Unelmien saavuttamista pikakelauksella!

Ai että tää universumi on niin hauska! 

Kirjoitin edellisessä postauksessa unelmieni työstä ja kuinka kovaa mun sielu palaa sinne suuntaan ja täytyy sanoa, että tällä viikolla olisi niitä töitä ollut sitten ihan urakalla! Mutta minulla oli aivan liian vähän aikaa niille! OMG mikä tilanne!

Joten heh heh vaan universumi ❤️

Onneksi ensi viikolla asiat kääntyy toisin päin ja kalenterissa on työlle myös tilaa kivemmin. Toisaalta tämän viikon aikana tuli paljon mietittyä mikä on minulle oikeasti elämässä tärkeää ja missä järjestyksessä? Kun ei ollut oikeasti sitä aikaa kaikelle - täytyi priorisoida.

Oma hyvinvointi

Koulu

Perhe

Parisuhde

Unelmien työ

Ystävät

Ja kyllä se oma napa siellä ykkösenä sitten kuitenkin on! Koska ilman siitä huolehtimista ei ole resursseja näille muille ihanille asioille. Eikä tuo lista ole järjestyksessään mitenkään pysyvä vaan välillä ystävät menee ohi töiden tai perheen (kuten tänään) ja välillä lapsi ohittaa koulutyöt ja välillä tehdään sitä unelmien työasiaa vaikka olisi vapaa-ilta ja viikonloppu - koska intohimo!

Ennen syyslomaa olin saanut sisäilmaoireilut koulussa kuriin. Kävin koulussa ja hengitin normaalisti ilman oireiluja. Syysloman jälkeen yllätyinkin kun oireet taas pasahtivat päälle. Tosin tälle sain selityksen myös, sillä ilmeisesti joitain ilmastointimuutoksia oli tuolla syysloman aikana tehty. Oma oireiluni on oikeastaan sellaista paineen tunnetta poskionteloissa ja opiskelupäivän jälkeen tuntuu siltä pieneltä häivähdykseltä, että olisinkohan tulossa kipeeksi? Aivotreenin ja ulkoilun avulla viimein perjantaina oli jälleen oireeton opiskelupäivä! Mutta ai että harmitti pitkin viikkoa! Jotenkin kun oli jo kerennyt tuudittautua siihen, että oireita ei ole eikä tule, mutta elämähän on haaste.

Omaa hyvinvointia lisätäkseni ja sisäilmaoireiden vuoksi olen siis pyrkinyt käymään opiskelupäivien aikana vetämässä happea välillä ja etenkin opiskelupäivien jälkeen olen patistanut itseäni pihalle (vaikka olisikin vähän vetämätön ja kipeä olo). Järvessä käyminen alkaa olla jo aikamoista hard corea uimarannalta käsin, sillä järvessä oli jo jäätä! Täytyynee siis liittyä avantouintiseuraan - viimeinkin!

Viime vuonna marraskuussa meillä oli miehen kanssa meneillään 30min lenkkihaaste. Silloin huomasin kuinka kaunis luonto onkaan myös marraskuussa! Ja että sisältä ulos katsoessa ilma näytti usein pahemmalta kuin miltä se sitten siellä ulkona tuntuikaan. Marraskuun minimalistisesta harmaudesta erottui myös useat luonnon pienet yksityiskohdat, joita ei lainkaan huomaa kesäisin. Tänä syksynä ja talvena aion siis edelleen opetella nauttimaan myös pimeydestä ja hieman hasardimmista sääolosuhteista! Tosin tällä viikolla myös aurinko helli ihanasti ja pieni pakkanen kirpakoitti ilmaa, ei tarvinnut vesisateessa ulkona tarpoa.

3 minuuttia onnellisuutta

Ei se onnellisuus ole sen kummempaa... 

Ajasta hälytys, ota kiva asento, sulje silmät tai pidä ne auki, hymyile ja ole onnellinen!

Voit myös ohittaa nuo kaikki vaiheet ja olla vaan onnellinen.

Onnellinen voit olla just nyt.

Onnellinen voi olla kassajonossa 

(voit myös herättää ihanan kutkuttavia vaikutuksia myös muissa hymyilemällä maaaaailman typerimmin ja onnellisimmin kaikkien superstressaantuneiden jonottajien keskellä! Suosittelen!)

Onnellinen voi olla tiskikonetta täyttäessä, imuroidessa, siivotessa, kävellessä, autolla ajaessa... 

(älä sulje tällöin silmiä!)

Oikeasti SINÄ ITSE voit päättää olla onnellinen just nyt!

Ole onnellinen, että olet elossa. Ole onnellinen, että pystyt hengittämään. Ole onnellinen, että sydämesi lyö. Ei se sen kummempaa tarvitse.

Ja jos on vaikeuksia tuntea, että onko elossa, niin hyppää järveen! 

Kyllä kulkee henki ja sykkii sydän niin että varmasti tuntuu!

Joten ole onnellinen ❤️

Rakkaudella 

iive 

ps. Vaikka juuri kehoitin sinua olemaan onnellinen ja ylipäätänsä aina kannustan positiiviseen elämänsykkeeseen... niin kannustan kaikkia myös tuntemaan surua, pelkoa, ahdistusta ja niitä muita ikäviä tunteita. Tunne se tunne ja päästä se sitten pois ❤️ Omat kamppailuni ahdistuksen ja pelkotilojen kanssa eivät loppuneet loputtomilla kiitollisuusharjoituksilla (toki ne auttoivat näkemään etenkin sairauden kanssa kamppaillessa, että elämä on muutakin kuin pelkkää paskaa). 

Kamppailuni loppuivat kun viimein uskalsin tuntea nuo fiilikset aidosti pakenematta niitä. Katsoin mörköjä silmiin, tunsin ne, rakastin niitä ja lopulta annoin niiden mennä. Mitään sitä pahaa mitä niistä pelkäsin ei tapahtunut ❤️