Pauligin Kulmaan istahdin nauttimaan kupillisen cappucinoa <3 Harmi, että aamupalasta oli niin vähän aikaa ettei raakakakkuja jaksanut syödä. Mutta en ihmettele miksi Pauligin Kulman tunnelma on kiirinyt keskiseen suomeenkin asti. Olihan se <3
Huomasin kävelleeni yhden korttelin liian pitkäksi ja Tuomiokirkko häämötti lyhyen matkan päässä. Päätin poiketa kirkkoon ensimmäistä kertaa elämässäni. Edellisenä päivänä olin ehdotellut tätä perheelle, mutta he eivät innostuneet. Kirkossa oli juuri meneillään laulu/urku-esitys jonka jäin kuuntelemaan. Yllätyksekseni ulkoa korea Tuomiokirkko oli hyvin karu ja pelkistetty sisältä.
Jatkoin pian matkaa, sillä joka puolella parveilevat itämaiset turistit olivat vähän liikaa rauhalliseen aamuun. Museoissa heitä ei yllätyksekseni tapaa lähes koskaan. Näin oli Ateneumissakin.
Ateneumin näyttelyn Suomen taiteen tarina olin jo nähnyt aiemmin keväällä. Näyttely johdattaa kävijän läpi Suomen taiteen kehityskulun vuodesta 1809 aina 1970-luvulle asti. Näyttelyssä Suomen taiteen tarina kytketään taiteen kansainväliseen kehitykseen ja yhteiskunnallisiin tapahtumiin.
Päätinkin nyt kiertää näyttelyn eri järjestyksessä, näin tulee kiinnitettyä huomiota eri juttuihin kuin edellisellä kerralla ja onhan tuo näyttely niin valtava ettei sitä yhdellä kertaa voi sulatella millään.
Järnefeltin työt Kolilta ihastuttivat edelleen, etenkin kun edellisen kerran jälkeen olin itse noissa samoissa maisemissa käynyt kokemassa tuon kauneuden ja tuntemassa Kolin voimakkaan luonnon. Voin vain kuvitella minkälaista matkustaminen on ollut tuohon aikaan... silti Kolin kutsu on ollut niin voimakas, että paikanpäälle on matkustettu varmaankin viikkoja.
Näyttelyssä on esillä myös valtava käytävä potretteja ja omakuvia. Minulle ennalta tuntematon Elga Sesemannin omakuva pysäytti. Maalaus on todella kaunis, mutta jäin miettimään kuinka taiteilija näkee itsensä jos maalaa itsestään tällaisen omakuvan? Sesemannista ei tietoakaan löytynyt kovinkaan paljon, mutta hänen maalauksensa ovat kyllä kauniita ja ajatuksia herättäviä. Miksi ei häntä ole ollut esillä enemmän? Miksi hänestä ei ole enemmän tietoa saatavilla? Wikipediassa hänet on luokiteltu merkittäväksi ekspressionistiksi. Ehkäpä kaikki johtuu siitä, että hän on ollut naistaiteilija tuohon aikaan...
Toinen Ateneumin näyttely kertoi Alvar ja Aino Aallosta. Nimenähän tuossa on vain Alvar Aalto – taide ja moderni muoto, mutta jos näyttelyn tekstejä lukee niin eihän pariskunnan työskentelyä voi erottaa toisistaan. Esimerkiksi Savoy-maljakko on pariskunnan yhteistyötä. Tämäkin yhteistyö on mielestäni huonosti tunnustettua.
Itse olen suuri Aalto fani, mutta mies ei, joten Aalto intoilut ovat suurimmaksi osaksi jääneet. Meidän kodistamme on Alvar Aallon koetaloonkin vain muutama kilometri enkä ole tuolla koskaan käynyt!
Ateneumin jälkeen oli hyvä pysähtyä jo lounaalle Vapianoon. Risotto ja minä <3
Tällä välin mies ja Lintunen olivat jo suunnanneet kohti itistä ja minulla oli siis vielä aikaa suunnata kohti HAMin näyttelyitä Tennispalatsiin. Esillä oli monta näyttelyä, jotka kaikki kiersin taide"ähkystä" huolimatta: Tove Jansson, Tyko Sallinen, Modernia elämää!, Cris af Enehiem ja Emma Jääskeläinen.
Tove Janssonin näyttely sisälsi muutaman isomman freskon sekä alla olevan maalauksen. Harmillisen vähän Toven muita töitä onkaan missään esillä ja siksipä oli mielenkiintoista katsella näitä. Pakolliset Muumitkin löytyivät mutta oli tosiaan virkistävää nähdä toisenlaista Tovea.
Tyko Sallisen näyttelystä en ottanut yhtään kuvaa. En yhtään ihmettele miksi vanhempi taiteilijapolvi on hänen tyyliään vastustanut, uudistamiselle on tietenkin aina paikkansa, mutta omaan makuuni Sallisen työt ovat kertakaikkiaan rumia ja rujoja.
Päänäyttely Modernia elämää! oli upea.
Modernia elämää! – Suomalainen modernismi ja kansainvälisyys -näyttely esittelee arkkitehtuurin, muotoilun, kuvataiteen ja valokuvan kohokohtia, jotka rakensivat osaltaan modernia ja kansainvälistä Suomea vuosina 1917–68.Erityisesti pidin näyttelyn monipuolisuudesta. Esillä oli lukemattomasti töitä eri genreistä. Itselleni ko. aikakausi on aina ollut sydäntä lähellä. Jos olisin varakas niin sisustaisin kotini tuon aikakauden kalustein ja tavaroin.
HAMin näyttelyn kierrettyäni päätettiin lähteä kotia kohti. Kello oli kuitenkin vielä aika vähän ja kaunista päivää jäljellä. Koska reissumme teema oli -en ole koskaan käynyt... ehdotin että suuntaisimme vielä kohti Porvoota. Noin tunnin verran kiertelimme vanhan Porvoon katuja ennen kotimatkaa.
Kirkko ja yksisarvinen <3
Tällä pienellä kujalla saattoi kuvitella olevansa aivan jollain toisella aikakaudella, kaikki itämaan turistitkin olivat juuri tällä hetkellä jossain muualla.
Kotona olenkin saanut kärsiä pari päivää jäätävästä jumituksesta. Ehkäpä ne Linnanmäen rytkytykset eivät tehneet kovin hyvää. Sirdaludin ja särkylääkkeiden voimin on kaksi päivää nyt menty ja nyt viimein alkaa taas elämä voittaa. Tällaista tuntuu tämä Fibroelämä olevan. Ensin nautitaan ja sitten kärsitään. Kävltyjä kilometrejä reissulla kertyi paljon, aamusta iltaan olimme liikkeessä, siinäkin ehkä osasyy.
En ole koskaan käynyt lista päivittyi hienosti. Näimme Porvoon, Vallisaaren, Tuomiokirkon, Kansallismuseon ja Tähtitorninmäen, jossa saattoi kuvitella olevansa keskellä Komisario Palmu elokuvaa.
iive
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos :)