "spirittiä" nostattava, mikä on aina hyvä. On aina hyvä saada hyvälle fiilikselle vähän nostetta.

Kaikessa on ollut kyse rakkaudesta; nautinnosta, mielitekojen luonnollisesta täyttämisestä ja hyvää tekevästä ravinnosta, joka tyydyttää sielun, mielen ja kehon nälän. Siksi kaikki kiteytyy sanaan rakkausruoka. Rakasta itseäsi enemmän, sillä ansaitset vain parasta. Valitse rakastavampi ruoka - ja tarjoa sitä myös lähimmäisillesi. (Olli Posti - Supermarket Survival s. 65)

Oma elämäni ruuan ja syömisen kanssa on ollut aina ennen taistelua mielihaluja vastaan. Mielihalujen "tyydyttämistä" ja vastustamista. Jatkuvaa pahanolon kierrettä jossa vuoroin dieetataan ja vuoroin cheat dayna syödään pussillinen jäätelöitä ja sen jälkeen kärsitään. Suhteeni ruokaan on ollut epäterve, useimmiten jopa sairaalloinen. Vaikka olen aina nauttinut ruuanlaitosta ja pidän itseäni aika taitavana kotikokkina, olen vasta viime vuosina alkanut löytää ravitsemuksesta ja ruuanlaitosta sellaisia tasoja, jotka ovat poistaneet mielihalutaistelut lähes täysin. Nykyään mielihalu kertoo minulle siitä, että tarvitsen jotain ja sitä on vastustamisen sijaan parempi kuunnella.

SuSu-kirjassa ei vastustetakaan mielihaluja, vaan täytetään ne – aidosti ja ravitsevasti, syvästi ja kattavasti. Tämä johtaa syömisen vapautumiseen. Ei tarvitse jälkeenpäin paikkailla erilaisia ravinnevajeista ja elämän liiallisesta haastavuudesta johtuvia vaikeuksia keinotekoisilla ratkaisuilla Apteekista. Elämä on upeaa, kun ei tule lainkaan niitä ongelmia, joiden takia pitäisi käydä apteekissa hakemassa laastariratkaisuja.

Mielihaluille ja ruokahimoille on syynsä. Kieltäymyksen kautta halujen todelliset syyt eivät ehkä koskaan tule täytetyksi. (SupermarketSurvival.fi)

Vuosi 2018 oli minulle parantumisen vuosi. Vaikka tiedän että Olli haluaa ehkä keskittää sanomansa nyt tällä hetkellä muualle kuin parantumistarinoihin (tulevaisuus on varmasti toinen), en voi vähätellä Ollin tarinaa, enkä omaani. Vanhojen blogikirjoitusten ja Facebook-muistojen kautta olen tutkinut omaa matkaani, joka alkoi vuosi sitten aivan täydellä intentiolla (tosin onhan matkani edeltänyt useita puolittaisia harjoittelun vuosia). Silloin päätin parantua fibromyalgiasta ja tehdä kaikkeni siinä onnistuakseni.

Aluksi se vaati kieltäymyksiä esimerkiksi sokeriherkuista ja niiden halun uudelleen ohjelmointia muihin parempiin vaihtoehtoihin. Hyvin pian huomasin etten enää kaivannutkaan niitä lainkaan kun pyörin herkkupäivänä karkkihyllyllä ympyrää ja mietin mitä ihmettä nyt täältä haluaisin? Muutamassa kuukaudessa mielihalut suuntautuivat täysin uusille urille kun keholle antoi oikeasti ravitsevaa ruokaa ja mielihaluja kohdatessa uudenlaisia herkkuja. (Kivut hävisivät myös erittäin nopeasti ja vuoden kuluessa loputkin fibromyalgia-oireet loppuivat täysin)

Nyt tämä on jo automaatio ja uusi elämäntapa. Kun toiset syövät täytekakkua, syön minä raakasuklaaherkkua enkä koe kieltäytyväni mistään tai jääväni mistään paitsi (toki olisin voinut valita myös jonkun ihanan raakakakun, mutta nyt juuri tuossa tilanteessa se olisi vaatinut liikaa eforttia, joten raakasuklaa kaapista oli helppo valinta tilanteeseen). Miksi minä en syö kakkua? Voisin aivan hyvin syödä, se ei aiheuta minulle yhdellä kerralla mitään pahaa, mutta syy on se etten halua. En halua laittaa kehooni mitään turhaa enkä tyhjää, josta se ei saa muuta kuin tyhjiä kaloreita. Ja kun oma makuhermosto on viritetty muille kuin valkosokeritasoille - ei kakkua viitsi syödä edes maun vuoksi.

Kehosi osaa jo syödä. Kunhan lakataan huijaamasta sitä keinotekoisilla makuaineilla, addiktiivisella valkosokerilla, keinoväreillä, uusteollisilla koostumuksenmuokkausaineilla ja muilla E-koodeilla. (SupermarketSurvival.fi)

Minä joka en ole koskaan voinut pitää ainoaakaan herkkua, karkkia, pullaa, keksiä, vierasvaraa yhtään missään kaapissa, koska yksinkertaisesti minun oli pakko syödä ne heti kaikki halusin sitä oikeasti tai en, niin nyt niitä herkkuja riittää. On raakasuklaata, herkkua, leivosta, pähkinää ja patukkaa. Osa valmiita, osa itse tehtyjä. Ne herkut eivät huutele sieltä. Tunnesyöjät, sokerihiiret, pullanpuputtajat... te tiedätte mitä tarkoitan tällä huutelulla. Näiden aitojen, oikeiden, laadukkaiden herkkujen kanssa minä päätän mitä minä teen. Sillä ne eivät huijaa kehoani eivätkä mieltäni kemiallisilla ainesosillaan ja kalorintäytteisillä, mutta niin ravinneköyhällä tyhjyydellään. Minun ei tarvitse pitää karkkipäiviä vaan voin syödä herkkuja silloin kun huvittaa. Niistä ei tarvitse rangaista itseään vaan voi olla vapaa ja nauttia.

Edellisten yövuorojen jälkeen minulla oli aivan hirveä syöpötyshimo. Pohdin ja fiilistelin asiaa, napsin vähän sitä, tätä ja tuota. Tuumailin, että tässäkö tämä nyt oli, nytkö ne uuden elämän herkut siellä kaapissa alkavat huudella? Tähänkö tämä juttu loppui? Mietin oikeasti täytyisikö tuota syöpötyshimoa nyt hillitä jotenkin? Sillä onhan minulla kuitenkin oma "kroppa kuosiin" projekti tässä sinänsä sivutoimisesti menossa eikä ylimääräisiä energiaövereitä sen suhteen ole toivottavissa.

Päädyin kuitenkin fiilistelemään tunnetta ja koska syöpötys ei lähtenyt huonoista fiiliksistä (jos yövuorojen jälkeistä väsymystä ei lasketa) tai minkään henkisen tarpeen tyydyttämisestä herkuilla, päätin antautua himolle. Kasasin sohvalle viereeni lautaselle raakasuklaata, lakritsitaateleita, kookosvettä ja raakasuklaabanaaneja. Hyvä sarja televisioon päälle ja nautiskelemaan omasta rauhasta kun lapsi jo nukkui. Herkkuja oli noin perinteisen jättikarkkipussin verran ja onhan niissä energiaa aivan yhtä paljon - sitä ei ole syytä jättää huomiotta. Jos vieressäni olisi ollut se jättikarkkipussi, olisin syönyt kaiken. Näin olisi tapahtunut, vaikka karkeista oli tullut jo se ällöttävä olo niin henkisesti kuin fyysisestikin. Näistä uuden elämän herkuista kaappiin palautui yli puolet. En kertakaikkiaan kyennyt syömään kaikkea kun syöpötyshimo oli jo tyydytetty. Eikä ne herkut sieltä kaapista ole sen jälkeen yhtään enempää huudelleet kuin ennenkään. Pala sitä tai tuota aterian jälkeen tai illalla ennen nukkumaan menoa on aivan fine. Joka päivä.

Mielenkiintoista on myös se, että sen päivän energiaövereistä paino nousemisen sijaan laski. Ja syöpötyshimolle löytyi kalenterista katsottuna myös toinenkin selitys, kuukautiset alkoivat.

Kuukautisten aikana naisen vartalo kokee fyysisiä muutoksia, jotka puolestaan liittyvät herkkuhimoon. Hormonit ovat sekaisin, jolloin keho alkaa kaivata tiettyjä aineita. Kaakao ja näin ollen myös suklaa sisältävät runsaasti magnesiumia, ja usein kehon magnesiumpitoisuus on normaalia matalampi kuukautisia edeltävinä päivinä. Tutkijat uskovat myös naisten kuluttavan enemmän energiaa juuri ennen kuukautisten alkamista, mikä voisi selittää suuremman määrän nautittuja kaloreita.

Tällä hetkellä koen syöväni ravinteikkainta ruokaa kuin koskaan elämässäni. Kaapistani ei löydy yhtäkään light-tuotetta ja paino putoaa tasaisen varmasti. Arjen intensiivisyyden vuoksi päivän syömiseni ovat sinänsä suhteellisen yksinkertaiset ja joidenkin silmiin jopa vähäiset, mutta ruokani sisältävät valtavat määrät eri hivenaineita, vitamiineja, fytoravinteita, kuituja ja ravintoaineita. Kun kaikki ruoka tehdään täysistä aineksista, sitä tarvitsee syödä paljon vähemmän ja harvemmin.

Vuoden aikana olen huomannut myös sen, että ruualla ja henkisellä hyvinvoinnilla on myös paljon tekemistä keskenään. Etsimällä keholleni sopivinta tapaa syödä, olen löytänyt myös mielelleni oikeanlaisen ravitsemuksen. Ajatus on kirkas, se ei enää niin häsää (ns. monkeymind), on puhdas virtaava energia, jolloin mielen ja hengen asiat tuntuvat myös helpommin. Tunteet eivät latistu sokerihumalaan eikä ilta lopahda tv:n ääreen sohvalle enää läheskään niin usein. Oikeastaan ravitsemuksen vuoksi niin ei tapahdu enää koskaan, syynä on pikemminkin elämästä niin täysillä nauttiminen, loppuu se virta joskus Duracelistakin. Sitten nukutaan, palaudutaan ja otetaan alusta.

Ravitsemus on vaikuttanut myös seksielämään, siellä muutosta on itseasiassa tapahtunut kaikista eniten, sillä minä olin ennen se haluton nainen. Se, jota kiinnosti enemmän hengata sohvalla Fazerin Sinisen ja sarjamaratonin tai kirjan kanssa, kuin kanssakäyminen puolison kanssa. Ei se olo edes tuntunut seksikkäältä. Kuinka olisikaan tuntunut kun oli siinä kamalassa sokerihuurussa jatkuvasti? Ja peilistäkään ei katsonut omiin silmiin mikään kovin kiva näky. Ole siinä sitten seksuaalisesti virittynyt millään tasolla.
Joten jos tällä saralla on ongelmia, niin suosittelen kokeilemaan. Voit yllättyä. Tai minä ainakin yllätyin ja olen nyt onnellisempi kuin koskaan. Onneksi se aviomies jaksoi katsella moista maitosuklaan mussuttajaa nämä vuodet. Nyt saa ehkä sitten hieman toisenlaista vastakaikua rakkaudelleen ❤️

Kuinka itse tällä hetkellä syön?

Vuorotyöstä johtuen ruokarytmini on erilainen eri päivinä. Onko aamu-, ilta- vai yövuoro, vai vapaapäivä? Jokaisella päivällä on siis oma rytminsä ja ruokarytmini kulkee mukana. En noudata säännöllisesti mitään dieettiä, ruokavalioni on pitkälti SuSun tai Freetox-periaatteen mukainen. Puhdasta, laadukasta, ravinteikasta ruokaa ❤️

Jokainen aamuni (kellonajasta riippumatta) starttaa nesteytyksellä. Paljon vettä, mieluiten lähteestä. Suolaa ja sitruunaa ja/tai OptiMSMää sekaan. Juoman voi tehdä myös lämpöisänä versiona näin talvella. Mukaan aamun vitamiinit.

Rasvakahvi on ensimmäinen boosti. Myös rasvatee on hyväksi todettu. Näillä jaksaa aamusta helposti useamman tunnin.

Aamuvuoropäivinä nautin aamupäivästä myös kevyemmän smoothien, koska herään jo ennen kuutta. Iltavuoropäivinä tai vapaapäivinä teen smoothien vasta lounaaksi, silloin se on tuhdimpi ja sisältääkin paljon kaikenlaista ja myös energiaa rutkasti n. 500-600kcal kieppeillä yleensä.

Aamuvuoropäivinä syön sekä lounaan että päivällisen kevyempänä versiona perusruokaani, joka sisältää paljon kasviksia raakana tai kypsennettynä sekä lihaa/kasvikunnan proteiinia eikä unohdeta rasvaa. Muina päivinä tämän aterian tuhdimpana syön vasta illalla päivällisaikaan. Iltapalaa syön harvoin, en juuri koskaan. Jos sitä raakasuklaapalaa/lakritsitaatelia ei lasketa :)

Mitkä jutut jätän kauppaan tai ostamatta pääsääntöisesti lähes aina nykyään? (Huom. rentous)
Pikaruoka (kuten Hese tai Mäkki). Kaupassa ei tule eksyttyä leipä, leikkele, eines tai karkki & sipsihyllyille enää juuri koskaan. Light-tuotteet, niin rasvattomat kuin keinomakeutetut jäävät myös kauppaan. Juomahyllyiltä mukaan lähtee kombucha tai vissy. Mehut, limut, alkoholijuomat jää nykyään kyllä erittäin vähälle. Alkosta mieluiten luomuviini tai alkuviini kuin kaupan sokeri-eeeeekoodisidukka.

Mitä ostan kaupasta tai oikeammin mitä multa löytyy kaapista?
Kaikki kasvikset, juurekset, vihannekset ja hedelmät (marjat poimin itse metsästä). Täysrasvaiset lihat ja kalat. Punainen maito/ kasvimaito/ voi. Ruuanlaittoon rasvainen jogurtti (tai satunnaiseen herkutteluunkin). Luomukananmunat tai ruokapiiristä/ muna-autolta Free Range-munat. Pähkinät, linssit, pavut ym. Kikhernepasta/ nuudeli. Luomulaatuinen jäljitettävä oliiviöljy, kookosöljy, kapryylihappo. Mausteet!!! Kookosvesi, kombucha, tee, kahvi <- Nämä ehdottomasti luomu! Muissa maalaisjärki/ jousto/ rahatilanne sanelee luomu vs. kotimainen.
Pakastimessa on satoja kiloja (tosin hupenee, hupenee...) marjoja, itsekeitettyä luulientä (tätä käytän ruuanlaitossa nykyään aina pohjana ja täytyy sanoa että ruuan maku ja ravinteikkuuden taso on noussut ainakin 200%) ja itsekasvatettuja kasviksia/ yrttejä palstalta sekä villiyrttejä.
Herkut - raakasuklaaherkut tai tarvikkeet itse valmistamiseen. Raakakakut, kuivatut luomulaatuiset hedelmät. Smoothiejädet, kulhot tai vanukkaat.

Rakkausruoka ei ole kieltäymystä millään tasolla vaan upgreidaamista. Mille tahansa tuotteelle löytyy aina joku hyvä vastine. Yhä useammista ravintoloista ja kahviloista saa Rakkausruokaa. Laadukkaista aineksista tehtyä, täyttä tavaraa.

Rakkaudella

iive

 ps. Yllä oleva kakkupala kesällä riitti kolmelle, sillä se oli yksinkertaisesti vain niin tuhtia ja täyteläistä!