Opiskelu & etätyöapatia hack

Kuinka selvitä (etä)opiskelun aiheuttamasta rasituksesta? 

Huomaan opintojen vetävän minusta nyt aikalailla mehuja pois. Onneksi opiskelupäiviä on vain 3pvää joka toinen vko. Opinnoissa on niin paljon uutta opeteltavaa ja siihen täytyy keskittyä todella tiiviisti, ajatus ei saa yhtään harhailla tai tipahdat heti kärryiltä ja koodi ei enää sitten toimikaan jos teet yhdenkin virheen. Aika brutaalia siis!

Huomaan odottamisen olevan myös haastavaa, ADD-aivot haluavat jatkuvaa stimulaatiota 🧠 Kun jollain on ongelma (ja huom! minullakin on ongelmia) ja täytyy odottaa sen ratkaisua, alkaa sisälläni tuskastuttaa, sillä mitään muutakaan ei oikein voi tehdä kuin odottaa. Lisäksi kamera kuvaa sinua aivan koko ajan, joka vain pahentaa tuskaa!

Eilen olotila oli silkkaa uupumusta ja kärsimystä, tänään tein muutaman jutun toisin ja heti olo oli päivän jälkeen parempi ❤️

• Aamulenkki koiran kanssa hengitys huomioiden ei vain zombina kävellen. Olo lenkin jälkeen oli ihanasti hapettunut.
• Kahvitauolla kahvin sijaan power nap = herätyskello soimaan ja lattialle pitkälleen silmät kiinni, rentoutus. Tekee istumisen jälkeen aivan mielettömän hyvää!
• Lounastauolla pidempi lenkki ulkona - hengittäen ja tänään näkyi myös aurinko!!!
• Aivokahvi lounaan jälkkäriksi = eli (kofeiinittomasta) rasvakahvista boostia aivoille 🧠
• Kahvitauolla power nap + venyttelyt
• Ja joka ikinen kerta kun piti odottaa, niin ylös tuolista, liikuskelua ja venyttelyä kameran ulkopuolella. Huh, että tämä muuten helpotti!

Joko olet löytänyt smoothiehaasteen?

Juuri kun innostuin taas smoothieista, niin meillä töissä alkoi tietty sopivasti ilmainen smoothiehaaste ja sen myötä olen haastanut taas mun syömishäiriömieltä - Millainen on terveellinen smoothie? 

Vuosiin ei mun smoothieen mennyt juurikaan hedelmiä. Smoothiet rakennettiin 100% optimaalisesti ja vain ja ainoastaan sillä periaatteella. Mausta ei niin väliä, joten nyt on aika mageeta juoda smoothieita jotka on kuin herkkua 💚😋💚 Tosin E4Bn No More hapannaama on kyllä mun suuhun ihan herkkua sekin ❤️😋😍 ja samoin mulle maistuu edelleen edellisessä postauksessa esittelemäni mun perus-smoothie. Mutta smoothiehaasteen myötä on löytynyt jo monta smoothieta mitkä maistuu myös perheelle mikä on aivan huippua!

Mikä on sun suosikkismoothie?

Smoothien paluu

Olen ihan pikkiriikkisen varovaisissa tunnelmissa siitä, että uupumuksesta elvyttely alkaa olla edes jollain tasolla. Joten ihan super varovaisesti olen suunnannut ajatuksia eteenpäin hieman aktiivisempiin toimiin. Tässä välissä on ollut ajanjakso, jolloin en ole juuri stressannut tai vaivannut päätäni mm. ruoka-asioista. Olen lähinnä syönyt, edes joskus. Useimmiten ihan kotiruokaa, välillä ihan tasoa Saarioisten maksalaatikko tai Thai Cube. Tosin syömisten aikataulut ovat olleet vähän niin ja näin. Olen saattanut mennä alku-iltaan pelkällä aamupalalla mikä ei ole yhtään hyvä juttu! Syömättömyys on aina ja ikuisesti ollut minulle se pahin "herkuttelu ja ahmimis-triggeri". Ja vaikka en ole ahminutkaan, niin herkkuja on tullut napsittua nyt aivan liian usein.

Nyt kun energiatasot on nousseet, aion kokeilla muutamaa skarppausta joista smoothie on ykkönen. Smoothie on vaan niin kätevä tapa huolehtia erilaisten ravinteiden saannista ja sillä hoituu kätevästi myös lounas. Smoothieen on iisi laittaa myös päivän terveelliset rasvat joita syksyn viimasta ja kuivasta huoneilmasta kärsivä atooppinen iho kaipaa vähän säännöllisemmin kuin mitä nyt niitä on tullut saatua. Otsikosta huolimatta smoothiet ovat kyllä kuuluneet joka viikkoisesti elämään koko ajan, useammankin kerran viikossa, mutta nyt on oikea hetki muistuttaa itselle, että smoothie päivässä pitää energiat hyvänä ♥️

Oma suosikkismoothieni toistaa aikalailla samaa kaavaa

• Reilusti marjoja n. 3dl
  
• Banaani
• Paljon vihreää (kurkkua, salaattia, kesäkurpitsaa, selleriä, lehtikaalia jne)
• All In One smoothieblendiä (sisältää mm.28 superfoodia & maitohappobakteerit ja tuo minulle sen MUN lempparismoothien maun)
• Kasvimaitoa esim. mantelimaito
• Kapryylihappoa
• Oliiviöljyä
• Hamppuöljyä
  

Marjoja ja vihreitä vaihtamalla smoothieen saa makuvaihtelua ettei ala tympimään. Oikeastaan ainoa mikä on haasteena smoothien tekemiselle on viitsiminen. Ei vaan muka jaksa tai jouda! Joten nyt ihan vähän skarpataan ♥️

Katsotaan nyt mitä muuta energisoivaa ja itsestään huolta pitävää juttua sitä lisäksi saa aikaiseksi, mutta koska olen lopettanut laihduttamisen ja koska olen lopettanut kuureilun ja koska minulla on tapa vetää hommat aina ihan överiksi, riittää minulle tällä hetkellä se, että syön säännöllisesti, päivään kuuluu ainakin yksi smoothie ja päivän aikana käyn ulkoilemassa vähintään sen 30 minuuttia.

Näitä voisi kutsua mun hyvinvoinnin kulmakiviksi - Siitä sitten palikoita kasaamaan!
Ja hei, on muuten ollut paras marraskuu ikinä! Ainakin tähän asti ♥️ Mites sulla? Ahdistaako marraskuu vai meneekö kivasti?

Rakkaudella
iive

Romahdus

Yhtenä päivänä romahdin. Kesken työpäivän, ihan oikeastaan ilman mitään syytä.

Yht'äkkiä kurkkua kuristi, sydämessä muljahteli, puristi, ahdisti ja itketti. Koin että en ollut mitään, eikä minusta koskaan olisikaan. Olin huono, huono ja huono! Sillä hetkellä olin niin valmis heittämään hanskat tiskiin, ei musta kertakaikkisesti olisi tähän. Koin aivan valtavaa onnistumisen painetta, epäonnistumisen pelon tuskaa.

Hoitajana olin niin pitkään, että siellä harvemmin enää koin epäonnistumisen pelkoa. Tiesin, että pystyn luottamaan taitoihini ja osaan kyllä. Toki sielläkin joka päivä elämä oli silkkaa luovimista, mutta ne kartat olivat minulle kohtalaisen tuttuja. Lisäksi olin tottunut siihen, että pelkoa, epävarmuutta tai mitään muutakaan - ei niitä ollut hyvä näyttää. Varsinkaan viimeisinä vuosina omien tunteiden rehellinen näyttäminen oli ehdottomasti täysin poissuljettu vaihtoehto. Kaikki vain nieltiin ja jatkettiin. "Hyvä hoitaja ei näytä järkytystään vaikka eteen tulisi mitä tahansa!" Ei ihme, että sitä purkamista on riittänyt yli 13 vuoden jälkeen.

Uudessa työssä ja alalla en ole osannut mitään. Olen ollut täysi noviisi ja sitä varmuutta on täytynyt kerätä työtehtävä kerrallaan. Paljon ensimmäisiä kertoja. Työtehtäviä joita en koskaan ollut tehnyt, mutta eikun vain yrittämään! Nyt kun tuumin tuota, niin ei ihme, että hieman jossain vaiheessa tulee yli äyräiden. Nielemisen sijaan sain sanottua tunteeni ulos ja kuinka hyvää se tekikään! Kuinka upeaa onkaan tehdä yhdessä ihmisten kanssa joille voi sanoa, että nyt tämä asia herättää minussa tällaista. Voi olla haavoittuva, herkkä ja pelätä...

Olen pala palalta purkanut perfektionismiani. Koko tämäkin episodi on sieltä lähtöisin. Miten ja miksi minusta tuli sellainen, jonka täytyisi olla täydellinen? Kaikki täysillä, kaikki täydellisesti - eihän kukaan ole sellainen! Mutta tiedän, että meitä on monta, paljon, ihan liian paljon! Kaikenlaisella pärjäämisellä ja suorittamisella me keräämme ehkä hyväksyntää? Ehkä ajattelemme ettemme muunlaisena kelpaa? Pelkäämme sitä, että meidät hylätään ja tilalle otetaan joku muu? Olemme kilttejä, suoritamme, hoidamme, emme vaivaa muita, mehän hoidamme kaiken ihan itse (koska muiden apuun ei voi ehkä luottaa), että kukaan ei vain suuttuisi, harmistuisi, vaivaantuisi, joutuisi kohtaamaan tunteitaan...

On hurjan pelottavaa avata itsensä tälle ja olla vain sitä mitä on.
Luottaa, että se riittää. Luottaa ettei sinua sen vuoksi hylätä.
iive

 

Ei koskaan enää laihdutuskuureja

Tämä vuosi on ollut todella mielenkiintoinen. Alkuvuoden Eating 4 Beauty-valmennuksesta ajattelin, että jes! Siitähän tulee siis niin mun juttu ja olen sen jälkeen timmimpi kuin ikinä. Onhan se Elämänmuutosvalmennus, jonka jälkeen et tarvitse laihdutuskuureja. Ja kyllähän se tämän lupauksensa pitikin. Tosin hieman eri tavalla kuin ajattelin...

Vaikeudet kirjoittaa blogia ovat juontaneetkin oikeastaan tästä. Olen hävittänyt "blogi-identiteettini" vaikka loppujen lopuksi olen käynyt läpi sellaista matkaa, josta todellakin olisi ollut syytä kirjoittaa. Varmaan yhtenäkään vuonna en ole kirjoittanut niin vähän kuin nyt. Vaikka tapahtumia ja itsensä prosessoimista on ollut huimasti.

Tämä vuosi on ollut itsensä hyväksymisen vuosi. Jos kirjoittaisin kaikesta itsensä hyväksymisestä, tulisi siitä kokonainen kirja, mutta jos aloittaisi vaikka painosta?

Jos olet lukenut kirjoituksiani aiemmin, saatat ehkä muistaa, että minulla on ollut syömishäiriö ja kehonkuvahäiriö jo hyvin pienestä saakka. Ensimmäiset omat mielikuvani tiedostetusta syömishäiriökäyttäytymisestä on alle seitsemän vuotiaana. Sitä ennen minulla oli jo tyytymättömyyttä kehooni, joka oli "pulleampi" kuin muilla. En ollut myöskään liikunnallisesti lahjakas, minkä tunsin mm. lapsuuden liikuntakerhossa. Koko koulun ajan liikuntatunnit olivat tuskaa, koska en ole luontaisesti mikään joukkuepelaaja tai nopeustyyppi missään lajissa. Liikunnanopettajan sanat "pyöreät tytöt eivät voi saada koskaan 7 parempaa numeroa, vaikka olisivat kuinka hyviä" olivat pitkään iskostuneet päähäni. Enkä ollut edes mitenkään lihava oikeasti.

Tämä koko blogikin on syntynyt sen ajatuksen ympärille, että kunhan olen laiha = olen onnellinen.

Vuonna 2019 KETO toi minulle tavallaan sitä onnea, mutta se myöskin iskosti päähäni paljon uusia syömishäiriömalleja ja ajatuksia. Täysin turvallisista asioista tuli "vaarallisia" ja näitä malleja olen purkanut tänä vuonna. Syömishäiriömielen mielestä on vaarallista mm. syödä banaania, riisiä, marjoja ja vaikka porkkanoita. Kaikkien näiden ja monen, monen muun ruoka-aineksen kanssa minun on täytynyt käydä läpi aivan valtava prosessi, että niitä on ihan ok syödä!

Tänä vuonna olen fiilistellyt paljon onnellisuutta, eikä se edelleenkään riipu siitä paljonko painan tai minkä koon vaatteisiin mahdun. Olen oikeasti onnellinen. Olin onnellinen kun paino tippui ja olen edelleen onnellinen vaikka paino on noussut, vaikka olen käynyt läpi paljon kipeitä asioita, vaikka elämä haastaa meitä kaikkia koronan muodossa, niin silti perimmiltään olen onnellinen koska jotkin paljon tärkeämmät asiat ovat elämässäni muuttuneet ja muuttuvat yhä.

En väitä että olisi mitenkään helppoa olla välittämättä painosta, sillä viimeksi eilen mietin sitä, että nyt on kyllä otettava jokin ryhtiliike! Sitten katselin vähän puolialastomana peiliin ja kuuntelin vähän miestäni (jolle olen aina se maailman kaunein nainen ikinä) ja mietin, että v*tut! Ei minun tarvitse tehdä minkäänlaista ryhtiliikettä tai laihdutuskuuria. Minä olen onnellinen juuri nyt ja aivan yhtä kaunis kuin silloin reilut 5kg laihempanakin.

E4B avasi minulle fyysisen laihtumisen sijasta jotain pysyvämpää. Olen "joutunut" käsittelemään perinpohjaisesti itseäni ja taipumuksiani. Ensin kohtasin syvän uupumuksen. Kaikki ne vuodet kun olen rääkännyt kehoani laihduttamalla, kaikki ne vuodet kun olen tehnyt vuorotöitä epäsäännöllisessä rytmissä ja pitänyt itseni liikkeessä keinotekoisesti kofeiinin voimin. Tutustuin sanaan elvyttäminen ja sitä olen nyt tehnyt. Elvyttänyt, elvyttänyt ja elvyttänyt.

Ja työstänyt myös niitä asioita mitkä siellä uupumuksen taustalla erityisesti ovat. Ylisuorittaminen, perfektionismi, hylkäämisen pelko, turvattomuus... ne ajavat toimimaan sellaisilla malleilla joissa oma hyvinvointi jää aina toiselle sijalle ja syntyy suorittamisen noidankehä. Päivä päivältä löydän uusia asioita, uusia näkökulmia, uusia tapoja parantua ja päivä päivältä sisäinen onnellisuus ja hyvinvointi ovat hieman vahvempia. Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. Mutta jos koskaan ikinä enää alan houria laihdutuskuureista, niin hei tule nykäisemään mua hihasta ja sanomaan, että hei, nyt oot menossa sivuraiteille. Jookos?!

Rakkaudella
iive

 

Paras Marraskuu Ikinä!

Wuhuu! Nyt on marraskuu! 

Okei, tiedän ettei kaikki todellakaan ajattele ihan noin. Marraskuu on ollut itselleni ennen aina todella vaikeaa aikaa. Viimeistään kelloja siirtäessa homma räjähtää käsiin. Väsymystä, uupumusta, vuoroin ylivireyttä, vuoroin alivireyttä. Mustaa, harmaata, synkkää ja märkää. Siis kaikkea sitä mitä valon lapsi yleensä kaihtaa.

Kaksi vuotta sitten tuskailin tätä kotona. Mietin, että kuinka ihmeessä tulen taas selviämään syksystä ja niinpä ihana mieheni heitti minulle lenkkihaasteen. Sovimme, että käymme kerran päivässä ulkona, joko yhdessä tai yksin. Se muutti marraskuuni täysin. Opin rakastamaan marraskuutakin ehkä vähän tai oikeastaan aika paljonkin!

Kun katson ulos ikkunasta, näen harmauden. Kun menen itse ulos, huomaan harmauden olevan harhaa, luonto on aina kaunis ja kirkas. Syksyssä pienetkin pääsevät loistamaan kun kaikki muu vihreys on talvilevolla ja kun pysähtyy kuuntelemaan, voi huomata puiden olevan täynnä lintuja syksypuuhissaan.

Sadettakin olen alkanut ajatella toisin. Luonto kaipaa vettä, joten antaa tulla vaan. Metsässä nostan kasvot taivasta kohti ja annan sadepisaroiden kastella.

Tunnen raikkaan veden kasvoilla, haistan tuulen, hengitän, katson ja huomaan näkeväni paljon kauniita pieniä asioita, jotka loistavat nyt kuin timantit 💎 sillä ne eivät enää huku kaiken muun alle.

Halaan puuta ja hengitän, olen onnellinen 💕 Kävelyn jälkeen sydän sykkii, olen elossa ❤️

Työharjoittelupaikassani Freetoxissa innostuttiin kertomastani niin paljon, että yhdessä me päätimme haastaa tänä vuonna KAIKKI osallistumaan! Tehdään tästä yhdessä Paras Marraskuu Ikinä! Lisää voit lukea Freetoxin blogista. Sieltä löytyy myös Susannan hengitysharjoitus mitä voi tehdä ulkona liikkuessaan ❤️ ja tietty kannattaa liittyä myös Freetox-ryhmään koska se nyt on vaan ihan paras ryhmä ❤️ IG:ssä löydät haasteen #parasmarraskuuhaaste

Luvassa on ulkoiluhaasteen lisäksi myös kaikenlaista muuta ihanaa inspiraatiota marraskuulle ja toivotaan että ryhmässä on myös voimaa ja se tuo mukaan myös omia ideoitaan ja ajatuksiaan kuinka marraskuusta saisi vaan niin paljon paremman!

Rakkaudella
iive

Joko on hirmuinen kesäkilot veks buumi käynnissä?

Täällä arki menee kyllä aikamoista vauhtia! Huh huh! Täytyy oikein tarkkana olla, että ei lähde yli ja silti kyllä meinaa vähän lähteä... vaikkakin on ollut aivan superhienoa kuinka energinen fiilis viime viikot on olleet.

