Kivusta vapauteen? Entäs sitten kun saa mitä haluaa?

Facebookin muistoissa törmäsin vanhaan tekstiini kahden vuoden takaa. Pohdin siinä miltä tuntuisi olla vapaa kivusta? Ja nyt kun olen ollut jo puolitoista vuotta ilman kipua, ilman minkäänlaisia oireita, olen niin onnellinen tästä hetkestä kun olen päättänyt taas kerran yrittää!

Tämä on toisaalta myös jäähyväiskirjoitus fibrolle ja kaikelle muillekin läpikäydyille vaikeuksille. Ne eivät kuulu enää elämääni, joten, jätän ne nyt tähän.

Mietin mikä ja minkälainen ihminen olisin jos mulla ei olisi fibroa?

Enkä osaa kuvitella sitä.

Mitä olisin? Millainen olisin? Jos en olisi kokenut tätä lainkaan? Jos parantuisin?
Voiko ihminen luoda itselleen niin vahvan -Hei olen iive, olen fibro - identiteetin, että se estää parantumasta?

Entäs jos nakkaan fibroa kävyllä, haistatan sille paskat ja päätän vaan olla elämättä sen kanssa? Parantuisinko? Vai pitääkö minun hyväksyä olevani fibro ja elää sulassa sopusoinnussa sen kanssa?

Ei tätä ymmärrä varmaankaan kukaan muu kuin sellainen, joka elää päivittäisen kivun tai muun rajoittavan sairauden kanssa. Sillä onhan tää niin hullua oikeasti. Johonkin muuhun kipuun voit syödä edes jotain lääkettä. Tähän et mitään.

Tai voit.
Voit kokeilla epätoivoisesti lääkärin määrämiä masennus ja mielialalääkkeitä (jotka eivät sitten sovi sulle, tai muuttaa sun persoonaa ja olotilaa vieläkin enemmän, että valitset mielummin kivun kuin lääkkeen).
Voit kokeilla särkylääkkeitä, jotka ei auta.
Voit kokeilla kaikkia maan ja taivaan välillä olevia lisäravinteita, vitamiineja ja entsyymejä ja maksaa itsesi kipeäksi, eikä mistään ole todistettua helpotusta. Silti valitset tämän viimeisen ja muut vaihtoehtoiset hoitomuodot, koska ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Että siinä sulle Maaret Kallio syy miksi ihmiset näin tekee.

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä itse edes jokin apu, sillä ihan turha on mennä lääkäriin, sillä siellä ei kukaan osaa auttaa.

Pitäisikö siis jäädä vain kärsimään?

En mä ainakaan aio. Tää on onnistunut jo kerran. Miksi ei onnistuisi nytkin?

Kohti vapautta

Viimeisen lauseen loppumerkittömyys mietityttää. Täynnä haaveita, mutta ehkä jotenkin päättymättömänä? Ei huutomerkkiä, joka kertoisi vahvuudesta tai päättäväisyydestä. Ehkä varovainen toteamus? Tuo vuosihan päättyi totaaliseen romahdukseen. Vakava-asteiseen masennukseen, burn outiin ja pitkään sairaslomaan. Se oli kuitenkin se romahdus, joka antoi minulle elämääni sen huutomerkin. Sen voiman jonka avulla todellakin alkaa tehdä aivan kaikkensa parantuakseni.

Rakastan tätä kuvaa keväältä - pian tän jälkeen sain potkut ja jäin työttömäksi. Yksi niistä tämän vuoden ihan parhaista asioista. Olin tässä niin onnellinen kun tiesin, että kohta oon vapaa. Tässä mä aloin loistamaan sitä mitä oikeasti tosiaankin olen.

Mutta NYT olen tässä. Ihan helvetinmoisen mankelin läpikäyneenä, itsensä puhdistaneena ja uudistaneena. Mut olen tässä. Upeampana ja ehjempänä kuin koskaan!

Viime syksynä yksi osa matkaani oli törmätä Ilkka Koppelomäkeen ja alkaa aktiivisesti haluamaan ja saamaan elämässä erilaisia asioita. Osallistuin myös Saa mitä haluat-verkkokurssille ja niin todellakin aloin tekemään aktiivisesti töitä unelmieni elämän eteen ja mitä olenkaan saanut? Aivan mielettömän mittaamattoman arvokkaita asioita!

❤️ Olen vuoden aikana saanut takaisin terveyteni parempana kuin koskaan.

❤️ Olen saanut upean parisuhteen, sellaisen mitä minulla ei ole koskaan ollut. Voi luoja tätä kipinää 🔥🔥🔥

❤️ Jaksan paremmin, tai oikeastaan loistavasti, joten olen parempi äiti ja välit tyttäreen on myös muuttuneet. Olen pystynyt toteuttamaan tyttären toiveen olla enemmän kotona ja läsnä.

❤️ Olen saanut aivan huikeita ystäviä, sen mun heimon ja mun sielunsiskot siellä... Rakastan teitä!

❤️ Olen pyytänyt myös unelmien työtä tai pikemminkin tilaa joka tukisi terveyttäni, antaisi aikaa minulle olla perheeni kanssa ja saisin siinä työssä toteuttaa kokemaani elämäntehtävää. Sen suhteen asiat ovat hieman kesken, mutta sain todellakin aikaa perheelleni kun olen ollut työtön. Se, että minulla on säännöllinen elämänrytmi ja olen saanut ajatella itseäni, perhettäni, parisuhdettani ja hyvinvointiani... tämä aika on ollut jotain aivan korvaamatonta.

En edes jaksa ahdistua siitä, että mitä jatkossa tapahtuu, vaan luotan täysin, että päädyn oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan. Oikeaan tehtävään tekemään sitä mitä mun kuuluu juuri nyt tässä elämänvaiheessa tehdä ❤️ Nyt olen vain tässä ja nautin joka ikisestä päivästä mitä ikinä se minulle tuokaan!

❤️ Elämääni johdattaa intohimo ja rakkaus, joka päivä, joka asiassa ❤️

Eilen nautin selkeästi jo syksyä kohti viilenevästä vedestä vaikka koenkin kyllä kieltämättä hieman luopumisen tuskaa. Tää kesä on ollut niin UPEA enkä haluaisi päästää siitä ihan vielä irti...

Edellisestä kirjoituksestani olen saanut aivan mieletöntä palautetta! Kiitos ihan jokaiselle kaikista upeista keskusteluista ja ajatuksenvaihdoista. Itse en koe, että olisin tehnyt mitään rohkeaa. Tämä blogi on aina ollut vain ajatusteni temmellyskenttä. Olen myös halunnut kirjoittaa auki kipeitäkin asioita vuosien myötä oman elämäni kautta. Asioita ahdistuksesta, masennuksesta, syömishäiriöstä, aivolisäkekasvaimesta, fibromyalgiasta, seksistä, itseinhosta, rakkaudettomuudesta... olen kirjoittanut näistä ensisijaisesti reflektoidakseni asioita itselleni, mutta suuri toiveeni on ollut, että niistä voisi olla apua myös jollekin toiselle. Koen, että kirjoittaminen on yksi tärkeä osa elämäntehtävääni.

Eroon Oireista kurssilla Maria jakoi meille Amerikan Intiaanien viisauden naiseudesta joka kosketti minua syvästi.

Kun tytöllä alkaa kuukautiset, hän kohtaa oman voimansa. 

Hedelmällisessä iässä oleva nainen voi oppia käyttämään voimaansa. 

Vaihdevuosien aikaan naisesta tulee se voima.

-Amerikan intiaanien viisaus-

Tämä vuosi on ollut ehdottomasti todella syvää työskentelyä oman naiseuteni kanssa. Ymmärsin, että olen oppinut käyttämään omaa voimaani.

Tänään kuitenkin oivalsin, että kaiken työskentelyn jälkeen Minä Olen Se Voima.

Joten ehkäpä ajat ovat muuttuneet...

Kaikella rakkaudella

iive