Rankka viikko

Huh, huh. Viime viikkoinen "tahdon tyhjentää koko karkkihyllyn" olotila kertoikin oivasti jostain vähän tsydimmästä jutusta. Arvasinkin että jotain on tulossa, sillä nykyolotila syömishäiriön suhteen on kuitenkin ollut sellainen ettei se tasapaino nyt ihan niin vähästä heilu.

Olen nimittäin maannut käytännössä koko viikon sohvalla potien keuhkoputkentulehdusta, korvatulehdusta ja vieläpä kaupan päälle poskiontelotulehdustakin. Onneksi tajusin sitten mennä lääkäriin kun alkoi tuntua ettei tämä nyt mitään flunssaa enää ole. Kuumetta ei ole juurikaan ollut, mutta muuta sitten senkin edestä. Ja näinpä ollen ruokavaliokin on ollut mitä mielenkiintoisin mm. pitsaa, sushia ja hirmuinen läjä jäätelöä.

Päätin "juhlia" vappuakin sitten samoin tein. Tässä olkoon tämän vuoden vappuhommailut. Antibiootista tulee ällöttävä olo. Oikein mitään ei tee mieli, joten syötävä on sellaista mikä on tosi tosi hyvää. Niin kuin munkki. Huoh.

Tällä hetkellä olotila alkaa olla jo parempi. Tosin vapaapäivät sairasloman perään saa viettää kyllä edelleen puolivoimin. Tällä hetkellä alkaa jo tympiä tämä sohva, tv josta ei tule enää mitään katsottavaa, kirjat on luettu ja kirjasto on kiinni vielä kaksi viikkoa. Täytynee siirtyä oman kirjaston uusintalukuun. Siellähän sitä riittää lukemista edelleen useamman sadan kirjan verran.

Onneksi maisema sohvalta on edes kiva kun aurinko paistaa. Rakastan mun kotia <3 jota parhaiten kuvailee ehkäpä eklektinen tyyli eli "ei mitään yhtä tyyliä" tai sekoitettuja tyylejä. Kotoani löytyy paljon tuunattuja kalusteita, lähinnä puisia vanhempia joita olen laittanut mieleisekseni. Viherkasvit ovat osa kotia, vaikken niitä nyt kauheasti jaksa hoitaakaan. Ihmeen kummasti ne kuitenkin hengissä pysyvät ja kasvavatkin mokomat.
Tavaroita meillä on nyky-ajan konmarituksen aikakaudella ihan liikaa. Kaikennäköistä on vuosien varrella kertynyt, mutta pidän niistä. Sitten kun ne ahdistavat, sitten ne saavat mennä. Pääasia on ettei ole kiinni tavarassa. Ja ne tavaratkin on aika ihmeellisiä. Mummin tekemiä saviruukkuja, vanhoja lasipulloja, kristalleja, kiviä, keramiikkataidetta, tauluja, trumpetti (jota kukaan ei osaa soittaa) ja tiibetiläinen soittokulho (jota osataan soittaa). Siellä ne on kaikki sulassa sovussa keskenään.

Että kaikkea tämmöistä viime viikolla. Toivotaan parempaa tätä viikkoa.

iive

Kuinka löytää itsensä?

Sairasloma on jo yli puolen välin. Huomenna pääsen taas lääkärin arvioitavaksi jatkuuko se vai eikö. Itse olen varovaisen jatkuu, kannalla, ihan vain siksi, että en ole edennyt aivan niin hyvin kuin etukäteen arvelin.

Itselläni oli sairaslomaa kohtaan sellainen olettamus, että kun vain saan levättyä tarpeeksi, niin jo se itsestään auttaa todella paljon masennuksen kanssa. No, nyt olen levännyt 2 viikkoa ja voin todeta, että väsymys on ihan pikkuriikkisen helpottanut, mutta masennus ei niinkään. Toki olen tehnyt mielestäni töitä myös masennuksen eteen aika paljon ja se on itsessään jo aika väsyttävää. Olen kirjoittanut, tehnyt kehittäviä tehtäviä ja meditoinut. Myös pientä fyysistä aktiviteettia olen yrittänyt pitää yllä, joskin se puoli on väsymyksen voimakkuuden vuoksi jäänyt aika vähäiseksi muutamaa uintikertaa ja kävelyä lukuunottamatta.

Kun olen kuunnellut omaa mieltä ja kehoa, on se selkeästi antanut suuntaviivoja sille mitä asioita minun pitää vielä itsessäni käsitellä päästäkseni eteenpäin. Teemat Kontrollista luopuminen, Suorittamisen lopettaminen ja Sisäisen lapsen löytäminen ja hoitaminen, ovat olleet päällimmäisenä esillä. Näiden suhteen olen aikamoisen hukassa enkä oikein tiedä kuinka asian kanssa lähtisin etenemään. Toisaalta ne nivoutuvat yhteen, sillä aikamoisen vahva tunne on siitä, että olen kehittänyt tuon valtavan kontrollin tarpeen suojelemaan sisäistä lastani ja minua edelleen nyt tässä tilanteessa. Minä olen ollut aina se joka pärjää ja pitää (kuvittelee pitävänsä) lankoja käsissään. Pärjäsin siten lapsena ja nuorena, kehenkään muuhun kuin itseensä ei ollut luottaminen, jos itse pystyit niin olit turvassa, muiden apu oli aina epämääräistä ja epäluotettavaa ja sitten romahdin. Uusi pärjäämisen aikakausi alkoi masennuksesta parannuttuani. Silloinhan olin tosiaankin osoittanut, että minä kyllä pärjään ja pystyn. Pystyn selviämään ylös kuoleman porteilta. Eikä sen jälkeen tuntunut olevan asiaa mitä en osaisi tai ainakin oppisi jos se on tarpeen ja se, että minä pärjään vaikka mitä eteen tulisi. Kuitenkin tuo valtava uppoavassa laivassa olemisen tunne tänä vuonna on ollut se tilanne ja ne kontrollin nyörit ovat niin kireällä, että ne veivät minutkin mukanaan.

Nyt suoritan tätä sairaslomaa ja masennustani, senhän voi lukea jo tuosta edeltävästä tekstistä. Masennus, sen käsitteleminen ja siitä parantuminen on taas yksi suoritus elämässä joka täytyy kohdata ja voittaa, mahdollisimman nopeasti kiitos!

Ehkä jollain tasolla voisin sanoa, ettei minun tarvitse pärjätä (yksin) eikä suorittaa sitä niin valtavasti. Se joku taso on kuitenkin hyvin ehkä tasolla ja oikeasti vielä täysin tavon saavuttamattomissa. Kun olen pohtinut asioita on ollut järkyttävän vaikeaa ajatella, että etenkin töissä tekisin jotain vaikkapa seiskan arvoisesti. Ei se tulee tehdä vähintään 10 ja plus, että olisit hyvä ihminen sitten.

Totuushan on, että ei sitä oikeasti jaksa ja tämän kun jotenkin ymmärtäisi, tajuaisi ja pystyisi toteuttamaan.
Niin ovat jääneet täysin ne omat tarpeet ja asiat kun eihän kaikkeen oikeasti pysty. Niitä ei enää olekaan ollut mahdollista tehdä edes hyvän arvoisesti. Ja se kyllä tuntuu myös ihan fyysisesti. Kävin juuri hierojalla ja kaikki se kireys, pärjääminen, väsymys ja stressi, ne kaikki ovat koteloituneena kehon lihaksissa ja hermoissa ja joka paikassa. Torstaille varasin ajan Neurosonic-hoitoon psykologin tapaamisen jälkeen. Toivon, että se olisi myös tapa saada kehosta irti näitä kovettuneita ja hautautuneita tunteita, jotka aiheuttavat sen että olen kipeä, jäykkä, väsynyt ja vetämätön.

Liikunta ja itsestä huolehtiminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä ja silti ajatukset rummuttavat aina samaa rataa. Jos haluat parantua niin pitää liikkua, pohtia, kehittää itseä, etsiä niitä vikoja, syitä ja ties mitä JA SITTEN parantua kun olet liikkunut, hoitanut ja kehittänyt itseäsi tarpeeksi. Huh!

Minut pitäisi varmaan laittaa jonnekin keskelle erämaata, ilman nettiä, somea, kännykkää, telkkaria, ilman ketään, olemaan yksin vaan siellä. Ehkä silloin tämä loppumaton juoksu voisi katketa.

Olen ollut todella pettynyt itseeni myös painon suhteen, tietysti, koska eihän se ole ikinä ollut oikea oli se mitä tahansa. Vaa'alla en ole suostunut käymään. En tahdo nähdä sitä lukua mikä siellä odottaa, tiedän muutenkin ettei se lukema ole "hyvä". Katsoin eilen Jenny+ ohjelman ja "päätin", että nyt on se käännekohta kun lähden pyrkimään laihduttamisen lopettamista kohti. Mutta kuinka tehdä se? Miksi ihminen tajuaa tällaisia asioita kun katsoo toisen tuskaa? Miksi sitä omaa tuskaa ei hyväksy, ei näe eikä koe?

Olen laihduttanut varmaan ala-asteelta asti, se on yli 20 vuotta elämästäni ja nyt se saisi loppua. Kuinka lopettaa jotain jota on tehnyt koko ikänsä? Sitkeässä on se ajatusmalli siitä, että kehoni on aina väärä. Toisaalta onhan minulla myös mielessäni tunne siitä, että olen kaikin puolin aina liian erilainen, vääränlainen, olin millainen tahansa niin mikään ei ole minulle riittävä. En tiedä mistä tuo erilaisuuden ja vääränlaisuuden tunne kumpuaa ja mistä se kertoo. Ehkä se on tämän vuoden aivan perimmäisin oppiläksyni, syy siihen miksi olen tässä tilanteessa nyt. Ehkä minun pitää löytää itseni.

iive

Masennus ei lähde makaamalla

Keskiviikona lääkäri katsoi silmiin, kuunteli ja jutteli ja kertoi sen minkä itse tavallaan tiesin, mutta en ehkä kuitenkaan halunnut myöntää. Olisi pysähtymisen paikka ja mietittävä mitä nyt ja miksi tähän on päädytty. Miksi? on minulle helpompi vastata. Mitä nyt? on hankalampi.
Ja on turha miettiä sitä, että olisipa jotain tehnyt siinä välissä toisin. Jossittelua. Karu tosiasia on se, että masennuspisteet ovat nyt mitä ovat, eli vakavat ja nyt täytyy tehdä jotain.

Lääkäri määräsi lepoa, irtiottoa arjesta, liikuntaa, hyvää ruokaa ja itsestä huolehtimista, nauramista ja hemmottelua. "Aina kun vaan jaksat, niin tee jotain sellaista joka tuntuu hyvälle ja joka vie sua irti siitä masennustilasta." Aikamoinen lääkäri kyllä, en ole ennen törmännyt lääkärissä moiseen empatiaan ja kykyyn nähdä "out of the box".

Aivan kuten aiemminkin, olen nytkin törmännyt aiheeseen "Ota itseäsi niskasta kiinni, kyllä se siitä sitten helpottaa". Tämä tuntuu olevan masentuneiden ympärillä olijoiden lempilause tai ajatelma siitä mitä masennus on tai kuinka siitä parannutaan. Masentunut ihminen ei voi reipastua. Hän ei myöskään pysty ottamaan itseään niskasta kiinni. Se nyt vain on mahdotonta. Toki masentuneen läheisen katsominen siinä vieressä on todella haastavaa ja sitten kun ihminen tuntee siinä hetkessä itsensä voimattomaksi, ehkäpä turhautuneeksikin, se yllä oleva ajatus tai lause livahtaa sieltä suusta ulos.

Kuinka sitä masentunutta sitten voisi auttaa?
Kultaakin kalliimpi on se ihminen, joka tulee siihen vierelle eikä jätä yksin. Antaa levätä jos toinen ei jaksa ja yrittää nostaa kun sellaista pientä jaksamisen värettä ilmassa on. Ei sano, että "Ota itseäsi niskasta kiinni" vaan kannustaa yrittämään jos yhtään vaan pystyy ja kertoo olevansa siinä vieressä auttamassa ja tukemassa. Kertoo "Minä autan sinua nyt tässä hetkessä ja huomenna ja aina", ei vaadi tekemään yksin (koska masentunut ei siihen yksin pysty) vaan kertoo olevansa siinä mukana. Pahin mahdollinen tilanne masentuneelle on, ettei tällaista ihmistä ole joka näin tekisi koska silloin ei ole ketään kuka auttaisi.

Jos läheiselläsi olisi käsi poikki, ei kukaan vaatisi kantamaan tarjotinta tai imuroimaan tai nyt vaan ryhdistäytymään. Tällöin ihmiset tarjoavat apuaan. Kenties kantavat kauppakassit, auttavat napittamaan puseron, vievät lääkäriin jos autolla ajo ei onnistu... kun ihminen masentuu, aika moni kaikkoaa siitä ympäriltä. Pelkää, ei ymmärrä eikä välttämättä jaksakaan. Sitä jaksamistakaan kun ei voi aina vaatia... Masentuneen käsi ei ole poikki, mutta ne elämän siivet voivat olla. Niitä vaan ei kukaan näe kun toinen yrittää räpiköidä eteenpäin.

Minulla on maailman ihanin mies. Lääkärin jälkeen se pakkasi minut autoon ja vei äidin luokse. Sieltä se vei minut hotelliin, ulos luontoon ja ravintolaan syömään. Lämmitti saunan. Sai nukkua ja herätä kun halusi. Aamupala oli valmiina eikä tarvinnut siivota. Äiti varasi teatteriliput, mies vei sinnekin. Sai nauraa eikä tarvinnut kertaakaan miettiä mitä nyt. Masennus kun ei lähde makaamalla. Se ei parane sängyssä pimeässä huoneessa peiton alla. Se paranee tekemällä voimavarojensa mukaan voimauttavia asioita ja sen jälkeen kun sitä elinvoimaa on taas, käydään sen syyn kimppuun.

Nyt kotona on hyvä istahtaa alas ja miettiä, että mitä nyt. Vieressä odottaa kaksi kirjaa. Vitamiinit on otettu, että siitä ei nyt ainakaan kiinni ole tämä homma. Oma tilani on paljon kehollista uupumista kaikesta suorittamisesta. Se että mielialani ei ole toivoton, se on minun onneni. Kun on toivoa, niin silloin on myös paljon enemmän mahdollisuuksia päästä eteenpäin. Toivottomalla kun on edessään vai läpipääsemätön seinä.

Eilen illalla tein tämän Paranemisen avain harjoituksen ennen nukahtamista ja täytyy sanoa, että olo tuntui heti sen jälkeen paljon helpommalta ja jotenkin paremmalta. Nukuinkin jopa (vaikkakin taas liikaa) vaikka olin unohtanut ottaa melatoniinin.

Yön aikana sain myös idean masennusbingoon, josta tulee yksi paranemisen avaimistani. Ehkäpä laitan sen jossain vaiheessa tännekin kun se alkaa saada lopullista muotoaan.

iive

ps. Maalaukset Taidekeskus Väinölä. Supervoimauttavat akvarellit Irja Wilkko, Enkeli Natasha Villone.

Muutos lähtee omasta itsestä

Kirjoitin ensin pitkän blogitekstin siitä kuinka kaikki menee ihan pieleen ja kuinka on kurjaa ja että tämä tilanne elämässä nyt on vaan ihan jonkun muun vika kuin minun. Ja kyllä, elämän olosuhteet ovat muuttuuneet, aika paljonkin. Sille minä vain en nyt voi mitään. Joten taistelenko vastaan sellaista jolle ei voi mitään vai katsonko peiliin ja tuumaan sen sijaan, että muutos lähtee minusta.

Muita et voi välttämättä muuttaa, mutta omaa suhtautumistasi voit.

Valitsetko hymyn ja rakkauden?

Vai jurputuksen?

Voin valita elää kurjuudessa ja negatiivisessa asenteessa. Voin vastustaa muutosta ja kaipailla "vanhoja hyviä aikoja".
Tai sitten voin valita elämisen tässä hetkessä niillä resursseilla mitä nyt tähän hetkeen on annettu.

Elämä ei ole aina reilua. Olisi ollut reilumpaa ettei tällaisia muutoksia olisi ylipäätänsä tullut, mutta koska tuli, niin sen kanssa on nyt vain elettävä tai lähdettävä pois. Ja koska sitä yhtään sen parempaa "poislähtöpaikkaa" ei ole nyt maisemissa, se tarkoittaa sitä että on jäätävä. Ja kyllähän mä oikeasti niin paljon myös rakastan tätä paikkaa ja näitä ihmisiä täällä, että kyllä aika paljon pitää tapahtua, että mä oikeasti lähtisin.

Tammikuu on siis koetellut oikein urakalla. Se on tarjonnut työstressiä ja sairastelua. On koeteltu missä menee raja. On koeteltu pysynkö omalla tielläni vakaasti vai en. Täytyy myöntää, että on niitä ojanpohjiakin käyty katsomassa, mutta pääsääntöisesti olen kuitenkin tiellä kulkenut ja pitänyt pintani.

Olen antanut anteeksi itselleni sen, etten todellakaan aina ole jaksanut. Olen iloinnut niistä hetkistä kun energiaa on ollut edes johonkin.

Että tällainen oikein railakkaan positiivinen aloitus tälle vuodelle! Onneksi aina voi ajatella, että tästä voi mennä vain parempaan suuntaan. Ainakaan kovinkaan huonommin ei enää voi hommat mennä. Joten siinähän on erittäin hyvä lähtökohta helmikuulle.

Helmikuu onkin täynnä kaikkia ihania juttuja kuten reissu Minä Olen-messuille ja naistenpiirin iltaa vietetään taas joulutauon jälkeen. Ja kunhan toivun tästä ihanasta keuhkoputkentulehduksesta saa jälleen aueta kuntosalin ovi. On se vaan niin kiva huomata, että jossain vaiheessa sohvalla makoilu rupeaa ihan oikeasti ärsyttämään.

Ja niin vaan tässäkin hetkessä on kiitettävä. Kiitos siitä, että saan olla tässä ja kiitos siitä, että asiat menevät ja ratkeavat kuitenkin aina juuri niin kuin pitääkin.

iive

Sortuu se supernainenkin

En tiedä pitävätkö muut oikeasti minua sellaisena kuin itse ajattelen heidän pitävän. Minulla on itsestäni ehkä hieman vahingollinenkin kuva, jossa iive jaksaa aina, osaa kyllä kaikki, jos ei osaa niin kyllä äkkiä opettelee, on aina sinnikäs, ei sorru koskaan.

Ja sitten jos tätä "kuvaa" ei pystykään pitämään yllä, niin ehkä se on sitten eniten pettymys itselle.

Kyyneliä suihkussa työpäivän päätteeksi, loppumatonta nääntymisen tunnetta, repsahduksia ruuassa vaikka tietää että juuri nyt olisi se 100% ruokavaliossa pysymisen hetki, sitä kun laittaa illalla kellon umpiväsyneenä soimaan ja tietää jo valmiiksi, että aamulla on aivan yhtä väsynyt. Töissä muistilistoja, kännykkähälytyksiä koska mikään ei pysy päässä, turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta vaikka oikeasti tekee just sen mitä pitääkin ja oikeastaan aika paljon enemmän.

Kuinka on päädytty tähän tilanteeseen kuukaudessa?

Siis vain ja ainoastaan kuukaudessa tai oikeastaan parissa viikossa.

Suoraan sanottuna vituttaa olla näin tunnollinen, herkkä ja huolehtivainen ihminen. Vaikka en päällepäin ja ulosannillisesti ole todellakaan mikään pehmis (vaan tiukka täti) niin mun sydän on. Ja se sydän on aika rikki just nyt. Lohdullista on, että kuitenkin saan silmiin syttymään sen rakkauden ilonpilkahduksen kaikesta huolimatta.

Särkyneeseen sydämeen auttaa ruusukvartsi. Pinkki akaatti parantaa kivun ilolla, auttaa myös särkyneeseen sydämeen. Pinkki akaatti rauhoittaa, lohduttaa ja antaa turvallisuuden tunnetta. Se helpottaa stressiä ja auttaa luomaan positiivisempaa minäkuvaa.

Näköjään se tasapaino minkä olen hankkinut syksyn aikana on kuitenkin aika hauras. Nyt minulla on aika kova oppimisen paikka. Mitä tehdä että pystyy sen onnellisuuden saavuttamaan uudelleen, mitä tehdä että sopiva balanssi löytyy, sillä vaikka kuinka työtäni rakastankaan on perhe ja minä itse ne mun ykkösprioriteetit. Vaikka haluankin tehdä työtä myös työn vuoksi enkä vain rahasta niin silti se minun oma elämäni on se tärkein juttu.

Tässä hetkessä aikamoinen opettelu on ensimmäiseksi siinä, että antaa itselleen anteeksi sen ettei jaksa. Että jos töitten jälkeen on täysin lopen uupunut, niin entäs sitten jos pyykkivuori (onneksi puhtaiden lajittelemattomien koska pesukone pesee ja kuivuri kuivaa) kasvaa melkein kattoon asti tai että imurilla otetaan just ne kohdat mitkä näkyy, ei yhtään enempää jos sitäkään.

Anteeksi pitää antaa myös se, ettei salitreeniä ole suurinpiirtein edes jaksanut ajatella saati tehdä. Sen salitreeniajan saattoi hyvin nukkua (kello 13.10 asti iltapäivällä ennen kuin piti lähteä iltavuoroon). Täytyy hyväksyä se, että ainoa liikunnallinen asia koko viikolla on ollut puolen tunnin uinti ihan vaan siksi että pääsi uimahalliin saunomaan. Pelkästä saunasta kun ei viitsinyt maksaa.

Mutta jos iloa on muuten puuttunut elämästä niin ruuassa sitä ainakin on ollut. Ja oikeasti ne mun kamalat repsahdukset ovat olleet tällä viikolla vain pari suklaakonvehtia ja himppasen liikaa raakasuklaata. Oon vaan niin turhan ankara itselleni. 

Ja vihermehuja joka ikinen päivä. Vaikkei jaksaisi tosiaankaan niitä vääntää ja oikeasti mehustaminen melkein tuntuu tuskaiselta työltä, niin silti joka hemmetin päivä on se kone laulanut. Ja mä luulen, että olisin jo ihan oikeasti ihan pimpelipom ilman näitä ruokia ja mehuja. Jos olisin vetänyt mättöä koko viikon ja sokeriöverit päälle niin kuin ennen stressaavassa tilanteessa.

Yksi valaisivimmista jutuista mitä pitkään aikaan olen kuullut on ollut Olli Postin tuumaus siitä, että valitse aina tilanteeseen se paras. Että jos syöt sitä suklaata niin valitse sitten se paras suklaa eli raakasuklaa. Tai jos syöt mättöä niin tee siitä niin hyvää ja ravitsevaa ettei sen syömistä tarvitse katua.

Tänään alkoi kolmen päivän vapaat. Olin niin onnellinen kun sain pistää työpaikan oven perässäni kiinni. Vaikka se onkin mulle todella rakas ja tärkeä paikka, niin liika on vain liikaa. Nyt on aika ottaa kolme päivää itselle, jaksaa sitten siellä töissäkin paremmin taas maanantaina. Vapaat oli hyvä aloittaa lempiruualla eli risotolla, jota santsasin just niin monta kertaa kun tuntui hyvältä. Huomenna nukun pitkään ja menen kampaajalle ja teen koko loppupäivän just sitä mikä huvittaa, en tee yhtään mitään mikä on "muka pakko".

Kaikista eniten helpottaa oloa kuitenkin se, että tietää tällä kaikella olevan jokin tarkoitus. Tässä on nyt niin kokonaisvaltainen oppiläksy menossa eikä "pakotietä" ole eteen tarjoutunut rohkeista yrityksistä huolimatta, että läpihän tämä on käytävä. Uskon vakaasti siihen, että joskus vielä ymmärrän miksi näin kävi ja mitä tästä opin. Minun on tarkoitus tämä kokea ja nähdä sitten mitä tästä seuraa. Uskon hyvään, uskon upeuteen, uskon että mahdottomasta tulee mahdollista.

Kaikki kääntyy hyväksi ja musta tulee entistäkin vahvempi

iive

joka ehkä sitten on oppinut sen, että on vahvuutta myös myöntää se ettei jaksa kaikkea.

Superkuu-energiaa

Viime viikko menikin hieman erilaisella tavalla kuin kuvittelin.
Kuvittelin, että levon jälkeen treenaan kunnolla, mutta kas, vieläkään en sinne salille ole päässyt.
Nukuin nimittäin lähes koko viikon.
Pistin lapsen kouluun, nukuin, menin töihin, nukuin jne. Samaa rataa koko viikko.
Oli siis ilmeisesti aikamoinen lepoviikon tarve.

Tänään sitten kun virtaa riitti oikein urakalla, oli tarkoitus mennä salille. Sen sijaan päädyinkin tekemään loppuun yhden urakan, joka on kotona ollut rempallaan jo monta kuukautta. Ja nyt on siisti puhdas koti ja etenkin makuuhuone, jossa voi sitten nukkua taas vähän lisää. Taisi superkuun puhdistusenergiat pistää viimein tämänkin homman kasaan. Nyt tuntuukin jotenkin tosi hyvälle kun on siistiä ja puhdasta ja sen tuntee ihan muutenkin. Mulla aina sotkuisuus luo kaaoksen tunnetta kehoon niin ihanaa kun sitä ei ole nyt.
Huomenna sitten sinne salille. Tosin tämän päivän urakka kesti sen 8h, tunnin salitreenin sijasta, joten...

Erittäin ilahduttavaa oli se, että ruoka-asiat pysyivät hanskassa. Ja jaksoin kuitenkin mehustaa ja huolehtia muutenkin ravinteiden saannista. Kuvan vihermehu pullonsuusta kuvattuna oli herkkua 💚 Taisin upottaa sinne mm. omenaa, inkivääriä, lehtikaalia, vehnänorasta, selleriä, appelsiinia ja sitruunan. Painokin on sen mukaisesti hanskassa -1kg ja peili näyttää samaa. Ja se olotila myös...

Aurinko löytyi myös muualtakin kuin pullonsuusta kun pistin kirkasvalolampun taas käyntiin. Joka aamu kello soi nyt puolta tuntia aikaisemmin jolloin pistän lampun päälle ja jatkan unia vielä sen puoli tuntia tai pötköttelyä oikeastaan. Eron tunsi jo heti ensimmäisenä päivänä!

Smoothieita on meillä mehujen lisäksi syöty nyt myös paljon. Vai juotu? No juotu siis. Citymarkettiin oli tullut paikallisen Foodinin hyllypääty täynnä kaikkea superia. Ja koska Puhdistamon Luomuproteiinia ei ole ollut saatavilla kuin netistä sikakalliilla ja nämä olivat siinä ostosreissulla heti saatavilla niin päätin testata tätä. Etenkin ainesosaluettelo miellytti. On nimittäin aika lyhyt.
Vanilja on tarpeeksi mieto melkein minkä vaan kaveriksi. Toivon, että toimisi myös vihersmoothiessa, että olisi jopa niin mieto, mutta tämä siis testaamatta. Ensi viikon kuntoutukseen aion ostaa mukaan vielä jonkin muunkin maun, ehkä mansikan? Ei tarvitse niitä kelan-hedelmiä enää sitten syödä.

Viikon päästä olenkin sitten kuntoutuksessa tai siis sopeutumisvalmennuskurssin kakkos osiolla. Aikamoinen tavarapaljous tulee otettua mukaan. Freetox-ryhmässä kyselin hyviä ideoita eväisiin, joilla tasata 5 päivän puolieines-noutopöydän ruokia ja tosiaan lähtee mukaan viherjauhe, Foodinin proteiinijauheet ja ehkä vielä marja-smoothiejauhe. Sitten vaan luomubanaaneita, jotain lämpöisessä säilyvää kasvimaitoa ja sauvasekoitin 😊

Tällä kertaa minulla onkin oma huone kun maksoin sen extramaksun siitä eli ei tarvitse nyt sitten kämppäkaverista huolehtia jos sattuu tulemaan huono uniset yöt tai jotain. Saan olla sisäilmaongelma-herkkyyden vuoksi myös hotellin puolella, joten ihanaa kun saa mennä sisäkäytäviä pitkin kylpylään. Eli toivottavasti ihanan rentouttava viikko tulossa. Kiva on myös nähdä muita kurssilaisia ja saada myös irtiotto arkielämästä.

Tämä viikko painetaankin sunnuntaihin asti töitä. Iltaa, aamua ja yövuoroa loppuun. Sunnuntaina nukkumapäivä ja maanantai-aamuna kohti Peurunkaa. Huh!

iive

Uneton ahmija

Hyvän olon hormonidieetti-verkkovalmennuksen myötä on tosiaankin tullut selväksi ne minulle isoimmat kompastuskivet ja jojoilun sekä painonhallinnan vaikeuden pahimmat aiheuttajat.

a) Unettomuus tosiaankin aiheuttaa ahmintaa
b) Liian vähäinen tavallisen ruuan syöminen aiheuttaa ahmintaa
c) Ikuinen laihduttajan identiteetti aiheuttaa ahmintaa

Päivittäinen ruoka, jota syön normaaleina päivinä on itseasiassa todella terveellistä. Pidän kasviksista niin salaattina tai kypsänä. Mielestäni ruokavalioni on aika laaja vaikka olenkin gluteeniton, vai pitäisiköhän tuumata, että se on laaja oikeastaan osittain siitä syystä? Sellaisina päivinä kun kaikki rullaa olen nukkunut silloin hyvin, ei iske pakkomiellettä syödä kolmea suklaapatukkaa tai hampurilaisateriaa. Jos kaikki päivät olisivat sellaisia hyviä päiviä, olisin hyväkuntoinen ja normaalipainoinen.