Sokeri-stoppi vei tosin unet hetkeksi, ennen kuin tajusin, että hiilarien puutteestahan ne unet huononivat. Nyt olenkin pitkästä aikaa syönyt mm. riisiä ja riisinuudeleita mitkä ketolla jäivät pois ruokavaliosta. Ketolla uniongelmia minulla ei ollut, toisaalta en sitä täysin voi tietää, koska nukuin vuorotyön vuoksi silloin ihan miten sattuu. Päätavoitteeni kun kuitenkin on ehdottomasti hyvät unet, hyvä palautuminen ja peruskunnon roima kohottaminen, niin jos se hiilareita tarvitsee niin sitten niitä syödään.

Huomaan kuitenkin, että ajatus laihduttamisesta houkuttelee. Kesäkilot veks ja silleen... jos nyt kuitenkin? Tavoitteeni ei kuitenkaan ole laihduttaminen vaan voimakas ja jaksava keho (ja mieli), silti siellä joku sipisee, että jos vähän nyt tästä nipistäisit ja onkohan se nyt ollenkaan ok syödä riisiä? Voi luoja! On tämä elämä tämän syömishäiriömielen kanssa kyllä melkoista aina (välillä).

Oikeastaan ainoa syy miksi kokisin, että minun täytyy laihduttaa on muutamat himpun verran naftiksi käyneet vaatteet ja niinpä päätin, että ei hitto! Jos se on ainoa syy, niin ostan uudet! Aivan sama jos ne kirppikseltä löydetyt 5e ulkohousut ei nyt mahdu ihan mukavasti jalkaan. Ostin Intersportista uudet, vähän isommat ja aika paljon paremmat ulkohousut. Halvallakin sain! Ha! Homma siis ratkaistu ❤️

Oikeasti, ei se syömishäiriömieli tuohon ratkaisuun tyydy, mutta onpahan ainakin yksi urputettava juttu sille vähemmän.

Aamu-arkirutiinit on pyörineet yllättävän hyvin. Aamulenkki on tehty joka arki-aamu niin kuin on ollut tavoitteena, samoin valmennuksen hengitysharjoitukset. Rasvakahvi on juotu, samoin smoothiet. Työtkin on tehty työpöydän ääressä tai työpaikalla eikä sohvalla. Ainoa mihin en ole päässyt kiinni on aamu-meditaatio. Ehkäpä se on ollut vaan liikaa tässä muutosten rytäkässä?

Erityisen tyytyväinen hyvinvointiin olen ollut tuosta aamulenkki + hengitysharjoitus-combosta. Muutamana aamuna olen lisännyt hommaan myös lantionnostot lattialla maaten. Sauvakävely avaa ja aktivoi kätevästi koko kroppaa ja muut harjoitukset vielä tehostavat perään. Ja mikä mukavampaa kuin se, että jo heti aamusta älykello kilkattaa päivän treeni-ympyrän olevan täynnä. Kaikki muu sen jälkeen on mukavaa ekstraa ja on sitä ekstraa sitten ollut mukava tehdäkin. Viikot on olleet täynnä hyviä treenejä niin lenkkipolulla kuin uimahallissakin.

Erityisen ylpeä olen ollut siitä, että olen näitä rutiineja toteuttanut myös työreissulla ja sitä kautta huolehtinut omasta hyvinvoinnista myös muuallakin kuin kotona. Vaikkakin työreissuille-lähtöaamut tekee kyllä tiukkaa kun pitää herätä aiemmin ja lenkillekin täytyy siis suunnata aiemmin. Se on kieltämättä aika tuskaisaa, mutta toisaalta onpahan se reilun puolentoista tunnin ajo sujunut ihan eri tavalla energisesti kuin ennen. Olen yrittänyt pitää kiinni myös siitä, että muistan levätä työreissussa myös illalla, huolehtia itsestäni, sillä helposti reissussa hommat jäävät päälle ja sittenpä sitä tehdäänkin duunia ympäripyöreitä...

 

Viikonloppuna juhlittiin myös meidän 13 vuotis hääpäivää perinteisesti Tampereella. Hieman kyllä huvitti ajaa töistä perjantaina sieltä kotiin ja lauantaina miehen kanssa takaisin, mutta olihan se ihanaa olla pe-la yö ihan kotona ja sunnuntaina ajella (lue: mies ajoi ja minä sain relata vaan kyydissä...) yhdessä kotiin.

Ja vaikkakin oli aivan mielettömän ihana viikonloppu miehen kanssa kahdestaan, niin kotiin palatessa tuntui siltä, että just nyt ei jaksais mitään ja että olen aivan totaalisen poikki. Kolmena viikkona työreissussa ja kahtena viikonloppuna reissussa myös. Viikot täynnä hommia ja treeniä, joten tämä olotila on merkki mulle siitä, että nyt pitää relata ja vähentää vähän kaikesta. Innostus ja inspiraatio on tosi kiva juttu, mutta nyt ei anneta sen mennä överiksi.

Teinkin illalla kunnon kasvohoidon, laitoin öljynaamion hiuksiin yöksi, varasin tälle päivälle kampaajan ja nukuin pitkät yöunet! Siltikin kyllä aamulla olo oli aivan järkyttävän väsynyt, mutta suhteellisen rentoa linjaa olen osannut nyt tänään pitää. Huomenna täytyy extempore käydä pikana suhaamassa ja kuvaamassa Savossa, mutta sitten relaan vieläkin enemmän, että se into ja inspiraatio pysyykin elämässä eikä pala loppuun ❤️

Mites siellä? Onko laihdutus-buumi kesän rentoilujen jälkeen käynnissä?

Rakkaudella
iive

Arki ja rutiinit hyvinvoinnin perustana

Arki on alkanut!

Rakastan arkea, sillä arki luo elämälle tietyt raamit ja rutiinit. Arjessa minun on helppo voida hyvin. Toki arjessa on helppo myös vaikkapa uupua tai suorittaa, jos oma jaksaminen on ristiriidassa arjen vaatimusten kanssa.

 

Nyt kun on saanut levätä ja kasata itsensä uupumuksesta, edes jollain lailla tolpilleen, on hyvä alkaa lähteä rakentamaan uuteen elämään hyvinvoivia parantavia arkirutiineja. Itselläni on juurikin kesken Storytellissa James Clearin kirja Pura rutiinit atomeiksi, josta olen bongannut jo monta hyvää vinkkiä. Toivottavasti saan vielä kirjan fyysisesti myös lainaan pian, sillä sisäistän kirjoitettua tekstiä paljon paremmin kuin ääneen kuunneltua.

Haluatko muuttaa elämässäsi jotain, mutta et tiedä, mistä aloittaa? Mieti hetki, mikä on pienin asia, jonka voisit tehdä haluamasi muutoksen eteen. Aloita siitä.

Tämän kirjan avulla voit tehdä hyvien rutiinien noudattamisesta ällistyttävän helppoa ja huonojen ylläpitämisestä mahdotonta. Kirja muokkaa ajatuksiasi edistymisestä ja antaa välineet sekä tekniikat, joita tarvitset tapojesi muuttamiseen. Siinä esitellään neljän kohdan menetelmä, jonka avulla muutosten tekeminen sujuu aiempaa helpommin. Matkan varrella on tositarinoita ihmisistä, jotka ovat purkaneet omat rutiininsa atomeiksi saavuttaakseen haluamansa muutoksen.

On aivan sama, mitä haluat muuttaa - tällä menetelmällä voit onnistua.
(Lainaus: Storytel esittelyteksti - James Clear Pura rutiinit atomeiksi)

Muutamia mieleen jääneitä vinkkejä on ketjuttaa asioita ja tehdä uusien haluttujen rutiinien toistamisesta mahdollisimman helppoa (ja epätoivottujen rutiinien toistamisesta taas mahdollisimman vaikeaa).

Kuinkahan monta kuvaa voi yksistä kävelysauvoista ottaa?

 

Itse halusin lähteä työstämään etenkin aamujani, sillä niin helposti keväällä ja kesällä lipsuin työläppärin ja aamukahvin kanssa sohvalle ja hups sitten olikin jo iltapäivä ja olin aivan totaalisen jumissa sekä nälkäinen. Enkä usko, että tuotin niin hyvää sisältöäkään silloin kuin mihin muutoin pystyisin. Ainakaan energiani ei ollut niin kovin hyvä (hyvinvoinnista puhumattakaan). Joten päätin mullistaa aamuni! Aamuisin olen myös helpoiten asioista luistava, minulla ei ole kertakaikkiaan aivoja tai tahtotilaa toteuttaa yhtään mitään terveellistä, jos en tee niistä mahdollisimman helppoja.

Aamun ensimmäinen herätys soi, torkun sijaan painankin meditaation päälle ja kuuntelen leväten tai venytellen meditaation. (Helppous: Herätykset ja meditaation olen laittanut illalla valmiiksi, minun tarvitsee vain painaa nappia ja kuunnella.)

Aamun toinen herätys soi, nousen ylös ja pukeudun. (Helppous: Lenkkivaatteet on laitettu illalla valmiiksi odottamaan.)

Teen rasvakahvin ja nautin sen aamupalapöydässä (sohvalle meno kielletty!). Samalla voin viettää yhteisen hetken tyttären kanssa eikä kummankaan päivä ala kännykkää tuijotellen. (Helppous: Kaikki rasvakahvin tarvikkeet ovat helposti esillä otettavissa ja muistettavissa.)

Kun tytär lähtee kouluun, lähden samalla ovenavauksella sauvakävelylenkille. Mäki ylös ja mäki alas yht. 2km (Helppous: Sosiaalinen paine toimia eikä jättää tekemättä. Tyttäreltä tulee taatusti välitön palaute jos yritän luistaa hommasta.)

Kotona juon vettä, otan vitamiinit ja teen lenkkivaatteet päällä nopean ylävartalon verryttely-kuminauhajumpan ja Hengitä unelmiesi vatsa-hengitysharjoitukset. (Helppous: Vitamiinit ovat esillä ja valmiiksi jaettu dosettiin.)

Käyn suihkussa, pukeudun työvaatteisiin (Helppous: Vaatteet on katsottu illalla valmiiksi.)

Syön aamupalan (Helppous: Smoothie on esivalmisteltu blenderiin valmiiksi.)

Siirryn työpöydän ääreen työskentelemään. Läppäri on laitettu valmiiksi siihen eikä sohvalle.

Uskon, että jo nämä rutiinit tekevät hyvinvoinnilleni kertakaikkisesti ihmeitä! Rasvakahvista saan hyviä rasvoja mitkä muutoin jäisi saamatta sekä hyvää energiaa päivään. Selkä kiittää sauvakävelylenkistä ja hengitysharjoituksista ja tietokoneella työskentely sujuu paljon mukavammin ❤️ Toki nämä rutiinit on helppo ottaa etenkin aamuun, sillä työharjoittelupäiväni ovat sillä tavalla joustavat.

Muutoin työhyvinvointia lisääviä rutiineja on muistutus, joka muistuttaa työn tauottamisesta sekä työpöydän vieressä olevat jumppavälineet joita on hyvä käyttää tauolla hyödyksi. Tai sitten voi ottaa työkaverista mallia ja vaikkapa vähän tanssia samalla.

Onko sinulla arjessa rutiineja, joilla edistät hyvinvointiasi?

Rakkaudella
iive

Harrastatko sinäkin "tappopyöräilyä"?

 Postasin IG:hen eilen fiiliksiä fillarilenkiltäni ja muutaman ajatuksen siitä, että opettelen pois "tappopyöräilystä". Sain monta viestiä siitä, että tämä onkin todella tuttu juttu monelle!

Kun minulle diagnosoitiin plantaarifaskiitti jalkaan, loppuivat juoksemiseni siihen. Ajattelin, että koska pidän spinning-tunneista niin paljon, niin alanpas pyöräillä juoksemisen sijaan! Lopputulos on ollut kuitenkin se, että pääasiallisesti olen fillaroinut töihin ja takaisin ja että fillarointi aiheuttaa lähinnä enemmänkin ahdistusta kuin iloa.

Meillä maasto on ylä ja alamäkeä lähes taukoamatta, sellaista mukavaa tasaista on aika vähän. Myöskin pyöräteitä pienellä paikkakunnalla on aika niukasti ja fillarointi pidemmälle tarkoittaa autotiellä ajamista mistä en pidä lainkaan. Jostain syystä myös sillä pyörällä on pakko ajaa niin, että tuntee kuolevansa koko ajan. Veri maistuu suussa, hiki valuu, hengitys vinkuu ja sykkeet paukkuu siellä maksimissa aivan koko ajan! Kunnon tappopyöräilyä siis! Maasto ei tietenkään auta asiassa kun ylämäessä olet aivan loppu ja alamäessäpä ei juuri tarvitse tehdä kuin lasketella ja sittenpä seuraakin jo seuraava ylämäki.

Oulussa on todella kiva fillaroida!

Kesällä lainasin useampaankin otteeseen hotellin Jopo-pyöriä ja ajelin pitkin poikin eri kaupungeissa, rentoa ja mukavaa ajanvietettä ja etenkin rentoa liikuntaa jota kaipaan elämääni! Miksi ihmeessä sillä maastopyörällä, joka lähinnä pölyttyy pyörävarastossa, ei voisi ajella yhtä mukavasti ja rennosti?

Otin haasteen vastaan ja kävinkin siis eilen pyöräilemässä. Löysin reitin, joka sisältää lähinnä vain pieniä ylämäkiä (ja vain yhden super-ison, jonka sitten talutin)  ja mahdollisimman paljon tasaista. Autotieosuus oli rauhallista pikkutietä, jossa ajetaan kaupunkinopeuksilla. Aivan täydellinen lenkki siis! Matkalla pysähdyin tauolle kauniiseen järvenrantaan ja muutenkin otin chillisti ja nautin pyöräilystä. Osasin asettaa päässäni jonkin suorittamisnappulan pois off-asentoon.

 

Tuo suorittamisnappula päässäni onkin se koko jutun oleellisin asia. Juttelin taannoin aika tärkeän keskustelun ystäväni kanssa siitä kuinka lähes jokaisessa asiassa minulla on tahtonut mennä niinsanotusti homma överiksi. Eli olen pahimman luokan suorittaja. Kaikki pitää tehdä täysillä tai ei ollenkaan! Kuntosalilla hommassa ei ollut mitään järkeä ja sairastuinkin vakavasti. Ryhmäliikuntatunnit olivat parhaimpia mitä enemmän siellä "hillui", mitä kipeämmäksi siellä tuli ja mitä enemmän kaloreita siellä kuluttikaan ja niin edelleen. Kaikki liikunta minkä oli tarkoitus olla minulle hyväksi olikin vain pelkkää suorittamista ja kehon rääkkäämistä. Eikä tämä liity pelkästään liikuntaan vain kaikkeen muuhunkin esimerkiksi siihen syömiseen.

Nyt olen opetellut vuosia liikkumaan hitaasti. Venyttelyä, kävelylenkkejä, uintia, joogaa... rennosti ja rauhallisesti. Liikun kyllä nykyään paljon, lähes joka päivä teen jotain, mutta yritän ottaa mahdollisimman rauhallisesti, suorittamatta. Tappopyöräilynkin aion selvittää ja jatkaa pyöräilyä yhtälailla rennosti ja rauhallisesti. Tuo löytämäni reilun 16km lenkki on siihen vallan sopiva, sen voi helposti pyöräillä töiden jälkeen ja pulahtaa lopuksi vielä järveen. Ja syyskuussa aion myös palata kuntosalille! Se hieman hirvittää, joten saa nykäistä hihasta jos meno alkaa näyttää rennon treenin sijasta suorittamiselta ❤️

Rakkaudella
iive

Syömishäiriömielen ajatuksia

Mun syömishäiriötaustan vuoksi ajatus terveellisestä ruokavaliosta on paljon muutakin kuin sitä mitä se ruoka konkreettisesti sisältää. Ruokaan liittyy paljon tunteita, totuttuja tapoja ja myös opittuja uskomuksia. En oikein edes usko, että on yhtä sellaista terveellistä ruokavaliota mikä sopisi kaikille koko ajan, vaan jokaisen omat kehon tarpeet määrittelevät paljon sitä mitä keho oikeasti pitää terveellisenä.

Etenkin näitä uskomuksia, tunteita ja tapoja on tullut mietittyä todella paljon viimeisen parin päivän aikana. Oli oikeastaan aika uskomatonta kuinka rennosti pystyin suhtautumaan ruokaan kesällä. Söin perushyvin ja herkuttelin tuntematta huonoa omaatuntoa mistään. Se oli aivan mielettömän upea saavutus, sillä aina ennen se herkuttelu on lähtenyt lapasesta ja sitä on tullut tehtyä kaksin käsin - ahmimishäiriötaustaa kun itselläni on. Siksi oikeastaan minulla on ollut aina kaksi moodia ahmimishäiriömoodi ja syön terveellisesti = ortoreksia moodi. Kumpikaan näistä moodeista ei ole hyväksi minulle eikä kenellekkään.

Tässä on gluteeniton pullavohveli. Täynnä hiilareita, sokeria, tärkkelyksiä. Hyvää muuten oli! Söin tämän Joensuussa 3.8.2020 hyvillä mielin. Syömishäiriömielen mielestä tämä oli jotain ihan järkyttävää!

 

Okei, eli kesällä onnistuin pitämään ahmimishäiriömoodin pois päältä ja myöskin nauttimaan herkkujen syömisestä aika vapautuneesti. Tästä annan itselleni täyden kympin, vaikka siitä fyysisiä seuraamuksia olikin, niin mun mielelle se oli todella vapauttavaa. Herkuttelu toki näkyy nyt etenkin keskivartalossa ja ihossa ja se ärsyttää. Huippua on se, että kasvojen (ja muutenkin) iho on reagoinut valtavan nopeasti ja parantunut ihan parissa päivässä. Keskivartalon handlaamiseen nyt meneekin sitten useampi tovi.

Nyt kun ortoreksia moodi on päällä, yrittää se muistella näitä herkkuhetkiä hieman erilaisella näkökannalla... se yrittää nimittäin syyllistää ja morkata - ihan vissiin vain huvikseen näin jälkikäteen. Kun mitäpä sitä tapahtuneelle enää voisi, mutta jos sillä nyt nykyhetkeä voisi hieman yrittää kurjallistaa / latistaa?

Eli mitä siis tapahtui kun päätin ottaa aikalisän sokerista?
No sehän oli kuin jotain katkaisinta olisi painettu mun päässä ja ortoreksia moodi asentui heti välittömästi päälle. Mun syömishäiriömieli alkoi puhumaan mun päässä kaikenlaista! Olen tehnyt siis yhden ainoan päätöksen ja se on, etten syö nyt hetkeen sokerisia herkkuja eli ei kakkuja, jäätelöä, karkkia ja alkoholia enkä myöskään sipsejä tms. Päätökseni rajoitus koskee ainoastaan vain näitä tuotteita eikä mitään muuta. Eikä tämän "rajoituksen" kanssa ole mitään ongelmaa. Kun päätän etten syö noita, niin eipä niitä edes tee mielikään.

Mutta mun syömishäiriömieli alkoi välittömästi piinaamaan mua kaikenlaisesta muusta. Jostain syystä, sen mielestä mun pitäisi samantien painua ketoosiin, lakata syömästä mm. marjoja tai hedelmiä. Joku maissikakku nyt on syömishäiriömielen mielestä jo ihan saatanasta. Iltapalankin tarpeellisuudesta ollaan syömishäiriömielen kanssa keskusteltu ja väännetty, koska pätkäpaasto. Syömishäiriömieli alkoi luetella myös maitotuotteiden osuudesta ruokavaliossa ja niin monesta muustakin asiasta. Ainoa vaan, että en enää koskaan halua syödä niin rajoittuneesti kuin mitä joskus on ollut pakko saadakseni sen jäätävän tulehduskierteen mun kehosta pois.

Voiko vihermehuun laittaa omenaa tai appelsiinia? No totta hemmetissä voi! Kannattaa laittaa muuten minttua ja kaikkee ihanaa myös. Tähän mehuun ei ollut laittaa hedelmiä, mutta tänään käyn niitä ostamassa.

 

Nyt me sitten täällä keskustellaan syömishäiriömieli ja minä. Voinko syödä marjoja? - Voin. Voinko syödä iltapalaa (etenkin kun olen liikkunut koko päivän)? - Voin. Voinko syödä maissikakun jos tekee mieli? - Voin. Onko pakko joka päivä saada aktiivisuusrannekkeen pylpyrät täyteen (etenkin kun palautumisen osio näyttää huonolta)? - Ei ole!

Voinko laittaa smoothieeni hedelmiä ja marjoja ja tehdä siitä herkullista niin kuin Jungle Juice Barissa? - Todellakin VOIN! Ihan sama vaikka se ei olekaan 100% optimaalista ja en saa silloin siihen tungettua kaikenmaailman vihermössöjäni ja superfoodejani - aina ei ole pakko olla 100% optimaalinen!

Tämän syömishäiriömielen hiljentäminen tulee olemaan iso juttu minulle. Sen puheet liittyvät vahvasti kontrolliin, suorittamiseen ja rajoittamiseen. Kaikki ne ovat asioita joita en enää elämääni halua.

Onko tuttuja puheita?

Rakkaudella
iive

13 vuoden uupumus

Nyt alan todellakin tuntea pikkuhiljaa sen mitä 13 vuoden uupumus on keholleni ja mielelleni aiheuttanut. Toisaalta en tiedä onko kyseessä loppujen lopuksi lähes koko elämän mittainen uupumus? No ainakaan 13-14 vuoden vuorotyö-ura ei ole sitä auttanut.

Reilu vuosi sitten lopetin yövuorojen tekemisen. Sitä edelsi lähes vuoden kestänyt sairastelukierre. Lähes aina kun olin yövuorossa sairastuin. Kehoni osoitti silloin selkeästi sen, että vuorotyövuodet ovat nyt ohitse. Työterveyslääkärini päätti pitkän seurannan jälkeen kirjoittaa lausunnon, joka muutti koko elämäni. Ei kykene yötyöhön, tai jotain sellaista.

Olen koko elämäni ajan kärsinyt unirytmin häiriöistä, väsymyksestä ja siitä etten aamuisin herää pirteänä. Kaikista luovin olenkin iltaisin / öisin, mutta kun samalla täytyy sopeutua yhteiskuntaan ja olla äiti ei yöllä kukkuminen ole ollut vaihtoehto. Ensimmäistä kertaa koskaan aikuisena olen nyt vuoden ajan nukkunut vain öisin. Nukahtamis ja yöllä heräilyongelmat ovat helpottaneet ja tuntuu, että päivä tai itseasiassa yö yöltä myös unen laatu alkaa parantua jollain tasolla.

Jo se, etten tehnyt enää vuorotyötä vaan tein töitä ja kävin koulussa päivisin auttoi jo huomattavasti parantamaan elämänlaatua. En muista milloin viimeksi olisin ollut sairaana ja pääsääntöisesti päivät sujuvat kohtalaisen pirteästi. Kun lopetin juomasta kahvia paljastui se, kuinka väsynyt olen vielä sieltä pinnan alta.

Edellinenkin kirjoitukseni käsitteli pitkälti tätä samaa aihetta. Kuukauden jälkeen kofeiinittomuus näkyy elämässäni nyt vieläkin selkeämmin parantavana elementtinä. Joskus teininä minä ja Pepsi Max kohtasimme. Olin vuosia siitä ja energiajuomista riippuvainen. Eräässä vaiheessa korvasin nämä "muka luonnollisemmalla" kahvilla. Tokikin tällöin katkesi suhde aspartaamiin / sokeriin, mutta suhde kofeiiniin jäi. Ei ihme että kärsin unihäiriöistä nuorena kun olin ensin aamusta asti virittänyt itseni täyteen terään kofeiinilla. Iltaan mennessä olin täysin ylivirittynyt. Ei ihme etten kyennyt nukkumaan.

Kahvia en ole koskaan juonut siinä mittakaavassa kuin Pepsiä / energiajuomia. Koin vielä kevääseen asti, että kahvin kofeiini ei ole minulle ongelma, koska oikeasti join kahvia aika vähän. Se vähän oli vain minulle vaan liikaa. Kun siis lopetin kahvinjuonnin, totesin olleeni niin väärässä. Nyt kun olen nauttinut kahvia vain sen kupillisen huomaan selkeästi kuinka se kiihdyttää koko kehoa, mieltä ja energiaani. Kahvi ajaa minut ylikierroksille enkä enää pidä siitä duracell-ilmiöstä minkä se minulle tekee. Mieluiten olen väsynyt kuin kahvin yliboostaama. Onneksi nykyään olen enemmän rauhallisemmin minä kuin kumpikaan noista edellisistä.

Keväästä alkoi viimeinen etappi uupumisesta toipumiseen. En tiedä kuinka kauan tämä etappi kestää, valonpilkahduksia näkyy siellä sun täällä aina välillä ja välillä tuntuu etten jaksa edes sormia liikuttaa. Pilkahdukset ovat kuitenkin näyttäneet vahvasti sen miltä elämän kuuluisi tuntua ja se tuntuu ihanalta. Se minä on rauhallisempi, energia ei häsää ympäriinsä (saati mun sisällä!) ja asiat tuntuu ympärilläkin ihan erilaisilta kuin ennen kun pystyn kaiken tekemisenkin keskellä pysähtymään ja vain nauttimaan tästä hetkestä missä ollaan just nyt. Jotenkin nyt minusta alkaa tuntua, että todellakin alan löytämään omaa voimaani. Sitä mitä olen koko tämän bloginkin olemassaolon ajan "metsästänyt".

Tämä kesä on ollut minulle kuin lahja taivaasta. Kevään lopussa sain mahdollisuuden keskeyttää opinnot kesäksi. Valmistuminen siirtyisi, samoin rahallinen tilanne huononisi, mutta intuitioni johdatti selkeästi minua valitsemaan keskeyttämisen. Teen freelancerina pieniä töitä somen ja verkkokaupan parissa kotoa (tai reissusta käsin), mutta ennen kaikkea olen saanut toipua ja olen saanut elää. Tehdä hyvinvointia edistäviä asioita ja nauttia.

Tiedostan nyt, että jos olisin väkisin pusertanut opinnot loppuun, olisin syyskuussa valmistunut suoraan sairaslomalle. Olisin nimittäin suorittanut kesää, työharjoittelua, näyttöä ja tulevaa työpaikkaa. Nyt tämä mahdollisuus onkin antanut minulle ajan löytää väsymykseni, kokea sen ja alkaa parantua siitä.

Hyvinvoinnin heinäkuu on ollut siis mahtava. Välillä on mennyt päiviä kun olen ollut tekemättä käytännössä yhtään mitään. Olen nukkunut 12 tunnin yöunia ja niiden päälle usean tunnin päikkäreitä. Yleisemmin kuitenkin päivät ovat täyttyneet jostain mukavasta tekemisestä, luonnossa rauhallisesti liikkumisesta ja perheen kanssa olemisesta. Illalla keho on ollut tyytyväisen oloinen ja tuumannut, että nyt on aika mennä nukkumaan. Välillä etenkin nyt marjastuskauden aikaan olen kyllä ollut iltaisin jo vähän liiankin väsynyt siitä kivasta tekemisestä mitä ulkona on ollut tarjolla. Sitten seuraavana päivänä on voinut levätä.

Kevään ja kesän aikana olen pohtinut ja tutkaillut paljon myös alkoholin vaikutusta hyvinvointiin, sillä tänä aikana olen nauttinut alkoholia huomattavasti useammin kuin normaalisti. Vaikkakin minun paljon on toisille ihan todella vähän, mutta asioita pitääkin katsoa aina henkilökohtaisesti.

Normaali yö - alkoholin nauttimisen jälkeinen yö

Älykello on kyllä siitä mainio, että sehän antaa palautetta tekemistäsi asioista raakana faktana. Alkoholin hykerryttävä vaikutus sen rentouttavan nauttimishetken jälkeen on karusti - ei niin rentouttava ja palauttava yö. Ihan sama juonko 1 tai kaksi lasillista vai koko pullollisen kuohuviiniä, yöunet ja palautumisen se näkyy pilaavan. Toki pullollinen pilaa sen seuraavan päivänkin aivan totaalisesti. En kuitenkaan halua luopua elämässäni kaikesta, on vain hyvä tunnistaa se mitä tietyt asiat keholle ja palautumiselle voivat tehdä. Voin juoda kahvia tai "skumppaa" välillä tai herkutella, kunhan muistan sen jälkeen levätä ja antaa keholleni aikaa palautua ja toipua.

Toivottavasti sinulla on ollut hyvä kesä!

Rakkaudella

iive

Hyvinvoinnin Heinäkuu - kuinka toipua uupumisesta?

Kesätournee Suomessa on nyt ohitse ja nyt alkaa kotikesä ❤️ Reissaaminen on mukavaa, mutta välillä aika stressaavaakin toisaalta. Myös oma ruokavalio tuottaa aina haasteita vaikka siihen toki on tottunut jo vuosien aikana ja on oppinut löytämään ne omat täsmävinkit ja systeemit. Siltikin omaa keittiötä on jo ikävä!

Reissussa helposti myös antautuu sille muutamalle viinilasilliselle tai drinkille, niin tai jäätelölle, etenkin nyt kun oli näin hyvät säät. Toisaalta näin pitääkin olla, elämästä pitää nauttia myös näin, muttei joka päivä tai ainakaan mun hyvinvointi ei sitä kestä.

Toinen juttu oli myös kahvi. Kotonahan olen alkukevään myötä ollut täysin ilman kahvia ja kofeiinituotteita. Myöhemmin keväällä siirryin kofeiinittomaan kahviin, koska kaipasin kahvin makua. Olen huomannut kuinka suuren muutoksen se on saanut minussa aikaan! Aiemmin ajattelin ettei kahvi minuun vaikuta mitenkään, mutta nyt ilman kahvia olen vasta onnistunut tunnistamaan sen oman vireystilani, sen minun itseni. Se hyperaktiivinen menijä en ole minä.

Nyt reissussa ei huoltoasemilta tai hotellin aamupalalta ole saanut tietenkään kuin tavallista kahvia ja sitä olen muutaman kupin juonut sitten päivän aikana ja huh huh! Unisovellus näytti huonoa ja täytyy sanoa, että loppujen lopuksi tuntui olokin huonolta. Ensin ajattelin, että eihän tässä mitään! Kyllähän mä tän pari kuppia handlaan. Viime viikolla pidemmästä reissusta kotiutuneena kuitenkin totesin, että juu ei. Kun kotona en juonutkaan enää kofeiinia, niin se iski kuin leka. Olin niiiiiiiin väsynyt taas ja tunsin kuinka viikon rasitukset iskivät päälle kerta rysäyksellä. Ne iskivät, koska en ollut pystynyt kofeiinin takia lepäämään niitä rasituksia pois niin kuin normaalisti kuuluisi.

Kahvi se vaan tuntuu virittävän minut sen ihan pikkiriikkisen liian virkeäksi ja meneväksi. Kun reissussa autossa istuminen rasittaa jo itsessään ja paikan päällä haluaa tietenkin kokea ja nähdä KAIKEN, niin näiden rasitusten hoitamiseen ei vain yksinkertaisesti yhdet yöunet riitä. Ei vaikka kuinka olisi illalla kaikenmaailman tasoittavat yritit, melatoniinit ja univalmisteet käytössä. Tähän soppaan kun yhdistetään vielä ne pari kuohuviinilasillista tai drinkki, niin se oli siinä.

Vaikkakin unisovellukset antavat vain osviittaa siitä kuinka todellisuudessa nukut, niin ainakin Apple Watchiin saatava sovellus korreloi aikalailla yksiin omien fiilisten kanssa. Kahvin ja viinin näkee käyristä ja syvän unen määrästä aivan välittömästi.

Tälle viimeiselle reissulle otinkin nyt sitten oman kofeiinittoman pikakahvin mukaan. Myös Espresso House yllätti iloisesti, sillä kaikki espressopohjaiset kahvituotteet heiltä saa myös kofeiinittomaan kahviin eikä maksanut yhtään ekstraa. Suodatinkahvia ei saa, mutta sitäpä en olisi kaivannutkaan. Nyt tietää mihin suunnata kahvittelemaan kaupungilla jos sellainen tarve tulee ❤️

Tämän heinäkuun aionkin "pyhittää" hyvinvoinnille. Yritän löytää sellaista hyvää rauhallista oloa, niin että jaksan olla aktiivinen, liikkua ja kehittää kuntoa, mutta erityisesti palautua. Sen muutaman kilon kohonnut paino ahdistaa tietyllä tapaa edelleen, mutta laihduttaa en nyt yritä vaan panostan ennen kaikkea palautumiseen ja uupumisesta toipumiseen. Sillä lähes 14 vuoden vuorotyön, aivolisäkekasvainhommelin ja äitiyden jäljiltä voin sanoa, että niistä on toivuttavaa. Nyt vuosi vuorotyön loppumisen jälkeen voin jo hieman kokea todellista itseäni. Miltä elämä tuntuu kun rytmi ei pyöri jatkuvalla soitolla miten sattuu. Se on asia jota arvostan tässä elämässäni nyt ihan kaikista eniten. Kuinka erilaiselta aivan kaikki tuntuu kun ei ole sitä iltavuorosta aamuvuoroon ja sitten yövuoroon rumbaa koko ajan pyöritettävänä.

Olen kuunnellut viime päivinä äänikirjaa UUVUKSISSA - Kirja sinulle, joka tahdot voimasi takaisin. (Nyt sain tämän myös kirjastosta! Tällaiset tietotekstit kun tykkään enemmän lukea kuin kuunnella.) Toisaalta tuota, etenkin alkua on aivan mielettömän raskasta kuunnella, sillä niin lähellä on kuitenkin ne hetket kun olin aivan totaalisen uuvuksissa ja burn out. Vaikka silloin olin aika pitkään sairaslomalla, niin ei yli vuosikymmenen uupumista vaan kertakaikkiaan hoideta yhdellä sairaslomalla. Oikeastaan siitä hetkestä olen toipunut koko ajan. Välillä ottanut tietenkin myös takapakkia.

Muistan kuitenkin siis edelleen sen, miltä tuntuu kun uupuminen syö muistin, pelkäät tekeväsi kohtalokkaita virheitä (esim. lääkkeen annostelussa) tai unohtavasi jotain todella tärkeää. Muistan kuinka tuo pelko söi sisältä aivan mielettömästi, kuristi kurkkua ja rintaa, jyskytti takaraivossa. Toisaalla kyynisyys, joka on muuten aivan mielettömän ahdistava olotila, söi ilon ja toivon kaikesta. Kaikki näytti aivan toivottomalta ja paskalta, jopa oma itse. Oikeastaan nuo olivat jopa kamalampaa kuin se väsymys. Kuinka monia aamuja nukuinkaan siihen asti kun piti lähteä iltavuoroon ja kun palasin kotiin menin nukkumaan. Lähinnä siis kävin töissä ja nukuin tai torkuin tai vaan olin, koska mitään muuta ei jaksanut tehdä.

Heräsin uupumuksen läsnäoloon elämässäni oikeastaan Eating for beaty-valmennuksen myötä. Itseasiassa tähän heräsi aika moni valmennuksessa ollut. Meitä oli tietty ryhmä naisia joiden ongelma ei itseasiassa ollutkaan ylipaino tai huono syöminen vaan uupuminen. Tästä syntyi Uupuneen elvytys-paketti (ilmainen) mikä on aivan mielettömän hieno juttu! Meille uupuneille on myös oma Uupuneen elvytys Facebook-ryhmä missä asiaa käsitellä. Tosin täytyy sanoa, että olen ollut sittenkin kuitenkin niin uupunut, että olen itse vasta silmäillyt materiaalit läpi ja pystynyt tekemään pieniä korjauksia. Tämän heinäkuun aionkin pyhittää tämän asian käsittelylle yhdessä kehonkuvan käsittelyn kanssa ❤️

Niin kauan meille annetaan asioita käsiteltäväksi kunnes me ne opimme, näköjään tämä kehonkuvajuttu on uupumisen ja ylisuorittamisen lisäksi minulle se yksi opeteltava asia joka toistuu ja toistuu. Kehonkuvan käsittely on kuitenkin itselläni niin vääristynyttä, että siitä minulla ei oikein ole mitään sanottavaa vielä. Ei muuta kuin, että päänsisäisine ylimääräisine kiloineni kuljen edelleen shortseissa ja bikineissä ja vähät välitän miltä se näyttää kenenkään muun silmissä.

Tähän aiheeseen olen muuten bongannut parikin aivan loistavaa instagram-tiliä! Toinen näistä on itseasiassa suomalaisen Sami-Petterin tili @iamsamipetteri ja toinen @danaemercer.

Sami-Petteriä olen kyllä päätynyt seuraamaan ihan muusta syistä, mutta aika hieno aspekti tämä kehoasiakin on. En oikein osaa käyttää sanaa kehopositiivisuus, jotenkin sen ympärillä tapahtuva keskustelu on vaan mulle liikaa tai en osaa suhtautua siihen tai itseasiassa koen, että minulla ei ole oikeutta puhua kehopositiivisuudesta koska haluan laihtua. Hullua sinänsä koska en kuitenkaan välitä muiden kehoista sillä tavalla. Minulle on aivan sama miltä muut näyttävät tai mitä painavat. Minulle ihmiset ovat aina ihmisiä, omia persooniaan. Mutta Sami-Petteristä on siis juuri Ylellä kirjoitettu hyvä juttu otsikolla: Sami-Petteri Asikainen pilailee julkkisnaisten selfieillä, koska kaipaa puhetta myös mieskehoista – näin voit purkaa somen ulkonäköpaineita.

En ole itse edes ajatellut kuinka suppea somen mieskuva onkaan! Tosin enpä juuri seuraa somessa kovinkaan montaa miestä, muutamaa lähinnä heidän tekemänsä työn takia, mutta yksityishenkilöitä en juuri montaa ja vaikka Sami-Petteri on osittain työnsä takia somessa, koen vahvasti että hän on siellä aitona ihmisenä eikä vain julkisuuskuvana, siitä isot plussat!

Danae Mercerin tili taasen on huikea, jotenkin pysäyttävä, sillä jotenkin olen kuitenkin ajatellut, että sitten kun olen tietyn painoinen, niin tietyt asiat häviävät, että niitä ei enää kehossani enää ole - niiiin väärin. Olen saanut huomata, että ihan samalla lailla ne samat jutut tulevat hoikemmallakin, mutta kun niitähän ei somekuvissa yleensä näytetä. Näin ollen muuten varmaankin "muutamat" miehet myös kuvittelevat ettei niillä "täydellisillä" naisilla näitä juttuja myöskään ole. Ainakin näin voisi päätellä muutamista somekommenteista mitä olen päätynyt lukemaan erinäisistä paikoista, voi jessus mitä tekstiä naisten ulkonäöstä! Mutta eipä siitä sen enempää, parempi keskittyä ihan vaan siihen omaan tekemiseen ja oman pään sisäiseen juttuun ja hyvinvointiin, sillä niitä asioita saa muutettua omassa elämässä ❤️

Toivottavasti olet saanut nauttia kesästä!

Rakkaudella

iive

I ❤️ Oulu

Ihana, ihana, ihana Oulu! Kaupunki joka kerta kerralta avautuu enemmän ja enemmän ja niin ihanana! Toki asiaan auttaa se, että kaupungissa tulee vierailtua aina kesäisin (ja sattumalta sääkin on yleensä suosinut), mikäpä kaupunki se ei kauniilla ilmalla kesällä olisi ihana!

Mutta on Oulussa jotain aikamoisen spesiaalia siltikin, ehkäpä koska siellä on hitunen, ihan pikkiriikkinen sitä lapsuuden kainuuta, jota ainakin kainuusta muuttaneiden murteesta saa kuulla vaikka kainuulainen kaupunki ei Oulu sinänsä olekaan.

Ajattelin koostaa ihanista Oulun visiiteistäni jonkinmoisen koosteen, jos vaikka oot menossa piipahtamaan siellä? Ja hei jos oot Oulusta, niin saa vinkata uusia kohteita myös! Ollaan suunniteltu tälle kesälle jopa toista visiittiä Ouluun ja silloin otetaan lapsikin matkaan.

I ❤️ OULU 

KESKUSTA & TORI

Oulun keskustasta löytyy hyvät shoppailumahdollisuudet, jotenkin tuntuu, että Oulu on poikkeus kaupungeista joiden keskustat näivettyvät isojen kauppakeskusten jalkoihin? En tiedä sitten kuinka Oululaiset keskustan kokevat, etenkin kävelykeskustan (joka on monelle kaupungin keskustalle ollut se viimeinen surma), mutta näin "tullista tulleen" näkökulmasta keskusta on viehättävä ja helppo. Kauppakeskusten lisäksi Rotuaarilla riittää nähtävää ja vaikken supershoppailija sinänsä olekaan, niin myös niitä shoppailumahdollisuuksia tuntuu olevan ihan mukavasti.

Pienen kävelymatkan päästä löytyy Oulun Tori. Kenties merestä johtuen Oulussa ei lainkaan haittaa, että tori ei ole siinä "keskustan ytimessä".  Torilla kannattaa käydä moikkaamassa Toripolliisia ja kurkistamassa toriaittojen käsityöläispuoteihin ja erikoisliikkeisiin!

Hotellin aamupalalta bongattu mainio murrekuppi poiki kyläilyn TiinaMarin keramiikkapuodissa toriaitoilla. Paska Kaupunni-mukin sijaan superpositivity-ihmiselle löytyi oma muki Paras Kaupunni-tekstillä kera Toripolliisin. (Ps. jos et tiedä mikä juttu tää Paska Kaupunni on, löydät siitä tietoa täältä.)

Torilla on myös huikeat terassit joille aurinko taitaa paistaa aamusta iltaan, ruokaakin saa ja tuntuukin että Oulussa jos missä on ravintola / terassi lähes joka kadun varrella. Ja jos ravintolassa istuskelu ei houkuttele, niin oma suosikkini on napata kaupasta eväät matkaan ja istahtaa piknikille. Täydellisiä piknikpaikkoja Oulussa tuntuu riittävän yllin kyllin! Kaupunki on täynnä puistoja, rantoja, saaria...
Tällä hetkellä tori oli aikalailla remonttia pullollaan mm. kauppahallin ja ilmeisesti jonkun hotellin rakennustyömaiden vuoksi. No sekaan mahtui silti ja aurinkoa terassilla riitti.

SAARET

Aivan Oulun keskustan kupeessa on useampikin saari joissa kannattaa vierailla. Kävellenkin pääsee, mutta jos on mahdollista kannattaa ottaa pyörä alle! Oulu on nimittäin upea pyöräilykaupunki! Pyörällä on helppo liikkua eikä mäkiä ole lainkaan. Vain tasaista, tasaista ja tasaista! Tämänkertainen reittini oli lähes 25km, joka pyöräilyteiden tasaisuuden ja helppouden vuoksi "ei tuntunut missään" kuhan ajeli. Mutta pienempiä ja pidempiä lenkkejä saa tehtyä Oulussa varsin mainiosti.

 

Hupisaaret

Itselleni Hupisaaret olivat täysin uusi tuttavuus! En ollut moisista tiennytkään - miksi mietin kyllä? Olen aikalailla kova googlailemaan ja tutkimaan eri paikkakuntien tutustumismahdollisuuksia, mutta Hupisaaret olin missannut täysin! Nyt en oikein malta odottaa, että pääsen tuonne vierailemaan lapsen kanssa.

Hupisaaret on vehreä keidas Oulun keskustan välittömässä läheisyydessä. Alue muodostuu useista kymmenistä pienistä Oulujoen suiston saarista, joita erottavat toisistaan viehättävät solisevat pienet purot. Valkoisten siltojen rytmittämille reheville saarille mahtuu niin puistoja, kuin lähes luonnontilaisia niittyjä ja lehtoja. (Lainaus: Visit Oulu)

Hupisaarilla pyöräillessä nähtävää ja tunnelmaa riitti. Ihania maisemia, solisevaa vettä, luonnontilaisempaa kohtaa ja kauniisti ylläpidettyjä puistoja. Kiikkusaaresta löytyi Hupisaarten keskusleikkipuisto, kesäkahvilaa, puutarhaa ja yllätykseksi myös trooppinen kasvihuone (eikä muuten maksanut mitään!)

Kulttuurin nälkäiselle vierailukohteita Hupisaarilta löytyy useampikin mm. Pohjois-Pohjanmaan museo, Taidemuseo ja kesäteatteri.

 

Pikisaari

Pikisaarella kannattaa vierailla kävellen tai pyörällä. Pyöräilijälle saaren ympäri vievä polkumainen tie on erityisen mukava ajeltava. Reitin sisään jäävät Pikisaaren kahvilat, käsityöläispuodit ja roimasti upeaa arkkitehtuuria. Vähän niin kuin pieni vanha kaupunki. Pikisaarelle pääsee torilta kevyen liikenteen siltaa pitkin.

Hietasaari

Pikisaaresta Hietasaareen matka jatkuu jälleen kätevästi kevyen liikenteen siltaa pitkin (niin kuin lähes jokaiselle isommalle saarelle Oulussa). Autoilija sen sijaan joutuu kiertämään jonkinlaisen matkan. Hietasaaren suosikkejani ovat ehdottomasti Hietasaaren luontopolku ja Nallikari, mutta toki paljon muutakin löytyy mm. Kylpylähotelli Eden, leirintä/karavaanari-alue, huvipuisto, ponipuisto, erilaisia harrastemahdollisuuksia jne.

Hietasaaren luontopolulla vai kutsuisiko sitä pikemminkin Citypoluksi? riittää katsottavaa pyöräilijälle. Kävelijän näkökulmasta vaihtuvuus olisi ehkä hieman hitaahkonlaista. Hietasaaressa on niin metsäistä, lehtomaista kuin merellistäkin tunnelmaa. Lintubongareille löytyy useampikin paikka mm. lintutorni ja lintulava. Matkalla voi ihastella myös erityisen kauniita pihapiirejä. Itse olen tykännyt ulottaa fillarointini myös Toppilansaaren puolelle.

 Rantakurvin lintutorni

Näkymää Toppilansaaren kärjestä

Nallikari on kyllä yksi ihanimpia merenrantoja. Itselläni rantaan liittyy tietynlaista nostalgiaa, mutta Nallikarin valtteja ovat ehdottomasti helppous ja mukavuus. Ranta on siisti auringonottoon ja uimiseen. Loivasti syvenevä ranta on pienempien lasten kanssa kätevä. Kymmenen vuotiaan uimahurjapään äidille loivuus sen sijaan tuottaa hieman harmaita hiuksia, sillä uimari on väistämättä kuulomatkan ulkopuolella. Onneksi itsekin olen jonkinasteinen vesipeto. Pukukopit ja wc-tilat löytyy (tosin niin kuin joka paikassa, voisin tuumata, että pakkoko niitä on sotkea?), samoin jäätelökioskit, kahvilat ja pelailu ym. aktiviteetti-alueet.

Tänä kesänä ihmetystä aiheutti tien varteen asetellut kivirivistöt - ajoesteet, jotka estävät autojen pysäköinnin tien varteen. Tämä meinaa useiden kymmenien pysäköintipaikkojen vähentymistä alueella, veikkaan että kovin moni ei ole asiaan tyytyväinen, sillä pysäköintipaikkoja Nallikarin suosioon nähden on kyllä todella vähän. Googlettelu kertoi, että ilmeisesti esteet ovat olleet siellä aiemminkin, itse en ole vaan alueella tällöin käynyt tai kiinnittänyt niihin huomiota.

Nallikarista löytyy myös kiva majakka, jonne voi lenkin varrella vaikka kipaista katselemaan maisemia.

Heinäkuun reissulle on merkattu jo muistiin muutama uusi paikka vierailtavaksi. Visit Oulu sivustolta löysin Oulun kasvitieteellisen puutarhan, jonka kasvihuoneet on pyramidin muotoiset! Lisäksi täytyy vierailla Oulun linnan ruutikellarin päälle rakennetussa tähtitornissa ja sen kahvilassa syömässä tervajäätelöä (siellä kuulemma kummittelee!) ja uudestaan nautiskelemassa Hupisaarista, nyt lapsen kanssa. Myös vierailu Hailuodolla kiinnostaisi, mutta se vaatinee varmaankin sen verran aikaa vierailulle, että ehkä sen siirrämme tulevaisuuteen...

Nyt juhannus levätään ja sittenpä suunnataankin piakkoin kohti Vuokattia, Rovaniemeä ja kalakukkokaupunki Kuopiota! Ou jee!

Ihanaa kesää!

Rakkaudella

iive

ITE - Itse Tehty Elämä - Kohtalona Luovuus

On ihanaa, että taidemuseot ovat taas auki! Toisaalta taidetta on voinut nähdä muuallakin museoiden ollessa kiinni ja muutenkin. Taiteeseen voi törmätä missä vain, vaikkapa Lahdessa keskellä metsää. Itse en juurikaan innostunut korona-ajan virtuaalitaidenäyttelyistä. (Poikkeuksena Instagramin #karanteenitaidetta - suosittelen katsomaan!) Taide ruudun välityksellä on vähän, no joo... toisaalta samaa voisi ajatella tästäkin kirjoituksesta. Sen sijaan, että lukisi taiteesta blogipostausta ja katselisi taidetta sieltä - parasta on kokea se taide itse ihan siellä paikan päällä. Mutta ehkäpä tämä voi olla innoituksena?

Vierailin juuri Oulun taidemuseossa ja Kohtalona luovuus-näyttely on ehkä yksi kaikista syvimmälle sisälle menneitä näyttelyitä mitä olen pitkään aikaan kokenut?

Itsellenikään ei ollut ehkä aivan selvää mitä ITE-taide nyt sitten on. Toisaalta en yleensäkään välitä määrittelyistä, mutta alla oleva kuva ITE-taiteen juhlavuoden esitteestä kiteyttää ITE-taiteen aika hyvin. En ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt sitä erottelua mitä koulutetun taiteilijan ja kouluttamattoman taiteilijan välille on tehty. Vaikka itse olenkin saanut koulutusta taiteeseen, niin koen, että ensisijaisesti taiteilijuus asuu taiteen tekijän sisällä oli koulutusta tai ei. Itse en ole koskaan omaa taiteilijuuttani päästänyt täysin "vapaalle". Tiedän sen siellä olevan, mutta oma taiteen virtani on niin äärimmäisen kuluttava ja dominoiva, että sen jälkeen ei elämässäni olisi sijaa millekään muulle. En halua "menettää" itseäni taiteelle, siksi en olekaan "oikea taitelija" vaan ehkäpä taiteellinen henkilö?

Ehkäpä eniten minua mietityttää ITE-taiteen ja harrastelijataiteen ero? Oheisessa ITE-taiteen juhlavuoden esitteessä erotellaan nämä kaksi näin - ITE-taiteilijat ovat itseoppineita, mutta he eivät ole harrastajataiteilijoita, jotka ottavat mallia taiteen traditioista. Toisaalla jatketaan... "Ei etsitty perinteistä kansantaidetta, mutta ei myöskään kuvataiteen harrastajien korkeisiin tavotteisiin pyrkivää taidetta." Toisaalta ymmärrän ja toisaalta en. Ehkäpä ymmärtämättömyyteni kumpuaa jo mainitusta haluttomuudestani määrittelyyn. Toisaalta määrittely ja kategorisointi voi olla myös hyödyllistä, sillä se voi antaa jonkun taiteelle suuntaviivat ja kanavan mitä lähteä etenemään. Ehkä itsekin voisin vapautua tietyistä pääni sisäisistä lukoista seuraamalla enemmän ITE-taiteen suuntaviivoja kuin harrastelijataiteilijuutta tai saati sitä mitä taiteesta olen opiskellut.

Kuvia Kohtalona Luovuus-näyttelystä. Taiteilijat ja teosten nimet mainitaan, jos ne kuvagalleriaan sattuivat tallentumaan.

Juha Pesonen Ihmisten sisäisiä omakuvia-sarjat 2019-2020

 Ann-Mari Erichsen

Koko taidenäyttely oli täynnä mitä mielenkiintoisimpia yksityiskohtia ja tilanteita. Se, että teokset on tuotu näyttelytilaan pois tekijän omasta arjen ympäristöstä (johon ne yleisesti hyvin vahvasti kuuluvat) oli kuitenkin toteutettu todella hyvin. Ehkäpä hitunen sitä oman arjen ympäristöä oli tullut nyt museoon? Tämän tunnelman koki hyvin vahvasti etenkin viimeisessä salissa, sillä sen seinät olivat täynnä Veli Granön ottamia kuvia ITE-taiteilijoista taiteensa keskellä juurikin siellä omassa ypäristössä. Tunnelmaa täydensi vielä videopätkät taiteilijoista taidetta tekemässä.

 Kaikista eniten minua sykähdytti Hanna Viitalan teokset, jotka saavat inspiraationsa muinaisista naisten myyteistä.

 Hanna Viitala Kohtalon jumalatar Ananke 2020

 Hanna Viitala Kuukuiskaaja 2020

Hanna Viitala (Oman elämänsä) Guru 2018

Kohtalona Luovuus - ITE ja kumppanit näyttelyn voi siis kokea Oulun Taidemuseossa 20.9.2020 saakka ja tämän jälkeen näyttely pyrähtää Hämeenlinnan taidemuseoon alkaen 23.10.2020! 

ITE taiteen juhlavuosi kuitenkin pyörii ympäri suomen. Siihen voit tutustua lisää ITE-taiteen verkkosivuilla. Sivuille on listattu myös tunnetuimmat yleisölle avoimet ITE teosympäristöt suomessa.

iive