Viikko5 Päivä7, Romuna ja kysymys!

Niinhän se on ettei "urheilija" tervettä päivää nää ;D
No yllättävän pienillä kivuilla on eilisestä selvitty. Viime viikonloppuna jumahtanut selkä vain jumittaa yhä edelleen *MUR mur MUR* No tänään on töissä tiedossa oikein perusteellinen astangajooga+venyttely-yhdistelmä, joten jospa siitä olisi edes jotain hyötyä! Selän jumittaminen pitäisi nimittäin nyt saada tosiaankin veks pois, että pääsisi pyöräilemään. Keskiviikkona olisi tarkoituksena aloittaa kesäloma pienoisella pyöräilyreissulla Jyväskylän halki eli töistä yövuorosta kotiin. Matkaa kertyy n. 25,5km (googlen reittiohjelman mukaan). Urakan tempaisen jos a) ei sada b) selkä on kunnossa c) yövuorot ovat olleet helppoja, eli moni asia voi mennä pieleen ennen tätä, mutta toivotaan, toivotaan!

Tehoviikko kuutonen alkaisi maanantaina... aika nihkeästi (painonpudotuksen suhteen) on nää mun viikot kyllä sujuneet. Vaa'alla en ole käynyt vähään aikaan, sillä, noh.... en halua enempää itseäni kiusata. Vaatteissa oon kyllä huomannut viikkojen tehon (pitäis taas ottaa valokuvia, josko sieltä näkyis muutoksia...) ja siellä voima/kuntopuolella sitä vasta eron onkin huomannut!

Liikunnan suhteen viikot ovat kyllä sujuneet ihan mainiosti. Salitreeni on kulkenut tosi hyvin, pyöräilykausi starttasi hienosti vaikka onkin selkäprobleemien takia ollut tauolla hetken, mutta se juoksu! Se se onkin edistynyt tosi huimasti! HeiaHeiasta bongasin ensimmäisen juoksumerkinnän 3.3.2011, silloin jaksoin juosta juoksumatolla kävelytaukojen kanssa n.800metriä + 200m kävelyä yhteensä siis aina välissä. Nyt mie jaksoin juosta sen 7,7 kilometriä ja ensi vuodelle suunniteltu Finladia Marathon siirtyi siis tämän vuoden kalenteriin!

Pesäpallo-postaukseen sainkin Polenkalta mietityttävän kommentin...

Rupesin miettimään miksi minä en sitten loppujen lopuksi innostunut liikunnasta lapsena/nuorena? Ennen kouluikää perheeseeni kuului Äiti ja Isä. Äiti ei ole kovin urheilullinen (vieläkään), mutta koska hän ei silloin ajanut autoa kuin todella harvoin, niin pyöräilimme tai kävelimme joka paikkaan. Isä taas on aina ollut himourheilija, on sitä yhä edelleen. Hän pelasi lentopalloa, hiihtää, juoksee, ui, marjastaa, kalastaa... ja näille reissuille minäkin tietysti lähdin monesti mukaan. 

Kävin myös Lete-kerhossa ja leireillä, joita järjesti TUL (eli Suomen Työväen Urheilijoiden-liitto). Paras ystävänikin kävi siellä ja muistan tykänneenikin noista kerhoista ja leireistä (ja hei, jos olet käynyt Letessä Joensuussa vuosina 84-89 niin pistäppä kommenttia!). Tämän lisäksi muistan käyneeni ainakin joskus satu-baletissa. Kymmenenvuotiaana innostuin myös ratsastuksesta ja oikeastaan siitä lähtien se olikin ainoa liikuntaharrastukseni teini-ikään saakka jos hyötyliikuntaa ei oteta huomioon (pyöräilin joka paikkaan kun äiti ei edelleenkään ajanut sitä autoa ja vanhemmatkin erosivat). Kesät vietin myös maalla jossa soudettiin, marjastettiin, tehtiin ulkotöitä, uitiin (!!!) ja pyörällä taas pääasiassa liikuttiin jos ei ollut pidempi matka tiedossa. Talvisin tietysti luistelin sekä hiihdin (kuhan ei tarvinnut hiihtää kilpaa eikä kovaa!) ja mummolassa kulkuvälineenä oli perinteinen potkukelkka :)

Miksi siis kaikesta tästä huolimatta minusta (koulussa) tuntui, että olen todella huono liikunnassa, lähes arvoton? Senkö takia etten ollut kuin "pajunvitsa"? Vai oliko kyseessä kilpailuvietin puute? Vai voiko opettajalla todellakin olla niin mahdottoman suuri vaikutus, että hän pystyy loppujen lopuksi noin liikkuvasta lapsesta saada liikuntaa inhoavan nuoren? Mitä ihmettä siis tapahtui ja kuinka ihmeessä minä voin tehdä jotain toisin ettei niin kävisi Neidille?