Kulunut vuosi ja ylikin on ollut raskas. Itselle asetettuja tavoitteita on ollut vaikea saavuttaa kun elämä on laittanut kapuloita rattaisiin. Siltikään en ole halunnut antaa periksi ja olen onnellinen siitä, että matkani kohti tavoitetta jatkuu edelleen. Nyt kuljemme myötätuulen kanssa ja toivokaamme tällaista menoa vielä pitkään :D
Onnenpilvi numero seitsemällä killuessani nyt haluan kerrankin järjestää mahdollisuuden teille saada jotain kivaa kun olette olleet matkassani mukana vaikeatkin ajat. Iso kiitos siitä teille kun olette käyneet täällä ja kommentoineetkin vaikka se blogiteksti ei ole ollut välttämättä sitä ruusuilla tanssimista!
Blogi on yksi keino saada itselleen voimaa ja motivaatiota. Yksi keino on myös vaikkapa televisio-ohjelmat, mutta ainakin itselläni lehden lukeminen on sitä arjen luksusta elämässä. Rakastan lukemista ja minulla on aina lukemisen alla jotain (tai monta yhtä aikaa). Välillä luen kirjoja, välillä lehtiä. Lapsen syntymisen jälkeen on ollut helpompi uppoutua lehtiin. Itsensä kannustamiseen sekä motivointiin lehdet kuitenkin ovat niitä parhaimpia juttuja (muutamaa erityiskirjaa lukuunottamatta). Niistä saa innostusta ja uusia vinkkejä. Jokin lehti voi muuttaa jopa elämääsi (koettu on).
Itse hankin lehteni ennen useimmiten irtonumeroina, mutta täältä voi ostaa myös lehtiä netistä ja ihan vain muutamankin kappaleen kerrallaan, mikä on mukavaa jos haluaa vaihtelua tai kokeilla jotain aivan uutta! Lehtien nettishoppailu voikin olla aikas koukuttavaa puuhaa, on kivaa että koko valikoiman näkee helposti itse ja eri vaihtoehtoja on helpompi vertaillakin.
Pohdin pitkään minkä lehtipaketin laittaisin arvontaan ja pitkällisen pähkäilyn tuloksena päädyin lopulta Fit-lehteen, sillä siinä on mielestäni kattavasti eri liikuntalaji-artikkeleita, terveysasioita sekä myös muuta mukavaa lukemista vähän kevyemmissä puitteissa. Lisäksi oma kasvava kiinnostukseni myös "tyttöjen" juttuihin kuten kauneudenhoitoon on yksi syy valita tämä lehti.
Ja koska olen niin onnellinen juuri nyt, en arvokaan vaan yhtä vaan kaksi lehtipakettia, jotka molemmat sisältävät 6kpl Fit-lehtiä kotiin postilaatikkoon kannettuna. Eli kaksi siis voittaa!
Eikö olekin ihanaa!
Osallistua voit jättämällä kommentin tähän postaukseen ja kun linkität tämän postauksen omassa blogissasi (ja laitat sen linkin arvontakommenttiin) niin saat toisen arvan :) Jos kommentoit anonyyminä niin keksi itsellesi jokin nimimerkki kommentin loppuun, niin saan selkoa toisistanne.
Arvonnan mahdollistaa Lehtikuningas.fi :)
Arvonta päättyy ti 12.3.2013, joten Ole Nopea :D
Ihanaa onnea kaikille :)
iive

OSALLISTUN!! :)
VastaaPoistaJa tottahan minäkin osallistun :D
VastaaPoistaJa kun postaan seuraavan kerran mainostan arvontaasi. Menee huomiseen...
Ihana arvonta!!! Tahtoo osallistua :) Oma blogini on www.bettybom.blogspot.com ja linkitän sinne tämän postauksen. Ihana blogi sulla ja oikein paljon tsemppiä tulevaan
VastaaPoistaMukana kahdella arvalla, mainostin arvontaa blogissani :-)
VastaaPoistahttp://miinuskymmenen1010.blogspot.fi/2013/03/lehtiarvonta-iiven-blogissa.html
Fit on hyvä lehtivalinta, itse oon tilaaja ollut vielä jokin aika sitten. :) Ja osallistun arvontaan, tottakai! Kaksi arpaa, kiitoksia. ;)
VastaaPoistahttp://hiilarihirmu.blogspot.fi/2013/03/iive-arpoo-onko-fortuna-sun-puolella.html
Jee, Lady mukana ainakin yhdellä arvalla :)
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana :)
VastaaPoistaOsallistun
VastaaPoistaHyvä arvonta. =)
VastaaPoistaSun onnellisuuden ja myötätuulen huomaa kyllä näistä teksteistä, kiva. =)
osallistun arvontaan :)
VastaaPoistatodella mukaansatempaava ja innostava blogi sinulla!
Kiinnostava on blogisi!
VastaaPoistaJa arvontaan osallistun mieluusti :)
Mukana kuin pukama. Viimeisimmässä blogientryssäni myös maininta: http://tiristys.blogspot.fi/2013/03/viikko-9-flunssaa-ja-tavoitemekkoon.html
VastaaPoistaBongasin sut Pinjan blogista ja rupesin selailemaan blogia taaksepäin. Kivaa löytää tällainen terveellinen painonpudotus/hallintablogi pitkästä aikaa! :) Aivan uskomattoman hienosti olet jaksanut sairaudestasi huolimatta, tsemppiä sulle!
VastaaPoistaSeuraan blogiasi bloglovinin kautta ja tottavie osallistun arvontaan innolla! Itsekin koen, että lehtien ja kirjojen lukeminen antaa paljon voimaa ja motivaatiota.
-HarperL
polly_50@hotmail.fi
Kiitos :) Tsemppiä arvontaan (kaikille muillekin tietysti :) )
PoistaIloitsen vilpittömästi myötätuulestasi! <3
VastaaPoistaJa osallistun arvontaan ja toki myös linkitän postauksesi Siniseen sarastukseen!
tAamu
http://sininensarastus.blogspot.fi/
Kommenttini hävisi jonnekin, kait, joten uudestaan.
VastaaPoistaOsallistun arvontaan kahdella arvalla. Linkitys blogissani: http://sopivastijatarpeeksi.blogspot.fi/2013/03/supisupisupinoiva.html
Jatkukoon onnellisuus ja hyvä mieli! Aurinkoista viikonloppua! :)
Kävin etsimässä kommenttiasi, mutta ei ollut roskapostikansiossakaan eli jossain bittiavaruudessa siis. Hyvä kun tulit uudestaan :D
PoistaHeippa mä osallistun myös arvontaan ja ihan kahdella arvalla.
VastaaPoistahttp://lyijypallo.blogspot.fi/2013/03/normitorstai.html <-- tuosta mainokseen. :)
Jep jep, mukana täälläkin kahdella arvalla!
VastaaPoistahttp://matkallaelamassani.blogspot.fi/2013/03/maitokahvi-19-kcal.html
Ja kiitos blogistasi jos en ole muistanut sanoa aiemmin :-)
Osallistun minäkin:)
VastaaPoistahttp://aitikuosiin.blogspot.fi mainostan seuraavassa postauksessa:)
Mukana, kaksinkertaisesti!
VastaaPoistahttp://martsutoimii.blogspot.fi/2013/03/arpa-heitetty-lehtien-hyvaksi.html
Hei!
VastaaPoistaKiva blogi ja ihana tsemppiasenne sinulla :)
Osallistun arvontaan.
ZiaZ
Ihanan positiivishenkinen postaus :) Se on mahtava tunne, kun omat tavoitteet tulee askel askeleelta (vaikka sitten pieninkin) lähemmäksi. Tiedän tämän omasta kokemuksestani, ja voin vain olla iloinen puolestasi! :) Osallistun samalla arvontaan..
VastaaPoistaHyvän lehden valitsit, ehdottomasti! Olen mukana, yhdellä.
VastaaPoistaMukana, yksinkertaisesti. Hyvä valinta kyllä tuo FIT.
VastaaPoistaMukana!
VastaaPoistaShine_S
shine_s@luukku.com
Mukana! :) Hyvän lehden valkkasit.
VastaaPoistaViime hetken osallistuminen! :)
VastaaPoistahttp://matkallaonnessa.blogspot.fi/2013/03/liikuntaviikko-10.html
Osallistun yhdellä arvalla, kiitos :)
VastaaPoistaMukana kivassa arvonnassa!
VastaaPoistaNimimerkki Neiti Kesäheinä
Mukanaaaa kaksinkertaisesti! ;)
VastaaPoistahttp://nekkkis.blogspot.fi/2013/03/arvontaa.html
Hyvä lehti, olen joskus tilannut, mutta en tällä hetkellä.
VastaaPoista1 arpa.
minttu47
Mukana ! :))
VastaaPoistaOho, ehdinpäs vielä, eli mukana olen :)
VastaaPoistaMukaan arvontaan yhdellä! :>
VastaaPoistaViimehetkillä mukaan arvontaan :)
VastaaPoistaEli yksi arpa tänne kiitos!
Mukaan ehdottomasti!!
VastaaPoistaMukaan ehdottomasti!!
VastaaPoista