En tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia, koska en ole tuntenut niitä tarvitsevani. Lupaukseni pitää itsestäni huolta on voimassa joka päivä, koko elämän.
Omassa somessa olen ollut entistäkin vähemmän. Kun "työ" jo itsessään sisältää valtavasti somea, alkaa itse miettiä ja arvioida haluaako sitä omaa vapaa-aikaansa käyttää siellä myös? Minulla on ollut sille vapaa-ajalle aivan vallan paljon muutakin käyttöä kuten tehdä koko joululoma remonttia, käydä paljon vesijuoksemassa, lenkkeillä, lukea, nähdä ystäviä ym ym.
Tänään olen viimeistä päivää myös työtön. Tosin en ole jollain tavalla missään vaiheessa oikein pitänyt itseäni työttömänä, sillä olenhan lähes koko työttömyyden ajan ollut koulutuksessa, työharjoittelussa sekä tehnyt keikkaa. Mutta siltikin huomenna minulla alkaa "uusi työ" ja opiskelu oppisopimuksella. Liiketoimen ammattitutkinnon osaaminen täydentyy nyt Media-alan ammattitutkinnolla ja alan opiskella verkkosuunnittelua.
On aika upea tunne kun nyt minulla siis on SE unelmieni työpaikka, jota saan kehittää ja rakentaa itselleni innostavaksi ja mieluisaksi. Tietenkin yrityksellä on omat tarpeensa, mutta upeaa on se, että työnkuvaa rakennetaan myös siltä kannalta että se palvelee myös työntekijän hyvinvointia ja innostusta. Näin myös pitääkin olla, koska työtä tehdään hyvinvointialalla. Tosin suomalainen työkulttuuri alasta huolimatta ei kovinkaan monessa paikassa toimi näin. Sen huomasi täysin "terveydenhuollossa" työskennellessä, missä byrokratia, hierarkia ja tietyt tavat vaan ovat aika raskaita. Tuota toimintaympäristöä minulla ei ole ollut kyllä yhtään ikävä, mutta niitä ihmisiä siellä, heitä olen ikävöinyt. Ympäristö vain teki minut sairaaksi, joten oli tehtävä uusia valintoja. Minun intohimoni on nyt edistää ihmisten terveyttä näin vapaaehtoisuuteen/elämäntapoihin perustuvasti ja tavalla joka vastaa myös omia arvojani.
Se, että jotkut siellä terveydenhuollossa työskentelevät, niin arvostan heitä aivan 100%, sillä jokainen kohtaa elämässään terveyshaasteita ja sellaisia sairauksia, jolloin hoito, terveyskeskuksessa tai sairaalassa on tarpeen. Meillä useimmilla on myös perheenjäseniä palveluasumisen piirissä, ei tarvitse kauaa miettiä, että jos se oma elämä pitäisi järjestää niin, että se perheenjäsen olisikin hoidettavana kotona? Se, että jaksaa työskennellä siellä on jotain niin kunnioitettavaa! Minulle se ei vaan ollut oikea paikka enää. Meillä jokaisella kun on ne omat paikkamme.
Työharjoitteluni Freetox.fi verkkokaupassa, siis poiki ihan oikean työpaikan. Jatkossa blogissakin tulee olemaan esillä työpaikan tuotteita, sekä asiaa valmennuksista omasta näkökulmastani. Nämä kirjoitukset kirjoitan vain ihan ihmisenä, mutta tietenkin työntekijä-näkökulma on siellä taustalla myös eihän sitä sieltä mitenkään pysty pois irroittamaan. Mitään mainos-korvausta mahdollisista postauksista en hae enkä saa. Kirjoitan postauksia jos minua huvittaa ja innostuttaa, vapaasti.
Elämään tuli myös toinen iso muutos, sillä meille muutti uusi perheenjäsen. Milli 7v etsi uutta kotia ja meidän kotimme etsi koiraa, joten tässä sitä sitten ollaan. Tilanne on raskas Millistä luopuvalle, mutta minulle ja meidän perheellemme tämä on aivan mielettömän suuri onni. Niin kauan on koirasta haaveiltu ja niin kauan sitä on odotettu.
Etätyötä tehdessä on kivaa, että kotona ei tarvitse olla yksin. Työtä pääsee tauottamaan myös pihalle kaverin kanssa ja sille aamulenkillekin on nyt tarkoitus. Vuodet koirattomana on tehneet hyvää. Puoli vuotta täysin lemmikittömänä teki myös hyvää, sillä nyt on kiinnostusta ja energiaa taas täysin eri tavalla. Ja täytyyhän se sanoa, että on tällaisen pienemmän koiran kanssa eläminen ja oleminen huomattavasti näppärämpää sekä helpompaa kuin kahden ison kouhottavan koiran kanssa. Ihan näin kahden päivän suurella tietämyksellä 😅
Milli tietää, että näin kun sohvalla sunnuntaina lorvivaa äippää tuijotetaan niin pääsee pitkälle lenkille. Nyt voidaan sitten sohvalla loikoilla vierekkäin. Tai hän loikoo ja minä kirjoitan ❤️
Nyt voisi sanoa elämän olevan aikalailla järjestyksessä. Ei minulta mitään puutu. Kiitollinen olen joka ikinen päivä kaikesta onnesta mitä olen saanut ja miten asiat ovat järjestyneet.
Kymmenen vuotta sitten tätä blogia alkoi kirjoittaa nainen, joka oli hyvin tyytymätön itseensä ja elämäänsä. Kymmenen vuotta on muuttanut elämää suuresti. Nyt tätä blogia kirjoittaa nainen, joka rakastaa itseään ja elämäänsä ❤️ Eikä ne asiat tapahtuneet mitenkään simsalabim manifestoimalla vaan muuttamalla asioita konkreettisesti. (Okei, ehkä pari juttua on olleet aika ihmeellisiä... ) Sillä jos mitään elämässään tai toiminnassaan ei muuta, ei mikään juurikaan myöskään muutu.
Toisaalta joku voisi katsoa, että eipä elämässäni ole oikein mitään tapahtunut, sillä
-Puoliso on sama (rakkautemme on vain kasvanut päivä päivältä enemmän)
-Lapsi löytyy edelleen onneksi (nyt hän on vaan isompi)
-Koti on sama (remontoitu on vaan niin maan mahdottomasti ja ajan kuluessa tehty tästä se oma KOTI)
-On työpaikka (se on kylläkin huimasti parempi)
-Palkka tulee tilille, mutta enpä oo rikas vieläkään (palkkaa tulee itseasiassa vähemmän kuin ennen koska lisiä ei saa, mutta enpä vuorotyöhön enää ikinä vaihtaisi. Aika on yksi arvokkaimmista asioista mitä minulla ja meillä kaikilla elämässä on)
-Painokin se vaan on varmaan aika sama kuin blogia aloittaessa. On oltu hoikempia ja painavampia, mutta tärkeintä on se, että olen oppinut ettei sillä ole mitään merkitystä sille kuka tai mikä minä olen ihmisenä.
Ei oikeastaan tarvinnut paljon muuttaa mitään ja silti kaikki on muuttunut. Se miltä elämä tuntuu on muuttunut. Se kuka minä olen on muuttunut. Se kuinka tuntee puolisoaan kohtaan on muuttunut. Se mitä arvostaa elämässään on muuttunut. Se kuinka katsoo ja tuntee tätä meidän maailmaa, se se vasta onkin muuttunut.
Että tämmöistä. Piti kirjoittaa vain jotain ihan kevyttä,
mutta mentiinkin jonnekin vähän muille leveleille...
Rakkaudella
iive
