Epätyypillisen masennuksen kasvot

En ole laisinkaan varma, että tätä kannattaisi edes kirjoittaa. Toisaalta minulla on tarve päästää nämä asiat ulos päästäni, käsitellä niitä, hellittää, antaa anteeksi(?) ja päästä yli.

Ei Myytävänä!-kampanja on ollut aika hienosti esillä. 50 000 allekirjoitusta on saatu ja hyvä niin. On upeaa, että ihmiset ovat niin paljon välittäneet ja että nyt maamme päättäjät joutuvat oikeasti miettimään miten jatkossa asioiden kanssa tehdään. Onko oikein kilpailuttaa elinikäisiä välttämättömiä palveluita? Niin ja ihmisten työpaikkoja. 2-3 vuoden välein.

Olen itse ollut asian ytimessä kohta 2 vuotta ja päätynyt pisteeseen johon en koskaan kuvitellut joutuvani. Uskon kuitenkin siihen, että elämä antaa meille käsiteltäväksi juuri ne asiat joita meidän kuuluu käydä läpi. En tiedä mitä ihmettä nämä vuodet minulle tulevat opettamaan tai mitä kohti tämä minua vie, mutta läpi on käytävä kun muukaan ei auta.
Olen tilanteessa jossa "kaikki" on oikeasti ihan hyvin. Työnantajani on kunnollinen yritys ja meillä on puitteet kunnossa ja asiat hyvin. Silti siinä itse prosessissa minä menin rikki, syystä jota en tiedä, ehkä kaikki oli minulle vain liikaa. Liikaa muuttuvia tekijöitä yhtäaikaa. Joku muu ehkä olisi vaan porskuttanut täyttä vauhtia eteenpäin. Mutta minä menin rikki ja se on minun elämäni ja minun kokemukseni. Tässä nyt vain kävi näin.

Tiedän ettei tilannettani voi muuttaa kukaan muu kuin minä itse. Minun pitää pystyä päästämään irti. Kliseisesti voisin kääntää elämässäni uuden lehden tai aloittaa uuden kappaleen. Varminta olisi ehkä aloittaa kokonainen uusi kirja. Kukaan muu kuin minä, ei kuitenkaan voi tehdä mitään sellaista, että minä paranisin, tulisin taas ehjäksi. Ja minä itse olen tällä hetkellä niin voimaton etten tiedä jaksanko tai pystynkö siihen. Kaikki voimani menevät siihen kun arki pyörii. Herään, hoidan hommat, lähden töihin, mietin mitä syötäisiin tänään, on lapsen läksyt ja harrastukset, perhe, koti ja kaikki ne asiat joiden vaan kuuluu rullata. Ja kaiken tämän jälkeen energiaa ei enää ole.

Mihinkä sitä energiaa sitten tarvitsisikaan? No, ehkä siihen itsestä huolehtimiseen. Sillä itsensä parantamiseen kun tarvitsee energiaa aivan valtavasti.

Olen pitkään kyseenalaistanut sitä olenko masentunut. Olen mielestäni ollut alakuloinen ja väsynyt. Siis aivan Todella väsynyt ja olen ajatellut, että kaikki menee kyllä itsekseen ohi kun vain lepään tarpeeksi. Välillä olen ollut todella masentunut ja ahdistunutkin, silti välillä on voinut mennä ihan hyvin kuten vaikkapa tuolla Tampereella. Sitten kuitenkin ahdistus on jysähtänyt taas päälle.

Masentuneilla ihmisillä esiintyy usein unettomuutta, ruokahaluttomuutta ja painon laskua. Epätyypilliseksi masennustilaksi kutsutaan oirekuvaa, jossa mieliala reagoi myönteisiin tapahtumiin ja potilaalla esiintyy kaksi seuraavista oireista: painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu, lisääntynyt unentarve, lyijymäinen painontunne raajoissa ja hylkäysherkkyys. Tavallisesta masennuksesta poikkeavan oireiston takia epätyypillinen masennustila jää helposti tunnistamatta ja siten myös hoitamatta. Taudinkuva on luonteeltaan krooninen, uusiutuva ja usein vaikea. (Duodecim-lehti)

Olen vältellyt yhteyttä terveydenhuoltoon, koska heidän lähes ainoa keinonsa hoitaa masennusta ovat lääkkeet ja oikeastaan eiliseen asti en ole pystynyt itsellenikään myöntämään, että ok, olen oikeasti nyt masentunut.

Nykyään on kuitenkin valtavasti tietoa saatavilla ja ihmisiä ympäri maailman, joilta voi saada apua, ihan tähän kotiin. Toki sieltä on osattava etsiä sitä tietoa ja mietittävä kuinka se itselle kävisi.
Minulle on ehdotettu ravintolisiä, hallusinogeenejä, kylmiä suihkuja, avantouintia, ulkoilua, liikuntaa, luonnossa oloa, meditaatiota, hiljentymistä, rentoutusharjoituksia, joogaa, ruokavaliota, itseterapiaa, energiahoitoja, akupunktiota, kukkaterapiaa, aromaterapiaa, vyöhyketerapiaa, tunnetaideterapiaa, homeopatiaa, lukemista, eteerisiä öljyjä, niin ja sairaslomaa.

Tuota ihan viimeistä on nyt ehdottanut puoliso, psykologi ja lääkäri ja myös ne netti-ihmiset. Itselle tuo on vastenmielisin vaihtoehto tuosta listasta. Tai no en mä hallusinogeenejäkään söisi.

Tavallisiin masennuslääkkeisiinhän verrattuna nämä ovat vähän hankalampia vaihtoehtoja. Lääkkeistä voisi ajatella, että naps pilleri vaan suusta alas ja se on siinä. Joillekin tämä toimii. Harmi kun itse saan vaan yleisesti lääkkeistä vain ne sivuvaikutukset enkä niitä hyviä ollenkaan. Nämä muut vaihtoehdot kun sitten vaatii toteutettavakseen sitä energiaa mitä minulla ei juurikaan ole.

On jännä miten minut on viritetty elämään, kun kyllä töihin jaksaa lähteä (pakko, velvollisuuden tunto vai mikälie? periksiantamattomuus), mutta sinne metsään en vaan pääse. Toisaalta tuo työssä sinnikkäästi pysyminen kertoo myös siitä kuinka tärkeää työni on minulle.

Katson ulos, siellä on syksy. Minun vuodenaikani, puut keltaisine lehtineen, aurinkokin välillä, tosin ei tänään. Tuo metsä voisi aivan hyvin olla miljoonan kilometrin päässä, sillä siltä se juuri tuntuu. Miljoona kilometriä ja estettä minun ja metsän välissä. Vaikka tiedän että siellä olisi hyvä olla, katson vain ulos ikkunasta, kääriydyn lämpimään peittoon ja mietin. Ehkä huomenna?

Tänään olen kuitenkin edistynyt hieman. Olen varannut ajan työterveyslääkärille joka saa päättää tarvitsenko sairaslomaa vai en ja josko hänellä nyt jotain muutakin sanottavaa olisi. Lisäksi olen päässyt kämpästä ulos (vapaapäivä) ja ostin myös Lifesta muutaman itsehoitotuotteen (5htp ja B-vitamiini complex). Aamun aloitin smoothiella vaikka olisin vain halunnut juoda kahvia ja syödä sämpylää.

Mitä muuta tuosta listasta otan käyttöön, en tiedä. Olisihan se "helppoa" aloittaa aamu supersmoothiella ja 5am coffeella, käydä ulkona metsälenkillä, tehdä ravitsevaa ruokaa ja töiden jälkeen joogata/meditoida/tehdä rentoutusharjoituksia.
Näitä vaan kun ei saa ostettua valmiina kaupasta ja vireystaso kun on lähinnä tyyliä raahaudun sängystä sohvalle ja sieltä pakollisiin menoihin, niin... tiedättekö, että jopa meditoinnin ajattelu voi olla liian rankkaa? No askel kerrallaan ja sitten kun sitä voimaa on, alkavat nämäkin jutut taas toimia.

Tällä hetkellä harkitsen siis vaihtoehtoja sairasloma, akupunktio ja rentoutumisharjoitukset. Kylmään suihkuun tai avantoon kun mua ei saa kirveelläkään. Montaa muutakin terapiaa voisin kokeilla, esteenä niille on vain raha ja aika ja jaksaminen.

Mutta se minkä tiedän on se, että mä selviän tästä(kin). Se mitä multa ei puutu on usko tulevaan ja siihen, että kaikki menee juuri niin kuin pitää, juuri oikealla tavalla ja että se aurinko paistaa mulle taas. Joku päivä.

iive