Asiaa joogasta, kunnosta ja mittaamisesta

Olen onnellinen siitä, että vaikka olen ollut (ja olen edelleen) tuskaisen väsynyt ja uupunut, niin en ole mennyt syömään lohturuokaa. Kerrankin olen myös muistanut sen, että vaikka kuinka olisi paska olo niin kun vähän reippailee, niin olo yleensä paranee! Ja vielä enemmän se paranee kun tekee sen reippailun ulkona.

Esimerkiksi niin kuin tänään. Rivakkaa kävelyä salille joogaamaan. Pikkupakkanen, auringonpaiste, huuruava hengitys, lämpö minkä suonissa kiertävä veri saa aikaan. Aurinko hellii kasvoja ja pakkanen vähän puraisee. Voi luoja mitä ihanuutta!


Joogassa huomasi taas, ettei ole tainnut vähään aikaan tullut käytyä... hikoilutti, hengästytti eikä ne asanatkaan taipuneet kuin ennen (jos ne nyt silloinkaan taipuivat). Harjoitusta tehdessä virisi mieleen ajatus, että josko menisi oikeaan joogapaikkaan alkeiskurssille ja sitten jatkaisi siitä vähän tiiviimmin tuota joogailua? Kun ei sitä kotona tule vain tehtyä ja opastuskin olisi kiva. Tietynlainen henkinenkin puoli tuossa kiehtoo ja se kuinka huippu fysiikka astanga-joogaajilla onkaan.
Jooga voisi olla mulle nyt hyväksi jos saisin siitä sitä sisäistä hyvää oloa ja liikuntamuotonakin se voisi olla nyt kaikkein sopivin.

En olisi vielä muutama vuosi sitten voinut uskoa kuinka hyvän olon "hyvä kunto" saakaan aikaan. Se ettei kotiovelle kolmanteen kerrokseen kiipeäminen ole enää mikään juttu tai kuinka jaksaa kirmata pikkuipanan perässä tuolla pihalla. Kuinka paremmin jaksaakaan tehdä kaikkea ja kestää eteen sattuvat ylämäet. En voi edes kuvitella kuinka pahassa jamassa olisin "entisenä minänä" tässä sairaustilanteessa. Mättäisin mäkkisafkaa, suklaata, en jaksaisi tehdä mitään, uisin itsesäälissä. Nyt olen toki uupunut, väsynyt, stressaantunut ja peloissani, mutta silti tiedän tämän olevan vain ylämäen joka kyllä ajan kanssa pystyn ylittämään.

Parisen päivää olen liikkunut nyt ilman sykemittaria, sillä joudun palauttamaan lainamittarin omistajalleen. Olisi siis aika hankkia oma mittari eli taas yksi rahareikä lisää. Toisaalta mietin tarvitsenko mittaria mihinkään? Kaloreita en enää niin kyttää, puhelin mittaa lenkkimatkan ja ajan, sekuntikello ja sormi mittaa sykkeen. Toki mittari olisi kiva. Antaahan se kieltämättä urheiluun lisäboostia kun näkee niitä kivoja pieniä (tai suuria) numeroita.
Merkkejä olisi mitä ilmeisimmin kaksi eli Suunto ja Polar. Gps-mokkula pitäisi myös saada (ainakin sitten joskus tulevaisuudessa) lenkkien mittaamiseen. Silloin voisi pitää puhelinta vain soittimena...

Vaa'alla ei olisi pitänyt käydä eilen, sillä nyt lukemat ahdistavat. Tai lähinnä ahdistaa se, ettei saisi tavoitteellisesti tiputtaa sitä painoa eikä se saisi tippua nyt alitajuisestikaan. Tietyllä lailla kaipaan pieneneviä numeroita nyt kun siellä vaa'alla tuli käytyä. Toivottavasti tuo olotila menee nopeasti ohi...

Kohta saan omat rakkaat takaisin kotio. Johan niitä kerkesikin tulemaan jo ikävä :)

Ensi viikolla olisi tiedossa vielä saikkua + vapaapäivät siihen päälle. Maanantaina olis lapsiparkki salilla, jos menis vaikka tekemään jonkun kivan aukovan yläkroppatreenin, tiistaina olisi Trainer4you:n luento salilla... no saas nähdä mitä sitä sit muuta keksii.