Kun elämä alkaa taas tuntua elämältä

Vaikka olen useasti täälläkin kirjoittanut kuinka rankka ja väsyttävä alkuvuosi oli, niin jotenkin sen suuruutta ei ole silti itsekään tajunnut. Treenit jäivät pois jossain huhtikuun aikana täysin, toki tilalle tulivat palstahommat maankääntötöineen (ilman mitään koneita). Nyt olen ollut lomalla 2 viikkoa ja pari päivää sitten heräsivät ensimmäiset ajatukset siitä, että voisipa vähän treenaillakin. On siis jo vähän energiaa muullekin kuin pakollisesta elämästä selviytymiselle. Onneksi lomaa on vielä toiset 2 viikkoa jäljellä, joten ehkäpä viimeisellä viikolla pääsen toteuttamaankin ajatuksia edes jollain tasolla. Nyt edelleen tuntuu siltä, että päivittäiset puuhailut saavat jo olon sellaiseksi, että illalla tuntuu ihan väsyneeltä. Palstalla riittää töitä edelleen, mattoja pestiin sunnuntaina ja kotia on laitettu kuntoon. Siinä on ollut tekemistä reissailun ohella. Helsingissäkin päivittäiset kävelykilometrit olivat 10km luokkaa.

Onneksi syömiset ovat edes jollain tasolla järkiytyneet ja palsta puskee vihreää jo yllin kyllin. Salaattia ei tarvitse seuraavaan 2kk:hon ostaa. Ja kun tuoretta vihreää saa, niin innostaa taas mehustaakin.

Kuntosalisopimus umpeutuu piakkoin ja olen päättänyt jatkaa kotitreeneillä. Suurimman osan vuodesta kun tuo kuntosalikortti on ollut vain ihan rahan haaskausta. Ehkäpä kerkeän salille muutaman kerran vielä, mutta sen jälkeen kotitreenit saavat riittää. Sen säästetyn 50 euroa voi käyttää sitten vaikkapa hierojalle kerran kuukaudessa. Olisi nimittäin tarpeenkin se hieronta nimittäin.
Jossain vaiheessa havahduin myös siihen, että kuinka helpottavalta tuntuu kun ei koske. Päivittäinen kipu on ollut niin pitkään taas jo kaverina. Ihan muutamana päivänä lomalla on voinut nauttia siitä, että on kivuton. Muutamana päivänä oltiinkin sitten kivun kanssa ihan kunnolla, mutta sen jälkeen jotenkin tuntui helpottavan hieman, ehkäpä jotkut jumit silloin hieman helpottivat kun söin lihasrelaksanttia ja venyttelin koko päivän pikkuhiljaa.

Olen iloinnut kuitenkin siitä, että pääsääntöisesti peiliin katsominen ei enää ahdista. Jotain on siis sen suhteen tapahtunut vaikka paino on noussutkin huonojen syömisten ja treenaamattomuuden vuoksi. Olen pitkästä aikaa oikeasti miettinyt miltä näytän kun lähden ovesta ulos. Olen hankkinut minulle uusia vaatteita ja vähän meikkejäkin. Ja se kiharrusrauta uuteen tukkaan on ihan mahtava, sillä saa juuri niitä laineita hiuksiin mitä olen aina halunnut. Ehkäpä pinnallista ajatella jotain kiharoita, mutta silti niistä huolehtiminen tuntuu nyt mukavalta ja helpottavalta. Pientä arjen luksusta josta saa voimia sitten muuhun.

Kolilla jo tunsin, että elämä alkaa pikkuhiljaa helpottaa ja sitä se on onneksi ollut siitä lähtien. Tästä on hyvä jatkaa ja toivottavasti loppuvuosi olisi helpompi. Töiden suhteen on vielä paljon mietittävää, sillä vaikka siellä nyt paremmin sujuukin, on minun keksittävä jotain ettei työ kuormittaisi minua niin paljon. Haluan, että elämässäni on muullekin energiaa kuin pelkästään työlle. Haluan että elämä alkaa tuntua taas elämältä, minun elämältäni eikä vain jatkuvalta raatamiselta ja puurtamiselta.

iive