Matkalla kohti unelmaa

On Minä Olen Messujen jälkeinen aamu. Takana pitkä intensiivinen viikonloppu. Stereoista soi Deepthin uusi Valoa-levy. Olo on huikea, upea, sekava, vähän jännittynytkin.

Vuosi sitten kävin messuilla yksin. Nyt sain jakaa matkan kolmen upean naisen kanssa. Vuosi sitten kannoin surua sydämessä siitä, että mistä ihmeestä minä sen oman heimon löydän ja nyt se on tässä. Se tunne on Upea 💗 Minulla on sisaria, joiden kanssa tätä elämää ja kokemuksia jakaa. Eikä ne sisaret näihin kolmeen ihanaan lopu, vaan sisaria, saman polun valinneita kulkijoita tupsahtelee elämään sieltä sun täältä ja joka ikisestä olen niin kiitollinen 💗 En ole yksin, en ole outolintu, minulla on paikka tässä elämässä, sisarten keskellä 💗 Ja meitä on paljon! Näitä ihmisiä suorastaan tulee nyt ovista ja ikkunoista ja se on aivan mahtavaa 💗

Mitkään messut, edelläkävijät tai luennoitsijat eivät voi meidän elämäämme muuttaa, etenkään puolestamme. He voivat kuitenkin olla sanoina, tunteina, tien näyttäjinä sille mitä kohti itse hapuilemme. Sieltä omasta sydämestä, valosta, vaistosta on ne omat voimat löydettävä, omin keinoin. Mutta aina helpottaa se, että voi nähdä toisen siinä omalla matkallaan tai kun voi jakaa matkan toisen kanssa, niin sisaren, veljen tai puolison tai oman äidin ja tyttären.

Miksi kirjoitan tätä blogia? Sitä olen miettinyt paljon. En halua ketään neuvoa, en halua kirjoittaa artikkeleita, arvosteluita tai "lehtijuttuja". Haluan kirjoittaa ihmisenä ihmiselle, naisena naiselle, sisarena sisarelle, sisarena veljelle. Samalta tasolta, en ylempää, en alempaa. Näyttää vain millaista tällainen elämä on kun sitä johdattaa oman sydämen valo ja yhteys suurempiin korkeampiin voimavaroihin. Tarkoitukseni ei ole ketään johdattaa, opettaa tai neuvoa, vain näyttää, että tällaistakin elämä voi olla. Eikä kaikkien tarvitse tällaista polkua kulkea, sillä kaikilla meillä on omat tiemme.

Jokaisella meillä on omat intohimomme, ne taikavoimamme joita tässä elämässämme käytämme. Joku luo taidetta, joku parantaa, jonkun rakkaus tuo meille valoa, jonkun energia nostaa meissä ilon, joku on se joka näyttää meille voiman jota sisällämme kannamme. Minun intohimoni ja voimani on ainakin tässä hetkessä pitää huolta tästä meidän temppelistämme missä tätä matkaamme tässä maailmassa kuljemme. Kuinka me voisimme pitää huolta myös siitä, rakastaa ja arvostaa kehoamme, rakentaa siitä päivä päivältä upeammaksi rakkaudella, ei vaatimuksilla tai rääkkäämisellä.

Messuilta sain paljon eväitä oman polkuni kulkemiseen. Mitä voisin niistä kirjoittaa? Ajatukseni ja tuntemukseni ovat niitä kohtaan vielä todella sekavat, mutta on vahva tunne siitä mihin, miten ja miksi. Se, että ajattelin tieni johtaneen jo perille, se paljastui vasta hyvin pieneksi aluksi. Tämän ymmärtäminen herätti hetken ahdistusta ja pelkoakin. Vieläkö tästä pitäisi eteenpäin, korkeammalle mennä? Onko minusta siihen? Mitä minulta elämässä odotetaan? Onko se liikaa (koska siltä se tuntui)? Mutta on minusta ja sitähän minä oikeasti haluan. Muutos, alati virtaava vesi, roihuava liekki, virtaava ilma, elävä maa jalkojen alla. Mikään ei koskaan oikeasti pysähdy tai ole valmis, ei ainakaan minun elämässäni, sillä alati virtaamme, kehitymme, muutumme, kasvamme, opimme uutta, löydämme uusia polkuja joita seurata.

Koen, että tieni on myös sanoittaa. Näitä tunteita, tuntemuksia ja kokemuksia on joskus todella vaikea luoda sanoiksi, ymmärrettäviksi lauseiksi. Usein on paljon helpompaa vain katsoa toista ja pitää käsistä ja energia sekä tuntemukset virtaavat ilman sanoja, toinen ymmärtää kyllä. Se kieli on universaali.
Mutta meillä on myös puhuttu ja kirjoitettu kieli. Niilläkin kielillä minä haluan näistä asioista kertoa.
On helppo käyttää sydämiä, tähtiä, hymiöitä. Sata sydäntä ja homma selvä. Niiden energioiden tai tuntemusten pukeminen sanoiksi, ymmärrettäväksi tekstiksi tai puheeksi, sitä koen, että minun tulee tehdä ja harjoitella. Olen vasta tämän matkan alussa, olen kuin kirjaimia opetteleva pieni lapsi, mutta opin kyllä.

Että ei nyt tullut messupostausta siitä, mitä kävin kuuntelemassa, mitä tein tai mitä näin. Ehkä se tulee joskus ja varmastikin tekstieni seassa kulkien ainakin. Kiitokset kokemastani haluan kuitenkin antaa: Tim Whild, Suvi Bowellan, Deepthi, Ilkka Koppelomäki, Antti Heikkilä, Jaakko Halmetoja ja ihana rumpuhoitaja, shamaani Roy.

Tässä hetkessä kuuntelen Deepthin uutta Valoa albumia, välillä hymyilen, välillä nauran, välillä itken ja välillä vähän jopa suren. Kaikkea tätä rakkaudella, sydän ja sielu onnellisena ja värähtelevänä. Minä kuuntelen sydäntäni, minä olen matkalla kohti unelmaa, minä itseasiassa elän jo nyt koko ajan sitä unelmaani, koska siitä se lähtee. Ei ole enää mennyttä, ei ole vielä tulevaa, on vain olemassa tämä hetki.

Ihanaa viikkoa sisaret ja veljet

Rakkaudella

iive