Kaikenlaista kaivelua

Mietin ja murehdin jo etukäteen sitä, että jos vapaapäivät sujuvatkin vain siinä lopenuupuneessa olotilassa... No lumisade ja huono sää antoivat kyllä luvan ollakin vain. Vaikka pääsin minä palstallakin kaivamaan ja siitä lähtien olenkin siellä kuopsuttanut tunnin silloin toisen tällöin. Voihan vietävän juolavehnä! Vaikka hyödyllinenkin se toisaalta on, koska pidättää maassa kosteutta. Ja onhan se hyödyllinen senkin vuoksi, että parantaa mun kuntoa 😁

Vapaiden jälkeen palasin töihin vapuksi. Maanantaina rinnassa muljusi ja ahdisti, kädet tärisivät ja mietin ettei tästä mitään tule, onneksi meni ohi mokoma mikä lie ahdistus/rytmihäiriö ja oikeasti siellä töissäkin on ihan mukavaa jo olla, tällaista toipumisvaihetta kuitenkin eletään vielä vissiin. Vai liekö oli sokerisima jota vappuna tuli myös hörpittyä?
Paljon on työtä saanut kuitenkin tämän työpaikka-prosessin kanssa tehdä. Niin on katsottu kovasti peiliin ja mietitty miksi jäin? Toisaalta mitä se olisi muuttanut jos en olisi jäänyt? Jossitellahan aina voi. Kovasti tämä on ainakin opettanut asioita ja koska uskon kohtaloon, niin juuri nämä jutut on pitänytkin opetella. Nyt juuri tässä paikassa, näiden ihmisten kanssa.

Viime päivät olen viettänyt kotona kipeän Lintusen kanssa. Ollaan pesiydytty kotiin oikein kunnolla ja vaikka sairastaminen ei kivaa olekaan koskaan, niin nyt se on sujunut jotenkin kivasti. Kirjastosta lainattuja elokuvia on katseltu, samoin viimeinkin se Harry Potterin ensimmäinen loppuun saakka. Ja koska palstalle ei ole ollut asiaa niin sisällä kasvavat taimet ovat saaneet extrahuomiota.
Tosin tänään päästiin hetkeksi palstallekin mainion sään vuoksi. Vielä hieman flunssainen Lintunen nautti viltillä pikku-ponileikeistä ja nauhoitti lintujen laulua kun minä käänsin muutaman neliön salaattipenkkiä.

Olen pohtinut paljon fibroa ja kipuja. Niitä on nyt ollut paljon. Paljon olen miettinyt myös jaksamista ja väsymistä. Ihan hirveästi on uutisoitu työuupumus-juttuja tai sitten vain bongailen ne vaan uutisvirrasta itse. Fibrosta huolimatta olen touhunnut, jotain joka päivä ja tuumaillut samalla, että se se on paras kipulääke. Vaikka jälkikäteen jäytääkin, niin ne tunnit kasvien tai mullan parissa tai metsässä kävellen, ne on kuitenkin niitä kivuttomia tunteja. Ja uskon, että kivut häipyvät mitä enemmän ulkona olen ja mitä enemmän saan taas villiruokaa syötäväksi. Ehkäpä ensi vuonna niiden tankkaus kestää talvenkin ylitse. Ekat villit söin tai oikeammin mehustin jo tällä viikolla.
Mutta on tää kipu kyllä aika raastavaa tai oikeamminkin sellaista hiljaista jäytävää mikä pistää iloisenkin mielen matalaksi ja ankeaksi. Ehkäpä siksi niitä kivuttomia hetkiä sitten arvostaakin niin kovasti ja helpottaahan se tieto siitäkin, että ne kivut myös saa pois, sitten kun on se hetki...

Tämä tyyppi bongattiin auton luota tänään, hauska kaveri. Ihmeen peloton tai sitten ihan hemmetin peloissaan ja jäykkänä koska ei ensin meinannut häipyä auton eturenkaan edestä yhtään minnekään. Mut loikki se sit kun vähän hätisti, et hei en haluu ajaa sun yli!

Ehkäpä se sieltä kuitenkin tulee, kevät. Ainakin tänään tuntuu jo siltä. Tosin huomennahan jo kylmenee, hyvä syy lukea hömppäromaania joka jostain syystä tarttui kirjastosta mukaan. Eipä tule sellaisia yleensä luettua, mutta kovasti rentouttavaa sen lukeminen on ollut kuitenkin ja naurattikin monta kertaa vaikkei minkäänlaista kovin älyllistä ajatustyötä herättänytkään. Milloinkahan löydän itseni katsomasta aivotonta komediaa? Parasta olisi kyllä joku oikein Romanttinen otos. Enpä ole sellaista tainnut koskaan katsoa... olisko jo aika?

iive