Elämänmuutos - parisuhde koetuksella

Tänä vuonna tulee 12 vuotta täyteen rouvana olemista. Meidän parisuhde ei ole ollut se helpoin (mm. mun terveyshaasteet vuosien mittaan on olleet aikamoisia), mutta jokin taika meidät on yhdessä pitänyt ja viimeiset vuodet ollaan saatu nauttia aivan huipusta parisuhteesta. Toki kaksi aika tulista ja räväkkää ihmistä riitelee myös aika napakasti, mutta yhtälailla nopeasti kuin sytytään, niin myös lepytään. Me rakastetaan toisiamme aikalailla tulisesti kaikin puolin.

2200km myöhemmin parisuhde on vahvempi kuin koskaan - eikä edes riidelty kertaakaan! Joka päivä autossa istumista vähintään se 5-8h ja vapaa-aika myös yhdessä. Siinä kerkesi tuumata jutun jos toisenkin.

Oman elämänmuutoksen parhaimpia sivutuotteita on ollut uudelleen roihahtanut rakkaus. Asiat olisivat voineet mennä nimittäin myös toisin. Onneni on ollut, että myös puoliso on halunnut haastaa itseään ja on hypännyt rohkeasti elämänmuutokseen mukaan omalla tavallaan.
Moni kamppailee elämänmuutoksensa kanssa juurikin siinä, että itsellä on halu muuttaa asioita - on epätyytyväinen tilanteeseensa, mutta siltä kumppanilta puuttuu joko halu muuttaa asioita tai epätyytyväisyyden olotila. Joskus elämänmuutoksen myötä syntyy myös ero. Toinen muuttuu niin paljon ettei kumppani pystykään rakastamaan sitä uutta ihmistä siinä vierellä tai toisinpäin.

Meillä on katsottu aika vaikeitakin asioita yhdessä silmiin ja käyty niitä läpi. Joskus on pelottavaa aloittaa keskustelu jostakin vaikeasta asiasta, koska koskaan ei tiedä mikä siitä syntyy lopputulokseksi tai mitä saa vastaukseksi - mutta vielä pelottavampaa on olla vuosikausia hiljaa. En väitä että olisimme joku ihannepariskunta tai millään lailla täydellisiä, sillä koskaan ei voi nimittäin tietää. Tätä asiaa on turha tosin murehtia, vaan jokainen päivä eletään yhdessä täysillä. Joskus päivän aikana panostetaan parisuhteeseen, joskus perheeseen ja joskus omaan itseen - elämä tuo sitten oman osansa tähän soppaan.

Kirjoitin aiemmin, että välillä on vaikea tunnistaa enää omaa itseä, koska on muuttunut niin paljon... yksi huikeimmista asioista on itserakkaus. Kun rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on, kykenee ottamaan myös toisen rakkautta vastaan aivan erilaisella tavalla ja myös antamaan sitä rakkautta. Kun on tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä, niin parisuhdekin toimii huomattavasti paljon paremmin.

Muistan kesiä kun itsellä ei ollut oikein mitään elämässä ja lapsen kanssa kökittiin kotona kun mies pelasi kavereiden kanssa töiden jälkeen 5-6h golfia... oliko se nyt sitten kummanko vika? Minun jolla ei ollut omaa elämää vai miehen jolla oli? Tai oliko nyt toisella niin haluakaan olla erityisesti mun kanssa?

Viikon reissu pohjoiseen nosti esille myös niitä kauan sitten olleita fiiliksiä siltä ajalta kun itse olin kotona ja mies matkusti lappiin töihin aina hieman pidemmäksi aikaa. Kun itse koit olevasi lihava, epäseksikäs, väsynyt ja kärttyinen (ja voitte arvata ettei siinä fiiliksessä seksiäkään juuri ollut) ja toinen lähti siinä tilanteessa viikkokausiksi pois keskelle lapin sesonkia - töihin ravintoloihin kauniiden ja juhlatuulella olevien naisten keskelle. Ei juuri ollut jippii ja hurraa tunteita siinä vaiheessa, koska tiesi, että jos jotain tapahtuisi... niin periaatteessahan se olisi ollut oma vika.

Nyt jos tapahtuisi niin, niin tiedän ainakin, ettei se olisi minusta kiinni. Silloin se olisi täysin siitä toisesta kiinni. Kun parisuhteessa saa tarpeeksi arvostusta, rakkautta ja läheisyyttä - silloin sitä ei ole tarvetta hakea jostain muualta. Kun pystyy aina vain katsomaan kumppaniaan sillä fiiliksellä kuin mitä ensimmäisiä kertoja tavatessa... toisaalta ainakin omat fiilikset on kaiken itsetyöskentelyn, elämänmuutoksen ja yhdessä eletyn elämän jälkeen jotenkin vielä vieläkin hienommat. On se sama kipinä, mutta on myös tietynlainen itsearvostus ja varmuus.

Viime vuosien aikana ollaan löydetty monta uutta hienoa juttua - yhteisiä, mutta myös niitä omia juttuja- sillä meillä on lupa olla myös erillisiä ihmisiä. Minun juttuni pyörivät paljolti enemmän kotona tai luonnossa, kun taas mies on enemmän sosiaalinen tapaus ja painaa golf-kentällä, jääkiekossa ja sulkapallovuoroilla. Ja kummallakin on vapaus tehdä niin.

Oli upeaa viettää yksi viikko lähes kokonaan kahden kesken. Tämä viikko on vietetty yhteiseloa perheenä. Jo ennen lähtöä sovittiin, että yritetään mennä ihan yhtä hyvällä meiningillä kuin kahdestaan ja aika hyvin ollaan onnistuttu mikä kolmen vahvatahtoisen persoonan perheessä ei ole aina ihan itsestään selvää...

On ollut huikeaa löytää itsestä uudenlaista Minää ihmisenä, kumppanina ja äitinä. Joskus jokin rooli on vahvempi jonkin aikaa ja sitten taas toinen, mutta mussa on ne kaikki kolme - erilaisia - mutta kuitenkin sitä samaa minua.

Ihanaa juhannusta ja muistakaa rakastaa itseänne!

iive