Vuoden ensimmäinen

Nyt olen viimein saanut itseni sinne salille ja ei se ollut edes vaikeaa. Osasin jopa tehdä treeniä rauhallisesti ja maltilla. Joka ikisessä liikkeessä laitoin painoja vähintään -50%  "normaalista" eli siitä tasosta mille edellisellä salitreenikerralla olen jäänyt. Keskityin koko kehon hyvään asentoon ja siihen, että liike todellakin tuntuu siellä missä sen pitäisi tuntua.

Alkuverryttelyn tein crosserin tyyppisellä laitteella ja heti ensimmäiseksi laitoin näyttöön näkymään täysin yhdentekeviä määreitä, tehty aika vain näkyi, muuten kone ilmoitti jotain watteja ja mitälie muuta. Olen nimittäin huomannut sen, että olen erittäin etevä laskemaan liikuntakertoja, liikuntapäiviä, liikuttuja kilometrejä, liikuttuja tunteja, tuntinopeuksia, kulutettuja kaloreita ja kaikkea maailman mahdollista mitä nyt vain voi oikeastaan järkevästi mitata. Yhteen aikaan päätin jopa etukäteen millaisen kalorimäärän minun täytyy treenikerralla kuluttaa, että treeni on hyvä.

Ja nyt minä olen täydellisen kyllästynyt siihen!

Kaikki laskeminen, tilastointi ja sun muu hömpötys loppui nyt, sillä olen erittäin taitava kehittämään siitä täydellisen pakkomielteen. Ja sen pakkomielteen kourissa olo tuottaa ahdistusta ja se vie täysin turhaa energiaa.

Joskus muinoin oli erittäin tarpeellista punnita jopa salaatti kalorinlaskua ja neljän vihreän pallon metsästystä varten. Ja joskus muinoin siitäkin tavasta tuli ahdistavaa ja energiaa kuluttavaa enkä itseasiassa tarvinnut sitä, sillä olin oppinut jo sen mitä syödä.

Nyt liikunnan kohdalla lopetan laskemisen, sillä tiedän kuinka kehoni tietyissä tilanteissa käyttäytyy. Toki esimerkiksi tulevaisuuden juoksutreeneissä tulen tarvitsemaan sykemittaria, mutta tämän hetkinen liikkumiseni on sellaista, joissa mitään vehkeitä ei tarvitse.
En myöskään tarvitse tietoa siitä kuinka monta kilometriä hiihdin tai saati kuinka kauan aikaa se vei. Pääasia on se, että nautin liikkumisesta ja että liikkuminen tekee oloni paremmaksi, energisemmäksi.
Pyrin siihen, että liikun lähes päivittäin ja siihen, että muistan antaa itseni myös levätä.

iive