Elämänmuutoksen aloitin jo melkein 2v sitten. Blogia aiheesta ryhdyin pitämään vuosi sitten ja täytyy sanoa, että tämän raskaan vuoden aikana olisi tullut ehkä heitettyä hanskat tiskiin jos en olisi blogannut.
Eniten lukijoita on ollut Jotain muuta kuin omaa napaa-tekstillä, jossa olen esitellyt seuraamiani blogeja. On muuten ajankohtainen yhä edelleen, vink, vink. Muutamat blogit ovat tosin lopettaneet ajan myötä, mutta onneksi uusia on tullut lisää (niistä pitäisikin tehdä uusi kooste).
Toiseksi eniten katsojia on ollut Puoli vuotta takana!-blogauksella, joka loppuu sanoihin:
Kaikista parhain saavutukseni tältä
ajalta on kuitenkin oikeasti se, että tietää pystyvänsä tekemään asioita
joita olisin vain aiemmin voinut kuvitella tekeväni. Tai aiemmin itse
asiassa kuvittelin, että en pysty tekemään niitä. Nyt minä pystyn!
No mitäpä tähän muutakaan sanomaan?
Eniten kommentteja kertyi Toisenlaisille tunnustuksille herkkuholismista, Hyvä olo-hiivauute purkaukselle, Ulkoinen kauneus-postaukselle ja Entiselle elämälle. Myös purkautuminen vaa'asta, ohjelmien mukaisesta syömisestä ja helteestä sai aikaan edes jonkinlaista keskustelua ;D Nämä blogaukset voisin myös itse listata ehkäpä sellaisiksi vuoden kohokohdiksi. Niissä on näin jälkikäteen katsottuna selvästi tajuttu jotain! (Mikä nyt monesti on täällä kovin kyseenalaista...)
Ja vaikka blogimaailmassa onkin ihan mielettömästi ihania blogeja ja niiden kirjoittajia, niin tähän haluan listata muutaman, joille sanon KIITOS! syitä sen kummemmin selittelemättä.
Kiitos!
Lunta sataa.... :)
VastaaPoistaS
Kiitos sullekin. :-) Blogisi on kannustanut, piristänyt, hymyilyttänyt ja herättänyt jos minkälaisia tunteita. Olet ehdottomasti yksi suosikkibloggaajistani, vaikka kommentointi on viime aikoina jäänyt vähälle. Tsemppiä, haleja ja ihanaa uutta vuotta sinulle ja blogillesi!
VastaaPoistaKomppaan Kupariperhosta täydellä sydämellä!
VastaaPoistaOh, voi kiitos tunnustuksesta :)
VastaaPoistaJa kyllä,kuten kupariperhonen sen hyvin tiivisti, blogisi on antanut aihetta jos minkälaisiin tunteisiin.. suruun, iloon, riemuun, ahaa-elämyksiin jne. Jatkathan samaan malliin! :) <3
Kiitos itsellesi! Olet mahtityyppi! :)
VastaaPoistaBlogaaminen on kieltämättä aikamoinen henkireikä. Kun on paska fiilis, on paikka, minne siitä avautua, ja kun on hyvä fiilis, on paikka, minne kirjoittaa onnistumisista. Eikä koskaan ole yksin, se on ihaninta.
Hyvää oloa uuteen vuoteesi! :)
Kiitos ihanat :)
VastaaPoista