Kenen silmin katsot - kenen suulla puhut?

Olen ymmärtänyt, että olen kovin onnekas sen suhteen että olen saanut elämässäni olla aikalailla vapaa arvostelulta. Mummi heitti joskus omia kommenttejaan, kai ne silloin satuttivat? Mutta jo kauan olen ymmärtänyt, että niiden taustalla on ollut hänen omat syömis ja kehonkuva ongelmansa, ei niinkään se mitä minä olen tai olen ollut.

En siis ole juurikaan saanut perheeltäni arvostelua valinnoistani tai siitä miltä näytän ja mitä olen. Kaipa äiti ja muu suku olivat sitten mummin arvosteluista saaneet niin tarpeekseen, että edes sen päättivät etteivät sitä rataa jatka.

Sen sijaan muut ovat kyllä kunnostautuneet mielipiteissään ja arvostelussaan. Olin aina "Too Much". Liian äänekäs, liian innokas, liian toimelias, liian taiteellinen, liian vähän taiteellinen (taidekoulussa), liian outo, liian kova (muurit) ja liian vaan kaikkea. En ulkoista omia syömisongelmiani muiden vastuulle, vaan kyllä se juurisyy oli minussa itsessäni ja kyvyttömyydessäni nähdä itseäni arvokkaana ja tärkeänä, siinä että ehkäpä uskoin sen mitä muut olivat minusta mieltä, sen sijaan, että olisin ymmärtänyt niiden mielipiteiden olevan aivan jostain muusta lähtöisin.

Tietenkin hiljaisemman, rauhallisemman ihmisen mielestä olin toki hänen energiaansa erilainen. Minä puhuin kovaan ääneen, häpeämättä, nauroinkin vielä. Totta kai se tuntui täysin erilaisen energian omaavalta ihmiseltä ehkäpä jopa ahdistavalta!

2014 - nyt voisin lisätä listaan, että myös kaunis ja just hyvä ❤️

 

Ihminen tekee myös paljon olettamuksia. Oman sisäisen puheen ja tunteen perusteella me ajattelemme toisen varmastikin ajattelevan meistä jotain ja teemme johtopäätöksiä tämän perusteella. Tämähän ei ole välttämättä lainkaan totta!

Meillä saattaa olla myös tapa arvostella ja luokitella toisia ihmisiä päässämme (emme välttämättä tokikaan sanoisi niitä ääneen - tosin jotkut kyllä todellakin siis myös sanovat...) Mitä sinä ajattelet kun näet ehkäpä jonkin poikkeavan persoonan vaikkapa kaupungilla? Tai ei tarvitse olla poikkeava. Mitä sinä näet toista ihmistä katsoessasi? Mitä ääni päässäsi silloin puhuu?

Useiden ääni rakastaa ehkä kaikista eniten meidän itsemme rääkkäämistä. Jos sillä äänellä puhuisi jollekin toiselle - ei meillä olisi yhtään ystävää! Miksi siis me puhumme sillä äänellä itsellemme?

Muutama vuosi sitten heräsin tiedostamaan sitä, että me voimme itse vaikuttaa siihen mitä ajattelemme, mitä sanomme ja mitä tunnemme. Emme ole tuuliajolla kaikkien näiden riepoteltavana.

Tiedättekö sen kun joku biisi alkaa vain rallaattaa päässä eikä tunnu loppuvan koskaan?

Tiesitkö ettei sitä tarvitse kuunnella jos ei halua? Sille voi sanoa yksinkertaisesti ettei halua kuunnella sitä enää. Joskus biisi on kieltämättä sinnikäs... mutta toistamalla - mahdollisesti myös ääneen - se loppuu kyllä.

Sama pätee kaikkiin muihinkin ajatuksiin itsestämme tai muista. Me voimme itse päättää.

Kuinka monta kertaa olen seissyt peilin edessä ja ruotinut virheitäni? Kuinka ruma olenkaan! Silloin olen 100% luonut todellisuutta itselleni jossa tosiaankin olen ruma. Niin ruma ja lihava!!!

Ei ihme ettei laihtuminen oikein onnistunut!

Olen alkanut puhua itselleni siis toisin. Kerron itselleni kuinka kaunis olenkaan! Kuinka kehoni on ihana ja paras keho minulle. Saatan oikein värittää itsepuhettani, sillä uskon sen muuttavan todellisuutta. Joka päivä minusta tuntuu pikkuriikkisen paremmalta, ihanammalta ja kauniimmalta. Sisäisesti ja ulkoisesti.

Samaa teen myös muille. Itsepuhe päässäni etsii nykyään myös muista kaunista ja hyvää. Silmäni näkevät nykyään ennemmin ihmisten vahvuuksia ja erityislaatuisuutta virheiden sijaan. Sillä kaikissa meissä on virheitä, mutta myös ainutlaatuista upeutta. Uskon, että tämä eheyttää myös muita, sillä koen ainakin itse niin ystävieni seurassa. Vaikka itse saatamme nähdä joskus vain virheitämme, on eheyttävää kokea kuinka joku muu meidän kauneutemme näkee. Sisäisen ja ulkoisen. Oletko sinä sanonut ystävällesi kuinka kaunis ja ihana hän onkaan?

Me voimme muuttaa myös tunteitamme ja energiaamme. Me voimme kehittää itse itsellemme kiitollisuutta, rakkautta ja armoa. Väsyneenä tai matalissa energioissa musiikki on supernostattavaa tai vaikkapa hellivää! Tarvitsetko rentoutumista tai itsehellyyttä? Tarvitsetko puhtia ja energiaa? Musiikki rauhoittaa, rentouttaa, nostattaa energiaa, lohduttaa ja ilostuttaa. En oikein tiedä millaiseen olotilaan musiikista ei olisi apua! Sama on luonnossa oleskelun laita, ainakin itse tasoitun siellä superhelposti. Jos menen metsään ahdistuneena, en koskaan tule sieltä ahdistuneena pois. Mutta niin luonto kuin musiikkikin on vain apukeino, me emme tarvitse olotilan muuttamiseen mitään muuta kuin itsemme.

Yksi inhottavimpia asioita mitä ennen tiesin oli siivoaminen. Vihasin siivoamista ja aina siivotessani olin pahantuulinen. Toki välillä tulee siivottua myös tällaisessa olotilassa, enhän ole täydellinen todellakaan... mutta yhä useammin ajattelen siivoamista palveluksena.

Yhä useammin etenkin siivotessani kiitän siitä, että minulla on ihana koti mitä siivota, kauniita vaatteita mitä viikata, astioita jotka ovat likaisia koska minulla on ruokaa syötäväksi. Ja tiedättekö ne MUIDEN SOTKUT? Ne mitkä tosiaankin bongaa (koska omia sotkujansahan ei tietenkään näe samalla tavalla tai ainakaan minä en näe). Kiitän, että minulla on perhe ja kuinka ihanaa onkaan antaa heille kaunista ja hyvää siivoamalla myös heidän sotkujaan. Toki tämä on myös vastavuoroista ehkä se siksi on myös helppoa, toisin olisi jos yksin vastaisi kaikesta.

Siivoaminen on myös parhaimpia läsnäoloharjoituksia ikinä! Kun 100% keskittyy kiitollisuudella astianpesukoneen täyttämiseen, on se mitä parhainta läsnäoloa. Sillä liian usein meillä ajatukset vatvovat menneisyyttä tai tulevaa ja ainoa mikä oikeasti on olemassa, on tämä hetki.

Tällä viikolla Eating for Beautyssa käsitellään (taas) isoja juttuja. Teemme oikeastaan koko elämänmuutoksen perustavanlaatuista pohdintaa. Mietimme mitä oikeasti haluamme? Mihin haluamme sitoutua? Mitä haluamme saavuttaa? Ja etenkin MIKSI?

Siinäpä sitä on taas pohdittavaa... uskon tämän itselleni kolahtavan aika kovaa, sillä miksi haluaisin muutosta kun olen onnellinen itsessäni?

Rakkaudella

iive