Kaikista pahin ja nopein vaikutus on unettomuudella tai huonolaatuisella unella. Se tuli todettua nyt kun olen tietoisesti syönyt ne täydet kalorit puhdasta perusruokaa ja yhden yön huonojen unien jälkeen ruokahalu oli pohjaton. Ja nimenomaan ruokahalu oli pohjaton kaikkea epäterveellistä kohtaan. En kertakaikkiaan pystynyt hillitsemään itseäni ja illalla olikin sangen paska olla. Plussaa oli se, että sitkeästi sen päivän söin MYÖS ne hyvät päivän kalorit, joka on entisestä käyttäytymisestä poikkeavaa.

Seuraavana päivänä hyvien yöunien jälkeen ei ollut mitään ongelmia ja viime yön superpitkien ja poikkeuksellisen hyvin nukutun yön jälkeen tänään onkin riittänyt energiaa vaikka kuinka eikä syömishimot ole jyllänneet millään tavalla.

Minulla on aina ollut vaikeuksia nukkua, joskus tilanne oli aivan mahdoton ja nukuin sitten milloin sattuu ja se häiritsi normaalia elämää paljonkin. Kouluun ei jaksanut herätä läheskään niin hyvin kuin olisi pitänyt (onneksi muuten olen ns. lahjakas opiskelija niin ei koko koulu aivan päin mäntyä mennyt) ja vaikutti se sosiaaliseen elämäänkin aika paljon. Koskaan en ole tajunnut kuinka paljon se vaikuttikaan syömiseeni. Ja kuinka paljon syömiseni tai oikeastaan juomiseni oikein vaikutti unettomuuteeni...

Mitäpä luulette, jos juo 3litraa Pepsi Maxia ja muutamat energiajuomat siihen päälle niin nukuttaako?

Olin useamman vuoden todellisessa kofeiinikoukussa. Lapsen myötä vaihdoin energiajuomat kahviin ja useamman vuoden ajan olen ollut täysin irti myös colajuomista. Viime syksynä lopetin myös kahvin juomisen hetkeksi täysin kun tajusin olevani samassa kierteessä kuin muidenkin kofeiinituotteiden kanssa aiemmin olin ollut. Nyt nautin sen yhden, korkeintaan kaksi kuppia kahvia päivässä. Mitä myöhempään kahviannokseni juon, sitä pidemmälle nukahtaminen menee, joten aikalailla aamupäiviin on kahvit ajoitettava.

Vuorotyö on tällaiselle nukkujalle aikamoinen rasite. Silti sen kanssa pärjää kunhan vain tekee töitä sen eteen. Pahimpia itselleni ovat iltavuorosta aamuvuoroon menot. Olen silloin kotona yleensä noin 21.30 ja rauhoittuminen työn hälinästä vie oman aikansa sekä aamun valmistelut toisen mokoman. Usein kello on puolenyön paikkeilla kun uneen pääsen ja aamulla kello soi 06.20  

Kuusi tuntia unta on minulle aivan liian vähän.

Nyt kun tiedostan unen merkityksen myös tähän paino/hyvinvointiasiaan niin todellakin täytyy skarpata! Ja sekin jo auttaa ahmimiskohtauksen iskiessä, että tietää miksi niin nyt kävi. Jospa senkin käsittelyyn tulevaisuudessa jotain keksisi. Tärkeää on nyt tiedostaa se kuinka suuri vaikutus tällä onkaan elämääni.

Toinen unen määrään vaikuttava tekijä on puoliso. Mies kun ei tunnu sitä unta tarvitsevan niin kuin minä, vaan hän valvoo monesti reilusti yli puolenyön ja nukkuu 5-6h unia ja sitten niitä päiväunia silloin tällöin. Tuntuu pöljältä mennä nukkumaan aikaisin kun toinen jää valvomaan. Siihen toisen kainaloon on niin helppo jäädä vielä hetkeksi jos toiseksi ja hups jäi uniaika aika lyhyeen.

Voiko toinen ymmärtää sitä, että jos itse voi nukkua noin vähän, niin miksi toisen täytyy nukkua niin paljon?

Jos itse menen nukkumaan aikaisin ja päivällä mies nukkuu niitä päiväunia, niin milloinkas sitä sitten oikein yhdessä ollaan kaksin? No välillä tuntuu ettei juuri ollakaan kun yhtälöön lisätään miehen jääkiekkotreenit, golf-kierrokset sekä 24/7 luontoisen työn. Minä teen vuorotyötä ja onhan minullakin omat menoni. Lisäksi on lapsi, joka tosiaankin tarvitsee oman aikansa perheen kanssa. Ja sitten on ne kotityötkin, asioiden hoitamiset jne.

Viime aikoina kun olen pitänyt kiinni niistä aikaisista nukkumaan menoista, on oikeastaan tuntunut aika yksinäiseltä. Olen kyllä nauttinut siitä aikaisin rauhoittumisesta todella paljon ja etenkin siitä että ylös noustessa ei tunnu niin tärähtäneeltä ja umpiväsyneeltä. Ei vaikka flunssa vaivaa kolmatta viikkoa :(

Ja nytkin pidän kiinni siitä unesta vaikka olisi vapaapäivä (etenkin kun mies on jääkiekkoilemassa ja ei ole sitä kainaloa tässä) ja häivyn tuonne sänkyyn ensin Kiitollisuuspäiväkirjan ja sitten unien pariin ja toivottavasti nukun hyvin ja huomenna on ihana pirteän virkeä vapaapäivä!

Sitä samaa toivon myös teille kaikille muille siellä <3 Menkäähän ajoissa nukkumaan <3

iive

Ruoka haisee ja maistuu hassulle

Tänään ruoka haisee ja maistuu hassulle.
Positiivista on se, että sitä tekee mieli syödä.

3 päivää Noro-viruksen tai minkälie hemmetin kamalan vatsataudin kanssa on ollut tämän viikon plääni. Tytär aloitti sairastelun jo lauantaina, mies rupesi kimppaan flunssalla (hyvästi vapaa viikonloppu), viimeisteli sen vatsatautitarjonnalla ja itse sairastuin kun tytär parantui.

Toivottavasti ei ihan äkkiä tule uudestaan moinen.
Nyt koitan syödä vähän puuroa.

iive

Meni ihan toisin kuin olin ajatellut

Lomaviikkoa on vietetty ja vaikka en mitään suunnitellutkaan, niin silti viikkoa on vietetty ihan erilailla kuin ajattelin. Ajattelin, että nyt on aikaa tehdä kaikenlaista ja oikeastaan joka päivä on ollutkin jotain, mutta loppuaika on tullut levättyä. Olen vielä aika hukassa tämän lepäämisen kanssa, koska tunnen siitä jatkuvaa huonoa omaatuntoa, tärkeintä on, että olen kuitenkin kuunnellut niitä kehon viestejä nyt enkä vain painanut eteenpäin pakolla treenisuunnitelmaa noudattaen.

Maanantai oli ainoa superpirteä treenipäivä, tiistaina kokkailin hieman isommin ja illalla kävin ystävien kanssa kahvilla kaupungilla (tai oikeastaan teellä) sekä ohjatussa meditaatiossa Mandalatalolla.

Minulla on ollut vaikeuksia näiden ryhmässä tehtävien meditaatioiden kanssa, silloin minun on vaikea rentoutua tarpeeksi, antaa itseäni ns. alttiiksi tilanteelle. Kotona yksin tämä on helpompaa, ei tarvitse ajatella mitä muut ajattelevat (vaikkeivat ne mitään ajattele muuta kuin itseään).
Tällä kertaa meditaation syvyys kuitenkin yllätti. Pääsin johonkin sellaiseen tilaan mihin en ollut koskaan aiemmin päässyt ja olo meditaation jälkeen oli pitkään aika epätodellinen. Tämän jälkeen olen myös ollut todella väsynyt.

Keskiviikko meni kampaajan tuolissa istumassa kun olin työkaverin tyttären harjoitusasiakkaana ja leikattiin ja raidoitettiin vähän mun tukkaa. Mun hiuksiinhan ei ole mitään värejä laitettu vuosiin, sillä viimeisillä värjäyskerroilla sain pieniä allergisia reaktioita ja värit piti jättää. Nyt kokeiltiin kuitenkin suoravärjäystä eli väriä missä ei ole hapetetta.

Goldwellin Elumenissa on käytetty erityisteknologiaa, jonka toimintaperiaate on fysikaalinen. Tämä ainutlaatuinen hiusväri toimii täysin ilman hapetetta, ja silti sillä saavutetaan ainutlaatuisen näyttäviä värjäystuloksia. Elumen ei sisällä ammoniakkia, ei ammoniakin tuoksua ja se on hellä hiukselle.

Minkäänlaisia allergiaoireita ei tullut. Väri hiuksiin laitettiin niin ettei se missään vaiheessa koskettanut hiuspohjaa, mutta tottakai huuhdellessa väriä joutui iholle. Hiusväreissähän pigmentti on se joka allergisoi ja pigmenttihän jää siihen hiukseen, joten on myös mahdollista saada allergisia oireita kun värjätty hiusosio koskettaa ihoa värjäyksen jälkeenkin. Näitäkään ei ole kuitenkaan tullut.

Yllättävän hyvin väri myös tarttui. Minullahan on luonnostaan tumma tukka ja hiuksen pinta on "lasimainen" eli hiukseen ei kauhean hyvin tartu mikään, ei väri, eikä muotoilut. Hius tykkää olla sellainen kuin on :)
Tuskin pitkään aikaan tulen hiuksia värjäilemään, mutta ihan kivaa vaihteluahan tämä on kun on edes pieni punaisen vivahde hiuksissa.

Torstaina ajattelin lähteä uimaan, mutta ystävä soittikin meidät kylään. Siellä sitten jutusteltiin monta tuntia ja lapset leikki keskenään. Illalla olin taas niin sippi ettei oikein mitään jaksanut tehdä. Nukkumaanmenoaikaan kuitenkin sain jonkin ihme villityksen ja ryhdyin maalaamaan mitä en ole tehnyt pitkään pitkään aikaan.

Tänään kroppa sanoi, että olisi hyvä päivä treenata ja niinhän sitä tuli tehtyä. Ulkoilemassa kävin Lintusen kanssa kun hän halusi luistelemaan, minulle jää oli auttamattoman huonossa kunnossa, joten oma ulkoiluni jäi lähinnä raittiin ilman hengittelyn asteelle.
Tänään kroppa on halunnut myös pitää "paastopäivää" ja olen juonut vain smoothieita. Pieni kevennyspäivä ruuan osalta siis. Huomenna sitten taas syödään :) Meinasin kokkailla kotona tehtyä kebabia, joka on niiiiiin hyvää <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!
iive

Manifestointi elämäntapamuutoksen tukena

Manifestointi tarkoittaa vetovoiman lain hyödyntämistä ja sen aktivoimista tietoisesti. ”Manifestointi on prosessi, jonka kautta tulemme siksi itseksemme, joka olemme aina halunneet syvällä sisällämme olla”

”Manifestoinnin avulla voi toteuttaa itselleen tärkeitä asioita ja unelmia.

Manifestointi ei kuitenkaan johda ainoastaan konkreettisiin asioihin. ”Aivan yhtä tärkeää on kuitenkin manifestointiprosessin tuoma jatkuvasti syvenevä ilo, onnellisuus, rakkaus, kiitollisuus, rohkeus, luottamus ja niin edelleen.”

Manifestoida voi monin tavoin, itse ilmennän mielelläni asioita visuaalisesti, niin että asiat ovat jatkuvasti näkyvillä, muistuttamassa määränpäästäni. Uskon manifestoinnin vetovoiman lakiin, mutta uskon paljon myös siihen, että manifestoimalla ihan itse keskittyy enemmän siihen mitä haluaa ja alkaa aktiivisemmin työskennellä asian toteutumisen eteen.

Kun olen työskennellyt henkisen kasvun parissa niin intensiivisesti, olen alkanut kaipaamaan sitä fyysistä toimintaa jota ennen elämässäni oli paljon, oikeastaan se täytti elämäni aikalailla täysin. Liikkumisesta sain sitä hyvää oloa, mitä viime vuonna sain henkisen kasvun parista kun liikkumaan en pystynyt.
Nyt olen iloinnut siitä liikunnan palosta taas, toisaalta olen ollut myös murheissani siitä, että totuus on tosiaan se, ettei kroppani kestä liikuntaa kovinkaan paljon. Muutama päivä aktiivista liikettä ja kroppa reagoi flunssan ja väsymyksen oirein. Jos en olisi käynyt jo kilpirauhas-kokeissa, niin olisin 100% varma siitä, että sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. No prolaktinooma-kasvaimessa ja fibromyalgiassa on kyllä aivan tarpeeksi tekemistä.

Silti nyt tunnen vahvaa paloa siihen, että manifestoinnin kohteena on juuri liikunta ja kehon hyvinvointi henkisen hyvinvoinnin lisäksi.

Tämä kuva on viime syksyltä Vaaruvuorelta, jossa oli aivan mieletön energia, auringonpaiste, raikasta ilmaa hengitettäväksi, rakas perhe mukana, kroppa toimi niin kuin pitikin ja olin niin onnellinen! Eli siis täydellistä materiaalia manifestointiin :)

Vinkkejä Manifestointiin

1. Päätä mitä haluat -älä keskity siihen mistä haluat eroon, vaan siihen mitä haluat-

2. Luo haluamastasi asiasta voimakas ja ytimekäs mielikuva.

3. Luo mielikuvan tueksi voimalauseke eli affirmaatio esim. Omani olkoon jotain tämän suuntaista

"Olen voimakas, hoikka ja hyväkuntoinen" ja perään vielä "TAI jotain vieläkin parempaa!"

4. Anna manifestoinnille aikaa, kuuntele ja huomioi mahdollisuuksia, tartu tilaisuuteen kun sellaisia kohtaat.

5. Ole kiitollinen, kiitä siitä mitä päivittäin jo olet saanut <3

Itse meditoin päivittäin ja yhdistän manifestoinnin myös tähän. Käytän kristalleja ja kiviä usein meditoidessani (koska ne ovat ihania <3). Tykkään myös kirjoittamisesta ja erityisesti kuvista. Teen esimerkiksi ns. Unelmakarttoja tai voimakuvia, joihin yhdistän voimalauseita ja kuvia asioista joita tavoittelen.

Viime päivät ovat olleet koettelevia. Ensiksikin osuimme onnettomuuspaikalle, jossa yksi osallinen kuoli, katsoimme autosta kun häntä yritettiin pelastaa ja järkytyin siitä suuresti vaikka emme joutuneet muuta kuin katsomaan vierestä ammattiauttajien toimintaa.
Lisäksi samana päivänä vatsatauti kaatoi minutkin petiin viimein, vältyin kylläkin oksentamiselta, kiitos siitä, mutta olihan tuossa ihan tarpeeksi noinkin.

Seuraavat kaksi viikkoa olenkin "yksinhuoltajana" kun mies lähtee työmatkalle Floridaan (yhtäänhän en "kateellinen" ole). Toisaalta olen todella iloinen siitä, että hän saa tuollaisen mahtavan mahdollisuuden. Ja osataanhan me Lintusen kanssa kotonakin nauttia elämästä, toisaalta manifestaatio tyttöjen ensi kesän Kreikan matkasta on jo laitettu ilmoille :D

iive

Rajojen rikkomista

Huh, joulukuu alkaa huomenna ja ilokseni (mutta myös kauhukseni) huomasin kalenterini olevan aivan täynnä! Tämä on minulle hyvin poikkeuksellista, sillä viime vuosina (varmaankin viimeiset kymmenen vuotta) se kalenteri on ollut lähes tyhjä. Tänä syksynä sinne on alkanut tipahtaa sellaisia omia juttuja ja vieläpä sellaisia juttuja mitkä eivät tapahdu aivan kotinurkilla.

