I choose to be Happy!

Perjantai aamuna pötköttelin vaahtokylvyssä Hotelli Tornissa. Massussa ihana aamupala ja kännykästä hyviä biisejä. Tuumailin kuinka mahtavaa on, että elämä vihdoin antaa tällaistakin eikä sitä ainaista kuraa. Toisaalta myös oma suhtautuminen vaikuttaa. Jos keskityt vain siihen mikä on tai tulee olemaan huonosti, jää ne pienet ihanat hetket helposti huomaamatta.

Koska elämässä on ollut niitä todella köyhiä aikoja ja nytkin perusduunarin tienestit ovat sitä mitä ovat... ehkäpä juuri siksi niin pienetkin jutut tekevät niin onnelliseksi. Olen niin kiitollinen siitä kaikesta hyvästä mitä olen elämääni saanut ihan arjessa perheestä, kodista ja työpaikasta lähtien, mutta myös se että saat olla yhden yön hotellissa, syödä jonkun muun valmistamaa aamupalaa ja vielä kaiken lisäksi pääset vaahtokylpyyn...
Museokortti on ollut kannattava investointi.

Tämä viikko on ollut aika hektinen.
Torstaina suunnattiinkin kohti Helsinkiä. Ikeaan syömään ja ostoksille. Hotelliin check-in klo 21.00. Lintunen vaahtokylpyyn (koska yllärinä huoneessa oli amme) ja itselle teetä ja sympatiaa, niin ja inkiväärishotti, koska töissä ollut flunssa yritteli kovasti tulla matkaan.

Aamulla aamupalan jälkeen itsekin menin vielä vaahtokylpyyn. Ihana rentouden hetki, jonka jälkeen oli kiva laittautua museokierrokselle.
Hotelli Torni kohteli meitä ihanasti. Jäi hyvä fiilis ihan kaikesta, ihmisistä, rakennuksesta, aamupalasta (gluteeniton hienosti huomioitu!), tunnelmasta...

Käytiin Lintusen kanssa tsekkaamassa Kiasma ja HAM, sekä shoppailemassa ja ihan vaan kiertelemässä. Itselläni oli haaveena päästä syömään Sandroon, mutta Lintunen ei sen ruokaa kelpuuttanut, joten päädyttiin Fafa'siin. Hyvää sekin vaikkakin Kampin Fafa's nyt lähinnä onkin take away-paikka eikä ravintolakokemus siellä ole kovin hurraava. Ruoka on hyvää sitten senkin edestä. Onneksi Jyväskylän Fafa's on huomattavasti viihtyisämpi.

Kiasman näyttelyt jäivät nyt jotenkin valjuksi. Olemme kuitenkin molemmat perinteisen esteettisyyden kannattajia, pidämme siis siitä, että taide on kaunista. Jos taide ei ole kaunista, olisi sen hyvä herättää jotain ajatuksia. Meidän ajatuksiamme tämänkertainen Kiasman käynti ei juuri herätellyt, jäi jotenkin tyhjä olo nyt. Tosin sitä miesten sukuelinten määrää (ja niiden kaltoinkohtelua teoksissa) jäin miettimään. Mikä pistää taiteilijan lyömään niitä vasaralla?

HAMin kierros oli himpun parempi. Air de Paris-näyttely oli rakennettu kovin viehättävästi. HAMissa on myös hauskat kierroslappuset, jotka etenkin lapsen kanssa museossa vieraillessa ovat mukavat.
Jussi Kiven: Syvällä Deep Down Under oli myös vaikuttava, itseasiassa niin vaikuttava, että kännykkä jäi vallan taskuun!

Jussi Kiven (s. 1959) valokuvat ja piirrokset syntyvät urbaanin retkeilyn tuloksena. Hän kuvaa kaupunkien jättömaita, maanalaisia tunneleita ja teollisia katvealueita, joita ihmiset eivät usein edes huomaa. Kiven kuvat haastavat miettimään sitä mikä merkitys mielikuvilla on siihen miten katsomme maailmaa, oli sitten kyse kauneusarvoista, poliittisista käsityksistä tai näkemyksestä ihmisen paikasta luonnossa. (Lainaus:HAM)

Muotokuva minusta: Kenen näyttelyn taiteilijan maalaaman muotokuvan haluaisit itsestäsi?

Helsingistä suunnattiin vielä yöksi äidin luokse ja kävin myös moikkaamassa Pikku-Mummia. Vaikka Aku Kopakkala kirjassaan tuomitsikin sähköhoidon aikalailla toimimattomaksi, saan kiittää hoitoa kuitenkin taas kerran siitä, että mummi on taas takaisin oma itsensä eikä hermoraunio, joka ei pysty enää edes kävelemään. Oli ihana nähdä mummia touhukkaana ja luovuuskin kukki jälleen maalausten ja käsitöiden parissa. Että osaa se julkinenkin terveydenhoito jotakin tehdä oikein.

Me saatiin myös karvakorvaterapiaa <3 Omaa koiraa odotellessa <3

Kotona lauantaina klo 21.30, vitskut, hetki pötköttelyä sohvalla ja nukkumaan. Aamulla vihermehu tekeille. Tällä kertaa reissussa pysyinkin hyvin mehuissa kiitos Jungle Juice Barin, K-supparin valikoiman ja Ruohonjuuren. Mut oma mehu paras mehu!

Ensi viikolle olenkin suunnitellut nyt paastoa. Keskiviikkona olisi oivasti vapaapäivä. Paastoamista olisi mahdollista tehdä jopa 7pvän verran, mutta olotilasta riippuen täytyy katsoa paastoanko 1 vai 2 vai 7 pvää vai en yhtään. Tarkoituksena ei ole nähdä nälkää tai vetää kaloreita alas, vaan nauttia päivän energia mehuina, smoothieina ja keittoina. Jotain lihaa kyllä johonkin väliin on ehkä myös saatava, ehkä loppupuolelle? Tai sitten täytyy taikoa lihalientä tms. nautittavaksi.

Toivotaan nyt ettei flunssa tule tätäkin yritystä sabotoimaan. Ikävästi on flunssa kaarrellut ympärillä, toistaiseksi itse olen siltä säästynyt. Aika mahti homma olisi jos näin jatkuisi, joten jos yhtään flunssaista tuntua on, niin paasto saa taas kerran jäädä.

iive

Kuinka paransin itseni masennuksesta ja unettomuudesta

Haluan korostaa sitä, että tämä on minun tarinani, minun voimavaroillani ja tavallani. Tämä ei toimi kaikille, sillä syyt masennukseen voivat olla hyvin moninaiset ja erilaiset. Tämä ei ole siis ainoa oikea tie, tämä oli minun tieni.

Luin viime vuoden blogitekstejä läpi. Ensin ajattelin sen olevan tosi raadollista ja olisiko hyväksikään, mutta loppujen lopuksi ainakin omiin silmiin teksteistä heijastui kuitenkin sen tilanteen alta jonkinlainen ihana lempeys ja ymmärrys itseltä asiaa kohtaan. Masennus ei ollut viholliseni, masennus oli ystäväni joka pakotti minut pysähtymään elämäntilanteessa jonka toimintamallit eivät olleet enää minua varten.

Eräs fiksu ihminen netissä tuumasi masennuksesta näin: 
Masennus on kehon tapa kertoa, että jotain perustavan laatuista olisi elämässä muutettava. Kun henkilö on valmis kuuntelemaan tätä alitajuntansa lähettämää viestiä ja muuttamaan elämänsä suunnan vastaamaan sielun todellisia tarpeita, masennus häviää pikkuhiljaa.

Olen nyt kaksi kertaa parantunut masennuksesta. Ensin minut paransi 20-vuotiaana psykoterapia ja aikuistuminen. Masennus johtui pitkälti koulukiusaamisesta, voimakkaasta erilaisuuden, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteista sekä lapsuudessa tapahtuneista seikoista. Tuolloin kokeilin erilaisia lääkityksiä, niistä en juuri apua kokenut olevan, pikemminkin kroppa ja mieli oli jatkuvista lääkemuutoksista aivan sekaisin. Myös ihan puhtaat elämäntaidot kuten syöminen, vuorokausirytmi, itsestä huolehtiminen olivat hukassa.
Lääkkeitä kokeiltiin kahden vuoden aikana yli kymmentä erilaista niin masennus, mieliala kuin ahdistusta helpottavaa lääkitystä. Kognitiivinen psykoterapia oli kyllä pelastukseni, samoin puolisoni, joka on seissyt rinnallani jo yli 12 vuotta. Psykoterapian myötä pystyin jättämään kaiken lääkityksen pois ja paranemisprosessi oli suht nopea (vuoden?). Valmistuin ammattiin ja astuin aikuisen elämään.

Näiden vuosien välillä sairastuin aivolisäkekasvaimeen (parantunut nyt) ja fibromyalgiaan. Olin myös raskaana ja sain lapsen. Kaikissa näissä elämäntilanteissa on riski sairastua myös masennukseen, niin kuin yleensäkin tällaisissa kuormittavissa tilanteissa. Kyky käsitellä asioita ja myös tietynlainen henkisyyden tuleminen elämänkuvioihin mukaan, auttoivat eikä masennusta tullut.

Vuonna 2017 iso osa sosiaalisista kontakteistani vaihtui työpaikkani kilpailutuksen myötä. Tutut työkaverit vaihtoivat työpaikkaa ja uudet tulivat tilalle. Läheisin ystäväni kuoli yllättäen. Huhtikuun aikoihin aloin miettiä, että työpaineet (uuteen työyhteisöön sopeutuminen ja perehdyttämisen tuoma kasvanut työtaakka) ja ystävän kuolema olivat nyt olleet liikaa jaksamiselleni. Aloin tutkailla itseäni ja totesin vanhan tutun masennuksen harmauden astuneen elämääni.

Kesä ja kesäloma helpotti hieman tilannetta, kunnes elokuussa alkoi kehoni reagoimaan todella vahvasti töihin paluun jälkeen. Ahdistus oli valtavaa ja ilmeni myös fyysisesti paniikkikohtauksilla sekä sydämen lisälyönneillä. Yöheräilyt ja valvomiset pahenivat ja pahenivat. Lopulta syksyn lopussa oli myönnettävä, että nyt ollaan jo pahassa pulassa.

Kieltäydyin masennuslääkkeistä menneisyyden kokemuksieni vuoksi. Varustin sen sijaan "lääkekorini" vitamiineilla ja hivenaineilla. Toki niitä käytin ennestäänkin fibron vuoksi, mutta nyt laitettiin lisäboostille koko homma. Erityisesti masennusta varten hankin 5htp valmisteen, jota käytin sairasloman ajan (huom! ei saa käyttää yhdessä masennuslääkkeiden kanssa --> serotoniinisyndroomavaara!)

Koska olin sairaslomalla jäi nyt sitä aiemmin töihin kulunutta energiaa itsensä hoitamiseen. Aloin taas mehustaa ja tehdä smoothieta joihin lisäsin myös erilaisia villiyrttejä (mm. nokkonen, poimulehti, siankärsämö ja kuusenkerkkä) ja adaptogeeneja (ruusunjuuri, ashwagandha).
Nukuin paljon ja luin. Luin hömppää ja paljon selfhelppiä. Yritin keskittää ne vähäiset voimavarat itseni hoitamiseen ja ilostuttaviin asioihin. Kävin hierojalla tai kylpylässä, ulkona edes sen 10min päivässä, joskus enemmmän, joskus vähemmän tai en ollenkaan.

Sain kritiikkiä siitä, etten voi olla masentunut kun jaksan kuitenkin tehdä kaikkea tuollaista. Usein kuitenkin se ilostuttava homma oli se ainoa asia koko päivänä jonka jaksoin tehdä. Olin myös jäänyt sairaslomalle ihan täydestä työrumbasta ja perhekin on tässä elämässä mukana koko ajan. Oli pakko jaksaa tiettyjä juttuja, joka oli lopulta hyvä asia, sillä ei voinut vajota katatoniseen melankoliaan. Olin vain ihan helvetin väsynyt koko ajan, teinpä jotain tai en, niin yhtä väsynyt olin. Minä myös päätin etten anna masennuksen viedä minua loputtomaksi ajaksi pohjattomaan kuiluunsa, minä päätin nousta sieltä ylös vieläkin parempaan ja omannäköisempään elämään.

Epätyypilliseksi masennustilaksi kutsutaan oirekuvaa, jossa mieliala reagoi myönteisiin tapahtumiin ja potilaalla esiintyy kaksi seuraavista oireista: painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu, lisääntynyt unentarve, lyijymäinen painontunne raajoissa ja hylkäysherkkyys.

Masennukseni oli epätyypillistä, joten lääkäriä myöten minua kehoitettiin tekemään asioita joilla on myönteinen vaikutus. Yksi parhaimmista vaikuttajista oli Paranemisen Avain sekä Sydämen kuvaruutu-harjoitukset, joissa nimenomaan keskitytään tuomaan itseen positiivista energiaa. Teen näitä harjoituksia edelleen, sillä jo persoonaltani olen alakuloisuuteen/melankolisuuteen taipuvainen. Harjoitukset luovat minulle positiivista virettä elämääni ja opettavat rakastamaan elämää sellaisena kuin se on.

Pahimman masennuksen hälvettyä palasin töihin, mutta edelleenkin yöunet olivat katkonaisia ja heräilin sekä valvoin öisin. Voitte uskoa, että vuorotyöhön yhdistettynä se ei ollut kauhean hyvä juttu ja tätä oli jo kestänyt melkein vuoden ajan. Olin useaan otteeseen keskustellut mm. Freetoxaajissa unettomuuskeskusteluissa ja sieltä Sami Sundvik bongasi minut ja halusi antaa minulle kokeiltavaksi muutamaa Puhdas+ tuotetta, jotka voisivat minua auttaa.

Olin epätoivoinen ja kokeillut lähes kaiken. Totta kai otin vastaan ilmaiset tuotteet, sillä näihin vitamiineihin ja muihin vaihtoehtohoitoihin kun saa sijoitettua tuota rahaa aika kiitettävästi jos kaikkea mahdollista kokeilee. En olisi uskonut kuinka suuri vaikutus tällä olisi elämääni. Siitä yöstä alkaen kun aloin nauttimaan iltaisin l-teaniinia ja magnesiumsitraattia jauheena veteen sekoitettuna, olen nukkunut kuin tukki illasta aamuun asti. Jopa kuorsaava mieheni on voinut siirtyä samaan huoneeseen nukkumaan kanssani enkä herää edes hänen kuorsaukseensa.

Nyt minun ei tarvitse kuin parantua Fibromyalgiasta ja kaikki on hyvin. Olen kyllä lähestulkoon oireeton fibronkin suhteen, mutta koska haluan olla aktiivinen ja harrastaa mm. liikuntaa, on se fibrolle vähän liikaa, joka kostautuu sitten kipuina. Mutta jossain vaiheessa olen aktiivinen liikkuja ja kivuton, parantunut, siitä olen varma!

Minun parhaat tärpit masennukseen (ja vähän muuhunkin)

Vitamiini ja hivenainetasot kuntoon

Omega-3

D vitamiini

B12 vitamiini

Muut B vitamiinit

C vitamiini

Magnesium (etsi sopiva muoto)

Rauta (jos hb tai ferritiini alhainen, voi aiheuttaa väsymystä)

Suolisto kuntoon

Probiootit

Kuidut

Marjat, vihannekset ym.

Kehon tulehdustilan laskeminen

Edellä mainitut vitamiinit ja hivennäisaineet

Mahdollisesti maidoton ja gluteeniton ruokavalio 

Hyvät rasvat mm. oliiviöljy, ghee, pähkinärasvat

KURKUMA

Paljon kasviksia, etenkin lehtivihreää sisältäviä ja marjoja

Hifistelyt

Adaptogeenit ja superfoodit

Ruusunjuuri

Ashwagandha

Pakuri

Villivihannekset kuten nokkonen ja poimulehti

Tekeminen

Käy läpi tunnelukkoja tai muita seikkoja, jotka ovat voineet aiheuttaa masennuksen HUOM! mahdollisesti ammattilaisen kanssa

Meditaatio

Rentoutusharjoitukset

Lempeä liikunta

Avantouinti tai/ja sauna (infrapuna!)

Jooga

Paranemisen Avain ja Sydämen kuvaruutu-harjoitukset

PIIKKIMATTO

Itsensä hemmotteleminen ja ilostuttaminen

Eteeriset öljyt

 

Minun parhaat tärpit nukkumiseen

Puhdas, raikas, viileä makuuhuone

Hiljaisuus esim. ei älylaitteita tms. ääniä, kännykästä äänet pois

Sinisen valon välttäminen

Stressaavien ajatusten ylöskirjoittaminen tai niiden siirtäminen seuraavalle päivälle 

(Voit sanoa ahdistavalle ajatukselle ääneen tai päässäsi: 

Ajattelen tätä ajatusta X huomenna kun olen hereillä)

Anna itsellesi lupa myös valvoa eli ei hätää vaikka heräät kesken yön

Piikkimatto

Rentoutusharjoitukset

Meditaatio

Jooga

Melatoniini nukahtamiseen jos ei muuta keinoa

L-teaniini

Magnesium (itselle sopiva muoto, huom. tarvitsee B6 vitamiinia imeytymiseen)

Eteeriset öljyt

Luettavaa

Tara Lange - Tikapuut rakkauteen (huom. myös työkirja)

Katri Syvärinen - Löydä Elämän taika

Teemu Syrjänen - Elinvoimainen mies

Meri Mort - Lumoava nainen

Tsemppikalenteri

Aku Kopakkala - Masennus - suuri serotoniinihuijaus

Miia Huitti - Stressikupla

Eckhart Tolle - Läsnäolon voima

Kirsi Ranto - Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti / Ole se valo joka olet

Rakkaudella 

iive

Pysytkö sun tiellä? Vai lipsutko?

Upeasti virtaavien tammi ja helmikuun jälkeen maaliskuu on tuottanut aikamoista tuskaa. Virtaava energia on tuntunutkin tukkoiselta ja keho jäykältä. Tuntuu, että tökkii, tökkii, muttei kuitenkaan niin, että oltaisiin väärällä tiellä, vaan pikemminkin sillein haastavasti, että osaatko, pysytkö sun tielläsi vai lipsutko?

Kaikesta nukkumisesta huolimatta olen herännyt aamuisin kuin jyrän alle jääneenä ja jäykkänä, vaikka olen siis nukkunut todella hyvin, voisin nukkua lähes koko ajan. Aloinkin miettiä voisiko tämä liittyä taas raudanpuutosasioihin ja nappasinkin rautalisän apteekin hyllyltä kokeiltavaksi.

Mutta vaikka energia on ollut nyt tällaista, olen niin ylpeä itsestäni, että olen pysynyt nyt sillä valitsemallani tiellä, sillä väsyneenähän on helppo lähteä lipsumaan vanhoihin tapoihin. Onneksi ne tavat eivät edes enää tunnu omilta, jotain on tapahtunut?

Uutena asiana elämään on tänä vuonna tullut tanssi ja jooga (taas). Ystävän innoittamana päädyin muutamalle tanssin kokeilutunnille ja sille tielle jäin. Iloa tanssista kurssilla mennään askelkuvioita ja sarjoja, mikä on vuosien jälkeen ihan mahtavaa! Se aivotyöskentely päässä, jonka tuo tanssikuvioiden pähkäily aiheuttaa, se tuntuu ihan mahtavalta! Aika nopeaan ne kiemurat siellä päässä asettui kohdalleen, niin kuin joskus ennen.

Tanssimeditaatiossa liikutaan taas intuitiivisesti ja voidaan käydä aika syvissäkin vesissä. Eilisellä tunnilla muistan fiilistelleeni jossain vaiheessa surumielisesti sitä kuinka ankealta keho tuntuukaan, harmitti että olen tällainen raasku koko nainen, mutta onneksi tunne ei kestänyt kauaa ja se kehokin sieltä aukesi pikkuhiljaa edes jonkin verran ja lopuksi sain nauttia myös siitä tanssin iloisesta flowsta.

Törmäsin myös yhtenä iltana herättävään videoon Facebookissa. Video sai melkein kyynelehtimään (minuun on iskenyt joku yllättävä herkkyys).

Videossa esiintyy Arthur, jonka työ armeijan laskuvarjohyppääjänä vaati jalkojen ja selän terveyden ja lääkärit sanoivat miehelle, ettei hän koskaan enää kävele kunnolla. 15 vuotta hän uskoikin niin ja oli jo antamassa periksi. Kunnes yksi joogaohjaaja uskoi häneen ja päättäväisyydellä hän saavutti valtavan muutoksen. "Vaikka en pysty siihen tänään, se ei tarkoita, ettenkö pysty siihen joku päivä. Älä ikinä anna periksi."

Jotenkin tuo video herätti ja paljon. Siitä sai sellaista positiivista energiaa ja sen myötä aloitin 30pvän Joogahaasteen. Haastetta tulen tekemään rennolla otteella kehoa kuunnellen esim. eilen 2,5h tanssimisen jälkeen joogat jäi tosiaankin väliin, samoin tehdessäni 12h työpäivän. Valikoin Youtubesta ihan sattumanvaraisesti hyvältä tuntuvan haasteen ja ohjaajan. Muutaman joogapäivän perusteella vaikuttaa oikealta valinnalta. Ohjaustyyli resonoi vahvasti ja harjoitukset ovat sopivan mittaisia n. plus miinus 30min.
Olis upeaa jos jossain vaiheessa keho oikeasti pystyisi tähän sillein sulavasti ja voisin silminkin nähdä jotain muutosta. Ei ehkä 30 päivässä, mutta vaikkapa 60 tai 90 päivän jälkeen? Olenkin ottanut itsestäni valokuvan joka päivä. En oikeastaan siksi, että näkyisikö kuvassa laihtuminen tai muu, vaan muuttuuko olemukseni energia? Millainen fiilis silmistä paistaa minäkin päivänä?

Tuumailin tuossa taannoin, että nyt elämä tuntuu juuri sellaiselta hyvältä. Ruoka-asioissa minun ei tarvitse tehdä kompromisseja tai tuntea syyllisyyttä koska kaikki ruoka mitä syön on yksinkertaisesti 100% sitä mitä haluan syödä. Jos seuraavana "herkkupäivänä" tekee mieli mennä Mäkkiin syömään niin sit menen. Tosin luultavasti menen kuitenkin Trattoria Aukiolle syömään risottoa ja jotain muuta hyvää, koska synttärit <3 ja koska se ruoka on vaan tosi hyvää <3
Ruoka-asioissa ainoat mutkikkaammat jutut on reissaamiset, koska kotona ruuan voi tehdä kätevästi ihan itse alusta asti, juuri sillä tavalla niin kuin haluaa. Huoltoasemilta tms. kun on vaikeampi löytää mitään järkevää syötävää. Pelastuksena on tähän mennessä ollut kauppojen salaattibaarit kun ei ravintoloistakaan meinaa saada järkevällä hinnalla syötävää.

Liikuntakin tuntuu hyvältä, on kävelyä, uintia, hiihtoa tms. satunnaisesti myös ja nyt tanssia sekä joogaa. Lihaskuntoharjoittelu vielä listasta puuttuu, mutta jooga saa nyt tehdä sen virkaa. Ei ole mitään mitä olisi liian vähän tai mitään mistä pitäisi ajatella "että tuotakin vielä pitäisi tehdä". Vaan kaikki on aivan niin kuin pitää.

Odotan mielenkiinnolla mitä nyt tapahtuu kun kaikki on niin sanotusti juuri niin kuin pitää, tasapainossa. Miten keho tulee reagoimaan ja alkaako energia virtaamaan? Onko minun mielikuvani siitä, että näin pitää asioiden olla, oikea? Sen saa varmaan tässä parin kuukauden sisään nähdä paraneeko vai huononeeko olo, vai pysyykö ennallaan?

Tänään on vielä työpäivä (tai itseasiassa yö) 6/6 ja sitten pari päivää vapaata <3 Sääennuste vaikuttaisi suopealta esim. hiihtämiselle. Ilmassa on pakkasesta huolimatta vähän kevään tuntua, joten on varmaan viimeiset hetket jäällä hiihtämiselle.

Ihanaa loppuviikkoa <3

iive

Onko terveystietoisuus kontrolloivaa syömistä?

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä kuinka kauhean tarkasti ehkä suhtaudumme (jotkut meistä siis) tiettyihin asioihin elämässämme. Tietoisuus asioista on lisääntynyt aivan valtavasti, samoin myös vastatietoisuus eli ei ole enää yhtä linjaa jonka mukaisesti asiat menisivät. Yksi miettimistäni asioista on ollut liikunta ja ihmisen keho. Tätä olen tuuminut etenkin tyttären kohdalla kun hänen liikkumistaan on analysoitu ihan kyselytasolla (koulun lähettämä tutkimuskysely, me vanhemmatkin saatiin omamme). 80-luvulla en ainakaan muista, että olisi laskettu tunneissa saati minuuteissa sitä kuinka paljon liikuin ja mitä harrastin. Minä olin lapsi ja lapset liikkuvat ja leikkivät ja olihan silloinkin niitä lapsia, jotka eivät niin liikkuneet. Eikä silloin kukaan miettinyt millainen liikkuvuus minulla on kehossani...

Toinen juttu on tietysti syöminen, jota kaikki analysoivat, arvottavat tai sitten eivät. Putouskin teki tästä sketsin kuinka ruoka-terveystietoisia nykyään jotkut -myös minä- ovat. Myös netin Dieetti-bisnes kukoistaa ennennäkemättömällä tavalla. Kaikilla on syömisestä ainakin joku mielipide.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on vuosikausia vallinnut dieettimentaliteetti, hiljainen vaatimus kontrolloida syömistä. Laihduttamisesta puhutaan kaikkialla ja syömisen ja elämisen hallintaa pidetään osoituksena hyvästä itsekurista. Keho näyttäytyy holtittomana ja oikeullisena vastustajana, jota meidän on kahlittava ja huijattava saavuttaaksemme jotakin parempaa. Tällaisen ajattelutavan seurauksena monet ihmiset kontrolloivat syömistään tavalla, joka etäännyttää normaalista syömisen säätelystä. Jo alle 10-vuotiaat lapset ovat alkaneet tarkkailla syömistään. (Lainaus: Patrik Borg: Tunne nälkä! s.7)

Tämä blogi aloitti laihdutusblogina. Aihealueet ovat pyörineet liikunnan, terveyden, hyvinvoinnin, henkisyyden, luontoyhteyden ja vaikka kuinka monien muiden asioiden puitteissa. Silti se alkuperäinen syy aloittaa blogi oli tervehdyttää itseä ja samalla seurata omaa suhdetta ruokaan, painoon, kehoon ja tätä kautta mahdollisuuksien mukaan estää haitallisten mallien siirtyminen omalle tyttärelle.

Tuntuu, että olen samassa pisteessä kuin aloittaessa, vaikka en oikeasti edes ole. Tunne johtuu siitä, että en ole koskaan päässyt siihen tavoitteeseen, jonka joskus kauan sitten kuvittelin olevan hyvä. Ja se kolmas asia on siis paino. Yhteiskunnallisesti hyväksyttävä paino-indeksi, jonka mukaan me ja me muut arvotamme itseämme ja toisiamme. Pääsin kyllä normaaliin paino-indeksiin, mutta sekään ei ollut riittävä, sillä aina olisi voinut olla vielä vähän laihempi. Se, että jouduin myös lopettamaan salilla treenaamisen oli myös jonkinlainen itsetunnon vai minkä lie kolautus. Voiko laittaa blogiin tägin treeni jos se treeni onkin vaikkapa uimista, joogaa, tanssia tai muuta punttien nostelun sijaan? Onko tämmöinen treenaaminen treenaamista lainkaan?

Totuus tästä hetkestä kuitenkin on se (vaikka paino-indeksi tällä hetkellä on mitä on), että nyt sairaudesta huolimatta treenaan monipuolisesti ja liikunta/kehonhuolto kuuluu päivittäiseen elämääni. Syön paremmin, terveellisemmin ja nautinnollisemmin kuin koskaan. Olen siis oikeastaan siinä pisteessä jota olen aina tavoitellut! Nyt minun ei tarvitse muuta kuin jatkaa näin. Aika huikeeta!

Lapsen suhteen koen onnistuneeni myös, sillä hän on valtavan monipuolinen syöjä, liikunta kuuluu jokapäiväiseen elämään ja hän on terve lapsi. Hänellä on järkevä suhtautuminen ns. karkkeihin ja herkkuihin. Eikä hän vietä koko päivää ruutuja tuijottaen (paitsi kipeänä ehkä :D ) Silloin on aivan sama jos hän menee siellä "yläkäyrillä". Jostain syystä yhteiskunta haluaisi kuitenkin arvottaa lastani tällä perusteella sen sijaan, että huomioisi nämä kaikki edellä mainitut hyvät asiat.

Olen törmännyt käsitykseen minusta, joka on laittanut miettimään paljon sitä olenko edelleen kontrolloiva syöjä, sillä minulla on paljon ns. kiellettyjä ruoka-aineita. Patrik Borgin Tunne nälkä! kirjaa lukiessa pääsin pyörittelemään ajatuksiani oikein urakalla. Tämä oli oikeasti tosi hyvä juttu, sillä minulle selkeni moni asia. Etenkin näiden "kiellettyjen ruokien" suhteen, joita olen tänä vuonna makustellut. Kirjassahan kehoitetaan jakamaan ruuat 2 eri kategoriaan, mutta minulla kategorioita on 3, sillä listaltani löytyvät "Kielletyt ruuat, joita EN halua syödä" ja tämä on nimenomaisesti se kategoria jonka mukaan minua pidetään tiukkiksena ja outona.

Tajusin viimein, ettei minun edes tarvitse ajatella noita kategorian 3 ruokia. Ne ovat sellaisia joita en halua syödä, joten miksi edes miettiä niitä tai jotenkin puolustella itseänsä niiden syömättömyydestä. Tokihan asia huomataan, sillä loppupelissähän kaupat ovat täynnä juuri näitä ruokia. Mutta jos minä en halua syödä sokerijogurttia, niin ei minun tarvitse. Eikä se muuten kuulu kellekään.
Olen myös huomannut, että keliakia on aivan huippu pelastus minulle, sillä vältyn n.99% kaikista sosiaalisista pakkosyömistilanteista kuten vaikkapa palaverin kahvipöydässä. Keliakian vuoksi kukaan ei kysy miksi en syö pullaa, keksiä tms. Kiitos keliakia!

Listaukseni "sallituista ruoka-aineista" on loppupelissä valtava jos luettelisin siihen aivan kaikki erikseen. Pääasiallisesti ne ovat ruokia joilla ei ole tuotesisältöä lähes lainkaan tai se sisältää vain muutamia ainesosia. Porkkanan tuotesisältö kun vaan on porkkana jne. Tällä viikolla tekemäni todella simppeli porkkana-bataattisosekeitto oli esimerkiksi aivan taivaallisen hyvää!

Niin ja terveellistä :D

Mietityttävin osasto on "kielletyt ruoka-aineet joita haluaisin ehkä syödä". Ehkä siksi, että tämän kategorian suhteen olen juuri nyt prosessissa. Nämä ovat juttuja joita olen nyt päätynyt syömään vain kerran kuussa, mutta hyvillä mielin. Tosin loppupelissä silloinkin olen miettinyt, että haluanko kuitenkaan niitä syödä? Saanko niitten syömisestä oikeasti mielihyvää vai onko aivoni koukuttuneet vain ajatukseen -Jäätelö/irtokarkit/Fazerin sininen/keksit/sipsit on hyvää- kun ne ei edes ole ja niiden syömisestä tulee fyysisesti paha olo!?! Onneksi nyt jo alkaa löytymään jonkinlaisia muitakin vaihtoehtoja.

Ja kotona kokatessa voi aina hyvillä mielin syödä vaikka ranskalaisia. Nämä bataattiranskikset ja Onigirazut on muuten sairaan hyviä, samoin avocado-aioli <3

Onko siis kontrollointia jos haluaa syödä terveellisesti?
Ehkä jos se rajoittaa sellaista syömistä jota haluaisit oikeasti syödä. Jos esimerkiksi kiellettyjen listalta löytyy hedelmiä, marjoja, kasviksia joita oikeasti itse haluaisit syödä, mutta jokin "terveysväittämä" sen estää. Tai jos terveellinen syöminen vähentää syömisen nautintoa, sillä myös terveellinen ruoka voi olla upean makuista.

Itse voin viimein todeta, että en ole enää kontrolloiva syöjä. Nautin täysillä siitä ruuasta mitä nykyään syön. Syön hyvällä omalla tunnolla myös niitä "ei niin terveellisiä ruokia". Harjoittelen päivittäin suhdettani syömishäiriöön ja toivon, että tällä systeemillä ahmimiskohtauksille ei enää ole tarvetta. Pyrin siihen, että terveellinen ruoka tuo minulle niin suuren nautinnon ja myös tarpeellisen ravitsemuksen, ettei minun tarvitse ahmimisella niitä ainakaan korjata. Ja se etten halua syödä tiettyjä ruoka-aineita, sillä ei ole mitään merkitystä. On niin paljon ihmisiä jotka eivät halua tietyistä syistä syödä sitä tai tätä. Miksi siis minunkaan pitäisi syödä kaikkea?

Patrik Borg kehoittaa jättämään vaa'an omaan arvoonsa, sen suhteen olen miettinyt myös toisenlaista tapaa... sen sijaan että kieltäisin vaa'an olemassaolon ja jonkin tietynlaisen painon arvottamisen... niin taidan nousta vaa'alle tästä lähtien joka aamu ja todeta sen jälkeen olevani ihana ja arvokas. Näytti vaaka ihan mitä tahansa! Toimisikohan se?

Rakastakaahan itseänne ihanaiset <3

iive

Vaakakapinaa

En ole käynyt vaa'alla pitkään aikaan. Ehkäisyneuvolassa kysyttiin painoa enkä osannut siihen vastata oikein mitään ja tyynesti ilmoitin etten haluakaan tietää. Terkkari suhtautui tähän ihan ok eikä pakottanut minua vaa'alle.
Sterilisaation esitietolomakkeet kuitenkin tupsahtivat postista ennätysnopeaan ja siellä se luki taas, pituus ja paino. Ajattelin ensin jättää kohdan tyhjäksi kunnes muistin nukutuksen. Sillä ja painolla on vissiin jotain yhteistä ja niinpä kaivelin vaa'an esille.

Ei olisi pitänyt.

Ennen vaa'an lukemaa olin ihan täysin tyytyväinen. Toki tiesin, että stressivuosi takana oli tuonut kiloja ja se oli ihan fine, niin syvissä vesissä kävin etten tästä itseäni ole suominut. Olen vaan todennut tosiasian. Nyt ollaan hyvällä mallilla taas kun tunnesyöminen ja BED ei enää ole hallitsemassa syömistä, kiloja on tippunut (koska eräät vaatteet mahtuvat taas päälle) ja tästä taas rullaillaan kohti parempaa oloa kaikin puolin. Ja sitten se vaa'an lukema pilasi kaikki nämä hyvät fiilikset.
Vitutti.

Ja se sama syömishäiriöisen ajatusmalli alkoi pyöriä päässä. Mitä voisin tehdä, että laihtuisin nopeammin ja niin edelleen. Haaveilemani kevätpaasto saikin puhdistautumisen sijaan uuden agendan kilojen suhteen. Montako kiloa voisikaan tiputtaa paastoamalla jos sitä paastoa hieman pidentäisi?

No niin universumi, kiitos vaan tästäkin koettelemuksesta. Olinkin jo päässyt aivan liian itsevarmaksi niin johan se oli jo aika hieman tärisyttää jalustaa.

Tämän viikon olen siis veivannut tämän ajatuksen kanssa. Paastoajatukset vei pois orastava flunssa, joka ei sitten onneksi päälle iskenytkään. Hirmuisen väsynyt kyllä olen ollut koko viikon, joten ehkä siellä joku juttu vähän yrittelee. Lintunen olikin koko alkuviikon kuumeessa ja niinpä siis kokkailin meille inkivääriteetä ja vihermehuja.

Ja kuinka ollakaan kuin kätevästi sain tähän ajatus ja tunnemyllerrykseen oivan kirjan lainaan. Patrik on vaan niin huippu. Olen saanut kirjaa tänä aamuna jo lukaistua jo jonkinmoisen pätkän ja on vaan niin hyvää juttua. Se jokin tasapaino minkä olen saanut tänä vuonna aikaiseksi on niin hyvä juttu. Vaikkakin minulla on edelleen syömisen suhteen monia kontrolliasioita, on kuitenkin osa niistä sellaisia, jotka vapauttavat sitä kontrollointia jossain muualla. Esimerkiksi 16/8 paasto on auttanut aivan valtavasti irroittamaan kontrollia ruokamääristä. 8h aikana kun en vaan kertakaikkiaan saa syötyä liikaa. Ja osaan kuitenkin irrottautua paastoajoista jos keho oikeasti sanoo, et hei nyt on nälkä. Silloin syödään.
Myös herkkulakko, joka sisältää nämä BED ja tunnesyöntitriggerit, on vapauttanut minua käsittelemään näitä reaktioita erilaisella tavalla. Sinänsähän en edes ole missään varsinaisessa herkkulakossa sillä raakasuklaa ym. herkut on ihan ok ja syönkin niitä. Alkuvuodesta söin silloin kun teki mieli (muttei tunne tai BED asioihin) ja nyt olen syönyt joka päivä pari palaa ihan vain siksi että saisin siitäkin sen herkkuleiman pois.

Eilen vietin päivän EA1 kurssilla. Ja siellä haastettiin taas ihan kunnolla. Inhoan ja jännitän aivan valtavasti kaikkia testejä ja esityksiä. Kyllähän minä osaan itseni koota ja pakottaa nämä asiat läpi, mutta mukavalta se ei tunnu. Stressaavin EA koulutus ikinä, mutta samalla täytyy myöntää, myös opettavaisin. Opettaja nimittäin pisti meidät töihin ja pääsimme näyttelemään kuka mitäkin ensiapu-tilannetta. Puolet porukasta esitti ja puolet porukasta kiersi pisteeltä pisteelle testaamassa ensiaputaitojaan ja sitten vaihdettiin rooleja. Kyllä siinä tuli ihan hiki kun hoitelit kirveellä kätensä katkaissutta ihmistä, aivoverenvuotopotilaan, elvytyksen, kyyn pureman ja astmakohtauksen :D ja kaikki yhdessä tunnissa. Ei olisi minusta ensihoitajaksi, ohjaajan työ on ihan tarpeeksi hektistä :D

Koulutuksen jälkeen jäi pienen pieni shoppailutauko ennen illan tanssituntia ja mainostuksen uhrina suuntasin Ruohonjuureen. Saa nähdä toimiiko tämä ihmeseerumi niin kuin lupaa. Ainakin tuoksuu ihanalta ja tuntuukin hyvältä. Sheavoin otin testiin ihan perusvoiteeksi, tuntuu toimivan ainakin kun miksaa MCT-öljyn kanssa hieman (muutoin on hieman hankalasti levitettävää).

Illalla kävin siis vielä tanssitunnilla Amidassa ja ilmoittauduin samantien lyhytkurssille, sillä "sattumalta" oli kaikki seuraavat 4 keskiviikkoa työvuorojen suhteen niin, että tunneille pääsisin. Veivasin vielä kahden kurssin välillä. Menisinkö tanssimeditaatioon, joka oli ihanaa vapaata liikettä vai Iloa tanssista kurssille, jossa aivot nauttivat tanssikuvioiden solmuista (tosin pienistä, sillä on matalan kynnyksen tanssikurssi eli ei monimutkaista)... päädyin sitten siihen, että menen molemmille kursseille vaikkakin siitä tulee kohtuullisen rankka setti 2,5h.

Olen haaveillut tanssimisesta jo niin pitkään. Kuntoriihen aikaan kävin paljonkin tanssimassa, siellä järjestettiin tietysti Zumbaa, mutta myös ihan tanssillisia tuntejakin ja muutamia lyhytkursseja, lähinnä pop-musiikin tahtiin. Kuntoriihen loppumisen jälkeen olen tanssinut oikeastaan kotona yksin. Bollywood tai napatanssi kiinnostaisivat, lattarirytmit ovat myös veressä, mutta vuorotyöläisen on todella hankala sitoutua kalliisiin ja pitkiin kursseihin. Niinpä tällainen lyhytkurssi oli ihana juttu. Vielä ihananpaa on se, että siellä soitetaan sairaan ihanaa musiikkia (oliskohan Mirabai Ceibaa ja Snatam Kauria tai ainakin jotain samanlaista), muutoinkin homma poikkeaa "tavallisista" tanssitunneista aikalailla ja mikä oli aivan ihanaa niin tanssitilassa ei ole lainkaan peilejä josta itseään voisi kriittisesti tuijotella. Kunnon vaihtoehtoihmisten ryhmäliikuntaa siis ;)

Ne omat liikunta ja treenimuodot ovat olleet aika hakusessa. Uiminen ja luonnossa eri tavoin liikkuminen ovat tietysti olleet mukana, mutta tanssi tuo hieman sykettä menoon ja erilaista liikettä. Joogaa olen yritellyt jo vuosia, mutta ei se oikein tunnu starttaavan. Tosin nyt olen tehnyt muutamia aurinkotervehdyksiä ja tietysti yin-jooga asanoita venyttelyn ohessa. Lumoava nainen kirjassa oli tosin muutama jooga-ohjelma joita voisin kokeillakin, sillä ne vaikuttivat aika mielenkiintoisilta. Saa nähdä jääkö homma aikomukseksi vai kuinka käy ;)

Mukavaa viikonloppua ja ihanaa naistenpäivää kaikille naisille ja tyttärille myös <3 He ovat niitä uuden naiseuden nuppuja juuri parhaimmillaan <3

Haaveilen aikakaudesta jolloin naiset voisivat taas olla sisaria keskenään ilman kateutta ja kilpailua <3

iive

Täyteen potentiaaliin

En tiedä mahtaako tämä olla jotain 40-kriisiä (tosin oon vasta 35) vai henkistä kehitystä, mutta olen jo pitkään miettinyt, että mitäs nyt?

Työssä "kaikki" on saavutettu, se ehkä kaikista suorittavin vaihe töissä on ohi toistaiseksi. Vakiintunut parisuhde voi hyvin, kiitos jatkuvan panostamisen. Lapsi alkaa irtaantumaan meistä, aloittelemaan sitä omaa elämäänsä ja käy vain välillä tankkaamassa äitienergiaa kainalossa tai yhdessä puuhaten.

Ja tässä minä nyt olen ja ihmettelen, että hei kukas minä olenkaan? Annetaanko elämän vain soljua tässä samanlaisena eteenpäin vai mihin panostetaan? Missä minä olen 5 tai 10 vuoden päästä?
Moni henkisen tien kulkija on kuvannut tämän vuoden alkua tyhjänä tauluna, johon nyt aletaan maalaamaan sitä unelmien elämää ja jotenkin tähän voin kyllä samaistua täysin. Viime vuosi laittoi käsittelemään kaiken sen mitä elämässä on tähän asti tapahtunut, se laittoi tsekkaamaan sen mitä arvostat ja näytti asioita, jotka eivät enää päde tässä elämässä.

Käytiin 4 päivän hiihtolomareissulla. Yksi yö Mikkelissä ja kaksi yötä Joensuussa. Mikkelissä kävin Lintusen kanssa katsomassa pikku-mummia sairaalassa, oli jotenkin ihana kohtaaminen joka lämmitti sydäntä. Joensuussa Lintunen meni yökylään Vaarille ja nautti siellä olostaan. Toisaalta olisi ollut hauska viettää aikaa perheenä, mutta täytyy myöntää, että kahdenkeskinen parisuhdeaika ei ollut yhtään huono asia. Ja lapselle suhde isovanhempiin on huipputärkeää. On mahtavaa kuinka Lintusella on 3 paria aivan mahtavia isovanhempia ja pikku-mummi vielä kaupan päälle.
Ja olihan meillä yhteistä aikaa Mikkelissä ja Kolilla.

Reissu näytti minulle paljon asioita, jotka elämässä ei enää oikein merkitse mitään ja vahvisti niitä asioita, jotka todellakin merkitsevät. Mentiin esimerkiksi isoon kauppakeskukseen Lintusen kanssa ja siellä minä seisoin keskellä kauppakeskusta ja mietin, että mitä ihmettä minä täällä teen? Se paikka oli minulle ihan täysin yhdentekevä. Silti tuli jotenkin tyhjä ja jopa "irrallinen" olo. En kuulu tähän kulutusyhteiskuntaan enää, mihin minä sitten kuulun?

4 päivää omilta ruuilta pois on myös paljon. Vikana päivänä ajattelin jo kaihoten mun marjasmoothieita. Ja jotain jo kertoo se, että vaikka joka ilta käytiin ravintolassa syömässä, niin reissun parasta antia oli iskän tekemät lounaat, lohikeitto ja lihamureke. Ihan parasta yksinkertaista kotiruokaa ilman turhaa kikkailua.

Reissussa pidin myös "vapaasyöntipäivät" tai "herkkupäivät" tai miten näitä nyt sitten sanoisikaan kun jotenkin ei minusta tunnu että olisin varsinaisesti mitään itseltäni nyt tässä rajoittanut tai saanut. Karkkeja ja mättöjä ei ole ollut yhtään ikävä, eikä ne maistuneet nyt sitten yhtään hyvällekään. Luomuviiniä ostin ja se oli hyvää. Siitä nautin, mutta silti seuraavan kerran vastaavaa on tiedossa kuukauden päästä syntymäpäivänä, sillä niin vapauttavaa on ollut etsiä muita rentoutuskeinoja elämään ja myös käsitellä niitä vaikeita tunteita ilman suklaata ja ilman viiniä.

Jotenkin kun olo tuntuu nyt hapuilevan tyhjältä, tietää jo että mitä ei enää elämäänsä ehkä tahdo, mutta toisaalta ei tiedä mitä on tulossa, niin olotila on erikoinen. Missä on minun paikkani? Millainen elämä on minun elämääni?

Olen kiitollinen, että elämääni on tuotu taas taide ja viime viikonloppuna sain myös kokeilla ihan erilaista tanssia kun kävin Amidan tanssimeditaatiossa. Ihan huikeata oli ja toivon, että jatkossakin minulla on mahdollisuus käydä tunneilla. Ehkä nämä ovat asioita, joita elämään sitten tulee lisää?

Lumoava nainen-kirja painelee, niin mun nappuloita, uskon että sitä kautta omasta naiseudesta ja feminiinisyydestä löytyy jotain aivan uutta. Ajatukset tästä ja oikeastaan kaikesta muustakin ovat vain vielä kovin häivettä, siitä ei saa vielä ihan täysin kiinni, mutta tiedän että asiat tulevat muuttumaan. Minä tulen muuttumaan kohti sitä minun omaa täyttä potentiaaliani ja löytämään sen oman tien naisena, puolisona ja äitinä.

Nyt tuntuu jotenkin epätodelliselta ajatukselta suunnata kohti työpaikkaa. Katsoin työvuorolistaa ja sen rumbaa ja jotenkin tunnen ettei se kuulu minulle enää. Jollain vain tämä elämä on rahoitettava ja tällä hetkellä se tehdään vuorotyöllä. Iltaa, aamua, yötä, sikinsokin sekaisin, vapaapäiviä sinne väliin tasaisella tai epätasaisella tahdilla... päivä päivältä se maailma tuntuu vieraammalta ja vieraammalta, niin erilaiselta kuin oma todellisuus, mutta jotain silläkin on minulle annettavaa kun edelleen siellä olen. Toisaalta nyt ymmärrän sen kaiken kipuiluni työn suhteen, sen on ollut tarkoitus irroittaa minua siitä, jotta minun potentiaalillani on mahdollisuus siirtyä jonnekin muualle. Työstä minuun itseeni.

iive