Insomnialife - 2017 paskin vuosi pitkään aikaan?

Illalla sänkyyn mennessä sydän hakkaa tikittää vähän turhan kovasti. Välillä se muljahtaa ikävästi, pala nousee kurkkuun (vaarattomia lisälyöntejä kertoo lääkäri). Nukahdat, heräät parin tunnin päästä, käyt vessassa, juot vettä, menet takaisin sänkyyn ja nukahdat (ehkä). Havahdut taas, katsot kelloa, pyörit, selaat ehkä kännykkää, ei mitään uutta missään, pistät äänikirjan taas pyörimään, yrität nukkua. Aamulla heräät ja tuntuu siltä kuin olisit tehnyt eilen oikein kunnon baarikierroksen, vaikka oletkin mennyt nukkumaan hyvissä ajoin, eikä sitä alkoholiakaan tullut nautittua, ei pisaraakaan.

Tätä ja paljon muutakin on unettoman ihmisen elämä. Se joka nukkuu yöt makoisasti, ehkäpä vähän pyörien kuitenkin ja herää virkkuna aamuun... no täytyy sanoa, että sellainen ihminen ei varmaan koskaan tule ymmärtämään ihan oikeasti miltä unettomasta ihmisestä tuntuu.

Liian monen katkonaisen yön jälkeen vanha tuttu paniikkikohtaus hiipi sisuksiini, pisti hengittämään aivan turhan lujaa ja tuntui taas siltä, että kuolisin tähän paikkaan. Onneksi jostain kuitenkin riitti vielä voimaa vastustaa ja selvisin. Niin paljon kuitenkin säikähdin, että suuntasin kohti työterveyslääkärin vastaanottoa. Näin alkuun viikko sairaslomaa, lähete psykologille (koska stressaavat asiat painavat edelleen) ja hieman myös kemiallista apua, niin ja kehoitus ulkoilla luonnossa jos suinkaan jaksaa (edistyksellinen lääkäri?). Ja kun annoin luvan itselleni nyt vaan olla, jysähti se flunssakin päälle.

Vuoden 2017 piti olla tähänastisen elämäni paras vuosi. Fibromyalgian olin saanut oireettomaksi. Sain jatkaa työpaikassani ja muutenkin kaiken piti olla mukavasti. En tiedä voittaako vuosi 2017 paskemmuudessa vuoden 2015 tai vuoden 2012 vai onko sillä nyt sitten oikeasti väliäkään... Toisaalta tämä vuosi ei tule paskemmuudessaan voittamaan missään tapauksessa eräitä vuosia 2000-luvun alussa. Tänä vuonna olen saanut ihanasti (sarkasmia siis) muikkaria siitä mitä elämä oli joskus. Stressi, masennus ja paniikkikohtaukset olivat jokapäiväisiä kavereita silloin kaksitoista vuotta sitten kunnes pikkuhiljaa tai oikeastaan aika nopeastikin ne alkoivat hävitä kun aloin päästä niistä niskan päälle. Nyt olen saanut käydä samoja otteluita uudelleen, en tosin aivan yhtä brutaalisti tai pahasti, mutta kuitenkin. Toisaalta se on todella pelottavaa, toisaalta tiedän, että selvisin viimeksikin. Aion selvitä nytkin.

Facebook kertoo, että tänään minun pitäisi olla parhaan ystäväni kanssa Sunset Parkissa tanssimassa ja nauttimassa musiikista sekä ystävyydestä. Enpä ole. Eikä ole sitä ystävääkään enää. Välillä tuntuu siltä, että en enää aukaise koko Facebookia kun joka päivä saan katsoa sieltä kuolleen ystäväni kasvoja... ystäväsi kuuluu tähän ja tähän ryhmään (liity siis sinäkin) ja Mitä teit vuosi sitten? - katso ihania muistojasi, heti aamutuimaan. Eikä niitä muitakaan ystäviä näy vaikka elossa ovat. Liekö syy minussa vai jossain muussa jutussa. Onneksi on perhe.

Viisi päivää sairaslomalla on osoittanut sen, että se on ollut todella hyvä juttu. Flunssa tietenkin pahentaa tuntemuksia, toisaalta varmaankin juuri lepäämisestä johtuen se on pysynyt aika lievänä. Olen lähinnä oleskellut sohvalla ja lukenut. Tv-ohjelmiin on ollut vaikea keskittyä. Pahimpaan päiväväsymysaikaan ollaan Lintusen kanssa käyty kaupassa, Lintunen on tuhlannut syntymäpäivärahojaan ja minä olen hengaillut mukana. Pakkohereilläoloa.

Viikonlopun vielä lepäilen ja sitten palaan töihin, sillä tiedän että ylipitkät sairaspoissaolot vain vaikeuttavat rytmistä kiinni pitämistä ja töihin palaamista aivan kaikin puolin. Siitä olen kyllä ollut aivan superkiitollinen ja otettu, että olen saanut lähes jokaiselta työkaverilta tsemppiviestiä sen jälkeen kun kaikille laitoin sähköpostilla sairauslomani syyn. Tiedän ettei tarvitsisi, mutta helpompaa on olla avoin kuin salailla tai piilotella ja joutua sitten juoruilun kohteeksi. Tästäkin kun kokemusta on vuosien takaa. Aivolisäkekasvaimet, fibromyalgiat ja unettomuus/masennus kun eivät välttämättä näy missään ja niiden takia kun ei tarvitse maata sängyn tai sohvan pohjalla. Itseasiassa lääkäri suosittelee usein kevyttä ulkoilua ja arjessa pysymistä jos vain yhtään kykenee. Näin nytkin tapahtui.

Lainasin kirjastosta omien kirjojeni seuraksi vielä kolmannen sienikirjan, voi haaveilla tulevista sienestysreissuista. Tokihan tunnistan sienistä tasan kaksi, karvalaukun ja kanttarellin. Tateista osaan sanoa, että tatti :) Että syytä on opetellakin. Toistaiseksi sienestän lähinnä kameralla sitten kun sinne metsään pääsen.

Kolmen sienikirjan perusteella tämä voisi olla kangasrousku, ehkä.

iive

ps. Ja koska haluan lopettaa useimmiten positiiviseen, voin kehua itseäni että sairasloma on vaatinut vain 2 suklaapatukkaa ja vähän jäätelöä. Niiden sijasta on smoothiekone vääntänyt smoothieita kaikin mahdollisin vaihtoehto-viherhippitropein :D