Olen aika monen postauksen loppuun kirjoittanut, että koen olevani tässä hetkessä todella onnellinen.Todella onnellinen.Tänä viikonloppuna tunsin ja tunnen edelleen olevani superonnellinen.Mikä on muuttunut entiseen?Työ, koti, rahatilanne, perhe, kaikki on ihan samaa kuin ennenkin.Muuttuneita ovat ruoka mitä syön, ajatukset mitä ajattelen, sanat miten itsestäni puhun, tunteet miten ne kohtaan.
Luotan siihen, että kaikella on aikansa ja paikkansa ja kunhan seuraan omaa sisäistä ääntäni, se johdattaa minut oikeaan suuntaan.
Se on tehnyt minut onnelliseksi.
Aivan huikee viikonloppu takana ensin Helsingissä perheen kanssa. Käytiin koluamassa Kiasma ja Ateneum. Syömässä Vapianossa, ostoksilla Ruohonjuuressa. Illalla palelua, mutta lapsen onnea Linnanmäen valokarnevaaleilla.
Mahtavaa, että mulla on perhe, joka suostuu lähtemään edellä mainittuihin paikkoihin. Kukaan ei huokaile, kukaan ei pyörittele silmiään, kukaan ei kärtä että mentäiskö jo. Kaikesta taiteesta ei olla samaa mieltä, voidaan puhua siitä mikä on taidetta ja mikä ei? Miksi toista taiteilijaa arvostetaan enemmän kuin toista? Voidaan puhua siitä millaisia tunteita, ajatuksia, olotiloja joku taideteos itsessä synnyttää. Aivan mieletöntä <3 Mulla on kyllä ihan upea perhe <3
Linnanmäen valokarnevaaleilla oli aivan sairaan kylmä, mutta lapsi nautti, se tärkeintä. Lintsi oli yllätys, ei puhuttu mitään etukäteen. Ilme aivan mahtava kun parkkipaikalle käännyttiin ja tajusi minne ollaan menossa. Reipas koululainen oli kyllä iltansa ansainnut <3
Sunnuntai menikin ihan erilaisissa tunnelmissa ja voi kiitos kaikki ihanat naiset ja Kirsi aivan upeasta illasta! Ennen iltaa piti mennä hieman metsään rauhoittumaan tai oikeastaan kävelemään niin, että keuhkot pakahtuvat ja veri virtaa kehossa, hiki puskee ulos. Maadoittumista sekin ja sittenhän sitä mentiin.
Kyseessä oli siis Kirsi Rannon Enkelijumalatar ilta, jossa meditoitiin, keskusteltiin, vietettiin aikaa yhdessä ja nostettiin kortteja. Noita kortteja voi joku ajatella ennustamisena tai jonain muuna hölönpölönä. Mutta sitten kun itse satut siihen ja voi elämä mitä kortteja sieltä aina joka ikinen kerta tulee. Eikä ne viestitkään aina mitään hupia ole vaan ihan totisinta totta. Välillä kortti itkettää tai naurattaa, välillä saat todeta, että kyllä just näin. Välillä olet ihan kysymysmerkkinä kunnes parin päivän päästä todellakin tajuat mistä oli kyse.
Itse sain Isis jumalatar-pakasta upean vahvan Rising Sun kortin. Ja kortti kuvaa kyllä todellakin sitä mitä nyt koen. Uudelleen syntymä, kaikki kivet on käännetty ja setvitty ne pimeimmätkin pelot ja asiat elämässä läpi. Ei ole ollut helppoa todellakaan. Nyt on aika olla se uusi oikea minä ja siltä tämä elämä tuntuukin, aivan mielettömältä.
Pari viikkoa sitten kirjoitin blogin kuvaukseen ja Instagramiin näin:
Not so ordinary woman.
Wild food lover.
A
Little bit hippy.
Tree hugger.
Goddes. Believer. Angels. God. Fairies.
Location Suomi/Finland
Lisäksi sain kahdesta eri pakasta vesikortit. Tämä oli vahvistusta kaikelle lähdevesi-jupakalle, kesän uintipäiville säässä kuin säässä, sille että hakeudun joenrannalle lähes joka päivä ja sille mehustukselle myös. Ruokavalio on muuttunut todella paljon siihen, että nautin vihannesmehuja päivittäin. Toki syön myös ns. kiinteää tavallista ruokaa, mutta vähemmissä määrin kuin ennen.
Minusta tuntuu, että mehujen kanssa elimistö saa käyttää energiaansa minun parantamiseeni kuin että se sulattaisi koko päivän kiinteät ruuat.
Tämän aamun huikea energiapommi oli porkkana-inkivääri-kurkuma-appelsiini-satsuma-punajuuri-mehu. Laitan mehuun 4/5 osaa vihanneksia ja 1/5 osan sitten jotain hedelmää raikastukseksi. Satsumathan ovat satokaudessa juuri nyt, joten ne maistuvatkin hyvälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos :)