Muita et voi välttämättä muuttaa, mutta omaa suhtautumistasi voit.
Valitsetko hymyn ja rakkauden?
Vai jurputuksen?
Voin valita elää kurjuudessa ja negatiivisessa asenteessa. Voin vastustaa muutosta ja kaipailla "vanhoja hyviä aikoja".
Tai sitten voin valita elämisen tässä hetkessä niillä resursseilla mitä nyt tähän hetkeen on annettu.
Elämä ei ole aina reilua. Olisi ollut reilumpaa ettei tällaisia muutoksia olisi ylipäätänsä tullut, mutta koska tuli, niin sen kanssa on nyt vain elettävä tai lähdettävä pois. Ja koska sitä yhtään sen parempaa "poislähtöpaikkaa" ei ole nyt maisemissa, se tarkoittaa sitä että on jäätävä. Ja kyllähän mä oikeasti niin paljon myös rakastan tätä paikkaa ja näitä ihmisiä täällä, että kyllä aika paljon pitää tapahtua, että mä oikeasti lähtisin.
Tammikuu on siis koetellut oikein urakalla. Se on tarjonnut työstressiä ja sairastelua. On koeteltu missä menee raja. On koeteltu pysynkö omalla tielläni vakaasti vai en. Täytyy myöntää, että on niitä ojanpohjiakin käyty katsomassa, mutta pääsääntöisesti olen kuitenkin tiellä kulkenut ja pitänyt pintani.
Olen antanut anteeksi itselleni sen, etten todellakaan aina ole jaksanut. Olen iloinnut niistä hetkistä kun energiaa on ollut edes johonkin.
Että tällainen oikein railakkaan positiivinen aloitus tälle vuodelle! Onneksi aina voi ajatella, että tästä voi mennä vain parempaan suuntaan. Ainakaan kovinkaan huonommin ei enää voi hommat mennä. Joten siinähän on erittäin hyvä lähtökohta helmikuulle.
Helmikuu onkin täynnä kaikkia ihania juttuja kuten reissu Minä Olen-messuille ja naistenpiirin iltaa vietetään taas joulutauon jälkeen. Ja kunhan toivun tästä ihanasta keuhkoputkentulehduksesta saa jälleen aueta kuntosalin ovi. On se vaan niin kiva huomata, että jossain vaiheessa sohvalla makoilu rupeaa ihan oikeasti ärsyttämään.
Ja niin vaan tässäkin hetkessä on kiitettävä. Kiitos siitä, että saan olla tässä ja kiitos siitä, että asiat menevät ja ratkeavat kuitenkin aina juuri niin kuin pitääkin.
iive
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos :)