Tämä vuosi on ollut ihan helvetin rankka.
Hetken kesällä hieman helpotti, mutta syksyä kohden ollaan taas kremppailtu enempi tai vähempi.
Ja kyllähän sellainen motivaatiota syö, kaikkihan sen tietää.
Joulukuussa aloitin fysioterapiakäynnit ja niistä on hieman intoa tullutkin ja jos sinne salille uuden ohjelman kanssa menisi? Potkukelkkailemassa kävin tänään, hetken, mutta edes sen hetken!
MSM:stä tuntuisi olevan apua? Vielä en ole hyppimistunneille uskaltanut mennä, enkä juoksulenkille. Mutta töissä pärjäilen jo ilman jalkatukea kivutta.
Ihan pikkuinen kremppa tuossa vielä ennen aattoa ilmaantui.
Hiukset tippuu päästä ja ohimolta löytyy kalju läntti :( (onneksi sen saa piiloon). Lisätestejä tulossa siis, että mistäköhän moinen johtuisi...
Toiveikas kuitenkin olen. Kohti uutta vuotta ja uusia juttuja. Ei voi olla huonompi vuosi tulossa kuin tää nykyinen... ei voi!
Ai ja tammikuun lopussa on tiedossa viikon loma <3 voi ihanuutta!
iive
Voi mä niin toivon sulle parempaa tulevaa vuotta Iive!!!
VastaaPoistaMinusta tuntui, että se syömäni kondroitiini-glukosamiini-MSM-valmiste alkoi jokusen kuukauden kuluessa jopa auttaa tuohon polveeni. Joulukuussa kävelylenkeillä polvissa ei ajoittain tuntunut enää mitään eroa, mikä oli todella hämmentävä kokemus. Viime viikolla erehdyin sitten jytyyttämään vaimentamattomat kengät jalassa juoksumatolla, ja taas oireillaan, huokaus. Tiedän siis, miltä tuntuu kun motivaatiota koetellaan, vaikka minulla tosin olikin kyse omasta hölmöydestä.
VastaaPoistaJoka tapauksessa iloa ja ihania hetkiä vuoteesi!
Teille molemmille mielettömän ihanaa uutta vuotta ja toivottavasti taas tavattaisiin!
VastaaPoista