Postasin IG:hen eilen fiiliksiä fillarilenkiltäni ja muutaman ajatuksen siitä, että opettelen pois "tappopyöräilystä". Sain monta viestiä siitä, että tämä onkin todella tuttu juttu monelle!
Kun minulle diagnosoitiin plantaarifaskiitti jalkaan, loppuivat juoksemiseni siihen. Ajattelin, että koska pidän spinning-tunneista niin paljon, niin alanpas pyöräillä juoksemisen sijaan! Lopputulos on ollut kuitenkin se, että pääasiallisesti olen fillaroinut töihin ja takaisin ja että fillarointi aiheuttaa lähinnä enemmänkin ahdistusta kuin iloa.
Meillä maasto on ylä ja alamäkeä lähes taukoamatta, sellaista mukavaa tasaista on aika vähän. Myöskin pyöräteitä pienellä paikkakunnalla on aika niukasti ja fillarointi pidemmälle tarkoittaa autotiellä ajamista mistä en pidä lainkaan. Jostain syystä myös sillä pyörällä on pakko ajaa niin, että tuntee kuolevansa koko ajan. Veri maistuu suussa, hiki valuu, hengitys vinkuu ja sykkeet paukkuu siellä maksimissa aivan koko ajan! Kunnon tappopyöräilyä siis! Maasto ei tietenkään auta asiassa kun ylämäessä olet aivan loppu ja alamäessäpä ei juuri tarvitse tehdä kuin lasketella ja sittenpä seuraakin jo seuraava ylämäki.
 |
| Oulussa on todella kiva fillaroida! |
Kesällä lainasin useampaankin otteeseen hotellin Jopo-pyöriä ja ajelin pitkin poikin eri kaupungeissa, rentoa ja mukavaa ajanvietettä ja etenkin rentoa liikuntaa jota kaipaan elämääni! Miksi ihmeessä sillä maastopyörällä, joka lähinnä pölyttyy pyörävarastossa, ei voisi ajella yhtä mukavasti ja rennosti?
Otin haasteen vastaan ja kävinkin siis eilen pyöräilemässä. Löysin reitin, joka sisältää lähinnä vain pieniä ylämäkiä (ja vain yhden super-ison, jonka sitten talutin) ja mahdollisimman paljon tasaista. Autotieosuus oli rauhallista pikkutietä, jossa ajetaan kaupunkinopeuksilla. Aivan täydellinen lenkki siis! Matkalla pysähdyin tauolle kauniiseen järvenrantaan ja muutenkin otin chillisti ja nautin pyöräilystä. Osasin asettaa päässäni jonkin suorittamisnappulan pois off-asentoon.
Tuo suorittamisnappula päässäni onkin se koko jutun oleellisin asia. Juttelin taannoin aika tärkeän keskustelun ystäväni kanssa siitä kuinka lähes jokaisessa asiassa minulla on tahtonut mennä niinsanotusti homma överiksi. Eli olen pahimman luokan suorittaja. Kaikki pitää tehdä täysillä tai ei ollenkaan! Kuntosalilla hommassa ei ollut mitään järkeä ja sairastuinkin vakavasti. Ryhmäliikuntatunnit olivat parhaimpia mitä enemmän siellä "hillui", mitä kipeämmäksi siellä tuli ja mitä enemmän kaloreita siellä kuluttikaan ja niin edelleen. Kaikki liikunta minkä oli tarkoitus olla minulle hyväksi olikin vain pelkkää suorittamista ja kehon rääkkäämistä. Eikä tämä liity pelkästään liikuntaan vain kaikkeen muuhunkin esimerkiksi siihen syömiseen.
Nyt olen opetellut vuosia liikkumaan hitaasti. Venyttelyä, kävelylenkkejä, uintia, joogaa... rennosti ja rauhallisesti. Liikun kyllä nykyään paljon, lähes joka päivä teen jotain, mutta yritän ottaa mahdollisimman rauhallisesti, suorittamatta. Tappopyöräilynkin aion selvittää ja jatkaa pyöräilyä yhtälailla rennosti ja rauhallisesti. Tuo löytämäni reilun 16km lenkki on siihen vallan sopiva, sen voi helposti pyöräillä töiden jälkeen ja pulahtaa lopuksi vielä järveen. Ja syyskuussa aion myös palata kuntosalille! Se hieman hirvittää, joten saa nykäistä hihasta jos meno alkaa näyttää rennon treenin sijasta suorittamiselta ❤️
Rakkaudella
iive
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos :)