Sinä et ole yhtä kuin työsi

Tuskastuin viime viikolla taas siihen, että näköjään tulen yövuorossa aina kipeäksi. Tokikin flunssaa on liikkeellä, mutta näköjään yövuorojen rasitus on keholleni niin suurta, että se tuntuu heikentävän vastustuskykyäni melkoisesti. Tuskailinkin sitten taas aiheesta työ. Tai oikeastaan vuorotyö. Yli 12 vuotta olen elänyt "en missään rytmissä" ja olen nauttinut siitä myöskin. Vuorotyö antaa myös toisaalta ihanaa vapautta, kuten nyt olla vapaalla maanantaina kun kaikki muut painavat töihin.
Nyt vain tuntuu, että tässäkö tämä nyt sitten on?

Mikä minä olen sitten ihmisenä jos en enää kykene vuorotyötä tekemään? Olenko huono ihminen? Kuka olen jos en olisi enää hoito-alan ammattilainen?

Vahva tuntu minulla on siitä, että eiköhän nämä hommat olleet niin kuin tässä. Uskon, että vuoden päästä olen aivan toisenlaisessa tilanteessa. Jo kohta kaksi vuotta olen pyöritellyt päässäni ajatusta "Mikä minusta tulee isona?" ja vieläkään en sitä tiedä. Välillä se on ollut hyvinkin ahdistavaa, välillä se on ollut hurjaa ajatusleikkiä siitä, että maailma on rajaton ja kun vain päästän tietyistä rajoittavista ajatusmalleista irti, niin voin olla ihan mitä vain.

Toisaalta vasta nyt alan täysin ymmärtää sitä, että minä en ole yhtä kuin ammattini. Toki olen ylpeä ammatistani ja siitä, että useimmiten olen siinä enemmän hyvä kuin huono, mutta se ei enää määrittele minua ihmisenä.

Uskon, että kun ihmisenä saavutan tietyn kohdan, niin myös ne "Mikä minusta tulee isona?"-ajatukset selkiytyvät ja löydän suunnan itselleni ja tulevalle työuralle, mutta sittenkin minä olen ensisijaisesti minä.

Etenkin Saa mitä haluat-kirja ja valmennus (jonka eräs fiksu kurssikaveri nimesi uudelleen SAAN mitä HALUAN-valmennukseksi) ovat auttaneet jäsentämään asiaa ja helpottamaan ahdistustakin. Tiedän näiden myötä kaiken järjestyvän sitten kun olen valmis muissa jutuissa. Tokikaan prosessi ei ole ollut näin yksinkertainen kuin mitä kahteen lauseeseen mahtuu, vaan paljon asiaa on työstetty.

Jotenkin tuntuu, että meidän yhteiskunta niin vahvasti painottaa ja arvottaa ihmistä sen mukaan mitä hän tekee työkseen (vai onko tekemättä), missä asemassa ja millä palkalla. Tähän liitetään vahvasti myös onnellisuus. Jo nuoresta asti meiltä kysellään, mikä sinusta tulee isona? No varmaan palomies, lääkäri, rakentaja, poliisi, opettaja jne. (Kuka tähän tuumaa että hei susta tulee varmaan siivooja? vaikka ilman siivoojia tai siis vissiin siistijöitä, elämä olisi kuulkaa aikalailla nihkeämpää ja tympeämpää) Kuka voi päättää lapsena jo siitä mikä hänen ammattinsa on aikuisena? No, sitä ei varmaan kukaan niin odotakaan, mutta aika aikaisin niitä todellisiakin odotuksia alkaa myös tulla vastaan esim. yläluokilla (menetkö ammattikouluun vai lukioon) ja lukiossa taas heti sen suhteen täytyisi tietää mitä aineita luet, mihin panostat ja tietää jo mihin yliopistoon olet menossa?
Kysyykö kukaan "Mikä sinusta tulee isona?" kysymystä sinulta niin, että siihen voisi vastata jotain muuta?

Minusta tulee isona terve, onnellinen, upea nainen, puoliso, äiti, hyvä ystävä, vahva, ajatteleva, rakastava... haluan tanssia, kuokkia puutarhassa, maalata tauluja, piirtää, kirjoittaa, liikkua, rakastaa, arvostaa, olla lempeä, olla läsnä, haluan tehdä asioita intohimoisesti.

Toisaalta olen näitä asioita ihan täysillä jo nyt ja se on aika mahtavaa. Tiedän mitä ihmisenä haluan olla ja miten haluan elää ja uskon täysin, että kun oikea kohta tulee, niin se työasiakin sieltä selkenee. Nyt keskityn olemaan vaan täysillä minä ja tekemään niitä asioita, joita rakastan. Keskityn siihen, mille minun sydän sanoo Kyllä! Tätä lisää! enkä puske väkisin siihen suuntaan "kun on pakko, velvollisuus ja näin kuuluu tehdä".

Takana on ihana viikonloppu perheen kanssa. Ihania, mahtavia keskusteluja ja yhdessä olemista. Naurua teatterissa (ja muutenkin), koirien rapsutusta, toivottavasti uusvanhan ystävyyden alkamista, ihan hillitöntä koirakuumetta. Sydämessäni on nyt juuri niin sopiva kolo pienelle koiraystävälle tai vaikka vähän vanhemmallekin, sillä mitään varsinaista pentukuumetta minullahan ei koskaan ole ollut. No, onneksi tämäkin asia etenee omalla painollaan ja jossain vaiheessa myös toteutuu kun on sen aika. Minä olen valmis nyt ja odotan. Ne koirattomat vuodet tekivät hyvää ja fiksua oli ne pitää ja alkaa ajatella uutta perheenjäsentä vasta nyt kun siihen on oikeasti niitä resursseja. Eikä ole kiire, ei hätä, ei hötke, vieläkään.
Lapsuuden ystävän luona käytiin tutustumassa Jackrusselinterriereihin ja olen kyllä täysin myyty. Sydämeni on menetetty. Olin niin oikeassa siitä, että nämä koirat on niin mulle sopivia ja koko meidän perheelle sopivia. Sen vaan niin tunsi.

Ja täytyy myöntää, että tänään lenkillä se ikävä omaa koiraa kohtaan oli aikamoinen. Hyvin olisi sinne kaveri mahtunut mukaan ihmettelemään aurinkoa, veden liplatusta, oravia ja pakkasen kylvämiä jäätimantteja.
Se lenkkeily itsessäänhän nyt olikin sitten ihan ihanaa, koska aurinko! Vaikka yllättävän mukavasti se on sujunut niinä lenkkihaasteen harmaina tai vesisateisinakin päivinä. Kertaakaan en ole lenkille lähtöä katunut kun ovesta olen ulos asti päässyt ja muutamat vesitihkulenkit ovat olleet jopa erittäin hyväfiiliksisiä.

Ennen lenkkiä kävin labrassa. Oireilujen vuoksi tsekataan aivolisäkekasvaimen tilanne, toivottavasti se ei ole uudelleen aktivoitunut vaan nämä oireilut olisivat jotain muuta. Yllättävästi terppakeskuslääkäri laittoi myös kilpirauhaskokeet, ferritiinit, hempat ja vähän laajemmat perusverikokeet samaan syssyyn. Olin jo kirjoittanut itselleni muistilistan perusteineen lääkäriä varten, miksi tarvitsen juuri ne kokeet, mutta sitten hän ehdottikin niitä ihan itse. Täytyy sanoa, olin todella positiivisesti yllättynyt, onnellinen ja kiitollinen. Nyt sitten odotellaan vaan vastauksia. Löytyykö vikaa vai onko mulla ollut vain hitokseen huono tuuri tänä syksynä näiden flunssien kanssa.

Mahtavilla fiiliksillä kuitenkin maanantaihin. Koko viikolle on luvattu enemmän tai vähemmän aurinkoista ja ei tuo pikkupakkanenkaan pahaa tee, niin loppuu kaiken maailman home-sieni-itiö-pöllyämiset tuolla pihallakin. Tosin keuhkoilla kesti hetki totutella pakkaseen, mutta hyvin se sitten meni.

Ihanaa maanantaita myös teille ja upeaa viikkoa ❤️

Rakkaudella
iive