Irtiottoja ja uusia alkuja

En tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia, koska en ole tuntenut niitä tarvitsevani. Lupaukseni pitää itsestäni huolta on voimassa joka päivä, koko elämän.

Omassa somessa olen ollut entistäkin vähemmän. Kun "työ" jo itsessään sisältää valtavasti somea, alkaa itse miettiä ja arvioida haluaako sitä omaa vapaa-aikaansa käyttää siellä myös? Minulla on ollut sille vapaa-ajalle aivan vallan paljon muutakin käyttöä kuten tehdä koko joululoma remonttia, käydä paljon vesijuoksemassa, lenkkeillä, lukea, nähdä ystäviä ym ym.

Tänään olen viimeistä päivää myös työtön. Tosin en ole jollain tavalla missään vaiheessa oikein pitänyt itseäni työttömänä, sillä olenhan lähes koko työttömyyden ajan ollut koulutuksessa, työharjoittelussa sekä tehnyt keikkaa. Mutta siltikin huomenna minulla alkaa "uusi työ" ja opiskelu oppisopimuksella. Liiketoimen ammattitutkinnon osaaminen täydentyy nyt Media-alan ammattitutkinnolla ja alan opiskella verkkosuunnittelua.

On aika upea tunne kun nyt minulla siis on SE unelmieni työpaikka, jota saan kehittää ja rakentaa itselleni innostavaksi ja mieluisaksi. Tietenkin yrityksellä on omat tarpeensa, mutta upeaa on se, että työnkuvaa rakennetaan myös siltä kannalta että se palvelee myös työntekijän hyvinvointia ja innostusta. Näin myös pitääkin olla, koska työtä tehdään hyvinvointialalla. Tosin suomalainen työkulttuuri alasta huolimatta ei kovinkaan monessa paikassa toimi näin. Sen huomasi täysin "terveydenhuollossa" työskennellessä, missä byrokratia, hierarkia ja tietyt tavat vaan ovat aika raskaita. Tuota toimintaympäristöä minulla ei ole ollut kyllä yhtään ikävä, mutta niitä ihmisiä siellä, heitä olen ikävöinyt. Ympäristö vain teki minut sairaaksi, joten oli tehtävä uusia valintoja. Minun intohimoni on nyt edistää ihmisten terveyttä näin vapaaehtoisuuteen/elämäntapoihin perustuvasti ja tavalla joka vastaa myös omia arvojani. 

Se, että jotkut siellä terveydenhuollossa työskentelevät, niin arvostan heitä aivan 100%, sillä jokainen kohtaa elämässään terveyshaasteita ja sellaisia sairauksia, jolloin hoito, terveyskeskuksessa tai sairaalassa on tarpeen. Meillä useimmilla on myös perheenjäseniä palveluasumisen piirissä, ei tarvitse kauaa miettiä, että jos se oma elämä pitäisi järjestää niin, että se perheenjäsen olisikin hoidettavana kotona? Se, että jaksaa työskennellä siellä on jotain niin kunnioitettavaa! Minulle se ei vaan ollut oikea paikka enää. Meillä jokaisella kun on ne omat paikkamme.

Työharjoitteluni Freetox.fi verkkokaupassa, siis poiki ihan oikean työpaikan. Jatkossa blogissakin tulee olemaan esillä työpaikan tuotteita, sekä asiaa valmennuksista omasta näkökulmastani. Nämä kirjoitukset kirjoitan vain ihan ihmisenä, mutta tietenkin työntekijä-näkökulma on siellä taustalla myös eihän sitä sieltä mitenkään pysty pois irroittamaan. Mitään mainos-korvausta mahdollisista postauksista en hae enkä saa. Kirjoitan postauksia jos minua huvittaa ja innostuttaa, vapaasti.

Elämään tuli myös toinen iso muutos, sillä meille muutti uusi perheenjäsen. Milli 7v etsi uutta kotia ja meidän kotimme etsi koiraa, joten tässä sitä sitten ollaan. Tilanne on raskas Millistä luopuvalle, mutta minulle ja meidän perheellemme tämä on aivan mielettömän suuri onni. Niin kauan on koirasta haaveiltu ja niin kauan sitä on odotettu.

Etätyötä tehdessä on kivaa, että kotona ei tarvitse olla yksin. Työtä pääsee tauottamaan myös pihalle kaverin kanssa ja sille aamulenkillekin on nyt tarkoitus. Vuodet koirattomana on tehneet hyvää. Puoli vuotta täysin lemmikittömänä teki myös hyvää, sillä nyt on kiinnostusta ja energiaa taas täysin eri tavalla. Ja täytyyhän se sanoa, että on tällaisen pienemmän koiran kanssa eläminen ja oleminen huomattavasti näppärämpää sekä helpompaa kuin kahden ison kouhottavan koiran kanssa. Ihan näin kahden päivän suurella tietämyksellä 😅

Milli tietää, että näin kun sohvalla sunnuntaina lorvivaa äippää tuijotetaan niin pääsee pitkälle lenkille. Nyt voidaan sitten sohvalla loikoilla vierekkäin. Tai hän loikoo ja minä kirjoitan ❤️

Nyt voisi sanoa elämän olevan aikalailla järjestyksessä. Ei minulta mitään puutu. Kiitollinen olen joka ikinen päivä kaikesta onnesta mitä olen saanut ja miten asiat ovat järjestyneet.

Kymmenen vuotta sitten tätä blogia alkoi kirjoittaa nainen, joka oli hyvin tyytymätön itseensä ja elämäänsä. Kymmenen vuotta on muuttanut elämää suuresti. Nyt tätä blogia kirjoittaa nainen, joka rakastaa itseään ja elämäänsä ❤️ Eikä ne asiat tapahtuneet mitenkään simsalabim manifestoimalla vaan muuttamalla asioita konkreettisesti. (Okei, ehkä pari juttua on olleet aika ihmeellisiä... ) Sillä jos mitään elämässään tai toiminnassaan ei muuta, ei mikään juurikaan myöskään muutu.

Toisaalta joku voisi katsoa, että eipä elämässäni ole oikein mitään tapahtunut, sillä 

-Puoliso on sama (rakkautemme on vain kasvanut päivä päivältä enemmän)
-Lapsi löytyy edelleen onneksi (nyt hän on vaan isompi)
-Koti on sama (remontoitu on vaan niin maan mahdottomasti ja ajan kuluessa tehty tästä se oma KOTI)
-On työpaikka (se on kylläkin huimasti parempi)
-Palkka tulee tilille, mutta enpä oo rikas vieläkään (palkkaa tulee itseasiassa vähemmän kuin ennen koska lisiä ei saa, mutta enpä vuorotyöhön enää ikinä vaihtaisi. Aika on yksi arvokkaimmista asioista mitä minulla ja meillä kaikilla elämässä on)
-Painokin se vaan on varmaan aika sama kuin blogia aloittaessa. On oltu hoikempia ja painavampia, mutta tärkeintä on se,  että olen oppinut ettei sillä ole mitään merkitystä sille kuka tai mikä minä olen ihmisenä.

Ei oikeastaan tarvinnut paljon muuttaa mitään ja silti kaikki on muuttunut. Se miltä elämä tuntuu on muuttunut. Se kuka minä olen on muuttunut. Se kuinka tuntee puolisoaan kohtaan on muuttunut. Se mitä arvostaa elämässään on muuttunut. Se kuinka katsoo ja tuntee tätä meidän maailmaa, se se vasta onkin muuttunut.

 Että tämmöistä. Piti kirjoittaa vain jotain ihan kevyttä,
mutta mentiinkin jonnekin vähän muille leveleille...
Rakkaudella
iive

Romahdus

Yhtenä päivänä romahdin. Kesken työpäivän, ihan oikeastaan ilman mitään syytä.

Yht'äkkiä kurkkua kuristi, sydämessä muljahteli, puristi, ahdisti ja itketti. Koin että en ollut mitään, eikä minusta koskaan olisikaan. Olin huono, huono ja huono! Sillä hetkellä olin niin valmis heittämään hanskat tiskiin, ei musta kertakaikkisesti olisi tähän. Koin aivan valtavaa onnistumisen painetta, epäonnistumisen pelon tuskaa.

Hoitajana olin niin pitkään, että siellä harvemmin enää koin epäonnistumisen pelkoa. Tiesin, että pystyn luottamaan taitoihini ja osaan kyllä. Toki sielläkin joka päivä elämä oli silkkaa luovimista, mutta ne kartat olivat minulle kohtalaisen tuttuja. Lisäksi olin tottunut siihen, että pelkoa, epävarmuutta tai mitään muutakaan - ei niitä ollut hyvä näyttää. Varsinkaan viimeisinä vuosina omien tunteiden rehellinen näyttäminen oli ehdottomasti täysin poissuljettu vaihtoehto. Kaikki vain nieltiin ja jatkettiin. "Hyvä hoitaja ei näytä järkytystään vaikka eteen tulisi mitä tahansa!" Ei ihme, että sitä purkamista on riittänyt yli 13 vuoden jälkeen.

Uudessa työssä ja alalla en ole osannut mitään. Olen ollut täysi noviisi ja sitä varmuutta on täytynyt kerätä työtehtävä kerrallaan. Paljon ensimmäisiä kertoja. Työtehtäviä joita en koskaan ollut tehnyt, mutta eikun vain yrittämään! Nyt kun tuumin tuota, niin ei ihme, että hieman jossain vaiheessa tulee yli äyräiden. Nielemisen sijaan sain sanottua tunteeni ulos ja kuinka hyvää se tekikään! Kuinka upeaa onkaan tehdä yhdessä ihmisten kanssa joille voi sanoa, että nyt tämä asia herättää minussa tällaista. Voi olla haavoittuva, herkkä ja pelätä...

Olen pala palalta purkanut perfektionismiani. Koko tämäkin episodi on sieltä lähtöisin. Miten ja miksi minusta tuli sellainen, jonka täytyisi olla täydellinen? Kaikki täysillä, kaikki täydellisesti - eihän kukaan ole sellainen! Mutta tiedän, että meitä on monta, paljon, ihan liian paljon! Kaikenlaisella pärjäämisellä ja suorittamisella me keräämme ehkä hyväksyntää? Ehkä ajattelemme ettemme muunlaisena kelpaa? Pelkäämme sitä, että meidät hylätään ja tilalle otetaan joku muu? Olemme kilttejä, suoritamme, hoidamme, emme vaivaa muita, mehän hoidamme kaiken ihan itse (koska muiden apuun ei voi ehkä luottaa), että kukaan ei vain suuttuisi, harmistuisi, vaivaantuisi, joutuisi kohtaamaan tunteitaan...

On hurjan pelottavaa avata itsensä tälle ja olla vain sitä mitä on.
Luottaa, että se riittää. Luottaa ettei sinua sen vuoksi hylätä.
iive

 

Arki ja rutiinit hyvinvoinnin perustana

Arki on alkanut!

Rakastan arkea, sillä arki luo elämälle tietyt raamit ja rutiinit. Arjessa minun on helppo voida hyvin. Toki arjessa on helppo myös vaikkapa uupua tai suorittaa, jos oma jaksaminen on ristiriidassa arjen vaatimusten kanssa.

 

Nyt kun on saanut levätä ja kasata itsensä uupumuksesta, edes jollain lailla tolpilleen, on hyvä alkaa lähteä rakentamaan uuteen elämään hyvinvoivia parantavia arkirutiineja. Itselläni on juurikin kesken Storytellissa James Clearin kirja Pura rutiinit atomeiksi, josta olen bongannut jo monta hyvää vinkkiä. Toivottavasti saan vielä kirjan fyysisesti myös lainaan pian, sillä sisäistän kirjoitettua tekstiä paljon paremmin kuin ääneen kuunneltua.

Haluatko muuttaa elämässäsi jotain, mutta et tiedä, mistä aloittaa? Mieti hetki, mikä on pienin asia, jonka voisit tehdä haluamasi muutoksen eteen. Aloita siitä.

Tämän kirjan avulla voit tehdä hyvien rutiinien noudattamisesta ällistyttävän helppoa ja huonojen ylläpitämisestä mahdotonta. Kirja muokkaa ajatuksiasi edistymisestä ja antaa välineet sekä tekniikat, joita tarvitset tapojesi muuttamiseen. Siinä esitellään neljän kohdan menetelmä, jonka avulla muutosten tekeminen sujuu aiempaa helpommin. Matkan varrella on tositarinoita ihmisistä, jotka ovat purkaneet omat rutiininsa atomeiksi saavuttaakseen haluamansa muutoksen.

On aivan sama, mitä haluat muuttaa - tällä menetelmällä voit onnistua.
(Lainaus: Storytel esittelyteksti - James Clear Pura rutiinit atomeiksi)

Muutamia mieleen jääneitä vinkkejä on ketjuttaa asioita ja tehdä uusien haluttujen rutiinien toistamisesta mahdollisimman helppoa (ja epätoivottujen rutiinien toistamisesta taas mahdollisimman vaikeaa).

Kuinkahan monta kuvaa voi yksistä kävelysauvoista ottaa?

 

Itse halusin lähteä työstämään etenkin aamujani, sillä niin helposti keväällä ja kesällä lipsuin työläppärin ja aamukahvin kanssa sohvalle ja hups sitten olikin jo iltapäivä ja olin aivan totaalisen jumissa sekä nälkäinen. Enkä usko, että tuotin niin hyvää sisältöäkään silloin kuin mihin muutoin pystyisin. Ainakaan energiani ei ollut niin kovin hyvä (hyvinvoinnista puhumattakaan). Joten päätin mullistaa aamuni! Aamuisin olen myös helpoiten asioista luistava, minulla ei ole kertakaikkiaan aivoja tai tahtotilaa toteuttaa yhtään mitään terveellistä, jos en tee niistä mahdollisimman helppoja.

Aamun ensimmäinen herätys soi, torkun sijaan painankin meditaation päälle ja kuuntelen leväten tai venytellen meditaation. (Helppous: Herätykset ja meditaation olen laittanut illalla valmiiksi, minun tarvitsee vain painaa nappia ja kuunnella.)

Aamun toinen herätys soi, nousen ylös ja pukeudun. (Helppous: Lenkkivaatteet on laitettu illalla valmiiksi odottamaan.)

Teen rasvakahvin ja nautin sen aamupalapöydässä (sohvalle meno kielletty!). Samalla voin viettää yhteisen hetken tyttären kanssa eikä kummankaan päivä ala kännykkää tuijotellen. (Helppous: Kaikki rasvakahvin tarvikkeet ovat helposti esillä otettavissa ja muistettavissa.)

Kun tytär lähtee kouluun, lähden samalla ovenavauksella sauvakävelylenkille. Mäki ylös ja mäki alas yht. 2km (Helppous: Sosiaalinen paine toimia eikä jättää tekemättä. Tyttäreltä tulee taatusti välitön palaute jos yritän luistaa hommasta.)

Kotona juon vettä, otan vitamiinit ja teen lenkkivaatteet päällä nopean ylävartalon verryttely-kuminauhajumpan ja Hengitä unelmiesi vatsa-hengitysharjoitukset. (Helppous: Vitamiinit ovat esillä ja valmiiksi jaettu dosettiin.)

Käyn suihkussa, pukeudun työvaatteisiin (Helppous: Vaatteet on katsottu illalla valmiiksi.)

Syön aamupalan (Helppous: Smoothie on esivalmisteltu blenderiin valmiiksi.)

Siirryn työpöydän ääreen työskentelemään. Läppäri on laitettu valmiiksi siihen eikä sohvalle.

Uskon, että jo nämä rutiinit tekevät hyvinvoinnilleni kertakaikkisesti ihmeitä! Rasvakahvista saan hyviä rasvoja mitkä muutoin jäisi saamatta sekä hyvää energiaa päivään. Selkä kiittää sauvakävelylenkistä ja hengitysharjoituksista ja tietokoneella työskentely sujuu paljon mukavammin ❤️ Toki nämä rutiinit on helppo ottaa etenkin aamuun, sillä työharjoittelupäiväni ovat sillä tavalla joustavat.

Muutoin työhyvinvointia lisääviä rutiineja on muistutus, joka muistuttaa työn tauottamisesta sekä työpöydän vieressä olevat jumppavälineet joita on hyvä käyttää tauolla hyödyksi. Tai sitten voi ottaa työkaverista mallia ja vaikkapa vähän tanssia samalla.

Onko sinulla arjessa rutiineja, joilla edistät hyvinvointiasi?

Rakkaudella
iive

Huikea syksy takana - näyttö ohi! - Tervetuloa siis talvi ja joulu!

Postaus kertoo työharjoittelustani, joten se sisältää kuvia erilaisista tuotteista sekä linkkejä. 

En saa näistä rahallista hyötyä.

Täällä on taas minä, kotisohva, kissa ja vieressä kupollinen (tosin tyhjä jo) All in One smoothieta. Liiketoiminnan tehtävissä toimimisen näyttö on ohitse, samoin tiiviimmät reissut Tampereelle tai itseasiassa Pirkkalaan. Työharjoittelu toki jatkuu vielä edelleen, seuraavaksi olisi tiedossa Myynnin ja asiakaspalvelun suunnittelu ja toteuttaminen. Sen tiimoilta suunnataankin lännen sijasta itään ja kohti maailman parasta lankakauppaa Riikka-Piikka ky:tä! Mutta sitä ennen otetaan vähän breikkiä, koska työharjoittelutunteja tuli tehtyä aika tiivistä tahtia täyteen viime viikkoina.

Tuli tosiaan nimittäin näinä viikkoina tehtyä yksi kappale Freetox Myymälää! Toki myymälä siitä vielä kehittyy ja varmasti paljon, mutta jonkinlainen startti saatiin aikalailla tyhjästä aikaiseksi. Jos tuotteita verkkokaupassa on yli 1500 kappaletta, niin ihan hetkessä ei kaikkea saa esille - varsinkaan testereitä. Olikin erittäin mielenkiintoista mitä kaikkea hommaan liittyikään. Esillepanoja suunnittelin ihan sen mukaan mitä materiaaleja ja tilaa nyt olikaan käytettävissä. Ihanaa, että keväällä tätä pääsee ihan opiskelemaan, koska pidin hommasta todella paljon.

Oli siis ihan huikeaa hommaa ja täytyy sanoa, että ehkä ihan parhainta oli kun sai käyttää omaa luovuutta niin paljon! Myös Susannan kanssa työskentely oli aivan huikeaa, sillä se tietomäärä kaikesta hyvinvoinnistä mitä hänellä on, niin on jotain aivan käsittämätöntä. Ehkäpä joskus minullakin on sellainen tieto ja taitomäärä tästä alasta :)

Freetox Myymälän avajaisissa oli ihanaa nähdä muita Freetoxaajia ihan silleen oikeasti. Kuulin monta tarinaa ja oli huikeita kohtaamisia ihan niin kuin I Love Me messuillakin, nyt ei ollut vaan läheskään niin kiire!

Omaan päähän jäi pyörimään keskustelujen ja kaiken reissaamisen jäljiltä muutamakin juttu... oma hyvinvointi on ollut viime aikoina (tai siis vuosina) niin tärkeää ettei siitä ole halunnut joustaa yhtään enempää kuin on pakko. Kuinka siis huolehtia että ne vitamiinit tulee otettua ja ruokakin olisi suurinpiirtein noin niin kuin jees? Huomasin, että olen aika kätevästi järjestänyt tätä elämääni niin, että se hyvinvoinnin toteuttaminen on mahdollisimman helppoa ja ajattelinpa laittaa nämä nyt tännekin ylös! Tai oikeammin niitä on vain tämä yksi.

Pidä esillä ja saatavilla ne jutut joita haluat käyttää päivittän!

Itse jaan vitamiinini ihan dosettiin. Näin niitä ei tule unohdettua. Iltaisin täytän ison lasillisen vettä dosetin viereen. Niin aamulla ensimmäinen mitä suuhun tulee heitettyä on se vesi, sitten vitskut ja sitten vasta se kahvi!

Keittiöni on ehkä siivousfriikin tai tyhjien tasojen rakastajan kauhu, mutta koska haluan oikeasti käyttää superfoodini enkä vain säilöä niitä kaapissa, ovat nekin käden ulottuvilla. Mitään ei tarvitse kaivella kaapeista tai nostella esiin pakastemarjoja lukuunottamatta. Blenderin vieressä asustavat korissaan smoothie- ja marjajauheet sekä öljyt. Blenderi taasen sijaitsee aivan lavuaarin lähettyvillä eli pesemisestä tai pikemminkin pesemättömyydestä homma ei ainakaan jää kiinni!

Jos tarkoitus on nauttia smoothieta aamupalaksi, lataan blenderin jo illalla valmiiksi. Olen nimittäin aamulla niin hidas herääjä, että muutoin jää smoothiet vaan haaveeksi.

Ehkä olette huomanneet, että rakastan Bellabaci kuivakuppauskuppeja? Moni on ehkäpä ostanut kupit ja ne on jääneet käyttämättä, koska homma vaan unohtuu? Oma ratkaisuni tähänkin on - pidä kupit sekä seerumit esillä siellä missä niitä käyttäisit! Meillä kuppeja asustelee suihkussa, makuuhuoneessa ja wc:n peilikaapissa. Vielä pitäisi yhdet kasvokupit hankkia että niitä riittäisi joka paikkaan! Sittenpä minulla olisikin kaikki mahdolliset kupit, sillä eilen matkaan tarttui vielä Super-isot vartalokupit!

En oikein aluksi edes tajunnut mikä idea noissa Super-isoissa kupeissa nyt sitten olisi? Kun niillä tavan vartalokupeilla saa hoideltua oikeastaan kaikki paikat oikein mainiosti... no nyt kun kuppeja olen testannut, niin Super-isot kupit ovat ihan superit! Siis niin huikea fiilis niillä tehdessä että! Tästä fiilistelen taatusti vielä lisää myöhemmin oikein kunnolla.

Onko sulla jotain hyviä vinkkejä kuinka itsestä tulee huolehdittua paremmin? Pistähän ne jakoon siis!

Meidän perheessä reissaa nyt siis molemmat vanhemmat (toki jompi kumpi on meistä aina kotona lapsen kanssa eli vuorotellen mennään) ja molemmilla meillä on aikalailla sama systeemi. Työreissulaukkuun on valmiiksi pakattuna oikeastaan kaikki tarpeellinen - ei tarvitse kuin vaihtaa vaatteita tarpeen mukaan. Omassa laukussani kulkee matkassa mm. kaikki tarvitsemani luonnonkosmetiikka, (kupit joudun kyllä pakkaamaan erikseen), matkavitamiinidosetti, luomukahvi sekä tee ja niin edelleen. Minä kuljetan lisäksi myös eväitä mukana, sillä reissussa on yleensä jonkin verran haasteellista syödä omaan ruokavalioon sopivasti. Onneksi näillä työharjoittelureissuilla on ollut pieni keittiö käytössä missä on voinut kokkailla ihan ruokaa eväiden lisäksi. Se on auttanut jaksamisessa paljon!

Olenkin edelleen iloinen omasta jaksamisestani. Tämä syksy on näyttänyt tosiaankin sen, että vointini on parantunut huimasti. Oikeastaan minulla ei ole enää minkäänlaisia terveydellisiä rajoitteita (muita kuin niitä jämähtäneitä käytösmalleja päässä joita täytyy vähäsen vielä haastaa).

Nyt viimeinen viikko työharjoittelua ennen joulua, onneksi hieman kevennetty sellainen kun tuli tehtyä pitkiä päiviä myymälän rakentamisen kanssa. Joulun suhteen meillä onkin vähän erilainen meininki tänä vuonna, siitä lisää ehkäpä joskus ♡

Ihanaa Joulunaikaa kaikille! 

Nauttikaa ♡

Rakkaudella 

iive

Ihana inspiroiva elämä

Jotenkin hauskasti ajattelin, että kun työharjoittelu alkaa, niin jopas minulla sitten on aikaa! No - NOT!

Mutta ihanaa on ollut! Tänä syksynä olen kevyesti aloittanut uuden uran mm. Suomen suurimmilla hyvinvointimessuilla eli I Love Me-messuilla ja Suomen suurimmilla Kädentaitomessuilla Tampereella. Muutakin on tietysti tullut tehtyä ja uudet työkuviot tuntuvat aikas mukavalta. Onnistumisen kokemuksia voisin tuumia ❤️

Kaikista parasta on luovuus. Se, että saan olla luova, saan vaikuttaa, saan ideoida. Saan palautetta ja myös kiitosta sekä panostani on arvostettu. Kaikista suurin syy ammatinvaihdokselle oli nuo edellämainitut asiat, sillä vanhassa ammatissa tunsin olevani ilman näitä asioita.

Kaikista eniten olen iloinnut omasta jaksamisesta. Olen tehnyt asioita joista luulin etten voi tehdä niitä enää ikinä, että minusta ei enää koskaan olisi niihin. Olen tehnyt pitkiä messupäiviä - ja selvinnyt niistä ihan todella hyvävointisena. Olen ajanut autolla satoja kilometrejä - homma minkä luulin olevan mahdotonta!

Ruokavalio ei ole ollut parhaimmasta päästä kaiken tämän keskellä, sen tiedän. Olen pois ketoosista eli käytännössä kotona ketoruokaa menee, mutta reissussa on lähes pakkokin ollut joustaa. Loka-Marraskuu on ollut muutoinkin täynnä kaikenlaista illanistujaista, konserttia, pikkujouluja, isänpäivää, synttäreitä... toki tekosyitä, olisihan noissakin voinut tiukistella että ketoosi pysyy. En vain ole kokenut sitä tarpeelliseksi!

Paino on noussut muutaman kilon, mutta kaikki pienemmät vaatteet mahtuvat päälle hyvinkin edelleen ja nautin kehostani juuri tällaisena, vähän pehmeämpänä ❤️ ja jaksavana.

Tammikuussa aion käydä läpi Freetoxin uuden Eating For Beauty-valmennuksen eli E4B:n. Siinä yhdistyy oikeastaan kaikki se, mitä itse pidän ravinnossa tärkeänä. Luulen, että tästä tulee huikea juttu minulle ja monelle muulle ❤️

Seuraavat viikot ovat täynnä työharjoittelua - etätöitä - myymälän rakentamista - vuoroin kotona, vuoroin työreissussa. Miehen kanssa keskiviikkoisin läpsystä vaihto kotona (mutta onneksi viikonloput yhdessä!) Näyttöviikko ja arviointikeskustelu... Ja sitten tulee joulu ja LOMA ❤️ Laukku onkin pakattuna 24/7, täydennän sitä vain puhtailla vaatteilla välillä - ei sitä muutaman päivän kotona olemisen takia viitsi edes purkaa.

Että tämmöistä tämä ❤️ ihana inspiroiva elämä ❤️

Miten sinulla menee?

Rakkaudella iive

Fiilis kun kävelin vesisateessa kohti kolmatta messupäivää ja olin niin elossa!

Tulikokeessa I Love Me-messuilla

Ymmärrettävistä syistä tekstin kuvat ja itse tekstikin sisältää tuotesijoittelua.

On ihanaa olla ihan "pähkähullu"! Tiedättekö, että kun sulta kysytään, että tulisitko töihin I Love Me-messuille ja sä vastaat että JOO tottakai! Ilman käsitystä siitä, että mitä sun pitää siellä tehdä tai osaatko sä nyt ylipäätänsä yhtään mitään. Ihmisenä joka on viimeksi tainnut varsinaisesti myydä mansikoita torilla noin 15 vuotiaana. Ihmisenä joka ei koskaan ole käyttänyt kassaa, saati kortinlukulaitetta. Että joo aika kevyesti siis luvattu ja aikamoisella luotolla minut sinne töihin otettu!

 Minun valtakuntani messuilla oli Freetoxin Bellabacin osasto, Great Earthin vitskut, Lesvos Goldin oliiviöljyt ja Kanturo Eyewearin sinisen valon suojalasit.

Kun astelin perjantai-aamuna messukeskukseen näytteilleasettajan kulkuluvalla, kävi kropan läpi pienoinen humaus. Ei hitto! Oonko mä ihan hullu! Mitä ihmettä kuvittelen itsestäni?

Mutta ei aikaakaan kun olin laittamassa messuosastolla viimeisiä tuotteita hyllyyn ja ensimmäiset asiakkaatkin löysi tiensä pisteelleni. Eikä siinä ollut enää tilaa arkailuun vaan "hihat ylös ja hommiin"! Ja ainakin messuilla asiakkailta saatu palaute oli postitiivista ja ymmärtäväistä jännitystäni ja aloittelijamaisuuttani kohtaan. En ole pro, enkä yrittänytkään olla. Asiaa helpotti tietenkin se, että itse tuote(tuotteet) oli itselleni niin rakas ja tärkeä, asia josta oli helppo puhua. Kun voit seistä sanojesi takana, niin mikäs siinä puhuessa eikä se maksupäätekään mikään ihan heprealaite ole jos on jotain järkeä päässä.

Olen hieman kipuillut tämän myynti ja myyjä asian kanssa. Opiskelumateriaalien "Näin sinusta tulee huippumyyjä"-esitteet saavat ihokarvat edelleen pystyyn ja ehkäpä varsinaisesti myyminen ei olekaan se minun juttuni. Hyvinvointi sen sijaan on, joten jos myymällä voi lisätä ihmisten hyvinvointia, niin se ajatuskuvio menee päässäni oikein hyvään järjestykseen.

Unelmani on auttaa ihmisiä voimaan paremmin (ja rakastamaan itseään). Nyt näyttää siltä, että se tapahtuu ainakin tässä vaiheessa elämääni tällaisella tavalla. Ja tämä on siis hieno asia! En olisi huimissa unelmissanikaan edes osannut kuvitella kuinka hienossa jutussa saankaan olla mukana!

Kuinka päädyin tällaiseen tilanteeseen? Palataanpa vuosi taaksepäin!

Vuosi sitten kävin ensimmäistä kertaa I Love Me-messuilla ja se oli huikea kokemus! Näin paljon kaikkea "vaihtoehtoiseen" terveyteen ja itsestään huolta pitämiseen liittyvää juttua ja ihmisiä joita asia todellakin kiinnosti! Jo viime vuonna käytävät ja messuosastot olivat täynnä, tänäkin vuonna rikottiin kävijäennätyksiä eikä ihme. Ihmiset ovat ymmärtäneet, että itseään kannattaisi ja pitäisi rakastaa, arvostaa ja itsestä olisi äärettömän tärkeää pitää huolta.

2018 I Love Me oli siltäkin kantilta havahduttava kokemus, että ymmärsin jotain tärkeää. Ymmärsin, että luonnollinen hyvinvointi ja terveys on se juttu mille sydämeni palaa ja että sille alalle voisin myös työllistyä. Se ei ole enää marginaalibisnes vaan iso ja kasvava juttu! Hoitajana olen työskennellyt hyvinvoinnin parissa aina, nyt vain hommaa katsotaan hieman erilaiselta kantilta. Päämäärä on kuitenkin sama!

Tuosta ajatuskuviosta lähti minun Saa Mitä Haluat prosessini messuilta ostetun kirjan ja verkkokurssin puitteissa. Aloin laittamaan itseäni ja elämääni sellaiseen kuosiin, että tuo tulevaisuuden visio voisi olla totta. Olen asettanut Saa Mitä Haluat prosessiin paljon tavoitteita ja saavuttanut kaikki. Kun viime vuonna iloitsin siitä, että jaksoin käydä messuilla yhden päivän, niin tänä vuonna iloitsin siitä, että jaksoin tehdä pitkiä messupäiviä 3 päivää putkeen ja valmistelutyöt sekä opiskelut vielä siihen kaupan päälle! Aivan huikea muutos ihmiselle, joka on tottunut siihen, että elämää täytyy miettiä rajallisuuksien mukaan. Kotiin tultua itkin kun olin niin onnellinen siitä, että olen oikeasti saanut minun voimani takaisin suurempina kuin koskaan!  

Minä jaksan, minä pystyn ja minä osaan! 

Ja se on Freetoxauksen,  Saa Mitä Haluat prosessin, Unelmien jahtaamisen ja intohimolla elämisen ansiota. On tullut myös aika monta henkistä mutaojaa tullut käytyä läpi... kahlattua, rämmittyä, mutta myös käsiteltyä paljon asioita joita ei olisi välttämättä edes halunnut kohdata. Ja kaiken sen jälkeen on saanut huomata saaneensa jotain aika isoa takaisin - vapauden.

2018 messuilla tapasin Susannan ensimmäisen kerran kun hän oli esittelemässä ensimmäistä Foodin & Freetox-tuotetta All-in-one-smoothieta ja silloin aloin myös miettiä, että voi että olispa hienoa tehdä Susannan ja Freetoxin kanssa yhteistyötä. Kaiken hässäkän keskellä kävin vain halaamassa Susannaa pikaisesti ja kiittämässä siitä kuinka paljon hän oli minua tervehtymisen polulla jo auttanut, hässäkän keskellä en edes tohtinut häiritä enempää, mutta jotain siitä silti syntyi! -Connection!-
Katselin silloin kaikkea meininkiä ja mietin kuinka huikeaa olisi olla joskus töissä myös I Love Me messuilla ja ihana hullu elämä pisti rattaat pyörimään - vain vuosi ja hups, nyt oltiinkin jo siellä, vastuutehtävissä Freetoxin omalla osastolla (ja jo toisen Foodin & Freetox-tuotteen kanssa), ihan hullua ja niin fantastista! On oikeasti ihan huikeaa kuinka asiat voivat alkaa edetä kun uskallat unelmoida!

Olen aina ajatellut, että olen sellainen ruohonjuuritason puurtaja, tiedättekö sellainen perus-pirkko (jotka ovat muuten äärettömän tärkeitä), joka hoitaa asioita taustalla. Edelleenkin koen, että se on vahvuuteni. Asioiden kuntoon hoitaminen ja järjestäminen, uusien ratkaisujen keksiminen. Rakastan hoitaa asioita niin, että se kivijalka - asioiden perustat ovat kunnossa!

Olen kyllä persoonana sellainen, joka kuuluu ja näkyy, mutta se ei juurikaan johdu siitä että haluaisin olla varsinaisesti esillä, vaan siitä, että olen niin innostuva persoona ja että osaan puhua vain kuuluvalla ja selkeällä äänellä (kiitos opettaja-isovanhempien ja huonokuuloisen pikkumummin kanssa vietetyt lomat). Kovinkaan monen ei tarvinnut  muuten kysyä messuilla että anteeksi MITÄ? vaikka Nanna Karalahden Hero-treenilavalla melkein vieressä vedettiin aikamoisella mökällä ties minkälaista treeniä. Olipa kerrankin hyötyä siitä, että on kantava ääni! Olin myös siis yllättynyt siitä, että osasin olla myös siinä esillä ja kaikesta sydämestäni toivon, että osasin luoda ympärilleni myös sen ilmapiirin mitä olen aina tuntenut ihmisiä kohtaan. Myötätunnon, välittämisen ja rakkauden. Lämmön.

Sillä jos unelmani on auttaa ihmisiä voimaan paremmin, niin ihmisenä tavoitteeni on olla rakkaudellinen ja lämmin eikä piilossa suojakuoren alla, sillä sitä on tullut elämässä tehtyä ihan liikaa. Nyt on rakkauden vuoro.

Olisi kiva kuulla onnistuinko tuossa tavoitteessani? Tavattiinko me messuilla? Kuinka mulla menikään? Aika riskialtista kyllä tässä kysellä, koska voihan joku olla minusta aivan toista mieltä, mutta ainakin olen parhaani yrittänyt ja sen sydämessäni tiedän. Messuhärdelli oli kyllä välillä niin valtava, että kiire kyllä välillä ainakin sabotoi meininkiä, silti toivon hyvän flown joka sisälläni kuitenkin oli, näkyneen myös ulospäin, edes hitusen <3

Rakkaudella
iive

Changing habits - tapojen orja?

Hauskasti tämä viikko on ollut oikeaa vanhojen tapojen ravistelua - täysin yllättäen kylläkin!

Maanantain hevosharrastus-kurssilla meni tapojen muutos kyllä oikein tunteisiin. Meillä on kurssilla todella yksityiskohtainen ja ihan mieletön meininki. Ihan suorastaan ärsytystä herättää se kuinka sinne omaan solumuistiin (tai minne liekään) on tallentunut tietynlaisia toimintamalleja, jotka hevosten kanssa toimiessa nyt aktivoituvat. Tietenkin tämä on inhimillistä, koska nämä toimintamallit on minulle opetettu. Nyt opetellaan uudenlaista mallia ja välillä olisi varmasti paljon helpompi toimia kun ei olisi niitä "vanhoja koodeja" olemassakaan vaan saisi oppia kaiken ihan tyhjästä.

Kurssin pitäjä osaa kyllä niin mahtavasti havainnoillistaa meille näitä juttuja. Itselleni se tunteita herättävä tilanne syntyi, kun ohjasin vanhalla tavalla kämmenelläni kevyesti työntäen, vieressä olevaa hevosta siirtymään sivummalle. Tilanne oli ennakoimaton (koska hevonen nyt päätti itse vaan yht'äkkiä siirtyä liian lähelle minua) ja toimin täysin näiden vanhojen toimintamallien mukaan reagoiden ajattelematta. Ohjaaja sattui havainnoimaan tämän ja opasti minulle toisenlaisen tavan pyytää hevosta siirtymään poispäin minusta.

Hän havainnoillisti tätä koskettamalla minua ja tämä oli se tilanne missä otti ihan tunteisiin. Hän kosketti koko kämmenellään minua ja työnsi kevyesti minua itsestään poispäin eikä se tuntunut hyvältä! Vaihtoehtoisesti hän kosketti minua sormenpäillään kevyesti poispäin ohjaten/"pukaten" ja se tuntui täysin erilaiselta, paljon paremmalta! Mietin kovasti, että jos minusta tuntuu tältä, niin miltä hevosesta tuntuu! Edelleen voin tuntea sen tunteen mikä minussa syntyi tuon kämmenellä työntämisen kohdalla ja se ei tosiaankaan ole hyvä, lähin tunne olisi ehkäpä loukkaantumisen tunne? No oli ainakin muistettava ohjauskokemus!

Uintiharrastuksessa olen jostain ihmeen kumman syystä päätynyt vaihtamaan pukukaappia. Se, että olen vissiin jo 3 vuotta käyttänyt yhtä ja samaa pukukaappia (jos se vain on ollut vapaa - jos ei niin sitten vähintään viereinen kaappi oltava), kertoo varmastikin minusta ja tavoistani aika paljon... Nyt täysin yllättäen koinkin, että kaappi 175 onkin se tämän hetken kaappi - ihan siis tavallaan naurettavaa, mutta kaipa se on inhimillistä. Kaikista haastavinta olisi vaihtaa kaappia ja paikkaa joka ikinen kerta! No joka tapauksessa kaappi 118 on nyt hyvästelty.

Torstain keramiikkaryhmä haastaa myös millimetrinmittausihmistä minussa. Minussa asuu sellainen täsmällisyyden rakastaja (jota ei ehkä meidän kotia katsoessa kyllä uskoisi...) joka tykkää, että asiat ovat symmetrisiä. Tämä on ehkäpä isoin blokki luovuudelleni, koska käsityö on harvoin millimetrin tarkkaa.

Valmistinkin keramiikkaryhmässä ruukkua käsin savipallosta muotoilemalla ja kuviokin on vähän sinnepäin. Aikalailla himotti tarttua viivottimeen ja alkaa mittailemaan kuviosta säännöllistä, mutta se olisi kyllä ollut ihan loputon suo. Olen oikeastaan ylpeä itsestäni sen suhteen, että pystyin jättämään viivoittimen rauhaan. Lisäksi valmiissa lasitetussa työssä kukaan ei tule huomaamaan onko kuvio nyt millin sinne tai tänne...

Tykkään kyllä todella paljon, että elämässä on nyt paljon luovaa toimintaa. Pidän itseasiassa hevostenkin kanssa toimimista luovana. Opiskelujen tuomaa stressiä (vaikka nautinkin opiskelusta kovasti, niin kyllä se vaan stressiä tuottaa sekin) on ollut ihanaa tasata neuloen sarjamaratonin ääressä (Ihana Rantahotelli ❤️ ). Ihan huippua, että kroppa kestää taas neulomista. Fibro kun senkin ilon vei elämästä useiksi vuosiksi. Hieman jännitin, että aktivoituuko kivut, mutta ei ole vielä ainakaan mitään tullut, mikä on aivan mahtavaa!

Viikon ruokia on olleet (ketona tietenkin) ihan mahtava jauhelihakeitto, johon tuli kesäkurpitsaa, sipulia, paprikaa, yrttejä, jauhelihaa, lihalientä, tujusti mausteita sekä hieman valkosipuli-yrttituorejuustoa. Leipäjuustoa vielä annokseen päälle! Se on nimittäin suolaisissa ruuissa ihan huippua. Itse tykkään syödä sitä ruuassa jopa enemmän kuin perinteisesti makeampana versiona.

Tämä kauhean näköinen sotku oli erään koulupäivän eväs ja ulkonäöstään huolimatta aivan mielettömän hyvää ja helppoa. Eväsrasiaan raastetaan kesäkurpitsaspagettia, joukkoon mausteet + oliiviöljy. Pannulla kuullotin vielä paprikaa, sipulia ja tomaattia lisäksi. Nämä yhdistetään kun kasvikset ovat jäähtyneet. Koululla lisäsin joukkoon vielä pienen purkin tonnikalaa ja lämmitin. Kesäkurpitsaspagetti kypsentyy lämmittäessä juuri sopivasti! Tämän voi tehdä mainiosti myös vegenä tai ihan millä tahansa proteiininlähteellä esim. vaikkapa sillä leipäjuustolla jos tonnikala sattuu olemaan nou nou.

 Eräänä päivänä törmäsin myös hassuun juttuun... tykkään nimittäin hirveästi grillatusta broilerista ja olinkin menossa ostamaan maustamattomia broilerin koipireisiä. Maustamattomien hinta marinoituihin vastaaviin oli yli tuplat! Eikä erona ollut tosiaankaan mikään muu kuin marinadi (jonka mausta en pidä). Nostelin paketit kuitenkin kyytiin kunnes aloin miettiä, että paljonkohan ne grillitiskillä maksavatkaan... Lopulta broilerit lähtivätkin grillitiskiltä mukaan, sillä sieltä ne sai valmiina ja lähes 2 euroa halvemmalla... toki itse valmistamiin olisi saanut luomu ym. mausteet, mutta itse lihan laatu oli sama. Sitä päivää odotellessa, että olisi mahdollisuus ostaa tämä kaikki luomuna, mutta elämä on...

No ainakaan meillä ei ruokaa haaskata, sillä edellispäivän broilerit ja kesäkurpitsaspagetit taipuivat seuraavana päivänä kätevästi ketopitsaksi, joka oli kymppiveen sanoin sairaaaaaan hyvää! Ja olihan se, niin kuin pitsa nyt yleensäkin tuppaa olemaan.

Tänä viikonloppuna testataankin hiilareita. Olen sitä mieltä, että koska meidät on luotu käyttämään myös hiilihydraatteja energiaksi, niin niitäkin olisi kropalle ihan hyvä joskus antaa ja koska edelliset yritykset on jääneet vähän laimeaksi, niin nyt vähän paremmalla onnella (toivottavasti). Toivotaan ettei mitään oireita tästä nyt sitten seuraa, sillä ollaan hääpäiväreissulla, jota ei kyllä ehkä vatsakivuissa tms. ole kiva viettää... mut Sandron lounaspöytä odottaa ❤️❤️❤️

On kyllä ollut hauskan ravisteleva viikko ja on kyllä ihan huippua elää jokaista päivää sillä fiiliksellä, että innostaa. Innostaa opiskelut, harrastukset, työt ja ihan vaan oleminenkin innostaa. Aika siistiä!
Innostaako elämä sua?

Rakkaudella
iive

ps. Hassua muuten että oon erittäin innoissani etenkin Excelistä 😂 ihan piti vapaa-ajallakin vääntää itselle työtuntitaulukko kaikkine kaavoineen kun Excelin peruskurssista niin innostuin! Todella outoa mulle... mut tällaista tää elämä nyt on - yllättävää...

Uusi tulevaisuus ja ura!

Tai no, ainahan tulevaisuus on uutta, joten vähän höpsö otsikko... mutta ura on kieltämättä ihan uusi juttu!

Olen ollut yli vuosikymmenen lähihoitaja ja ylpeä siitä. Olen työskennellyt ihmisten lähellä, siinä ihan iholla, ihmisen paljaimpien hetkien äärellä, heidän elämässä, heidän kotona, auttanut siinä hetkessä kun ihminen on apua tarvinnut. Ensimmäinen kokemus alalta oli vaikeasti kehitysvammaisten ryhmäkoti, jonne päädyin sattuman kautta harjoittelijaksi. Ei mikään helppo paikka se (etenkään ilman koulutusta, saati minkäänlaista kokemusta) ja minulle sanottiinkin silloin, että et sä halua sinne mennä.

No voittehan tietysti arvata, että silloinen (ja ehkä nykyinenkin) minä halusi juurikin sinne. Päädyin vielä toiseen kehitysvammaisten ryhmäkotiin harjoittelijaksi melkein vuoden ajaksi ja sen kokemuksen jälkeen halusin hakeutua alalle opiskelemaan. Siitä ensimmäisestä harjoittelukeissistä on nyt yli 17 vuotta. Olen tehnyt työtä hengityshalvaustiimissä, neurologian osastolla, kuntoutusosastolla, vanhainkodissa (silloin niitä vielä oli), asumisyksiköissä, henkilökohtaisena avustajana, vanhusten, monisairaiden, vammautuneiden ja kehitysvammaisten kanssa. Blogin nimikin oli ennen Voimaa Hoitsulle. Tarkoituksena oli kerätä itselle voimaantumisen keinoja etenkin kolmivuorotyössä jaksamiseen.

Joka ikisen vuoden tein töitä rakkaudella. Tiedätte varmaan - se kutsumusammatti.

Viimeiset vuodet ravisteli kutsumustani kuitenkin rankalla kädellä. Kilpailutukset astuivat työelämään mukaan ja myös muutamat muutkin jutut joista alkoi tulla itselleni kynnyskysymyksiä alalla jatkamiselle. Panostukseni työssäjaksamisen kanssa eivät lopulta tuottaneet niin hyviä tuloksia, että olisin kyennyt jatkamaan kolmivuorotyössä ja näin ollen minut irtisanottiin. Se oli tietyllä tavalla ikävä tapahtuma, mutta minulle myös uusi alku. En ollut lakannut tuntemasta työtäni kohtaan rakkautta - mun asiakkaat eli asukkaat... sata sydäntä heille edelleen ❤️ mutta olin myös ruennut tuntemaan palavampaa intohimoa toisenlaista terveyden tukemista kohtaan. Oman elämäni kokemusten kautta olen kokeillut erilaisia terveydestä huolehtimisen keinoja, olen kokenut elämänlaadun parantumista ja etenkin sitä voimaantumista. Näitä keinoja en voinut toteuttaa työssäni niin paljon kuin olisin halunnut.

Irtisanominen antoi minulle mahdollisuuden ammatinvaihtoon. Hain työvoimapoliittiseen koulutukseen ja perjantaina sain tiedon, että minut on hyväksytty! Kun luin tietoa koneelta huusin hulluna onnesta ja pistin ihan tanssiksi ❤️

Joskus sanoin, että kaikenlaista voin työkseni tehdä, mutta mitään en ala myymään! No... tästä voi varmaan arvata, että mihin tuleva ammattini liittyy. Seuraavan tasan 365 päivän ajan mun aika kuluu Liiketalouden ammattitutkinnon kanssa. Tarkemmin myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan, jossa saan vielä syventyä erityisesti tilan ja esillepanon visuaaliseen suunnitteluun ja toteutukseen.
Tulevaisuudessa tarkoitus on yhdistää tämä kaikki ja työllistyä hyvinvointialan yritykseen. Eli ihmisten terveyttä tukevaa työtä sekin, hieman vaan eri lähtökohdista kuin aiemmin!

Uskon, että tulossa on tiukka vuosi. En ehkä edes pysty kuvittelemaan kuinka tiukka. Minulla ei ole juurikaan minkäänlaista kokemusta tuolta alalta, siis sellaista perinteistä kaupan alan kokemusta. Mutta ehkäpä olenkin menossa opiskelemaan asiaa hieman erilaisesta näkökulmasta, joten en anna sen haitata. Ja onhan mulla kotona aivan huippu myynnin ammattilainen, joka osaa kertoa varmasti paljon hyödyllisiä kokemuksia ja onhan niitä tässä viidentoista vuoden ajan vierestä seurattukin.

Täytyy myöntää, että kun ennen joulua laitoin ilmoille Saa mitä haluat-kirjan ja verkkokurssin myötä prosessin: Haluan terveyttäni tukevaa työtä - en voinut kuvitellakaan mitä se laittaisi liikkeelle! Aika moninaisten vaiheiden kanssa tähän tilanteeseen on päädytty. Kohti tulevaisuutta, jossa työskentelen terveyttä tukevassa työssä - mutta en vain itseni terveyttä vaan myös muiden terveyttä!

Opiskelu alkaakin jo viikon päästä, joten seuraavan viikon relaan mahdollisimman paljon. Nautin rauhasta ja tekemättömyydestä. Tai no jos freelancer-töitä tulee niin tietysti sitten teen myös niitä, mutta vapaalla en vaadi itseltäni yhtään mitään. Viikonlopun olenkin siis nauttinut sarjamaratonista ja kas, neulomisesta!

Täytyy myöntää ettei se ole ollut ihan helppoa. Mun kroppaa on väsyttänyt, mutta mieli on yrittänyt vähän hivutella, että eikö pitäis lähteä lenkille, siivota tai tehdä edes jotain hyödyllistä? Että eihän nyt näin hyvää viikonloppua voi vain neuloa sohvalla ja katsoa telkkaria!!! Hieman nikotellen olen tuumannut mielelleni, että miksei voi kun se on nyt just se asia mitä mun tekee mieli tehdä! Veikkaan että seuraavan vuoden aikana on sen verran reipas meininki, että tämä tekee mulle just ja tasan enemmän hyvää nyt kuin hikipäässä lenkkeily!

Että sellaisilla meiningeillä! Mitäs sulle kuuluu? Jatkaako elämä samaa rataa vai onko syyskuu kenties muutosten kuukausi?

Rakkaudella

iive

Sinä et ole yhtä kuin työsi

Tuskastuin viime viikolla taas siihen, että näköjään tulen yövuorossa aina kipeäksi. Tokikin flunssaa on liikkeellä, mutta näköjään yövuorojen rasitus on keholleni niin suurta, että se tuntuu heikentävän vastustuskykyäni melkoisesti. Tuskailinkin sitten taas aiheesta työ. Tai oikeastaan vuorotyö. Yli 12 vuotta olen elänyt "en missään rytmissä" ja olen nauttinut siitä myöskin. Vuorotyö antaa myös toisaalta ihanaa vapautta, kuten nyt olla vapaalla maanantaina kun kaikki muut painavat töihin.
Nyt vain tuntuu, että tässäkö tämä nyt sitten on?

Mikä minä olen sitten ihmisenä jos en enää kykene vuorotyötä tekemään? Olenko huono ihminen? Kuka olen jos en olisi enää hoito-alan ammattilainen?

Vahva tuntu minulla on siitä, että eiköhän nämä hommat olleet niin kuin tässä. Uskon, että vuoden päästä olen aivan toisenlaisessa tilanteessa. Jo kohta kaksi vuotta olen pyöritellyt päässäni ajatusta "Mikä minusta tulee isona?" ja vieläkään en sitä tiedä. Välillä se on ollut hyvinkin ahdistavaa, välillä se on ollut hurjaa ajatusleikkiä siitä, että maailma on rajaton ja kun vain päästän tietyistä rajoittavista ajatusmalleista irti, niin voin olla ihan mitä vain.

Toisaalta vasta nyt alan täysin ymmärtää sitä, että minä en ole yhtä kuin ammattini. Toki olen ylpeä ammatistani ja siitä, että useimmiten olen siinä enemmän hyvä kuin huono, mutta se ei enää määrittele minua ihmisenä.

Uskon, että kun ihmisenä saavutan tietyn kohdan, niin myös ne "Mikä minusta tulee isona?"-ajatukset selkiytyvät ja löydän suunnan itselleni ja tulevalle työuralle, mutta sittenkin minä olen ensisijaisesti minä.

Etenkin Saa mitä haluat-kirja ja valmennus (jonka eräs fiksu kurssikaveri nimesi uudelleen SAAN mitä HALUAN-valmennukseksi) ovat auttaneet jäsentämään asiaa ja helpottamaan ahdistustakin. Tiedän näiden myötä kaiken järjestyvän sitten kun olen valmis muissa jutuissa. Tokikaan prosessi ei ole ollut näin yksinkertainen kuin mitä kahteen lauseeseen mahtuu, vaan paljon asiaa on työstetty.

Jotenkin tuntuu, että meidän yhteiskunta niin vahvasti painottaa ja arvottaa ihmistä sen mukaan mitä hän tekee työkseen (vai onko tekemättä), missä asemassa ja millä palkalla. Tähän liitetään vahvasti myös onnellisuus. Jo nuoresta asti meiltä kysellään, mikä sinusta tulee isona? No varmaan palomies, lääkäri, rakentaja, poliisi, opettaja jne. (Kuka tähän tuumaa että hei susta tulee varmaan siivooja? vaikka ilman siivoojia tai siis vissiin siistijöitä, elämä olisi kuulkaa aikalailla nihkeämpää ja tympeämpää) Kuka voi päättää lapsena jo siitä mikä hänen ammattinsa on aikuisena? No, sitä ei varmaan kukaan niin odotakaan, mutta aika aikaisin niitä todellisiakin odotuksia alkaa myös tulla vastaan esim. yläluokilla (menetkö ammattikouluun vai lukioon) ja lukiossa taas heti sen suhteen täytyisi tietää mitä aineita luet, mihin panostat ja tietää jo mihin yliopistoon olet menossa?
Kysyykö kukaan "Mikä sinusta tulee isona?" kysymystä sinulta niin, että siihen voisi vastata jotain muuta?

Minusta tulee isona terve, onnellinen, upea nainen, puoliso, äiti, hyvä ystävä, vahva, ajatteleva, rakastava... haluan tanssia, kuokkia puutarhassa, maalata tauluja, piirtää, kirjoittaa, liikkua, rakastaa, arvostaa, olla lempeä, olla läsnä, haluan tehdä asioita intohimoisesti.

Toisaalta olen näitä asioita ihan täysillä jo nyt ja se on aika mahtavaa. Tiedän mitä ihmisenä haluan olla ja miten haluan elää ja uskon täysin, että kun oikea kohta tulee, niin se työasiakin sieltä selkenee. Nyt keskityn olemaan vaan täysillä minä ja tekemään niitä asioita, joita rakastan. Keskityn siihen, mille minun sydän sanoo Kyllä! Tätä lisää! enkä puske väkisin siihen suuntaan "kun on pakko, velvollisuus ja näin kuuluu tehdä".

Takana on ihana viikonloppu perheen kanssa. Ihania, mahtavia keskusteluja ja yhdessä olemista. Naurua teatterissa (ja muutenkin), koirien rapsutusta, toivottavasti uusvanhan ystävyyden alkamista, ihan hillitöntä koirakuumetta. Sydämessäni on nyt juuri niin sopiva kolo pienelle koiraystävälle tai vaikka vähän vanhemmallekin, sillä mitään varsinaista pentukuumetta minullahan ei koskaan ole ollut. No, onneksi tämäkin asia etenee omalla painollaan ja jossain vaiheessa myös toteutuu kun on sen aika. Minä olen valmis nyt ja odotan. Ne koirattomat vuodet tekivät hyvää ja fiksua oli ne pitää ja alkaa ajatella uutta perheenjäsentä vasta nyt kun siihen on oikeasti niitä resursseja. Eikä ole kiire, ei hätä, ei hötke, vieläkään.
Lapsuuden ystävän luona käytiin tutustumassa Jackrusselinterriereihin ja olen kyllä täysin myyty. Sydämeni on menetetty. Olin niin oikeassa siitä, että nämä koirat on niin mulle sopivia ja koko meidän perheelle sopivia. Sen vaan niin tunsi.

Ja täytyy myöntää, että tänään lenkillä se ikävä omaa koiraa kohtaan oli aikamoinen. Hyvin olisi sinne kaveri mahtunut mukaan ihmettelemään aurinkoa, veden liplatusta, oravia ja pakkasen kylvämiä jäätimantteja.
Se lenkkeily itsessäänhän nyt olikin sitten ihan ihanaa, koska aurinko! Vaikka yllättävän mukavasti se on sujunut niinä lenkkihaasteen harmaina tai vesisateisinakin päivinä. Kertaakaan en ole lenkille lähtöä katunut kun ovesta olen ulos asti päässyt ja muutamat vesitihkulenkit ovat olleet jopa erittäin hyväfiiliksisiä.

Ennen lenkkiä kävin labrassa. Oireilujen vuoksi tsekataan aivolisäkekasvaimen tilanne, toivottavasti se ei ole uudelleen aktivoitunut vaan nämä oireilut olisivat jotain muuta. Yllättävästi terppakeskuslääkäri laittoi myös kilpirauhaskokeet, ferritiinit, hempat ja vähän laajemmat perusverikokeet samaan syssyyn. Olin jo kirjoittanut itselleni muistilistan perusteineen lääkäriä varten, miksi tarvitsen juuri ne kokeet, mutta sitten hän ehdottikin niitä ihan itse. Täytyy sanoa, olin todella positiivisesti yllättynyt, onnellinen ja kiitollinen. Nyt sitten odotellaan vaan vastauksia. Löytyykö vikaa vai onko mulla ollut vain hitokseen huono tuuri tänä syksynä näiden flunssien kanssa.

Mahtavilla fiiliksillä kuitenkin maanantaihin. Koko viikolle on luvattu enemmän tai vähemmän aurinkoista ja ei tuo pikkupakkanenkaan pahaa tee, niin loppuu kaiken maailman home-sieni-itiö-pöllyämiset tuolla pihallakin. Tosin keuhkoilla kesti hetki totutella pakkaseen, mutta hyvin se sitten meni.

Ihanaa maanantaita myös teille ja upeaa viikkoa ❤️

Rakkaudella
iive

Asennevamma

Olen viime viikot pohtinut paljon sitä kuinka vuorotyö vaikuttaa minuun niin terveydellisesti kuin henkisestikin. Olen päätynyt asian kanssa aikamoisiin negatiivisuuden syövereihin ja ollut todella ahdistunut siitä kuinka paljon tämä vaikuttaakaan minun elämääni.

12 vuotta on kohta 3-vuorotyötä takana ja se oli ihan oma valinta silloin, oikein halusin tehdä vuorotyötä, iltaisin, viikonloppuisin ja etenkin öisin. Nautin hissuttelusta yöllä, olin silloin kaikista inspiroituneimmassa tilassa ihan kaikin puolin. Kamalinta mitä tiesin, oli aamuvuorot tai tylsä 8-16 elämänrytmi. No, toki olin silloin tosi nuori ja kestävyyskin sitten sitä luokkaa (vaikka muuten olen nyt huomattavasti paremmassa kunnossa fyysisesti kuin silloin).

Jostain olen nyt viime aikoina saanut päähäni, että etenkin yötyöt ovat oikea kärsimysten tie. Elämä pysähtyy ja siitä tulee vain selviytymistaistelu. Olen kadottanut yövuorojen nautinnon kokonaan. Päässä pyörivät kaikki mahdolliset yötyön riskit ja ajatus siitä, että kunhan vain selviän tästä niin... toisaalta ahdistusta herättää nukkuminen päivällä ja asenteella - ei se kuitenkaan onnistu. Toisaalta on jonkinlainen pakko onnistua, selvitä ja olla super-ihminen. Maksimalisoida 100 prosenttisesti koko elämä siinä hetkessä. Mietin, että miksi ihmeessä? Jos ei onnistu niin eikö voisi joskus epäonnistua? Lyödä hanskat tiskiin ja mennä vaikka lääkäriin ja sanoa, että nyt ei pysty? Miksi vääntää väkisin? Tämähän on siis ihan mahdollista ja hei, ihan ok.

Toisaalta kun mietin tilannetta ihan rehellisesti, niin olen oikeasti onnistunut ihan hyvin. Toki nukkuminen on ollut jokseenkin sekavaa ja pätkittäistä, mutta olen kuitenkin ihan elossa ja kohtalaisen hyvinvoiva. Silti olen koko ajan aivan jatkuvassa negatiivisuuden kehässä ja suoraan sanottuna v***ttaa.

Aloin pohtia, että mahtaako asiat olla aivan niin huonosti kuin olen niitä päässäni pyöritellyt?
Ettei nyt vaan olisi niin, että minulla on meneillään aivan mahtava asennevamma?

Kielteisyyden tilassa ollessasi sinussa on aina jotakin, joka haluaa kielteisyyttä ja hahmottaa sen nautinnolliseksi tai uskoo sen auttavan halutun saavuttamisessa. Kukapa haluaisi muuten tarrautua kielteisyyteen, tehdä itsensä ja muut onnettomiksi ja hankkia itselleen sairauksia? Kun siis huomaat negatiivisuuden pauloissa ollessasi itsessäsi jotakin, joka nauttii kielteisyydestä tai uskoo sen hyödyllisyyteen, olet tiedostamassa egon avoimesti. Tuolla hetkellä identiteettisi on siirtynyt egosta tietoisuuteen. Tämä merkitsee egon kutistumista ja tietoisuuden kasvamista.

Jos voit ymmärtää kielteisyyden vallitessa: "Aiheutan itselleni tällä hetkellä kärsimystä", voit nousta ehdollistuneiden, egokiinnitteisten tila- ja reaktiorajoitusten yläpuolelle. Sinulle avautuu tietoisuuden myötä louttomasti mahdollisuuksia - paljon älykkäämpiä tapoja toimia joka tilanteessa. Olet vapaa irrottautumaan murheestasi sillä hetkellä, kun havaitsen sen typeryyden. Kielteisyys ei ole älyllinen asia. Siinä on aina kyse egosta. Ego saattaa olla nokkela, mutta se ei ole älykäs. Nokkeluus jahtaa omia pikku tavoitteitaan. Älykkyys näkee suuremman kokonaisuuden, jossa kaikki asiat liittyvät toisiinsa.  (Lainaus: Ekchart Tolle - Uusi Maa s.100)

Lintusella on usein tapana jäädä jumiin negatiivisuuteen ja minulla on tapana repiä häntä pois sieltä. Mutta ulkopuolelta onkin paljon helpompi nähdä asiat toisin kuin itse negatiivisuuden sumussa seikkaillessa.

En kuitenkaan pysty nukkumaan hyvin.

Olen koko ajan väsynyt.

Kehoni ja mieleni voi huonosti, voin sairastua.

En jaksa tehdä mitään.

Tästä täytyy nyt vain selviytyä vaikka tuntuisikin pahalle.

Jos sanon itselleni jatkuvasti näin, niin arvatenkin näin myös käy. Sillä ihan itse luon todellisuuttani ja puheillani sekä sanoillani on valtava merkitys.

Opettelin pitämään pyöräilemisestäkin vain kääntämällä negatiivisuuden positiiviseksi ja tarttumalla siihen vain koko ajan, joten miksi se ei toimisi tässäkin?

Nukun loistavasti

Herään pirteänä.

Olen inspiroitunut ja vetreä. Voin hyvin.

Voin keskittyä erilaisiin asioihin kuin päivärytmissä. Minulla on aikaa ajatella.

Minun ei tarvitse selviytyä, minä voin vain olla ja voida hyvin.

Viikonloppuna sain nauttia aivan luksusoloista. Lintunen lensi Mammalaan ja mies viihtyi tiiviisti golf-kentillä. Lauantaina lepäilin, luin ja kävin uimassa. Eilen tein herättyäni itselleni ihanan kasvonaamion jogurtista ja banaanista sekä jaloille epsomsuolakylvyn sitruuna-öljyllä. Ajattelin niiden piristävän/palauttavan, mutta päädyinkin nukkumaan syvimmät unet koko viikonloppuna mikä tekikin kyllä hyvää. Olen liikkunut kevyesti, tehnyt kehonhuoltoa ja venytellyt eli ihanasti pitänyt itsestäni huolta. Äsken ajattelin kuitenkin viikonloppuni olleen aivan hirveä ja nyt kun katson sitä hieman eri näkökulmasta, niin viikonloppunihan on ollut ihan mahtava! Olen vain itse tehnyt siitä "muka kärsimysnäytelmän".

Joten nyt kohti aivan upeaa viikkoa ja heitetään nuo asennevammat roskiin! Tiedossa on Lintusen kaverisynttäreitä ja tietenkin vapaapäiviä. Synttäreille en niinkään ole jaksanut panostaa tarjoiluun, mutta yllätin itsenikin suunnittelemalla sinne Mysteerihuone-pelin room escape-tyyliin. Olen hommasta ihan innoissani ja toivotaan, että lapsetkin tykkää.

Ihanaa viikkoa kaikille <3

Rakkaudella
iive

Täyteen potentiaaliin

En tiedä mahtaako tämä olla jotain 40-kriisiä (tosin oon vasta 35) vai henkistä kehitystä, mutta olen jo pitkään miettinyt, että mitäs nyt?

Työssä "kaikki" on saavutettu, se ehkä kaikista suorittavin vaihe töissä on ohi toistaiseksi. Vakiintunut parisuhde voi hyvin, kiitos jatkuvan panostamisen. Lapsi alkaa irtaantumaan meistä, aloittelemaan sitä omaa elämäänsä ja käy vain välillä tankkaamassa äitienergiaa kainalossa tai yhdessä puuhaten.

Ja tässä minä nyt olen ja ihmettelen, että hei kukas minä olenkaan? Annetaanko elämän vain soljua tässä samanlaisena eteenpäin vai mihin panostetaan? Missä minä olen 5 tai 10 vuoden päästä?
Moni henkisen tien kulkija on kuvannut tämän vuoden alkua tyhjänä tauluna, johon nyt aletaan maalaamaan sitä unelmien elämää ja jotenkin tähän voin kyllä samaistua täysin. Viime vuosi laittoi käsittelemään kaiken sen mitä elämässä on tähän asti tapahtunut, se laittoi tsekkaamaan sen mitä arvostat ja näytti asioita, jotka eivät enää päde tässä elämässä.

Käytiin 4 päivän hiihtolomareissulla. Yksi yö Mikkelissä ja kaksi yötä Joensuussa. Mikkelissä kävin Lintusen kanssa katsomassa pikku-mummia sairaalassa, oli jotenkin ihana kohtaaminen joka lämmitti sydäntä. Joensuussa Lintunen meni yökylään Vaarille ja nautti siellä olostaan. Toisaalta olisi ollut hauska viettää aikaa perheenä, mutta täytyy myöntää, että kahdenkeskinen parisuhdeaika ei ollut yhtään huono asia. Ja lapselle suhde isovanhempiin on huipputärkeää. On mahtavaa kuinka Lintusella on 3 paria aivan mahtavia isovanhempia ja pikku-mummi vielä kaupan päälle.
Ja olihan meillä yhteistä aikaa Mikkelissä ja Kolilla.

Reissu näytti minulle paljon asioita, jotka elämässä ei enää oikein merkitse mitään ja vahvisti niitä asioita, jotka todellakin merkitsevät. Mentiin esimerkiksi isoon kauppakeskukseen Lintusen kanssa ja siellä minä seisoin keskellä kauppakeskusta ja mietin, että mitä ihmettä minä täällä teen? Se paikka oli minulle ihan täysin yhdentekevä. Silti tuli jotenkin tyhjä ja jopa "irrallinen" olo. En kuulu tähän kulutusyhteiskuntaan enää, mihin minä sitten kuulun?

4 päivää omilta ruuilta pois on myös paljon. Vikana päivänä ajattelin jo kaihoten mun marjasmoothieita. Ja jotain jo kertoo se, että vaikka joka ilta käytiin ravintolassa syömässä, niin reissun parasta antia oli iskän tekemät lounaat, lohikeitto ja lihamureke. Ihan parasta yksinkertaista kotiruokaa ilman turhaa kikkailua.

Reissussa pidin myös "vapaasyöntipäivät" tai "herkkupäivät" tai miten näitä nyt sitten sanoisikaan kun jotenkin ei minusta tunnu että olisin varsinaisesti mitään itseltäni nyt tässä rajoittanut tai saanut. Karkkeja ja mättöjä ei ole ollut yhtään ikävä, eikä ne maistuneet nyt sitten yhtään hyvällekään. Luomuviiniä ostin ja se oli hyvää. Siitä nautin, mutta silti seuraavan kerran vastaavaa on tiedossa kuukauden päästä syntymäpäivänä, sillä niin vapauttavaa on ollut etsiä muita rentoutuskeinoja elämään ja myös käsitellä niitä vaikeita tunteita ilman suklaata ja ilman viiniä.

Jotenkin kun olo tuntuu nyt hapuilevan tyhjältä, tietää jo että mitä ei enää elämäänsä ehkä tahdo, mutta toisaalta ei tiedä mitä on tulossa, niin olotila on erikoinen. Missä on minun paikkani? Millainen elämä on minun elämääni?

Olen kiitollinen, että elämääni on tuotu taas taide ja viime viikonloppuna sain myös kokeilla ihan erilaista tanssia kun kävin Amidan tanssimeditaatiossa. Ihan huikeata oli ja toivon, että jatkossakin minulla on mahdollisuus käydä tunneilla. Ehkä nämä ovat asioita, joita elämään sitten tulee lisää?

Lumoava nainen-kirja painelee, niin mun nappuloita, uskon että sitä kautta omasta naiseudesta ja feminiinisyydestä löytyy jotain aivan uutta. Ajatukset tästä ja oikeastaan kaikesta muustakin ovat vain vielä kovin häivettä, siitä ei saa vielä ihan täysin kiinni, mutta tiedän että asiat tulevat muuttumaan. Minä tulen muuttumaan kohti sitä minun omaa täyttä potentiaaliani ja löytämään sen oman tien naisena, puolisona ja äitinä.

Nyt tuntuu jotenkin epätodelliselta ajatukselta suunnata kohti työpaikkaa. Katsoin työvuorolistaa ja sen rumbaa ja jotenkin tunnen ettei se kuulu minulle enää. Jollain vain tämä elämä on rahoitettava ja tällä hetkellä se tehdään vuorotyöllä. Iltaa, aamua, yötä, sikinsokin sekaisin, vapaapäiviä sinne väliin tasaisella tai epätasaisella tahdilla... päivä päivältä se maailma tuntuu vieraammalta ja vieraammalta, niin erilaiselta kuin oma todellisuus, mutta jotain silläkin on minulle annettavaa kun edelleen siellä olen. Toisaalta nyt ymmärrän sen kaiken kipuiluni työn suhteen, sen on ollut tarkoitus irroittaa minua siitä, jotta minun potentiaalillani on mahdollisuus siirtyä jonnekin muualle. Työstä minuun itseeni.

iive