Syksyn aikana on reissattu kesälomareissut ympäri suomea ja yövytty milloin missäkin, naapurikaupungissa kävin bilettämässä kovemmin kuin ikinä SunsetParkissa, hiljennyin meditatiivisen Mirabai Ceiban konsertissa Helsingissä, kävin halaamassa Äiti Ammaa Vantaalla ja viikonloppuna vietin aivan uskomattoman illan Deepthin eli Kirsi Rannon Enkelijumalatar-illassa.

Jatkoa seuraa kun hyppään tuntemattomaan ja pääsen miehen työn puolesta juhlimaan Itsenäisyyspäivää ihan huippujuhliin Vanajanlinnaan. Pukukoodina iltapuku ja tälläiset kemut ei ole kyllä yhtään ominta juttua, vaan stressi on melkoinen, siitä huolimatta päätin uskaltaa ja joskus vähän revitellä niitä omia rajoja. Erityisherkkyys huutaa jo tässä vaiheessa aikamoisella tasolla ja ylivirittyneisyyttä saa tasailla varmasti ihan reippaasti. Onneksi kaapista löytyy pitkä iltapuku, sillä muuten hommasta ei varmasti olisi tullut yhtään mitään.

Ja heti parin päivän päästä noista juhlista, lähden taas työn puolesta helsinkiin työpaikan koulutus/huvittelupäiville useammaksi päiväksi, tämäkin on oikein kunnon stressipaukku erityisherkälle, saa nähdä mitä siitäkin tulee :D  ja kunhan siitä kerkeän toipua edes muutaman päivän niin auton nokka suuntaa kohti "ihme-Matin" hoitoa, hän on ilmeisesti jonkinlainen kansanparantaja, siitä sitten tiedän lisää hoidon jälkeen. Tämä matka jatkuukin kunnon turneella pitkin suomea ja sukulaisia kolmen päivän verran ja sitten alkaa rauhoittuminen jouluun.

Aikamoinen luettelo kun tässä tätä lukee ja katsoo. Toinen puoli minussa huutaa, että voi ei kamalaa ja hermoromahdus tulee ja toinen puoli on aika innoissaan siitä että kerrankin on jotain spesiaalia tiedossa. Erityisesti tykkään siitä, että pääsee vähän tai vähän enemmän laittautumaan, kun normaalisti en juurikaan meikkaa (allergiasyistä). Mutta paljon vaan kaikkea tasapainottavaa näiden menojen lisäksi vaan kehiin niin eiköhän siitä kaikki lähde sujumaan ihan hyvin.

Smoothie/mehupaastoa on nyt vietetty viikon verran ja tuntuu todella hyvälle. Edelleen jatkan sitä niin kauan kun hyvältä tuntuu. Ja tuntuuhan se hyvältä kun olo on kevyt ja virkeä ja iho kiittää niin mehuista kuin viljattomuudestakin.
Uimahallissa on tullut käytyä usemman kerran jo viikon aikana ja se on ollut nyt ihan huippujuttu ja huomenna pääsen hierojalle <3

huh, iive
iive

Kätköilyä taikametsässä ja masennusvaara

Elämä ei aina mene niin kuin kuvittelisi. Viikko sitten olin täynnä tarmoa ja nyt viimeiset päivät on tuntunut tietyllä lailla hyvin tahmaiselta. Edelliset vapaapäivät kertakaikkiaan nukuin. Ensimmäinen vapaapäivä sujui ihan hyvissä fiiliksissä päiväunia torkkuessa, ajatuksella "kyllähän sitä välillä voi levätä". Torstaina dear Fibro tuli kylään ja jouduin lepäämään ajatuksella "kun ei vaan pääse ylös täältä kun sattuu niin paljon".

Minä en tykkää muiden kuvien "varastamisesta" ja tätä kuvaa en voi edes tekijänsä luokse linkittää, sillä sitä on jaettu jo niin paljon etten kertakaikkiaan alkuperäistä lähdettä löydä. Silti tämän kuvan laitan tänne koska se niin kuvaa sitä miltä Fibromyalgia-kivut tuntuvat ja jos ne näkyisivät, niin ne näyttäisivät tältä. Itse olen (vielä) siinä onnellisessa asemassa etten kärsi kivuista joka päivä, useat kärsivät ja lisäksi Fibromyalgiaa sairastavia kohdellaan aivan törkeästi.

Jos sulla on selkä kipeä, voit olla sairaslomalla sen max. 300 päivää, jos lääkäri niin määrää. Tai uupumuksen takia. Tai masennuksen. Tai kroonisen unettomuuden. Mutta sitten, kun sulla on kaikki nää + järjettömät kivut + lähimuistin kanssa ongelmia + 50-200 muuta oiretta, niin silloin se ei olekaan niin että voit olla sairas koska sun "päädiagnoosi on fibromyalgia".. WTF?!

Perjantaina alkoi taas työt ja onneksi sain idean mennä lenkille ennen työpäivää. Oli todella intensiivinen lenkki, kuljin ihan omissa maailmoissa ja ihmettelinkin vähän jopa, että mistäs nyt tuulee kun näin "rauhoitetaan"? Oli kuin minut olisi nielaistu sinne metsän uumeniin, kuuntelemaan ja kokemaan täysillä sitä luontoa. Oli kuin olisi rauhoiteltu minua "että rauhoitu nyt ja ota iisisti, ihan rennosti vaan ja kyllä kaikesta selvitään" ja minä olin ihan että mitä ihmettä?

No, syy selvisi töissä kun palaverissa kävi ilmi, että toistaiseksi yötyöt lisääntyvät ja mennään jatkossa vajaamiehityksellä tämä syksy ilmeisesti ainakin. Tämä uutinen hallitusten palkkaleikkausten jälkeen sai mut kyllä näkemään punaista. Mutta eihän tässä mikään auta kuin kertakaikkiaan järjestellä päässä ja töissä palikat uuteen järjestykseen, että tästä selvitään :(

Sunnuntaina ollessani töissä yksin ja tehdessäni yksin siis kahden ihmisen työt mietin sitä, että joo kyllähän minä nyt saan tupla palkankin, mutta jatkossa voi käydä niin etten tosiaankaan saa ja nauran kyllä sille joka sanoo, että sittenhän on työnantajalla varaa palkata siihen toinenkin työntekijä kun se ei ole niin kallista. Tämä on asia johon en usko pätkääkään. Ihminen on niin ahne, että taatusti jokainen firma vetää ne palkat "omaan taskuun" ja työntekijä saa edelleen tehdä ne kahden ihmisen työt yksin ilman sitä sunnuntai-korvausta. Jos siis nämä uudistukset menevät läpi.

Lauantai-aamuvuoron jälkeen suunnattiin Ladun Majalle frisbeegolfin pariin. Kiva kenttä keskellä taikametsää. Syksyinen kirpeä sää ja auringon paiste. Harmi vaan että kenttää oltiin juuri remontoimassa, joten kierros jäi hieman vajaaksi. Onneksi kaveri oli jo aiemmin vinkannut Cachebird-sovelluksesta kun olin hänelle manannut c:geon takkuilemista. Äkkiä playkaupasta uusi sovellus kännykkään ja kuten arvasin, 2 geokätköä ihan siinä vieressä :) Jatkettiin sitten ulkoilua vielä parin kätkön etsimisen verran ja todettiin Cachebirdin olevan kehujensa väärti.

Tahmea olo jatkuu yhä edelleen ja viime yönä tajusin, että nytkö se alkaa? Eli syysmasennustako tässä pukkaa? Tätä mahdollisuuttahan mietin kun Parlodelin lopetusta aloittelin. Parlodel-lääkitys kun nostaa dopamiinitasoja aivoissa ja lopetus taas laskee. Dopamiinin määrän lasku voi aiheuttaa masennusta tai alakuloisuuden tunteita. Sitäkö tämä nyt sitten on? Kun toisaalta olo on ihan ok ja toisaalta ei todellakaan ole. Minusta tuntuu vaan, että olen niin vihainen kaikille ja etenkin itselleni. Vihainen syystä, jota en todellakaan tiedä.

Nyt olisi vapaapäivä ja pää lyö ihan tyhjää, että mitä tekisi? Kun oikeasti tekisi mieli vaan mennä tähän sohvalle kyljelleen ja vain olla kun ei jaksa muuta. Sille tielle on vain ihan liian helppo liukua ja siltä tieltä on todella vaikea nousta ylös. Olen nuorena sairastanut 2 vaikeaa masennusta, siis ei mitään "minua nyt vähän masentaa"-masennusta vaan sellaista jossa ihminen menee täysin toimintakyvyttömäksi ja millään ei ole mitään merkitystä. Se on elämää jonne en ikinä enää halua ja se on vienyt minulta monta vuotta ja yhtään vuotta en enää aio sille antaa. Joten parasta on ilmeisesti nyt tehdä jotain muuta kuin maata sohvalla.

Tätä kuvaa katsoessa muistan aina sen rauhan mikä minussa tuolloin oli ja nyt tajuan, että sen rauhan voin saada milloin tahansa itseeni jos vain haluan ja yritän.

Joten tälle viikolle toivon kaikille ja itselleni ihania onnen ja ilon hetkiä <3

iive

Pakastaja Elvi

Joka mustikoita rakastaa, se mielellään pakastaa. Tuumasi ystävä.

On se aika vuodesta, jolloin olen niiiiiiiiiiiiin onnellinen. Pääsen nimittäin metsään poimimaan marjoja.

Liekö tämä on jotain geeniperimää tai lapsuudesta opittua, mutta nautin valtavasti noiden sinisten mollukoiden keräämisestä ja myöskin siitä tunteesta kun pakastin täyttyy talvea varten. Toinen intohimoni on saalistaa metsämansikoita, niitäkin pakkaseen sujahti tänään litran verran <3

Siellä metsässä tunsin sen hetken, kun olin niin pakahtuvan onnellinen ja tajusin löytäneeni edes hetkeksi sen sisäisen rauhan kun kaikki itseni kanssa on hyvin. Siihen hetkeen on hyvä palata silloin kun varjot täyttävät elämän.
Kuuntelin Eevin uutta rentoutus-äänitettä Kiitos, että saan olla minä-kurssilta ja sieltä tuli onnen "avain" näin hieman tyyliteltynä.

Kenenkään meidän tarpeet eivät voi 100% täyttyä lapsena. Jokainen meistä jää joskus vääjäämättä vaille sellaisia holding-kokemuksiksi kutsuttuja tunteita, jolloin koetaan olevamme täysin elämän kannattelemia ja tunnemme olomme rakastetuksi.

Ikinä, koskaan, minä en enää tule olemaan tässä asiassa riippuvainen muista kuin itsestäni, minä itse kannattelen, huolehdin ja rakastan itseäni. Minun ei tarvitse sitä etsiä, eikä kukaan muu sitä voikaan minulle antaa. Minä muistan vieläkin miltä tuntuu se valtava rakkauden ja hyväksymisen tulemisen tunteen nälkä, jota hain kaikkialta.

Oikeasti se löytyy minusta.

 
Helteinen kesäpäivä metsässä, aurinkoenergia, vatsa täynnä mustikoita, kuuma polku ja perinnelaitumella laiduntavat hevoset <3 Voisiko olla parempaa? Ehkä ei.
Välillä istuin männyn juurelle, sammal kasteli pyllyn, mutta sou? Nojasin auringon lämmittämään mäntyyn ja katselin ja kuuntelin. Imin energiaa maasta ja auringosta.

Ihanaa KESÄÄ!

t.iive

K.I.P.U.

K.aunis
I.hana
P.aras
U.pea

Kipu on kyllä v*ttumainen kaveri. Enkä minä edes ole "niin kipeä" kuin "jotkut muut".
Eilen piti antaa kertakaikkiaan periksi kun itkin suihkussa kipuja puoli tuntia ennen töihin lähtöä.

Jatkuva kipu on jotain sellaista mitä ei toiselle voi oikein edes selittää, sillä ei sille ole sanoja. Tämän huomasin hyvin kun yritin lääkärille eilen siitä kivusta kertoa.
Taisi tuo kuitenkin vakavasti homman ottaa, sillä välinpitämättömyyden sijasta koin aitoa kuuntelemista. Sain passituksen taas labroihin ja nyt vielä röntgeniin ja ultraankin. Kiitos yksityisen, kaikki tapahtui supernopeasti ja nyt sitä odotellaan tuloksia.

Ja jos ei kivun syy selvinnyt, niin ainakin selvisi se miksi ihmeessä en joogassa saa "pyöristettyä" selkää kauniisti vaan se on ihan "tönks, planks", eipä pyöristy ei jos viimeinen lannenikama on luutunut kiinni ristiluuhun :D
Mukava pikku detalji tiedettäväksi, että voi saman tien unohtaa sen lannerangan notkistamisen tähän paikkaan :D Ja olihan se kiva tietää, että luuston yms. puolella ei mitään "damagea" ole, joten rauhassa voi joogata.

Ja vaikka kuinka kivut masentaa, niin periksi en aio antaa. Mulla on niin luja usko siihen, että kaikki kääntyy jollain tavalla hyväksi.

Musiikissa on paljon voimaa ja tämän viikon oonkin saanut kuunnella repeatilla mun suosikkimuusikon uutta biisiä eli Mariskan Itserakkausjuttuu - linkistä pääset kuntelemaan biisin "openspotifyissa". Ja koska biisin sanojen julkaiseminen netissä ilman lupaa, on muuten tekijänoikeuksia rikkova juttu, niin ei niitä tänne laiteta, mutta lainata saa onneksi vähän :)

Tykkään itestäni
Viihdyn mun nahois
Mä väsyin jumittamaan fiiliksis pahois
En dissaa vaan kehun ja kiitän
Kyl kelpaan jos tälleen mä riitän
Oon kritisoinut mua jo aivan tarpeeks
teen sovinnon ja annan itelleni anteeks
Onni alkaa siit mihin ankaruus loppuu

Kaikki tarvii itserakkausjuttuu

Mariska - Itserakkausjuttuu

Ja vaikka tästä Fakearin ja Deva Premalin laulun sanoista mulla ei ole mitään hajuakaan (paitsi viimeiseksi Deva laulaa vissiin -bhagavate- Bhagavate is one who is becoming divine) niin tää on niin hyvä, ettei oikein edes järkeen käy kuinka hyvä se on.

Ihanaa kesän alkua kaikille ihanille!

iive

ps. ja kun pääsin kaikista noista tutkimuksista pihalle niin menin kyytiä odottaessani sovituskoppiin, rakastin siellä itseäni juuri sellaisena kuin olen (yleensähän sovituskopeissa vaan aina inhotaan itseänsä) ja ostin farkut joihin mahtuu mun takapuoli ilman että tarvii pienentää vyötäröltä, eli isopehvafarkut, HA! :D