Heh ;) |
Herättyäni luin Kiloklubin foorumilta Kovaa treenaavia mimmejä
(ai mäkö wannabe?) ja rupesin pohtimaan omaa proteiinin saantiani. Useammasta lähteestä olenkin jo aiemmin lukenut, että olisi hyvä syödä n.2g proteiinia per painokilo jos tavoittelee sitä mitä mie haen. No pikatsekkaus ruokapäiväkirjaan kertoi mun jäävän kyllä aika paljon vajaaksi tästä määrästä, joten seuraavaksi tsekkaamaan ketjua Miten lisäätte proteiinia ruokavalioonne? Sieltä bongasin soijarouheen ja tofun proteiinin lähteinä. Kumpikin tuote sitä paitsi sisältää lisäksi maltilliset määrät hiilareita ja kaloreita eli ehkäpä sopivaa protskulisää mulle? Soijarouhetta mä olenkin käyttänyt jo vuosia sitten ollessani teini-ikäisenä "muka ideologisti" kasvissyöjä. Sitä miksi sen käyttämisen olen lopettanut niin??? Tofua ei silloin teininä kauheasti vielä meidän tuppukyliltä löytynyt, joten se oli mulle aika vierasta tavaraa. Kaupasta kuitenkin lähti molempia mukaan ja tofua testailin jo tänään. Ostin Alpro Soyan yrtti"marinoitua" (?) kun ei ollut aikaa marinointiin, viipaloin sen ja paistoin pannulla. Oli hyvää, aika mietoa ja heti tuli uusia kokkausvisioita ;D PikkuNeiti veti ensimmäisenä lautaselta tofupalaset, sitten savustetun lohen, leivän ja salaattia siinä sivussa. Tämä taisikin olla tämän päivän maistuvuusjärjestys ;D
Huomenna olisi ruokana sitten sitä lohta, perunoita, suppilovahverokastiketta ja salaattia, NAM!
Mutta mitäs muita hyviä proteiinin lähteitä sitä nyt sitten olisikaan? Finelin eniten ja vähiten-toiminnosta poimittua:
Soija(rouhe?), Lihat, Juustot, Vehnänalkio(!?), Kala, Pähkinät, Siemenet. Kananmuna (valkuainen erityisesti), Vehnälese (!?), Linssit, pavut, herneet, Maitotuotteet.
Maitorahka mulle ei vaan uppoa GFG:n jälkeen ;( joten jotain muuta on keksittävä kun ei sitä raejuustoakaan jaksa aina vetää :P
Yövuorot on sujuneet taas hyvin, onneksi. Suht pirteänä jaksaa touhuta ja päivällä on saanut nukuttua ihan kivasti. Ruokarytminkin oon saanut pidettyä ihan ok, joten en ole mennyt turhanpäiten kaappeja koluamaan (vaikka tiedän siellä olevan mm. vastaleivottua mustikkapiirakkaa ja piimäkakkua :( mutta perjantain karkkipäivää odottaessa. Oon suunnitellut käyväni jo keskiviikkona suklaa ostoksilla ja kyllä, kyllä aion säilyttää sen suklaan koskemattomana perjantai-iltaan asti :o
Huomenna nukkumapäivä ja sitten vapaat, jos vaikka sinne puntille pääsisi?
Ja muoks. Hei tervetuloa uudet lukijat matkalle mun kanssani <3
En olis kyllä ikinä uskonut kuinka iloiseksi tämmöinen bloggaus voi pienen (kröhm...) ihmisen tehdä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos :)